ja kasvavan yrityksen konseptiin kuuluu, etta tehdaan samaa konseptia kaikkialla. Koska silloin on mahdollista vaikka koko maailman valloitus. Tuo Liideli on hyva esim. koska kohtalaisen nuori y ja jos on seurannut jabia lahes alusta asti, niin ymmartaa duunin paremmin. Eli rakennuksista ja lahes kaikista tuotteista lahtien toimitaan aina samalla konseptilla. Eli, joka kaupassa on tarjolla lahes samat tuotteet jotain paikallisia erikoisuuksia. Onhan duuni toiminut, koska kymmenessa vuodessa on valloitettu Eurooppa. En tieda sitten, miten paljon laidelilaiset on kopsannut duunia Walmartilta. Sehan on ykkonen, vaikka toimiikin vain yhdessa, joskin aika suuressa maaassa. Jarruakin on taytynyt kuitenkin kai painaa, koska koko maailman valloitus ei ole onnistunut.
Laidelissa myydaan argentiinalaisia Abu Fetel paarynoita ja niita onkin tarjolla melkein joka myymalassa. Joten, miksi ei pystyttaa yksi putiikki vaikka Argentiinaan. Mutta, jos duuni karkaa kasista, niin sama tahti jatkuu muuallakin ja ---------->.
Oljy-alalla globaalius on onnistunut; Royal Dutch Shell, sehan myy samaa kamaa kaikkialla.
N:ssa piti toteuttaa konsepti: tehdaan kannyja ja myydaan niita kaikkialla. Ja miksei tehda verkkojakin, niin on vahan leveampi pohja. Eli suomalaisten hallussa piti olla kannyt ja tekniikat, mutta kuinka kavi, turpiin tuli ja kovaa Saksassa 90-luvulla umts-kaupoissa, hinta 20 miljardia (markkkaa).
Eli oli umts, jota ei ottanut Japani eika USA. Ja oli Nokia ja Ericsson, joilla oli molemmilla kannyt ja verkot. No, olihan muitakin: Motorola, Korea, Siemens ja muukin Saksa, Sony ja Japani ym. Ja konsepti tiedettiin. Piti saada mahdollisimman yksinkertainen konsepti ja valloittaa mielellaan koko maailma, koska jos sita ei tee itse, niin sen tekee joku muu. Yksinkertainen konsepti -> samat tuotteet kaikkialla. umts, Japani, USA, hmmmmm.
Suomalaiset oli saanut kunnolla turpiin u:ssa, joten nyt ei luovuteta. Mutta, mutta: E lahella ja varmaan samat suunnitelmat. Kannypuolen liitto Sony-Ericsson syntyi ensin. Eli E kaatui kai Sonyn syliin. Japanihan on kohtalaisen pieni maantieteellisesti ja todella kaukana R:sta, joten muuta yhteistyota ei varmaan paljoa ole. Joten, jos jotain pitaa tehda, niin lahetetaan se rekka-autollinen rahaa ja duuni toimii taas jonkin aikaa. Mutta saihan E Japanin ja uusia markkinoita ja paastiin taas vahan etiapain. Nokialla oli umts ja USA:ssa ei kai ollut muita vaikeuksia kuin, etta siella oli eri tekniikka (cdma). Eli se piti saada. Joten oli kaksi mahdollisuutta, ostetaan Motorola tai tehdaan liitto. Kumpikaan ei toimi. Yritetaan vaikka vakisin ja mennaan keittion kautta. Ostetaan Valloista suunnistus- ja navigointitekniikkaa ja ehka sita kautta saadaan cdma. Ei, jenkit viilas Ollia. Piti saada cdma, saatiin gps. Se oli jo Benefonilla ja gps:n hinta Valloissa: 5 miljardia (euroa). Oiskohan sama lahtenyt B:lta miljoonasosalla?
Kuulostaa todella hyvalta, kun pieni Suomi taistelee urhoollisesti Valloissa ja alkaa kayda mahdollisesti oikeutta siella. Mutta, mutta, entapa, jos Suomi onkin saamapuolella. Silloin ei kaikki ehka mahdolliset toimet paljon lammita, jos samaan aikaan jenkit heittaa paskaa Suomeen ja s:t lahettaa sinne fyrkkaa farjallla.
Verkkopuolen liitto: Nokia-Siemens ei tuo lisa-arvoa, koska f:t lahekkain ja toivat molemmat samalla tekniikan osa-alueella: umts. Ei saatu Japania eika USA:ta.
Eli umtsia ei saatu koko maailmaan, miksi, J putsas E:n ja U N:n. Kylla moni muukin varmaan toimisi tekniikan pilottina, jos saisi korvauksena 5 miljardia. Ja Saksa vetaa joka valissa. Ei muuta kuin uusi tekniikka vaan peliin. Ja suomalaiset hanskaa sen ja jos ei, niin lahetetaan sitten sita rahaa se rekka-autollinen, sitahan nyt on kuitenkin aina.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.