OIKOTIE yliopistokoulutukseen

Suomessa valmistuu suhteettoman paljon ruotsinkielisiä akateemisesti koulutettuja ja vieläpä yhteiskunnan hyvin palkatuille avainpaikoille.

Suomenkielisiä valmistuu taas vastaavasti suhteettoman paljon huonosti palkatuille palvelualoille, jonka lisäksi suomenkieliset pakotetaan opettelemaan ruotsia. Opetusministeriön päätösten seurauksena suomenkielisiä pakotetaan palvelualoille ja pakotetaan opettelemaan pakkoruotsia ruotsinkielisten palvelemiseksi.

Opetushallituksen vuosittainen Opetuksen määrälliset indikaattorit -julkaisu kertoo, että

* ruotsinkielisistä hakijoista pääsee vuosittain korkeakoulutukseen 51 % - 53 %.
* Sama luku suomenkielisistä on 26 % - 27 %.

Ruotsinkielisten vahvan yliedustuksen taustalla on heidän perusteeton suosimisensa yliopistojen hakutilanteessa. Perusteena tälle väitetään olevan se, että Suomessa tarvitaan valtava määrä ruotsinkielisiä akateemisia ja silti samaan aikaan kaikilta suomenkielisiltä akateemisilta vaaditaan virkamiespakkoruotsin suorittaminen. Näin ruotsinkielisillä on TUPLABONUSETU puolellaan.

PISA -tutkimusten mukaan aitosuomalaiset ovat runsaat 10 % lahjakkaampia tai parempioppisia kuin suomenruotsalaiset. Tästä huolimatta suomenruotsalaisista pääsee yliopistoihin lähes kaksi kertaa (2x) enemmän kuin aitosuomalaisista pyrkijöistä.
0241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


TUPLABONUSETU kirjoitti:

Suomessa valmistuu suhteettoman paljon ruotsinkielisiä akateemisesti koulutettuja ja vieläpä yhteiskunnan hyvin palkatuille avainpaikoille.

Suomenkielisiä valmistuu taas vastaavasti suhteettoman paljon huonosti palkatuille palvelualoille, jonka lisäksi suomenkieliset pakotetaan opettelemaan ruotsia. Opetusministeriön päätösten seurauksena suomenkielisiä pakotetaan palvelualoille ja pakotetaan opettelemaan pakkoruotsia ruotsinkielisten palvelemiseksi.

Opetushallituksen vuosittainen Opetuksen määrälliset indikaattorit -julkaisu kertoo, että

* ruotsinkielisistä hakijoista pääsee vuosittain korkeakoulutukseen 51 % - 53 %.
* Sama luku suomenkielisistä on 26 % - 27 %.

Ruotsinkielisten vahvan yliedustuksen taustalla on heidän perusteeton suosimisensa yliopistojen hakutilanteessa. Perusteena tälle väitetään olevan se, että Suomessa tarvitaan valtava määrä ruotsinkielisiä akateemisia ja silti samaan aikaan kaikilta suomenkielisiltä akateemisilta vaaditaan virkamiespakkoruotsin suorittaminen. Näin ruotsinkielisillä on TUPLABONUSETU puolellaan.

PISA -tutkimusten mukaan aitosuomalaiset ovat runsaat 10 % lahjakkaampia tai parempioppisia kuin suomenruotsalaiset. Tästä huolimatta suomenruotsalaisista pääsee yliopistoihin lähes kaksi kertaa (2x) enemmän kuin aitosuomalaisista pyrkijöistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu