Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

SM/Normaali elämä

1. Johdanto

Moni suu on opetellut muotoilemaan asiaan näin, että: "sadomasokismi ei
kiinnosta". Oppineet sanovat, että kyseessä on epänormaali, pienen yksilöjoukon halu. Samaan tapaan kuin jotkut tykkäävät homoilla, vaihtaa sukupuolta tai nussia
eläimiä, ei sen kummempaa. Kiinnostavinta onkin se, että sadomasokismin kohdalla ihmiset ryhtyvät nopeasti ja fanaattisesti rauhoittelemaan koko ajatusta, vähättelemään ja
tuomitsemaan sitä. Kaikkein yleisin suhtautuminen pariutuneiden, elämässään kyynärpää taktiikkaan tukeutuvien akateemisten opiskelijanaisten kohdalla kysyttäessä sm
kokeiluista liene, että: "en ole, enkä aio kokeillakaan". He ovat päättäneet
olla ahneita paskoja, jotka tekevät kyllä kiusaa muille, mutta eivät hetkeksikään ota elämässään nautinnon ruoskaa käteen.

Normaali elämä on täynnä sadomasokismiin viittaavia piirteitä.
Ahneus, viha, rangaistus, pelko ja vallan käyttäminen toisen yli ovat kaikki globalisaation ja länsimaisen keskiluokkaiselämän peruslähtökohtia. Ne menevät jopa rahan edelle. Samoista elementeistä koostuu sadomasokismikin, mutta siinä ne pyritään kanavoimaan tietoisesti seksuaalisesti kyvyttömän esivallan ohi
eritapaista nautintoa tuottaen. Sadomasokismissa räkää ja moraalia puhkuvan vastenmielisen punaniskan ja perheenisän korvaa nautintoon pyrkivä yksilö. Kaikesta päätellen sadomasokismi näyttäisi olevan hyvin vahvana osana keskivertonykyihmistä, toisin kuin vaikkapa homoseksuaaliset tuntemukset
ja tarve esiintyä toisena sukupuolena. Sadomasokistisia puolia ei haluta
syvemmin pohtia, koska ne esiintyvät jokapäiväisessä elämässämme. Siksi koko ajatus täytyy torjua. Julkisuus ja omalta osaltaan alalle sijoittuneet hihhulit pyrkivät muovaamaan sadomasokismista vain kevyttä ja harmitonta kolmannen luokan kumifetisismiä, jossa ei oteta huomioon sadomasokismin todellista
potentiaalia.

Laadukasta sadomasokismia paljon harjoittaneena voin sanoa, että se
on kolmiulotteista toimintaa, jossa ihmiset soveltavat kykyjään ja jatkuvasti oppivat uusia asioita. Traagisia ihmeitä (kuten hallusinaatioita) sadomasokismilla ei yleisesti saavuteta, mutta totinen markkinayhteiskunta ympärillä menettää todentuntuaan ja samoin läheisyys luontoon ja kanssaharjoittajiin kasvaa. Vakavasti harjoitettu sadomasokismi raivaa tilaa paitsi mieleen, monille muille siihen suoranaisesti
liittymättömille asioille, kun arkielämä alkaa muistuttaa yhä enemmän kivun ja pakenemisen teatteria. Yleisesti ottaen sadomasokismiin sitoutuneet ovat oppineet elämän viisautta löydettyään tuskasta nautintoa, siinä missä tavallsessa elämässä joutuu käyttämään kyynärpäätä raivatakseen tilaa itselleen ja käräyttääkseen kilpailevat lajitoverinsa räkivälle esivallalle. Kivun, syyllisyyden ja
vallankäytön kolmio toimii myös normaalielämässä, jossa sadomasokismia, kivusta saatavaa nautintoa pelätään ja vastustetaan.

2. Sotilasvaltiot

S/M ei ole leikkiä.

Lue seuraava linkki (englanninkielinen):

www.faluninfo.net/displayAnArticle.asp?ID=8438

Yleisesti ottaen läntisissä ns. hyvinvoinnin ja globalisaation valtioissa
törmää fyysiseen kuritukseen vain satunnaisesti. Erityisen julmaa fyysistä kohtelua
vain harvempi länsimaissa asuva on koskaan kokenut. Useimmiten nämä
tilanteet liittyvät
jonnekin lapsuuteen, kotikasvatukseen ja satunnaisiin konflikteihin rannoilla ja kaupunkien yöelämässä. Sadomasokismin elementit esiintyvät normaalissa elämässä henkisellä asteella onnen ja epäonnen vuorottelussa. Vankiloissamme ei suoriteta fyysisiä kuritustoimenpiteitä. mutta vastoinkäymisiä ja
erilaisia kilpatilanteita suorittaa jokainen jokaisena päivänä huomaamattaankin.
Kun menemme käymään kaupassa, meidän on suoriuduttava vastaantulijoiden ja myymälähenkilökunnan kohtaamisesta. Pidämme vainoharhaisena ja heikkomielisenä tällaista ajattelutapaa, mutta fakta on, että jos nousemme "väärällä jalalla" tai
olemme muuten höveleitä joudumme tahtomattakin piikittelyn kohteeksi siitä huolimatta, että tarkoituksena piti olla vain
oman jääkaappimme täydentäminen omilla rahoillamme. Monet ihmiset ovat jatkuvasti räkä otsassa valmiina ironisoimaan kaikkea, koska eivät ole elämässään saaneet mitään ilmaiseksi. Syyllisyyden ja
vallan kuvitelmat seuraavat meitä joka paikaan, kuin räkivät maastopukuiset miehet potkisivat meitä nivusiimme isoilla saappaillaan. Vain siellä missä ei ole ihmisiä näkyvissä voi todella rentoutua.

Olen havainnut, että ihmiset jakautuvat kahteen leiriin. Näyttäisi olevan
niitä ihmisiä, joilla on asiat aika hyvin. Ja sitten ne, joilla on monet asiat pielessä ja joiden ruumiin muodotkaan eivät ole yhtä ytimekkäät ja särmikkäät. Tätä
ei kuitenkaan pidä ottaa kirjaimellisesti, sillä tokihan meillä kaikilla on elämässämme
laskuja ja nousuja, ja puutteita. Ihmiset kuitenkin luonteenlaadun perusteella jakautuvat sadomasokismissa ja muussakin
elämässä menestyjiin ja häviäjiin, lyöjiin ja lyötyihin. Toiset meistä ovat sadisteja, jotka tuntevat halua lyödä ja toiset masokisteja, jotka taipuvat ottamaan
nuo iskut vastaan. Virheellisen tasa-arvopropagandavyöryn alle hukuttautunut maallikko ei vain halua myöntää näin jyrkkää ihmisten jakautumista toistensa kesken, puhumattakaan, että ymmärtäisi ko. taipumusten välisen tasa-arvon. Maallikko ajattelee kaikessa typeryydessään, että lyöjä on onnistuneempi yksilö ja että lyötyä pitäisi paijata, sääliä ja auttaa. Hänen pitäisi varmasti myöskin kantaa paikasta toiseen tai pistää rullatuoliin kaikkien elämän aiheuttamien
kolhujen jälkeen. Toisaalta on ehkä ihan hyväkin, että häviäjiä kiikutetaan mikroskoopin eteen, sillä se saattaa lisätä heidän epäonnea ja
alistuneisuuden tunnetta entisestään. Pitkällä tähtäimellä se mikroskoopin takana räkivä piiloluterilainen perheenisä saattaa osoittautua varsin
huonoksi hyppyyttäjäksi.

Yhdysvalloissa vastikään paljastunut mediaskandaali osoitti, että myös
länsimainen yhteiskunta kokee tarvetta kiduttamiseen. Toisen satuttaminen on osa ihmisyyttä, myönsimmepä sen tai emme. Toisin kuin yleensä luullaan, tässäkin tapauksessa seksuaalissävytteiseen kidututtamiseen on osallistunut naisia. On hienoa, että maailman toiseksi paras ammatti kiinnostaa sitä kauniimpaakin sukupuolta. Aina kovan sadomasokistisen session ja valtio taholta järjestetyn kidutuksen eroa ei edes huomaa. Yhdysvalloilla ei ilmeisesti ole
Irakissa muuta todellista motiivia, kuin pitää hauskaa heikompien kustannuksella, huolehtia omista etuoikeuksistaan, sekä pumpata rahaa öljykentiltä. Olisivat vaan itse ymmärtäneet eroon Saddamista.
Irakin rypeminen sekasorrossa (ja rahojen pitäminen tiukasti aseteollisuudessa) on se linja, jota köyhää maailmaa kohtaan tullaan jatkossakin pitämään. Meillä on
etuoikeus saastuttaa ja huolehtia siitä, että luonnonvarat riittävät nykyisten perheidemme elinajaksi. Köyhille maille ei ole luvassa helpotusta ja avustuksia, sillä niiden kansalaiset ovat itse vastuussa liikasynnyttämisestä alueille,
joilla ei kovin paljon ihmisiä kaivata. Heidän auttamisensa ja ohjaamisensa länsimaiseen elämään olisi täydellinen ekokatastrofi
koko maailmalle.

Suurin yksittäinen ihmisoikeuksien polkija ja sadomasokismiin viittaavien
keinojen käyttäjä tätä nykyä on kuitenkin liene Kiina. Yhdysvalloissa tullaan sananvapaus luultavasti säilyttämään, mutta kiinalaisissa vankiloissa sen käyttäjiä teloitetaan vuositasolla huomattava
määrä. Vankilaan voi joutua mistä tahansa poikkeamasta tai
ilman syytäkin. Teloituksia ei Kiinassa juuri raportoida, mutta mahdollisesti voidaan
puhua jopa miljoonista vankiloissa surmatuista ihmisistä. Globalisaation harjalla ratsastavat liikemiehet ja muutkin eurooppalaiset ovat hiljaa tyytyväisiä
kiinalaisten vaientamiseen ja pitävät kiinalaisissa vankiloissa tapahtuvaa kiduttamista
tarpeellisena asiana.

