Kuoleman jälkeistä elää ei ole olemassakaan

Olen pohtinut monesti sitä, kun täällä jotkut väittävät kiven kovaan sitä, että kuoleman jälkeen ois jotakin elämää, miten se voi olla todistettavissa kun istutte siellä ruutujenne takana ja olette elossa eli yksikään tähän uskova ei ole kuollut (Raamattu sanoo niin pitää kyseenalaistamatta uskoa?)? Miten sellainen voi olla mahdollista ja nimenomaan niin että on vain "2 osastoa" joko "Taivaallinen paratiisi" tai "Maan alainen Helvetti", mutta ei enää sitä kolmatta vaihtoehtoa joka taitaa olla se kaikkein konkreettisin, ymmärrettävin ja järkevin vaihtoehto, nimittäin se hauta, jonne jää ruumis ja myöskin sielu? Kun kerran kuopataan niin siellä on ja pysyy "sieluineen", ellei sitten joskus 50 vuoden päästä aleta tonkimaan hautoja auki jonkun dna-tutkimusten takia, kuten Bodomin murhien tutkintojen yhteydessä toimittiin.

Mikä järki muuten siinä on että täällä maan pinnalla eletään tietyn aikaa ja sitten kuolemme ja jatkaisimme elämäämme jossakin noissa "kahdessa osastossa" joko "paratiisissa" tai "helvetissä". Miksei voisi yhtälailla valita elävänsä täällä maanpinnalla niin kauan kuin haluaa ja sitten vasta kuopattaisi? :)

Uskotteko te oikeasti johonkin sielun vaellukseen!? :) Minä en!

5

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AntiChrisu

      Ei kristinuskonkaan mukaan kuolemanjälkeistä elämää ole, siis sellaista elämää kuin täällä.

      Sielusi voi jatkaa elämää mutta sinulla ei ole mm. muistoja ja tietoja joita olet hankkinut eläessäsi.
      Eli sinä et ole sama sinä.

      • Minulla ei ole sielua. :)


    • xocetco
      • Pötypuhetta.

        Jeesus oli ihan tavallinen mies, kuten sinä tai minä. Tuskin Jeesuksella oli minkäänlaisia "sokean näkeväksi" saattamisen taitoja eli se on satua. Vähän sama kuin Jeesus olisi syntynyt neitseellisesta äidistään. Miksei nykyisin niin sitten tapahdu!?

        "Jeesus kantoi ristinsä itse Golgatalle (Joh.) tai sen kantoi Simon (Matt.). Molemmat ryövärit herjasivat häntä (Matt.) tai vain toinen (Luuk.). Hänet ristiinnaulittiin 3. hetkenä (Mark.) tai 6. hetkenä (Joh.). Kaikki neljä evankeliumia luettelevat eri tekstin (INRI) Jeesuksen ristiin."

        http://www.vapaasana.net/artikkelit/2007/11/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja

        Siellä kirjoittaja ihmettelee "pääsiäisen tapahtumat": "Miten ihmeessä tästä saatiin kouluni uskonnonkirjoihin looginen tarina?"


    • shadowself

      Kuoleman jälkeistä elämää ei ole ja niin asian myös kuuluu olla. Ikuinen elämä olisi aina kirous, helvetti itsessään. Kestämme psykologisesti vain rajallisen ajan ja on selvää joskus ihmisen rajallinekin elämä on itsessään joidenkin kohdalla henkisesti liian raskas kokemus ja kestää liian pitkään.

      Kuolemanjälkeinen elämä on konseptina vain selviytymiskeino niille jotka pelkäävät kuolemaa ja sen mukanaan tuomaa oman persoonan ja tietoisuuden olemassaolon loppumista. Emme osaa kuvitella maailmaa ilman omaa tietoisuuttamme ja alitajuisesti pelkäämme että maailma lakkaa olemasta jos emme ole itse sitä havaitsemassa, sillä maailmahan on olemassa meille tietoisina olentoina vain siksi että havaitsemme tietoisuudellamme sen olemassaolon.

      Olemme myös tunnetasolla hyvin riippuvaisia omasta olemassaolostamme ja tietoisuudestamme, siksi olemassaolemattomuus pelottaa monia niin paljon. Mutta tuskin kukaan joka ei ole olemassa murehtii myöskään omaa olemassaolemattomuuttaan, se on hyvin rauhallinen olotila, käytännössä taivas kaikin puolin itsessään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4159
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2355
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      953
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe