En oleta, että luet tätä. En oleta mitään, kirjoitan omaksi purkautumiseksi vielä viimeiset ei-sanotut asiat.
Kyllä mä varmasti reagoin mustasukkaisuuteen huonosti. En sillä tavalla kuin olisi pitänyt. Toisaalta en kyllä kauheasti tajunnutkaan, että sitä oli. Jonkun verran tajusin, mutta en kunnolla. Ajattelin kai liikaa oman pääni sisältä, että miksi sitä muka olisi. No, jokatapauksessa en juurikaan reagoinnut vihjeisiin asiasta. En halunnut loukata ottamalla asiaa puheeksi, koska on ollut vähän tapaa vetää hernettä nenään kaikenlaisista vihjauksista, että jotenkin tykkäät tai olisit jotenkin "heikommassa" asemassa. En edes itse ajattele mustasukkaisuutta sellaisena, vaan itsetuntoon ja/tai omaan käyttäytymiseen liittyvänä asiana. Kun jotain ei ota puheeksi, niin ei sitä sitten voi juurikaan parantaa sitä tilannetta. Ja sitten myös olin ihan tyytyväinen tilanteesta. Siis sillä tavoin, että ajattelin, että olit vielä sopivampi ja juuri sellainen mitä olin halunnut. Siis sen mustasukkaisuuden takia. Tiedän, että se on hyvin epänormaalia ja mahdollisesti pahan kuuloista haluta sellaista, mutta sellaiset ihmiset tuntuvat kodikkailta. Tiedän, että osaan auttaa sellaisessa enkä tunne tukehtuvani, koska tiedän ettei ole mitään salattavaa ja sisään saa katsoa. Isällä oli joskus sellaisia ongelmia, johtuu kai siitä se tunne, että rakastaisi mielummin vaikka todella mustasukkaista ihmistä, jota voisi auttaa ja saada oloa helpommaksi kuin mitään muuta. Se on jotenkin tuttua ja turvallista. Olen aina pelännyt ihmisiä, jotka eivät muka ole yhtään mustasukkaisia. Se on kammottanut, en ole osannut samaistua, ymmärtää, enkä haluaisi olla sellaisen kanssa. Eikä tuo tarkoita, että olisin tahallani tehnyt mustasukkaiseksi, inhoan sellaista. En vaan oikein ymmärtänyt.
Ehkä olisi ollut myös tärkeää itse erottaa kaksi eri tunnetta, kateus ja mustasukkaisuus.
Ajattelin sen itse niin, että käyttäydyn siten, kun oikeimmaksi koen. Jos olisit halunnut keskustella asiasta ja olla esim. eri mieltä, niin olisin kuunnellut sitä ja tehnyt niin kuin sinusta parhaalta olisi tuntunut. Mutta ilman keskustelua päätin tehdä niin kuin itse ajattelin. Tiesin, että exän näkeminen ei ole ollenkaan kivaa toiselle. Mutta me ei seurusteltu, itse teit ties mitä ja asiat exän kanssa oli kesken ja erottaessa olin luvannut kerran vielä nähdä, kun aikaa on kulunut ja puhua asiat selviksi. Hänellä oli paha olo, jonka olin aiheuttanut ja halusin selvittää sitä. Olisin voinut silloin katkaista kaikki yhteydet siihen, jos olisit sitä pyytänyt, ne oli sitäpaitsi jokatapauksessa katkeamassa. Koska välitin eniten susta ja halusin yrittää sun kanssa.
Se mitä haluan vielä sanoa ihan selväksi, että mun mielestä sulla ei ole oikeutta vierittää kaikkea mun niskaan. Vaikka sitä mustasukkaisuusjuttuakin. Yritin tosi kauan ja tosi paljon, että oltaisiin voitu olla yhdessä niin, että ei olisi edes ollut minkäänlaista syytä olla mustasukkainen. Että olisi ollut vain sinä. Mutta sä et halunnut eikä sulle kelvannut, etkä viitsinyt edes keskustella tai käyttäytyä normaalisti. Mä kuitenkin yritin selvittää asiaa jo silloin ja olisi ollut aika helppoa olla tuntematta kovinkaan suurta mustasukkaisuutta.
Ymmärrät varmaan, että on eri asia rakastaa ihmistä, joka on yksin kuin joka ei ole ja elää vaan iloisena kovinkaan paljon piittaamatta. Joten se odottaminen kaatui sitten siihen, mutta yritin monta kertaa selvittää asioita jo silloin. Mielestäni ihan tarpeeksi monta kertaa.
Kyllä mä varmasti reagoin mustasukkaisuuteen huonosti. En sillä tavalla kuin olisi pitänyt. Toisaalta en kyllä kauheasti tajunnutkaan, että sitä oli. Jonkun verran tajusin, mutta en kunnolla. Ajattelin kai liikaa oman pääni sisältä, että miksi sitä muka olisi. No, jokatapauksessa en juurikaan reagoinnut vihjeisiin asiasta. En halunnut loukata ottamalla asiaa puheeksi, koska on ollut vähän tapaa vetää hernettä nenään kaikenlaisista vihjauksista, että jotenkin tykkäät tai olisit jotenkin "heikommassa" asemassa. En edes itse ajattele mustasukkaisuutta sellaisena, vaan itsetuntoon ja/tai omaan käyttäytymiseen liittyvänä asiana. Kun jotain ei ota puheeksi, niin ei sitä sitten voi juurikaan parantaa sitä tilannetta. Ja sitten myös olin ihan tyytyväinen tilanteesta. Siis sillä tavoin, että ajattelin, että olit vielä sopivampi ja juuri sellainen mitä olin halunnut. Siis sen mustasukkaisuuden takia. Tiedän, että se on hyvin epänormaalia ja mahdollisesti pahan kuuloista haluta sellaista, mutta sellaiset ihmiset tuntuvat kodikkailta. Tiedän, että osaan auttaa sellaisessa enkä tunne tukehtuvani, koska tiedän ettei ole mitään salattavaa ja sisään saa katsoa. Isällä oli joskus sellaisia ongelmia, johtuu kai siitä se tunne, että rakastaisi mielummin vaikka todella mustasukkaista ihmistä, jota voisi auttaa ja saada oloa helpommaksi kuin mitään muuta. Se on jotenkin tuttua ja turvallista. Olen aina pelännyt ihmisiä, jotka eivät muka ole yhtään mustasukkaisia. Se on kammottanut, en ole osannut samaistua, ymmärtää, enkä haluaisi olla sellaisen kanssa. Eikä tuo tarkoita, että olisin tahallani tehnyt mustasukkaiseksi, inhoan sellaista. En vaan oikein ymmärtänyt.
Ehkä olisi ollut myös tärkeää itse erottaa kaksi eri tunnetta, kateus ja mustasukkaisuus.
Ajattelin sen itse niin, että käyttäydyn siten, kun oikeimmaksi koen. Jos olisit halunnut keskustella asiasta ja olla esim. eri mieltä, niin olisin kuunnellut sitä ja tehnyt niin kuin sinusta parhaalta olisi tuntunut. Mutta ilman keskustelua päätin tehdä niin kuin itse ajattelin. Tiesin, että exän näkeminen ei ole ollenkaan kivaa toiselle. Mutta me ei seurusteltu, itse teit ties mitä ja asiat exän kanssa oli kesken ja erottaessa olin luvannut kerran vielä nähdä, kun aikaa on kulunut ja puhua asiat selviksi. Hänellä oli paha olo, jonka olin aiheuttanut ja halusin selvittää sitä. Olisin voinut silloin katkaista kaikki yhteydet siihen, jos olisit sitä pyytänyt, ne oli sitäpaitsi jokatapauksessa katkeamassa. Koska välitin eniten susta ja halusin yrittää sun kanssa.
Se mitä haluan vielä sanoa ihan selväksi, että mun mielestä sulla ei ole oikeutta vierittää kaikkea mun niskaan. Vaikka sitä mustasukkaisuusjuttuakin. Yritin tosi kauan ja tosi paljon, että oltaisiin voitu olla yhdessä niin, että ei olisi edes ollut minkäänlaista syytä olla mustasukkainen. Että olisi ollut vain sinä. Mutta sä et halunnut eikä sulle kelvannut, etkä viitsinyt edes keskustella tai käyttäytyä normaalisti. Mä kuitenkin yritin selvittää asiaa jo silloin ja olisi ollut aika helppoa olla tuntematta kovinkaan suurta mustasukkaisuutta.
Ymmärrät varmaan, että on eri asia rakastaa ihmistä, joka on yksin kuin joka ei ole ja elää vaan iloisena kovinkaan paljon piittaamatta. Joten se odottaminen kaatui sitten siihen, mutta yritin monta kertaa selvittää asioita jo silloin. Mielestäni ihan tarpeeksi monta kertaa.
Vastaukset 48
Vanhimmat
En myöskään halua ottaa syytä siitä, että tapahtui palstoille jumittuminen. Koska minä olin kyllä se, joka yritti selvittää asioita ihan oikeasti. Mitäköhän lähetin, jotain 6 viestiä sulle, joihin et koskaan vastannut. Yritin myös ihan kasvotustenkin saada asiaa selvitettyä, mutta ei. En ymmärrä millä tavoin minä muka olen vaan halunnut täällä palstalla kirjoittaa? Itse et tehnyt elettäkään oikeassa elämässä tapahtuvaan jutteluun, vaan lähinnä torjuit sen. Joskus olisit voinut miettiä toisenkin näkökulmasta, että pitääkö 6. vastaamattoman viestin jälkeen vielä uskoa, että oikeassa elämässä tapahtuu mitään. Koska itselläsi oli paikotellen myös ihan yhtä suuri mahdollisuus ottaa yhteyttä oma-aloitteisesti. Minusta se on lähinnä sinun ansiotasi tämä palstajuttu.
En siis ole vihainen, jos se siltä kuulostaa. Ajattelen yleensä aika monimutkaisesti ja suhtaudun kaikkiin asioihin niin, että ne ovat monimutkaisia eivätkä yksiselitteisiä. Mutta päätin nyt vaan sanoa mitä mieltä olen ja että en pidä oikeutettuina minun syyttämistä kaikesta. Vaikka se omasta näkökulmastasi hyvältä tuntuisikin. En heittele mitään syyllisyyttä ympäriinsä, vaan sanoin vaan viimeiset sanomattomat asiat. Hyväksyn kyllä sen, jossa olen tehnyt väärin, mutta en mielestäni näissä. Turhat syytökset tuntuivat oudoilta.
Sen haluan myös sanoa, jotta ei tullut liian syyttävää tai kovaa sisältöä, että rakastin kyllä sua silloin. Niin paljon, että olisin hyväksynyt sut ihan millaisena vaan. Rakastin sua niin paljon, että tunsin niin paljon alemmuutta, että kaikki itselle asetetut tiukat standardit oli vaan sitä varten, että olisin voinut edes joskus ajatella kelpaavani sulle. Tunsin tosi paljon riittämättömyyttä sun lähellä ja sitä ei yhtään auttanut se, että aina vertasit tai suhtauduit negatiivisesti. Tuntui, että etsit koko ajan vikoja. Sä olisit riittänyt mulle, olisit ollut jopa liian paljon.
Jos sua on koskaan mietityttänyt mun käyttäytyminen, niin sen vaan sanon, että se etten mä enää ajattele tätä juttua ei johdu onnellisuudesta. En ajattelisi tätä enää vaikka olisin onneton ja ihan yksin. Mulle se mitä tapahtui oli liikaa ja jotain sellaista, mitä mä en kestänyt. En myöskään ajattele, että tämä koskaan enää jatkuisi. Tässä on hyvä olla, että olet niin kaukana, että kaikki tuntuu vain ei miltään, ei ole väliä millään. Tiedän itseni ja tiedän, että en pystyisi enää koskaan olemaan sun lähellä. Olisi vaan kipua, tuskaa, itkua ja surua. Vaikka ajattelisin, että olisi vain me, niin se olisi silti pelkkää tuskaa itsensä sisällä. En ajattele sellaista enää. Nyt ainakin sahasin köyden poikki. En ole roikuttaja mitä väitit joskus, köydet oli aina kiipeämistä tai laskeutumista tai siltoja varten. Nyt on viimeiset kalalangatkin poikki.
Kiitos..ole onnellinen, että pääsit minusta.
ei saa sanoa noin. Eikä saa ymmärtää sisältöä noin. Ei tässä ole päästy kenestäkään ja olla siitä onnellisia. Henkilö ei ollut sellainen, että hänestä pääsemisestä pitäisi olla onnellinen. Ei todellakaan, sehän sattui silloin aivan hirveästi, koska häntä rakasti. Jokaisella on omat huonot puolensa. Minä rakastin niitä hänen puoliaan. Hänessä oli sellaiset viat, jotka olisin voinut hyväksyä. Joten ei ole mitään sellaista, että olisi muka päässyt jostain hirviöstä eroon. Kaikilla on omat hankaluutensa.
voit olla noin tyhmä että luulet kaiken olevan sulle ja vain sulle ? haloo ihminen.
Sinä joka ikinen päivä hämmästytit minua kauneudellasi ja aidolla käsinkosketeltavalla herrkkyydelläsi. Jälkeen päin ajateltuna en voi edes käsittää miten asiat voivat mennä niinkuin ne menivät... En voi ymmärtää miten kaksi ihmistä jotka rakastivat toisiaan enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, ajautuvat sellaiseen solmuun kuin me. Olit aina lämpimin ajatukseni, suloisin mielikuvani, täydellisenä niinkuin vain sinä voit olla minulle. Herkkyydestäsi.. vaalin sitä aina, en ikinä olisi halunnut sinun muuttuvan sen suhteen. Joskus minusta tuntuikin että olen suojelijasi, halusin suojata sinua kaikelta paskalta mitä vastaan elämässä tulee, rutistaa nyrkkiini kaikki asiat mitkä voisivat satuttaa sinua. Koin aina olevani etuoikeutettu kun olimme kahden. En vain osannut näyttää sinulle itseäni ja tuntemuksiani niin kuin ne sisälläni tunsin.
Vaikka minulle tapahtuisi ihan mitä vaan, niin ikinä se ei pysty viemään sitä tosi asiaa pois että mun tunteet ei koskaan enää saavuta ketään muuta. Vaikka en todellakaan siltä näytä niin voin tunnustaa olevani elävä haamu. Joku päivä menen kyllä naimisiin, mutta tulen silti olemaan aina yksin. Vain sinä, ja sinä ainoastaan olet saavuttanut minut. Sydämeni paikalla minulla on vain kylmä kivi. Minulla ei enää ole sydäntä. Tämä ei ole itkuvirsi. Tämä on tunnustuksia itsensä tarkkailun seurauksena.
Tiedätkö, minä näen sinusta unia melko usein. Kun herään, olen onnellinen kun muistan sinut niin tarkasti. Ja sitten olen murtunut kun en voikaan pitää kädestäsi. En oikein tiedä miten suhtautua näihin uniin. Toisaalta haluankin nähdä sinua niin, mutta se on myös todella repivää.
Minulle olisi tässä elämässä riittänyt vain sinä, kaikki muu on pelkkää lisuketta.
Rakastan sinua edelleen. Varmaankin päivieni loppuun asti. Luulin aina että meidän välillämme olevaa sidettä ei mikään pysty murtamaan. Siksi olenkin ihmeissäni edelleen koska enhän minä koskaan ole väärässä ;)
Olit minulle elämää suurempaa, aina.
Tuntematon kirjoittaja ei voi olla sinulle eikä kenellekään muulle yhtään mitään, puhumattakaan jostakin elämää suuremmasta.
Järjen käyttö sallittua täälläkin.
Tuo tuntui vaikealta lukea. Sillä tavalla vaikealta, että ei ihan tiedä miten vastaisi, jotta ei turhaan yrittäisi parsia sahattua köyttä kasaan. Tuollaisen lukeminen kun jonkin verran aina tuo sellaista tunnetta, että haluaisi tehdä niin. Ajattelen, että se johtuu siitä, että rakkaudesta ei pääse koskaan täysin irti.
Se on vaikea tunne, koska ei halua jättää naruja väliin. Ei halua niiden vain olevan siinä, sellaista ei tarvitse. Mielummin katki. Mutta joskus tulee epätodellinen tunne, että elämän ei pidä olla näin. Haluaa kävellä huonosti tasapainoillen takaisin. Mutta köydet menevät vain rotkoon, roikkuvat siellä katkaistuina niin kuin menisivät johonkin. Huono ajatus, äkkiä takaisin. Siksi tuon lukeminen tuntuu vaikealta, saa aikaan vaikean hetken.
Sitä solmuun ajautumista on outo ajatella juuri siksi, että miten niin voi tapahtua, kun on aitoja tunteita ja niin paljon. Joskus sitä on aika tuskallistakin ajatella. Mutta aina surullisillakin asioilla on omat tarkoituksensa, eikä mikään tapahdu turhaan tai vahingossa. Pitää ajatella positiivisesti. Joskus tunnen itseni vahvaksi siksi, että on joutunut menettämään ihmisen, jota rakasti enemmän kuin mitään ja selvinnyt. Joskus se tekee olon heikoksi. Joskus tuntuu enemmän elossa olevalta kuin koskaan ja joskus täysin kuolleelta.
Joskus olitkin se suojelija. Mietin välillä tukeuduinko liikaa suhun. En ollut osannut tukeutua kehenkään, mutta tunnuit aina siltä, että olisin halunnut mennä piiloon paitasi alle. Tai mitä muita epävarmoja turvanhakemistunteita ikänä tulikaan. Opin varmaan itkemäänkin uudelleen vain sun takiasi. Ajattelin sua ja itkeminen tuntui turvalliselta, ei vaikealta ja pelottavalta. Yritin kuvitella sut siihen viereen aina kun pelotti. Sillä tavalla sä olitkin mun elämässä läsnä suojelemassa.
Ymmärrän sen, että ei osaa aina näyttää tunteitaan. Ja muutenkin sen kuinka vaikeaa tunteiden kanssa joskus on. En mäkään ihan aluksi osannut näyttää tunteitani, pelkäsin vain. Se ottaa jokaisella oman aikansa, että se alkaa onnistua.
Siteet ehkä onkin sellaisia, että ne ei murru tai häviä, mutta ihmisen mieli ei aina kestä. Mieli murtuu, ei side. Eheytyneellä mielellä sen siteen ehkä näkisi taas. Mutta kai mielikin voi murtua lopullisesti.
Minäkin näen joskus unia. Valveilla ollessa en saa enää tarkkaa kuvaa sinusta päähäni. Se tuntuu melkein shokilta, kun se tarkka kuva tulee unessa. Kun herään, tuntuu että hetken on jossain väärässä todellisuudessa. Ei herääkään siihen oikeaan. Sekunnin luulen, että olet siinä. Seuraavan sekunnin en voi ymmärtää miksi et ole. Joskus iltaisin pelkään, että näen taas unia, en tahtoisi herätä niin.
Sen ei pitänytkään olla kevyttä lukemista, koska kyseessä ei ole kevyet asiat.
Voin täsmälleen kuvitella tuon unijutun. Itse en koskaan näe huonoja unia sinusta. Aina herätessä on levollinen olo, koska olemme juuri olleet yhdessä. Sitten se olotila haihtuu..
En laita tähän mitään varmoja tunnisteita minusta, sinusta, meistä. En myöskään käytä mitään sellaisia sanoja joiden avulla voisit minut varmasti tunnistaa. Näin voit suhtautua tähän vain ajatustesi tuuletuksena jos et muuta täältä haekaan. Ajatusten vaihtoa tuntemattomien kanssa anonyymisti. Sinä olet etusijalla. Eniten haluan että olet onnellinen.
Kaipaan hirveästi.
Mietin, että ymmärsitkö sen, että sitä on vaikea lukea. Toisaalta hyväkin, että tuntuu vaikealta, koska ei sen kai miltään muulta pitäisi tuntuakaan.
Tämä asia nyt on ainut asia, jonka kanssa tunnen joskus olevani täysin hukassa. Sillä tavalla, että en oikein tiedä. Se on uusi tunne, en ole kokenut sellaista varmaan mistään asiasta ennen. Sen takia tulee hieman ahdistuneisuutta, kun ajattelee tätä. Mutta ei mitenkään pahalla tavalla ja osaan kyllä olla oman ahdistukseni kanssa. Mutta se on outoa miten tuntuu siltä, että ei osaa ratkaista jotain. Kun aina on tuntunut, että asioihin keksi heti seuraavan ratkaisun.
Ja se olisi mulle tärkeää, että asioihin on aina ratkaisu.
Ei 100 prosenttisesti tunnu siltä, että olisi ratkaistu.
Kaikkien yhteyksien katkaiseminen ja ajattelun lopettaminen on jotain, joka yrittää olla ratkaisu. Ehkä ainut sellainen, mutta huono eikä ollenkaan niin hyvä ja toimiva, että sen kuuluisi olla ratkaisu silloin, kun se ei siltä täysin tunnu.
Yritän sanoa itselleni, että on ratkaistu, mutta se ei tunnu kokonaisvaltaisesti oikeasti siltä. Siksi tuntuu tältä.
On helppo ajatella sitä ratkaisuksi, kun ajattelee toisen ratkaisseen samalla tavalla, mutta muussa tapauksessa se ei tunnu hyvältä.
Se on ehkä se syy miksi haluan jutella asioista, että haluan löytää sen. Tietysti haluan tuulettaakin vähän ajatuksia.
Mitä sinä ajattelet, tuntuuko asiat ratkaistuilta vai ei ja kaipaatko ylipäänsä sellaista tunnetta, että ne tuntuisi hyvin ratkaistuilta?
En silti tiedä mikä olisi se parempi keino. Eikä se tietenkään koskaan ole vain minun mielipiteeni, vaan puoliksi minun.
Tuo asia mietyttää. En haluaisi olla sellainen ihminen, joka ei yrittäisi aina etsiä toimivia keinoja. Minusta ei myöskään tarvitse sanoa, että joku keino olisi toimiva, vaikka se olisi se keino, mitä normaalisti käytetään ja joka normaalisti toimii.
Kaikki on varmasti aika erilaista, jos rakkauden tunne on vahvuudeltaan tällaista. En oikeasti haluaisi leikkiä, että se olisi jotenkin normaalia ja poistuu jollain.
En mäkään näe susta huonoja unia. Neutraalitkin unet ovat tuntuneet hyviltä unilta.
On herännyt levollisena, paitsi jos heräsi kesken parhaan kohdan. Se on ikävää. Eikä uni meinaa tulla enää uudestaan, vaikka kuinka toivoisi, että jatkuisi samasta kohdasta.
Mutta välillä on aika ristiriitainen olo herätessä.
Kirjoitin vähän huonosti, tuntuu vaikealta. Se, että en oikein osaa ratkaista asioita, pelkään vähän puhua enkä kehtaa sanoa kaikkea mitä haluaisin.
Ei tunnu asiat ratkaistuilta. Haluaisin puhua kanssasi, mutten edelleenkään pysty. En niin pitkään aikaan kun tunteet ovat olemassa. En tee tahallani, en vaan kykene kohtaamaan sinua niin että sinä olet kylmä ja minä en.
En tiedä mitä tarkalleen tarkoitat kylmyydellä, tai ehkä tiedän. Mutta luulen, että et kuitenkaan oikeasti ymmärrä mitä tunnen. Siksi luulen niin, koska puhut kylmyydestä. Kyllä asiat ovat erilailla kuin ennen, mutta ei mielestäni ollenkaan niin, että minä olisin kylmä tai yhtään kylmempi verrattuna sinuun. Enkä tarkoita sanoa, että sinä olisit kylmä, vaan että minä en ole. Tiedän, että tuon ulos itsestäni ajatuksia siltä kantilta, että miten tälle asialle saa pisteen, lopetuksen jne., mutta se on juuri sitä vaikeutta ja sellaista, että ei oikein tiedä miten päin pitäisi olla. Sitten on niin päin kuin ajattelee itsensä kuuluvan olla, vaikka se ei ehkä vastaa sisäistä kokemusta. Tuntuu myös siltä, että olen varovaisempi enkä halua toivoa yhtään mitään. Välttelen toivomista. Ne ovat jotenkin ulkoisia asioita eivätkä liity sisäisiin tunteisiini, vaikka se tulee ulos niin.
Onko se ainut syy olla pystymättä? Ymmärrän, että sellainen ei tunnu kivalta, jos toinen tuntuu kylmältä. Tai ymmärrän sen niin, että tuskin sellainen keskustelu millään tavalla auttaisi, vaikka kohdata pystyisikin. Silti mielestäni meidän välillä ei ole niin. Kyllä molemmilla on ollut omia kylmyyden hetkiään, mutta uskon, että sisäisesti ollaan jollain tavalla samassa tilassa, vaikka sinä et uskoisikaan sitä. Koska kyllä minun sisälläni ainakin on paljon asioita, joita en näytä tai halua ottaa ulos. Olet säkin silti paikoitellen ja aika useasti tuntunut mun näkökulmasta kylmältä.
Ja ahdistaa muakin ajatus sun kanssa juttelusta. Siksi varmasti, että on vielä tunteita. Se ei tunnu helpolta ajatukselta, vaikka ajatuksena kuitenkin siltä, että asioista jutteleminen olisi helpottavaa.
Mutta ymmärrän mitä tarkoitat kylmyydellä, koska mä vähän vedän sellaista kuorta päälle ja mun pitäisi keskittyä siihen, että en tee niin, koska se ei ilmennä mun tunteita eikä varsinkaan auta keskustelua.
On asiat muuttuneet, mutta ehkä vähemmän kuin ajattelet. Jos joskus ennen tuli tunne, että haluaisi vaan kiepsahtaa kaulaasi, niin ehkä nyt tulee haikea muisto, että halusi joskus tehdä niin. Sitten hiljainen tunne, että haluaisi edelleen. Mutta ei osaa, uskalla, kykene.
