Hei!
Kuinka pääsen eroon normaalia elämää haittaavasta ihastumisesta?
Kohteellani ja minulla on sama työ, joten meidän pitäisi pystyä toimimaan yhdessä. Hän on varattu, kuten myös minä, ja aiheuttaisin tuskaa äärettömän monille jos tämä etenisi pidemmälle, enkä todellakaan halua, että niin kävisi, koska rakastan puolisoani! En voi mennä baariin juomaan hänen kanssaan, koska siitä seuraisi ehkä hölmöilyjä. Minun pitää käytännössä vältellä häntä, koska hermostun niin paljon hänen seurassaan. Miten saan taottua järkeä omaan päähäni?
Kuinka pääsen eroon normaalia elämää haittaavasta ihastumisesta?
Kohteellani ja minulla on sama työ, joten meidän pitäisi pystyä toimimaan yhdessä. Hän on varattu, kuten myös minä, ja aiheuttaisin tuskaa äärettömän monille jos tämä etenisi pidemmälle, enkä todellakaan halua, että niin kävisi, koska rakastan puolisoani! En voi mennä baariin juomaan hänen kanssaan, koska siitä seuraisi ehkä hölmöilyjä. Minun pitää käytännössä vältellä häntä, koska hermostun niin paljon hänen seurassaan. Miten saan taottua järkeä omaan päähäni?
Vastaukset 13
Vanhimmat
kuulostaapa tutulta.Vastausta tosin en osaa antaa sillä järkeä ei vielä ole omaankaan päähäni tullut...Ihana mutta samalla aivan kamala tunne...Kyllä se siitä sitten joskus,tosin kun usein näkee niin eipä kovin äkkiä unohtaminen onnistu...Minä olen kuin mikäkin kakara jos samaan paikkaan satutaan..mutta pakko,mikä pakko(yrittää unohtaa)
Kokemusta on. Ainut, mikä auttaa: elämä pitää täyttää niin paljon muulla, ettei ehdi ajattelemaan tyyppiä. Ja yhteyttä ei sitten pidetä työajan ulkopuolella. Kyl se siit...
antaa mukavasti potkua arkeen:) itseasiassa aika rikkihän tässä ollaan vaikka kovasti yritän itselleni vakuuttaa jotain muuta
Ihastumisesi on oma tunteesi. Sinä olet siihen kykenevä. Kohde on vain kykyjesi kohde, ei muuta. Pystyt samoihin tunteisiin aina. Älä ajattele väärää kohdetta. Lopeta se. Pidä tunne mielessä käyttöönottoa varten, kunhan sopiva tilanne tulee.
vähän niinkun hammasharja kun sulla on kädet joita käyttää. mut tää hammasharja taitaa olla melkomoisen tottelematon versio. ei kai se noin helppoo ole? kaappiin ja odottamaan seuraavaa käyttökertaa..pysyiskin siellä kaapissa sit kanssa.
olisikin, jos ei tarvitsisi odottaa, vaan soveltaa heti sopivaan kohteeseen.
Jos on jo kumppani, jota kohtaan pitäisi näin tuntea, on koitettava selvittää mitä tällä ihastuksen kohteella on, mihin on niin ihastunut, mitä taas omalla kumppanilla ei ole. Kun tämä selviää on hieman odotettava että kiihkein tunnereaktio, mikä usein on vaativa ja syyttävä menee ohi ja sitten yritetään kumppanille rauhallisesti kertoa mitä hänestä todella halutaan enemmän. Usein kumppani ei vain tiedä mitä toinen haluaa, mutta pyrkii siihen kun vain tietää mitä se on.
Tarpeet pitää selvittää hieman syvällisemmälle tasolle kuin esim. ulkonäkökysymykset. Jos kumppanin ulkonäkö on kovin olennainen silloin sillä yritetään kompensoida enemmän omaa itsetunnon puutetta. Tässä voi oma kumppani todella auttaa ulkonäöstä huolimatta.
Oon samaa mieltä kanssasi...
Tunteet ovat aina rakastuneessa itsessään, odottavat vain oikeaa kohdetta... joskus tunteet huijaavat luulemaan jotain "väärää" "oikeaksi" -silloin kannattaa harkita tarkkaan, olisiko joku muu sopivampi kohde näille tunteille...
Keneen tahansa ei tietysti pysty rakastumaan... mutta jos käy niin ihmeellinen tuuri, että löytää sellaisen ihmisen, jonka kanssa sopii täydellisesti yhteen, niin luulen, ettei rakastumista voi silloin välttää.
Oon itse seurustellut yli neljä vuotta ja koko ajan ajatellut, että en voi rakastaa ketään muuta niin paljon kuin poikaystävääni... Nyt olen huomannut, että oon koko ajan huijannut itseäni. Rakastuin toiseen mieheen, jonka kanssa viihdyn paremmin kuin kenenkään, hän voisi olla minulle se "täydellinen" kumppani, jos olosuhteet sallisivat...
Kun rakastuin toiseen, heräsin huomaamaan, mitä omasta parisuhteesta puuttuu...tällä hetkellä tuntuu, etten saa suhteestani mitään mitä tarvitsen...kuitenkin tunnen saavani mieheltäni rakkautta ja turvaa. Riittääkö se? Vaadinko liikaa??
Olen yrittänyt kovasti (tämän toiseen mieheen rakastumisen jälkeen) parantaa parisuhdettamme ja sanonut poikaystävälleni, mitä muutoksia haluaisin suhteeseemme -mutta hän ei halua muuttaa mitään. Kaikki on kuulemma hyvin, hän on onnellinen ja rakastaa minua. Hän on supertyytyväinen itseensä ja jos joskus valitan, että hän voisi tehdä jonkun (ihan pienenkin) asian toisin, hän vastaa että etsi parempi, minä en tästä aio miksikään muuttua!
Eli häntä en voi muuttaa ja tiedän, ettei hän koskaan voi tyydyttää niitä tarpeita joita parisuhteelta odotan (ja nämä tarpeet eivät liity ulkonäköön/seksiin).
Mitä siis voin tehdä? Hän tietää mitä haluaisin suhteelta, mutta ei ole yhtään valmis muuttamaan mitään/tekemään työtä suhteemme onnistumiseksi. Vaikka hän tietää, että suhteemme on minun puoleltani vaakalaudalla, hän ei yritä ottaa minua huomioon yhtään eri tavalla kuin ennenkään. Kuitenkin hän sanoo, että rakastaa ja haluaisi viettää loppuelämän kanssani.
Ulkonäöstä vielä sen verran, että vaikkei se nyt niin tärkeää olisikaan, niin joskus vtuttaa kun mies ei voi huolehtia omasta ulkonäöstään tai edes hygieniastaan yhtään. Itse kaunistaudun aina, vaikka olisin koko päivän hänen kanssaan kahdestaan... se on minun tapani osoittaa, että välitän hänestä. Tuntuu loukkaavalta, jos on suunnitellut ns. romanttista iltaa ja mies ei vaivaudu käymään suihkussa/ajamaan partaa/pesemään hampaita ja lojuu jotkut verkkarit päällä päivästä toiseen... En ole pinnallinen ihminen, mutta kyllä ihminen pitää ulkonäöstään edes vähän huolta jos välittää toisesta.
En tiiä miksi nyt aloin avautumaan, tuntuu et on vaan pakko kirjoittaa ajatuksiaan julki.. jos ne sit vaikka vähän selkiytyisivät.
Eli tiivistettynä: rakkaus toiseen sai huomaamaan mitä parisuhteelta todella haluan. Mieheni ei sitä voi (eikä edes yritä) minulle antaa. Nyt en tiedä jättääkö mies vai haikaillako loppuelämä jonkun "paremman" perään, mutta kuitenkin olla suhteessa, jossa tunnen itseni turvalliseksi ja rakastetuksi....???
Apua, aivan kun minun tekstiäni.
Ihastuin yhteen mieheen tässä pari päivää sitten, en tuntenut häntä ennestään, mutta nyt en osaa olla ajattelematta häntä.
Oma mieheni on hyvä (kai) mutta kaipaan lämpöä, hellyyttä ja kohteliaisuutta jota en saa häneltä. Hän on samoin sanonut olevansa tyytyväinen nykytilanteeseen ja rakastavansa minua. Tuttu ja turvallinen, enkä uskalla lopettaa suhdetta vaikken olekaan täysin onnellinen hänen kanssaan. On kuitenkin tuki ja turva, ja en ole yksin. Haluaisin kokeilla tätä toista, mutten uskalla hyvpätä tyhjän päälle, ja tuntuisi hölmöltä lopettaa periaatteessa hyvä suhde ihastumisen takia. Mutta pelkään katuvani koko elämäni jos en tee jotain tämän ihastuksen suhteen.
Jos hän sitten osoittautuisi joksikin muuksi mitä ajattelin, olisin varmasti katkera että jätin mieheni. P*skat tätä vaikeutta! Tavallaan ei ole mitään valittamista, mutten koe saavani mieheltäni tarpeeksi, hän ei muutosyrityksistäni huolimatta suostu käyttäytymään erilailla. On ollut kertoja jolloin hän on haukkunut minua riidan aikana huoraksi, ja uhannut lyödä/tappaa jopa muttei ole koskaan lyönyt. Temperamenttiä, vai syy jättämiseen?
Mitä hittoa siis tehdä?
Ystävämielessä en häneen voi tutustua, koska himoitsen häntä aivan liikaa mieheni ei hyväksyisi tapaamista kaveruutenakaan, ja tuntisin pettäväni häntä jos edes kahvittelisin tämän herra ihastuksen kanssa. Ja sillonhan on íhan sama mitä hänen kanssaan teen, koska mieheni suuttuisi joka tapauksessa jos tapaisin hänet. Enkä halua valehdella. Missä tehdään lobotomioita?
"Kiva", että muitakin on samassa tilanteessa...
Itselläni on tilanne sellainen, etten ees haaveile hyppääväni uuteen suhteeseen, jos päätän erota. Siis jos eroamme, jatkan yksin, koska haluan tutustua itseeni, omiin tarpeisiini ja kykyihini selvitä itsenäisesti. Toinen syy siihen että jatkaisin yksin on se, etten usko että tämä rakkauteni kohde haluaisi yrittää elää minkäänlaista arkea kanssani (vaikka luulen hänellä olevan myös tunteita minua kohtaan, niin olosuhteet estävät, eikä hän muutenkaan ole ns. seurustelija).
Olen ollut rakastunut tähän toiseen mieheen jo "ikuisuuden", en oikeestaan ees huomannut milloin kaikki syveni rakkaudeksi, mutta viimeiset puoli vuotta ainakin on ollut täyttä tuskaa. Ensimmäisen kerran rakastuin häneen joskus teininä, varmaan 7 vuotta sitten, tunteet vaan ovat heränneet jälleen... Ihastun todella helposti, mutta näin rakastunut en oo ollut varmaan koskaan.
Oon kuitenkin sitä mieltä, et vaikka ois kuinka ihastunut/rakastunut, niin ei kannata hypätä edellisestä suhteesta suoraan seuraavaan. Vaikka itekin varmaan hyppäisin jos tää ihminen todella tulisi sitä pyytämään (mitä ei tule tapahtumaan).
Järellä ajateltuna kannattaa kuitenkin olla välillä yksinkin ja selvitellä ajatuksiaan.
Aluksi tunsin hirveetä syyllisyyttä siitä mitä tunnen tätä toista kohtaan, mutta ei tunteille voi mitään! Vain teoille voi... Joten jos sua saa neuvoa, niin älä tee mitään mikä tuntuu pettämiseltä, mutta oo ihastunut ihan kaikessa rauhassa. Jos yrittää kieltää omat tunteensa, koko juttu saattaa vain paisua...
Tiedän mitä pettäminen on, koska sitä olen valitettavasti kokeillut. Fyysinen pettäminen ei kuitenkaan ole mitään tähän verrattuna... Siitä en tuntenut läheskään yhtä paljon syyllisyyttä kuin tästä henkisestä vastaavasta...
Mut hei, jos sulla on hyvä mies, jolta saat edes lähestulkoon niitä asioita mitä seurustelulta vaadit, niin eihän se vaihtamalla parane... Jos taas tää toinen pystyisi antamaan enemmän, niin voisihan asiat olla paremmin hänen kanssaan. Kannattaa kuitenkin muistaa että vaikka olisi maailman täydellisimmän miehen kanssa niin jossain vaiheessa (yleensä siihen menee tapauksesta riippuen 1-5 vuotta) ne tunteet lakastuvat ja tulee ihastumisia muihin...
Tottakai saa neuvoa! :)
Sehän tässä onkin kun ei osaa erottaa ylituntellista hömpöttelyä oikeista tunteista ja vice versa...On vaan sellainen tilanne, että nykyukossa on asioita joita en aio loppuelämäni hyväksyä (ei siis mitään pikkuasioita, vaan aggressiivisuutta ja tunteen kylmyyttä, kykenemättömyyttä keskusteluun..) mutta toisaalta on muutama tosi kiva piirre. Vaikka kuinka mietin en saa asioita päässä järjestykseen. Yksin haluaisin minäkin kai olla hetken, ihanaa olisi mennä vaan kentällle ja lentää johonkin autiolle saarelle miettimään :)
Että hankalaa tämä elämä, kiitos hyvästä tekstistä!
Enpä osaa neuvoa, mutta pari riviä raapustan kertoakseni, että tiedän taatusti miltä tuntuu. Järki ei paljon näissä asioissa tule apuun, vaikka kuinka perään huutelisi.
Itse kyselen koko ajan itseltäni mitä minä haluan, ja vastaus on, että pitää parisuhteeni, mutta myös ihastuksen kohde kiehtoo.
Toinen kysymys itselleni kuuluu, että missä tilassa parisuhteeni on, kun näin on päässyt käymään, että ihastun niin palavasti toiseen. Kaikkea ei voi saada ja saadakseen jotain on luovuttava jostakin.
Tärkeintä lienee muistaa olenko minä itse todella onnellinen. Itse en loppujaan parisuhteessani ole, siinäpä oiva kasvualusta ihastumiselle....
tunnistan tuntemuksesi, vähän sama tilanne. muuten jos saan olla utelias, mistä tiedät vastapuolen fiilikset? onko hän ehdottanut baariin menoa? miten hermostut hänen läsnäolostaan, tuleeko susta töykeä, vai sekoiletko sanoissasi? miten paljon olet hänen kanssaan yhdessä työssä, miten pystyt välttelemään jos kerran teette samaa työtä?
ihastuin laivalla yhteen tytskään. Hänkin ihastui minuun ja olemme pitäneet yhteyttä päivittäin.
Ongelma on se että asun avoliitossa ja rakastan avovaimoani yli kaiken, mutta tunteet ovat niin sekaisin että en tiedä mitä tehdä.
Auttakaa minua...