Onko kellään halua jakaa kokemuksiaan narsistista perheenjäsenenä? Minua kiinnostaisi kuulla etenkin kokemuksia narsistista vanhempana. Olen nimittäin jo pitkään epäillyt että mieheni äiti on jonkinasteinen (todennäköisesti erittäin paha) narsisti, enkä oikein tiedä miten asiaan täytyisi suhtautua ja onko mitään tehtävissä. Asiasta löytyy erittäin vähän tietoa internetistä ja etenkin narsisti-äidit tuntuvat olevan "tabu" josta ei puhuta.
Kyseinen henkilö on tehnyt elämästämme helvettiä jo useita vuosia ja piina alkaa jo käydä sietämättömäksi. Tuntuu että hän on valmis tekemään mitä tahansa jotta minä ja mieheni pysyisimme hänen talutusnuorassaan ja toimisimme täysin hänen tahtonsa mukaan. Kaava on aina sama: ensin hän vaatii meiltä huomiota ja kun ei saa sitä alkaa haukkua miestäni, kun tämä ei toimi hän siirtyy haukkumaan minua. Kun se ei toimi siirrytään uhkailuun, syyllistämiseen, lahjontaan ja lopulta uhataan itsemurhalla. Tuntuu käsittämättömältä miten yksikään äiti voi sanoa lapselleen sellaisia asioita joita mieheni joutuu (ja on todennäköisesti joutunut koko ikänsä) kuulemaan. Tällähetkellä olemme katkaisseet välimme anoppiini lähes täydellisesti mutta en tiedä kuinka kauan sekään auttaa kun verukkeita pakollisiin yhteydenottoihin löytyy jatkuvasti. En usko tämänkään ratkaisun olevan helppoa miehelleni sillä onhan kyseessä kumminkin hänen äitinsä.
Välit olemme tätä ennen katkaisseet häneen jo useita kertoja ja pisin onnistunut aika on ollut kutakuinkin 3 kk. Jotenkin tuo "käärme" kuitenkin aina onnistuu luikertelemaan takaisin elämäämme ja alkaa taas päsmäröidä asioita ja käyttää hyväkseen omaa poikaansa. Tuntuu että hänen tavoitteenaan on se että mieheni elämään ei jäisi hänen lisäkseen ketään muuta. Tällöinhän kukaan ei pitäisi mieheni puolia ja hänellä ei olisi enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin juosta äitinsä narun perässä. Tiedän että tässä vaiheessa joku lukija toteaa että mikä "nysvä" mieheni on ja että tämän pitäisi sanoa äidilleen suorat sanat ja pistää loppu tälle toiminnalle. Se vain ei ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. On käsittämättömän vaikea kuvata tätä tilannetta. Mieheni on todennäköisesti kärsinyt "aivopesusta" ihan pienestä pitäen ja on vasta nyt alkanut ymmärtämään että hänellä ei ehkä olekkaan velvollisuuksia äitiään kohtaan. Kun ihminen kuulee ihan tarhaiästä asti olevansa "luuseri" ja aina väärässä niin ei ole mikään ihme että siihen alkaa uskomaan jo itsekkin.
Kyseinen henkilö on tehnyt elämästämme helvettiä jo useita vuosia ja piina alkaa jo käydä sietämättömäksi. Tuntuu että hän on valmis tekemään mitä tahansa jotta minä ja mieheni pysyisimme hänen talutusnuorassaan ja toimisimme täysin hänen tahtonsa mukaan. Kaava on aina sama: ensin hän vaatii meiltä huomiota ja kun ei saa sitä alkaa haukkua miestäni, kun tämä ei toimi hän siirtyy haukkumaan minua. Kun se ei toimi siirrytään uhkailuun, syyllistämiseen, lahjontaan ja lopulta uhataan itsemurhalla. Tuntuu käsittämättömältä miten yksikään äiti voi sanoa lapselleen sellaisia asioita joita mieheni joutuu (ja on todennäköisesti joutunut koko ikänsä) kuulemaan. Tällähetkellä olemme katkaisseet välimme anoppiini lähes täydellisesti mutta en tiedä kuinka kauan sekään auttaa kun verukkeita pakollisiin yhteydenottoihin löytyy jatkuvasti. En usko tämänkään ratkaisun olevan helppoa miehelleni sillä onhan kyseessä kumminkin hänen äitinsä.
