Olen 13.v tyttö, 7-luokalla, ja punastun TODELLA helposti. Ensinnäkin, en halua kuulla yhtään kommenttia että "se vaan tuota ikää" jne. No okei, ehkä se liittyy siihenkin, mutta tässäkin taustalla on sellanen punastumisen pelko.
Kaikki alko siitä, kun nelosella olin lukemassa jotain tekstiä koko luokalle ääneen, ja häiriön takia opettaja pyysi minua toistamaan lukemani lauseen. Lukiessani tunsin oudon tunteen, ja poskiani alkoi kuumottaa(en ollut ikinä aikaisemmin punastellut). Sitten kaveri ilmehti minulle äänettömästi "red face" ja pelästyin. Siitä, yhdestä pikku punastumisesta jota moni ei edes nähnyt, olen nyt päätynyt kierteeseen joka ei ikinä lopu. Olen tosin mennyt paljon parempaan suuntaan. Vitosen alussa en pystynyt puhumaan pitkiä lauseita koko luokalle punastumatta, enkä pystynyt edes syömään koulun ruokalassa karahtamatta paloautonpunaiseksi. Tavallaan sen ruokailutilanteen koin ahdistavaksi siksi, että en pystynyt poistumaan tilanteesta.
Muistan oikein hyvin yhden kerran, kun söimme 5 kaverini, opettajan ja parin muun luokkalaiseni kanssa samassa pöydässä, ja kun keskustelussa mainittiin minun nimeni ja kaikki käntyivät katsomaan minua, punastuin. Kun tunsin kuumotuksen, nousin pöydästä ja ryntäsin vessaan. Minulla on aina tapana punastuessani kääntää pääni pois, tai jos mahdollista, paeta paikalta. Tiedän, että näyttää typerältä, mutten voi sille mitään! Punastuessani pystyn keskittymään vain yhteen asiaan; poskiini.
Nykyään voin syödä samassa pöydässä jopa vieraidenkin ihmisten seurassa, pystyn yleensä esiintymään vähän aikaa punastumatta ja se ei enää hallitse elämääni niin paljon kuin ennen, sillä olen pyrkinyt tilanteisiin joissa joudun esille.
Kuudennella luokalla keksin ongelmaani ratkaisun, meikin. Olen siitä lähtien käyttänyt puuteri-meikkivoide yhdistelmää, josta puna ei paista läpi. Vaikka meikki antaa minulle itsevarmuutta, en voi aina käyttää meikkiä, enkä halua tuhota ihoani. Haluaisin joskus nähdä, miltä näytän kun punastun(ilman meikkiä), sillä olen aika varma että en ole läheskään yhtä punainen kuin kuvittelen.
Ihailen salaa ujoja kavereitani, jotka punastelevat, mutta eivät käytä meikkiä.
Oikeastaan nyt ku mietin, olen punastunut nyt seiskalla vain muutaman kerran. En punastunut kutosellakaan montaa kertaa. Tavallaan olen tehnyt ongelmasta pahemman kuin se onkaan.
Kaikista pahinta punasteleminen on esiintymistilanteissa, esim. luokan edessä. Aina en välttämättä punastu ollenkaan, mutta yleensä käy niin, että kun ajattelen punastumista, punastun.
En varsinaisesti ole ujo, hieman hiljainen ja varautunut olen uusien ihmisten seurassa, mutta muuten pystyn olemaan aivan luontevasti. En varsinaisesti jännitä sitä itse esiintymistä, sitä että kaikki katsovat vaan sitä, että jännitän punastumista.
Minulla on nyt torstaina terveystiedon esitelmä, jota olen jännittänyt jo monta kuukautta. Olen miettinyt paljon, pitäisinkö esitelmän kokonaan ilman meikkiä, ottaisinko riskin. Sillä jos onnistun pitämään esitelmän punastumatta, se varmasti vähentää punastumisongelmaa huomattavasti ja kohottaa itsetuntoa. Mutta toisaalta, jos epäonnistun(eli punastun), saatan mennä monta kuukautta takapakkia ja ongelma saattaa ¨
pahentua entisestään. Mutta juuri ennen esitelmää(ja koulun alkua) olen tullut kylmästä pakkasilmasta ja näin ollen poskeni ovat turrat ja kylmät(silloin en punastele) eli jos pitäisimme esitelmän heti tunnin alkuun, saattaa olla etten punastuisi ollenkaan. En ole ollut ilman meikkiä koulussa pitkään aikaan, mitä minun pitäisi teidän mielestänne tehdä? Tarvitsen apua!
Kaikki alko siitä, kun nelosella olin lukemassa jotain tekstiä koko luokalle ääneen, ja häiriön takia opettaja pyysi minua toistamaan lukemani lauseen. Lukiessani tunsin oudon tunteen, ja poskiani alkoi kuumottaa(en ollut ikinä aikaisemmin punastellut). Sitten kaveri ilmehti minulle äänettömästi "red face" ja pelästyin. Siitä, yhdestä pikku punastumisesta jota moni ei edes nähnyt, olen nyt päätynyt kierteeseen joka ei ikinä lopu. Olen tosin mennyt paljon parempaan suuntaan. Vitosen alussa en pystynyt puhumaan pitkiä lauseita koko luokalle punastumatta, enkä pystynyt edes syömään koulun ruokalassa karahtamatta paloautonpunaiseksi. Tavallaan sen ruokailutilanteen koin ahdistavaksi siksi, että en pystynyt poistumaan tilanteesta.
Muistan oikein hyvin yhden kerran, kun söimme 5 kaverini, opettajan ja parin muun luokkalaiseni kanssa samassa pöydässä, ja kun keskustelussa mainittiin minun nimeni ja kaikki käntyivät katsomaan minua, punastuin. Kun tunsin kuumotuksen, nousin pöydästä ja ryntäsin vessaan. Minulla on aina tapana punastuessani kääntää pääni pois, tai jos mahdollista, paeta paikalta. Tiedän, että näyttää typerältä, mutten voi sille mitään! Punastuessani pystyn keskittymään vain yhteen asiaan; poskiini.
Nykyään voin syödä samassa pöydässä jopa vieraidenkin ihmisten seurassa, pystyn yleensä esiintymään vähän aikaa punastumatta ja se ei enää hallitse elämääni niin paljon kuin ennen, sillä olen pyrkinyt tilanteisiin joissa joudun esille.
Kuudennella luokalla keksin ongelmaani ratkaisun, meikin. Olen siitä lähtien käyttänyt puuteri-meikkivoide yhdistelmää, josta puna ei paista läpi. Vaikka meikki antaa minulle itsevarmuutta, en voi aina käyttää meikkiä, enkä halua tuhota ihoani. Haluaisin joskus nähdä, miltä näytän kun punastun(ilman meikkiä), sillä olen aika varma että en ole läheskään yhtä punainen kuin kuvittelen.
Ihailen salaa ujoja kavereitani, jotka punastelevat, mutta eivät käytä meikkiä.
Oikeastaan nyt ku mietin, olen punastunut nyt seiskalla vain muutaman kerran. En punastunut kutosellakaan montaa kertaa. Tavallaan olen tehnyt ongelmasta pahemman kuin se onkaan.
Kaikista pahinta punasteleminen on esiintymistilanteissa, esim. luokan edessä. Aina en välttämättä punastu ollenkaan, mutta yleensä käy niin, että kun ajattelen punastumista, punastun.
En varsinaisesti ole ujo, hieman hiljainen ja varautunut olen uusien ihmisten seurassa, mutta muuten pystyn olemaan aivan luontevasti. En varsinaisesti jännitä sitä itse esiintymistä, sitä että kaikki katsovat vaan sitä, että jännitän punastumista.
Minulla on nyt torstaina terveystiedon esitelmä, jota olen jännittänyt jo monta kuukautta. Olen miettinyt paljon, pitäisinkö esitelmän kokonaan ilman meikkiä, ottaisinko riskin. Sillä jos onnistun pitämään esitelmän punastumatta, se varmasti vähentää punastumisongelmaa huomattavasti ja kohottaa itsetuntoa. Mutta toisaalta, jos epäonnistun(eli punastun), saatan mennä monta kuukautta takapakkia ja ongelma saattaa ¨
pahentua entisestään. Mutta juuri ennen esitelmää(ja koulun alkua) olen tullut kylmästä pakkasilmasta ja näin ollen poskeni ovat turrat ja kylmät(silloin en punastele) eli jos pitäisimme esitelmän heti tunnin alkuun, saattaa olla etten punastuisi ollenkaan. En ole ollut ilman meikkiä koulussa pitkään aikaan, mitä minun pitäisi teidän mielestänne tehdä? Tarvitsen apua!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hellurei, täällä yx jo aikuinen ja mäkin punastelen joskus ja mun vanhemmat ja puolisokin punastelee ja olenpa mä nähnyt pomonikin punastelevan erinäisissä tilanteissa vaikka se on niin olevinaan isoa ja mahtavaa. Toisin sanoen: punastuminen on ihan inhimillistä, ei jotakin mitä pitää kauheasti hävetä ja estää tapahtumasta.
Verenkierto naamalla saa lisäpotkua yleensä jännittämisestä ja häkeltymisestä, kuten se sun eka kokemuksesi todisti. Ope yllätti sut pyynnöllä toistaa ja sä hämmennyit siitä, sun sydän pomppas että mitä hemmettiä ja puski poskillesi hämmentyneen punan. :) Ihan ymmärrettävää.
Tunnen ihmisiä jotka ovat jopa kateellisia meille jotka "pystymme" punastelemaan, koska heistä se on niin söpöä ja ihanan aitoa. ;D
Siitä huomisen esitelmästä: keskity asiaan josta luet, älä itseesi joka sitä lukee.
Painota asioita jotka on sun mielestä tärkeitä sun tekstissäsi, kuvittele vaikka että oot lääkäri joka valistat siinä luokan täydeltä penskoja. Siten sulla on huomattavasti hauskempaa itselläsikin :) eikä tule kiinnitettyä huomiota sivuseikkoihin kuten jännittäminen tai punastelu.
Muista, että kaikki sun kuuntelijat joutuvat ihan samaan tilanteeseen ja jännittävät sitä yhtä paljon kuin sinäkin ja kukin teistä selviää siitä omalla tavallaan. Keskity sä siihen omaan tapaasi ja yritä mieluummin viihtyä kuin pelätä sitä tapahtumaa.
Ja muista hengittäminen!
Syviä vetoja keuhkot täyteen ennen kuin päästät ääntäkään! ;))
Ja jos ei muu auta niin kuvittele miltä tuntuis muuttaa väriä vaikkapa vihreäksi punaisen sijaan... Niin erilainen olis jo todella noloa olla!
No, nyt oli se esitelmä, ja täytyy sanoa, että se meni paremmin kuin hyvin! :)
Siitä huolimatta, että naamani loisti kirkkaanpunaisena(Joe Blascosta huolimatta), olin täysin rento ja esitelmä meni hyvin. Mitä enemmän punastuin, sitä leveämmin hymyilin. Tuntui kuin joku valtava itseluottamuksen aalto olisi vyörynyt ylitseni tai jotain. Olihan se toki kiusallista, mutta huomasin, että minä itsevarmempi olin punaisuudesta huolimatta, sitä vähemmän muut punastelua huomasivat.
Esiintymistä en jännittänyt yhtään, koska kuten jo aikaisemmin kerroin, en jännitä itse esiintymistä vaan punastelua. Nyt aijon kuitenkin ruveta tekemään kovasti töitä punastumista vastaan. Vaikka punastelen edelleen..
onneks olkoon täytyy hattua nostaa! kun luin tota sun juttua tuntu et joku kirjoittaa kaiken mun pään sisältä!