Inhimillinen

Vihreät osoittivat tänään armotonta julmuutta nuorta hairahtunutta edustajatoveriaan, Rosa Meriläistä kohtaan. Puolueen puheenjohtaja ei asettunut puolustamaan Rosaa, vaan tokaisi kylmästi asian kuuluvan poliisille. Soininvaara osoittautuu yllättävän kylmäsydämiseksi mieheksi. Muutkaan vihreät olleet Rosa Meriläistä huomaavinaankaan, kun hän vaelteli tuskaisen näköisenä ympäri eduskuntasalia yrittäen löytää edes yhtä ymmärtäväistä puoluetoveria. Kaikki käänsivät hänelle kylmäkiskoisesti selkänsä ja karttoivat Rosaa kuin spitaalista. Oli suorastaan sydäntä särkevää huomata MTV:n uutispätkästä, miten raa'asti vihreä edustajatoveri jätetään yksin vastoinkäymisen tullen.

Keskusta ei jätä kaveria. Monet elämän varsitiellä hairahtuneet keskustalaiset on otettu takaisin joukkoon, kun hän luvannut tehdä parannuksen.
8265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sympaattinen Rosa saa kyllä sympatiaa ja nousee kohisten vihreiden keulakuvaksi. Kyllä hänen kannattajansa ymmärtävät...

Mutta Odeen, vaikka ei tämä nyt vihreiden palsta olekaan, niin sallinette minun kertoa hänestä tarinan, joka selittää Soininvaaran yliherkkyyttä päihteisiin.

Hän nimittäin oli Moskovan matkallaan ministeriaikoinaan valtuuskunnan mukana, joka vieraili moskovalaisessa alkoholistien hoitolassa (=vankiloita ne siellä kyllä ovat). Delegaatio poistuikin sitten ja yllättäen vartija juoksee perään ja huutaa, että ottakaa kiinni se punakka mies!

Hämmennys oli suuri, kun vartijoille selitettiin, että punakka alkoholistin näköinen herra oli suomalainen ministeri ja delegaation johtaja.

Tämä selittää siis mielestäni Ode Osmon käyttäytymistä näissä päihdekuvioissa!

Äänestä
  • Kertomasi selittää hyvin Osmo Soininvaaran traumaattisen suhtautumisen päihteiden käyttäjiin, mutta entäs muut? Yleensä lämpimästi hymyilevä ja äidillisen näköinen Irina Krohn näytti Gestapon keskitysleirin teräshampaiselta natsikapolta Rosa Meriläisen häntä lähestyessä. Ei kukaan muukaan vihreistä osoittanut pienintäkään empaattista tunnereaktiota Rosa Meriläisen pyöriessä eduskunnassa ympäriinsä kuin hätääntynyt, äitinsä kadottanut pikkutyttö.

    Ihan kammoksuttaa vihreiden mengelemäinen tunteettomuus. Ei tuollaista puoluetta parane päästää mihinkään päättäviin asemiin, varsinkaan jossakin sosiaalipuolella vihreä julmuus saisi paljon pahaa aikaan.

    Saattaa olla onni, etteivät Osmo Soininvaaran ehdottamat yhteiskunnalliset uudistukset ole ottaneet tulta. Ihan hyytää mieltä ajatellakin, mihin inhimillisiin kärsimyksiin pelkän tunteettoman vihreän ideologian pohjalta lähtevä rakennemuutos syöksisi varsinkin vähäosaiset.

    Äänestä

Roosa Meriläinen oli Tarjan luona käymässä, kun uutisissa luettiin Roosan nettisivua. Roosa oli yötä Tarjan luona kun kuvasi sitä autuaallista oloa. Herää monta kysymystä, mistä tuli autuaallinen olo. Tuliko muustakin kuin huumeesta. Käyttikö muutkin huumetta. ym.ym.

Äänestä

Ei keskusta hylkää kaveria, paitsi jos tämä on puolueen puheenjohtaja ja demarit painostavat hänet eroamaan.

