Otan tään ihan uudeksi aiheeksi ja rehellisesti kerron, yritän ainakin, mitä tarkoitan.
Onkohan kellekään muulle tuttua ajoittainen ylienergisyys, liiankin kovilla käynti. Asioitten ottaminen aina ns. tosissaan. Ehkä tuonkin kommuuni-jutun kohdalla joku oudoksui tai jollekin vilahti mieleen, että mitä tuo sus nyt vouhottaa, muttei hienotunteisesti mitään sanonut.
Olen monet kerrat eri asioissa kohdallani huomannut: käyn välillä aivankuin liian nopeilla kierroksilla. Voisikohan sitä ihan joksikin maanisuudeksi sanoa, en tiedä, mutta ainakin luonteenpiirre, jostain syystä. Olenhan toki aina ollut luonteeltani sellainen "ylimenevä." Niinkuin elämän ottaminen aina ns. pohjanmaan kautta. Olen totisesti elämässäni yrittänyt itseäni tutkiskella ja kasvattaa, mutta aina sotkeudun milloin mihinkin perin pohjin...ei mitään pahaa kuitenkaan sinänsä tapahdu. Onko minussa "liikaa" energiaa ja tarvitsenko todella ylimääräistä stressiä ja kriisejä, että eläisin.
Huomasin tässä em.jutussa kyllä itse saman, hurjaa energian kulutusta, ei missään nimessä tahallista vaan pakollista. Toisaalta voi puhua myös "välähdyksistä", enteistä, intuitiostakin. Joku tarkoitushan tälläkin vouhottamisella oli. Minun pitäsi jo hillitä vauhtia, ei enää olla niin "ahne" elämälle, mutta minkäs teet, voit, sehän kuuluu minuun, meni syteen tai saveen.
Minulla on jotenkin ollut aina kiire....ennättää vielä jotain, tunnen jo itseni, joten voin niin sanoa. En minä muuten juokse, ihan etenen päivän mittaan hissukseen.
Onhan teillä muillakin ollut varmasti muistutuksia kuolevaisuudestaan ja varmasti konkreettisemmin kuin minulla. No, viime yönä heräsin siinä yhden kieppeillä vasemman jalan sykähdysmäiseen särkyyn pohkeen alapuolelta. Tietysti se vaikutti ahdistavasti ja jollain lailla paniikinkin omaisesti, vähän pelästyttävästi, joten tuntui kuin sydänkin olisi pompotellut. Aikani istuin ja mietin, mitä teen, sitten soitin 112:een ja kyselin neuvoa. Siellä neuvottiin ihan oikein rauhassa kuulostelemaan ja odottelemaan ja jos tarvetta soittamaan uudestaan. Sain vihdoin unesta kiinni, heräsin viiden jälkeen, kipu oli poissa.
Mutta opetusta taas: rauhoituhan sus, mutta minkäs teet itsellesi, koska se on perusluonnetta. Senverran fatalisti olen ja luottavainen aina ollut: elämä menee niinkuin sen kohdallaan pitääkin. Eihän minusta viilipyttyä saa tekemälläkään.
Nyt en tässä taas vouhota mitään, ihan rauhallisena istuskelen, ei tietysti kiire minnekään. Mutta mitä ihmettä minulla vielä koettavana, kun niin vielä ahnehdin, vedän puoleeni elämän koettelemuksia, vieläkin. Jotain vielä puuttunee, vaikka voimat ovat vähentyneet kestämään.
No...huumorin pilkkujakin jo taas näkyy...sehän elämän merkki.
Onkohan kellekään muulle tuttua ajoittainen ylienergisyys, liiankin kovilla käynti. Asioitten ottaminen aina ns. tosissaan. Ehkä tuonkin kommuuni-jutun kohdalla joku oudoksui tai jollekin vilahti mieleen, että mitä tuo sus nyt vouhottaa, muttei hienotunteisesti mitään sanonut.
Olen monet kerrat eri asioissa kohdallani huomannut: käyn välillä aivankuin liian nopeilla kierroksilla. Voisikohan sitä ihan joksikin maanisuudeksi sanoa, en tiedä, mutta ainakin luonteenpiirre, jostain syystä. Olenhan toki aina ollut luonteeltani sellainen "ylimenevä." Niinkuin elämän ottaminen aina ns. pohjanmaan kautta. Olen totisesti elämässäni yrittänyt itseäni tutkiskella ja kasvattaa, mutta aina sotkeudun milloin mihinkin perin pohjin...ei mitään pahaa kuitenkaan sinänsä tapahdu. Onko minussa "liikaa" energiaa ja tarvitsenko todella ylimääräistä stressiä ja kriisejä, että eläisin.
Huomasin tässä em.jutussa kyllä itse saman, hurjaa energian kulutusta, ei missään nimessä tahallista vaan pakollista. Toisaalta voi puhua myös "välähdyksistä", enteistä, intuitiostakin. Joku tarkoitushan tälläkin vouhottamisella oli. Minun pitäsi jo hillitä vauhtia, ei enää olla niin "ahne" elämälle, mutta minkäs teet, voit, sehän kuuluu minuun, meni syteen tai saveen.
Minulla on jotenkin ollut aina kiire....ennättää vielä jotain, tunnen jo itseni, joten voin niin sanoa. En minä muuten juokse, ihan etenen päivän mittaan hissukseen.
Onhan teillä muillakin ollut varmasti muistutuksia kuolevaisuudestaan ja varmasti konkreettisemmin kuin minulla. No, viime yönä heräsin siinä yhden kieppeillä vasemman jalan sykähdysmäiseen särkyyn pohkeen alapuolelta. Tietysti se vaikutti ahdistavasti ja jollain lailla paniikinkin omaisesti, vähän pelästyttävästi, joten tuntui kuin sydänkin olisi pompotellut. Aikani istuin ja mietin, mitä teen, sitten soitin 112:een ja kyselin neuvoa. Siellä neuvottiin ihan oikein rauhassa kuulostelemaan ja odottelemaan ja jos tarvetta soittamaan uudestaan. Sain vihdoin unesta kiinni, heräsin viiden jälkeen, kipu oli poissa.
Mutta opetusta taas: rauhoituhan sus, mutta minkäs teet itsellesi, koska se on perusluonnetta. Senverran fatalisti olen ja luottavainen aina ollut: elämä menee niinkuin sen kohdallaan pitääkin. Eihän minusta viilipyttyä saa tekemälläkään.
Nyt en tässä taas vouhota mitään, ihan rauhallisena istuskelen, ei tietysti kiire minnekään. Mutta mitä ihmettä minulla vielä koettavana, kun niin vielä ahnehdin, vedän puoleeni elämän koettelemuksia, vieläkin. Jotain vielä puuttunee, vaikka voimat ovat vähentyneet kestämään.
No...huumorin pilkkujakin jo taas näkyy...sehän elämän merkki.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikäs hoppu sinulla nyt pimeän vuoden aikaan olisikaan! Ei kypsyttelemättä mitään hyvää seuraa. Joskus on pelkkä haaveilukin paikallaan--älä nyt ota stressiä suotta ja velvotteita, vähänkös sitä on eläydytty, milloin mihinkä Römpsänperiin ja Kaalepeihin!
Iloa ne tuovat jos omaa mielikuvitusta, se on sitä elämän rikkautta vaan. Silloin kun tuntuu, että tarvitsee irtiottoa arjesta on lupa unelmoidakin, ja joskus ne jopa ´voivat toteutuakin:)
Taidat olla niin kiihkeä luonteeltasi ja äkkinäinen:DDDD Mukavaa päivää nyt, ja rauhallista aaltoilua!
Kun kovvaa ajaa vanhalla ajopelillä niin äkkipysäyskin on kova. Minä vanhana automiehenä vertaan tätä ihmisen ruumiillista puolta autoon. Vanhalla ajopelillä ei kannata lähteä rallikilpailuun. Se ei kestä sitä menoa.
