En ollut varma mihin osioon pitäisi kirjottaa, mutta toivottavasti tämä on edes vähänkin se oikea.
Tarvin hyvin kipeästi neuvoa, ohjeita miten edetä elämässä eteenpäin. Olen eroamassa (oikeastaan jo eronnut) tyttöystävästäni, seurustelimme n. puolitoista vuotta, tyttöystäväni pelasti minun elämän ja auttoi minua jaksamaan tässä elämässä. Laitoin kaikkeni peliin siihen suhteeseen, koska ajattelin, että hän on se oikea, tuntui siltä. Jätin kaverit (tiedän, että se on virhe), en tehnyt mitään muuta, kun ollut tyttöystäväni kanssa, aina ilman häntä oli paha olla. Mutta nyt tämäkin suhde on mennyttä. Tuntuu, että se on viimeinen niitti minun elämälleni.
Isäni on alkoholisti, asuu eri kaupungissa, kun minä. Olen yrittänyt silti pitää isääni tosi rakkaana ihmisenä. Hän on ihana sillon kun hän ei juo, mutta sillon kun hän juo, hän muuttuu aivan eri ihmiseksi. Lapsena sain kokea tosi kovia aikoja. Kun hän joi, minä pelkäsin oikeasti henkeni edestä, itkin omassa huoneessani, pelkäsin, että kohta hän tulee, lyö, huutaa, raivoaa. Sain monesti lapsuudessa kokea sen, kun oma isä lyö sinua, sen että piti lähteä pois kotoa karkuun, sen että poliisit tulivat keskellä yötä hakemaan isäni pois. Tietenkin tämä jättää jäljet koko lopuksi elämäksi. Nykyään hän juo ja juo entistä useammin, hän soittaa juovuksissa, kertoo että haluaisi tappaa itsensä (hänenkään elämä ei ole helpommasta päästä), mutta sanoo myös, että hän ei tee sitä minun ja minun veljeni takia. Tälläkin hetkellä hän on juovuksissa, ei ole soittanut neljään päivään, enkä tiedä onko hän edes hengissä, aina saa pelätä. Lisäksi hän ei ole ikinä ollut edes pahoillaan, siitä mitä on tehnyt.
Asun siis äitini ja hänen uuden miesystävän kanssa. Muutimme n. puoli vuotta sitten uuteen taloon, joka ei minulle ole mikään koti. Joka päivä ajattelen, että mitä h******ä minä teen täällä. Äitini rakastaa minua, sen tiedän, mutta hänelläkin on omat juttunsa, eikä hän voi kokoaikaa keskittyä vain minuun ja minun pahaan oloon. Myös äitini on pahoinpidellyt minua, kun olin nuori, mutta ei lähellekään niin pahasti kun isäni.
Olen käynyt psykologilla, lopetin sen kesken, kun en kokenut sen auttavan mitenkään. Tällä hetkellä tuntuu, että ei kertakaikkiaan voi olla hyvä olla, ainoa asia mikä saa hyvälle tuulelle edes hetkellisesti, on tupakka ja alkoholi, enkä haluaisi seurata isäni jalanjälkiä, vaikka myös itse jonkin verran juon ja poltan. Haluaisin, että edes joku joskus ymmärtäisi kuinka hirveätä tuskaa elämäni on, jokainen päivä on vaan armoton taistelu, mikään ei tunnu hyvältä. Olen taistellut koko elämäni ajan, enkä halua lopettaa taistelemista, en vaan tiedä miten voimavarani enää riittävät. Haluaisin edes kerran kokea sen, kun on oikeasti onnellinen, ikinä en ole sitä kokenut. Itsemurha-ajatuksia on ollut, mutta sen olen itselleni luvannut, että semmosta en aio tehdä, mieluummin kärsin.
Lisätään nyt vielä loppuun, että olen 17-vuotias poika.
Tarvin hyvin kipeästi neuvoa, ohjeita miten edetä elämässä eteenpäin. Olen eroamassa (oikeastaan jo eronnut) tyttöystävästäni, seurustelimme n. puolitoista vuotta, tyttöystäväni pelasti minun elämän ja auttoi minua jaksamaan tässä elämässä. Laitoin kaikkeni peliin siihen suhteeseen, koska ajattelin, että hän on se oikea, tuntui siltä. Jätin kaverit (tiedän, että se on virhe), en tehnyt mitään muuta, kun ollut tyttöystäväni kanssa, aina ilman häntä oli paha olla. Mutta nyt tämäkin suhde on mennyttä. Tuntuu, että se on viimeinen niitti minun elämälleni.
Isäni on alkoholisti, asuu eri kaupungissa, kun minä. Olen yrittänyt silti pitää isääni tosi rakkaana ihmisenä. Hän on ihana sillon kun hän ei juo, mutta sillon kun hän juo, hän muuttuu aivan eri ihmiseksi. Lapsena sain kokea tosi kovia aikoja. Kun hän joi, minä pelkäsin oikeasti henkeni edestä, itkin omassa huoneessani, pelkäsin, että kohta hän tulee, lyö, huutaa, raivoaa. Sain monesti lapsuudessa kokea sen, kun oma isä lyö sinua, sen että piti lähteä pois kotoa karkuun, sen että poliisit tulivat keskellä yötä hakemaan isäni pois. Tietenkin tämä jättää jäljet koko lopuksi elämäksi. Nykyään hän juo ja juo entistä useammin, hän soittaa juovuksissa, kertoo että haluaisi tappaa itsensä (hänenkään elämä ei ole helpommasta päästä), mutta sanoo myös, että hän ei tee sitä minun ja minun veljeni takia. Tälläkin hetkellä hän on juovuksissa, ei ole soittanut neljään päivään, enkä tiedä onko hän edes hengissä, aina saa pelätä. Lisäksi hän ei ole ikinä ollut edes pahoillaan, siitä mitä on tehnyt.
Asun siis äitini ja hänen uuden miesystävän kanssa. Muutimme n. puoli vuotta sitten uuteen taloon, joka ei minulle ole mikään koti. Joka päivä ajattelen, että mitä h******ä minä teen täällä. Äitini rakastaa minua, sen tiedän, mutta hänelläkin on omat juttunsa, eikä hän voi kokoaikaa keskittyä vain minuun ja minun pahaan oloon. Myös äitini on pahoinpidellyt minua, kun olin nuori, mutta ei lähellekään niin pahasti kun isäni.
Olen käynyt psykologilla, lopetin sen kesken, kun en kokenut sen auttavan mitenkään. Tällä hetkellä tuntuu, että ei kertakaikkiaan voi olla hyvä olla, ainoa asia mikä saa hyvälle tuulelle edes hetkellisesti, on tupakka ja alkoholi, enkä haluaisi seurata isäni jalanjälkiä, vaikka myös itse jonkin verran juon ja poltan. Haluaisin, että edes joku joskus ymmärtäisi kuinka hirveätä tuskaa elämäni on, jokainen päivä on vaan armoton taistelu, mikään ei tunnu hyvältä. Olen taistellut koko elämäni ajan, enkä halua lopettaa taistelemista, en vaan tiedä miten voimavarani enää riittävät. Haluaisin edes kerran kokea sen, kun on oikeasti onnellinen, ikinä en ole sitä kokenut. Itsemurha-ajatuksia on ollut, mutta sen olen itselleni luvannut, että semmosta en aio tehdä, mieluummin kärsin.
Lisätään nyt vielä loppuun, että olen 17-vuotias poika.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lisättäköön vielä, en saa öisin nukuttua, kun mietin elämääni ja asioita. Nukun n. 2 tuntia yössä ja tietenkin koulussa väsyttää, oon joka päivä aivan poikki, josta johtuu myös se, että koulu menee ihan p*********n
Entä jos rupeaisit lukemaan kirjoja, että kirjat olisivat ystäviäsi?
Voisit aloittaa myönteisen ajattelun kirjoista, "onnistumis"-kirjoista, oma-apukirjoista jne että pääsisit alkuun. Sitten siirryt harrastuskirjoihin, ehkä keksit jonkun jutun, mistä olet kiinnostunut, mutta et vain ole tullut ajatelleeksi. Hauskat kirjat ovat myös hyviä. Kirjastoon vain ja lainaamaan.
