Lähde: KS 6.5.
Ilmapiiri kokoomuksen puheenjohtajakilpailussa muuttui olennaisesti, kun selvisi, ettei kisan ainoa nainen Marjo Matikainen-Kallström osallistu ainoaankaan puheenjohtajatenttiin puolueen pohjoisissa piireissä.
Hän laistoi Oulussa eilen järjestetyn Pohjois-Pohjanmaan piirin tentin europarlamentin viimeiseen istuntopäivään vedoten. Selitys on kelvoton, sillä parlamentilla oli vain yksi äänestys eikä sekään ollut lainsäädäntöä koskeva. Saman ryhmän europarlamentaarikko Piia-Noora Kauppi, Kokoomuksen naisten liiton varapuheenjohtaja, valitsi Strasbourgin asemesta esiintymisen kotikentällään Oulussa, jossa hän johti puheenjohtajakiertueen tapahtumia Rotuaarilla ennen varsinaista tenttiä.
Kainuun ja Lapin piirin tenteistä reilun kahden viikon kuluttua Matikainen-Kallström jää pois Englannin matkan takia. Matkan laatua avustajansa kautta kenttään yhteyttä pitänyt puheenjohtajakandidaatti ei ole paljastanut.
Tilanne on tietysti pohjoiselle kokoomuskentälle pettymys, onhan Matikainen-Kallströmin kannatus mielipidekyselyjen mukaan ollut hyvin vahva. Kainuun piirille tilanne on suorastaan kiusallinen, juuri sen johdossa kun tultiin ensimmäiseksi avoimesti liputtaneeksi Matikainen-Kallströmin puheenjohtajaehdokkaaksi saamisen puolesta.
Nyt piiriä puoluekokouksessa edustavien on pakko pohtia, kertooko pois jäänti jotain enemmänkin espoolaisen ehdokkaan suhtautumisesta maan pohjoisosiin. Vaalien jälkeen takaisin hallitukseen pyrkivät puolueen puheenjohtajan pitää olla potentiaalista pääministeriainesta. Mitä syytä pohjoisilla piireillä olisi tukea ehdokasta, joka jo tässä vaiheessa kääntää näin suurelle osalle maata selkänsä?
Matikainen-Kallström tiedetään ehdokkaaksi, joka ei tunne kokoomuksen kenttää kovinkaan hyvin. Puheenjohtajaehdokkaaksi asettuessaan hän tarjoutui ?yrityksen ulkopuolelta? tulevaksi muutosjohtajaksi. Näin hän itsekin korosti ulkopuolisuuttaan kokoomuskoneistossa. Kun ei ole mitään syytä olettaa, ettei hän pyrkisi puolueen johtoon tosissaan, on pakko päätellä, ettei hän erityisesti myöskään arvosta kenttää. Muuten hän olisi asettanut puheenjohtajataistelun etusijalle ja raivannut kalenterinsa muista menoista. Muut ehdokkaat ovat siihen ainakin tähän asti pystyneet.
Marjo Matikainen-Kallströmille ei ole luvassa myöskään naisliiton yksimielistä tukea. Jos naisten puheenjohtaja Paula Risikko olisi ehdokkaaksi suostunut, liiton tuki olisi ollut varma. Matikainen-Kallström ei ole tuonut naisliiton jäsenyyttään mitenkään esiin eikä hän ole tasa-arvoasioihinkaan sanottavasti puuttunut. Todennäköistä on, että kokoomusnaiset lähtevät hakemaan naisille vahvempaa roolia puoluejohdossa nimeämällä oman ehdokkaansa puoluesihteeriksi.
Matikainen-Kallströmin osakkeiden lasku vahvistaa erityisesti Jyrki Kataisen, mutta myös Kimmo Sasin, asemia. Pohjoissavolaisella Kataisella on jo ennestäänkin vahvaa kannatuspohjaa Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lappi liputtaa naistenpiiriä myöten Jari Vilénin valinnan puolesta. Ilkka Kanervan päätöstä osallistumisestaan tai kilpailusta jättäytymisestä odotellaan edelleen. Hänelläkin on kannatusta pohjoisessa, myös Kainuussa. Sen säilyttäminen kuitenkin edellyttää nopeaa päätöstä.
Yleinen veikkaus tähän asti on ollut, että Marjo Matikainen-Kallström selvittää itsensä vaivatta puheenjohtajavaalin toiselle kierrokselle. Ehdokkaan pelisilmä näyttää kuitenkin pettäneen jo turhan monta kertaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.