Kysymys kuuluu voiko yritys pakottaa työntekijän laittamaan valokuvansa yhteystietoihin yrityksen kotisivuilla?
Löytyykö asiasta mustaa valkoisella netistä?
Löytyykö asiasta mustaa valkoisella netistä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuskin löytyy, mutta yhteistyökyvytön työntekijä löytää itsensä työttömyyskortistosta.
Ei voi pakottaa ellei asiasta ole sovittu työsopi,muksessa
Maailmassa voi olla muitakin syitä kuin yhteistyökyvyttömyys jos ei halua lärviänsä nettiin.
Saako työnantaja julkaista työntekijöiden nimet, valokuvat, ammattinimikkeet ja työyhteystiedot kotisivuillaan ilman työntekijän suostumusta.
Henkilön asemaa, tehtäviä ja niiden hoitoa julkisyhteisössä tai elinkeinoelämässä kuvaavat yleisesti saatavilla olevat tiedot ovat henkilötietolain 8 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan erityisessä asemassa. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi työntekijöiden nimet, valokuvat sekä työyhteisötiedot.
Edellä mainittuja tietoja voidaan julkaista työnantajan kotisivuilla ilman työntekijän suostumusta, jos julkaiseminen on asiallisesti perusteltua ja tarpeellista työnantajan toiminnan kannalta. Tietojen julkaiseminen voi olla mahdollista esimerkiksi silloin, kun työntekijän velvollisuuksiin kuuluu olla tunnistettavissa ja saavutettavissa ammattinimike-, työyhteystietojen sekä kuvan perusteella.
Työnantajan tulee huolellisesti harkita, onko joidenkin työntekijöiden tiedot ja kuvat tarpeen julkaista Internet-sivuilla. Perusteettomasti tietoja ei tule viedä Internetiin. Työnantajan tulee tarvittaessa perustella niin työntekijöille kuin tietosuojavaltuutetulle, miksi edellä mainitut tiedot on ollut tarpeen julkaista Internetissä. Vaikka suostumusta julkaisemiseen ei tarvittaisi, työntekijöillä on oikeus tietää, mitä tarkoitusta varten heitä koskevia tietoja on Internetissä.
http://www.tietosuoja.fi/28993.htm