Tiedän omasta kokemuksesta että kirjojen lukeminen on hyvä juttu.
Olen itse vieraalla maalla ja on ollut tosi yksinäistä, lapsuus ei ollut niitä helpoimpia.
Mutta sitten keksin lukemisen. Olen lukenut mielettömästi kirjoja ja tiedän vaikka mitä.
Mitä tulee tyttöystävääsi, niin jokaisen pitää selvitä omasta elämästään itse. Se on elämän laki.
Opettele, että et ole riippuvainen kenestäkään, vaan että kyllä sinä pärjäät.
Jos vanhempasi pahoinpitelevät sinua, niin tee reippaasti ilmoitus! Ei sinun tarvitse hävetä ja sinua ei kukaan saa pahoinpidellä!
Voit myös kirjoittaa kirjeen ja kertoa siinä mikä ei ole hyvin ja mitä muutosta haluat.
Yksi vinkki yöuniin.
Kirjastossa on rentoutusCD:tä. Kun kuuntelet illalla sellaisen, niin saat nukuttua.
Itse olen kuunnellut ja kyllä on auttanut. Yölläkin jos herään, saatan kuunnella ja nukahtaa uudelleen.
Rentoutus-kirjoja on myös kirjastossa.
Hengitä kolme kertaa syvään. Kokeile.
Se on hyvä alku, että kirjoitat ongelmastasi ja olet aloittanut purkamaan sitä.
Kaikkea onnea sinulle!
Moikka!
Sun kirjoitus kosketti ja itsellä on vähän samanlaisia kokemuksia elämässä. minulla ei ole enää elossa tosin kuin toinen vanhempi, isäni ja hän on alkoholisti. Tiedän tuon tunteen kun haluaisi auttaa ihmistä, mutta joutuu vaan seuraamaan kun toinen tuhoaa itseään. Ja vaikka kuinka puhuisi hänelle järkeä, se ei auta. Vaikka puhuisi miltä minusta tuntuu hänen juomisensa, hän ei silti lopeta sitä. On hyvin hankala löytää tuohon suhtautumistapa.
Olen sinua 5 vuotta vanhempi ja käynyt samanlaisia asioita läpi suunnilleen samanikäisenä. Olin tosi masentunut, koulusta ei tullut mitään ja muutenkin luulin, ettei tulevaisuudesta tule mitään. Oikeasti kehottaisin sinua hakemaan apua. Vaikka tuntuisi, että se apu ei auta niin silti, kannattaa sitä hakea. Ennen masennuslääkkeiden aloittamista koulu meni ihan surkeasti. Kun aloitin ne, keskittymiskyky parani samantien. Se toinen lääke auttoi nukahtamiseen ja kun iltasella normaalisti tuli kelattua asioita siihen asti, ettei uni tullut, tuntui että tuo lääke auttoi niin paljon, kun sai sen unen ja aamulla tuli herättyy virkeänä. Yhtäkkiä aloin nähdä asiat valoisampana. Aloin hymyillä enemmän ja ihmisten seurakin alkoi kiinnostaa enemmän. Se psykologi oli itsellä ensin väärä. En kokenut sitä terapiaa oikein auttavaksi, joten vaihdoin henkilöä ja sitten se alkoi toimia. Tämä neuvo saattaa kuulostaa typerältä, mutta oikeasti tiesitkö että masennus vaikuttaa kouluarvosanoihin aika paljonkin heikentävällä tavalla ja sinulla olisi nyt tärkeää saada hyvä pohja tulevaisuudelle tuosta koulusta.
Itse koin teini-iän todella myrskyisänä. Kaikki tunteet tuntuivat olevan niin voimakkaita ja se tuska tuntui olevan loputonta. Se oikeasti kuuluu ikääsi . Sitä on kyllä tasoittunut niin paljon tunnemaailmaltaan aikuisena. En tosin halua yhtään vähätellä sinun tunteitasi. Masennus ja toivottomuus on oikeasti helvetillisiä ja piinaavia tunteita. Tuo 18 vuotta on oikeasti varmaan ihmisen mielenkiintoisimpia ikävuosia, kun olet aikuistumassa ja täysikäistymässä.. 17 vuotiaana on varmaan aika yleistä hapuilla elämänsä suhteen, oikeasti et ole todellakaan ainoa.
Tuo sinun suhteen päättyminen saattaa nyt vaikuttaa maailmanlopulta ja tiedän sen tuskan ja piinan, mitä se aiheuttaa, kun suhde päättyy. Mutta omien kokemuksien perusteella voin sanoa, että se voi olla parempikin, että se suhde loppui sinulle loppupeleissä tuon ikäisenä kuin vanhempana. Koska juuri tuossa iässä olisi hyvä luoda itselleen sosiaaliset piirit, oppia selviytymään elämässä, itsenäistyä ja opiskella. Olet niin nuori, että tulet tapaamaan varmasti vielä sen oikean ihmisen. Ja parempi se on, että se suhde päättyy nyt kuin sitten vuosien päästä jolloin olet vielä enemmän henkisesti kiinni siinä suhteessa (minulle kävi niin).Älä enää tee sitä virhettä, että koko elämäsi pyörii yhden henkilön ympärillä. Pitää olla nuorella ihmisellä muutakin. Kukaan ei sinua voi pelastaa vaan sinun täytyy itse oppia selviytymään.Se toinen voi olla siinä tukena. Jos liikaa ripustautuu toiseen niin se suhde ei ole terveellä pohjalla. Pitää muistaa pitää yhteyttä kavereihinkin, että on riittävästi sosiaalista tukiverkostoa. Ota yhteyttä niihin vanhoihin kavereihin jos vaan voit.
Olet oikeasti niin nuori ja sinulla on elämä edessäpäin. Jos annat elämäsi luisua synkkyyteen etkä hae apua niin saattaa mennä vuosiakin siinä synkkyydessä. Nyt olet vielä niin nuori, että kannattaa nyt tässä vaiheessa hakea se apu, kun kaikki opiskelujutut yms.. on niin tärkeitä. Tärkeintä varmaan sinulla olisi nyt että saisit juteltua joillekin noista asioista jotka painaa sun mieltä ja saatua purkaa sen synkimmän kuorman jonkun kanssa. Ainoa asia mikä minua kaduttaa omassa menneisyydessäni on se, miksi kulutin suurimman osan teini-ikääni masennuksessa enkä osannut hakea apua aikaisemmin. Ongelmilla kun on tapana patoutua sinne sisustaan vuosien saatossa oikein kunnolla jos niitä ei pääse purkamaan, käsittelemään ja hoitamaan. Tuntui, että meni vuosia hukkaan, näin kun jälkikäteen ajattelen. Ja myöskin kaduttaa se suhteeni jossa roikuin liian pitkään koska en uskaltanut olla yksin, vaikka suhde oli oikeasti huono suhde.
Apua, tuossa tekstissä oli kyllä aivan liikaa jotakin tuttua, pahaa, pelkoa. Minunkin, vanhempani käyttävät välillä turhankin paljon alkoholia, viikonloput varsinkin, sattuvat olemaan joskus yhtä helvettiä, entä lomat sitten. Loma lähestyy, ihmiset suunnittelevat reissuja ja muita suunnitelmia mahdollisesti perheen kanssa. Jotkut lähtevät lappiin hiihtoretkelle, ja minä jään kotiin, tiedossa vanhemmat, jotka juovat, eivät niinkään ole kiinnostuneita nuoremmista sisaruksistani, varsinkaan veljestäni, joka kamppailee elämän suurten kysymysten välillä, silläkin yläaste alkamaisillaan. Itse olen yrittänyt jaksaa heitä, edes sisarusteni takia. Minulla muuten vähän toisin, isäni kanssa tulen toimeen paremmin ja koen äitini olevan enemmän se jolla ongelmia alkoholin kanssa. Onneksi hän pääsee töihin, jos se antaisi hänelle syytä olla juomatta, ainakaan känniin saakka.
Surullista, että ainoita asioita, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle on alkoholi ja tupakka. Kyllä varmasti parempiakin löytyy, vaikkakin nyt, vielä jos olet eroamassa/eronnut, sinulle rakkaasta tyttöystävästäsi, asia tuntuu vielä pahemmalta. Mutta surukin vie aikansa.
Hieno lupaus sinulla, että et aio itsemurhaa, itsekin olen pienenä tyttönä jotakin tuonne päin itselleni luvannut, lähinnä alkoholin ja tupakan suhteen, niistä olen saanut negatiiviset vaikutukset vanhemmiltani. Ja minä EN halua itselleni samaa kohtaloa, ja rahaongelmia siihen päälle. :< Melkein pelottaa, ajatuskin.
Minusta Dahlia__ kirjoitti tosi hienosti, omia näkemyksiään, sieltäkin löytyy niin paljon samaa, mutta tosiaan sinun pitäsi kyllä päästä purkautumaan jollekin ihmiselle ongelmistasi, ettei tilanne tuosta pahentuisi, toivoa on.
Jos, psykologi ei tuntunut auttavan, voisitko saada jonkun ihmisen, jonka kanssa, vaikkapa keskustella messengerissä, sähköpostin välityksellä tai jotain vastaavaa? Auttaisiko jos pystyisit tätä kautta jollekin purkautumaan ja mahdollisia neuvoja ja kuulumisia vaihtamaan? vaikka sellaisen kanssa jolla olisi saman kaltaisia kokemuksia?
Sekin, jos saisit puhua jollekin, voisi helpottaa saamaan paremmin nukuttua, eihän tätä maailmaa yksin tarvitse murehtia, eihän? Olis kuitenki tärkeetä sullekin, että saisit nukuttua. Itelläkin, tällä hetkellä koulun käynti vähän lipsuu ja kärsii.. Ei aina jaksa, vaikka yrittäisikin kovin. yö unet kun ei itelläkään oo aina parhaimmillaan, ja se kyllä oikeesti vaikuttaa koko päivään ja fiilikseen. Miten jaksaa? pitäs oppii elämään.
Jos, sinä haluat, minustakin saat vaikka, juttukaverin meseen, jos sellaista käytät. Ehdottaa saa. (:
Voin tänne osotteen antaa, jos kiinnostaa niin vastaile vaikka tänne, miten vain.
Kavereita kun koskaan ei ole liikaa, eikä täällä kenenkään tarvii yksinkään jaksaa.
Aikuisten huolia vielä rankenpaa kantaa, miten he pärjäävät, kun omissa asioissakin on jo tarpeeksi.
Ite saman ikänen, ku sinäki.
Surullsta tekstiä.. itsellä on kanssa ollut aika hankala lapsuus. Ei pahoinpitelyä eikä alkoholia mutta muuten todella raskasta. En nyt viitsi asiaa tässä sen enempää tarkentaa. Kuitenkin itsellä oli sitten sama tilanne edessä, viina alkoi maistua enkä ollut kiinnostunut enää juuri mistään. Join niin paljon, ettei moni voisi sitä edes uskoa. Nytkin kun oli kesäloma kesäkuussa. Join. Loman aikana oli yhteensä neljä selvää päivää. Nekin siitä syystä että oli niin paha olla ettei pystynyt juomaan. Juominen aiheuttaa pahaa oloa, sen voin sulle sanoa. Otin itseäni niskasta kiinni ja vähensin dokaamista.. pääsin samalla masennuslääkkeistä eroon ja nyt mulla on hyvä olla.. oonkohan nyt sitten ollut neljä viikkoa täysin selvinpäin, tiedostan sen, että viinasta ei ole itselle kuin harmia.. seuraavan kerran lähden viihteelle uutena vuotena, muuten ole selvinpäin, tietysti olet nuori, niin en tiedä auttaisko tuo sinua.. mutta kannattaa ainakin harkits..
Loppuun vois sanoa että kyllä se lapsuus vaan valitettavasti jättää aika isot jäljet ihmiseen.. itsestä on tullut aika ujo, ja hieman sulkeutunut.. mun on todella vaikea luottaa ihmisiin.. murheistani en osaa puhua juuri kenellekään, vaikka välillä mieli tekisi..
Nyt oon kuitenkin asettanut tavoitteet itselleni, ja oon päättänyt että vuoden päästä aion olla onnellinen.. :) ehkä se onni löytyy meille kaikille kun jaksetaan vaan tehdä töitä sen eteen..
Sinä olet arvokas. Jeesus Kristus auttaa, rukoile Häneltä apua.
Lue kirjoja, elä, matkusta, haaveile, unelmoi. Rukoile Jumalaa
avuksi.
Mulle tuli mieleen, että voisit olla kiinnostunut lukemaan sellaisen kirjan kuin Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa. Siinä puhutaan noista samoista asioista, joista säkin kirjoitit.
Kuinka kauan kävit psykologilla? Yleensä menee aika pitkään, että käyntien vaikutus alkaa oikeasti näkyä, ja silloinkaan et välttämättä tajua, mistä vaikutus tulee. Kannattaa vaan pitää elämässä (offline) edes joku, kenelle saa puhua.
Hei sinä poitsu-17-vuotias.Sinulla on elämä edessä,yritä jotenkin pinnistellä tässä elämän tyngässä kiinni,niin olen minäkin,olen kohta 54-vuotias nainen ja samoja asioita kokenut kuin säkin.Minäkään en tiedä itsestäni,että mistä kummasta mä saan aina voimaa selviytyä.Kevät tulee ja aurinko paistaa.terveisin :Toinen yksinäinen.
"Olen eroamassa (oikeastaan jo eronnut) tyttöystävästäni, seurustelimme n. puolitoista vuotta, tyttöystäväni pelasti minun elämän ja auttoi minua jaksamaan tässä elämässä. Laitoin kaikkeni peliin siihen suhteeseen, koska ajattelin, että hän on se oikea, tuntui siltä. Jätin kaverit (tiedän, että se on virhe), en tehnyt mitään muuta, kun ollut tyttöystäväni kanssa, aina ilman häntä oli paha olla. Mutta nyt tämäkin suhde on mennyttä. Tuntuu, että se on viimeinen niitti minun elämälleni."
"Lisätään nyt vielä loppuun, että olen 17-vuotias poika. "
Sinä kuulut juuri niihin apinoihin, joille pitää olla kaikkimulletännehetinyt jo tuossa iässä. Olet vielä poika, kuten totesit joten mitä vittua hypit tyttöjen perässä JO nyt?
Jos keräät täältä sääliä niin painu helvettiin.
Ymmärtäisin, jos olisit 30 vuotias mutta kun et ole.
menehän leikkimään pihalle pallon kanssa tai ala harrastamaan jotain. Munat valtioille pikkupojilta, jos niitä ei osaa käyttää siihen perusasiaan eli runkkaamiseen.
En minäkään sinun ikäisenäsi ollut tuollainen hemmoteltu paska. Normaali ikäisesi pyörii oman sukupuolen edustajien kanssa. Sitten kun ikää tulee sinne yli pariin kymppiin niin voi vähän kokeilla jo ystävystyä tyttöjenkin kanssa, jos siltä tuntuu.
Kiukuttelet asioista, jotka ei sinulle vielä pitäisi kuulua.
Voi jumalauta Janne J!!!! Toinen hakee täältä apua ja herra kehtaa tulla tämmöstä tänne laukomaan. Huvittais sunki pärstä kyllä nähä. Ja mikähän se ikä olikaan? Ei tuntus kovin paljon olevan. Oletan kuitenkin, että viestistäsi huolimatta olet täysi-ikäinen, joten käyttäydy ikäsi mukaisesti & mieti vähän herranjestas mitä tänne kirjotat. Luulis että ihmisellä sen verran päässä raksuttais..
Tänne saa kirjoittaa ihan mitä tahansa, eikä sillä ole mitään väliä. Paitsi jos hakee seuraa, silloin ylläpito syö sinut.
17 vuotias poika miksei kukaan auta. auttaa hakeudu nuoriso ohjaan juttusille he ovat kokeneita . he voivat opastaa uusiin harastuksiin. onko lähelläsi nuoriso taloa? ihmiset jotka käyttäytyvät , niin kuin kirjoitit .eivät ymmärrä sitä tosiasiaa ,että sitä saa mitä tilaa. itse olen kokenut lähes saman .mutta muista mailma on kova mutta sinun on oltava vieläkin kovempi että jaksat, mutta lyötyä ei saa lyödä.