Toivottavasti joku kertoo kuningatar Victorialle ja siipalleen Danielille Lahdessa, kun he tulevat seuraamaan koulussa tapahtuvaa pakkoruotsin tuntia, että suomalaiset ovat jo vuosia vastustaneet pakkoruotsia vähintään 2/3 osalla (Taloustutkimus Oy) ja että pakkoruotsi on Suomen inhotuin oppiaine ja ollut sitä jo monen vuoden ajan.
Samalla voi kertoa myös Suomen Lukiolaisten Liiton, Kokoomuksen-, Keskustan-, PerusSuomalaisten- ja esimerkisi Vihreiden Nuorten vastustuksista pakkoruotsiin.
Kyllä kai monarkkian pitäisi kestää totuus. Ettei vain kävisi niin kuin entisessä Virossa, missä NL:n kommunistipomot kävivät ihailemassa pakkovenäjän opetusta Virossa ennen Viron itsenäistymistä.
Tiedon sanotaan lisäävän tuskaa ja se on jopa suotavaa tässä tapauksessä!
PS. Keskustan "pysähtyneisyyden ajan" ikoni Paavo Väyrynen kannattaa henkeen ja vereen pakkoruotsia vastoin Suomen kansan enemmistön mielipidettä: varmaan rukoilee myös NL:n paluuta iltaisin?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Paavollahan on oma paanukirkko Keminmaassa: kirkossa on todennäköisesti ruotsinkieliset vapautettu kolehdin maksamisesta, jos vain linja ruotsinkielisten "nuoleskelusta" jatkuu entisellään.