Ei osaa, uskalla, kykene... Ei :) Ei se mene noin. Kyllä sinä tiedät itsekin ettei meitä kahta voi laittaa samaan tilaan kahdestaan olemaan ilman että jotain tapahtuisi. Sinä vedät minua puoleesi, minä vedän sinua puoleeni. Haluat koskettaa, minä haluan myös. Se on takuuna sille ettei sellaista tilannetta jossa kumpikaan ei osaa, uskalla tai kykene tekemään mitään, pääsisi koskaan tapahtumaan.
Varovaisuus paistaa läpi kaikesta sanomastasi. Mitä sinä pelkäät? Peloistaanhan pääsee kohtaamalla ne. Toivottavasti et pelkäisi ainakaan minun kohtaamistani, sillä juuri sitä en voi sinulle taata.
Tiedäkö mitä minä pelkään? Juuri sitä että sanot noin kuinka sanoit.. "..että haluaisi edelleen.." Pelkään sitä siksi koska minussa ei ole kahta puolta. Sitä joka haluaisi tarttua toivonkipinään kiinni ja sitä toista joka pyrkisi suojelemaan minua itseni vahingoittumiselta. Ei. Minuja on vain yksi. Se joka ei pysty vastustamaan sinua. Se joka ei pysty sinua unohtamaan.
Jos taas se oli pieni lipsahdus vain, joka ei tarkoita mitään niin pyytäisin ettet tekisi enää niin. Vaikka sydämeni lyönnit hetkeksi saivatkin taas sen tarkoituksen jonka niille ainoana hyväksyn. Niin hetken päästä hiipivä tunne siitä että en saakaan halata sinua, repii minua.
Voi kuinka kaipaankaan kosketustasi.
Näetkö muussakin noin hyvin läpi, ärsyttävää :) Niin.. oikeasti halaisin sua varmaan heti. Mä haluan itsepintaisesti kuvitella, että mitään ei tapahtuisi. Mutta tiedän ihan hyvin sen, että ei me voida olla samassa tilassa ilman, että tapahtuisi jotain. Joskus olen yrittänyt kuvitella minkä ajan pystyisin olemaan lähelläsi koskematta sua, enkä kauhean pitkälle pääse. Sekin muuten pelottaa.
Ei ne ole mitään lipsahduksia. On epävarma halu saada asia tuntumaan ratkaistulta. Siksi se näyttää, että ne olisi vaan lipsahduksia, koska se uskallus tai halu ottaa niitä asioita esille riippuu paljon vastaanotosta. Kyllä minä yksinäni hiljaisuudessa useimmiten koen, että on ratkaistu ja yritän olla ajattelematta. Mutta paikoitellen sielläkin tuntuu, että ei ole. Sitten tuollaisten ajatusten läsnäollessa pystyn ottamaan ne tunteet esiin, että mikään ei tunnu ratkaistulta. Eivät ole lipsahduksia, vaan hyvin varovaisia tunteita. Sitä, että olet aina tuntunut jotenkin oikealta ja niiden tuntemusten varovaisuutta, pelkoa ja kaikenlaista epävarmuutta tulla esiin.
Pelkään varmasti vähän kaikenlaista. Paljon sitä, että tulisi takaisin toiveita ja joutuisi taas kokemaan menetyksen tunteen. Tietyllä tavalla se kyllä pelottaa vähemmän, koska saman asian menettäminen uudelleen ei voi sattua enää yhtä paljon. Ainakin sitä tunnetta on jo käsitellyt ja sen hyväksynyt. Pelkään sitä, miten näen itseni sinusta, tuntisinko itseni tyhmäksi ja häpeäisin itseäni. En kyllä koskaan ole halunnut antaa sellaiselle pelolle liikaa valtaa.
Mutta minäkin varmasti pelkään eniten tuota, mitä sanoit. Siksi, että vaikka kuinka yrittäisin ajatella asiaa, niin tiedän, että en minäkään pystyisi vastustamaan sinua. On tietyllä tavalla helpompi olla näin, kun voi jotenkin ajatella niin, että pystyy suojelemaan itseään, ei tarvitse kohdata pelkoja tai pelätä. Mutta jos se koskaan menisi sellaiseen tilanteeseen, niin tiedän että en pystyisi vastustamaan. Tuntuisi, että mikään muu ei tunnu oikealta ja ainoalta tieltä.
Jonkin verran pakenen varmasti ajatusta sellaisesta tilanteesta, että tuntisin niin. Tämä anonyymiys on siksi helppoa, että voi aina ajatella sinun olevan joku muu ja sen oikean ihmisen olevan edes ajattelematta näitä asioita.
Pelkään minä sitä ajatusta kohtaamisestasikin. Aika paljonkin. Ei sinun sitä tarvitse osata taata. Joskus ajattelen vaan, että ehkä tämä asia tuntuisi paremmalta, jos keskusteltaisiin siitä. Jos se keskustelu olisi lämpimässä sävyssä ja siitä olisi jätetty pois kaikki kylmä vain siksi, että minä en ainakaan koe, että pystyisin kauheasti heti keskustelemaan sellaisesta. Ehkä siitä tulisi tunne, että yritetään sentään selvittää meidän välejä. Mutta toisaalta suhun liittyy aina se, että vedät puoleesi eikä olisi hyvä olla kahden. Tai siis varmasti olisi hyvä olla. Mutta tarkoitan vain, että ei ehkä voi sanoa, että juttelu on vaan ihan normaali juttelu. Ja kyllä minusta hetkittäin tuntuu siltä, että en tiedä haluanko nähdä sinut enemmän siksi, että saisin koskea, tai ainakin yhtä paljon sen vuoksi.
Mua myös pelottaa erittäin paljon se, kuinka suuri se halu koskea sua on.
on monien monien ihmisten välillä mutta ei se tarkoita tuota mistä te kaksi tuntematonta haastatte. Ettekö itse huomaa että teidän keskustelunne ei kohtaa millään tasolla.? Oikeasti. Kummasti on sinun aloittajan teksti muuttunut matkan varrella kun toista sukupuolta oleva ihminen on haksahtanut kertomaan kaipuustaan johonkin toiseen ihmiseen. Aloitus verrattuna tähän tekstiin .. ei ole paljoa enää kerrota mustasukkaisuudesta ym. ... mihin se nyt yhtäkkiä hävisi ? Seksin puuteko sen vei jonnekin?
Kysykää hyvät ihmiset jotakin tunnistetta toiselta ennenkuin teette näin, ei ne asiat oikeasti muutu eikä hoidu sillä että niitä " setvii " jonkun vieraan ihmisen kanssa, asiat on
aina selvitettävä sen ihmisen kanssa jonka kanssa ne menee metsään.
Karmeeta luettavaa eikä voi ymmärtää miten ihmiset on noin täysin jotenkin ulkopuolella kaiken että eivät osaa ajatella selkeästi tai tunne pienintäkään intuitiota toista kirjoittajaa kohtaan mikä kertoisi että siinä on ihminen josta en tiedä mitään. Mutta kun
keskustellaan vain halusta ja seksistä niin käy juuri noin. Luin myös nuo aloituskappaleet useampaan kertaan ja ne on todellakin hukkuneet jonnekin mitä pisemmälle tullaan.
Vaikka molemmat ovat eksyksissä niin tuo ei - aloittaja on todella ulalla.
Jos se riippuu vastaanotosta niin tiedäthän, että se on aina ollut positiivinen. Ei minulla ole ikinä ollut mitään pahaa sanottavaa sinusta, kenellekään, koska olen aina ajatellut sinusta kauniisti.
Ja mitä tulee siihen että näenkö noin hyvin läpi muissakin asioissa.. Kyllä minä noista kirjoituksistasi sen verran hyvin näen läpi ettet sinä näin ainakaan haluaisi jatkaa.
Totta. Anonyymius helpottaa tätä, paljonkin. Voi aina ajatella että tässä tuulettaa omaa päätänsä vain ja käy läpi omia tuntemuksiaan. En usko ainakaan että siitä mitään haittaakaan on. Sitä voi tavallaan hyväksyä asioiden tämänhetkisen tilan, ikään kuin yhdessä. Tietenkin asia muuttuisi jos kävisi ilmi että 100% varmuudella siellä on juuri se toinen.
järki käyttöön.
uskalla selvittää asioitasi aoikean ihmisen kanssa kun teet sen näin ? Tuntemattoman palstailijan kanssa ? Ei asioita oikeasti noin saa koskaan selvitettyä.
" Nyt on viimeiset kalalangatkin poikki " ja niin tosissaan, niin tosissaan ja hupsis !!
kuinkas sitten kävikään ! Kiima, se kiima, ainakin tässä tapauksessa käänsi kelkan
vaikka vastapelurista ei olekaan mitään tietoo !
Hassun hauskaa :)
Palveluhäiriö sekoitti ajatukset..
Aina en osaa oikein uskoa vastaanoton positiivisuuteen. Se ei normaalisti haittaisi, koska olen ennenkin pystynyt jotenkin toimimaan siitä huolimatta, mutta nyt se liittyy niin vahvasti jo pelkkään haluun ajatella, niin se vaikuttaa. Eli jo oma ajatus kylmästä vastaanotosta saattaa saada mut itseni lopettamaan ajattelun. Ehkä säkin koet joskus samankaltaisesti, kun itsekin puhuit siitä. Ehkä ymmärrät sen tunteen. Ja haluan että ymmärtäisit juuri sen että se, että vastaanotto vaikuttaa ei mitenkään kerro tunteiden laadusta. Vaan omista epävarmuuksista ja yrityksestä suojella itseäni. Se kylmyys saa ne päälle.
En nyt halua enää tuossa sinun vastaanotossa peitellä sitä, että on tunteita sua kohtaan. Ja jos voin pyytää, niin sanotko, jos tulee jotain kylmyyttä musta, koska huomaan sen parhaiten kun sä sanot. Yritän nyt laittaa sitä ihan oikeasti pois ilmaisusta. Mä näen sen niin hyvin itse siitä, miten sun lämmin tapa jutella vaikuttaa muhun sillä tavalla, että on helpompi jutella lämpimämmin, ja niin haluaisinkin. Koska tunteetkin on oikeammin sellaisia.
Haluan sanoa noihin yläpuolella oleviin syytöksiin, jotta tiedät, että se halu koskea ei ole minkäänlainen syy. Enemmän se on estävä tekijä. Olisi helpompaa sanoa, että haluaisi vaikka jutella, jos se olisi vaan sitä. Ei se tunnu ollenkaan helpolta, että ei voisi jutella ilman, että tulee mukaan ihan eri taso. Ei se pahalta tunnu ajatuksissa, mutta vaikealta.
Ja ajatuksissa miettii sitä, että mihin sen pystyisi lopettamaan. Sitä, että ei karkaisi käsistä. Sitä, minkä verran se kuitenkin karkaisi. Yrittäisikö molemmat pitää sen asian hallinnassa vai ei.
Ymmärrän sitä omaa haluani koskea. Siinä on paljon patoutunutta kaipausta, kaikkea. Niin paljon muistojen jälkiä sydäntä rutistavista tuntemuksista kuinka toinen tuntuu vastustamattomalta. Senhetkisten tuntemusten lisäksi.
Ajattelen kyllä, että mun pitäisi pystyä hillitsemään sellaisia tunteita, mutta jotenkin annan sen itselleni anteeksi, että ei sun kohdalla.
Enkä mä suoraan ajatellut seksiä sillä koskettamisella. Vaan jotain muuta, jonka pitäisi pystyä pysähtymään ennen sellaista. Sellaiset asiat on aika merkittäviä, ehkä pelottaviakin. Tai siis, että vain täysin harkittuna pitäisi tapahtua sellaista.
Muutenkin tämä on sellainen asia, että juuri se asioiden läpi käyminen on aika tarpeellista näin, auttaa jäsentelemään vähän tuntemuksia. Juuri näin anonyymisti ilman sen kummempaa merkitystä. Koska on ristiriitaisia tunteita ja asioita eikä tiedä oikein mitä ajattelee. Ja kun se millaisia asioita haluaa ajatella on aika riippuvainen siitä vastaanotosta.
Minä ainakin koen, että haluan pyöritellä näitä asioita nyt myös näin, se tuntuu auttavan ajatuksia järjestykseen. Oikeastaan tahtoisin, että juuri tällaiselta tuntuisi asioiden käsittely, jos tietäisi varmuudella toisen olevan se toinen. Jotenkin sillä tavalla, että tuntemukset saavat olla vapaita ja hieman vaihdella ja etsiä sitä, mitä ne ovat. Koska kyllä ne varmaan molemmilla vähän sellaisia ovat. Siis että saavat elää tilanteen mukana. Tässä anonyymiydessä se on paljon sallitumpaa. En tarkoita sillä mitenkään negatiivisesti, mutta niin että saa etsiä sitä miltä tuntuu ja saa tuntua joku asia erilaiselta toisen vaikutuksen takia mitä oli alunperin luullut. Niin kuin mullakin köyden sahaaminen meni joksikin määrittelemättömäksi.
Ihan avoimesti voi sanoa, jos on jotain sanottavaa, ei tarvitse pukea sitä tuollaiseen valistamiseen. Eihän kukaan tuollaista jauhaisi ellei pelkäisi joidenkin tiettyjen ihmisten keskustelevan väärien kanssa, tai oikeiden.
Mutta sitä olettamista ja tuntemattomien henkilöimistähän sekin on.
Niinhän se menee että varsinkin sellaisessa tunteiden myllerryksessä kuin mitä meilläkin on ollut, sitä väkisinkin se mitä itse haluaa ajatella riippuu siitä miltä se vastaanotto tuntuu. Kumpa sitä tietäisikin mitä toisen päässä liikkuu. Luulen että meistä kahdesta sinä tiedät paremmin mitä minä tästä ajattelen. Mutta et näköjään tarpeeksi hyvin kun et ymmärrä kuitenkaan aivan täysin miten lämpimästi sinusta ajattelen.
Uskottelemalla itselleen tämän olevan anonyymia näihin tunteisiin pystyy ehkä suhtautumaan jotenkin puolueettomammin kuin mitä jos tietäisi että toinen on juuri se kenet haluaisi sen olevan.
Sitä että pystyisinkö pitämään itseni kurissa jos kohtaisimme.. sitäkään en voi taata sinulle. Itse asiassa voin taata että en pystyisi jos näkisin katseestasi edes häivähdyksen siitä miten minua katsoit. Ja minähän näkisin, koska sinä katsoisit.
Kuinka sinä saatkaan hallitsemattomia tunteita aikaiseksi pelkästään keskustelemalla melko neutraalisti kanssani yleisellä keskustelupalstalla. Aina sinulla se taito on ollut minua kohtaan. Tuntuu hyvältä. Ja tuntuu myös pahalta. Kun sanot että on tunteita minua kohtaan, lämpimiä. Ja patoutunutta kaipuuta. Se tuntuu minussa, ymmärrätkö, kovin.
Omalta kohdaltani tiedän etten haluaisi tavata jos tietäisin että se on sinulle vain halua sulkea tämä episodi elämästäsi järkeenkäyvemmin. Itsestäni ei tunnu siltä, varsinkaan nyt. Enkä sitä paitsi tiedä haluaisinko koskaan itse ymmärtääkään osaa asioista jotka tällä hetkellä on auki.
Eikä siitä tietenkään ole mitään varmuutta kenen kanssa täällä näistä asioista jutteleekaan, voi olla aivan väärä henkilökin, jolla vaan on omaan tilanteeseen sopivia asioita. Mutta otan kuitenkin huomioon että sinäkään et kirjoittele koko ajan sanoin jotka ehkä tunnistaisin, kuten en minäkään.
Jos olet minun hän, niin toisaalta olen yllättynyt, erittäin positiivisesti. Toisaalta taas en ole ollenkaan yllättynyt.
sentään, tästä on tullut idioottien temmellyskenttä .. eksät, nyksät, nyksät, eksät,
sie joku, mie joku, hän joku .. mutta kyllä niin panettaa vaikka poikki on pantu langat
ja muut hilavitkuttimet ... todella huvittavaa ja hymyillyttävää sekoilua.
Vitsipalstaksi on mennyt mutta kiitos siitä että saa naureskella tyhmille ihmisille !
Tuntuu hyvältä, että ymmärrät sen. Se tuntuu myös kivalta sun kanssa juttelussa, että kun se tunteiden myllerrys on ollut mitä on ja asiat monimutkaisia, niin ei aina itsekään tunnu että ihan ymmärtää omia tunteita, mutta sitten sulla on samankaltaisia ajatuksia. Tuntuu, että saa jonkinlaisen hyväksynnän tunteilleen, että niin kuulukin tuntea, jos sinä tunsit samoin.
Minusta se tuntuu jotenkin hämmentävältä, että et kai koe mielestäsi tarpeeksi hyvin tietävän, mitä päässäni liikkuu. Luulen aina yrittäväni olla avoin, mutta tajuan nyt että olenkin peittänyt paljon omia ajatuksia. Sekin on hämmentävää huomata.
Kun katsot omia ajatuksiasi ja siirrät ne minun päähäni, niin kyllä se vastaa varmasti aika hyvin sitä, mitä minäkin ajattelen. Jostain syystä on todella vaikea yrittää ymmärtää, että ajattelisit lämpimästi musta. En muuten ajattele, että tietäisin mitenkään kauhean hyvin mitä ajattelet tästä. Koen, että ne kaikki ajatukset leijuu yläpuolella vähän niin kuin yhteisinä ajatuksina ja sinä olet se vastustamaton henkilö.
Niin, juuri se siinä huolettikin, että kun se asioiden käsistä karkaaminen ei olisi edes mistään kovin merkittävästä eleestä kiinni. Vaan ehkä se tunnelma leijuisi vähän koko ajan yllä. Ja miten sellaisessa itsensä täysin hallitsisi..
Siitä ehkä kertoo jotain se, että edes ajatuksissa, joissa haluan tilanteen pysyvän hallinnassa, se ei pysy.
Kunpa tietäisit millaisia tuntemuksia aiheutat, ne on ihan käsittämättömiä.
En kuitenkaan haluaisi asioiden selvittämisen olevan sivuseikka.
Minusta tuntuu kyllä ihan samalta. En mäkään haluaisi tavata sua, jos se olisi sulle yritys sulkea tämä paremmin. Osaksi se tuntuu siltä siksi, että ei halua tavata jos ei tiedä, että tunteet on samalla tasolla. Jotta ei tulisi sitä kylmä/lämmin-juttua.
En haluaisi tavata sulkeakseni asiaa pois, mutta en osaa oikein sanoa mitä sitten haluaisin. Se tuntuu kaikkein suurimmalta kysymysmerkiltä, kun sitä ei oikein tiedä. Mutta ehkä jotain ajatusta siitä tulisi jos tapaisi.
En ymmärtänyt oikein millaisia asioita et halunnut ymmärtää. Jos tarkoitit raskailta tai ikäviltä tuntuvia asioita, niin minun mielestä ihan oikeasti sellaisista ei pitäisi ehkä puhua oikeastaan ollenkaan heti, jos tapaisi. Koska kyllä tapaaminenkin jo itsessään voi tuntua raskaalta ja on niin paljon puhuttavaa ja selvitettävää ihan sellaisistakin asioista, jotka eivät tunnu ikäviltä käsitellä. Ja itsestäni on kyllä pakko sanoa, että en tiedä oikein kuinka reagoisin sellaisten käsittelyyn. En varmasti aina tarpeeksi hyvin, joten jos niitä ottaa esille, niin pitää joko ottaa todella hellästi tai tilanteen olla turvallinen. Varmaan sinusta tuntuu samalta. Väärissä tilanteissa ne rasittaa liikaa.
Sen verran suojelen itseäni, että kun sinä sanot asioita ja ne alkaa tuntua sydämen sykkeessä, niin yritän rauhoittua ja olla rauhallinen. Mutta huomasin, että jään aina pidemmäksi aikaa siihen tunteeseen. Kun pelot oli puheena, niin pelkään muuten todella paljon rakastuneisuuden tuntemista sua kohtaan. Pelkään sitä siksikin, että se tulee liian helposti, se on koko ajan läsnä oleva aktiivinen pelko. En osaa tarkalleen sanoa miksi se pelottaa niin. Kun jokin mitä sanot tuntuu sisällä, hengitys vaihtelee, niin se pelottaa. Kai se on sitä, että tiedän kuinka voimakkaita ne tunteet on ja se pelottaa. Jos saisin itse päättää, niin en haluaisi tuntea sitä koskaan, että sydän hyppää kurkkuun, mutta aiheutat juuri kaikkea sellaista.
Ei se minusta ole niin vakavaa, että kirjoitteleeko oikean ihmisen kanssa. Koska tietyllä tavalla kyllä toivon, että olisit väärä, jotta tuntuisi yksinkertaiselta asiat. Ei toteutuisi se pelko, että toinen tuntee juuri niin kuin pelkää sen tuntevan ja se vaikuttaa itseen.
Ja kun varmasti meidän molempien ajatukset riippuvat siitä, että toinen tukee niitä, niin tietenkin se on ymmärrettävää, että jos olemme vääriä, niin sitten ajatukset ovat taas samoja kuin ennenkin. Mutta nyt voi yrittää ymmärtää miltä tuntuu toisen lähellä, kun sen tunteet on lämpimiä.
Jos haluamme, niin voimme tietysti aina selvittää olemmeko oikeat, mutta tämä tuntuu kyllä hyvältä näinkin. Ehkä sitten jos keskusteltava loppuu ja vielä halutaan enemmän selvittää asiaa.
Onko tullut ikinä mieleen, että osa kirjoittajista - valitettavasti vain osa, mutta kenties suuri sellainen - ovat ihan tietoisia siitä, että kirjoittavat keiden kanssa tahansa, tärkeintä on ajatus? Täällähän saavat kirjoitella vapaasti ajatuksiaan.
tuntee ja tietää sisimmässään että väärä on, sen näkee jo sivullinenkin, ei ole
teidän tarinoissa yhtymäkohtia, samoin keskustelee kuka tahansa tunnoistaan täysin vieraan ihmisen kanssa. Tuttuus näkyy kyllä.
mukava leikkiä kun kutiaa ... noinhan se on ap n kohdalla käynyt.
Aloitus vs. nämä loput kommentit kertoo selvää kieltään kuinka kivaa on vähän ...
Minäkään en aivan tarkalleen tiedä mitä tapaamiselta haluaisin. Tai ehkä tiedän, haluan kokea sen tunteen jonka vain sinä saat aikaan.
Totuus tunnisteista: en ole laittanut niitä siksi että olen halunnut uskotella itselleni että sinä olet juuri hän, minun. Tunnuit niin tutulta monenkin asian osalta kirjoituksissasi. Mutta ei ihminen voi elää näin.
Montako vuotta meillä on ikäeroa?
Ei se niin vakavaa ole, vaikka ei oltaisikaan tuttuja. On saanut ainakin käsitellä omia tunteitaan tällaisessa vastaanotossa. Joka minun ajatusteni mukaan on paljon lämpimämpi mitä mikään oikea vastaanotto koskaan olisi. On pystynyt katsomaan miten kokee asioita, millaisia ajatuksia käy läpi. Ja jos me ei olla tuttuja, niin se auttaa siinä unohtamisessa, että tietää millaisia ajatuksia voi pahimmillaan(?) olla. Sitten voi käsitellä ne unohtamisen kannalta ja asia tuntuu käsitellymmältä. Siis jos ei olla tuttuja ja oikea vastaanotto olisikin sitä samaa mitä ennenkin.
Joten jokatapauksessa se auttaa, että on tutkinut tuntemuksiaan ja yrittänyt avata niitä. Tietää vähän enemmän omasta reagoinnista.
Jos taas olisitkin se minun hän, niin sitten se asia on sellainen, kun ollaan puhuttukin. Eli öööh, en tiedä millainen. Lämmin ja kesken.
En sitten ole mikään Linnanmäki, johon voi vaan tulla hakemaan kokemuksia :) Saa mennä ihan vuoristorataan sitä varten, jos ei muuta syytä ole. Mutta silti kyllä tuo, että sanoit sen noin kuulosti sillä tavalla kyllä kivalta, että voi ajatella sen niin, että ei tarvitse tietää mitenkään suuresti miksi haluaisi tavata. Vaan voi olla joku yksinkertainen syy, joka ei niin kauheasti kerro mitään. Koska olisi vaikea sanoa tarkempaa syytä, jos asioita ei ole selvitetty juurikaan.
Alan kuulostaa dementiapotilaalta, kun jostain syystä unohtelen omaa ikääni, mutta 8 vuottakohan se oli. Siis ei ikäni, vaan se ero. Mä olen kai 3 v. Nimimerkillä itsensä possusiirtokuvilla sotannut ja ajoittaisia lapsellisuuskohtauksia saava.
Älä ota niin vakavasti, vaikka tuleekin joskus tunnereaktioita ja ne on tärkeitä eikä kevyitä, niin kyllä silti voi olla yrittää olla levollinen. Ei ole hyväksi sydämelle, että se joutuu kauheaan myllytykseen. Voi kokea vahvojakin tunteita ja ristiriitaisia tilanteita aika rauhassa. Eikä pidä ottaa stressiä mistään, se ei ikinä auta mitään. Ainakaan tällaisissa asioissa. Tulee vaan turhaan heilahteleva ja väsynyt olo.
ainakaan minulle tuo viesti. Ei sovi minuun ja ihastukseeni ollenkaan tuo tarina. Ja sitä paitsi, ajattelumaailmasi on jollain tavalla hieman outo.
Oletko Juha???
En minä enää ymmärrä mitään...
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2008/11/14/GS.jpg
MinäMurrrrr
sinä olet sitten niinn tosissais sen juhan suhteen, ainut oikea?
Älä pilaa yhden juhan perään elämääsi, onhan jusseja ja joonaksiakin, ajan kanssa ymmärrät mitä tarkooitin, tsemppiä sinulle!!
Kyllä olen ihan tosissani, muuten en olisi kirjoittanut mitään tänne ja olisin unohtanut hänet jo kauan sitten!
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2009/07/06/o.jpg
Hän vahingossa jäi minun sieluun... Ei lähde mitenkään...
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2009/05/16/h.jpg
Murrr..
Ei ole minulta tämä, eikä sopisikaan minuun ja häneen.
näitä kirjoituksiasi ja vastauksia peilaten omia ajatuksia ja tapahtumia. Mielenkiintoinen tapa käsitellä myös omia asioitaan ja jokin kirjoittamasi aiheuttaa vähän närästystä. Tiedän itsestäni sellaisen seikan, että ihmissuhteissa valehteleminen oli niitä pahimpia virheitä, joita minun suhteen saattoi tehdä. Varma karkoituskeino. Se, joka loukkasi kaikkein eniten. Ehkä tästä on apua sinun pohdinnoissasi, niinkuin sinun pohdinnoistasi minulle.
ulkopuolisempana totean, ettei se mitä toinen ei tiedä, ei voi satuttaa..
Mutta kun korvat ne on minullakin, en ole kuuro vielä.
tuosta, että mitä ei tiedä, ei voisi satuttaa, sillä yleensä voi kyllä aavistella asioita ja tuntea nahoissaan, että asiat eivät ole sitä miltä näyttävät. Ja jos ristiriita suhteessa omiin tunteisiin on suuri ja aiheuttaa epävarmuutta niin se voi olla erittäin satuttavaa.
Taustoja ja tilanteita tuntematta näin erillisinä lauseina voivat mennä asiayhteyksissä ihan pieleenkin vastauksina toisillemmme, mutta jokainen kirjoittaa omasta lähtökohdastaan.
En ole valehtelija. Jos sellaiseksi syytetään, niin haluaisin kyllä kuulla miksi. En tietenkään sano, että ainuttakaan valhetta ei ikinä suusta pääse, varmaan jokaiselta pääsee niitä, mutta kyllä ne kaikki mun mielestä on sellaisia, että en kerro kunnolla olostani, näyttelen iloisempaa tms. Ei mitään luottamuksen pettävää. Tuollainen tuntuu ikävältä ja oudolta, koska otan kaikista asioista ja tunteista niin paljon vastuuta, joista voisin ihan hyvin valehdella tehdäkseni asiat helpoksi ja kivaksi. Jopa siitä, mitä kirjoitan tänne. Kaikesta, mitä edes ajattelen. Valheet on pahimpia asioita ja tiedän niiden tuhovoiman. Siksi pyrin rehellisyyteen, vaikka se olisi joskus ikävää. Se on sitten eri asia, jos ei koskaan kysy mitään ja tilanne on sellainen, että ei tiedä mistä kaikesta pitää puhua. Paitsi tietysti sellaisista asioista, jotka varmasti loukkaisivat tai muuttaisivat jotain. Se ei ole valehtelua, että ei tiedä mistä pitää puhua. En koe, että multa on juuri mitään kysytty. Se ei ole täysin mun vika. Mistä sen tietää mitä pitää sanoa ja mitä ei. Sellaisestakin pitäisi aina etukäteen puhua, jotta on selvät ehdot.
Mikä aiheuttaa närästystä?
On todella epätodellinen olo, koska en pysty saamaan päähäni asiaa, jossa olisin mielestäni valehdellut. Kertomatta ja selittämättä jättämisiä keksin kyllä, mutta ei mullekaan juuri selitelty, niin ajattelin että se ei ollut sellaista mitä tarvitsi silloin. Tietty sekavuutta se selittäminen olisi poistanut, ehkä tehnyt asioista vähän helpompia. Mutta saisinko tietää esimerkkejä, joista ihminen voisi valehdella? Koska en pysty millään sisäistämään sellaista virhettä ja ajattelemaan tehneeni niin, jos en keksi sellaista. Myönnän kyllä, jos olen niin tehnyt.
Ei kannata kysellä moisia yleisellä nettipalstalla jossa kukaan ei tunne sinua, miten noin edes pystyt ajattelemaan ?
Mutta oletpa totta tosiaan hyvä ihminen kun et keksi yhtään valhetta tai erhettä mitä olisit tehnyt !
Kuulostaa jo vähän epätodelliselta.
Mäkin haluaisin nähdä virheettömän ihmisen, tähän ikään en oo viä semmosta kohdannut.
sinulle tuo viesti, mutta kun nyt vastasit niin tuo kertomatta ja selvittämättä jättäminen kieltämättä kuulostaa ikävältä. Jos olet jättänyt toisen ihmettelemään ja miettimään epäselviksi jääneissä tilanteissa niin mitäpä ne sitten muuta voivat olla. Vaan eipä tämä kirjoittelu täällä ketään auta, ehkä sinua itseäsi omien ajatusten jäsentelyssä - tai selittelyssä. En voi tietää.
Mutta vastasit tähän, niin voisit jotenkin enemmän selittää sitä. Kun halusit sen sanoa. Sellainen asia, että jos kokee toisen valehdelleen tulee ehdottomasti sanoa eikä jotenkin marttyyrimaisesti pantata sellaisia ajatuksia ja kieriä niissä. Siis ihan noin yleisesti, tässä asiassa ne on jo kauan aikaa sitten olleita epäselvyyksiä.
Aina siinä valhe-epäilyistä sanomisessa on varmaan se pelko, että saa vaan selittelyä. Mutta ihmisellä on oikeus puolustautua ja asioita voi käsitellä ilman selittämisen makua. Joskus voi myös olla ihan konkreettisia todisteita siitä, että ei ole valehdellut. Sellaiset olisi myös ihan mukava saada esittää, jos niitä on. Ei se aina mene vain selittelyksi. Sitten jos on myönnettävää niin myöntää sen ja yrittää vähän kertoa miksi virhe tapahtui. No, myönnän että itsekin teen valheita huomatessani niin, että kevyesti vain vihjaisen asiasta ja suuttumuksestani. En halua kertoa asiaa jos toinen ei itse tunnusta. Mutta olen ollut joskus hyvinkin pahasti väärässä.
Olen kyllä ollut selvittämättä epäselvyyksiä ja jättänyt asiat ehkä kylmästikin taakse ja käsittelemättä. En nyt ala sanoa, että mutta kun toinenkin teki niin. Se ei ole niin oleellista. Ehkä siinä olet kyllä oikeassa, että mielestäsi se on minun vika. Koska onhan se oma käyttäytymiseni loppupeleissä oma vikani. Jokaisella on vastuu juuri omasta käyttäytymisestään eikä sitä pidä selittää sillä miten toinen käyttäytyi.
Mä en kokenut niitä epäselvyyksiä niin merkittäviksi, että olisin osannut selvittää ne. Kaikkea muutakin epäselvyyttä oli niin paljon, että jotenkin vaan totuin siihen tilaan. Jos mitään epäselvyyttä ei olisi muutenkaan ollut, niin sitten olisi herkemmin selvittänyt kaiken sellaisen, silloin siihen vain turtui ja ajatteli että sellaista se on.
Jossain hetkittäisen loukkaantumisen ja suuttumisen tiloissa en kyllä tahtonutkaan, että kaikki tuntuisi hänestä selvältä ja kivalta, koska mustakaan ei todellakaan tuntunut. Se ei kuitenkaan ollut se selvittämättä jättämisen syy. Mutta jos sitä ajetaan takaa, niin kyllä kaikkein pahimmissa loukkaantumisen tunteissa ajattelin tuolla tavalla ilkeästi.
Olen myös jättänyt tilanteet aika kylmästi taakseni, mutta silloin ei ole enää ollut pientäkään halua ikinä enää edes nähdä koko ihmistä, niin en voi olettaa, että niin loukkaantuneena pystyisin minkäänlaiseen keskusteluun, mitä jokainen ihminen ansaitsi. Kun jokainen ansaitsee ymmärtävän keskustelun ilman tahallisia loukkaamisia. Ihan oman hyvinvoinnin vuoksi halusin keskittyä pelkästään iloisiin asioihin. Olisin mätänemässä jonkun hautakiven alla nyt, jos en olisi silloin keskittynyt vain niihin. En koe siitä syyllisyyttä. Silloin valitsin, että en huomioi enää sitä asiaa ja olen täysin valmis sen menettämään. Minun käyttäytymiseni silloin on ollut sellaista, että hyväksyn sen täysin että ne asiat on menetetty senkin vuoksi. Se oma välinpitämättömyys oli sellaista, että sen jälkeen minulla ei ole syytä ajatella, että tämä toinen henkilö haluaisi ikinä edes ajatella minua. Ja olen sen hyväksynyt, se on ollut valinta jonka tein. Joten myönnän siis täysin sen, että olen käyttäytynyt sellaisella tavalla, että ihmisen, joka sen käyttäytymisen on kokenut ei tarvitse enää ajatella mitään minusta. Se on ihan oikein niin ja jokaisen oma valinta. Se on myös oletettavaa niin ja niin oletankin. Mutta huomautan, että se käyttäytyminen tapahtui sen jälkeen, kun kaikki loppui ja tämä henkilökin oli itse tehnyt omia valintojaan. Ennen sitä käyttäydyin mielestäni siten, että en ansainnut ihan sellaista kohtelua.
