Kannabis-dokumentti 17.11 Jiillä!

Pajatso palaa

Itselläni ei ole (eikä tule) digiboksia, mutta käsittääkseni ohjelman voi katsoa myöhemmin netistä. kannattaa katsoa ensi keskiviikkona tuo ohjelma.


JIM tiistaina 17.11.2009 klo. 21:00
http://www.jimtv.fi/dokumentit.asp

JIM D: Marihuanan tarina

Marihuanaa on kuvattu nuoruuden tappajaksi ja pidetty syypäänä väkivaltaiseen, mielipuoliseen käytökseen. Vaikka sen kasvatus, myynti, hallussapito ja käyttö ovatkin useimmissa maissa laittomia, se ei ole ikinä ollut yhtä suosittua eikä sitä ole jalostettu yhtä voimakkaaksi. Dokumentissa kerrotaankin Yhdysvaltojen lainvalvojien taistelusta marihuanaviljelmiä vastaan, sillä muun muassa Floridassa kotikasvatus on lisääntynyt niin paljon, että siitä on tullut maan suurin marihuanan tuottaja. Nämä kasvattajat ovat pystyneet korvaamaan luontoemon, jolloin säällä ja sijainnilla ei ole merkitystä. Nykypäivän marihuanalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä entisaikojen kasvin kanssa, sillä sen ominaisuuksia on paranneltu ja päihdyttävää vaikutusta lisätty. Vastapainoksi dokumentissa kuullaan myös marihuanan harventuvaa puolestapuhujien joukkoa, jotka taistelevat kaikin keinoin sen laillistamisen puolesta sekä sitä lääkkeenään käyttäviä, joille mistään muusta ei ole ollut apua. Amerikkalainen dokumenttisarja.

2

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pajatso palaa

      huomasin, että tuohan oli jo mennyt tuo dokumentti..mutta taistelu jatkuu.

      • Pandora88

        Oletsä hieman tyhmä vai missä sulla mättää???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      25
      3148
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      793
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      760
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      710
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      607
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      549
    8. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      540
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      529
    10. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      521
    Aihe