Tässä jotain...

http://www.adressit.com/kansanaanestys_vaatimus_suomesta_eun_liittovaltio Kohta on sama mitä näillä palstoilla pupisette.Liittovaltiosta ei voi enää erota!
1251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämmöinen on todella hälyyttävää luettavaa. Jos Suomessa olisi Sveitsin mallin mukainen kansalaisdemokratia, ei tämmöistä pääsisi tapahtumaan.
Kansalaisille pitää antaa oikeus ilmaista mielipiteensä tämänlaisissa koko kansakuntaa koskevissa aisioissa ja järjestää poliitikkoja sitova kansanäänestys. Valitettavasti on monesti jouduttu toteamaan ettei tämän tason asioihin voida juuri adresseilla vaikuttaa. On "iskettävä sisältä päin". Toisin sanoen tällä hetkellä paras mahdollinen tulos, kansandemokratian toteutumiseen ja sitä kautta myös oman itsenäisyytemme säilyttämiseksi, saavutetaan äänestämällä tulevissa vaaleissa, niitä pienempiä puolueita, jotka vastustavat EU:ta ja/tai ajavat suoraa demokratiaa eteen päin.
Tämmöisiä puolueita Perussuomalaisten lisäksi ovat ainaskin Muutos2011, Itsenäisyyspuolue ja Vapauspuolue.

On siis tärketä saada "Nukkuvien puolue" hereille ja ilmaisemaan heidän kannanottonsa vaaliuurnilla. Sillä nyt jos koskaan, tarvitsemme jokaisen äänen, joilla horjutamme isojen valtapuolueiden asemaa ja viemme heiltä hallinto-oikeudet, palauttaaksemme vallan takaisin sinne minne se kuuluukin; SUOMEN KANSALLE!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perustavanlaatuista. kirjoitti:

http://www.adressit.com/kansanaanestys_vaatimus_suomesta_eun_liittovaltio Kohta on sama mitä näillä palstoilla pupisette.Liittovaltiosta ei voi enää erota!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu