oon jo tosi väsynyt tähän syömishäiriööni. Olen päässyt jo normaaleihin (ja vähän tukeviin) mittoihin: 160/49. Haluaisin syödä niin kuin normaalit ihmiset, mut ravitsemusterapeutti pakottaa syömään valtavia annoksia (esim. 3 perunaa, 3 dl keittoa tai 2dl riisiä). Olisin valmis syömään sen verran kuin on nälkä, mut toi tosiaan on ongelmana. Lisäks mua ärsyttää se, kun eilenkin söin ison annoksen riisiä ja lihakastiketta ja olin ihan täynnä. Sit kysyin isältäni, et mitä se meinaa sanoa terapeutilleni tästä syömisestä. Se vastas "no olihan toi aika pienehkö annos..."
Suutuin tietty hirveesti, kun olin ahminut ison annoksen ihan turhaan!
On muutenki alkanu masentaa tääjatkuva vahtiminen.
Kysymykseni siis ovat:
1. Pitäisikö mun teistä vielä lihottaa ja syödä halkeamispisteeseen suuria annoksia, vaikka olenkin noissa mitoissa jo?
2. Jos painoni pysyy samana, onko terapeutilla oikeus määrätä mut pakkohoitoon?
3. Onko mulla oikeus ryhtyä kasvissyöjäksi?
4. MITÄ ITSE TEKISIT TÄSSÄ TILANTEESSA?
Oon jo tosi masentunut. Tuntuu, etten parane s.häiriöstä ikinä, jos tällanen meno jatkuu... Huoh! Jos ette osaa vastata kaikkiin kysymyksiin, niin vastatkaa niihin joihin osaatte!
Suutuin tietty hirveesti, kun olin ahminut ison annoksen ihan turhaan!
On muutenki alkanu masentaa tääjatkuva vahtiminen.
Kysymykseni siis ovat:
1. Pitäisikö mun teistä vielä lihottaa ja syödä halkeamispisteeseen suuria annoksia, vaikka olenkin noissa mitoissa jo?
2. Jos painoni pysyy samana, onko terapeutilla oikeus määrätä mut pakkohoitoon?
3. Onko mulla oikeus ryhtyä kasvissyöjäksi?
4. MITÄ ITSE TEKISIT TÄSSÄ TILANTEESSA?
Oon jo tosi masentunut. Tuntuu, etten parane s.häiriöstä ikinä, jos tällanen meno jatkuu... Huoh! Jos ette osaa vastata kaikkiin kysymyksiin, niin vastatkaa niihin joihin osaatte!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei!
vastaan eka noihin kysymyksiin
1.Oot normaali(hoikahko) vieläkin ja nuo annokset ovat täysin normaaleja,vaikka ne suurilta tuntuvatkin (tiedän tunteen).Joten suosittelen,että syöt ne mitä ravitsemusterapeutti on parhaaksi katsonut.Painon ylläpitoon tarvitsee yllättävä paljon energiaa.
2.En usko ,että hänellä olisi kriteerit määrätä sinut pakkohoitoon,mutta suosittelen,että otat avun vastaan avopuolella.
3.Itse olen kasvissyöjä ja voin sanoa,että jos ryhtyisit kasvissyöjäksi,niin sinun täytyisi syödä vielä isompia annoksia,kuin nyt jotta ylläpitäisit painoasi,sillä kasvisruoka on hieman kevyempää.Liharuoka on myös terveellistä,kunhan liha ei ole liian rasvaista.Ja jos ryhdyt kasvissyöjäksi ,niin suosittelen,että perehdyt ruokavalioon hyvin ja katsot mitkä ovat proteinin lähteitä ja,että miten saa tarpeeksi kaikki tärkeitä ravinto ja hivennäis-aineita.
4.Itse jatkaisin samaan malliin,sillä tilanteesi kuulostaa ihan hyvältä.Ymmärrän toki ahdistuksesi ja tiedän,että on vaikea syödä tuollaisia määriä vaikka ne ovatkin normaaleita.Ja voin henk.kohtaisesti sanoa,että viimeksi tänään sain raivarit,kun vanhempani sanoivat,että syön aika pieniä annoksia vaikka syön ravitsemussuunnitelmani mukaan.Ottaa päähän tuo vähättely,vaikka teenkin parhaani ja söin jopa "ylimääräisiä" herkkuja.Mutta tiedän tehneeni ja syöneeni oikein ja toivon koko sydämmestäni,että paranen tämän helvetillisen kolmen vuoden sairastamisen jälkeen.Olen ollut hoidossa n.1vuoden ja voin jo paremmin,mutta ikävä kyllä ahdistus on vieläkin osa jokapäiväistä elämääni.
