Presidenttimme on vihdoin herännyt kasvavan rasismin muodostamaan vaaratekijään. Uusi Suomi kertoo:
"Tasavallan presidentti Tarja Halonen on huolestunut viharikosten määrän kasvusta Suomessa, kertoo Savon Sanomat. Halonen sanoi mielenterveyspäivillä Kuopiossa olleensa asian tiimoilta yhteydessä poliisijohtoon.
- Nyt pitää katsoa tarkemmin, miten vihaperäiset ryhmät muodostuvat nettiin. Vaikka taustalla ovat ihmisten asenteet, on kyse myös riittävästä kontrollin resursoinnista, Halonen sanoi.
- Trendinä on ollut yksilöllisyys ja julkisuushakuisuus. Ihmiset näyttävät tunteensa voimakkaasti ja kielenkäyttö julkisuudessa on koventunut. Olisi hyvä muistaa välillä harmaa ja hillitty käytös, joka suojaa ja antaa toisten olla rauhassa, presidentti muistuttaa lehden mukaan."
Presidenttikin tajuaa tosiasiat: rasismi --> vihakirjoitukset --> viharyhmät --> viharikokset. Yhteiskunnan on reagoitava. Suvaitsemattomuuden suvaitseminen ei enää käy laatuun. Meillä ei ole varaa odottaa, kunnes avoin väkivalta maahanmuuttajia ja vähemmistöjä kohtaan räjähtää käsiin.
Hienoa että Halonen muisti vaihteeksi lupauksensa toimia "kansakunnan arvojohtajana".
Viharyhmät kuriin, vaatii Halonen
22
323
Vastaukset
- suomalaisilla
olla tiukempi maahantulijoiden suhteen. Kaiken näköistä ja oloista joukkiota ei tänne pidä päästää sosiaaliturvallamme oleilemaan. Nyt tulijat ovat semmosta sorttia, että hiljainenkin suomalainen kadunmies on muodostamassa kielteistä asennetta tulijoihin.
Me olemme itsenäinen maa ja isäntiä omassa maassamme. Saako tänne muuttaa kuka vaan? Eikö meillä muka ole mitään sanomista tulijoiden suhteen? Paskaporukoille porttikielto.
Tulijat ovat sitä luokkaa ja sen tasoista, että he eivät mitenkään sovellu tänne olemaan. Tämä kaikki aikaansaa suomalaisissa kielteisiä purkauksia jotka sitten tulkitaan rasismiksi.
Maahan ei pidä ottaa yhtään enempää muukalaisia. Vaikeuksia heistä sikiää. Katsokaa vaikkapa muita länsimaita. Hyvin ei mene missään ja syy on maahanmuuttajien.
Työperäiset ovat tervetulleita.- Syrjintä syynä
Niinsanotuista työttömistä maahanmuuttajista hyvin huomattava osa tekisi työtä jos saisi sitä suom. työnantajilta ja he maksaisivat veronsa. Ongelma ovat EU-kansalaiset joiden bemarit viikottain purkautuvat tallinnanlautoilta ja suuntaavat pimeille urakoille ja murtopuuhiin kautta Suomenniemen.
- - mutta
niinhän se aina
- - mutta
tarkoitat tietenkin muusikko Kassu Halosta.
- - mutta
- mutta kirjoitti:
tarkoitat tietenkin muusikko Kassu Halosta.
jos se on yhtä fiksu, niin mikäs sen mukavampaa
- - mutta
- mutta kirjoitti:
jos se on yhtä fiksu, niin mikäs sen mukavampaa
ainoastaan se, että tälläinen pelkästään vihervasemmiston presidentti on toimikautensa lopussa.
- - mutta
- mutta kirjoitti:
ainoastaan se, että tälläinen pelkästään vihervasemmiston presidentti on toimikautensa lopussa.
mikäs sen mukavampaa. Saadaan Pekka Haavistosta seuraava presidentti.
- - mutta
- mutta kirjoitti:
mikäs sen mukavampaa. Saadaan Pekka Haavistosta seuraava presidentti.
Tarjan paljastettua todelliset karvansa on suosiokin laantunut.
- linkkiä
- enää kansan
asialla vai pelkästään mamujen, no suomalaiset ovat tähänkin saakka selvinneet miehittäjistä
- u-s-k-o-m-t-o-n-t-a
uuden ajatus-Stasi poliisin ihannoimansa vanhan DDR:n malliin... siis USKOMATONTA PASKAA! Montako kertaa Haloska on koskaan huolestunut mamujen tekemistä tuhansista rikoksista, kysyn vaan? Eihän niistä saa edes puhua, hys hys! Ja tuo ämmä on olevinaan SUOMALAISTEN presidentti??? Onneksi kohta entinen!
Niin jostain naurettavasta homokulkueen häirinnästä se kyllä älähti heti...
Kyse ei ole mistään vihasta vaan suomalaisten oikeutetusta huolesta oman turvallisuutensa ja kulttuurinsakin puolesta! - palkka verolle!!!
Eikö sen pitäisi mennä saarnaamaan suvaitsevaisuuttaan niihin maihin, jossa "virharyhmien" takia on "pakolaisiksi" tänne asti tultu? Eikö se olisi paljon tarpeellisempaa? Mihin muuten pieni, velkainen Suomi tarvitsee kallispalkkaista presidentinpostia? Eipä tainne siinä pestissä enää nykyisin ihmeemmin oikeita vastuunalaisia töitä olla , mitä nyt silloin tällöin jotain sanelee...
- -mutta
niitä vihalaumoja tänne ostamassa, pitkin afrikkaa.
- Pois kaikki loiset !
Ettei edes presidentiksi valittu tajua suomen hädänalaista tilaa.
Presidentinhän kuuluu olla myös sotajoukkojen päällikkö ja miltä se nyt tuntuukaan puolustaa suomea valtaajia vastaan kun presidenttikin on vihollisen puolella.
Mikä siinä on ettei,,,VALO SYTY PÄÄTTÄJIEN PÄÄSSÄ ???- valot päälle!
seuraavissa vaaleissa. Muistkaa nyt painua sinne äänestämään niissä vaaleissa, se on ainut keino vaikuttaa mihinkään!
- Miksi ei kysytä ????
valot päälle! kirjoitti:
seuraavissa vaaleissa. Muistkaa nyt painua sinne äänestämään niissä vaaleissa, se on ainut keino vaikuttaa mihinkään!
Kahteenkymmeneen vuoteen, mutta nyt menen aivan varmasti, kun kysymys on suomen ja suomalaisuuden säilyttämisestä.
Kansalla on nyt paha olla.
Näin pahaa oloa ei ole koskaan ollut.
Päättäjien tulisi nyt viimeistään KUUNNELLA kansan (suomalaisten) mielipiteitä.
Vaikka kansanäänestyksellä maahanmuutto/romani/yms. asioista. - sitä samaa
Miksi ei kysytä ???? kirjoitti:
Kahteenkymmeneen vuoteen, mutta nyt menen aivan varmasti, kun kysymys on suomen ja suomalaisuuden säilyttämisestä.
Kansalla on nyt paha olla.
Näin pahaa oloa ei ole koskaan ollut.
Päättäjien tulisi nyt viimeistään KUUNNELLA kansan (suomalaisten) mielipiteitä.
Vaikka kansanäänestyksellä maahanmuutto/romani/yms. asioista.Lipposkakin haluaa viharyhmät kuriin:))
- Nyt riitti
Voi sitten jättää pitämättä kokonaan.
Se on nyt harras toiveeni.
Ei sitten aiheuta lisää mielipahaa suomalaisille.- voihan v...u
ei pala tulessakaan..näinhän se juuri on.
Suomen alasajon sankarit. - - mutta
oli siinä samaa mieltä kuin kansan enemmistö
- hyvä...
http://m.iltalehti.fi/articles/s/uutiset_2011082414257734_320.html
mitätön haloska pantiin kuriin!- Miten niin kuriin?
Samassa kurissa on seuraavakin presidentti.
Poissa EU-kokouksista.
Ei pääse lähellekään Halosen arvovaltaa.
" Forbes muistaa kehua presidentti Halosta arvostetuimmaksi pohjoismaalaiseksi ja kertoo Halosen olevan Suomen ensimmäinen naispresidentti, toisen virkakautensa loppupuolella ja yrittävän potkia vauhtiin viime vuonna kahdeksan prosenttia supistunutta Suomen taloutta."
" Forbes muutti viime vuonna perusteita, joiden pohjalta listaus tehdään. Aiemmin vaakakupissa painoivat ennen muuta varallisuus ja valta, mutta nyt korkea sijoitus vaati luovaa vaikutusvaltaa ja yrittäjyyttä."
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1821272
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47684Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t247594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550- 51549