Kaikki sen jo tietävät,Suomi hävisi Kanadalle.Ei voi minkään.Paitsi voihan tietenkin.Suomelle olisi pitänyt hyväksyä se yksi maali.Tuomari vain oli eri mieltä...
Lorun loppu.
Looney
1218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
JEP!
Pelit on pelattu ja kaikki oli taas töllön ääressä toivomassa parasta. Mutta kuinka kävikään. Hallittiin ja 'hallittiin' peliä, mutta häviö tuli. Koko turnauksen kaikki 'asiantuntijat' voivottelivat Suomen positiivisesta maalivahtiongelmasta. JOO! Se on kuultu jo niin monta kertaa ennenkin ja kuinka monta kertaa se ei kuitenkaan ole ollut niin. Ainoa positiivinen asia on ollut että kaikki moket ovat samalla viivalla, mutta se ei kuitenkaan ole tarkoittanut että ne ois yltänyt peleissään kansainväliselle tasolle (tulee ikävä Myllyksen aikoja, ainakin aikoinaan se osas venyä joukkueen mukana). Kuinka muilla moket tekevät mitä huimimpia torjuntoja suomalaisten tulituksessa, mutta Suomen maaliin tuntuu uppoavan kaikki sinnepäinkin laukaisut. Eli Noronen ei tyydyttänyt tänään! Olisiko moken voinut vaihtaa kolmanteen erään??????