Voimia sinulle ja muista,että kaikki ovat sinusta ylpeitä,mutta huoli on kova vaikka paino olisikin "turvallisilla vesillä."
Kiitos vastauksesta, tyttö-96! Tuntui jotenki helpottavalta lukea, etten ole ihan yksin tän ongelman kanssa (oot samanikäinenkin). Joo mä saan noita raivareita nykyään joka päivä, kun vanhemmat aina vähättelee syömisiäni, vaikka kuinka yritän syödä sopivan määrän... Riitelen jatkuvasti vanhempieni kanssa. Tuntuu, ettei paraneminen ole mahdollista niin kauan kun käyn terapeutilla, koska hän vaikuttaa niin ilkeältä: sanoi kerran nähneeni harhoja (tunsin itseni ihan hulluksi), pakottaa nostamaan painoa ja uhkailee jatkuvasti sairaalalla. Terapeutti tietysti uskoo kaiken mitä vanhempani sanovat, ja luulee että päätavoitteeni on vain laihtua, vaikka oikeasti haluaisin elää normaalisti ja pitää painoni tässä. Vaikka olen tuhanteen kertaan sanonut sitä kaikille, kukaan ei tunnu uskovan. Isä sanoo:"Et sä halua syödä normaalisti muuta kuin sen takia, ettet joutuisi sairaalaan" ja terapeutti:"Niin sä sanot, mutta kyllä mä uskon, että sä sisimmissäs haluaisit vain laihtua ja lopettaa syömisen." En haluaisi mitään muuta niin paljon kuin normaalia elämää perheeni kanssa ilman syömis- ja painoseurantaa, mutta kukaan ei tajuu sitä.
Tunnen oloni ihan loppuunpalaneeksi tän asian suhteen ja välillä tuntuu, etten jaksais enää elää... :(
Milloin mä saan lopettaa tuolla terapeutilla käynnit?
Ja tyttö-96, jos haluat kertoa, niin syötkö sinäkin noin paljon kuin mitä tuossa luettelin? Ja käskeekö terapeuttisi myös syömään 2 leipää lounaalla ja päivällisellä? (Nuo ruokamäärät tuntuvat vain niin epäreiluilta minusta. Tuntuu, ettei kukaan muu syömishäiriöinen joudu syömään noin paljon)
Kyllä se vaan niin on, että juuri tuollaisia annoksia pitää syödä. Normaalistihan ihmisen ei ole pakko ottaa kolmea perunaa tai aina ei ole pakko ottaa yhtään leipää jne ,,, mutta normaali ihminen syö välillä kaikenlaista herkkua, mitä ei edes huomaa laittaneensa suuhun. Napostellaan karkkia ja herkutellaan pullalla ja jäätelöllä. Ei lasketa kaloreita eikä mietitä jälkeenpäin mitä tuli syötyä. Anorektikolle tämä on mahdotonta ja sinä päivänä olet terve, kun huomaat, ettet enää ajattele syömistä. Koska olet vielä sairas, sinun on syötävä tietyn ohjelman mukaan. Se on sama kuin joutuisit ottamaan pahanmakuista lääkettä muutaman tunnin välein. Kun alat parantua voit asiantuntijoiden kanssa neuvotella "uudesta reseptistä". Parantumisen merkkejä on juuri se, että voit syödä vähän enemmänkin kuin listassa lukee. Itse itkin, kun oma lapseni söi ekan kerran jäätelön.
Voin sanoa,että syön suunnilleen saman verran,kuin sinä.Ja vaikka en söisi 2leipää joka aterialla,niin se näkyy minun annoksissa,sekä ylimääräisinä välipaloina.Saan n.2500kcal per päivä.Helppoa se ei ole,mutta tiedän sen olevan minun parhaakseni.
On myös ymmärrettävä,että vanhemmat ovat vain ihmisiä,ja he eivät itse ole kokeneet tätä sairautta,niin he eivät voi ymmärtää kaikkea.
Kiva ,kun vastasit!
Ja tyttökulta,aivan varmasti jaksat elää,kunhan taistelet loppuun asti.Saat vielä hyvän elämän takaisin,kunhan et luovuta muiden lannistavien kommenttien takia.