Ruotsia vai venäjää?
Kuntalehdessä (FIKT nr 8) kirjoittaa Kuntaliiton ruotsalainen johtaja Kristina Wikberg kuinka hän eräällä vierailullaan Pohjois-Karjalassa sai esimakua niistä vaatimuksista, että ruotsi korvattaisiin venäjällä koulussa.
Pahoja aavistuksia siitä, että ruotsi on menettämässä asemansa Suomessa sain eräänä kauniina talvipäivänä muutamia vuosia sitten kun vierailimme Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa ja sen kunnissa. Kysymyksessä oli tavanomainen maakuntakierros jolla Kuntaliitto tapaa jäseniään.
Yllättävää oli, että eräs ryhmä tauolla luovutti minulle vetoomuksen liiton ruotsalaisen toiminnan johtajan ominaisuudessa. Kirjoituksessa Tohmajärven kunta vaati yhdessä maakunnan kanssa, että Kuntaliitto toimisi siten, että Itä-Suomen kouluissa ruotsinkielestä tulisi valinnainen aine venäjän kanssa.
Perusteluna oli, että ei ollut mitään luonnollista kanssakäymistä ruotsinkielisten kanssa, että ruotsista tulee koulussa liian rasittava - erityisesti pojille - eikä ole mitään hyötyä osata ruotsia. Venäjä on puolestaan kieli josta on paljon hyötyä ja jonka pitäisi korvata ruotsin kouluissa.
Seisoa suuren yleisön edessä ja saada yllättäen vastaanottaa tällainen kirjelmä mustissa kansissa tuntui kaikkea muuta kuin mukavalta. Erityisesti koska ilmoitus kohdistui johonkin joka on erittäin lähellä minun henkilöäni, sitä kulttuuria josta tulen ja sitä kieltä kohtaan joka on minun äidinkieleni. Muutama tunti sen jälkeen kun olin ihaillut kaunista ortodoksikirkkoa Ilomantsissa ja todennut kuinka rikastuttavaa se on, että ihmiset erilaisin kulttuurein ja uskonnoin saavat elää tässä kunnassa minua kohdattiin ilmoituksella, että: ”Sinä ja ruotsi ette kuulu tänne”.
- Tähän väliin pitää laittaa pieni oikaisu Kristina Wikbergin väittämälle: Sinä ja ruotsi ette kuulu tänne”.
Siinä kirjelmässä ei puhuttu mitään Kristiina Wikbergistä tai minne hän kuuluu vaan ainoastaan PAKKORUOTSISTA oli kysymys.
Tänään keskustellaan jos ruotsi ylipäätään pitää olla pakollinen aine koulussa Suomessa. Samalla tavalla koemme me suomenruotsalaiset taas, että minä ja ruotsi eivät kuulu tänne”. Missä on meidän maamme, meidän kansakuntamme, kotimme jos Suomi kuuluu vain heille jotka puhuvat suomea? Keskusteluissa unohdetaan pois, että se oli tietoinen valinta muodostaa kaksi kansalliskieltä, että meillä on pitkä yhteinen historia yhdessä - ei Ruotsin alaisuudessa - ja, että ruotsinkieliset ovat alkuperäiskansa joka on aina asunut pitkin rannikkoa.
Venäjästä ei pidä tehdä vähemmistökieltä Suomessa ja venäjää ei pidä vaihtaa ruotsiin. Sensijaan on erittäin arvokasta jos sekä ruotsin- että venäjänkieliset voisivat osoittaa kuinka tullaan osalliseksi toisesta kulttuurista kuin omastaan ja kuinka erityisesti tämän kulttuurillisen osallisuuden kautta voidaan oppia toinen kieli. Ei ole kysymys lukea vain ruotsalaista kielioppia tai kyrillisiä aakkosia koulussa, vaan voida laulaa, tanssia, kommunikoida, lukea, seurustella ja nauttia kaikesta kulttuurista vapaa-aikaan toisella kielellä. Sitävastoin meidän pitää varoa käymästä kauppaa tulevaisuudellamme ja identiteetillämme kaksikielisenä, suomen- ja ruotsinkielisenä maana - siitä meidän ei pidä luopua!”
Kuntalehdessä (FIKT nr 8) kirjoittaa Kuntaliiton ruotsalainen johtaja Kristina Wikberg kuinka hän eräällä vierailullaan Pohjois-Karjalassa sai esimakua niistä vaatimuksista, että ruotsi korvattaisiin venäjällä koulussa.
Pahoja aavistuksia siitä, että ruotsi on menettämässä asemansa Suomessa sain eräänä kauniina talvipäivänä muutamia vuosia sitten kun vierailimme Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa ja sen kunnissa. Kysymyksessä oli tavanomainen maakuntakierros jolla Kuntaliitto tapaa jäseniään.
Yllättävää oli, että eräs ryhmä tauolla luovutti minulle vetoomuksen liiton ruotsalaisen toiminnan johtajan ominaisuudessa. Kirjoituksessa Tohmajärven kunta vaati yhdessä maakunnan kanssa, että Kuntaliitto toimisi siten, että Itä-Suomen kouluissa ruotsinkielestä tulisi valinnainen aine venäjän kanssa.
Perusteluna oli, että ei ollut mitään luonnollista kanssakäymistä ruotsinkielisten kanssa, että ruotsista tulee koulussa liian rasittava - erityisesti pojille - eikä ole mitään hyötyä osata ruotsia. Venäjä on puolestaan kieli josta on paljon hyötyä ja jonka pitäisi korvata ruotsin kouluissa.
Seisoa suuren yleisön edessä ja saada yllättäen vastaanottaa tällainen kirjelmä mustissa kansissa tuntui kaikkea muuta kuin mukavalta. Erityisesti koska ilmoitus kohdistui johonkin joka on erittäin lähellä minun henkilöäni, sitä kulttuuria josta tulen ja sitä kieltä kohtaan joka on minun äidinkieleni. Muutama tunti sen jälkeen kun olin ihaillut kaunista ortodoksikirkkoa Ilomantsissa ja todennut kuinka rikastuttavaa se on, että ihmiset erilaisin kulttuurein ja uskonnoin saavat elää tässä kunnassa minua kohdattiin ilmoituksella, että: ”Sinä ja ruotsi ette kuulu tänne”.
- Tähän väliin pitää laittaa pieni oikaisu Kristina Wikbergin väittämälle: Sinä ja ruotsi ette kuulu tänne”.
Siinä kirjelmässä ei puhuttu mitään Kristiina Wikbergistä tai minne hän kuuluu vaan ainoastaan PAKKORUOTSISTA oli kysymys.
Tänään keskustellaan jos ruotsi ylipäätään pitää olla pakollinen aine koulussa Suomessa. Samalla tavalla koemme me suomenruotsalaiset taas, että minä ja ruotsi eivät kuulu tänne”. Missä on meidän maamme, meidän kansakuntamme, kotimme jos Suomi kuuluu vain heille jotka puhuvat suomea? Keskusteluissa unohdetaan pois, että se oli tietoinen valinta muodostaa kaksi kansalliskieltä, että meillä on pitkä yhteinen historia yhdessä - ei Ruotsin alaisuudessa - ja, että ruotsinkieliset ovat alkuperäiskansa joka on aina asunut pitkin rannikkoa.
Venäjästä ei pidä tehdä vähemmistökieltä Suomessa ja venäjää ei pidä vaihtaa ruotsiin. Sensijaan on erittäin arvokasta jos sekä ruotsin- että venäjänkieliset voisivat osoittaa kuinka tullaan osalliseksi toisesta kulttuurista kuin omastaan ja kuinka erityisesti tämän kulttuurillisen osallisuuden kautta voidaan oppia toinen kieli. Ei ole kysymys lukea vain ruotsalaista kielioppia tai kyrillisiä aakkosia koulussa, vaan voida laulaa, tanssia, kommunikoida, lukea, seurustella ja nauttia kaikesta kulttuurista vapaa-aikaan toisella kielellä. Sitävastoin meidän pitää varoa käymästä kauppaa tulevaisuudellamme ja identiteetillämme kaksikielisenä, suomen- ja ruotsinkielisenä maana - siitä meidän ei pidä luopua!”
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomi ei tarvitse kahta pakkokieltä yhden tilalle, vaan täyden kielivapauden. Se on EHDOTTOMASTI lopullinen tavoite ja siitä ei lipsuta. Ei mennä svekojen halpaan ja suostuta vain pakkovenäjä-vaihtoehtoon.
Lyhyenä siirtymävaiheena venäjä/ruotsi-vaihtoehto käy, mutta VAIN lyhyenä.
Kaksikielisyys in näivettänyt itä-Suomen taloutta jo 90 vuotta ja pakkoruotsi 40 vuotta. Aito kanssakäyminen itärajan yli ja Itä-Suomen taloudellinen kehitys on estetty kaksikielisyyden ja pakkoruotsin takia.
Ei ihme että siellä on maamme köyhimmät paikkakunnat.
T"änään keskustellaan jos ruotsi ylipäätään pitää olla pakollinen aine koulussa Suomessa. Samalla tavalla koemme me suomenruotsalaiset taas, että minä ja ruotsi eivät kuulu tänne”. Missä on meidän maamme, meidän kansakuntamme, kotimme jos Suomi kuuluu vain heille jotka puhuvat suomea? Keskusteluissa unohdetaan pois, että se oli tietoinen valinta muodostaa kaksi kansalliskieltä, että meillä on pitkä yhteinen historia yhdessä - ei Ruotsin alaisuudessa - ja, että ruotsinkieliset ovat alkuperäiskansa joka on aina asunut pitkin rannikkoa."
1) Kansakuntanne on yksikielinen Suomi, jossa kielivähemmistön oikeudet taataan kuten esimerkiksi Ruotsissa ja muissa EU-maissa.
2) Ajat ovat muuttuneet, ja nyt on aika tietoisesti määrittää suomi viralliseksi kieleksi ja ruotsi vähemmistökieleksi, mikä on myös asioiden objektiivinen tila.
3) Nyt osa ovat vaihtuneet. Ruotsinkielisillä on lyhyt historia 5%:n vähemmistönä suomenkielisessä suomenkielisessä Suomessa, mutta sitäkin pitempi tulevaisuus.
4) Mitä Wikberg on tehnyt Ahvenanmaan kaksikielisyyden eteen?
Tämä kitinä on yhtä absurdia, kuin että minä menisin johonkin vaikkapa Japaniin vaatimaan pakkosuomea ja loukkaantuisin suuresti, kun japanilaiset eivät haluakaan pakkosuomea. Sitten itkisin suureen ääneen, että japanilaisten mielestä minä ja suomi emme kuulu sinne, vaikka juuri olin ihastellut heidän hienoja temppeleitään.
emme tyydy vesitettyyn ratkaisuun, jossa pakkokielen vaihtoehtoina ovat ruotsi tai venäjä. Täydellinen kielen valinnan vapaus on ainoa hyväksyttävä ratkaisu ja sen me teemme varmuudella.