Heräsin nyt yöllä, kun tuolta rappukäytävästä kuului örinää: siellä naapurin rekkakuski tuli kotiin. Ajattelin, että toiset saa nukkua, kun toiset saa tehdä ne työt ja minä kuulun siihen ensimmäiseen porukkaan. Minulla on aina aikaa yöt maleksia täällä netissä jauhamassa sontaa. Ai niin, sehän minun piti sanoa, että tuo naapurin rekkakuski pelasti minut varmalta kuoliolta, sillä olin jotenkin onnistunut kääntymään oman käteni päälle ja herättyäni se oli nyt aivan puutunut, tunnoton ja sinersi. Aamuun mennessä se olisi varmaan ollut kuoliossa joka olisi varmasti levinnyt muualle ruumiiseen. Se olisi todennäköisesti aiheuttanut minulle hydrokefaluksen, jonka olisin saanut poistattaa patologisella ja arvatkaa vaan, onko minulla rahaa sellaiseen?
Öitä vaan teille kaikille
Pajatso palaa
1
285
Vastaukset
- 00000000000000000000
Voi ressukka. Mee hoitoo tai töihin, ja yritä ny selvitä noitten ongelmies kans.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233113Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68720Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3703Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32581Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3580Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35577Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es19510Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3509- 40501
- 36495