Olen melko varma, että vaimoni on parantumaton narsisti, mutta en luota 100% omaan arviointikykyyni.
Onko mitään keinoa, kuinka voisin saada epäilykselleni varmuuden?
Jonkun muun asian yhteydessä olen ehdottanut, että menisimme keskustelemaan ammattiauttajan kanssa ongelmastamme, mutta se ei kiinnosta häntä tietenkään. Koska "vain minulla on ongelmia ja minun pitäisi hakeutua hoitoon". Joten psykologin puheille en saa häntä mitenkään.
Onko olemassa mitään kysymystestiä, tms. johon minä vastaamalla saisin selvyyden?
Vai pitäisikö minun naamioida joku psykologi ystäväkseni, jotta saisin hänet tuotua kotiini juttelemaan vaimoni kanssa?
Onko mitään keinoa, kuinka voisin saada epäilykselleni varmuuden?
Jonkun muun asian yhteydessä olen ehdottanut, että menisimme keskustelemaan ammattiauttajan kanssa ongelmastamme, mutta se ei kiinnosta häntä tietenkään. Koska "vain minulla on ongelmia ja minun pitäisi hakeutua hoitoon". Joten psykologin puheille en saa häntä mitenkään.
Onko olemassa mitään kysymystestiä, tms. johon minä vastaamalla saisin selvyyden?
Vai pitäisikö minun naamioida joku psykologi ystäväkseni, jotta saisin hänet tuotua kotiini juttelemaan vaimoni kanssa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yksi testi on, joka varmasti tepsii. Tästä tiedät tasan tarkkaan onko rakkaasi narsisti vai ei,...
http://www.youtube.com/watch?v=h5CE4bpU1N0
ymmärrät varmasti mitä tarkoitan...
Miksi sinulla (kuten meillä kaikilla) on tarve diagnisoida ne piirteet, joista et puolisossasi pidä? Tunnetko kenties, että se vapauttaa sinut vastuusta parisuhteesi ongelmiin? Jos vaimosi on diagnisoitu narsisti, kaikki ongelmathan ovat hänen syytään. Hän on luonnehäiriöinen. Lähes hullu. Sille asialle ei tavallinen terve ihminen voi mitään.
Eikö olisikin vapauttava tilanne!? Elämä on tylsää. Parisuhteesta puhti pois. Riitaakin lähes joka päivä. Koko ongelmahan ratkeaa sillä, jos se toinen osapuoli on mieleltään järkkynyt. Kätevää, eikö totta?
Kai ihminen voi eron ottaa leimaamatta puolisoaan luonnehäiriöiseksi. Silloin tietenkin täytyy aikuismaisesti tunnustaa oma osansa parisuhdeongelmaan. Ei se silti eroamasta estä, mutta saattaa kyllä sattua.
Miksi tarvitset varmuuden? Eroatko jos saat varmuuden, mutta et eroa jo joku "asiantuntija" sanookin ettei vaimo ole narsisti? Se, mitä teet avioliittosi ja elämäsi suhteen on kai ensisijaisesti kiinni siitä miltä sinusta itsestäsi tuntuu. Jos homma ei toimi ja liitto ahdistaa, olet yrittänyt tehdä asian eteen parhaasi ja silti valoa ei näy, niin jossakin vaiheesa on kai aika luovuttaa. Eroja tulee vaikka puoliso ei ole narsisti ja on ihmisiä jotka jäävät liittoon vaikka puolisolla on narsisi diagnoosi. Jokainen kai pohtii kohdallaan edut ja haitat ja tekee ratkaisunsa sen perusteella, ei diagnoosien perusteella.
Voit toki pohtia sitä vaihtoehtoa että vaimosi on narsisti, se asia ei vain aukene yleensä kovin nopeasti ja kannattaa tutustua aiheeseen monelta kantilta. Onko sinulla veraailukohtia? Toimittiinko lapsuudenperheessäsi kuten teillä nyt toimitaan. Onko sinulla ystävää jonka kanssa keskustella luottamuksellisesti kokemuksistasi?
Tunne miehen jonka vaimo on narsisti. Suhde on seurannut tuttua kaavaa eli ensin mies ihaili ja ylpeili, nainen joka vaikutti fiksulta, kohteliaalta, hauskalta ja älykkältä. Miehellä sopivasti itsetunti heikoilla ja epätyydyttävä parisuhde kun tämä kuningatar valaisi hänen maailmansa. Nainen kertoi tarinoita entisistä epäkypsistä pettäjä miehistään, nyt löytyi se oikea. Miehelle nousi kunnia-asiaksi olla jotakin muuta kuin ne edelliset; palvella, miellyttää ja toteuttaa toiveet. Nopeasti yhteen, kihloihin ja naimisiin. Sitten alkoi paljastua valeita ja muita kummallisuuksia mutta väliin tuli miestä suureasti hämmentävä raskaus, joka oli yhtä suurta draamaa jossa mihen rooli oli vain passata ja juosta rouvan oikkujen perässä. Tuleva isyys oli sivuseikka kun kuningatarmehiläinen surisi omissa sfääreissään. Lapsen synnyttyä rouvan oikkujen mukana juokseminen jatkui ja lisäksi mies huomasi valvovansa yöt vauvan kanssa, hoitavansa kodin ja perheen elatuksen. Eihän siinä jäänyt enää aikaa edes perustarpeille kuten lepo ja syöminen, mutta eihän mies voi ymmärtää mitä äitiys on joten suu tukkoon ja tekemään "vähät" velvollisuutensa. Nyt, vuosien vierittyä, mies on kuin kehäraakki joka yrittää pitää vaimon räjähtelyn kurissa antamalla tällä vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia "toteuttaa itseää". Mies pyörittää arjen, valehtelee ja peittelee perheen asioita jo rutiinilla niin muilta kuin vaimoltaankin. Vaimo vetää väliilä "täydellinen äiti", "kodin hengetär" tai " perheen puolesta uhrautuja" näytöksiä mutta pääosin ei ole mitään noista, lähinnä sohvalla viihtyvä iharakasa. Mies ei mielellään vaimosta puhu. Joskus kuulostaa kuin vaimoa ei perheessä olisikaan koska lapsikaan ei äidistään juuri puhu. Mies roikkuu liitossa lapsen takia, peläten äidin kostotoimia mahdollisessa erossa. Eipä taida voimat yksinkertaisesti edes riittää eron vaatimien käytännönasioiden hoitoon, niistäkin kun seuraa taistelu toisen perää narsistin kysesssä ollessa.
Miksi sinulla (kuten meillä kaikilla) on tarve diagnisoida ne piirteet, joista et puolisossasi pidä? Tunnetko kenties, että se vapauttaa sinut vastuusta parisuhteesi ongelmiin? Jos vaimosi on diagnisoitu narsisti, kaikki ongelmathan ovat hänen syytään. Hän on luonnehäiriöinen. Lähes hullu. Sille asialle ei tavallinen terve ihminen voi mitään.
Eikö olisikin vapauttava tilanne!? Elämä on tylsää. Parisuhteesta puhti pois. Riitaakin lähes joka päivä. Koko ongelmahan ratkeaa sillä, jos se toinen osapuoli on mieleltään järkkynyt. Kätevää, eikö totta?
Kai ihminen voi eron ottaa leimaamatta puolisoaan luonnehäiriöiseksi. Silloin tietenkin täytyy aikuismaisesti tunnustaa oma osansa parisuhdeongelmaan. Ei se silti eroamasta estä, mutta saattaa kyllä sattua.
aloin itsekin miettimään, että miksi haluaisin jonkun ulkopuolisen vahvistuksen asiaan?
Tällä hetkellä tilanteemme on kestämätön, en voi ajatella viettäväni loppuelämääni sellaisen ihmisen kanssa, joka aina vain puhuu itsestään ja ajattelee omaa parastaan.
Mutta toisaalta ymmärrän, että tuo voisi olla ohimenevä ilmiö, joka liittyisi hänen tämänhetkiseen elämäntilanteeseensa.
Olen kuitenkin lukenut, että narsismista ei voisi parantua.
Siksi jos tietäisin, että tuo ei ole ohimenevää, en tuhlaisi enää aikaani muutoksen odottamiseen tai hänen käytöksensä myötäilyyn.