Olen raskaana ja olen huomannut että taas on tullut lapsuudesta saakka tuttuja ajatuksia. Jos en kerkeä risteykseen ennen tuota autoa, vauva kuolee. jos en saa nyt pasianssia läpi, vauva kuolee. Jos kirjoitan sellaisen ja sellaisen viestin, minua rangaistaan ja vauva kuolee.
Olen huomannut että ne ajatukset liittyy pelkoon siitä että menetän läheisen. Kun vanhemmat olivat eronneet, asuin äidin kanssa. Ajatukset olivat samanlaisia mutta uhkana oli se että äiti kuolee. Joskus kun joku läheinen on ollut sairaalassa, uhkana ollut se että hän kuolee. Ajatukset liittyvät siis joihinkin pelkoihin. menettämisen pelkoon. Yleensä vastustan ajatusta eikä mitään pahaa olekaan sen vuoksi tapahtunut. Siksi tämä onkin niin hullua.. Mutta monesti tulee ahdistunut olo kun vastustan ajatusta enkä tee "sen mielen mukaan". Oonko mä ihan hullu!?
Olen elämässäni sairastanut vaikean masennuksen ja paniikkihäiriötä on myös ollut sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Niistä kumminkin olen parantunut. Nämä typerät ajatukset vaan vaivaa.
Olen huomannut että ne ajatukset liittyy pelkoon siitä että menetän läheisen. Kun vanhemmat olivat eronneet, asuin äidin kanssa. Ajatukset olivat samanlaisia mutta uhkana oli se että äiti kuolee. Joskus kun joku läheinen on ollut sairaalassa, uhkana ollut se että hän kuolee. Ajatukset liittyvät siis joihinkin pelkoihin. menettämisen pelkoon. Yleensä vastustan ajatusta eikä mitään pahaa olekaan sen vuoksi tapahtunut. Siksi tämä onkin niin hullua.. Mutta monesti tulee ahdistunut olo kun vastustan ajatusta enkä tee "sen mielen mukaan". Oonko mä ihan hullu!?
Olen elämässäni sairastanut vaikean masennuksen ja paniikkihäiriötä on myös ollut sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Niistä kumminkin olen parantunut. Nämä typerät ajatukset vaan vaivaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
OCD-oireilua, juttelehan asiasta neuvolassa
Itselläni on ollut/on samanlaista. Ärsyttäviähän nuo ajatukset on kun niitä pulpahtaa pintaan. Sanoit: 'Yleensä vastustan ajatusta eikä mitään pahaa olekaan sen vuoksi tapahtunut.' Tuota voi treenata vaikka ajattelemalla: 'jos nyt teen niin ja näin niin sitten tapahtuu niin ja näin vaikka 5 sekunnin kuluttua'. Huomaat että ei asiat tapahdu kuten tapahtuvat koska ajattelet niin.
Itse olen kyseisten asioiden kanssa paininut myös, jossain vaiheessa kyllästyin ja päätin ettei minulla ole maagisia kykyjä / mahdollisuuksia tehdä Jumalan kanssa diilejä.
Lähdin sotaan kyseisiä ajatuksia vastaan ja annoin ajatusten tulla. Mitään ei ole koskaan tapahtunut vaikka olenkin niin ajatellut. Lähinnä häpeää tuntenut koska kyseisiä ajatuksia 'keksii'. Mutta minua on helpannut kun olen treenannut läheisten kanssa; pyytänyt heitä näyttämään että voi ajatella 'mitä sattuu' ilman että kantaa ajatuksen takia pelkoa, syyllisyyttä jne...
Helppoa se ei ole ja stressi nostaa kyseisten ajatusten merkitystä. Mutta on mahdollista nousta ajatusten 'yläpuolelle'. Itse myös sairastanut vaikean masennuksen hyvin nuorena. Paniikkioireilua ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa myös.
Et ole yksin :)
Olenkin joskus kokeillut että kun ajatus on tullut, olen laittanutkin uhkaksi että kuolen minuutin päästä. Näin ei ole käynyt. Tiedän että ajatuksissa ei sinänsä ole järkeä ja en tosissaan usko että joku pasianssin häviäminen määrää sen että tapahtuuko jotain pahaa..
Kai se on jotain sitä, että kun elämä on ollut melkoisen kurjaa, sitä ei usko että joskus voisi olla onnellinen. Surullista.
Mutta "mukava" tietää etten ole yksin :)
Itse olen huomannut että luonteenpiirteenäni on virheettömyyden tavoittelu. Näissä ajatuksissahan on se ongelma, että ei voi 100%:sti todistaa että asia ei ole niin tai näin. Joten itse olen aikoinani päättänyt visusti pitää tällaiset ajatukset pois päästä. Sehän ei onnistunut. Yrittää kovasti olla ajattelematta niin silloin jo ajattelee kyseistä asiaa tietyllä tasolla.
Mulla on ollut pitkiä aikoja että nämä ajatukset (jo tehdyt ikävät ajatukset) eivät ole vaivanneet. Yritän ymmärtää mikä ne ajoittain aina nostaa pinnalle. Ainakin sen olen huomannut että parempina aikoina vetäydyn kuoreeni. Olen on/off -ihminen. Stressi ja krapula ovat selkeästi minulla laukaisevia tekijöitä.
Ja viime aikoina olen myös huomannut että olen määritellyt 'terveeksi olotilakseni' olotilan joka itse asiassa on tietyllä tavalla sairas olotila. Eli olen tyytynyt vähempään mitä oikeasti voin olla. Eli niinkuin sanoit; ei usko että joskus voisi olla onnellinen. Se ei ole oikein. En ole B-luokan ihminen, et sinäkään.
...muutamaa asiaa noihin ajatuksiin liittyen?
1. Kun tuollainen ajatus tulee, pitääkö sinun tavallaan 'peruuttaa' ajatus ennen 'h-hetkeä'? Ja jos niin millainen olo siitä tulee? Tulevatko ajatukset usein ja pitääkö niitä aina 'stoppailla'?
2. Oletko koskaan antanut ajatuksen tulla ja lopputulos on ollut 'negatiivinen'' (esim. et ole ehtinyt risteykseen ennen toista autoa)?
3. Oletko ajatellut esim. jos kosken pöytään niin lapsi selviää? Ja jos niin tuoko ajatus tyydytystä vai onko kyseinen ajatus 'mitätön'?
Itsehän en aikoinaan pystynyt stoppailemaan samanlaisia ajatuksia ja 'lopputulokset' olivat epätoivottuja.
Olen jälkeenpäin miettinyt millaista elo olisi jos olisin kyennyt stoppailemaan ajatuksia. Tulisiko niitä aina uudestaan ja uudestaan ja taistelisin niiden kanssa...
Yksi mikä on aina tuntunut pahalta on tunne/uskomus että olen lähestulkoon ainoa joka on ajatellut tällaisia ärsyttäviä ajatuksia. Läheiset ovat pitäneet ajatuksia typerinä ja merkityksettöminä. Olenkin sanonut heille että jos ne kerran ovat niin typeriä niin ajattelepa itse kyseinen ajatus. Hämmästykseksi kaikki ovat uskaltaneet ajatella todella ikävän ajatuksen jonka heille olen esittänyt. He eivät vain ahdistu ajatuksesta; se on heille vain ajatushälinää. Parhaimmillaan minullekin ne ovat vain ajatushälinää vailla merkitystä. On tämä erikoinen sairaus...Välillä olen täysin terve ja välillä tulee suvantokausia.