Jos epäilee itsellään aspergeria, kuinka helposti lääkärit päästävät tutkimuksiin? Millaiset ne tutkimukset ovat? Maksaako ne jotain? Kannattaako mennä yksityiselle? Minne kannattaa soittaa? Mitä tarvitsee sanoa, jotta saa asiansa selkeästi perille?
Epäilen itselläni aspergin syndroomaa. Vuosi sitten, kun näin elokuvan Ben-X (se on belgialainen elokuva, joka kertoo lukioikäisestä pojasta, jolla on aspergin syndrooma), samaistuin täysillä kyseiseen päähenkilöön. Vaikka tämä henkilö näytteli poikaa, jolla oli selkeästi vahva asperger syndrooma, pystyin silti näkemään siinä itseni. Elokuvan myötä löysin, mitä asperger tarkoittaa...
Olen elänyt jo 19 vuotta ja ikäni lähenee kahtakymmentä. En vieläkään ymmärrä, miten sosiaalisissa tilanteissa tulisi toimia. Pyrin ikään kuin selviytymään sosiaalisista tilanteista, en nauttimaan. Päiväkoti-ikäisenä tajusin, etten kykene käyttäytymään samalla tavoin kuin suurin osa ihmisistä sosiaalisissa tilanteissa. Siitä lähtien olen itselleni toitottanut, että sitten kun olen ala-asteella, kykenen sosialisoimaan ihmisten kanssa; no, niin ei käynyt. Sitten kun olen yläasteella, kykenen silloin sosialisoimaan ihmisten kanssa; niin ei käynyt. Ja yhä uudelleen jaksoin tsempata itseäni: sitten kun olen lukiossa, pystyn siihen vielä... hah. Lukio on käyty. Olen vain oppinut selviytymään sos. tilanteista, en muuta.
Sosiaalinen taitamattomuuteni on laitettu ujouden piikkiin koko elämäni ajan. En ole mielestäni enää ujo; jos koskaan olen ollutkaan. Jospa kaikki onkin johtunut aspergerista? Kyselin vanhemmiltani, miten käyttäydyin päiväkoti-ikäisenä: olin kuulemma vetäytynyt ja omissa oloissani viihtyvä. Piirsin paljon ja piirrän vieläkin (rakastan taidetta). Eräs hoitaja olisi halunnut pitää minut vielä vuoden siellä, mutta vanhempieni mielestä ajatus oli naurettava. "Kyllä meidän tyttö pärjää, ei meidän tytöllä mitään ongelmaa ole!" - veikkaisin, että he ajattelivat juuri noin. Jos ongelmia on perheessäni, se kielletään.
Ala-asteella jouduin samantien kiusatuksi. Olin yksin. Kolmannella luokalla sain hyvän ystävän, mutta yläasteella emme enää olleet ystäviä erimielisyyksien vuoksi. Jäin yksin. Yläasteella kykenin puhumaan kahdelle ihmiselle, mutta jäin taas yksin yläasteen viimeisellä luokalla; he rupesivat kiusaavaan minua. Lukiossa olin yksin, pystyin puhumaan luokkalaisilleni, mutta en muuta. Vietin kaiken vapaa-aikani yksin. Ja vietän edelleen.
En kärsinyt juurikaan fyysisestä kiusaamisesta: minua enemminkin syrjittiin kuin haukuttiin päin naamaa. Jätettiin ulkopuolelle. Olin "tyhmä", "lapsellinen" ja "epänaisellinen". Se outo, hiljainen tyttö, joka ei suostunut avaamaan suutaan ja katsomaan silmiin. "Epäkohtelias nulikka."
Toisaalta olen miettinyt, että entä jos olenkin vain narsistinen hullu? Kuvittelen vain kaiken? Jos kärsinkin vain sos. tilanteiden pelosta ja ujoudesta?
Voin kirjoittaa lisää tietoja, miksi epäilen itselläni aspergeria, mutta olisin kiinnostunut saamaan vastauksen siihen, kuinka helposti ihmisiä otetaan tutkimuksiin ja mitä nämä tutkimukset sisältävät? Voiko esim. aivojen toiminnasta nähdä, kenellä on asperger ja kenellä ei?
Anteeksi jaarittelu ja virheet, olen vähän väsynyt. Mutta olisin todella kiitollinen kaikille asiallisesti vastanneille. :-)
- Pharus
Miten aspergerin syndrooma diagnosoidaan?
43
6806
Vastaukset
- 134134
Diagnosoinnin käytännöistä, hinnoista ja paikoista en voi asiantuntemattomana tarkempaa tietoa antaa, mutta jonkun yleisen kommentin diagnosoinnista kylläkin. Ensinnäkin mielestäni asiasta kannattaa jutella ensin julkisella puolella, sillä tietääkseni ainakin yliopistosairaaloissa on neurologeja ja neuropsykologeja, jotka voivat as:n diagnosoida. Se tullee halvemmaksi kuin jokin yksityinen taho. Diagnosoinnissa tehdään kaiketi aina jonkinlainen neurologinen kartoitus, johon voi kuulua myös aivojen kuvantaminen. Tärkeitä aikuisen diagnosoinnissa ovat lapsuuden tiedot. Millainen olit lapsena ja oliko sinulla autistisia piirteitä jo silloin?
Lisäksi kannattaa miettiä, mihin diagnoosia tarvit. Mitään lääkitystä tai poppaskonstiahan ei autismiin ole. Selviytymiskeinoja ja itseymmärrystä voi lisätä ilman diagnoosiakin. Toisaalta tietämys ja esimerkiksi asiantuntevan neurologin sana asiasta antaa varmuutta itselle, jolloin sallii myös itsensä olla itsensä syyttelemättä itseään kuvitelmista, narsismista tai ties mistä. Sen nyt ainakin tekstisi pohjalta voin sanoa, ettet narsisti ainakaan ole.
Ben X on hyvä elokuva ja samastuin siihen riipaisevan kipeällä tavalla itsekin. Ben X:llä muuten oli todellinen esikuva, belgialainen asperger-poika, jonka itsemurha ei valitettavasti jäänyt vain suunnitelmien asteelle, vaan hän tappoi itsensä hyppäämällä erään linnan tornista alas.
Toivottavasti saat kaipaamiasi vastauksia täältä ja sitten myöhemmin mahdollisesti virallisemmaltakin taholta.- Pharus1990
Kiitos vastauksestasi, 134134! Onneksi elokuvalla oli sentään onnellisempi loppu, tarkoitan vain sitä, että se olisi ollut todella nerokas idea huijata oma itsemurhansa ja astua voittajana näyttämölle. Täytyy myöntää, itkin onnellisuuden kyyneleitä. :-> Tosin tuntuu pahalta, että oikea poika tappoi itsensä: en voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Hyvät ihmiset kuolevat liian aikaisin...
Onko sinulla asperger, 134134? Tunnetko ketään, jolla se olisi?
Haluan diagnoosin, koska saisin siitä mielenrauhan. Ymmärtäisin ehkä itseäni paremmin, en tiedä. Voi olla niinkin, että kaikki johtuu masentuneesta mielialastani, peloistani ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita kohtaan, ahdistuksesta (en elä päivääkään ilman jännitystä ja sydämen kovaa tykettä) ja paniikkihäiriöistä. Olen hiljattain alkanut itsetuhoiseksikin. Olen myös introvertti, joten voi olla, että kaikki johtuu "monen tekijän summasta", ei niinkään aspergerista. Mutta tämä asia vaivaa jo niin paljon, että se on saatava tietää.
"Lisäksi kannattaa miettiä, mihin diagnoosia tarvit. Mitään lääkitystä tai poppaskonstiahan ei autismiin ole. Selviytymiskeinoja ja itseymmärrystä voi lisätä ilman diagnoosiakin. Toisaalta tietämys ja esimerkiksi asiantuntevan neurologin sana asiasta antaa varmuutta itselle, jolloin sallii myös itsensä olla itsensä syyttelemättä itseään kuvitelmista, narsismista tai ties mistä. Sen nyt ainakin tekstisi pohjalta voin sanoa, ettet narsisti ainakaan ole."
On todennäköistä, ettei diagnoosi mullistaisi elämääni mihinkään suuntaan: olisin edelleen se sama ihminen ennen diagnoosia ja sen jälkeen. Tiedän myös, ettei aspergeriin lääkitystä ole, mutta aspergerin diagnoosi antaisi minulle ikään kuin pohjan alleni ("tämä on osa minua ja nyt tiedän, mikä minua hallitsee ja miten voin ymmärtää & kehittää itseäni paremmin"). Jos tämä masennukseni ja sos. tilanteiden pelkoni liittyy aspergeriin, voisin ehkä tulevaisuudeessa varautua paremmin mielenterveydellisiin ongelmiin(?). Ainakin olen lukenut, että lapset, joilla on diagnosoitu asperger, saavat siihen tukea, jotta pärjäisivät tässä maailmassa paremmin (ja jotta he välttyisivät juuri mielenterveysongelmilta). Selvästi näkyvillä oleva asperger diagnosoidaan jo lapsena, mutta ne henkilöt, joilla sitä ei näy selvästi ilmi, diagnosoidaan yleensä aikuisuuden kynnyksellä...
Eniten itseäni häiritsee juuri se, etten omaa hyviä sosiaalisia taitoja. Small talkit ja isot ihmisryhmät ovat minulle pelkkää kaaosta. Aloitin vastikään uudessa koulussa, enkä ole kiinnostunut muista ihmisistä siellä, sillä kukaan ei ole samanhenkinen kanssani. En sano, että he ovat arvottomia ja typeryksiä; en vain ymmärrä, miksi tuhlata aikaa ihmisiin, joiden kanssa en voi olla läheinen ystävä.
En ole täysin varma, liittyvätkö nämä asiat täydellisesti aspergeriin, mutta minulla ilmenee mm. näitä asioita:
Minulla on "lääkeherkkyyttä" (en voi syödä edes buranaa) eli hiemankin "normaalia" vahvemmat lääkkeet ei pysy sisällä. Inhoan hiustenharjaamista (ja siksi en niitä pahemmin harjaakaan). Laitan sukat heti jalkaan kun herään: inhoan koskettaa paljain jaloin lattiaa/maata. En voi sietää tiettyjä kankaiden materiaaleja, niiden tunnustelu saa voimaan pahoin. Kuuloaistini on liiankin hyvä, oikeastaan hieman häiritsevä. Huutavat ihmiset ahdistavat minua (saavat aina itkemään, vaikken olisi se kohde, jolle huudetaan). Vaikken omaa hyviä sosiaalisia taitoja, luen ihmisiä kuin kirjoja. Olen herkkä. Jos alan nauramaan tai itkemään, sille ei meinaa näkyä loppua. Toisinaan yllätän itseni naureskelemassa ruuhkabussissa... ja minulla on tiettyjä rutiineja, joita minun on toistettava (mutta voi se olla jotain pakko-oireista häiriötäkin?). Olen tarkka ihminen, esimerkiksi voitelen leivän viimeisen päälle. En kuitenkaan miellä itseäni perfektionistiksi: makuuhuoneessani vallitsee täysi kaaos. Kärsin univaikeuksista (herään keskellä aamuyötä ja saan unihalvauksia). Saan usein kuulla, että olen töykeä ja tylsä ihminen, koska olen ilmeetön (;totinen) ihminen, en käy baareissa ja koska viihdyn omissa oloissani tehden omia juttujani. Silti kaipaan edes yhtä ystävää, jonka kanssa voisi jakaa mielipiteitä, ajatuksia ja keskustella mielenkiintoisista asioista (psykologiasta, filosofiasta, avaruudesta, matematiikasta, uskonnoista, tieteestä yleensäkin, paranormaaleista asioista, taiteesta, sarjakuvista, yms), pelata shakkia, jne. Ja minulle riittäisi se, että tapaisin kyseistä henkilöä 1-4 kertaa kuukaudessa (mikä ei ole... normaalia? Tosin, mikä täällä on normaalia ja mikä ei?).
Jostain syystä aloin juuri häpeämään itseäni. - alalla33
neuropsykologi tekee testejä, mutta ei anna diagnoosia, dg:n voi antaa vain ja ainoastaan lääkäri.
- 134134
alalla33 kirjoitti:
neuropsykologi tekee testejä, mutta ei anna diagnoosia, dg:n voi antaa vain ja ainoastaan lääkäri.
Parahin alalla33, jos kerran olet alalla olisit myös antaa vastauksia aloittajan kysymyksiin. Tänne kait harva ammattilainen eksyy, joten tietosi olisivat aloittajalle varmasti arvokkaita. Tosin alan asiantuntijoinahan täällä Suomi24:ssä on helppo esiintyä.
Moni asia Pharus, jonka mainitset, pätee ainakin minuun. On hyvä, että olet havainnut, että introverttius tai ujous ja asperger ovat kaksi eri asiaa. Hiljaisuus ja viihtyminen yksin eivät ole sama asia kuin asperger tai autismi. Syvästi autistisissakin olen havainnut tietyt temperamenttityyppien erot autismista huolimatta. Itse olen temperamentiltani melko ulospäinsuuntautunut, mutta olen sosiaalisen kanssakäymisen ongelmieni takia enimmäkseen yksin. Sosiaalista elämää minulla ei juuri ole, mutta voin ilman ongelmia kysyä vaikkapa neuvoa tuntemattomilta enkä koe tilanteesssa ujoutta. En siis ole erityisen ujo, kuten sinäkin mainitsit itsestäsi. Esimerkiksi kykenemättömyydessäni katsoa silmiin ei ole kyse ujoudesta. En vain pysty siihen syytä itsekään erityisemmin tietämättä. Moni kuitenkin ajattelee, että autismin kirjon häiriöt ovat jokin ujous tai hiljaisuus -syndrooma, mistä ei ole lainkaan kyse. Itse taidan olla liiankin puhelias, mikä pohjautuu taas sosiaalisen viestinnän ongelmiin.
Toisaalta olet vielä melko nuori, joten tuntemus omasta erilaisuudesta ja "viallisuudesta" voi mennä ajankin kanssa ohi. Itselläni tunne erilaisuudesta on oikeastaan vain vahvistunut iän myötä. Nuorena en edes tiedostanut monia autistisia piirteitäni. Kun sain tietää autismista ja kun näin syvästikin autistisia ihmisiä, järkytys oli suuri, sillä tunnistin itseni ja monia sellaisia piirteitäni, joista en ollut tietoinenkaan. Samoin yhtäkkiä tietoisuus autismista asetti ihmisten toitottamat tarinat lapsuudestani uuteen perspektiiviin. "Et ollut lainkaan kuin muut lapset. Istuit vain yksiksesi hiljaa ja tyytyväisenä."
Onko sinulla muita autistisia piirteitä kuin vain sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä oireita? Minulla on paljon yleensä ns. syvempään autismiin liitettyjä oireita, joita olen koko elämäni opetellut kitkemään ja piilottamaan. Lähinnä olen onnistunut vain niiden kätkemisessä, sillä ne tuntuvat olevan itsepintainen osa minua. Yksi tällainen oire on ns. stimmaaminen (=stimming, en tiedä sille suomenkielistä käännöstä, koska siitä ei missään ikinä puhuta, mutta olisiko itsestimulaatio) eli esimerkiksi itsensä heijaaminen ja käsien heiluttaminen. Toinen kummallinen piirre on yhtäkkinen intensiivinen uppoaminen johonkin sisäiseen, jossa ei oikeastaan "tapahdu" mitään. Saaatan esimerkiksi havahtua tuijottamasta jotain tiettyä esinettä täysin siihen uppoutuen. Tällaiset oireet puhuvat nähdäkseni pitkälti autismin puolesta, sillä esimerkiksi käsien heiluttamista (hand flapping), joka on keskeinen ja yleensä varhainen merkki autismista, ei esiinny juurikaan muuten vaan ujoilla ja erakkoluonteisilla. Tämä hyvin autistiselta omaankin silmään näyttävä käytös, jota näkee esimerkiksi puhumattomilla autisteilla, hävettää itseäni, vaikka onnistunkin yleensä välttelemään sitä julkisesti.
Itsellenikin tavanomaisia ovat unihäiriöt, tosin unihalvauksesta en onneksi ole koskaan kärsinyt, mutta sen sijaan sen sukulaiset eli heräämiseen liittyvät valveunet ovat arkipäivääni. Odotuksesi ystävyydellekin ovat jokseenkin samanlaiset kuin omani. Yksinäisyydestäni huolimatta minulla on yksi ystävä, joka on miespuolinen asperger kuin suoraan oppikirjasta, mutta hän ei ole ainakaan koskaan maininnut aspergerista, joten en ole asiaa esiin nostanut. Hän luonnehtii itseään professorityypiksi, ja tietänet, miten hyvin se kuvaa monia aspergereita. :) Naisten asperger on muuten hieman erityyppistä kuin miesten. Itsekin olen nainen. - vanhempi täysin yksi
Entäs jos ei halua diagnoosia vain tutkimus onko vai eikö ole. Meillä lapselle on tarjottu au/asp mahdollisuutta jo yli vuoden ja nyt koska päiväkoti ei havaitse tiettyjä toimintoja joita olemme itse havainneet. Haluaisimme täydellisesti puolueettoman selvityksen asiasta. En oikein luota neuvolaan, koska yliinnokkuus on ylitsevuotavaa;) Syytä en tiedä.
- Kanttuvei
"Lisäksi kannattaa miettiä, mihin diagnoosia tarvit. Mitään lääkitystä tai poppaskonstiahan ei autismiin ole. Selviytymiskeinoja ja itseymmärrystä voi lisätä ilman diagnoosiakin."
Diagnoosi tarvitaan nimenomaan siksi, että päästäisiin oikeanlaiseen kuntoutukseen tai terapiaan, joissa tätä ongelmaa voidaan oppia hallitsemaan. Muuten on suuri vaara syrjäytyä yhteiskunnassa ja sehän ei ole yksilön eikä yhteiskunnan etu.
Etenkin naisilla Asperger on alidiagnosoitu ja verhoutuu usein jatkuvaan masennukseen (Aspergerin ns. liitännäisoire), joka sinällään on elämää vaarantava ja elämänlaatua heikentävä asia ja voi johtaa jopa kuolemaan.
Että ihan siksi olisi kyllä hyvä saada se diagnoosi, rakas 134134, ja mielellään ajoissa eikä vasta viisikymppisenä työkyvyttömyyseläkeläisenä, jolta tämä diagnosoimaton ja hoitamaton sairaus vei niin työkyvyn kuin perheenkin, ehkä vielä hengen. - Kuulalaakeriseppele
vanhempi täysin yksi kirjoitti:
Entäs jos ei halua diagnoosia vain tutkimus onko vai eikö ole. Meillä lapselle on tarjottu au/asp mahdollisuutta jo yli vuoden ja nyt koska päiväkoti ei havaitse tiettyjä toimintoja joita olemme itse havainneet. Haluaisimme täydellisesti puolueettoman selvityksen asiasta. En oikein luota neuvolaan, koska yliinnokkuus on ylitsevuotavaa;) Syytä en tiedä.
Yli-innokkuus tarkoittaa sitä, että ovat huolissaan lapsestanne. Hänen parhaakseen testiä tarjotaan ja vastuullinen vanhempi ei pane hanttiin. Eihän mitään sairautta tai vammaa tai neurologista poikkeavuutta voida edes yrittää hoitaa, ellei sitä ole diagnosoitu.
Pelot ja ennakkoluulot siis sivuun ja lapsi ajoissa tutkittavaksi, jotta hänen tuleva elämänlaatunsa on parempi kuin hoitamattomalla.
Olen tietenkin viisi vuotta myöhässä tämän kanssa ja toivon, että älysitte tehdä viisaan ratkaisun. Minun vanhempani eivät tehneet, ja nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja yksin maailmassa. Itsemurhayrityksiä takana kolme, tuhoutuneita avioliittoja kaksi, synnytetty maailmaan kaksi lasta joista kummallakin on psyykkisiä ongelmia.l - MINÄ_JA_MUUTKIN
Kanttuvei kirjoitti:
"Lisäksi kannattaa miettiä, mihin diagnoosia tarvit. Mitään lääkitystä tai poppaskonstiahan ei autismiin ole. Selviytymiskeinoja ja itseymmärrystä voi lisätä ilman diagnoosiakin."
Diagnoosi tarvitaan nimenomaan siksi, että päästäisiin oikeanlaiseen kuntoutukseen tai terapiaan, joissa tätä ongelmaa voidaan oppia hallitsemaan. Muuten on suuri vaara syrjäytyä yhteiskunnassa ja sehän ei ole yksilön eikä yhteiskunnan etu.
Etenkin naisilla Asperger on alidiagnosoitu ja verhoutuu usein jatkuvaan masennukseen (Aspergerin ns. liitännäisoire), joka sinällään on elämää vaarantava ja elämänlaatua heikentävä asia ja voi johtaa jopa kuolemaan.
Että ihan siksi olisi kyllä hyvä saada se diagnoosi, rakas 134134, ja mielellään ajoissa eikä vasta viisikymppisenä työkyvyttömyyseläkeläisenä, jolta tämä diagnosoimaton ja hoitamaton sairaus vei niin työkyvyn kuin perheenkin, ehkä vielä hengen.Mutta entäpä jos autisminkirjoin häiriöistä kärsivä on yrittänyt saada tukea sekä apua ja kannustusta Autismiliitolta esim. 15 vuoden ajan eikä ole sitä koskaan sieltä saanut, kuinkas siitä eteenpäin? Ja jos liittoon antaa palautetta, autististen lasten vanhemmat torpedoivat samantien kaikki yhteydenottoyritykset, koska VAIN HEILLÄ ON NIIN KOVIN VAIKEATA! Vaikeudet johtuvat siitä, että jos idiootit tekevät jälkeläisiä, tottakai on solidaadista hakea siihen yhteiskunnan tukia loputtomasti. Eli olisiko tuossa jotain perää, siis siinä, että jopa ASYn toimesta, lukuunottamatta sitä pikkupiiriä, asiat yritetään edelleen hoitaa täysin päin persettä? Sekä Asyn että Autismiliiton toimesta. Keitä muuten nykyisin kuuluu tai on joskus kuulunut liittohallitukseen?
- päivitys231117
Kuulalaakeriseppele kirjoitti:
Yli-innokkuus tarkoittaa sitä, että ovat huolissaan lapsestanne. Hänen parhaakseen testiä tarjotaan ja vastuullinen vanhempi ei pane hanttiin. Eihän mitään sairautta tai vammaa tai neurologista poikkeavuutta voida edes yrittää hoitaa, ellei sitä ole diagnosoitu.
Pelot ja ennakkoluulot siis sivuun ja lapsi ajoissa tutkittavaksi, jotta hänen tuleva elämänlaatunsa on parempi kuin hoitamattomalla.
Olen tietenkin viisi vuotta myöhässä tämän kanssa ja toivon, että älysitte tehdä viisaan ratkaisun. Minun vanhempani eivät tehneet, ja nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja yksin maailmassa. Itsemurhayrityksiä takana kolme, tuhoutuneita avioliittoja kaksi, synnytetty maailmaan kaksi lasta joista kummallakin on psyykkisiä ongelmia.lTuohon voi vastata kai yksistään Pekka Tani. Eihän edes pääkaupunkiseudun ykkösdiagnostiikasta vastaava neuropsykiatrian yksikön ylilääkäri voi tietää, mitä kenenkin päässä milloinkin tapahtuu vaikka olisi kuvannettu miljoona kertaa.
- Aspergerinfo_YP
Kanttuvei kirjoitti:
"Lisäksi kannattaa miettiä, mihin diagnoosia tarvit. Mitään lääkitystä tai poppaskonstiahan ei autismiin ole. Selviytymiskeinoja ja itseymmärrystä voi lisätä ilman diagnoosiakin."
Diagnoosi tarvitaan nimenomaan siksi, että päästäisiin oikeanlaiseen kuntoutukseen tai terapiaan, joissa tätä ongelmaa voidaan oppia hallitsemaan. Muuten on suuri vaara syrjäytyä yhteiskunnassa ja sehän ei ole yksilön eikä yhteiskunnan etu.
Etenkin naisilla Asperger on alidiagnosoitu ja verhoutuu usein jatkuvaan masennukseen (Aspergerin ns. liitännäisoire), joka sinällään on elämää vaarantava ja elämänlaatua heikentävä asia ja voi johtaa jopa kuolemaan.
Että ihan siksi olisi kyllä hyvä saada se diagnoosi, rakas 134134, ja mielellään ajoissa eikä vasta viisikymppisenä työkyvyttömyyseläkeläisenä, jolta tämä diagnosoimaton ja hoitamaton sairaus vei niin työkyvyn kuin perheenkin, ehkä vielä hengen.Nostetaanpa tätäkin viestiketjua hieman ylöspäin.
- Anonyymi
Kanttuvei kirjoitti:
"Lisäksi kannattaa miettiä, mihin diagnoosia tarvit. Mitään lääkitystä tai poppaskonstiahan ei autismiin ole. Selviytymiskeinoja ja itseymmärrystä voi lisätä ilman diagnoosiakin."
Diagnoosi tarvitaan nimenomaan siksi, että päästäisiin oikeanlaiseen kuntoutukseen tai terapiaan, joissa tätä ongelmaa voidaan oppia hallitsemaan. Muuten on suuri vaara syrjäytyä yhteiskunnassa ja sehän ei ole yksilön eikä yhteiskunnan etu.
Etenkin naisilla Asperger on alidiagnosoitu ja verhoutuu usein jatkuvaan masennukseen (Aspergerin ns. liitännäisoire), joka sinällään on elämää vaarantava ja elämänlaatua heikentävä asia ja voi johtaa jopa kuolemaan.
Että ihan siksi olisi kyllä hyvä saada se diagnoosi, rakas 134134, ja mielellään ajoissa eikä vasta viisikymppisenä työkyvyttömyyseläkeläisenä, jolta tämä diagnosoimaton ja hoitamaton sairaus vei niin työkyvyn kuin perheenkin, ehkä vielä hengen."Mihin sinä diagnoosia tarviit?"
Oma tyttäreni sai tämän täysin turhan diagnoosin jälkeen terapiaa, Kelan vammaistukea kuukausittain, sekä asuntolapaikan täytettyään 16 vuotta, jotta hän kykenisi itsenäistymään, opiskelemaan, työllistymään jne.
Itselläni epäilen myös assia: olin lapsena samanlainen ilmeetön, vetäytyvä erakko, kuin tytärenikin.
Minä sain nuorena tuekseni vain koulukiusaamista, opettajien raivareita, laiskaksi haukkumista ja myöhemmin useita potkuja oppilaitoksista ja työpaikoista. Lopulta sain pysyvän eläkkeen, alle 3-kymppisenä, ahdistuksen, skitsotyyppisen persoonallisuushäiriön ja vaikka minkä perusteella.
Tarvitsisin nyt keski-ikäisenä diagnoosia siihen, että pääsisin terapiaan, kuntoutukseen, voisin osapäivä-työllistyä, saisin Kelan vammaistukea ym. pikkuasioita.
Mitä nämä kommentit oikein tarkoittavat: "Miksi sinun pitäisi muka saada diagnoosi?" Eivätkö terveydentilan tutkiminen ja hoito olekaan ihmisoikeus?
- Shagah
Voi hyvä elämä! O.o Siis, kun luin tuon tekstisi, se voisi olla kuin suoraan elämästäni. Kaikki tuntemani henkilöt ovat sanoneet minua ujoksi. Olen kuitenkin jo ainakin kaksi vuotta epäillyt mahdollista aspergeria. Minäkin olen vain pyrkinyt selviytymään sosiaalisista tilanteista ja muiden ihmisten kanssa yksi suurimpia ongelmia on ollut se etten tiedä, mistä puhua muiden kanssa, koska minua eivät kiinnosta kovin monet yleisesti puhutut asiat (eikä muita minua kiinostavat) sekä se, etten tiedä, miten kuuluu käyttäytyä muiden seurassa. Olen kuitenkin aina katsonut silmiin, mutta se ei tarkoita, etteikö se olisi häiritsevää. En tiedä, milloin katsetta pitää kääntää ja usein vain tuijotan ja tuijotan puhujaa silmiin, tuntuu että se vähän on häirinnytkin puhujaa. Siitä huolimatta en useinkaan muista silmien värejä, mutta muistan tarkasti monia yksityiskohtia. En nyt jaksa kirjoittaa kaikkia juttuja, mutta useamman sivun saisin varmasti aikaan kuvailemalla näitä "AS-piirteitäni"
Olen nyt 16-vuotias ja joskus jo vuosi sitten kysyin äidiltäni asiasta. Äiti ei kuitenkaan suostunut uskomaan, että minulla voisi olla AS, kai pelkäsi että sitten minut leimattaisiin jotenkin "vammaiseksi" tai jotain. Ehkä hän oli jo tottunut ajatukseen, että perheen kaikki neljä lasta oli todettu terveiksi... Opettajat ovat sanoneet minua ujoksi, mutta nykyisin ajattelen, että voisin olla "myös" ujo. Tunnen saaneeni rohkeutta iän mukana, mutta miksen silti pysty sanomaan lyhyitäkään asioita vieraille henkilöille ilman vaikeuksia? En pysty siihen aina, vaikken edes tuntisi sitä jännittämisen tunnetta. Toisaalta pienenä esitelmöin äidilleni pitkiä aikoja dinosauruksista ja muista ilman vaikeuksia. Olen aina ollut erakkotyyppinen, vain yksi saamistani kavereista on oman, aktiivisen toiminnan tulosta. Ymmärrän myös jatkuvasti väärin asioita. Se ei ole mitään "kerran viikossa" vaan parhaimmillaan joka päivä toimin väärin väärinkäsitysten johdosta.- Shagah
Niin ja lisään vielä, että tiedän mikä ero on aspergerilla ja ujoudella. Olen oppinut jännittämään sosiaalisia tilanteita, koska olen joutunut kohtaamaan pienenä ihmisiä, jotka ovat heti huutaneet jos ymmärsin jonkin asian väärin. Olen oppinut, ettei kannata antaa sitä ilmi, etten ymmärtänyt jonkun puhetta, koska selventäviä kysymyksiä esittämällä sain vain haukut "kuuntelemattomuudesta" vaikka oikeasti yritin kuunnella tarkkaan.
Minulla on myös ns "toinen maailma", jonne vajoan päivittäin. En silloin huomaa, jos minulle puhutaan, vaikken edes ajattelisi "siellä toisessa maailmassa" mitään ihmeempää. Saatan vain tuijottaa jotakin pitkän aikaa, mutta en, kuten eräs aikaisemmin jo kirjoittikin - välttämättä ole perehtynyt siihen tuijottamaani asiaan. - Assivanhus
Shagah kirjoitti:
Niin ja lisään vielä, että tiedän mikä ero on aspergerilla ja ujoudella. Olen oppinut jännittämään sosiaalisia tilanteita, koska olen joutunut kohtaamaan pienenä ihmisiä, jotka ovat heti huutaneet jos ymmärsin jonkin asian väärin. Olen oppinut, ettei kannata antaa sitä ilmi, etten ymmärtänyt jonkun puhetta, koska selventäviä kysymyksiä esittämällä sain vain haukut "kuuntelemattomuudesta" vaikka oikeasti yritin kuunnella tarkkaan.
Minulla on myös ns "toinen maailma", jonne vajoan päivittäin. En silloin huomaa, jos minulle puhutaan, vaikken edes ajattelisi "siellä toisessa maailmassa" mitään ihmeempää. Saatan vain tuijottaa jotakin pitkän aikaa, mutta en, kuten eräs aikaisemmin jo kirjoittikin - välttämättä ole perehtynyt siihen tuijottamaani asiaan.Mukavaa, että vielä joku muukin lukee näitä vuodentakaisia tekstejä, siis joku muukin kuin minä.
Kiinnostuin aspergerista enemmän, kun sain diagnoosin tässä kesällä. Olin ollut terapiassa eräällä psykiatrilla jo kolme vuotta masennuksen takia. Lopulta masennukseeni alkoi löytyä selitystä, siis aspergerin oireyhtymä. Lisäksi oli jokunen muukin diagnoosi, joista voisi mainita yleistyneen ahdistuneisuushäiriön.
Ja olen siis todella aikuinen, sillä olen jo aikoja sitten jäänyt vanhuuseläkkeelle. Eli diagnoosin voi saada aikuisenakin. Mitenkään helposti se ei käy, sillä veihän se minullakin kolme vuotta. Psykiatrini on aurinkoakin tarkempi ja ei ihan noin vaan diagnooseja jakele ja siksi varmaan diagnoosin valmistuminen kesti noinkin pitkään.
Minulle ainakin diagnoosi oli suuri helpotus; saatiin yhteinen nimittäjä niin monille kummallisuuksille elämässäni.
Muuten tuosta silmiinkatsomisesta voisin sanoa, että katson kyllä puhujaa tarkkaan, mutta enemmän suun tienoota ja muita ilmeitä, harvemmin silmiin.
Pitkä elämänkokemukseni on varmaan auttanut paljon sosiaalisten tilanteiden kestämisessä. Joskus ne ovat kyllä aika rankkoja, kun pitää vaan olla korrekti, vaikka mielellään sanoisi joitain totuuksia. Joskus sitten ehdin sanomaankin, ennen kuin ehdin ajattelemaan ja siitä ei yleensä hyvää seuraa.
Olen myös oppinut lukemaan ihmisten olemuksesta sen, millainen ihminen on kyseessä. Vain harvoin olen erehtynyt ja ikää myöten erehtymiset ovat vähenneet. Se on varmaan kokemuksen tuomaa muutosta.
Minulla on joitain maneereja, joita itsekin naureskelen, mutta joista en vain pääse eroon. Silloin kun jokin asia (maneeri) on kohdalla, niin ei naurata yhtään.
Noin kautta elämäni olen ollut ristiriitaisessa tilanteessa: haluaisin, että kaikki asiat pysyisivät ennallaan (siis kammoksun muutosta), mutta samalla koen edistyksen olevan kaiken A ja O. Jo pelkkä jonkun huonekalun siirto johonkin toiseen paikkaan tekee olon ahdistuneeksi. Mutta sitten siihenkin tottuu.
Nuorempana minulla oli äärimmäisen herkkä kuulo. Nyt vanhemmiten sekin on "korjaantunut" muiden tasolle. Tuntoaistissani on yliherkkyyttä joissain kohdin ja aliherkkyyttä joissain toisissa kohdin. Esim suihkussa en siedä veden tippumista jalkapöydälle, kun se sattuu niin mielettömästi. Hammaslääkärissä suorastaan nautin! Ja parturissa käynti on kauhistus.
Olen myös lääkeyliherkkä ja se esiintyy siten, että hyvin pienet lääkeannokset tehoavat hyvin. Esim. erään psyykenlääkkeen annostukseen riittää viidesosa normaalista.
Minua syytetään aina siitä, että pidän pitkiä esitelmiä. Lisäksi seurassa keskustellessa ahdistun siitä, kun puheenaihetta vaihdetaan alinomaan. Eli minulla on taipumusta juuttumiseen johonkin asiaan, itseasiassa lähes mihin tahansa, jos se vaan sattuu minua kiinnostamaan.
Joskus en ymmärrä, mitä joku sanoo, vaikka se on ihan selkokieltä. En vain käsitä sanojen merkitystä. Silloin kestää jonkin aikaa, ennen kuin tajuan ja silloinkin asia pitää toistaa useita kertoja. Silloin minua kiusaa se, että ihmiset usein korottavat ääntänsä, kun uskovat minun kuulevan huonosti. Ja se on kaikkein kisallisinta, että jotkut alkavat selittä asiaa toisella tavalla. Silloin en käsitä senkään vertaa.
Varmaan on sanomattakin selvää, että ystäviä minulla ei aikuisiällä ole juurikaan ollut. Naimisiin olen päässyt ja jos puolisoa pidetään ystävänä, niin silloin on ainakin yksi. Puolisonkin sain vasta keski-ikäisenä.
Olisi todella hienoa, jos jostain löytyisi joku assi, jonka kanssa voisi keskustella. Tiedän kokemuksesta, että assin kanssa keskustelu on jotain paljon hienompaa kuin muiden. Valitettavasti se kokemukseni oli hyvin lyhytaikainen, kun sen toisen osapuolen elämäntilanne muuttui niin paljon, että yhteydenpito jäi joulukorttiasteelle. - pjfpjvcjjvoijoij
Shagah kirjoitti:
Niin ja lisään vielä, että tiedän mikä ero on aspergerilla ja ujoudella. Olen oppinut jännittämään sosiaalisia tilanteita, koska olen joutunut kohtaamaan pienenä ihmisiä, jotka ovat heti huutaneet jos ymmärsin jonkin asian väärin. Olen oppinut, ettei kannata antaa sitä ilmi, etten ymmärtänyt jonkun puhetta, koska selventäviä kysymyksiä esittämällä sain vain haukut "kuuntelemattomuudesta" vaikka oikeasti yritin kuunnella tarkkaan.
Minulla on myös ns "toinen maailma", jonne vajoan päivittäin. En silloin huomaa, jos minulle puhutaan, vaikken edes ajattelisi "siellä toisessa maailmassa" mitään ihmeempää. Saatan vain tuijottaa jotakin pitkän aikaa, mutta en, kuten eräs aikaisemmin jo kirjoittikin - välttämättä ole perehtynyt siihen tuijottamaani asiaan.olet ns.introvertti, ja tunneihminen. Tunneihmiset voivat olla ujoja jos ovat liian herkkiä. Introverteille sosiaalinen kommunikaatio on häiriötekijä.
- Aspergerinfo_YP
Assivanhus kirjoitti:
Mukavaa, että vielä joku muukin lukee näitä vuodentakaisia tekstejä, siis joku muukin kuin minä.
Kiinnostuin aspergerista enemmän, kun sain diagnoosin tässä kesällä. Olin ollut terapiassa eräällä psykiatrilla jo kolme vuotta masennuksen takia. Lopulta masennukseeni alkoi löytyä selitystä, siis aspergerin oireyhtymä. Lisäksi oli jokunen muukin diagnoosi, joista voisi mainita yleistyneen ahdistuneisuushäiriön.
Ja olen siis todella aikuinen, sillä olen jo aikoja sitten jäänyt vanhuuseläkkeelle. Eli diagnoosin voi saada aikuisenakin. Mitenkään helposti se ei käy, sillä veihän se minullakin kolme vuotta. Psykiatrini on aurinkoakin tarkempi ja ei ihan noin vaan diagnooseja jakele ja siksi varmaan diagnoosin valmistuminen kesti noinkin pitkään.
Minulle ainakin diagnoosi oli suuri helpotus; saatiin yhteinen nimittäjä niin monille kummallisuuksille elämässäni.
Muuten tuosta silmiinkatsomisesta voisin sanoa, että katson kyllä puhujaa tarkkaan, mutta enemmän suun tienoota ja muita ilmeitä, harvemmin silmiin.
Pitkä elämänkokemukseni on varmaan auttanut paljon sosiaalisten tilanteiden kestämisessä. Joskus ne ovat kyllä aika rankkoja, kun pitää vaan olla korrekti, vaikka mielellään sanoisi joitain totuuksia. Joskus sitten ehdin sanomaankin, ennen kuin ehdin ajattelemaan ja siitä ei yleensä hyvää seuraa.
Olen myös oppinut lukemaan ihmisten olemuksesta sen, millainen ihminen on kyseessä. Vain harvoin olen erehtynyt ja ikää myöten erehtymiset ovat vähenneet. Se on varmaan kokemuksen tuomaa muutosta.
Minulla on joitain maneereja, joita itsekin naureskelen, mutta joista en vain pääse eroon. Silloin kun jokin asia (maneeri) on kohdalla, niin ei naurata yhtään.
Noin kautta elämäni olen ollut ristiriitaisessa tilanteessa: haluaisin, että kaikki asiat pysyisivät ennallaan (siis kammoksun muutosta), mutta samalla koen edistyksen olevan kaiken A ja O. Jo pelkkä jonkun huonekalun siirto johonkin toiseen paikkaan tekee olon ahdistuneeksi. Mutta sitten siihenkin tottuu.
Nuorempana minulla oli äärimmäisen herkkä kuulo. Nyt vanhemmiten sekin on "korjaantunut" muiden tasolle. Tuntoaistissani on yliherkkyyttä joissain kohdin ja aliherkkyyttä joissain toisissa kohdin. Esim suihkussa en siedä veden tippumista jalkapöydälle, kun se sattuu niin mielettömästi. Hammaslääkärissä suorastaan nautin! Ja parturissa käynti on kauhistus.
Olen myös lääkeyliherkkä ja se esiintyy siten, että hyvin pienet lääkeannokset tehoavat hyvin. Esim. erään psyykenlääkkeen annostukseen riittää viidesosa normaalista.
Minua syytetään aina siitä, että pidän pitkiä esitelmiä. Lisäksi seurassa keskustellessa ahdistun siitä, kun puheenaihetta vaihdetaan alinomaan. Eli minulla on taipumusta juuttumiseen johonkin asiaan, itseasiassa lähes mihin tahansa, jos se vaan sattuu minua kiinnostamaan.
Joskus en ymmärrä, mitä joku sanoo, vaikka se on ihan selkokieltä. En vain käsitä sanojen merkitystä. Silloin kestää jonkin aikaa, ennen kuin tajuan ja silloinkin asia pitää toistaa useita kertoja. Silloin minua kiusaa se, että ihmiset usein korottavat ääntänsä, kun uskovat minun kuulevan huonosti. Ja se on kaikkein kisallisinta, että jotkut alkavat selittä asiaa toisella tavalla. Silloin en käsitä senkään vertaa.
Varmaan on sanomattakin selvää, että ystäviä minulla ei aikuisiällä ole juurikaan ollut. Naimisiin olen päässyt ja jos puolisoa pidetään ystävänä, niin silloin on ainakin yksi. Puolisonkin sain vasta keski-ikäisenä.
Olisi todella hienoa, jos jostain löytyisi joku assi, jonka kanssa voisi keskustella. Tiedän kokemuksesta, että assin kanssa keskustelu on jotain paljon hienompaa kuin muiden. Valitettavasti se kokemukseni oli hyvin lyhytaikainen, kun sen toisen osapuolen elämäntilanne muuttui niin paljon, että yhteydenpito jäi joulukorttiasteelle.Voi kuinka asiapitoinen viestiketju. Aivan pelkkää asiaa kerrassaan. Asperger on tunneihminen. Ja yleisesti ottaen asseja on kiusattu koko elämänsä läpi. Pitää minunkin kohdalla täysin paikkansa.
- tollikka
Onko mahdollista, että psykiatri ei tunnista aspergeria? Eikä psykoterapeutti... Tai terapeutti kylläkään ei ollut asiaan perehtynyt. Psykiatrilta en edes uskalla kysyä asiasta, sillä silloin kai kyseenalaistaisin ammattitaitoa tai jotain..
- Assivanhus
Uskoisin aikaansa seuraavan psykiatrin osaavan tunnistaa aspergerin oireyhtymän. Kuitenkaan kukaan ei osaa ihmisen ulkonäöstä päätellä diagnoosia eli tarvitaan paljon taustatietoa, ennen kuin osataan edes epäillä AS diagnoosia.
Psykiatrilta pitää nimenomaan kysyä kaikkea mikä liittyy itseensä. Ja nimenomaan niitä asioita pitää kysyä, jotka askarruttavat mieltä.
Psykoterapeutti voi olla asiansa osaava, vaikka ei olisikaan AS:ään erikoistunut. Siis häneltä ei juurikaan kannata kysyä niitä asioita, jos on tarve diagnoosin selvittämiseen.
Jos psykiatri ei jotain asiaa osaa ratkaista, niin hän kyllä laittaa lähetteen sellaiselle osaajalle, että selvyyttä saadaan.
Jos olet nuori, niin läheisten haastattelut selventävät paljonkin mahdollista AS:ää. Joskus sopiva neurologinen status auttaa selvittelyssä, mutta ei aina ole tarpeen.
Rohkeasti vain kysymään, niin asiat selviävät. - hiiruliini
On mahdollista, ettei psykiatrian erikoislääkäri tunnista neurologista sairautta varsinkaan jo aikuisikään ehtineen potilaan kohdalla. Periaatteessa ymmärtääkseni olisi pitänyt edetä niin, että ensin poissuljetaan somaattiset sairaudet ja sen jälkeen hoidetaan psyykkisiä sairauksia tai oireita.
Ymmärrän hyvin, ettei kirjoittaja (tollikka) halua kysyä psykiatrilta mainitsemaansa asiaa. Ehkä voisi muotoilla kysymyksen jotenkin siihen tapaan, että "en mitenkään halua kyseenalaistaa ammattitaitoanne, mutta kun olen miettinyt, että minussa voisi olla ... ". Lääkärin voisi odottaa perustelevan mielipiteensä - oli vastaus minkä suuntainen hyvänsä. - Anonyymi
Eivät todella tunnista eikä jotkut lievää vakavammin tietämättömät ja ymmärtämättömät halua edes kuunnella tästä vaihtoehdosta. Tyypillisiä kommentteja
- sehän on ihan normaalia (kun kuvailen oireita)
- mehän ei aleta tässä diagnooseja muuttelemaan
Jne...
- LL
Jos epäilee itsellää assia niin oikea osoite on neurologi, hän sitten lähettää neuropsykologisiin testeihin ym.
Neurologin alaa assius on. Kyseessä on _neurobiologinen_ häiriö.
(psykoterapeutti ei sitten anna mitään diagnooseja, tässä maassa diagnoosin antaa aina vain ja ainoastaan lääkäri...) - assiepäilty
Itselläni epäillään ko. syndroomaa. Taidan kuitenkin olla aika ilmeinen tapaus, jäykkä sosiaalisesti, niukka sosiaalinen elämä, ongelmia lukea peruskehonkieltä, ongelmia kommunikaatiossa jne. toistuvia liikkeitä, obsessioita ja stimmejä lapsesta saakka..
Itse juttelin lääkärille, joka lähti siitä konsultoimaan neurologisiin sairauksiin perehtynyttä lääkäriä jne. Ihan yleisellä puolella. Nyt lmeisesti tulee terapiat, syvällinen kartoitus ja neurotutkimukset jne. Aivojen kuvauskin taitaa tulla.
ASPERGERILLA JA UJOUDELLA on iso ero. Minusta kuulemma ainakin näkee, että jokin neurologinen juttu olisi ongelmana. Räplään käsiäni keskustellessani, silmäni eivät jaksa aina silmäkontaktia ja saatan tuijottaa vaikka kattoa. Lisäksi saatan muiden läsnäollessa istua jännittyneesti ja jännittyneessä asennossa.
Lisäksi aspergerilla on todellisia vaikeuksia kommunikaatiossa ja muiden ymmärtämisessä, joten se ei ole ujoutta. Aspergeri saattaa esim. toistaa itseänsä, tehdä toistuvia liikkeitä kehollaan, käsillään, silmillään ja jaloillaan esimerkiksi. Eikä hän välttämättä tunnista kehonkieltä, ilmeitä jne. Minä ainakaan en aina tunnista, useinkaan.. Yleisempi ko. syndrooma on miehillä. 1/5 assista on vain nainen. Itse olen nainen.
Tsemppiä vain kaikille, jotka kaipaavat diagnoosia, kyllä se kannattaa hakea, jos on oikeita ongelmia. Minusta ainakin tuntuu, että assius saattaa vaikeuttaa paljonkin elämää, varsinkin jos kyse ei ole ihan lievimmästä tapauksesta. On hyvä myös terapiassa oppia uusia tapoja toimia ja selvitä arkisista asioista. - ^
Mikäli tahdot tarkennettuja vastauksia kysymyksiisi, voit ottaa yhteyttä osoitteeseen [email protected] (mistä lisätiedot lähempää yhteydenottoa varten) tai vaihtoehtoisesti osoitteeseen [email protected].
- KiusaajatSaunantaa
Mitähän syndroomia kiusaajilta löydetään, jos oikein tutkittaisiin? Veikkaanpa että aika paljon ja vakavia sellaisia (narsismi, psykopatia, skitsofrenia jne), pahempia kuin pahinkaan aspergerin syndrooma-tapaus.
- Faktaa kehiin vaan
Yksityiset lääkäriasemat ainakin antavat aspergerdiagnooseja ihan kenelle vain joten ei kannata ihan heti uskoa että jollain henkilöllä todella on AS jos hän on diagnoosin hakenut yksityiseltä. Kunnallisella puolella tutkitaan huomattavasti paremmin potilaat eikä diagnoosia edes saa kuin vain ne joilla todella on merkittävän paljon autistisia piirteitä.
AS-diagnoosista on väärien diagnosointiperusteiden takia tullut muoti-ilmiö. :(- tässä faktaa
Onko joku yksityislääkäriasema antanut jollekin liitossa töitä tekevälle väärin perustein diagnoosin? Miten tämä eroaa siitä jos sama lääkäriaseama on antanut jollekin diagnoosin oikein perustein? Onko tällöin kyse muoti-ilmiöstä vai voisiko kyse olla jostain ihan muusta?
- faktaa kehiin
Entäpä jos jollain on diagnoosi sekä julkiselta että yksityiseltä? Kumpaa uskot vai uskotko kumpaakaan koska itse sait diagnoosin vain julkiselta?
- 1+15
faktaa kehiin kirjoitti:
Entäpä jos jollain on diagnoosi sekä julkiselta että yksityiseltä? Kumpaa uskot vai uskotko kumpaakaan koska itse sait diagnoosin vain julkiselta?
entä jos julkisella on ollut asialla vasta erikoistumisvaiheessa oleva harjoittelijalääkäri joka on antanut diagnoosin väärin perustein?
- hienosti arvattu
Taisi sittenkin ketju "mistä lähden hakemaan apua" olla provo.
- aika hauska juttu sinäns
minulekkaan ei ole diagnosoitu autismia.Mutta olen silti autismin kirjoilla
Helou toivottavasti jaksat lukea tän litanjan loppuun koska kirjoitin melkoisesti aspergerista jota itse olen potenut ja osittain poden edelleen mutta en pode kokonaisvaltaista aspergeria mutta lapsena lääkärit anto diagnoosina että aspergerin ja autismin piirteitä on ja että diagnoosi vihjaa että minussa on kyseisen syndrooman piirteitä ja kyllä kuusankoskella on kuukausi tultu istuttua koska psykiatrit ja hoitolat on niin kivoja ainoa mitä lapsuudessa oli erilaista on että en ollut koskaan yksin löysin aina jonkun kenen kanssa viettää välitunnin ja kun yläasteella sain kavereita niin varmistin että ne oli hyviä tyyppejä ettei tarvitse jälkeenpäin katuu ku lähteeki vaa jossai välis nostelee ja nuorempana tarpeeks ku kiusas ni päässä napsahti ja sit oli toisella nokka poskel ja veressä ja jälkee päin ku olin rauhottun ja kysyttii et miks tein sen ni en ees ollu paikalla en toisin sanoen muistanu tapahtuneesta mitään ja kyllä oon piirtänyt niin kauan ku muistan ja jatkuu edellee ja oon suht hyväkin siinä onneks xD ja mitäö musiikkiin tulee niin nuorena kuuntelin jotai räppi musaa mut sit koin valaistumisen ja siirryin metalli musiikkiin mut opiskelun aiheesta niin kuvaamataito oli joka vuos kiitettävä 9 tai 10 uskonnosta sain melkee aina 5-6 miinuksen koska en oo ikin uskonu ja uskon vasta ku nään et kyl mie oon nähny joulupukin ni mie kyl uskon siihe ja sit pädin aina opettajalle että onko tieteellisiä todisteita siitä että se jeesus on ollu ja tehny niitä "ihme tekoja " plus mistäs se mooses tietää et onks se maria käyny vierais vai ei? palatakseni taaksepäin kun olin lyönyt jotain esim haukkumisen ja härnäämisen takia ja tämä kaveri alkoi sitte parkua ni 7-9 vuotias minä kysyin että mitäs siinä itket ********** itte alotit ja et ei voinu sattuu toisin sanoen en osannut erottaa omien tekojeni eroja muihin en osannut käsitellä asiaa että toista sattuu enemmän kuin minua itseäni ja muuten olin aina alistuksissa mut sitte ku napsahti ni sit ei ollu kyl kellää kivaa koska aina kun menetin hermoni ni voimaa vaa pursus joka paikasta mutta sitten tämä esiintyi ilman suuttumista liikunta tunnilla kun opettaja käski kiivetä köyttä pitkin kattoon asti ja koskettaa kattoa olin ainoa koko koulun en muista missä ikä/ luokka ryhmässä mutta olin ainut kenellä riitti voimaa ja päättäväisyyttä siihen ja tämä liittyy osan aspergereiden oireisiin kun päättää jotain niin se on pakko tehdä loppuun vaikka menisi koko päivä mutta siinä missä aspergerit ovat hyviä / kiinnostuneita niin he myös ovat siinä jotkut jopa epätavallista taitavempia ja aspergereilla on osalla myös epätavallista suurempi testosteroni taso mikä selittäisi lyhyt pinnaisuuden ja toisten lyömisen ja epätavallisen voimatason muihin nähden joka on ollut suurin ongelmani nuoruudessa mutta en tiedä miksi mutta nykyään ei ainakaan kuusaan tai psykiatrien ansiosta ne nyt oli iha huijaust mutta olen koko kaveriporukkani rauhallisin ja positiivisin ainoa asia mistä minulla voi napsahtaa on että mun kavereille vittuillaan tai tehdään pahaa yms. ja ajattelen nykyään enemmän muita kuin itseäni mutta olen myös pitänyt todella paljon salilla käymisestä en olis siinä 14-17 vuotiaana kuvitellu että tykkäis moisesta ja piirtämis / tarkan näkö kykyni takia oon oppinui tykkäämää biljardista koska visuaalinen hahmotus kykyni on ollut epätavallista parempi joka on lausunnossa todistettu että on tässä aspergerissa omat huonot ja hyvät puolensa mut oon ilmeisesti vaan oppinu elämään sen kanssa ja ps. en ole koskaan ollut masentunut ikinä surullinen kyllä lapsuudessa ja pahalla tuulella kukapa ei mutta en ole ollut koskaan masentunut äidilläni oli rintasyöpä viimevuonna ja kaveri kysy et oonko ok ni vastasin et miksen ois ja kaveri siihe et no ku siu mutsis ym. ni vastasin et miks oisin surullinen tai masentunu turhasta kun lääkärit ei vielä oo ilmottan mitää että se ois kuolemassa ja se on muutenki aika rutiini toimenpide ja ei kuollutkaan vaa on iha hyvissä voimissaa tälläki hetkellä mutta toivon että tästä oli sinulle apua ja saat selville mitä etsit terveisiä Kotkasta ai nii ja miu unet on kans mitä psykedeelisimmät ja aina toivoo että muistais aamul et mitä on nähny ja jotai unii jopa muistankii ja kaverit on aina nauran ja kysyn et mitä sienii oon kiskon ja miun mielikuvitus on muutenki aika mielenkiintonen mutta hyviä jatkoja.
ja itse tuhoinen en ole ikinä ollut ja tähänkin voi liittyä niin moni tekiä että onko lapsuudessa ollut traumoja yms. mutta silmiin katsominen oli itsellenikin ongelmallista ja itse tykkään katsoa dokumentteja mutta matematiikassa olen täysi paska ja olen ateisti mutta kohta teksittäsi voisi jakaa mielipiteitä, ajatuksia ja keskustella mielenkiintoisista asioista (psykologiasta, filosofiasta, avaruudesta, tieteestä yleensäkin, paranormaaleista asioista, taiteesta, sarjakuvista, yms) itte teen tota lähes päivittäin ja shakkia en ees osaa pelaa -.- mutta toivon että saat vastauksen kysymykseesi että mikä sinua painaa vai onko vaivaa ollutkaan mutta ilmoittele vapaasti jos on jotain kysyttävää tai muuta mutta käyn täällä niin harvoin mutta voin tietenkin käydä ainakin muutaman kerran viikkoon niin saat vastausta nopeammin mikäli osaan vastata mutt pärjäile Pharus
- Aspergerinfo
Lukaisin aloituksen, se on kirjoitettu noin 6 vuotta sitten, mutta vaikka tuosta onkin aikaa, se kosketti, vaikka olen lukenut aspergeriudesta lähes kaiken mahdollisen itse kokemani lisäksi, en aiemmin ollut sitä lukenut. Omasta dignoosin saamisestani on lähes kymmenen vuotta aikaa, silloin en vielä käynyt täällä suomifoorumilla. Minulla on lähestulkoon samat kokemukset aloittajan kanssa, tosin en koskaan käyttäytynyt epäkohteliaasti ketään kohtaan, silti minua kiusattiin aina, olin muiden mielestä outo, koska vetäydyin syrjään enkä osannut olla muiden kanssa niin kuin olisi pitänyt. Kiusaaminen jatkui koko kouluajan lastentarhasta lähtien ja eteni työelämään asti. Pienenä lapsena olin iloinen perusluonteeltani, mutta elämä kasvatti tarpeeksi, minkä jälkeen jouduin masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle 35-vuotiaana. Mistään en ole tukea oikeastaan saanut, mutta onneksi yhä hengissä, selviytyminen elämästä vie voimia uskomattoman paljon, jokainen uusi päivä on voitto elämän pelissä, josta eivät kaikki asperger-henkilöt välttämättä selviydy kovin vanhoiksi asti valitettavasti.
Pidän omaa foorumiani osoitteessa aspergerinfo.foorumi.eu, jos joku tahtoo siellä keskustella. - Apsrger
Asperger = autistinen psykopatia. Lasten laaja-alaisiin kehityshäiriö. Poikkeava sosiaalisen vuorovaikutuksen tyyli sekä epätavallisen voimakkaat rajoittuneet mielenkiinnon kohteet. Käytännössä yhteiskunnan normeihin sopeutumaton yksilö jota pitäisi yrittää ymmärtää.
- Aspergerinfo_YP
Hei kaikille
Tahtoisin infota sen verran, että tuonne Aspergerinfo-foorumille ei tarvitse rekisteröityä, vaan sinne voi kirjoitella anonyymisti ilman rekisteröitymistä. Pidän foorumia yleisenä keskustelukanavana autisminkirjon henkilöiden etuuksien eteenpäinviemiseksi. Jos siellä on jotain turhaa, joka ei sinne kuulu, voitte ilmoittaa siitä sähköpostitse, pyrin poistamaan foorumilta epäasialliset sekä aiheeseen kuulumattomat viestit.
Apsrgerille kommenttiin vastauksena. Psykopatia ja Asperger on täysin eri asioita, monella Aspergerilla on sinisilmäisyys ja empatia liiankin korkealla ja lähes kaikilla tavallista vahvempi oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden pyrkimys ja moni on todella ekspertti työssään. Ei todellakaan mitään porukkaa, joka voidaan diagnosoida yhteiskunnan taakaksi.
Ap:lle ja vuosia tämän jälkeen tänne eksyneille epäilijöille:
Kuulostat kyllä Aspergerilta. Itselläni diagnosointi lähti kunnan muutaman käynnin ilmaispsykologilta, joka ei asiaa epäillyt, enkä itsekään silloin edes tiennyt mikä Asperger on. Sain kuitenkin hänen ehdotuksestaan ja merkintöjensä perusteella haettua lääkäriltä lähetteen psykiatriselle poliklinikalle. Lääkärille sanoin jo Asperger-epäilystä, kun lääkäriaikaa odotellessa tutkin nettiä. Hän kirjoitti lähetteen psykiatrisen poliklinikan hoitojaksolle sekä siellä erikseen neurologisiin tutkimuksiin. En ota lääkkeitä kunnes Asperger tutkitaan, koska monille Aspergerille masennuslääkkeet eivät auta, ainoastaan korkeassa kuumeessa normaalimpi olo sekä osalle kannabis myös auttaa paljon, kunhan ei ala jatkuvasti käyttää ollakseen koko ajan normaali, kuten tein.- Aspergerinfo
Intiaanipoika on oikeassa.
- Aspergerinfo
Tahtoisin nostaa tätä Intiaanipojan aihetta ylöspäin.
"monella Aspergerilla on sinisilmäisyys ja empatia liiankin korkealla ja lähes kaikilla tavallista vahvempi oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden pyrkimys ja moni on todella ekspertti työssään. !
Minulle psykologi joskus antoi lausunnon, jossa luki minun yliminäni olevan liian ankara itselleni. Eli kirjakielellä käännettynä omantuntoni olevan tavallista juuri korkeammalla tasolla, joka tarkoittaa sitä, että syyllistän itseäni liikaa asioista, joista ei itseä tulisi syyllistää ja yritän huolehtia aina sellaisista ihmisistä, jolla on asiat huonommin kuin itselläni. Eli empatiakyky huippuluokkaa, muttei sekään ole hyvä ehkä, koska siinä on vaarana joutua hyväksikäytetyksi tunnetasolla sellaisten ihmisten toimesta, joilta tämä empatiakykyisyys lähes kokonaan puuttuu.
- Aspergerinfo_YP
Niinpä.
------------
Aspergerinfo.foorumi.eu - hakasulutoikealle
Re: Diagnosoinnista
Kirjoittaja Admin » 28. Helmi 2016 22:22
Asperger= normaalin/psyykkisesti sekä henkisesti terveen yksilön terve tapa reagoida sairaan yhteiskunnan tapoihin toimia kanssaihmisiään kohtaan, minkä vuoksi kokonaisuus selitetään diagnostisesti tiettyjen erityisherkkien yksilöiden "viaksi" tekemällä heistä julkisesti vammaisia/syntipukkeja.
Eli kannustavan yhteisöllisen hengen nostattamiseen pyrkivät globaalilla tasolla poltetaan roviolla kuten noidat aikoinaan, mistä seuraa pahoinvointia, jota ei tahdota poistaa yhteiskunnallisella tasolla. Sen sijaan kaikenlainen riitely, negatiivinen debatointi mediassa, korkeimpien, kansalaisten oikeuksista päättävien sekä niitä valvovien tahojen henkilökohtaisista mokailuista kertominen ikään kuin "peitetoiminnanomaisesti" on se asia, eli pääsia, jolla Suomen maa kansakuntineen, saadaan nousuun. Huomasin, että kannabis on turha, sillä apua saa täysin ilman thc:tä. Ostin tätä postaustani tutkittuani ruohonjuuresta cbd-a tinktuuraa kokeeksi tipettipullossa, Sana Hemp, lähes 50e tosin ja sisältää vitamiineeja, jotka vaarallisia vähänkin liikaa käytettynä kuten esim. D-vitamiini. 1 tippakin tuntui heti, ja rentoutti mieltä ja lihaksia, nukuin ensimmäisiä kertoja hyvin, 3mg melatoniinitkaan eivät ole estäneet heräämisiä aistiyliherkkyyksiin. Pystyn olemaan rennompi sosiaalisissa tilanteissa kuten ruokakaupan kassalla. Jatkossa aion kuitenkin tilata netistä ulkomailta cbd:tä, vain jotta saisin ilman lisättyjä vitaaminejä ja aidosta ei-labrassa kasvatetusta hampusta, ennen kuin alkaa suomesta löytyä.
- Asperterinfoinkkari
Kiitos tiedosta. Itse käytän levävalmisteita kuten Chlorellaa ja Spirulinaa. Ostin myös eilen D-vitamiinia talven varalle, jota en yleensä käytä, koska tarvittavan annoksen tätä rasvaliukoista vitamiinia saa myös vaikka päivittäin luonnonjugurtista, piimästä ja juustosta. ADEK ovat rasvaliukoisia.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä hittoa tapahtuu nuorille miehillemme?
Mikä on saanut heidän päänsä sekaisin ja kadottamaan järjellisyytensä normaalista elämästä ja ryhtymään hörhöiksi? https2722663En sitten aio sinua odotella
Olen ollut omasta halustani yksin, mutta jossain vaiheessa aion etsiä seuraa. Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä. Jos e721432- 411431
Martina jättää triathlonin: "Aika kääntää sivua"
Martina kirjoittaa vapaasti natiivienkusta suomeen käännetyssä tunteikkaassa tekstissä Instassaan. Martina kertoo olevan231189Hei, vain sinä voit tehdä sen.
Only you, can make this world seem right Only you, can make the darkness bright Only you and you alone Can make a change71154En vain ole riittävä
Muutenhan haluaisit minut oikeasti ja tekisit jotain sen eteen. Joo, ja kun et varmaan halua edes leikisti. Kaikki on o271153Kuka sinä oikeen olet
Joka kirjoittelet usein minun kanssa täällä? Olen tunnistanut samaksi kirjoittajaksi sinut. Miksi et anna mitään vinkkej451151- 91141
Oon pahoillani että
Tapasit näin hyödyttömän, arvottoman, ruman ja tylsän ihmisen niinku minä :(431089- 101070