Välit olemme tätä ennen katkaisseet häneen jo useita kertoja ja pisin onnistunut aika on ollut kutakuinkin 3 kk. Jotenkin tuo "käärme" kuitenkin aina onnistuu luikertelemaan takaisin elämäämme ja alkaa taas päsmäröidä asioita ja käyttää hyväkseen omaa poikaansa. Tuntuu että hänen tavoitteenaan on se että mieheni elämään ei jäisi hänen lisäkseen ketään muuta. Tällöinhän kukaan ei pitäisi mieheni puolia ja hänellä ei olisi enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin juosta äitinsä narun perässä. Tiedän että tässä vaiheessa joku lukija toteaa että mikä "nysvä" mieheni on ja että tämän pitäisi sanoa äidilleen suorat sanat ja pistää loppu tälle toiminnalle. Se vain ei ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. On käsittämättömän vaikea kuvata tätä tilannetta. Mieheni on todennäköisesti kärsinyt "aivopesusta" ihan pienestä pitäen ja on vasta nyt alkanut ymmärtämään että hänellä ei ehkä olekkaan velvollisuuksia äitiään kohtaan. Kun ihminen kuulee ihan tarhaiästä asti olevansa "luuseri" ja aina väärässä niin ei ole mikään ihme että siihen alkaa uskomaan jo itsekkin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minun näkemykseni tästä naisesta on hyvin selkeä: hän on myrkkykäärme joka odottaa alituisesti tilaisuutta päästäkseen puremaan ja puristamaan otteeseensa. Hän etsii alituisesti tilannetta jossa pääsisi jonnekkin mieheni kanssa kaksin ja voisi alkaa sumuttaa tätä valheillaan. Valheet ovat aina samaa luokkaa: Siitä kuinka kukaan muu ei välitä miehestäni, kuinka mieheni ei tiedä rakkaudesta yhtään mitään, kuinka yksin hän on äitinsä tähän maailmaan jättänyt, kuinka mieheni pitäisi jättää minut sillä minä olen pilannut hänet, kuinka mieheni hiljattain kuollut isä halusi myös että eroamme, ja jopa miten minä olen pettänyt miestäni tämän parhaan kaverinsa kanssa. Rajoja ei siis ole. Mieheni ei onneksi usko näitä valheita sillä yleensä ne ovat niin läpinäkyviä. Mutta silloin kun valheet eivät toimi saattaa hän käydä hakkaamaan ja potkimaan miestäni, joka jo muutaman kerran on joutunut tönäisemään äitinsä pois kimpustaan. Tästä seuraa se että rakas anoppini uhkailee miestäni syytteellä pahoinpitelystä. Valittaa olevansa sairaalassa koska "silmä sokeutuu" tai "reisiluu on poikki". Mitään vammoja hänelle ei kuitenkaan ole koskaan tullut vaan kysymyksessä on ollut hätävarjelu (mielestäni turhan hellä sellainen sillä mieheni on aina varmistanut ettei mitään ole käynyt)!
Kysymyksessä on erittäin häikäilemätön ihminen ja on erittäin vaikea kirjoittaa hänestä täällä ilman että henkilö on tapausten perusteella tunnistettavissa. Olen kuitenkin aidosti peloissani sillä minusta tuntuu ettei mieheni jaksa enää kauaa tätä. En myöskään itse kestä enää kauaa sitä että joka kerta kun jomman kumman meidän puhelimeemme tulee viesti joudun varustautumaan siihen että se on anoppini ja että häiriköinti alkaa taas. Olemme myös miettineet numeroidemme vaihtoa, mutta mieheni ei siihen suostu ja minusta tuntuu että se voisi jopa pahentaa asioita. Anoppini näet asuu riittävän lähellä että sen sijaan että lähettäisi viestin tai soittaisi, tulisikin suoraan kylään kertomaan mitä asiaa on. Ahdistelu ja häiriköinti liittyvät erittäin usein alkoholin nauttimiseen ja anoppini onkin ns. tuurijuoppo eli viinaa saattaa mennä viikoista jopa kuukausiinkin kerralla. Olen kuitenkin nyt alkanut itsekkin tajuamaan että viinan vaikutus tilanteeseen on vain se että aikeet ja valheet ovat selvemmin havaittavissa. En siis voi mitenkään enää tietää mikä hänen puheistaan on totta ja mikä ei. Meidän pitäisi jopa tehdä lapsemme silloin kun anoppini niitä haluaa ja niin paljon kuin hän haluaa! En voi kuitenkaan kuvitella tätäkään tilannetta vielä ja voi olla että anoppini toiminta pikemminkin lykkää lasten hankintaa ennemmin kuin nopeuttaa sitä. En näet todellakaan uskaltaisi tuoda pientä ihmistä tähän elämäntilanteeseen johon olemme mieheni kanssa joutuneet. En voi enkä halua pakottaa miestäni olemaan erossa äidistään, mutta en myöskään tiedä mitä vaaditaan ennenkuin hänen silmänsä avautuvat näkemään tilanteen vakavuuden ja tajuamaan oikeutensa. On erittäin vaikea kertoa ihmiselle joka on elänyt koko elämänsä siinä uskossa että tuo on normaalia että hänen ei tarvitse sitä sietää. Vastauksena näet tulee erittäin usein se että onhan maailmassa paljon lapsia joita hakataan tai joilla ei vanhempia ole ollenkaan. Tottahan se on mutta muiden kärsimys ei ikinä vähennä omaa kärsimystä eikä pahempi teko tee toista pahaa tekoa paremmaksi! Mieheni 23 vuotias eikä ole moneen vuoteen asunut enää vanhempiensa luona. Siltikään hän ei ole vapaa äidistään.
Pelkään myös vakavissani sitä että mitä tapahtuu kun anoppini tajuaa ettei kaikkia hänen toiveitaan enää toteutetakkaan ja kuinka pitkälle hän on valmis menemään sen eteen että saisi tahtonsa läpi. Hän on osoittanut jo tähän mennessä olevansa täysin häikäilemätön ja kykeneväinen todellä häijyihin temppuihin saadakseen tahtonsa läpi. Minkäänlaista omaatuntoa häneltä ei tunnu löytyvän ja virheitään ja valheitaan hän ei koskaan myönnä. Ahdistaa valvoa öitä ja vahtia ettei hän tule tänne riehumaan aina kun auto kulkee läheltä.
Kiitos jos jaksoit lukea sepustukseni. Jo pelkkä paineiden purkaminen tänne helpottaa pahaa oloa :)
Pahalta tapaukselta kuulostaa.Oman kokemukseni perusteella sanoisin että ainoa vaihtoehto on että katkaisette välinne miehesi kanssa kokonaan tuohon henkilöön.Teette hänelle selväksi että teillä on oma elämänne ja hänellä omansa.Se vaatii teiltä kovuutta mutta ilman kovuutta ette narsistista selviä.Muutoin tuo kokemanne "helvetti" jatkuu maailman tappiin saakka.
tässä muu auta :/ vaikeaahan se on kun muu suku todennäköisesti kääntyy myös meitä vastaan sen myötä.. tai ainakin osa siitä. Yritetty on tosiaan jo monta kertaa mutta aina on löytynyt joku tekosyy siihen miksi välit pitäisi jälleen korjata. On toki välillä ollut oikeitakin syitä siihen miksi yhteyksissä pitäisi olla kuten esim. kuolemantapauksia jne. mutta pitää vain yrittää pysyä lujana ja pyrkiä sellaistenkin kohdalla olemaan mahdollisimman vähän yhteyksissä... nyt jää vain nähtäväksi miten tuo parempi puoliskoni kestää kaiken tämän... Hänen mielenterveytensä ei näet tämän kaiken jäljiltä ole enään mitenkään parhaimmillaan.
Tällainen vanhemman/vanhempien käytös on muuten aika yleistä. Kun sitä aletaan ympäristössä pohtimaan. Ja ei se siitä miksikään muutu. Ennen, kun häiriköstä aika jättää. Häirikkö on yksinkertaisesti sairas ihminen. Äärimmäisen itsekeskeinen, kateellinen ja huono itsetunnon omaava epävarma ihminen. Joka yrittää saada maailmaa pyörimään tahtonsa mukaisesti.
Minulla on isäni kanssa samat kuviot. Hän käyttääntyy kuin heittiö lapsi. Ja kaikki on hänelle sallittua, hänen omasta mielestään. Valehtelu, manipulointi, nöyryyttäminen ja luulosairaus on todella rankkaa. Puhuu yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. Ja kun hänelle sanoo, että viime viikolla puhuit tästä samasta asiasta näin. Syyttää valehteljaksi ja mielipuoleksi. Ainoa konsti on se. Että ottaa *hajuraon* ja yrittää olla välittämättä huonosta käytöksestä ja nimittelyistä.
Iänmyötä asiat näyttää vain pahentuvan. Ikävä kyllä. Mutta kestettävä on, kun muutakaan ei voi.
Olen narsistiäidin tytär. Minulla on lähes kirjaimellisesti samoja kokemuksia kuin aloittajan miehellä ja äidillään. Katkaisin kontaktit puheluiden ja tapaamisten osalta edellisvuoden joulukuussa. Vaikka muu suku on vähentänyt kontaktejaan, en ole pitänyt sitä pahana. Palaan kontakteihin vasta sitten, kun narsisti on ollut pakkohoidossa. Muuten en saa omaa elämääni mieheni kanssa. Mainittakoon historiastani, että narsistiäitini piti huolen, että sopiva vävy löytyy liian myöhään: jäi lapsettomaksi haluamattani narsistiäidin takia.
