KAUKOLÄMMÖN KUSTANNUKSET

Tiedote 19 / 23.9.2009

Lehdistötiedote: Kilpailuvirasto selvittää kaukolämpöyhtiöiden hinnoittelukäytäntöjä


Kilpailuvirasto lähetti tällä viikolla maan kymmenelle suurimmalle kaukolämpöyhtiölle laajan kyselyn yhtiöiden soveltamista kaukolämmön hinnoitteluperusteista. Selvitysten tavoitteena on muodostaa näkemys siitä, onko alalla syytä epäillä esiintyvän kilpailunrajoituslain tarkoittamaa kohtuutonta hinnoittelua ja onko kaukolämmön hinnoittelua tutkittava yksityiskohtaisemmin.

Kaukolämpöyhtiöillä on vahva asema asiakkaisiinsa nähden. Kaukolämpöverkkoon liittymisen kustannukset ovat niin suuret, ettei asiakas voi enää käytännössä vaihtaa lämmitysmuotoa, jos hän on jo valinnut kaukolämmön lämmitysmuodokseen. Lisäksi kaukolämmön markkinaosuus lämmitysmarkkinoista on varsinkin suurimmissa kaupungeissa korkea. Yhtiöiden toimintaa markkinoilla onkin perusteltua tarkastella kilpailunrajoituslain tarkoittaman määräävän markkina-aseman näkökulmasta.

Kaukolämmön asema lämmitysmarkkinoilla vahvistui 1.1.2009 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen myötä edelleen, sillä uudisrakennuksille voidaan nyt useissa tapauksissa määrätä asemakaavassa liittymisvelvoite kaukolämpöverkkoon. Lakimuutos lisää yhtiöiden vapautta hinnoitella kaukolämpö kilpailevista lämmitysmuodoista riippumattomasti, koska lakimuutosta sovellettaessa yhtiöiden ei tarvitse pelätä asiakkaiden etsivän muita vaihtoehtoisia lämmitystapoja.

Laki kieltää määräävän markkina-aseman väärinkäytön
Kaukolämpöalalla ei ole, päinvastoin kuin esimerkiksi sähkömarkkinoilla, omaa erityislainsäädäntöä eikä valvovaa viranomaista. Alan hinnoittelun valvonta perustuu siten kaikkea elinkeinotoimintaa yleisesti koskevaan kilpailunrajoituslakiin. Kilpailuvirastolla on puolestaan velvollisuus huolehtia siitä, että määräävässä markkina-asemassa olevien yritysten asiakkailtaan perimät hinnat eivät ole kilpailunrajoituslain tarkoittamalla tavalla kohtuuttomia.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä korostaa, että Kilpailuviraston tehtäviin ei varsinaisesti kuulu tietyn hinta- tai kannattavuustason määrääminen yrityksille. Viraston tarkoituksena ei siis ole ryhtyä selvityksen myötä harjoittamaan hintasääntelyä.

Kilpailuviraston harjoittama valvonta poikkeaa muutenkin esimerkiksi sähköverkkotoimintaan sovellettavasta, alakohtaiseen sääntelyyn perustuvasta valvonnasta: kilpailunrajoituslailla ei pyritä samanlaiseen tiettyjen yritysten jatkuvaan valvontaan, jota sähkömarkkinalaissa tarkoitetaan. Kilpailuvirastolla on kuitenkin kilpailunrajoituslakia valvovana viranomaisena velvollisuus huolehtia siitä, että määräävässä markkina-asemassa olevien yritysten hinnoittelu pidetään lainmukaisella alueella.

0

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Poliisi yritti murhata mopopojan

        Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
        Maailman menoa
        705
        2610
      2. Mopomiitti!

        Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
        Tuusula
        481
        1538
      3. Ei se nainen edes oo

        mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        83
        1294
      4. Poliisi kiilasi mopoilijan

        Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
        Kiuruvesi
        283
        1220
      5. Aina vaan mietin sua

        Miksen saa sinua mielestäni pois
        Ikävä
        58
        883
      6. Käviskö tällainen suhde

        Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
        Ikävä
        65
        746
      7. Vetovoima

        Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
        Ikävä
        35
        695
      8. Nainen. Onko meissä

        Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
        Ikävä
        48
        684
      9. Onko täällä ketään

        Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
        Ikävä
        46
        674
      10. Raiskausyritys

        Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
        Kajaani
        32
        633
      Aihe