Miten demokratia toteutuu näiilä keinoin?
"Sosialistisissa maissa pidettiin luonnollisesti vaaleja. Kokonaan toinen kysymys oli se, mitä poliittista merkitystä vaaleilla oli. Yhden ehdokkaan vaalit olivat sellaisia, joissa ehdokkaita oli yhtä paljon kuin paikkoja, esimerkiksi vaalipiirissä ehdokkaita oli vaalipiirin parlamenttipaikkojen verran.
Teoriassa, tosin vain teoriassa, äänestäjät saattoivat vaikuttaa vaalitulokseen. Ehdokkaiden nimet oli valmiiksi painettu vaalilippuun, mutta äänestäjällä oli oikeus yliviivata ehdokkaan nimi. Jos yli puolet äänestäjistä olisi vastustanut ehdokasta, häntä ei olisi valittu. Toisaalta kaikki ehdokkaat olivat puolueen nimeämiä, joten ehdokaslistan kritisointi oli myös puolueen kritisointia ja sosialismin vastaisuutta. Kunnollinen kansalainen ei siis kuvitellutkaan menevänsä äänestyskoppiin yliviivaamaan ehdokaslistaa, vaan rehellisesti ja avoimesti osoitti luottamustaan puolueen linjaan pudottamalla äänestyslippunsa suoraan vaaliuurnaan heti saatuaan sen käteensä äänestyspaikalla. http://www.balticguide.ee/index.php?s=1&n=195&a=6546
Olisko ollut sitä itsekorjautuvaa? Siihen kaatui hirmuvalta.
"Neuvostoajan lopun merkkejä kaikkialla olivat useamman ehdokkaan vaalit ja parlamentin tukea nauttiva hallitus. Virossa nämä saatiin keväällä 1990. "

Vastaukset 1
Vanhimmat
jossa on vain yksi puolue joka sekin on varsin jäykkä ja laittaa vastustajansa kärsimään. Demokratia vaatii vapautta ilmaista vapaasti mielipiteensä kunhan sillä ei vahingoita muita. Murha ei esim. kuulu vapauden kuvaan vaikka sitä kommunismissa on runsaasti viljelty.