Kaurismiehen käytös...

raputarrrrr

Olen ihastunut erääseen nuoreen kaurismieheen.
Aluksi en ollut kiinnostunut hänestä, mutta pikku hiljaa tunteeni sitten kuitenkin syntyivät.
Aluski hän katsoi minua "iskemismielessä" eli hymyili vinosti, katsoi silmiin ja you know... ;)
Noh sitten kun kiinnostukseni heräsi ja aloin vastata katsesiin, hän rupesi katsomaan minua ilmeettömällä naamalla takaisin. :o Ei näytä vihaiselta, ei ihastuneelta, ei yhtään miltään, naama on vain aivan ilmeetön!
Eräs kaverini sanoi, että tuo käytös on sitä, että alussa hän katsoi minua, että onpas hyvännäköinen, mutta sitten kun ihastui niin tulikin pupu pöksyyn.

Onko tuo mahdollisesti jotain ujoutta? Emme ole puhuneet koskaan mitään, mutta olen ihastunut häneen.
Luin jostain, että kauriit ovat aika ujoja tunteidensa kanssa, ja yrittävät mielessään syrjäyttää tunteensa, josta seuraa viileän oloinen käyttäytyminen, vaikka tosellisuudessa eivät vain uskalla tehdä asian eteen mitään.
Miten saisin tuon kyseisen kauriin itselleni? Myönnän, että kuulostaa itserakkaalta, mutta olen melko varma, että hän olisi ihastunut minuun.
Miten saisin todistettua hänelle, että olen oikeasti kiinnostunut hänestä, eikä tämä ole mitään pilaa?´
Miten olette iskeneen omat kaurismiehenne?

Kiitos jos vastailette! :)

7

2736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • g e m i n i (n)

      Kuulostaa kaukaisesti tutulle. Ettei olisi vain sama mies? :D Hope not. Nuori kaurismies tässäkin kyseessä. Muiden seurassa käyttäytyy "viileästi", mutta kun olen yksin, tulee juttelemaan, hymyilemään ja härnäämään. Tarkkailee minua ja luulee etten huomaa mitään :) Kyselee satunnaisesti minusta joltakin kun en satu olemaan paikalla. Käyttäytyy kuin herrasmies ja selkeästi kunnioittaa omaa tilaani. Joka on hyvä ja hmm...myös huono juttu.

      Mutta Raputar monella ärrällä, juttuasi oli viihdyttävä lukea. Vaikuttaisi siltä että näin on saattanut käydä. Itsekin alan käyttäytymään yhtä oudosti kun olen ihastunut johonkin. Vältän siis katsekontakteja etten vain paljastaisi itsestäni mitään, minkä voisi tulkita kiinnostukseksi. Minusta tulee myös etäinen, enkä osaa puhua enää mitään järkevää itse kohteelle :D Mutta tuosta tuli tosiaan mieleen oma pikku projektini, johon näköjään uppoaa paljon enemmän aikaa kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan.

      • Kauris kukko

        Jotkut kauris miehet haluavat valloittaa ihan oman itsetuntonsa parantamiseksi monien naisten mielen, ja saavat näin nautintoa itselleen. Kauris kun pitää itseään monesti hyvinkin viisaana ja itsevarmana ihmisenä joka tekee harkiten päätöksensä, mutta antaa ulospäin hiljaisen/syrjäänvetäytyvän kuvan itsestään... ja näin jätättää itsensä taka-alalle tarkkailemaan tilanteita. Mutta kauris taitaa olla myös ujo toteuttamaan päätöksiään, ja lähtemään eteenpäin paikasta mihin hän on tottunut, tai näyttämään tunteitaan jotka syvästi sisälleen kaivaan muilta piiloon... vain itselleen.

        Tämä kaurismies on ehkä ujo, ja sinun pitää tehdä jonkinlainen aloite jotta hän uskaltaa tulla ajatuksiensa/tunteidensa kanssa edes jollain tapaa lähellesi. Hän pelkää nolaavansa itsensä jos tekee aloitteen, ja tulee torjutuksi. Koska miten asiat sitten etenevät, ja miten kaveripiirinne siihen suhteutuu, miten sinä sovit hänen tämän hetkiseen elämäntilanteeseen yms? Kauris puntaroi tällaisia asioita hyvinkin tarkkaan ennenkun tekee yhtään mitään.... ja yleensä kiinnostuksen kohde on jo löytänyt toisen ennekun kauris edes ymmärtää olevansa hieman hidas. =)

        Kauris arvostaa rehellisyyttä todella paljon, naisessa naisellisuutta (pukeutuminen, käytös, arvomaailma), keskustelu taitoja eri maailman asioista. Kumppanin avoimuus erillaisiin asioihin voi olla todella hyödyllinen piirre kauriille.. ehkä hän oppii sitä itsekin seuratessa perässä. Tosin kumppanin kannattaisi ymmärtää että kauriit eivät ole kovinkaan avoimia luonnollisesti tekemään suuria harkitsemattomia päätöksiä, esim lähtemään ulkomaanreissulle lyhyellä varoitusajalle yms. Mutta jokainenhan meistä on erillainen ja nämä nyt vaan on yhden 27v kaurismiehen ajatuksia.

      • pässinpäää
        Kauris kukko kirjoitti:

        >>ja yleensä kiinnostuksen kohde on jo löytänyt toisen ennekun kauris edes ymmärtää olevansa hieman hidas. =)

        :) Jep, kuullostaa niin tutulta tuo (kauris kukon) teksti. Tunnistin itseni tuosta aika hyvin.

        Kauris mies

      • MKauris88
        pässinpäää kirjoitti:

        >>ja yleensä kiinnostuksen kohde on jo löytänyt toisen ennekun kauris edes ymmärtää olevansa hieman hidas. =)

        :) Jep, kuullostaa niin tutulta tuo (kauris kukon) teksti. Tunnistin itseni tuosta aika hyvin.

        Kauris mies

        Mä oon menettänyt kolme aivan mahtaa naista kun nuo ei ole sanoneet suoraan ja ite olen ollut ihastunut näihin kaikkiin! Arvaa harmittaako?

        Kauris isketään menemällä suoraan kainaloon! Se ois aivan huippua!

    • countercultureX

      Kauris nauttii tuon kaltaisesta huomiosta, voi olla niinkin että vain kokeili. Olen huomannut itse toimivani näin, ja aiheuttaneeni mielipahaa niille jotka ovat ymmärtäneet väärin.

    • ?

      Mites koskettelu ja lähelle hakeutuminen? Onko "varmoja" ihastumisen merkkejä vai vaan yleistä ystävällisyyttä?

    • Kauris34

      Tuo kuulostaa niin tutulta, olen itse kaurisnainen ja kiinnostunut yhdestä kauris miehestä, joka on nuorempi kuin mä. Tapasin tämän miehen työpaikallani viimme kesänä, olin eräässä liikkeessä työharkkarina. Kiinnostuimme toisistamme, mutta emme ole nähnyt sen harkkajaksoni päätyttyä. Tosin nyt kyseinen mies pyörii päässäni ja nään unia hänestä, osittain ruokahalutkin on hävinnyt. Itselleni teot merkitsee enemmän, kuin sanat eli kynnys "en voi kysyä onko se vielä sinkku" ja "en voi pyytää sitä treffeille, koska vaarana on kieltäytyminen". Toisaalta sillä olis aikaa nyt tutustua, koska se pelaa joukkueessa kesällä ja niin mä ajattelin kesällä, että sillä ei ole aikaa tutustua muhun, koska se haluaa olla paras joukkueen hyväksi. Me kauriit ollaan tosi ujoja ja kaivataan äärettömästi kannnustusta ja taustatyö kannattaa tehdä huolella, ennen kuin kehenkään tutustuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3113
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2795
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2172
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2091
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1940
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1122
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      974
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      11
      908
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe