Elämä on niin kovin surullista, kun ikävä ja kaipaus on muuttaneet pysyvästi sieluni sopukoihin. En halua niitä, mutta vain Hän pystyy niille häädön järjestämään. Haluaisin olla onnellinen, siten että kaikkialla näkisi vain mahdollisuuksia, ja olisi yltiö positiivinen olo, mutta kadotin Hänet jonnekin :(( Elämä ei ole reilu, ei...juuri kun luulee onnen olevan ihan lähellä, se katoaa jäljettömiin. Pitäiskö sitä onnea lähestyä ihan hiljaa ja kaapata se itselleen ja olla ihan hissukseen vaan..."kell onni on, hän onnen kätkeköön"
Toisaalta uskon siihen, että jos tarina on tähtiin kirjoitettu, niin kohtalo kyllä järjestää asiat niin, että tarinasta tulee tosi, olivatpa päähenkilöt missä päin maailmaa tahansa. Mihinkähän kaukaisiin tähtiin meidän tarina on oikein kirjoitettu, kun kohtalo vaan laiskottelee :))
http://www.youtube.com/watch?v=j_Tbn4i0Chc
Toisaalta uskon siihen, että jos tarina on tähtiin kirjoitettu, niin kohtalo kyllä järjestää asiat niin, että tarinasta tulee tosi, olivatpa päähenkilöt missä päin maailmaa tahansa. Mihinkähän kaukaisiin tähtiin meidän tarina on oikein kirjoitettu, kun kohtalo vaan laiskottelee :))
http://www.youtube.com/watch?v=j_Tbn4i0Chc
Vastaukset 2
Vanhimmat
varmaankin nainen ja miestä ikävöit?
Niin minäkin kummastelen, olen nainen, kaikki minkä hetken saa pitää lähellä, sitä nopeammin katoaa. Niin merkillistä, onko se pelko, ei uskalla heittäytyä ja paljastaa sielun syvimpiä syövereitä vai onko joku ilkeyksissään kironnut alimpaan ------------------, ettei onnea vain lähelleen saa...en tiedä, mutta itku on niin lähellä taas..
Kyllä itse täytyy lähteä lähestymään hiljaa ja napata omansa, eikä tyytyä korvikkeisiin. Liian paljon vuosia jäljellä katua valintojaan jos otti sen helpon vaihtoehdon. Jos oikeasti välittää ja tuntuu että tähtiin kirjoitettu, kyllä teidän aika tulee. http://www.youtube.com/watch?v=MR50dTJgEFg