Sen sijaan kun malttaa huoltaa koneistoa ja hiljentää vauhtia, voi mennä pitkälle. Henkisen puolen katson tässä filosofiassa tarkoittavan kuskia. Jos kuski on mistään piittaamaton rämäpää, niin vain ratti jää käteen kun rysähtää, jos sekään.
Niin se vain on.
niin ajatuksiltani kuin tekemisiltänikin. Haaveilin ja unelmoin omiani ja kuitenkin ehdin tehdä aina sen tarpeellisen. Nyt tämän ikäisenä kun ajattelenkin elämääni, olen ehtinyt tehdä vaikka mitä. Ja vielä paljon hyvääkin ja mukavaa. Maisemiakin on tullut katsastettua ihan tarpeeksi.
Ja nyt vanhanan - minusta on ihan kiva unelmoida ja haaveilla ihan omiani. Ja tekemiset teen ihan spontaanisti, riennot ehdin aivan hyvin ja matkustaakin jaksan välillä. Kaikkea ehtii vaikkei hosukaan.
pysähtyyn muu kun kualema.
Ja kai se jälkipolvikin sitten muistaa paremmin kun olen ollut sellainen kun olen,nimittäin elän aina huomista päivää enkä katsele paljoa taakseni.
Ja onneksi olenkin elänyt rikkaan elämän ,ja näin Suutarista kun on kysymys tiedättekin varmaankin, että ei ole rahasta kysymys.
Elää voi niin monella lailla ,me jokainen ollaan omana persoonana,erilaisia,mutta kuitenkin jotain meissä on samaakin,ollaanhan kuitenkin ihmisiä.
Susmorsian kirjoitti itsestään kauniin kuvauksen, tunnen jotenkin sukulaisuus tunnetta häntä kohtaan koska itsekkin elän aika Spontaatista elämää.
En ole katunut vaikka jotkut varottelevatkin ja joskus koittavat pistää minulle jarruja , Mutta kun olen ollut vapaa mieheni kuoleman jälkeen ei minua ole kukaan voinut muutkaan estää.
Lapset olivat onneksi jo itsenäisiä kun pääsin elään omaa elämääni.
Kun menin liian nuorena naimisiin ,olin jotenkin mieheni käskyn alla,
Se ei ole oikein ,kun näin ikäihmisenä sitä ajattelen. En saanut kehittää itseäni ,mies oli määräävä,
perheessä omine harrastuksineen .
Näin minusta sitten tuli se mikä nyt olen ,myös jonkinlainen Susi -Yksinäinen ,omista asioistaan itse huoltapitävä, en olisi nöyrtynyt enään kenenkään käskyn alle.
Sehän kirjaimellisestikin onnistuu kun vaakatasoon kynttilän sytyttää molemmista päistään.
Mutta kyllähän tuo 'viihteelle' vapaasti päästäminen vie nopeaan miestä tai miksei naistakin. Meinaan viinamäen tie. Runsas viikko sitten lähti eräs aikansa viihdemaailman näkyvä mies. Paavo Piskonen.
Hesari kertoi lyhyessä kirjoituksessaan asiasta. Mielestäni PP oli lahjakas näyttelijä.
Hyvä se on tuo %-juoma lääkkeenä, mutta varovainen sen kaa pitää olla, ettei elimistö tule siitä riippuvaiseksi.
Onhan sitten suomalainen perinteellinen kynttilän molemmista päistä polttaminen rajulla työteolla itsensä 'vikkuuttaminen'.
Työkaverini, sisukas työmies alkoi rakentaa suurta taloa perheelleen. Kun voimat loppui, meni viimein lääkäriin.
- "Ihminen ei ole kone", lekuri sanoi. Tressi vie lopulta yöunetkin ja se on jo lopunalkua, ellei tässä vaiheessa osata hellittää.