Seksiskandaali paisuu! Holtitonta rahankäyttöä ja viinapäissä juhlintaa.
Ruotsin kuningas joutuu Hallituksen puhutteluun
Ei.esimerkillistä !
32340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Sentään selkärankaa, kun tunnusti kaiken. Eikä valehdellut, ja valehdellut!
Eikä sanonut; että suhde ei toimi.
Tunnusti rehdisti omat mokansa .
.Siitä pojot minultakin!
todisti että ei ole hojoja kaikki ruotsin miehet.Sopiva lahja meille näin ruåtsalaisuuden päivänä.
vierittää syyn toisille, kaiken jälkeen.
Itekin katuu.
Ja katuva kuva hänestä on torstain lehdessä kyllä.
Erittäin rehtiä tunnustaa reilusti, eikä valehdella kuukausi kaupalla, niinkuin nämä suomen ukot. Otti vastuun tekosistaan. Minä olen jo antanut anteeksi, ja kävin vetämässä lipun salkoon!
Vanhat on vanhoja, eteenpäin, sano mummo lumessa!
lipun salkoon ruotsittaja. Menen nyt valmistelemaan sitä juhla päivällistä, mitä täällä koko ajan kyyläät.
Sinultako oikein anteeksi pyydettiin, taidat olla tosi trkeä henkilö ruotsissakin.
katuikohan urkki?
Ei kai, maan tapahan oli kosteat juhlat, ja "vieraat naiset".
Mitä tollasii vanhoja juttuja kaivalemaan. Mies se on kunkkukin, niinku urkkikin.
Eihän nää meiän nykyisetkää mitää pulmusia ole, jatkuvasti eduskunnan herrat tekee mitä mieleen juolahtaa.
eikös se ihan liputuspäivä tänään ole? Ainakin mun allakassa on lipun kuva?
hänen makuuhuoneensakin oli erittäin askeettinen, pieni ja vaatimaton.
Ja hän teki tärkeää työtä. Ehkä Neuvostoliiton herrat opettivat uusia tapoja?
Mutta Ruotsissa Linnat ja KUningashuone nielevät rahaa kansalta paljon vuosittain.
He ovat koristeita, symboleja, etuoikeutettuja.
ESIMERKKInä heidän tulisi olla.
Sikailu ei oikein siihen rooliin sovi, nykyisinhän kaikki tulee julki.
Ohoh, ei kai sentään askeettinen, jospa sinulla Satu oli tummat lasit kun vierailit hänen juhlissaan.
Kyllä Tamminiemeen mahtui ja presidentinlinnaankin sänkyjä jos vieraitakin.
Taabe Slior oli hyvin usein vierailemassa Kekkosenkin 'kahvipöydässä', sen minkä ehti kiireiltään ja Frenckeliltä, hän ei tiettävästi pitänyt majoista, piti olla pytinki.
Huonojakin esimerkkejä on mutta ne pitää jokaisen osata ohittaa, ja vain hyviin kiinnittää huomio, sehän se ihmisen kilvoituksen täällä Telluksella tekeekin vaikeaksi.
Viettelyksiä ja houkutuksia on ja niihin on helppo lähteä mukaan.
en ole ollut,
mutta Tamminiemessä voi jokainen käydä itse toteamassa sen makkarin askeettisuuden.
pettämistä ja rietastelua. Se on merkki ihmisestä joka ei ole saanut rakkautta eikä osaa rakastaa. Maan päämiehiltä VAADITAAN esimerkillisyyttä, siitä heille maksetaan .
Strippareita, drinkkejä ja seksiä porealtaassa - kuningas Kaarle Kustaan ystäväpiirin juhlissa oli uutuusteoksen mukaan hurja meno.
Tänään Ruotsissa julkaistavasta paljastuskirjasta Carl XVI Gustaf, den motvillige monarken ilmenee myös, että kuningas ja hänen lähin ystäväpiirinsä ovat nauttineet 1970-luvulta asti säännöllisesti kosteista yksityisjuhlista, jossa viihteestä ovat vastanneet parikymppiset naiset ja stripparit.
Kirjan mukaan osa juhlissa pyörineistä naisista oli nuoria ja seksiteollisuuden hyväksikäyttämiä, osa päämäärätietoisia ja kokeneita ammattilaisia. Osa taas oli aivan tavallisia ruotsalaistyttöjä, joita houkutteli mukaan mahdollisuus tavata mahtimiehiä.
Kun nuo sillä hetkellä parikymppiset tytöt olivat vauvoja, oli tuo mies jo iso äijä.
höhhöh, mies parhaassa iässään, parikymppinen on täysi-ikäinen, ja saa tehdä mitä haluaa. Valtahan kiehtoo typyköitä. Kallehan on ollut 30-40v silloin. Vai vanha hahhah. Sun ikäinen on vanha, ei suinkaan nelikymppinen.
Urkkikin sitten siihen sakkiin vai, et ihan pedofiili?
Ei kai se urkki tamminiemeen niit misujaan vienny, olihan hienoja paikkoja ympäri suomea, ja maailmalla. Ja ihan hesassakin, firmojen upeita mestoja.saunoineen.
Luxushotelleja,
ja ylpeilet aina sillä, mite ilkeät olla katkera ja vihainen omalla nikilläsi!
Se on outoa, sillä jos minä kkrjoittaisin niin ilkeitä kuin sinä , niin häpeäisin.
Niin erilaisia olemme kuin olla voi.
Itse olen tavallinen tallaaja, joka yritän olla pahoittamatta toisen mieltä, jos se vain on vallassani.
Monien kanssa olen sinun täälläkin nähnyt rähisevän ja riitelevän.
Milloin sinulle riittää, ainako vain haluat sitä samaa?
mikä ihmeen innostus on tänään minun kimppuuni hyökkäillä. Koko päivän olen ollut poissa kotoa, ja jo täälläkin "löydetään" muka minut. En todellakaan alennu sinunkaan tasollesi ja kirjoittele tuollaisena pelkurina. Sattumalta lueskelin tätä ketjua, johon ei todellakaan aikomustakaan vastailla.
Pitäisikö minun olla samanlainen kuin sinä..hehheh...en todellakaan ole.
ihan sivullisena pyydän.
kummastusta, ja minulla varmasti oikeus ilmoittaa, etten kirjoittele mitään muuten kuin omalla nikilläni.
Mitä tarkoittaa muuten sivullisena kirjoittelu, sen uskallan vielä kysyä. Nyt kyllä ilmoitan sulkevani koko toosan, vai pitääkö pyytää lupa. Väittämättä nikki kysymysmerkki haki sopivaa rakosta purkaakseen itseään minun kustannuksellani...no se siitä.
Ihmettelen sitä uteliaisuuden määrää joka C-G:n ympärillä nyt pyörii. Onhan näitä ollut, muutama vuosi sitten Englannin Charles joka käyttäytyi todella "sikamaisesti" Dianaa kohtaan. Tämä nykyinen kun oli matkassa mukana kaiken aikaa. Oli siinä nuorella tytöllä kestämistä Charles- pukissa. C-G sentään tuli järkiinsä ennen aamunkoittoa!
Asia menneiden muistojen joukossa mutta Dianan lapset eivät isänsä sikailua unhohda koskaan. Näin se menee, jos isä tai äiti onpetturi, koskaan ei se moka unohdu lasten mielistä.
se varmaan lapsille onkin, ja vie itsetuntoa heikommaksi kaikilta perheen jäseniltä.
Kyllä isän olisi oltava mies, väkevä ja vahva hyvässä,
oman itsensä hallitseva
ja perhettään ja lastensa kasvua tukeva.
tytärhän aina samaistuu äitiinsä, se äidin suru, viha, häpeä,.. ja itsetunnon menetys on vielä pahempi asia kuin pojalle, joka kenties vain yrittää matkia isäänsä tyyliin "miehet on miehiä!" ja jatkaa vääryyttä.
Aikamoinen yleistys. Toisekseen tuon perheen lapset ovat kaikki aikuisia.
Olin aikoinani hyvilläni, isäni löytäessä itselleen uuden naisen, pääsipä äidin jäkättävästä ilmapiiristä pois. En todellakaan kärsinyt mitenkään, oli helpotus, koska säälin isääni kohtaan esitettyjä vaatimuksia, ja ainaista suukopua. Muutin vuoden päästä itsekin, sai seinille puhua sen jälkeen.
Voi äitiparkaa.
Kiinaan viikoksi ja toivoo että möly taantuu.
sitten se likapyykin pesu vasta alkaa. Sääliksi tulee Kallea ja koko perhettä. Ovat niin ihania ihmisiä, se Wiktoria ja Danielkin. Se julkaisija, mikä se nyt oli, kertoo rahastavansa paljastuskuvillaan. Voiko tuollainen salakuvaaminen olla laillistakaan? Karmeaa todella, antais nyt jutun olla ja kuningasperheen selvitä tästä skandaalista jotenkin, pitääkö vielä lisätä myrkkyä haavoihin?
tai tuollaisia kirjailijoita, jotka yrittävät rahaa tehdä toisen maineella. Miksi kaivella vanhoja asioita? Miksi sotkea perheen elämää? Nämähän olivat ilmeisesti kuningasperheen tiedossa ainakin osittain.
En arvosta juuri tuollaisia juorutoimittajia enkä juorukirjailijoita. Hyi olkoon!!
tulessakaan.
Lorenalle ja muillekin asiasta kiinnostuneille kerrottakoon, että on suuri ero Englannin prinssi Kallella ja Ruotsin kunkulla Kalle Kustaalla.
Englannin Kalle on ollut koko aikuisen ikänsä lööpeissä naisseikkailujensa vuoksi ja on siten ikään kuin vanha konkari niissä puuhissa.
Ruotsin Kalle Kustaa on taas muovannut itsestään ja perheestään sellaisen kuvan, että kaikki on hyvin ja kauniisti ja onni kukoistaa.
Siksi on Kalle Kustaan nyt julkisuuteen tulleet skandaalinkäryiset naisseikkailut ja suoranaiset petturikunkun elkeet olleet yllättäviä ja pöyristyttäviä.
Nyt on kunkku Kalle Kustaa antanut lausunnon, että hän on puhunut vaimonsa kuningattaren kanssa.
Niin kai.
Mistä lie puhunut.
Olisi mielenkiintoista saada tietää, mitä Silvia sanoo tähän miehensä petturuuteen? Turha toivo. Hovissa niellään viha ja katkeruus ja näytetään ulospäin vain hymyileviä kasvoja, kuten kruunuprinsessan äskeisellä Suomen vierailulla nähtiin.
Välillä näytti kuvissa siltä, että Victorialla oli hymykramppi tai sitten hyvin harjoiteltu ilme kasvoilla.
Kuninkaallisilla ei ole helppoa.
Ei muuta kun ollaan onnellisia sukujuuristamme ja vapaudesta taaplata tyylillämme. Saamme ihan vapaasti harrastaa samoja mitä kuningaskin (no vähän halvemmalla tiätty), eikä kukaan meistä ole pahemmin kiinnostunut ja kirjaa kirjoita. Kun ei siitä kirjasta kuitenkaan tekijälle hyrkkaa heruisi.
t katleija kuin kunkku, ei olis arvannu. DDDD