"Moni ulkomaalainen on ihmetellyt, miksi Tallinnassa on niin vähän veneitä verrattuna esimerkiksi Helsinkiin tai Tukholmaan. Neuvostoaikana vainoharhainen valtio kielsi kansalaisiltaan merellä käynnin. Nyt Keskustapuolue tekee sen taloudellisesti mahdottomaksi......." http://www.balticguide.ee/index.php?s=1&n=209&a=6993
Kapitalismin riesa ja sosialismin vaiva
Kippikustaa
3110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on edelleen kommunismin aikaan saamaa. 50 vuotta meni ilman pääomien kokoontumista ja se mitä saatiin aikaan vietiin Moskovan laareihin. Kun päästiin eroon komuikeestä niin kaikki varat maan kehittämiseen piti lainata ja sehän on tiettävästi kallista puuhaa vaikka ei pikavippeihin sortuisikaan. Venäjä on velkaa kaikille Viron asemassa olleille maille miljardittain missä valuutassa hyvänsä mutta pöykärityyliinsä se siitä viis veisaa jatkaen isotteluaan pommeineen.
kommunismin lopulliseen kitkemiseen menee 3-4 sukupolvea.
Taisi olla oikeassa. Nyt kuitenkin olemme jo helvetin kaukana kommunismista. Enää kommunistien säälittävät rippeet huutelevat puskistaan. Näkösille ne reppanat eivät enää uskalla.
kadoksissa vaan sen taloudelliset vaikutukset näkyvät vielä pitkään. Paljonko on Saksakin joutunut investoimaan ossien maan uuteen ylösrakentamiseen, en muista summaa mutta se oli ehkä 20 tonnia/ ossi joita oli luokkaa 15 miljoonaa. Aikamoinen kustannus kommunistisella riistolla saatiin aikaiseksi. Tuosta saadaan noin 200 miljardia euroa eikä homma vieläkään ole kunnossa. Kun meidän valtiomme vuosibudjetti on luokkaa 50 miljardia niin me porskuttaisimme tuolla summalla 4 vuotta ilman velan lisäystä.
Ei ole kommunismi halpaa leikkiä eikä vakuutuksetkaan taida kosvata.