"Resursseja lastensuojelussa kyllä on, mutta jostain syystä niitä käytetään enimmäkseen siellä ketjun loppupäässä, akuuteissa tilanteissa, kun hoito ja toimenpiteet ovat jo kalliimpia", projektipäällikkö Sirkka Rousu Kuntaliitosta harmittelee.
Roususta on varmasti hauska käyttää tuota "akuutti"-sanaa. Se kuulostaa niin asiantuntevalta. Mutta pitäisi tarkastella, mitä nämä "akuutit" tapaukset ovat. Usein niihin ei liity mitään akuuttia, mistä poikii perusteettomia huostaanottoja.
Toisaalta, toiset perheet päästetään tahallaan kriisiytymään, joten saadaan näitä "akuutteja". Sosiaalityöntekijät eivät hoida työtään, josta heille palkka maksetaan, vaan siirtävät sen lastensuojelulaitoksille. Ja sehän maksaa jo miljoona kertaa enemmän, veronmaksajille. Mutta sehän ei sosiaalityöntekijöitä huoleta.
Kyllä mua niin sapettaa nuo rouvien puheet.
0Äänestä
laskelmoitua tuhoa
Eräältä perheeltä lopetettiin kaikki apua. Olin mukana palaverissa, ja kuvittelin, että perhe saa viimeinkin apua, mutta palaverissa todettiin, että lopetetaan (se viimeinenki) tuki. Myöhemmin minulle kerrottiin, että tilanne oli tahallaan jätetty kriisiytymään, että huostaanotto voitiin tehdä. Sitten papereihin kirjoitettiin akikkea shittiä. Kun kysyin, miksi vanhemmat on tallattu näin totaalisesti vastasi sossu: "No, eihän sitä huostaanottoa muuten saa tehtyä."
0Äänestä
tavis´888
laskelmoitua tuhoa kirjoitti:

kohdalla. Johtava sossu oli ilmoittanut alaiselleen, että perusteita huostaanottoon ei ole (mulla on tästä paperit) varmaan tätä akkaa jäi kismittää kun koko ajan venkoili toimeentulotuen kanssa (miin olin joutunut työttömäksi tämän sosiaalirumban takia, kaikki alkoi päiväkodista mm. lapaset hukassa kyllä luit oikein.) Lopuksi ilmoitti, ettei aio maksaa enään (siis muuta perustuloa ei ollut , olin eräämlainen väliinputoaja ei tyttömpvärahaa eikä muuta) niin sanoin, että kiitos sama kirjallisena. Ja siihen se loppui (akka vaihtoi eriin paikkaaan) Mut paljon sai pahaa aikaan niin paljon että jälkiä korjataan edelleen vaikka useita vuosia aikaa. Ihan tahallista toimintaa jotta perusteet olisivat syntyneet.
0Äänestä
...
Perusturvajohtajan hakijanakin kerkesi ollemaan eli se kuntaliiton työ ei ehkä nappaa... Mikäköhän nyt on tilanne... Vuonna 2000 YK: lapsien oikeuksien komitea antoi Suomelle vakavan huomautuksen huostaanottojen suuresta määrästä ja että huostaanottoja ei nähdä väliaikaisen toimenpiteenä. Kuntaliitto voisi tukia tarkemmin toteutuvatko lasten oikeudet kunnissa,pieni kysely ei olisi kenellekkään pahitteeksi.(vastaajina lapset ja vanhemmat)
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kalevan lehtijutusta:
"Resursseja lastensuojelussa kyllä on, mutta jostain syystä niitä käytetään enimmäkseen siellä ketjun loppupäässä, akuuteissa tilanteissa, kun hoito ja toimenpiteet ovat jo kalliimpia", projektipäällikkö Sirkka Rousu Kuntaliitosta harmittelee.
Roususta on varmasti hauska käyttää tuota "akuutti"-sanaa. Se kuulostaa niin asiantuntevalta. Mutta pitäisi tarkastella, mitä nämä "akuutit" tapaukset ovat. Usein niihin ei liity mitään akuuttia, mistä poikii perusteettomia huostaanottoja.
Toisaalta, toiset perheet päästetään tahallaan kriisiytymään, joten saadaan näitä "akuutteja". Sosiaalityöntekijät eivät hoida työtään, josta heille palkka maksetaan, vaan siirtävät sen lastensuojelulaitoksille. Ja sehän maksaa jo miljoona kertaa enemmän, veronmaksajille. Mutta sehän ei sosiaalityöntekijöitä huoleta.
Kyllä mua niin sapettaa nuo rouvien puheet.
Eräältä perheeltä lopetettiin kaikki apua. Olin mukana palaverissa, ja kuvittelin, että perhe saa viimeinkin apua, mutta palaverissa todettiin, että lopetetaan (se viimeinenki) tuki. Myöhemmin minulle kerrottiin, että tilanne oli tahallaan jätetty kriisiytymään, että huostaanotto voitiin tehdä. Sitten papereihin kirjoitettiin akikkea shittiä. Kun kysyin, miksi vanhemmat on tallattu näin totaalisesti vastasi sossu: "No, eihän sitä huostaanottoa muuten saa tehtyä."
kohdalla. Johtava sossu oli ilmoittanut alaiselleen, että perusteita huostaanottoon ei ole (mulla on tästä paperit) varmaan tätä akkaa jäi kismittää kun koko ajan venkoili toimeentulotuen kanssa (miin olin joutunut työttömäksi tämän sosiaalirumban takia, kaikki alkoi päiväkodista mm. lapaset hukassa kyllä luit oikein.) Lopuksi ilmoitti, ettei aio maksaa enään (siis muuta perustuloa ei ollut , olin eräämlainen väliinputoaja ei tyttömpvärahaa eikä muuta) niin sanoin, että kiitos sama kirjallisena. Ja siihen se loppui (akka vaihtoi eriin paikkaaan) Mut paljon sai pahaa aikaan niin paljon että jälkiä korjataan edelleen vaikka useita vuosia aikaa. Ihan tahallista toimintaa jotta perusteet olisivat syntyneet.
Perusturvajohtajan hakijanakin kerkesi ollemaan eli se kuntaliiton työ ei ehkä nappaa...
Mikäköhän nyt on tilanne...
Vuonna 2000 YK: lapsien oikeuksien komitea antoi Suomelle vakavan huomautuksen huostaanottojen suuresta määrästä ja että huostaanottoja ei nähdä väliaikaisen toimenpiteenä.
Kuntaliitto voisi tukia tarkemmin toteutuvatko lasten oikeudet kunnissa,pieni kysely ei olisi kenellekkään pahitteeksi.(vastaajina lapset ja vanhemmat)