Mainitsemasi "ilman kovuutta ette narsistista selviä" pitää paikkkansa kirjaimellisesti. Siihen tarvitaa omaa suomalaista sisua.
Tuttua tekstiä. Isäni kohtelee minua, veljeäni, lähimmäisiään, sukulaisia todella julmasti haukkuen, manipuloiden, valehdellen jne. Käytös on täysin rajatonta ja hän ei välitä muiden tunteista pätkääkään. Ihan pienestä lapsesta lähtien muistan hänen raivokohtauksensa ja kun hän purki vihaansa meihin perheenjäseniin. Hänen seurassaan on aina arvaamantonta, koskaan ei tiedä milloin napsahtaa. Onneksi viha on ollut vain henkistä - ei fyysistä, mutta kestämistä on tässäkin ollut. Narsisti-isämme projisoi tunteensa muihin ja kehittää riidan vaikka tyhjästä jos niin haluaa, että pääsee syyttelemään muita. Hänessä itsessään ei ole koskaan mitään vikaa ja hän ei ole koskaan pyytänyt anteeksi huonoa käytöstään. Isäni kontrolloi muita soittelemalla heille jatkuvasti, utelemalla arkaluontoista tietoa muista ja käyttämällä niitä toisia vastaan sopivassa tilanteessa.
Toki hyviäkin hetkiä on hänen kanssaan ollut, ikävä kyllä ne meinaavat muistoissa jäädä näiden päivittäisten raivareiden jalkoihin. Nyt aikuisena olen vasta ymmärtänyt, että en voi häntä muuttaa, hän ei tule muuttumaan, hän on todella sairas ihminen ja jää lopulta varmaan yksin. Ihmiset ovat kaikonneet hänen, eikä hänellä ole yhtään läheistä aitoa ystävää. Hän on oikeasti hyvin yksinäinen, vihainen ja surullinen henkilö, vaikka yrittää antaa muuta kuvaa. Olen tuntenut surua ja sääliä häntä kohtaa, mutta en enää, koska hän kohteli minua vähän aikaa sitten niin julmasti, että en ole varma onko hänellä edes tunteita. Soppaa pahentaa vielä lisääntyvä alkoholinkäyttö, joka mutkistaa kuviota. Välillä välini hänen kanssaaan ovat olleet ok, kun olen pitänyt riittävästi välimatkaa. Tällä hetkellä luottamus on jälleen kerran petetty ja en jaksa tätä soppaa enää.
Eli pidän hyvin etäiset ja muodolliset välit, koska välien poikki pistämisestä tulisi "kolmas maailmansota" ja hän kostaisi sen ikävällä tavalla ja vaikeuttaisi minun ja perheeni elämää. Haluan itse olla jonain päivänä erilainen vanhempi ja tehdä toisin, kuin mitä isäni on tehnyt meille. En voisi koskaan haukkua lapsiani "paskaksi", "nollaksi", "idiootiksi", "suunsoittajaksi" ja mitä ikinä olenkaan saanut kuulla. En voisi alistaa lapsiani niin julmasti kuin isäni on meitä yrittänyt alistaa.
Niin- en ole alistettu ihminen, en ole uhri vaan kaikesta huolimatta, vaikka vaikeaa on ollut, niin olen päättänyt mennä eteenpäin ja olla onnellinen ihminen. En halua jäädä kiinni vanhaan. Tätä opettelen vielä, mutta aion heittää tämän kantamani taakan taakseni.
Haluaisin sen lisätä, että en tiedä onko isäni narsisti. Hän ei koe itse, että hänellä olisi mitään ongelmia ja siksi hän on kieltäytynyt esim. avioliittoterapiasta, jonne hänen ex-vaimonsa häntä pyysi. En usko koskaan saavani varmuutta asiaan, mutta sillä ei ole merkitystä. Ei ole niin tärkeää leimata häntä joksikin. Sen vaan tiedän, että hänen käytöksensä ei ole hyväksyttävää. Oma olo on hyvä mittari. Jos olo tuntuu ahdistavalta toisen ihmisen seurassa kertoo se jotain. Hänen lähellään ovat ihmiset varpaillaan ja kiva päivä voi muuttua helvetiksi yhdessä sekunnissa jos isä on sillä tuulella. Kaikki pyörii hänen ympärillään ja pitää muita marionetteinaan..
isäni oli myös jonkin sortin narsisti. Erittäin häilyvä persoona. Kaikki pyöri hänen ympärillään. Kuukausittain toistuivat perheen sisäiset "syyttelyhetket" jossa isä raivosi suu vaahdoten ja haukkui kaikki muut ja muiden teot. Hän sai aina hävetä perhettään koska olimme aina jollain tavoin loukanneet häntä muiden silmissä. Riidan aiheeksi kelpasi ihan mikä vaan. Vauhtiin päästyään hän uhkasi aina joko lähteä, tappaa itsensä yms. ja äiti uikutti hänen peräänsä...me lapset kuuntelimme silmät suurina ja mieli hätääntyneenä, isompana meidätkin vedettiin mukaan tähän halventamissessioon.
Seuraavana päivänä narsisti-isäni oli intoa täynnä ja yleensä hyväntuulinen, hänellä' oli taas draivi päällä.
Vieraiden läsnäollessa hän esiintyi aina mitä parhaimpana aviomiehenä ja isänä...vaikka tuntia aikaisemmin oli saattanut jo varmuuden vuoksi haukkua kaikki. Yleensä vieraiden poistuttua alkoi sama haukkuminen ja syyttely uudelleen, mitä kukakin oli taas vieraiden edessä tehnyt väärin häntä kohtaan yms. Muu perheen piti hänelle vakuuttaa, että rakastaa häntä , vaikka hänestä ei tainnut juuri luonteensa vuoksi kukaan pitää. Hän myös kerjäsi jopa sääliä lattialla ruikuttaen...
Kotona hiivittiin sukkasillaan kun hän nukkui, mutta kuunneltiin yökaudet jos hän halusi juhlia tai riidellä. Hän oli myös väkivaltainen lapsia kohtaan, raukka kun oli...KUn hän oli pois, oli muu perhe rennosti ja viihtyi mutta hänen läsnä ollessaan piti olla aina varuillaan. Hänen päähän pistojaan tuli kaikkien noudattaa, hän yritti komennella aikuisia lapsiaankin. Hän myös mielellään mitätöi muut ihmiset, hän kertoi mitä muut saavat tehdä tai jättää tekemättä. Kuvaavaa oli, että ala-aste ikäiset lapset joutuivat tekemään hänelle ruokaa...
Aikuisena minulla on ollut vaikeuksia olla säälimättä narsistimiehiä, koen edelleen velvollisuudekseni suojella näitä reppanoita hajoamiseltaan. Pyytelen anteeksi sitä, etten ole tarpeeksi vahva siihen, että narsisti tuntisi vihdoinkin olonsa niin turvalliseksi että uskaltaisi tuntea aidosti. Ymmärrän narsisteja helposti, en kuitenkaan itse koe olevani sellainen vaikka piirteitä minustakin löytyy. Osaan myös jyrätä narsistin alinpaan helvettiin...kuitenkin uskon, että vielä jonain päivänä löydän henkisesti terveen miehen jota kohtaan tunnen kiintymystä
Otan osaa, että joudutte olemaan tuollaisessa helvetissä.
Narsistin kanssa ei ole vaihtoehtoja. Joko alistutte pelinappulaksi tai pysytte täysin erossa.
Mitkään normaalit käytöstavat eivät toimi narsistin kanssa. "Annoin pikkusormen..." ja siitä se taas lähtee.
Kuullostaa pahalta tapaukselta sinun anoppis :/ Eikai muuta vaihtoehtoa ole kun välienpoikkilaittaminen. Yksi keino on rajojen laittaminen ja niistä kiinni pitäminen, mutta onnistuuko se noin hankalan narsistin kanssa sitä en tiedä?
Itse olen narsistiäidin tytär. Tällä hetkellä olen ihan ok väleissä äitini kanssa. Luulen, että äitini luottaa minuun nykyään. Hän ei kohtele minua kuten muita läheisiä, esim. isääni hän alistaa, hakkaa, syyllistää, haukkuu, syyttää häntä omista virheistä jne!. Olen laittanut hänelle tietyt rajat ja hän tietää etten tingi niistä. Tokihan meillä joskus tulee riitoja, mutta neuvottelemaan/kunnolla riitelemään en ala hänen kanssaan koska se ei johda mihinkään. Narsistihan on kuin pieni lapsi. Kun lapselle laitetaan rajat, se luo turvaa. Sama pätee narsistiin. Minun äitini on lapsena lyönyt täysin lyttyyn, hakannut, käyttänyt henkistä väkivaltaa ja latistanut. Olinkin arka ja varovainen lapsi, hyvin pelokas. Se vaikuttaa vieläkin. Mutta olen myös ymmärtänyt että äitini on sairas eikä muutu koskaan ja hyväksynyt jollain tapaa asian, ehkä siksi olemme nykyään suht hyvissä väleissä.
Varmaan ihminen joka ei ole ollut narsistin lapsi on vaikea ymmärtää miten vaikeat nämä suhteet on. Itse kirjoitin juuri aloituksen Äidistä narsistina otsikolla Narsisti äidin uusio perhe. Itselläni ei ole muuta perhettä joten jotenkin sitä ajattelee että haluaa pitää edes sitä jonkinlaista suhdetta yllä vaikka se katkaisu voi lopulta olla ainoa tapa. Itse pidän äitiini yhteyttä puhelimitse noin kerran kuussa, joskus 2 kk väliä. Se toimii ihan hyvin koska suhde pysyy etäisenä ja esityksenä, lähikohtaamiset ovat vaikeita.
Sinun ja miehesi ainut ratkaisu taitaisi olla paikkakunnan vaihto, tai ainakin kauas äidistä ja selkeät rajat yhteydenpidolle. Tämä ihminen ei muutu, jollei itse tajua ongelmaansa eikä sitä narsisti tajua, sen olen äitini kanssa oppinut.
Joku kirjoitti ylhäällä"
Toki hyviäkin hetkiä on hänen kanssaan ollut, ikävä kyllä ne meinaavat muistoissa jäädä näiden päivittäisten raivareiden jalkoihin. Nyt aikuisena olen vasta ymmärtänyt, että en voi häntä muuttaa, hän ei tule muuttumaan, hän on todella sairas ihminen ja jää lopulta varmaan yksin. Ihmiset ovat kaikonneet hänen, eikä hänellä ole yhtään läheistä aitoa ystävää. Hän on oikeasti hyvin yksinäinen, vihainen ja surullinen henkilö, vaikka yrittää antaa muuta kuvaa"
Tiedostan että joskus äitini vielä sekoaa, todennäköisesti yrittää tappaa itsensä ja jää täysin yksin, tunnen usein sääliä äitiäni kohtaan. Tämä sääli laittaa ottamaan yhteyttä ja pitämään välejä vaikka se on vaarallista. Tämä ihminen ei tunne sääliä ketään muuta kohtaan, hän ei kykene empatiaan. Kaikki sääli mitä hänelle antaa menee vain hänelle aseiksi ja hyväksikäytöksi.
Miehesi on tärkeä pitää itse itsestään huolta, hankkia hyvä terapeutti jne joka kannustaa välittämään itsestään ja olemaan itsekäs mikä on narsistin lapselle outoa koska hänet on aivopestu palvelemaan vanhempaa.
Kirjoitin itse pelostani hankkia joskus lapsia mieheni kanssa? Onko teillä kokemusta tästä?
Olen miettinyt että silloiin viimeistään katkaisen välit vaikka syyllisyys on hirveä jo nyt. (tiedän ettei ole järkeä tuntea syyllisyyttä).
Voimia sinne, kannusta miestäsi ottamaan elämä haltuunsa, jos ei muuten niin uhkalla siitäö ettet sinä kestä tilannetta.
keskustelleet lasten hankkimisesta ja juurikin se on ollut yksi suurimmista syistä katkaista välit hänen äitiinsä. En halua edes kuvitella sitä tilannetta että anoppini pääsisi jollain lailla manipuloimaan omaa lastani. Tiedän varmasti että silloin ensisijainen tavoite olisi katkaista lapseni välit minuun ja mahdollisesti jopa käyttää lastani meitä vastaan jotta eroaisimme. Kirjoitit toisessa keskustelussa että sinua pelottaa mahdolliset yritykset vaikuttaa lapsesi huoltajuuteen. Vastasin myös siihen keskusteluun mutta en muista enää mitä kirjoitin joten anteeksi jos toistan itseäni. Olen aivan varma että samoja syytöksiä tulee olemaan meillä vastassa ja että anoppini on valmis lähes mihin vain jotta horjuttaisi välejämme tai muuten tuhoaisi elämämme ja saisi näin ollen itselleen "takaisin" poikansa ja boonuksena lapsenlapsensa johon hänellä omasta mielestään on täysi oikeus kaikissa suhteissa. Lapsi tulisi tehdä ja kasvattaa juuri silloin ja siten miten hän määrää. Lapsi olisi myös kirjaimellisesti ase ja lapsen suuhun ja mieleen laitettaisiin asioita jotka sinne eivät millään tavalla kuulu. Uskon että myös meidän kohdallamme viranomaisilla uhkailu ja heihin yhteydessä oleminen on erittäin todennäköistä heti kun anoppini tajuaa ettei saa olla lapsemme kanssa tekemisissä.
Itse olen varautunut ennalta tähän jo siten että säilytän kaikki viestit mitä olemme saaneet ja olemme kertoneet anoppini kieroilusta muille sukulaisillemme. Narsistit vain ovat siitä vaikeita tapauksia että monestikkaan heidän sukulaisensa ja ystävänsä eivät suostu millään näitä asioita uskomaan ja pistävät todella paljon asioita liioittelun piikkiin. Mutta jos aikanaan meitä aletaan syyttää tai kiristää jostain, voimme osoittaa että anoppini on itse varsinaine häirikkö ja täysin järjiltaan. Uskon että viimeistään tässä vaiheessa muut sukulaiset tajuavat mistä on koko ajan ollut kyse.
Kirjoitit myös että pelkäät mahdollisesti olevasi samanlainen vanhempi kuin äitisi. Tiedän että mieheni on miettinyt ja pohtinut samaa. Itse kuitenkin olen nähnyt miehessäni sen että vaikka tilanne olisi kuinka huono tahansa, hän ei ikinä kohtele ketään samoin kuin äitinsä. Uskon että tämän takia aikanaan hänestä tulee erittäin hyvä isä sillä hän tietää kaikista parhaiten miltä sellainen kohtelu tuntuu.
Olemme nyt katkaisseet välimme anoppiini täysin ja kieltäneet muita sukulaisia välittämästä minkään näköistä tietoa meistä hänelle. Helppoa tämä ei ole ollut ja aluksi myös mieheni tunsi syyllisyyttä asiasta (tuntee varmaankin vieläkin). Olemme katkaisseet välit anoppiini jo useasti aiemminkin (emme tosin näin vakavien tekojent takia) ja juuri tuo syyllisyys on silloin kaatanut koko homman ja saanut meidät sopimaan hänen kanssaan. Onneksi tällä kertaa kuitenkin tiedämme minkä kanssa olemme tekemisissä ja olemme varautuneet hyvin. Mieheni pääsi vihdoin psykiatrille puhumaan kokemuksistaan ja jo ensimmäisen ajan jälkeen hänen vointinsa koheni huomattavasti. Tuleva joulu tulee tosin olemaan varmasti todella vaikea sillä anoppini ei ole koskaan viettänyt joulua ilman meitä. Häiriköintiä lienee siis luvassa oikein olan takaa.
Voimia myös sinulle ja kaikille muillekkin vastaavassa tilanteessa oleville! Kaikesta voi selvitä ja päästä irti kun vain valmistautuu kunnolla ja uskoo siihen mitä on tekemässä (tiedän että kuulostaa kliseeltä mutta etenkin narsistista eroon pääsemisessä tämä pitää täysin paikkansa).
koska haluan tälle keskustelulle enemmän huomiota? Meitä ketä tämä asia jollain muotoa koskee on varmasti useampia? Kertokaa ihmeessä kokemuksianne? Onko kenties joku onnistuneesti selvinnyt ulos tällaisesta suhteesta pysyvästi? Miten itse toimitte?
Olen jo aikuinen,narsisti-isän tytär. Onneksi äitini ymmärsi otta eron jo kun olin hyvin nuori. Isä on 4 kertaa naimisissa ja kaikki vaimot ovat olleet niin mustasukkaisia isästäni, että joka kerta, kun olin kylässä, naiset järjestivät riida niin että jouduin lähtemään kesken pois. Isäni salli tämän tapahtua. Tästä johtuen välimme olivat melko etäiset ja vasta aikuisena olen tutustunut isääni. Hän on lähimmilleen oikutteleva sadisti mutta vieraille charmikas seuramies. Muutama vuosi sitten luin narsismista ja ymmärsin heti ongelman koskevan perhettäni; ei vain isäni mutta myös vaimo nro 4 on narsisti. Suhde on vallankäyttöä ja kiristämistä mm toisen sukulaisilla, niin että käytännössä vaimo on saanut katkaistua lähes kaikki siteen isän sukulaisiin, myös minuun eli kohtalon ivaa: isä tapasi pahemman narsistin. Kaikki tapaamiset hän on sabotoinut mm. tilaamalla yksityiseltä hammaslääkäriltä ajan lauantaiksi kun piti lähteä yhdessä jonnekin. Löin vetoa ystäväni kanssa asiasta. Isä heikolla hetkellä tukeutuu minuun ja koettaa jopa taloudellisesti hyötyä minusta. Jos sanon jotain mikä ei miellytä niin kosto seuraa vuosia kautta rantain vinoiluilla jonka taidon hän osaa todella hyvin. Toinen tapa on itsemurhalla uhkailu, jolla hän on pitänyt aina läheisiään pihdeissään. No tänä vuonna olen tehnyt päätöksen, että vedän suhteen niin ohueksi kuin pystyn. Heistä kummastakaan ei tule mitään hyvää koitumaan elämääni. Kovalta tuntuu, mutta narsistinen vanhempi ei ole oikeasti vanhempi;narsisti polkee kenet tahansa ja käyttää hyväksi omia lapsiaankin. Turha toivoa, että he muuttuvat. Heikolla hetkellä voivat muka näytellä, että ymmärtävät tekonsa: isäni kävi jopa psykologilla ja kertoi kuinka psykologi oli häntä kehunut oikein ihanaksi mieheksi. Eli isäni osaa toisen suulla kehumisen; osin totta, koska osaa filmata, osin valhetta, jolla pönkitetään egoa, sitä pientä ja haurasta. Eli siinä mielessä pidän omaa ratkaisuani järkevänä: persoonallisuushäiriö ei juuri muutu, jopa pitkällä terapialla on huono ennuste, persoonallisuuden rakenteet ovat niin jäykät ja defenssit niin valtavat, että he romahtavat jos näkisivät itsensä totuuden mukaisin silmin. Joten, isäni ja äitipuoleni ansaisevat toisensa, minä koetan uskotella itselleni, että ansaitsen parempaa. Jokainen tapaaminen on jättänyt henkisen krapulan ja äimistelyn miten härskejä ihmiset voivat olla. Joten narsistia ei voi muuttaa ja parasta on suojata itsensä ja oman perheensä, täydellisesti. Jos kokonaan ei voi välejä katkaista niin ainakin valta on otettava pois. Surullista mutta totta. Älkää antako heidän tuhota omaa itseänne ja omia lapsianne.
Voin kertoa aikuisen tarinan siitä, millaista on kasvaa narsistisessa perheessä. Olen vasta hiljattain terapiassa tajunnut, että isäni on narsisti. Lapsena ja nuorena pidin perhettämme aivan normaalina, jopa esimerkillisenä ja rakastavana. Tämä on lapselle luonnollinen suojausmekanismi, ja yleensä vanhemman narsismi tajutaankin vasta iakuisena, kun ongelmat, kuten masennus ja selittämätön ahdistus, alkavat käydä ylivoimaisiksi.
Sitten kun asian tajuaa, tulevat kulissit lujaa alas ja ihmettelee, miten tätä ei ole aiemmin tajunnut. Itse olen pitänyt narsismia muotiterminä, ja naureskellut, miten jokaisesta kodista löytyy nykyään narsisti. Oli suuri järkytys, kun tajusi, että koko oma elämä on rakentunut itsensä huijaamiselle ja defensseille.
Isäni on ollut henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Hän on alistanut äitini tahtonsa alle ja tehnyt lapsia ison liudan, jotta saisi ihailun tarpeensa tyydytetyksi. Kun lapset kasvavat ja saavat oman tahdon, isäni hylkää heidät ja hankkii uusia lapsia, joko omia tai nykyään kasvatti- ja sijoituslapsia. Hän on ulkopuolisten mielestä todella hurmaava ja miellyttävä.
Jos häntä loukkaa, esimerkiksi kertomalla, että on eri mieltä jostakin, saa kokea hänen vihansa. Kun hän ei enää voinut minua hakata, hän keksi muita keinoja, mm. lukitsi minut kellariin, soitteli kouluuni, sukulaisillemme ja ystävilleni ja keksi valheellisia tarinoita minusta. Hän on levittänyt juorua, jonka mukaan mieheni hakkaa minua ja soittanut tästä mm. mieheni vanhemmille. Hän on varastanut minulta rahaa ja yrittänyt kiristää takaisinmaksulla. Hän on uhannut mieheni henkeä Facebookissa. Jos loukkaan häntä, seuraukset ovat valtavat. Hänen mielestään eri mieltä oleminen on hänen halveksuntaansa ja epäkunnioittavaa.
Onneksi en ole ikinä alistunut hänen tahtoonsa, mutta olen joutunut taistelemaan koko elämäni. Olen ottanut etäisyyttä niin maantieteellisesti kuin henkisestikin. Jossakin vaiheessa vaihdoin numeroni ja osoitteeni salaiseksi, koska häiriköinti oli jatkuvaa. En olisi hänen kanssaan muuten tekemisissä, mutta haluan pitää yhteyttä äitiini ja pikkusiskoihini, ja heidän avullaan isäni minua yrittää kiristääkin.
Vasta nyt ymmärrän tämän kaiken, kun olen käynyt läpi 2 vuotta rankkaa terapiaa, lukuisia vuosia satunnaisia psykologikäyntejä ja lyhyen mielisairaalajakson. Toivon vain, että isäni kuolee pois, koska hänestä ei ole mitään iloa kenellekään, päin vastoin. Etenkin vaneheneva narsisti on todella raskas: vanheneminen on narsistille kuin isko vasten kasvoja.