Keskusta palmaassa alkiolaiselle linjalle!

Oli mahtavaa tänään kuulla keskustan uuden puoluesihteerin katsausta maalaisliitto keskustaan ja tähän päivään. Virheitä on tehty, muttanyt niistä otetaan oppia sanoi puoluesihteeri. Muutenkin aidosti tuli esille keskusta maakuntien ja lähiöiden puolueena. Köyhän asialla. ketään ei haukuttu 8muita arvokkaita puolueita) Olen iloinen, että linja on alkanut kirjastumaan. Paljon vielä toki työtä, mutta suunta on oikea. Saarenkylän keskustaväki ystävineen vietti osaston/paikallisyhdistyksen 90 vuotisjuhlia. Alueella on ollut parhaimmillaan Keskustan kannatus n. 87 prosentia ja nyt se alkaa taas nousta. Ehdokkaat ovat hyviä ja avoimia, rahaa ei hamstrata jne. Oikein. Nyt, tavallisellakin ehdokkaalla on mahdollisuus päästä eduskuntaa, ilman paksua rahapussia?!
6183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pääministeri Esko Ahon avustaja (sittemmin MTK:n puheenjohtaja) Esa Härmälä:
”Me kaikki tiedämme, että jäsenyydellä olisi joku, todennäköisesti aika suuri etu meidän kansantaloudellemme.”
”Mielestäni valitsemalla Unioniin liittymisen valitsemme samalla kehityksessä mukanaolon, dynamiikan ja avautumisen politiikan. Kieltäytymällä jäsenyydestä meitä kohtaa tietty eristäytyminen ja paikoilleen jämähtäminen.”
(Kotieläin-lehti huhtikuu 1994)

Oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki:
”Suomi ei menetä itsenäisyyttään EU-ratkaisun myötä. Itsenäisyyttä on mielestäni se, että me omien etujemme pohjalta päätämme, millaiseen kansainväliseen yhteistyöhön me haluamme osallistua. Itse asiassa tärkeä syy jäsenhakemukseemme on ollut juuri se, että pääsemme mukaan tekemään niitä päätöksiä, jotka joka tapauksessa vaikuttavat meihin.”

(Järviseutu-lehti 18.7.1994)
Valtioneuvos Johannes Virolainen:
” ’Yleisistä syistä’ mentävä Euroopan unioniin.”
”EU:hun liittyminen ei ole uusi ja järkyttävä ratkaisu.”
(Helsingin Sanomat 21.7.1994)

Maa- ja metsätalousministeri Mikko Pesälä:
”Pesälän mukaan ainakin se tiedetään EU-tilanteessa, että rehujen hinnat tulevat putoamaan huomattavasti ja se on kotieläintuotannon kannalta iso asia.”
”Ei sellaista vaalitulosta ja sellaista hallitusta tule, joka lähtisi karsimaan pois sitä kansallista tukea, jota saadaan 3,3 mrd (markkaa), Pesälä ennustaa”
”Mikäli kansa äänestää EU:iin liittymistä vastaan otetaan Maatalousbudjetti heti uuteen käsittelyyn, Pesälä tähdentää. Valtionvarainministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön budjettien ero on miljardin (markan) verran, joka on kaavittava jostakin pois.”

(Kotieläin-lehti syyskuu 1994)
Oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki:
”Meidän todellinen itsenäisyytemme vahvistuu, jos Suomi liittyy EU:n jäseneksi.”
”En pidä kansallisena onnettomuutena kumpaakaan vaihtoehtoa. EU:n ulkopuolelle jääminen on kuitenkin epävarmempi vaihtoehto, hyppy tuntemattomaan.
Minä rakastan tätä maata ja maakuntaa niin paljon, että äänestän kyllä Suomen tulevaisuudelle ja itsenäisyydelle.”
(Pohjalainen 28.9.1994)

Valtioneuvosto (Pääministerin Esko Ahon hallitus):
”EU:n jäsenmaat ovat itsenäisiä ja täysivaltaisia valtioita, jotka ovat vapaaehtoisesti päättäneet eräissä kysymyksissä harjoittaa toimivaltaansa yhteisesti.”
”EU tavoittelee kestävää ja tasapainoista kehitystä. EU haluaa kohottaa kansalaistensa elintasoa ja elämisen laatua sekä parantaa kuluttajien suojaa ja ympäristön suojelua.”
”EU-jäsenyys vaikuttaa Suomen kansantalouteen merkittävällä tavalla. Useimmissa tutkimuksissa on arvioitu, että taloudellinen hyvinvointi lisääntyy jäsenyyden oloissa enemmän kuin EU:n ulkopuolella.”
(Jokaiseen talouteen lähetetty ”Valtioneuvoston tiedote Euroopan unionin jäsenyydestä”
syyskuussa 1994)

EU-parlamenttiehdokas Kyösti Virrankoski (kesk):
”Omilla jaloillaan seisova Suomi ei luovu omasta rahastaan, markasta. Euroopan yhteiseen valuuttaan ja rahapolitiikkaan siirtyminen veisi toteutuessaan meidät Euroopan liittovaltion jäseneksi.”
(Kyösti Virrankosken vaalimainos eurovaaleissa 1996)

Äänestä
  • Suomen Keskustan puoluesihteerinä toimii entinen päätoimittaja ja ministeriöiden avustaja Timo Laaninen.
    Valtioneuvos Johannes Virolainen on jo siirtynyt Taivaaliseen lulukuoroon. Eikä koskaan ole ollut Keskustan puoluesihteeri?
    Annelii Jäätteenm-ki kaikkien aikojen äänikunigatar eu-vaaleissa ei ole koskaan toiminut Keskustan , eikä muunkaan puolueen puolesihteerinä?
    Kyösti Virankoski hoitaa virkaansa ja vähän, uulemma viljeleekin? Esko Aho ei ole koskaan ollut Keskustan puoluesiheeri. ministeri kyllä jne. Timo Laaninen 54 puhuu selkeästi ei tiettävästi "söössötä. Pääministeri osaa ainakin neljää kieltä Suomen lisäksi.
    Puolue on monelta osin uusiutunut ja työ jatkuu? Timo Soini on ollut PerSS pj jo kohta 20. vuotta.. Vanha virkaiältään ja vanha on jo puoluekin perustettu alunperin 1959 ja sen jälkeen kaksi kertaa. Ennustus. työministeri tulee Soinista ja Halla-ahosta tasa-arvoministeri ja maahanmuuttoministeri, onhan hän tohtorismiehiä ja Soini "vain" populistijätkämaisteri"?
    Ken , elää , ken uskoo, hän näkee, tämänkin maailaman ihmeen??? Tennilä kilpailee kovasti hyväpalkkaisesta työministerin salkusta. Onhan se Soinille salkutonkin ministerin paikka ja Tennilälle tol.... ministerin paikka

    Äänestä

Käsittelikö Ajatolla Laaninen imaami koulutusta millä lailla?

Äänestä
  • Rajansa se , jopa tälläiselläkin? Hän on muuten EV.lut. kirkon jäsen eikä halua ketään, pilkata. Vastuu siirtyy vain Sinulle???

    Äänestä

  • Pertti Ahokas kirjoitti:

    Rajansa se , jopa tälläiselläkin? Hän on muuten EV.lut. kirkon jäsen eikä halua ketään, pilkata. Vastuu siirtyy vain Sinulle???

    En ole ehdottanut imaamikoulutuksen aloittamista Suomessa, olisi hyvä
    kuulla Laanisen näkemys asiaan.

    Äänestä

Virheistä ei ole opittu ja vuorossa on uuden keskustan uudet virheet. Viimeistään tulevana keskiviikkona nähdään uuden linjan kirkastuminen eli vanha linja jatkuu uuden lööpin siivittämänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pertti Ahokas kirjoitti:

Oli mahtavaa tänään kuulla keskustan uuden puoluesihteerin katsausta maalaisliitto keskustaan ja tähän päivään. Virheitä on tehty, muttanyt niistä otetaan oppia sanoi puoluesihteeri. Muutenkin aidosti tuli esille keskusta maakuntien ja lähiöiden puolueena. Köyhän asialla. ketään ei haukuttu 8muita arvokkaita puolueita) Olen iloinen, että linja on alkanut kirjastumaan. Paljon vielä toki työtä, mutta suunta on oikea. Saarenkylän keskustaväki ystävineen vietti osaston/paikallisyhdistyksen 90 vuotisjuhlia. Alueella on ollut parhaimmillaan Keskustan kannatus n. 87 prosentia ja nyt se alkaa taas nousta. Ehdokkaat ovat hyviä ja avoimia, rahaa ei hamstrata jne. Oikein. Nyt, tavallisellakin ehdokkaalla on mahdollisuus päästä eduskuntaa, ilman paksua rahapussia?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu