Tilannekatsaus

Palsta ei ole tuntunut enää kovin vetovoimaiselta ja olenkin vain joskus hieman silmäillyt kirjoituksia. Kirjoitusten taso on samaa mitä aiemminkin, mutta täytyy kuitenkin myöntää, että ainakin ns. pakkoruotsi taitaa olla tiensä päässä.

Kyllä minulla kaikki inkkarit ovat kuitenkin kanootissa, enkä jätä netti fennojen kaitsemista sikseen, vaikka kielten opiskeluun tulisikin muutoksia.
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Parahin Rautalapio. Minun on ollut ilo saada väitellä mm. sinun kanssasi pakkoruotsista ja sen hyödyttömyydestä/hyödystä. Kyllä se vaan niin on, että pakkoruotsi nykymuodossaan väistyy väkisinkin. Nyt on aika alkaa turvaamaan se, mitä vähemmistökielelle jää jäljelle. Ehkä pakkoruotsin jälkeen maassamme alkaa uusi ruotsinkielen nousu, ja kansamme kieliryhmät yhdistyvät entistä tiiviimmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapio Rautalapio kirjoitti:

Palsta ei ole tuntunut enää kovin vetovoimaiselta ja olenkin vain joskus hieman silmäillyt kirjoituksia. Kirjoitusten taso on samaa mitä aiemminkin, mutta täytyy kuitenkin myöntää, että ainakin ns. pakkoruotsi taitaa olla tiensä päässä.

Kyllä minulla kaikki inkkarit ovat kuitenkin kanootissa, enkä jätä netti fennojen kaitsemista sikseen, vaikka kielten opiskeluun tulisikin muutoksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu