Mihin hävis keskustelu? Yritetäänkö voimala ajaa hiljaisuudessa läpi?
Biovoimala
Rekkaralli
36655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Mrealin tehtävänä tietenkin hoitaa suunitellun biovoimalan käynnistä aiheutuvan
rekkaliikenteen järjestäminen siten ettei siitä koidu haittaa kyläläisille. Tehtävä
on haasteellinen ellei sitten jopa mahdoton.
kyläläiset siirretään pois alta. Jos eivät tuota osaa meiltä saa neuvot.
Ainakin kaksi kuljetusliikettä ajaa ristamäentietä häijääntien sijasta, toisen nimi alkaa k:lla ja toisen h:lla. Miksi tulevaisuudessakaan käyttäisivät pitempää reittiä tampereen suunnasta tultaessa.
Kenellehän sitä häiriötä oikein kylällä tulee, eihän sieellä edes ole ketään muita kuin känniläisiä grillillä örveltämässä ja pari koiraa kuseksimassa nurkkiin(tai sitten nuo känniläiset asialla).
Jatkuvaa valitusta joka asiasta, ottaisitte joskus myönteisen kannan kehitykseen, voisi olla jopa asukkaita enemmän kylällä.
Kyllä siinä häiriötä tarpeeksi jos jarruttomat venäläiset rekat
valtaa kylän. Paikallinen "patruuna" tunnetusti niin kitsas ettei
oikeiden ja turvallisten rekkayrittäjien kanssa ala edes neuvottelemaan.
että 25 rekkaa vuorokaudessa, eihän se paljon mitään muttakun täytyy niiden palatakin niin se tekee jo 50 rekkaa vuorokaudessa. Paikka on aivan väärä, tekisivät sen vaikka kuorimon viereen parempien liikenneyhteyksien aäärelle kuin pienten koululaisten koulumatkaa vaarantamaan.
-0, morkkaamallasi henkilöllä sentäs on antaa meille töitä, joten älä ala täällä veetuilemaan.
Etsin sanalle "veetuilla" selitystä googlesta. Ei löytynyt.
"patruuna" ei ole joku tietty yksityishenkilö. Mutta mitäpä sitä sinulle
paremmin selittämään kun et kuitenkaan mitään ymmärrä.
ymmärrät myös tuon "veetuilun".
En ole työtön. Tienasin viime vuonna n.75 tuhatta.
Palkka ihan riittävä :)
Kirjoitustyylisi on sitä luokkaa että vähemmän tienaavakin huomaa ettet taida olla edes työelämässä mukana.Tuohon palkkaan täytyy käydä koulujakin ja se sivistys tulee sitä myöten.
Heh heh, no sinulla on oikeus luulla mitä hyvänsä :)
Mihin kohtaan kylää se voimala sitten olisi tulossa?
joten ei paljo haittaa.
Onhan siitä haittaa tietenkin. Liikennejärjestelyiden osalta ja turvetta jos poltetaan niin ei aivan
saasteetonkaan ole. Turpeeseen kun on varastoitunut aikojen saatossa myrkyt jotka polton yhteydessä
vapautuu ilmakehään.
Onhan siitä toki hyötyäkin. Muutaman lisävuoden voi tehdas saada ennenkuin kannattamattomana siirretään maahan jossa toiminta kannattaa :D
elohopea poltettaessa.
jo näin tehnytkin.
10 % jätteen sisältämän elohopean määrästä.
Laitoitte sitten puhtaalle maakaasulle haittaveron, saadaksenne äänestäjät tyytyväiseksi risujen- ja turpeenpoltolla.
Koskella oli toimiva, arvokas maakaasuvoimala. Nyt sitten pistetään 50 me uuteen, saastuttavampaan tekniikkaan.
Keskustapuolue. Vihertävä ympäristöpuolue, johon suomen hiihtävä nuoriso luottaa!!
biovoimala verolle, haittaverolle. Nokeaa pyykit yms ja turha kuvitellakaan valkeata
joulua kun satava lumi on mustaa. Kova haittavero laitokselle, VAADIN!!
pettää aina.
korjaamaan. Nasevasti sanottu "kyllähävettäääääääää"
Vähän ajattelemista kunnan päättäjille ja kunnan muille asukkaille.
pelotus hiljakseen kasaa luitaan kokoon ja kohta se henkii niskaan.. pöööööööööö !
http://www.hameenkyro.fi/ajankohtaista/
aamulehden isona uutisena. Kuten jo jutussakin oli ei hanke ole vielä varma. Lupa-asiat täytyy saada kuntoon ja mahdolliset valitukset käsiteltyä asianmukaisesti.
Toivottavasti yhtiöt jotka ajavat biolaitosta, ottavat ympäristövaikutuksien arvioinnin vakavasti ettei tarvitse käräjöidä jälkikäteen.
pahan munauksen omassa hankkeessaan, kun tuli takki auki revittelemään miten maalaisten kuuluu olla ja elää. Muuten paha mörkö tulee ja SYÖ.
Ensin täällä Takapajulassa kaadettiin jätteenpolttolaitos ja nyt on jo äänenpainot siihen suuntaan että kaadetaan tämäkin hanke. Mistä tämän takapajulan kansalaiset luulee ottavansa rahat puolityhjien koulujen ylläpitoon jos kaikki hankkeet torpataan kättelyssä? Miettikää sitä!
nykyään että ryöstökapitalisti syö ensiksi ja muruset jää köyhille jos jää yleensä mitään.
Turha laitosta, koulujen elinehtona on puolustella tai perustella. Eivät kuulu samaan asiaan.
Aamulehdessä oli tieto että laitos työllistää energiapuun hankinnassa ja kuljetuksessa mutta
jää nähtäväksi montako suomalaista yrittäjää tämä hyödyttää.
Keskustelua eduista ja haitoista on hyvä käydä nyt.
;-)
Ensin vastustettiin jätteenpolttolaitosta(koska olis pilannut yhren valtuutetun maisemaa),no hups saha loppu.Muutetaans vähä nimee,hiano melkein ulkomaata,biovoimala,se me otetaan ja keskelle kylää. Ne samat valtuutetut ny olikin pualesta,eivät uskalla ota enää vastuuta tehtaan lopettamisesta. Ei oo rekkarallii eikä mitää haittoja enää. Ainoo vaan että siinä kulkee muutama kymmenen koululaista , sen rekkarallin seas.Eikös tää juttu ny vähä haiskara,jaa vähä.On se hiano tuo biovoimala.Onneks en oo ollut valitsemas noita pellejä enkä sitä suurta pelle joka haluis koulukkin lopettaa.Mitähä toi muu suami meistä aattelee,tarjottiin satasta ni otettiin vitone.Älkää ny misään tapauksesa hyväksykö sitä biovoimalaa ,saatas toi haiseva tehraski pois täältä nukkumalähiöstä pois.
Kumpaa meiltä löytyy enemmän?
a) Puuta
b) Paskaa
Suomesta kannattaa viedä puu mahdollisimman pitkälle jatkojalostettuna,ei missään nimessä polttaa.Jätteet pitää lajitella ja kierrättää mahdollisimman tarkkaanJätteestä erotetaan energiajäte jota hyödynnetään voimalaitoksissa,jota meidänkin uusi biovoimala käyttää.Kantojen keruu energkäyttöön ei ole taloudellisesti kannattavaa eikä myöskään metsätaloudellisesti.Tullaan kohti tosiasiaa että PASKAAHAN se biovoimala polttelee kuten te kyröläiset asian ilmaisette.Aivan järjetöntä haudata jätteet maahan kun niistä suurin osa voidaan hyötykäyttää.Vieläkin kaatopaikoille menee täysin kierrätettävää materiaalia eli PASKAA teidän mielestä.Siitä PASKASTA mitä sunkin perseestä tulee voidaan tietty tehdä biokaasua.Kuten te siellä hämeenperällä asiat ymmärrätte että se PASKA mikä tulee perseestä poltetaan on nyt ihan väärin,herätkää jo vai onko jo vähän myöhäistä.
laittaa viestiisi sekä PASKAN että PERSEEN ?
Luvat jatkolle päättäminen; on viranomaiskäsittelyä, joka etenee lehtitietojen mukaisesti.
Kaikkihan ton jo tiesi!
Sitä mieltä vaan, että kaikki jotka ovat ennen tehtaan kyröskoskelle ilmestymistä siellä asuneet, voivat valittaa ja muut pitää turpansa kiinni koska Häksyn sanoin " jokainen valitsee asuinpaikkansa".
Tosiasiassa kaikilla on kyllä oikeus keskusteluun. Ei siinä "Häksyn" ohjeistukset paljon paina. Kannattaisi sinunkin päästä jo yli "herran pelosta" sillä se on nolo jäänne menneisyydestä. Ei nykyihminen ota mielipiteitään muualta vaan ajattelee omilla aivoillaan. Miehisyyden/naiseuden kulmakiviä on tahto ja uskallus sanoa oma mielipiteensä asioista.
Biovoimalan eduista ja haitoista tulisi mielestäni puhua laajemminkin kuin vain paikallisesti, sillä ainakin haitat tuntuvat yli kunnan rajojen.