kuka voi meitä enää auttaa lohjalla?

asumisrauha on menetetty suurlohjankatu 18 alimmissa kerroksissa, kun alakerrassamme on lukkohuollon liike, ja siellä konttoristi joka ei välitä muista asukkaista. Joka aamu hän saapuu n.7.30 työpaikalleen ja alkaa se saatanallinen naputus.. hänelle käytiin kerran ihan kohteliaasti sanomassa että jos hän vois vaihtaa toiset kengät kun on kerta tuollainen ketka-ravi päällä koko päivän ja siellä on joko kivilattia tai laminaatti lattia. Korkojen kopina on ihan jatkuvaa ja kuuluu tänne 1. -3 krs aivan kun täällä huoneistossa hakattais nauloja seinään. Olen ollut yhteydessä isännöitsijään jolla ei ollut aikaa keskustella asiasta sillähetkellä kovinkauaa, eli halusi painaa asian villaisella, mutta lupasi hoitaa asian. Näin ei ole kuitenkaan tehnyt. Meitä asukkaita on useampia jotka olemme asiantiimoilta liikkeellä, en siis olen mikään vaki-valittaja. Vaan ihan asiasta olen tuohtunut. Jos tulet aamu 6.15 kotiin yövuorosta ja 7.30 et voi enää nukkua..ja koputus kuuluu klo 17 saakka. Alkaa meinaan ahistaa ja ihan pirusti.. Keneen tälläisessa tilanteessa pitää ottaa yhteyttä. Talo on omistusasuntoja. Poliisiin / kotirauhanrikkominen vai minne?
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomi 24 palstalle kannata tulla provoilemaan eikä asiaan muutosta hakemaan vuorotyöläisen pitää asua metsässä jos rauhaa haluaa.

Äänestä

on normaali aikoihin töissä ja silloin ei arkisista äänistä voi välttyä. Alkaa kerrostaloissa syntymään ääniä. vauvojen itkua, lasten kovaänistä leikkimistä, siivous ja tiskauskolinaa, pölynimureiden hurinaa (osa kovaäänisiä. Myös remonttityöt tehdään aamusta iltapäivään ja porat sekä vasarat nakuttavat tuntitolkulla kunnes ihmiset palaavat töistä. Näin ei ihmisten tarvitse kuunnella meteliä ja päsevät lepäämään ja rauhoittumaan iltaamyöten kunnes menevät nukkumaan kun talossa vallitsee hiljaisuus. Tulee olemaan sinulle haastellista löytää kerrostalo missä vältyt kaikista arjen äänistä. Hiljaisempia kuin toiset toki löytyy ja hyvällä onnella saatat löytää asunnon missä erittäin hiljaiset asukkaat tai ainakin lähinaapurit.

Voin sanoa että usein myös lta- ja työvuorolaiset ovat häiriköiksi naapureilleen. Palaavat töistä aamuyön tunteina ja rupeaavat kokkamaan, käyvät suihkussa ja liikkuvat äänekkäästi asunnossaan jonkin aikaa. Saattavat hetken katsoa telkkarista jotain yökanavaa ennen kuin asettuvat nukkumaan. Tätä ei välttämättä kestä kuin 1-2 tuntia mutta se on riittävästi että naapureitten yöunet ovat silloin jo menetetty.
Minulla on muutama tuttu jolla jossain vaiheessa ollut tämmöinen naapuri. Silloin ei kärsi vain yksi asukas (kuten sinä) vaan pahimmillaan seinusta naapureitteen lisäksi kaikkí ylä- ja alakerroksen naapurit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suurlohjankatu 18 kirjoitti:

asumisrauha on menetetty suurlohjankatu 18 alimmissa kerroksissa, kun alakerrassamme on lukkohuollon liike, ja siellä konttoristi joka ei välitä muista asukkaista. Joka aamu hän saapuu n.7.30 työpaikalleen ja alkaa se saatanallinen naputus.. hänelle käytiin kerran ihan kohteliaasti sanomassa että jos hän vois vaihtaa toiset kengät kun on kerta tuollainen ketka-ravi päällä koko päivän ja siellä on joko kivilattia tai laminaatti lattia. Korkojen kopina on ihan jatkuvaa ja kuuluu tänne 1. -3 krs aivan kun täällä huoneistossa hakattais nauloja seinään. Olen ollut yhteydessä isännöitsijään jolla ei ollut aikaa keskustella asiasta sillähetkellä kovinkauaa, eli halusi painaa asian villaisella, mutta lupasi hoitaa asian. Näin ei ole kuitenkaan tehnyt. Meitä asukkaita on useampia jotka olemme asiantiimoilta liikkeellä, en siis olen mikään vaki-valittaja. Vaan ihan asiasta olen tuohtunut. Jos tulet aamu 6.15 kotiin yövuorosta ja 7.30 et voi enää nukkua..ja koputus kuuluu klo 17 saakka. Alkaa meinaan ahistaa ja ihan pirusti.. Keneen tälläisessa tilanteessa pitää ottaa yhteyttä. Talo on omistusasuntoja. Poliisiin / kotirauhanrikkominen vai minne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu