Maatilojen verotettava tulos oli vuonna 2008 keskimäärin 17 332 euroa tilaa kohti. Tulos on kohonnut viidessä vuodessa yhteensä 17 prosenttia. Maatilatalouden tuloverolain (MVL) perusteella verotettujen aktiivisten maatilayritysten lukumäärä aleni samalla ajanjaksolla 68 860 tilasta 62 973 maatilaan, joten osa tuloksen kasvusta selittyy tilakoon yli kolmen hehtaarin kasvulla. Alueittain tarkasteltuna tulos vaihteli pohjoisinta tukialuetta lukuun ottamatta 15 000 - 20 000 euron välillä. Tilakoolla ja tuotantosuunnalla näyttää olevan suurempi merkitys tulokseen kuin tilan sijainnilla. Vuonna 2008 lypsykarja-, sika- ja siipikarjatiloilla tulos vaihteli 40 000 euron molemmin puolin, kun taas kasvinviljelyä harjoittavilla tiloilla tulos jäi keskimäärin alle 10 000 euroon.
Sikapaikkaa kohti laskettu tulos on pysynyt viisi vuotta noin 104 eurossa. Vuonna 2008 C2-tukialueen sikatiloilla tulos jää 94 euroon sikapaikkaa kohti, kun eteläisemmillä tukialueilla tulos vaihtelee 104 – 108 euron välillä. A-alueen sikatiloilla tukien määrä oli noin 102 000 euroa, kun C2-alueella jäätiin tästä noin 20 000 euroa.
Viljatilat
Peltohehtaaria kohti laskettu tulos oli C1-alueella korkein ja C2-alueella alhaisin. Kyseisten alueiden välinen ero oli noin 100 euroa hehtaaria kohti. Viljatilojen keskikoko vaihtelee tukialueiden välillä 85 hehtaarista (B-alue) 93 hehtaariin (A-alue). Tukialueiden välinen tulos vaihtelee 29 000 eurosta 32 000 euroon tilaa kohti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.