Haluaisin kyllä tietää, että miten mitään oikeasti selvittää, jos ihminen ei vastaa ainoaankaan viestiin. Ei suostu juttelemaan, kun sitä pyytää. Minun mielestäni se ihminen kyllä tekee sen oikean selvittämisen silloin mahdottomaksi. Siksi minusta tuntuu omituiselta se, että jos sellaista silti odotettiin ja mun olisi pitänyt se tehdä. En ymmärrä miten. Kukaan ei myöskään yksinään voi selvittää asioita, kun ei edes ymmärrä täysin mitä pitää selvittää.
Tuo on selitys, mutta haluan sen silti sanoa, koska se tuntui joskus vaikealta asialta ja ne odotukset vaikeilta realistisesti ajatellen.
Mikä syy minulla mielestäsi olisi selitellä asioita? Kyllä lähinnä jäsentelen niitä itseäni varten.
Ei kai tällaisiin kannattaisi edes vastata. Ei ole kohteliasta laittaa sanoja toisen suuhun. Ihmetyttää kovasti noin provosoituneet vastaukset, kun olen kirjoittanut todella neutraalisti ja rauhallisesti koko ajan. Ehkä kannattaa hieman tutkiskella omaa itseään, että mikä saa vastaamaan noin epäkohteliaasti.
on todella ikävää, jos toinen osapuoli kieltäytyy keskustelemasta lainkaan. Olen sellaisen kokenut itsekin ja se jää vaivaamaan mieltä. Ehkä siihen ei ole muuta keinoa kuin vain hyväksyä, että näin on jostain syystä käynyt, vaikka ei itse voikaan ymmärtää miksi. Ehkä se on ainoa vaihtoehto. Voi silti ajatella, että hänellä on ollut siihen syynsä, mutta jostain syystä ei halua tai kykene niitä kertomaan.
Itse haluan myös keskustella mielelläni, mutta tuollainen käytös, josta kerroit omalta osaltasi ja ehkä sinulla on ollut siihen syysi kuitenkin saattaa lamaannuttaa sen toisen osapuolen täysin. Koska en kuitenkaan tiedä mitä on tapahtunut niin en lähde miettimään sitä sen enempää.
Ei se mua haittaa enää millään tavalla eikä siitä tarvitse olla pahoillaan, mutta kiitos empatiasta. Parempi vaan niin. Mä olen oppinut saamaan asiat ihan helposti selväksi itseksenikin, oikeastaan varmasti aika paljon helpommin kuin hänen kanssaan. Lähinnä se varmaan vaan sekottaisi asioita. Ei se nyt niin kamalaa ole, eikä ainakaan mulla ole jäänyt vaivaamaan mieltä. Enemmän ne jäi ne pienet hetket, kun hän jotenkin yritti. Mutta ei kyllä mikään vastaamattomuus, ei mulla jää sellaiset asiat pyörimään, ne on niin helppo laittaa taakseen.
Mun on nyt myönnettävä, että olen pitkään jo lukenut näitä palstoja tosi huonosti ja on vähän kiireitäkin, niin nämä täällä sepustelut taitaa taas mun osalta jäädä.
Päätöksetkö on sun vahva puoli. Salli mun nauraa ;P
No joo, en tiedä miksi se on niin kauheaa ymmärtää, että asiat elää. Sitä kautta mielipiteetkin voi vaihtua.
Kyllä mä sen myönnän, että ei mun tunteet ole olleet niin yksioikoisia hetkeen etteikö niistä olisi saanut kaivettua aika erilaisiakin vivahteita esiin oikealla, avoimella ja kiltillä lähestymistavalla. Niin kuin tuossa tapahtui. Mutta se ilmeisestikään ei ollut oikea ihminen, niin kuten sanoin, sillä asialla ei silloin ole mitään merkitystä ja se vaan unohtuu. Nämä jutut täällä eivät ole todellisuutta jos ei itse selvitä tarkalleen kenen kanssa kirjoittaa. Vasta sitten ne sitä kai olisivat.
Sain omia ajatuksiani käytyä läpi ja se on minusta tärkeää itselleni, ei muuta. Sovituissa jutuissa pysyn kyllä aina orjallisesti, mutta eihän täällä mitään sellaista ole ollutkaan, vaan keskustelua ja ajatuksia.
Mun mielestä on tosi outoa jos ihmisiä luetaan aina jonkun tietyn kaavan mukaan. Oikeastihan pelkästä kirjoituksesta ei juurikaan voi sanoa mitään. Esim. muakin oikein lukeakseen pitäisi tietää kaikki, mikä vaikuttaa muhun. Ei mun tarvisi sanoa, mutta sanonpahan nyt esimerkin ja itseni purkamisen takia, että mun kirjoituksiin on vaikuttanut vaikka se, että perjantaina kuulin, että mun siskon kisu kuoli (3. kuollut kissa tän vuoden syyspuolella, mun kaksi kuoli aikasemmin). Ja myös perjantaina, että mun lapsuuden harrastusohjaaja ym. on pedofiili ja juuri tuomittu siitä. Elämä on aina jotain huonoa elokuvaa. Saan keskittyä selittämään kaikille tutuille, että ei, ei mulle ole tapahtunut mitään ja ei edes uskota. Hyi yök, tulee taas kohta oksennus.
Juuri muistin, että on valokuva-albumissa kuvia, joissa se on. Hyi hyi. Pitää mennä ottamaan pois. Elämä on tosi kummallista. Yhtäkkiä olenkin joku, jolla on lapsena ollut pedofiilikaveri, joka aina halusi kuskata harrastuksista kotiin. Mutta onneksi en ikinä halunnut mennä yksin sen autoon, kiitos vaistot. Silti kyllä tuntuu järkyttävältä. Että on viettänyt niin paljon aikaa pedofiilin kanssa. Mä en halua nähdä keitään ihmisiä, joita tunnen jos ne kuvittelevat, että mulle olisi tapahtunut jotain. Sairaan yököttävää. Että esim. tuollaiset asiat vaikuttavat mielialaan. Ja sitten on vaan kauheasti tekemistä ja ajatustyöskentely-tehtäviä ym. ihan muussa elämässä. Ei ole aikaa ajatella mitään muita.
Ja mun täytyy kyllä sanoa tästä ketjun aiheesta, että olen huomannut että mua ei kyllä kosketa millään tavalla sen ihmisen tekemiset. Olen siitä tosi ylpeä, että ei tunnu missään. Olen kunnolla ylitse kaikesta, vaikka välillä hieman epäilen sitä, mutta näin sen huomaa, että oikeasti olen, mulla on ollut yksi parhaista päivistä kuukausiin. Se tuntuu kanssa kivalta, että voi sillä tavalla säilyttää itsensä, että ei ole sisällä mitään raskaita tai negatiivisia tunteita siihen liittyen. Usein on ihan vaan höyhenen kevyt olo. Hänelle voisin sanoa, että sattuminen on jo aikoja sitten mennyt niin yli, että sellaisilla asioilla ei ole minkään maailman merkitystä enää. Korkeintaan saavat hymyn aikaan, kun saavat muistelemaan kaikkia kivoja juttuja ihan muiden ihmisten kanssa, arvostamaan niitä vielä enemmän. Vähän ikäväähän se tietty on, että tulee ihan toiset ihmiset yhtäkkiä mieleen sellaisesta, mutta ei ilkeydellä ole oikeasti kauheasti valtaa.
Toivottavasti muillekin ihmisille on availtu tänään kohteliaasti ovia ja niiden pienet hommat onkin tehty niiden puolesta, ne on ajattelemisen arvoisia asioita, jotka jättää sellasen hassun hymyn kasvoille koko päiväksi. Toivon niitä kaikkien päivään :) Niin ja tosi hassua, kun nostin jotain isoa juttua, niin kaikki ihan heti kuorossa kysyivät tarvinko apua ja tulivat silti auttamaan, vaikka nauroin, että saan sen siirrettyä. Näytän kai jotenkin heikolta, kun tytötkin herrasmiesmäisesti tulevat heti auttamaan, eikä kenestäkään muusta epäillä ettei ne jaksaisi :) Ja olen maaaaailman iloisin siitä, että mulla on ihania tyttökavereita enkä pelkää niitä :) Ne on olleet mulle jatkuvasti tosi kivoja, vaikka aluksi pelkäsin niitä ihan hulluna.
Pitää muistaa vielä juoda lisää glögiä ja syödä suklaakonvehteja huovan alla ja katsella lumisadetta. Ihanaa lunta. Lapaset syyhyää tekemään lumiukkoja, mutta en kehdannut heti aamulla ulosmentyäni heittäytyä niiden kimppuun ja unohtaa kaikki velvollisuudet ja menot.
Kirjoitin näin pitkän sepustuksen, jotta voit nauraa lisää mun viestien sisällön luotettavuudelle :) No ei, tarkoitin sitä isommassa mittakaavassa koskien koko palstailua.