3. Uskonnot

Uskontojen perustehtävänä vaikuttaisi olevan kaiken nautintoa
tuottavan pitäminen ja yleisestä peruslinjasta poikkeamisen pitäminen ihmisen hengenheikkoutena. Uskontojen ansiosta, ja erityisesti kristinuskon, ihmisistä on tullut varsin normaaliuteen pyrkiviä. Säyseys ja tukanajaminen on
miesten keskuudessa yleistynyt merkittävästi. Meidät kasvatetaan etsimään hyväksyntää kasvottoman jumalan ja sitä palvovien kanssaihmisten silmien edessä. Outoja ja itsenäisyyteen pyrkiviä ihmisiä pidetään milloin jälkeenjääneinä, vaarallisina sekopäinä tai huumeiden käyttäjinä, mutta yhä harvempi meistä kuitenkaan
myötää perikristilliset elämän arvonsa yhdistettynä länsimaiseen moraali- ja
alkoholikulttuuriin.

Sadomasokismissa ja uskonnossa yhdistyy syyllisyyskysymys.
Molemmissa koetaan voimakasta syyllisyyttä ja ahdistusta, kipuakin. Kiihkoilevaa
uskonnollisuutta inhotaan, mutta harvempi meistä olisi valmis edes maksua vastaan vetämään housut nilkkoihin yleisellä paikalla iltapäiväruuhkan
aikaan. Normaalit ihmiset kokevat syyllisyyttä samoista asioista kuin itseään
uskoon tulleina pitävätkin. Sadomasokismi poikkeaa uskonnoista siten, että se ei perustu turhaan syyllistämiseen. Sadomasokismissa avuttomuuden tunteen kautta haetaan nautintoa ja mielen viisautta. Jumalaa ei ole.

Uskovaisten ihmisten tyyliin kuuluu halveksia kaikkea mikä
tuottaa seksuaalista nautintoa, mutta rikkoo avioehtoja. Vaikka nykyihmiset harjoittavatkin muuta seksiä tavoittelevat he kaikki avioitumista; siis olemista yhtä toisen kanssa! Seksuaalinen nautinto on ase kahteen suuntaan ja sitä on
opittu sivistysmaissakin käyttämään. Sitä voidaan suoda tai se voidaan kieltää, niinkuin pankkilainakin. Seksuaalista nautintoa ei pidetä oikeutettuna sellaisen ihmisen kohdalla, joka ei ole yhteiskunnallisesti katsoen moista ansainnut. Naiset
on kasvatettu suorittamaan valintaa päättääkseen, ketä miestä he ryhtyvät sukupuolienergioillaan tukemaan, kenessä on ainesta jumalan kuvaksi. Vaikuttimena toimii miehen status sosiaalisessa maailmassa, eli onko menestymään päin. Koska häviäjät ja masokistit karsitaan monesti heti kättelyssä syntyy paljon suhteita, joissa on kaksi särmikästä
sadistia. Kun ei ole masokistia, eikä ylimääräisiä haluta pilaamaan kahden psyyken euforiaa, ei sadomasokismiakaan voida harjoittaa. Seksi on suorituspaineista
ja varsin yhdyntäpainotteista, normaalia.

4. Uuteen maailmaan

Enenevissä määrin ihmisten tärkein elämänarvo näyttää olevan ahneus ja toisten
ihmisten egosentrinen rökittäminen, millään muulla ei ole väliä. Seuraavina arvojärjestyksessä tulevat raha ja omaisuuden huolto. Neljäntenä seuraa mahdollinen jälkikasvu ja siitä huolehtiminen. Ihmisten on
aikanaan pakko havahtua siihen, ettei heidän tarvitse viitenä aamuna raahautua kravaatti kaulassa asemalle tai autolle ja mennä konttoriin
istuskelemaan ja selailemaan taulukoita ja pidättelemään henkeään
puhelimen luuriin . Heidän ei tarvitse käydä koulussa ja pumpata päähän perisynnin historiaa koko lapsuutensa ajan. Elämä voitaisiin järjestää täysin toisinkin, siten että se olisi parempi meille kaikille. Emme tarvitse nykyisenkaltaista kristillismoralistista työ- ja opiskeluelämää.

Tarvitsemme vain rakkautta ja aika elää, luoda uutta. Sekä sen helvetin ison piiskan,
jota olemme aina havitelleet.

Blackmad-76
1474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisin kiinnostunut tutustumaan sinuun lähemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bmad27 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu