Tietoisuutemme on kaiken A ja O

Tällainen mielenkiintoinen dokumentti näytettiin televisiossa jokin aika sitten. Hmmm...mielenkiintoista.

Olettekos muuten tietoisia siitä, että nykyään on kliinisesti todistettu, että tajunta on ruumiista riippumaton. Se on olemassa ilman ruumista ja pystyy tekemään havaintoja jotka
nykylääketieteen kannalta ovat mahdottomia.

Kuoleman käsitteeseen ei tarvitse siis nykyään enään "uskovaisten" teorioita, vaan kun ruumis kuolee eli elintoiminnot lakkaavat, niin mieli lähtee laukkaamaan.

Tapaus on totta ja kliinisesti todistettu. Kohteena oli aivoleikkauksessa ollut nainen, jonka ruumiinlämpö laskettiin hyvin alas ja elintoiminnot lakkautettiin. Myös aivot "kytkettiin irti" Eli nainen oli kliinisesti kuollut operaation ajan. Hänellä oli myös korvissa anturat jotka skannasivat mahdollista aivotoimintaa. Anturat pitivät kohisevaa ääntä, joten hän edes tälläkään perusteella ei olisi kuullut mitään. Hän oli siis kuollut. Aivan tieteellisin termein määriteltynä. Muistaakseni hän oli Kuoleman rajan tuolla puolen kaksikymmentä minuuttia, jonka aikana hän kuvasi hyvin tarkasti lääkärien työtä. Muisti heidän puheensa yksityiskohtia (leikkaus oli myös nauhoitettu) Osasi kuvailla leikkausvälineet yms.

Tässä kirjoitelmassa puhutaan mielen lähtemisestä laukkaamaan. Tarkemmin ilmaistuna puhutaan mieluummin omasta tietoisuudestamme. Tässäpä hieman pähkinää purtavaksi!
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No johan nyt!!!

Äänestä

No nyt päästiin asiaan. Tiesin, että on tulossa jotain mielenkiintoista mistä huastella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Themanwhoknow kirjoitti:

Tällainen mielenkiintoinen dokumentti näytettiin televisiossa jokin aika sitten. Hmmm...mielenkiintoista.

Olettekos muuten tietoisia siitä, että nykyään on kliinisesti todistettu, että tajunta on ruumiista riippumaton. Se on olemassa ilman ruumista ja pystyy tekemään havaintoja jotka
nykylääketieteen kannalta ovat mahdottomia.

Kuoleman käsitteeseen ei tarvitse siis nykyään enään "uskovaisten" teorioita, vaan kun ruumis kuolee eli elintoiminnot lakkaavat, niin mieli lähtee laukkaamaan.

Tapaus on totta ja kliinisesti todistettu. Kohteena oli aivoleikkauksessa ollut nainen, jonka ruumiinlämpö laskettiin hyvin alas ja elintoiminnot lakkautettiin. Myös aivot "kytkettiin irti" Eli nainen oli kliinisesti kuollut operaation ajan. Hänellä oli myös korvissa anturat jotka skannasivat mahdollista aivotoimintaa. Anturat pitivät kohisevaa ääntä, joten hän edes tälläkään perusteella ei olisi kuullut mitään. Hän oli siis kuollut. Aivan tieteellisin termein määriteltynä. Muistaakseni hän oli Kuoleman rajan tuolla puolen kaksikymmentä minuuttia, jonka aikana hän kuvasi hyvin tarkasti lääkärien työtä. Muisti heidän puheensa yksityiskohtia (leikkaus oli myös nauhoitettu) Osasi kuvailla leikkausvälineet yms.

Tässä kirjoitelmassa puhutaan mielen lähtemisestä laukkaamaan. Tarkemmin ilmaistuna puhutaan mieluummin omasta tietoisuudestamme. Tässäpä hieman pähkinää purtavaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu