Olen miettinyt tätä asiaa monelta kannalta sekä omaa käyttäytymistäni viime aikoina. En tiedä vieläkään miten tunteet voivat mennä välillä laidasta laitaan, ja yllättynyt olen itsekin niiden voimasta, ja kuinka se kaikki ilmenee käyttäytymisessäni. Olen kuullut viisaiden ihmisten sanovan, että "tunteet eivät valehtele; ne kumpuavat jostakin syystä, ja että niitä ei vaan voi ohittaa, käsiteltävä ne on, jos aikoo elämässä pärjätä. Maailma ei ole valitettavasti oikeudenmukainen paikka; hyvin ikäviä asioita tapahtuu monille ihmisille ilman heidän omaa syytään. Ehkäpä olen sittenkin itsekkäästi katsonut tätä asiaa vain omasta näkökulmasta, unohtaen kokonaisuuden ja oikeudenmukaisuuden. Asiat voisivat olla paljon pahemminkin kohdallani, ja jatkuvan syyttelyn ja kiukun purkauksien sijaan voisin joskus osoittaa kiitollisuuteni Hänelle. Kun tämä koko kuvio on vaan niin monimutkainen, että välillä on ihan solmusssa, ja joskus tuntuu, että täydellisessä umpisolmussa. Ehkäpä niistä kiukutteluistani oli se hyöty, että saatuani sen pahan olon sisältäni ulos, kykenin katsomaan asiaa myös hänen kannalta, ja kokonaisuutena. En ole ylpeä itsestäni ja käyttäytymisestäni: olimme mielestäni loistava tiimi...mutta jotenkin jouduin pimeässä ulos, astuin harhaan, siltä kapealta joskin kovin kivikkoiselta polulta. Eikä missään näkynyt valon pilkahdustakaan, niin synkkä oli ympäröivä maailma. Löysin, vahingossa kai, takaisin sille polulle, kivikkoinen se on edelleen, mutta sillä polulla voi nähdä valon kajastavan edessä päin. Mutta löydänkö koskaan enää häntä...toivon niin. Ehkä hän kulki polkua eteenpäin, tärkeintä on, että hän on polulla, ei pimeässä. Eksyimme toisiltamme, mutta maailmassa tapahtuu ihmeitä...
Kivinen polku
Synkkä metsä
201135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
On todella ihanaa, että olet löytänyt asian ytimen, jospa kaikki vielä korjaatuu hyväksi. Kiitos, että uskalsit tuoda tämän esille, toivottavasti mahdollisimman moni smassa tilanteessa oleva löytää tämän viestisi, ruokoilen sitä sydämestäni.
tuo viesti. Vaikka kommentoinkin eilen runopalstalle erääseen runoon jossa kerroin pimeässä vaeltelusta ja lopulta takaisin valoisaan ja muiden luo löytämisestä.. Niin se ei liity kehenkään ihmiseen. Se liittyy ikäviin asioihin joita kohtasin jokunen vuosi sitten. Kaipaamani ihminen (eli eräs mies) ilmestyi vasta myöhemmin elämääni (noin pari vuotta sitten). Ja toivon hänen pysyvänkin elämässäni.. Kaikesta huolimatta.
Mut tsemppiä aloittajalle ja parempaa jatkoa! Toivottavasti löydät kaipaamasi ihmisen uudelleen..
Aika mustavalkoista ja narsistista ajattelua, sorry vaan. Ensinnäkin, tunteiden käsittely ei ole elämässä pärjäämislaji. Puhut tunteista kuin ne olisivat jätettä, jota käsitellään. Ehkäpä kierrätät tunteitasi, ja siinä sitten pärjäät elämässäsi. Toisekseen oikeudenmukaisuudesta: onko mielestäsi oikeudenmukaisempaa se, että ikäviä asioita tapahtuu niille, jotka ovat jotenkin virheellisiä, syyllisiä jne? Sinäkö sen päätät, kuka on ansainnut ikävät asiat? Jos vähän mietit napaasi pidemmälle, niin huomaat että logiikkasi pettää.
Ei ihmekään, että kuviosi ovat umpisolmussa, kun olet perusasioissa noin epälooginen. Ajattelu on taitolaji. Tekstisi kuvaa pahimman sortin itsekästä ja tekopyhää ihmistä. Toivottavasti "kivikkoisella polullasi" on viisauden valoa.
jotenkin vaan ei kuulostanut hyvältä, liikaa vähän kaikkee, pääasiassa itsesääliä, elämässä pitää tehdä jotakin eikä ruikuttaa. Varsinkin kun ite on mokannut, senjälkeen on turha mussuttaa.
Aika paljon pelkkää sanahelinää.
välität siitä mitä hänelle kuuluu sen jälkeen mitä teit ? Oletko koskaan ottanut selvää ? Kuitenkin saa kuvan
että kohtelit huonosti mutta se siitä. Ei kai se niin saisi mennä ?
Toiselle voi aina olla hyvä, paha ei ole pakko olla koskaan. Se on aina oma valinta.
Ei mielestäni huono teksti.
Helppohan se on tulkita, ihan niin kuin haluaa. Katkerat kaikentietäjät tulkitsevat tavallaan.
Itse pidän sananlaskutyylisistä tulkinnoista, eli:
Joskus pitää käydä kauempana, että näkee lähelle.
Aloittajan teksti pysähdytti - vaikutti aidolta. Tämänlainen tilanne kuuluu siihen sarjaan,
johon ei ole yhtä hyvää ja järkiperäistä vastausta - sitä hetkeä eläessä. Jälkeenpäin saattaa
ymmärtää - mitä se tarkoittaakaan/tai ei ymmärrä. Näin elämä menee.
Mikään tilenne ei ole pysyvä - oli se sitten hyvä tai huono.
Hyvää illanjatkoa toivotan hänelle ja jokaiselle.
Joskus todella pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Silloin kun jostakin syystä uupunut kaikkeen mitä esim. perheenäiti joutuu työn lasten ja kodin välillä tekemään, aika ei tahdo millään riittää, joka paikassa tuntuu kuin kivirekeä vetäisi, silloin ei varmasti näe oikein lähelle. Keskusteluun ja puolison kanssa yhteisiin hetkiin ei jää aikaa, tuntuu kuin toinen ei tekisi mitään, vaikka hän tekee ihan samaa trumbaa työn ja kodin välillä. On kaksi lopen uupunutta, jotka alkavat kaikesta syyttää toisinaan ja nakerretaan parisuhdetta. Tarvitaan jokin tuon tilanteen ratkaisemiseen, onko se mennä kauas, mutta riskinsä siinä, onko enää paluuta. Jos tahtoa on, on se paluukin mahdollinen. Siitä iloitsee moni, mutta kyllähän tahdin täytyy muuttua, asioista pitää puhua ja puhua ja järjestää niin , että kummallekin jää palautusaikaa ja aikaa myös yhteisiin hetkiin. Useimmiten lapseille järjestyy kuin itsestään kaitsijoita, isovanhemmat ovat ainakin todelliset isovanhemmat aivan mielissään, kun saavat aikaa lastelasten kanssa. Pientä juhlaa lapsillekin ja toinen, heille tulee tietoa omista juurista samalla, joita aikuisena varmasta kaipaavat.
Olipas ihana teksti. Selvästi tuo esille voimakkaat tunteesi tätä jotain kohtaan. Tuohon on varmasti kulunut aikaa että sait sanoiksi muutettua mitä tunnet. Nyt kun tiedostat tunteesi niin älä jätä toista niistä tietämättömäksi - kuten sanoit - "maailmassa tapahtuu ihmeitä..." Toivon ettet alkuperäinen kirjoittaja ota noita ikäviä kommentteja ollenkaan huomioon, vaan jätät ne omaan arvoonsa. Tämä palsta on hyvä itsensä purkamiseen ja päänsä tuulettamiseen, turha kenenkään käydä syyttelemään kun ei tarkemmin kuitenkaan tiedä. Hienoa syksyä sinulle! Ja jaksamista ja kaikkea hyvää siihen mikä näyttäisi vielä kovasti olevan kesken :)
hyvin itsekäs ihminen.
ap:lle kirjoituksesi sai muistot menneiltä ajoilta mieleeni...
Toivottavasti sinä löydät hänet jota kaipaat elämänpolulle kanssasi kulkemaan.
Pieni toivon kipinä, pieniä tekoja ja sanoja, voi saada ihmeitäkin joskus tapahtumaan ! ;)
http://www.youtube.com/watch?v=lrC7KRDy3w8
sitten hoipertelee takaisin ja vähän aikaa astellaan rinta rottingilla, kunnes taas tapahtuu jotain...jne.
Mutta en ymmärrä, miksi et keskustele tämän ihmisen kanssa. Aikuiset ihmiset kyllä pystyvät keskustelemaan, jos vain haluavat.
Ehkä puran vain omaa mieltäni tässä, kun emme keskustelleet. Toivoin ja anelin, mutta ei mitään. Toinen pakeni. Olisin halunnut selvittää kaikki asiat, mutta ei...
Jos toinen ei yhtään välitä, niin en voi sitä jäädä suremaan loppuelämääni. Sisar kuolema on aina hyvä opettaja tällaisissa tapauksissa, että aika kuluu ja jossain vaiheessa tämä hommakin päättyy ja aion tehdä loppuelämäni hyviä juttuja niin paljon kuin mahdollista ja itkeä mahdollisimman vähän. Onneksi olen käynyt läpi tällaisen masennus/loppuunpalamisjakson, että auttoi tieto siitä, miten tästä selviytyy, että ei tämä uutta ollut.
Ihan fyysisestikin pitää elämään suhtautua ainakin välillä, että jos jää kriiseihin vuosiksi, niin ihminen sairastuu ym. Mutta en syytä ketään. Se oli minun karmaani ja huonoa epäonnea se. Nyt rinta rottingille ja mars kohti parempia tuulia.:) Ja ainahan se toinen voi tulla moikkaamaan mua sinne valkotakkisten osastolle, jos oikein huonosti käy.:) Tämä on sitä minun huumoriani. Itse asiassa tekisi hyvää tällainen pieni lepojakso.
yritit selvittää? Palstoilla on vaikka kuinka pyyntöjä ja kirjoituksia epäselvistä asioista, joihin toivotaan ratkaisua.
Oikeassa elämässä yritin selvittää ja olisin halunnut tavata ja jutella, mutta ei.
No onkos selvitykset edenneet?
ja miten se sulle ilmotti että ei halua tavata ja selvittää asioita???
kun ihmettelin, kun hän ei vastannut puhelimeen. Soitin monta kertaa ja tekstasin. Ei vastannut. Sitten soitin muistaakseni (tein puhelimeen toisen asetuksen) tuntemattomasta numerosta. Hän kiemurteli ja sanoi, että ei oikein tiedä ja blaablaa. Yritin kysyä, että mikä on, mutta ei hän sanonnut mikä vaivaa tai muuta ja lupasi soittaa paremmassa paikassa paremmalla ajalla. Ei hän sitten soittenut. Sitten meni monta kuukutta usvassa. Muistaakseni lähetin hänelle joulukortin. Hän laittoi jonkun tekstarin, mutta ei sitten muuta. Sitten meni taas muistaakseni kuukausi. Hän ei halunnut tulla yhteen yhteiseen juhlaan, jossa olisimme mahdollisesti tavanneet. Siitä hän puukotti selkään ja lähetti jonkun s-postin, että häntä ei kiinostanut vaikka todellinen syy oli se, että hän pelkäsi näkevänsä minut. Sitten meni monta kuukautta. En soittanut, en tekstaillut. Hän otti yhteyttä, kysyi, mitä kuuluu. Vähän ajan päästä hän olisi halunnut tavata. Sovittiin tapaaminen. Hän ei tullut. Sitten laitoin viestin, että älä ikinä enää ota yhtyettä.
Selvennyksesi, että hän ei ollut naisissa eikä ollut lapsia. Sen pituinen se.