josta eivät toivu.
Paikkakunnat persut istuvat keskiolubaarissa eivätä kerkiä töihin joten yrittäjä keksi omalaatuisen ratkaisun:
Kuusi Romanian romania paiskii töitä Alhovuoren hiihtokeskuksessa Nummi-Pusulassa. Romanit ovat työskennelleet hiihtokeskuksessa noin kuukauden. He ovat esimerkiksi raivanneet vesakkoa rinteestä ja tehneet rakennushommia kuten muuraamista.
– Vapaa liikkuvuus ry otti minuun yhteyttä, että romanit tarvitsisivat töitä. Minä taas tarvitsin työntekijöitä, hiihtokeskusyrittäjä Tom Puusa selittää.
Työaika on kahdeksan tuntia päivässä ja palkka kahdeksan euroa tunnissa. Työmiehet ja yksi nainen asuvat asuntovaunuissa hiihtokeskuksen leirintäalueella.
– Kaikki ovat tosi kovia tekemään töitä, Puusa kehuu.
Paul Stamatie korjailee autoja ja muita koneita. Hän oli mekaanikkona BMW:n tehtaan Romaniassa kunnes tehdas suljettiin. Romaniasta ei löytynyt töitä. Siksi hän lähti Suomeen ja päätyi Helsingin Kalasataman sosiaalikeskukseen.
– Paul on meille lottovoitto. Erittäin hyvä mekaanikko, Puusa sanoo.
Moottorisahaa käyttelevä Silvestru Anghelina korostaa, että Romanian romanit ovat tulleet Suomeen etsimään töitä ja joutuneet kerjäämään, kun töitä ei ole löytynyt.
– Jos löytyisi neljä tai viisi samanlaista yrittäjää kuin Tomppa, Kalasatamassa ei olisi yhtään romania, Silvestru uskoo.
Lue lisää aiheesta keskiviikon 3.11.2010 Vartti-lehdestä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ovat Soinin vihapuolueelle myrkkyä.
Siitä kunnan talous kohentuu. Sanon jatkossa kaikille kiikarikauppiaille Nummi-Pusulaan!!!!!!!!
pitäiskö mennä taas paskalle.
Ompas paljon lukijoita,ihan jo 15..huh..huh..
purotyttöjä ilmaantunut? Sopisivat soinisteihin kuin nyrkki persuakan silmään?
Soinin varamies aloittanut jo vaalikampanjan, Lahtinen meinaan...
http://img254.imageshack.us/img254/5610/iikollitxr9.gif