Tunnistan ex-poikaystävässäni monia narsistisia piirteitä, joita vähättelin suhteen aikana. Suuret kuvitelmat itsestä, ihailun haku (erityisesti naisilta), muiden ihmisten kuin itsensä ja isänsä arvostelu(esim. työpaikalla, kuntosalilla yms...), ei häpeää tai syyllisyyttä mistään ja lisäksi hän pyrki hyötymään minusta (erityisesti seksin avulla).
Mies muuttui suhteemme alusta tosi paljon, sillä aluksi hän oli nöyrä ja ei todella pitänyt mua itsestäänselvänä kumppanina (arvosti, kunnioitti ym..). Kolmen seurusteluvuoden jälkeen hän alkoi muuttua itsekeskeiseksi, vain hänen saavutuksensa olivat puheen alla. Ennen hän esim. arvosti minun urheilullisuuttani ja urheilukilpailuissa menestymistäni, mutta viimeiset ajat hän lyttäsi nekin lyttyyn. Suhde pysyi kasassa, koska hän sanoi rakastavansa minua, minä rakastin häntä ja uskoin voivani auttaa häntä ja saada hänet takaisin siksi ihmiseksi, joka hän oli minulle ensin ollut. Joskus tuntui, että onnistuin ohjaamaan häntä oikeaan suuntaan, kun hän esim saattoi pyytää anteeksi käytöstään.
Tilanne ei kuitenkaan muuttunut pysyvästi ja minun oli lähdettävä suhteesta n. kuukausi sitten. Tuntuu, että on vieläkin sidoksissa tuohon ihmiseen, vaikka pohjimmiltaan ero on varmasti oikea ratkaisu. Exä soittelee mulle vieläki ja sanoo rakastavansa edelleen. "Laitetaan suhde kuntoon" on toistunut hänen puheissaan seurustelun loputtuakin ja toisaalta hän saattaa edelleen manipuloida mua. Itse on koitettava vaan pysyä vahvana ja pysyä pääöksessä, vaikka tunteita on vieläki ilmassa. Oonko seurustellu teidän mielestä narsististin kanssa ja mitä vaurioita se mahdollisesti jättää narsistin kumppaniin? Onko kellään samanlaisia kokemuksia?
Mies muuttui suhteemme alusta tosi paljon, sillä aluksi hän oli nöyrä ja ei todella pitänyt mua itsestäänselvänä kumppanina (arvosti, kunnioitti ym..). Kolmen seurusteluvuoden jälkeen hän alkoi muuttua itsekeskeiseksi, vain hänen saavutuksensa olivat puheen alla. Ennen hän esim. arvosti minun urheilullisuuttani ja urheilukilpailuissa menestymistäni, mutta viimeiset ajat hän lyttäsi nekin lyttyyn. Suhde pysyi kasassa, koska hän sanoi rakastavansa minua, minä rakastin häntä ja uskoin voivani auttaa häntä ja saada hänet takaisin siksi ihmiseksi, joka hän oli minulle ensin ollut. Joskus tuntui, että onnistuin ohjaamaan häntä oikeaan suuntaan, kun hän esim saattoi pyytää anteeksi käytöstään.
Tilanne ei kuitenkaan muuttunut pysyvästi ja minun oli lähdettävä suhteesta n. kuukausi sitten. Tuntuu, että on vieläkin sidoksissa tuohon ihmiseen, vaikka pohjimmiltaan ero on varmasti oikea ratkaisu. Exä soittelee mulle vieläki ja sanoo rakastavansa edelleen. "Laitetaan suhde kuntoon" on toistunut hänen puheissaan seurustelun loputtuakin ja toisaalta hän saattaa edelleen manipuloida mua. Itse on koitettava vaan pysyä vahvana ja pysyä pääöksessä, vaikka tunteita on vieläki ilmassa. Oonko seurustellu teidän mielestä narsististin kanssa ja mitä vaurioita se mahdollisesti jättää narsistin kumppaniin? Onko kellään samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
se häkki, missä elät on omasi ... sinulla on valta rikkoa tuo kultainen häkki .... mealli-lady:llä on sinulle painava sana sanottavana itsekkyydestä, lue hänen kommentit ... mä oon vaan pieni varpunen, mutta mulla ei enää ole häkkiä, kun se pikkasen tais hajota ;)
Ainakin siitä on kokemusta että suhde ei pääty siihen kun painaa oven kiinni lähtiessään ja ottaa sormuksen pois sormesta. Asiat ja tunteet velloo mielessä pitkään, sen pidempään, mitä kietoutuneempi suhde on ollut. Narsismi-suhde on erittäin kietoutunut, tuhansin säikein. Silloin tuskan kanssa sinuiksi pääseminen voi viedä monta vuotta. Mutta jokainen uusi päivä vie kohti valoa.. :)
http://www.youtube.com/watch?v=DROMeM-LDAc (Kun tänään lähden)
"jokainen päivä vie kohti valoa"... Pakko uskoa tuohon, vaikka välillä meinaakin romahtaa. Kiitokset tuestanne, musiikki on mulle tosi terapeuttista muuten:)
Tuli mieleen vielä se, etten puhunut ekassa tekstissäni facebookista. Tuo foorumi oli exälleni mielestäni jonkinainen turmio, koska siihen liittymisen jälkeen nuo muutokset hänessä alkoivat. Toisaalta hän kritisoi suuresti facebookia, arvosteli ja nauroi ihmisten halpamaisuudelle ja kuitenkin itsekin päivitti jatkuvasti profiiliaan, täytti profiilinsa ainakin 50 omalla kuvallaan ja nautti saamastaa huomiosta jne... Myös minä jouduin kärsimään: välillä hän ilmoitti henkilötiedoissaan olevansa sinkku, välillä vaikeasti selitettävässä suhteessa ja välillä kihloissa mulle mitään kertomatta. Hän saattoi joskus laittaa kiellostani hulimatta kuvani facebookiin ja kehua minua ja sitten hetken päästä poistaa ne.
Tää on tällasta vuodattelua, mutta se on kai yks keino selviytyä. Oonko teidän mielestä ammattiavun tarpeessa ja millasta se on jos joku on käynyt?
Ikävän tuntuista keplottelua naamakirjalla. Muutenkin parisuhteessa homma alkaa helposti mättämään jos toinen haluaisi vaikka istua vierekkäin sohvalla ja silitellä, niin toinen roikkuu netissä. Toinen tuhon ase on kännykkä; istut toisen vieressä, ja toinen näpy näpy näpyttää tekstareita...saa vastauksia..lähettää..saa, tuntikausia. Pikkasen siinä voi tulla ulkopuolinen olo sen oman kullan kanssa. Se toisen huomioiminen! Jos se ei pelaa molempiin suuntiin niin kannattaako elämäänsä pilata.
Kirjoittelu selkeyttää omia ajatuksia. Palsta on hyvä vaihtoehto. Vertaistukea löytyy, joskin muutakin. Mutta ainahan sitä voi seuloa kommentteja, ja kenen kanssa juttelee.
Terapiantarve...enpä usko, kärsivällistä rauhallista itsetutkiskelua muutama kuukausi, niin kyllä se siitä :)
Ero on aina iso juttu. Siitä jää ihmiselle ammottava tyhjiö elämään. Olipa kyseessä narsistinen suhde tai 'tavallinen', omasta rakkaasta luopuminen...kaikista yhteisistä visioista, unelmista ja odotteista luopuminen.. Se on kuin kuolema. Se vaatii surutyön.
Millä sen tyhjiön täyttäisi? Miten elämän saisi mielekkääksi. Mistä löytyisi uusi tarkoitus elämään. Näitä kysymyksiä pohtii tuhannet eronneet. Ensin meitä oli kaksi, nyt vain minä yksin. Moni jatkaa vahingollisessa suhteessa koska pelkää tuntematonta, ja yksin olemista. Pelkää muutoksia. Jotkut yrittää mahdollisimman pian löytää uuden kumppanin, että välttyisi ajattelemasta edellisestä aiheutuneita tuskia. Se ei ole oikein sitä uutta kohtaan.
Pitkissä liitoissa olleiden totuttelu yksinäisyyteen syö miestä ja naista. Erossa tulee niin monta asiaa mieleen, yksinäisinä hetkinä, ettei sitä ymmärrä kuin eronneet. :'(
"Ero on aina iso juttu. Siitä jää ihmiselle ammottava tyhjiö elämään"
(Tämä menee varmaan jo narsismi-aiheen yli) Eilen exän uhkailu meni äärimmäisyyksiin. Hänen viestinsä minulle lyhennetysti: Kohta kaikki on ohi ja minua ei enää ole. Rakastin sinua koko sydämestäni. Tilanne kuitenkin raukesi ja hän on hengissä. Tänään asia oli "vitsi".
Kyllä ihminen joutuu kaikkea kestämään!
Jos sitoo itsensä ihmiseen, joka vaatii kaiken huomion itselleen ja äärimmäisenä keinona ellei sitä saa uhkailee itsemurhalla, hylkää oman itsensä ja elämänsä ja sitoutuu huomaamattaan toisen heikon minän kannattelijaksi ja elämään toisen jatkeena. Epätoivoisilla viesteillä ja rakkaudentunnustuksilla on tarkoitus hakea ja saada huomiota hinnalla millä hyvänsä. Suurella rakkaudentunnustuksella yritetään saada toinen sidottua itseen uskottelemalla, ettei kukaan rakastaisi sinua niin kuin minä ja olen ainoa, joka sinua ymmärtää ja sinua rakastaa koko sydämestään. Tälläiseen sairaaseen pyöritykseeen ei kannata lähteä missään nimessä mukaan tai siihen liemeen jouduttuaan siitä pois pääsemiseksi joutuu tekemään valtavan työn. Tuollainen suhde sairastuttaa ja voi viedä pahimillaan mielenterveyden. Naristi suhteessa elämä tulee olemaan yhtä vuoristorataa, jossa elämäntehtäväksi jää toisen tunteiden kannatteleminen, suojeleminen ja varjeleminen.
Kiitos vastauksesta, tosi hyviä pointteja ja psykologista tietämystä!
Se tästä tilanteesta tekee kuormittavan, kun itelläkin on vielä kuitenkin tunteita pelissä ja ennen kaikkea ne kauniit muistot meidän rakkaudesta tulevat ajoittain vahvasti pintaan. Tuo vaara, että sairastuu mieleltään lopulta itsekin, on varmasti olemassa, koska viimeiset ajat suhteessa olivat rankkoja ja toisaalta suhteen päätyttyäkään en ole päässyt rauhaan.
On kuitenkin rakastettava ja arvostettava itseä paljon ja edelleen tehtävä rankkoja ja satuttavia valintoja niin, että minä voi eheytyä. Toi on mulle vaikeaa...