Sanomelahti Ilkan mukaan demarit ovat onnistuneet syrjäyttämään jo Väyrysen, Ahon ja Jäätteenmäen, mutta Matti Vanhaseen he eivät pääse vielä kiinni, kun mies myöntyy ihan kaikkeen, mitä demarit haluavat.

Äänestä
  • Väyrynen, Aho sekä EU-vaalien tuleva murskaavan ylivoimainen äänikuningatar Anneli Jäätteenmäki eivät ole puolueensa hylkäämiä, vaan sen tukemia täysivaltaisia jäseniä, jotka jatkavat arvokasta työtään isänmaan hyväksi kukin tahollaan.

    Tämä on kaikkien nähtävissä oleva tosiasia, jota ilkeämielinen vääristely ei miksikään muuta. Keskusta ei petä.

    Äänestä

  • luotettava kirjoitti:

    Väyrynen, Aho sekä EU-vaalien tuleva murskaavan ylivoimainen äänikuningatar Anneli Jäätteenmäki eivät ole puolueensa hylkäämiä, vaan sen tukemia täysivaltaisia jäseniä, jotka jatkavat arvokasta työtään isänmaan hyväksi kukin tahollaan.

    Tämä on kaikkien nähtävissä oleva tosiasia, jota ilkeämielinen vääristely ei miksikään muuta. Keskusta ei petä.

    Keskusta hoitaa äänestäjäkunnaltaan ja suomen kansalta saamallaan valtuutuksella kansalaisten asioita. Ilkeämieliset sosialistit vääntävät sen vääristelyksi. Keskusta on suomalaisten ihmisten ihmisläheinen puolue. Se on meille suomalaisille paras puolue hoitamaan meille tärkeiksi katsomiamme asioita, niin kotimaan toimintaympäristössä kuin eurooppalaisten maiden yhteisössä EU:ssa.

    Keskusta on turvallinen valinta!

    Äänestä

  • seniori kirjoitti:

    Ilkka-lehti kettoi pari päivää sitten - linkki oli täällä keskustelussa mukana - että SDP on painostanut Väyrysen, Ahon ja Jäätteenmäen eroamaan kepun puheenjohtajan tehtävistä, mutta on nyt pulassa, kun Vanhanen myöntyy kaikkeen eikä suostu edes riitelemään mistään.

    Onko Ilkan päätoimittaja Kari Hokkanen siis ilkeämielinen sosialisti, joka vääristele asioita?

    Vai onko kyseessä kepulle niin tyypillinen omien kannattajien kusetus: lehdet kirjoittavat ilkeämielisesti vääristeleviä juttuja demareista vetääkseen kepun kannattajien huomion pois siitä, että puolue kulkee kumarassa Lipposen viitoittamaa tietä.

    Äänestä

  • sosialisti? kirjoitti:

    ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keskusta kirjoitti:

Vihreät osoittivat tänään armotonta julmuutta nuorta hairahtunutta edustajatoveriaan, Rosa Meriläistä kohtaan. Puolueen puheenjohtaja ei asettunut puolustamaan Rosaa, vaan tokaisi kylmästi asian kuuluvan poliisille. Soininvaara osoittautuu yllättävän kylmäsydämiseksi mieheksi. Muutkaan vihreät olleet Rosa Meriläistä huomaavinaankaan, kun hän vaelteli tuskaisen näköisenä ympäri eduskuntasalia yrittäen löytää edes yhtä ymmärtäväistä puoluetoveria. Kaikki käänsivät hänelle kylmäkiskoisesti selkänsä ja karttoivat Rosaa kuin spitaalista. Oli suorastaan sydäntä särkevää huomata MTV:n uutispätkästä, miten raa'asti vihreä edustajatoveri jätetään yksin vastoinkäymisen tullen.

Keskusta ei jätä kaveria. Monet elämän varsitiellä hairahtuneet keskustalaiset on otettu takaisin joukkoon, kun hän luvannut tehdä parannuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu