Minulla on läppärissäni Win7 Professional 32-bit. Asennettu asennuslevyltä yli vuosi sitten ja aktivoitu asianmukaisesti mukana tulleella Product Key tunnuksella. Järjestelmän ominaisuuksissa näkyy että Wintoosa on aktivoitu.
Nyt kuitenkin ilmestyi varoitus,,, vai mikä,,, lie jossa sanotiin että vintoosani olisi laiton tms... ja kehotettiin hankkimaan laillinen versio tai jotain sinnepäin, sanatarkasti en muista.
Hämärästi muistan kun kaivan aivosopukoistani että vastaavanlainen ilmoitus olisi tullut aikaisemminkin joskus alkuvuodesta!!? Silloin asiaa ihmeteltyäni asensin vintoosan kokonaan uudelleen alkuperäiseltä asennuslevyltä sekä aktivoin sen.
Vielä hämärämpi muistikuva palautuu mieleen että eka asennuksessa oli ollut jotain hämminkiä, joko antoi tuon saman ilmoituksen tai sitten pyysi aktivoimaan soittamalla. Tuohon aikaa asentelin pöytäkoneeseen XP:tä useampaan otteeseen ja se piti aktivoida puhelimella kun oli asennettu jo niin usein että aktivointikerrat oli ylitetty eli tuo soittojuttu voi olla muistiharha eka asennuksen kohdalla.
Läppäriä en käytä jokapv. mutta se on toiminut mielestäni muuten samalla tavalla kuin nykyisin pöytäkoneeseeni asennettu Win7 Home versiokin.
Onko kellään vastaavaa tapahtunut tai tietoa mistä tuollainen ilmoitus voisi johtua...?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä tuli meilläkin kerran tuo aitous epäily lappu, ja klikattiin "sulje" eikä sen koommin ole epäilty. Tämä siis tammikuussa 2010. Ei tuon epäilyn takia tarvitse winukkaa uusiksi asentaa.
....kerrasta! Tällä kertaa jatkoin selaamista mutta ekakerralla se niin ihmetytti, kummatutti ja sai epäilemään kaikkea ja siksi ajattelin että laitetaampa pöytä puhtaaksi ja aloitetaan kaikki alusta... ;))
Kiitti kun kerroit teilläkin esiintyneen saman, se helpotti.