kirkon vauvakaste väärä

suoraselkä

418

2753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yks uskovainen

      Kun ihminen "tulee uskoon" eli on uudestisyntynyt, hän haluaa totella Jeesusta ja hänen tahtoaan, mikä löytyy Raamatusta. Kaste seuraa aina uskoontuloa. Sen "vapaaehtoisuudesta" voi olla monta eri mieltä, kaste ei ole ehdoton edellytys taivaaseen pääsylle (vrt. ristin ryövästi, joka pääsi paratiisiin Jeesuksen kanssa). Kuitenkin käytännössä uskovaiset haluavat ottaa kasteen, ollakseen kuuliaisia Raamatun sanalle.
      Näin tein minäkin kun asia minulle kirkastui.

      • aina Jumalan puolelta voimassa. Vaikka olisimme menneet tuhlaajapojan tielle tai lahkojen ojaan, emme tarvitsee uudelleen kastamista, vaan aina uudelleen uskomista. Hengenluomaan yhteyteen kuuluu vain yksi kaste.
        Ef.4:3. "Ahkeroitkaat myös pitämään hengen yhteyttä rauhan siteen kautta:
        4. Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut,
        5. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
        6. Yksi Jumala ja kaikkein Isä, joka kaikkein päällä on, ja kaikkein kautta, ja teissä kaikissa".

        Raamattu puhuu yleisesti kasteesta ja koko kansojenkin kastamisesta, joiden seassa myös pieniä lapsia on. Vanhan Raamatun käännöksen lähetyskäsky on kolmiosainen, sisältäen myös lapsikasteen. Havainnollistan sen näin::

        Matt.28:19. ... ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
        20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
        P. Matteuksen Evankeliumin loppu.

        Tähän kohtaan sisältyy myös syvällinen ero vanhurskautamisopista. Kasteentoistajat väittävät, etteivät pienet lapset OSAA uskoa. Näin he tekevät uskosta ja kasteesta omaa vanhurskautta, koska he osaavat uskoa ja ymmärtävät kasteesta.

        Meille kasteen armo on siunaus tilaisuus, joka kuuluu myös pienille lapsille:
        " mihinkä paikkaan ikänänsä minä säädän minun nimeni muiston, sinne minä tulen sinun tykös, ja siunaan sinua" (2.Moos.20:24).

      • weha kirjoitti:

        aina Jumalan puolelta voimassa. Vaikka olisimme menneet tuhlaajapojan tielle tai lahkojen ojaan, emme tarvitsee uudelleen kastamista, vaan aina uudelleen uskomista. Hengenluomaan yhteyteen kuuluu vain yksi kaste.

        Luterilaisessa kirkollisuudessa on jännä tulkinta ja nähdäkseni selkeästi väärä, että väitetään pelastuksen koskeneen tämän mukaan vain Jeesuksen luo vietyjä pieniä, lähinnä (juutalaisten) lapsia:

        Matt.18:1. Sillä hetkellä tulivat opetuslapset Jesuksen tykö, sanoen: kuka siis on suurin taivaan valtakunnassa?
        2. Ja Jesus kutsui tykönsä lapsen, ja asetti sen heidän keskellensä,
        3. Ja sanoi: totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.
        4. Sentähden joka itsensä alentaa niinkuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa.
        5. Ja joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun.
        6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen.

        Vertauksen vuoksi, monet järkeisuskoiset, kuten uudestikastajat mm. levinnyt liike "helluntailaisuus", tulkitsee, ettei tuossa puhuta pienistä lapsista mitään ja usein sanovat "lapsen mielisiä" aikuisia tektin tarkoittavat.

        Noiden kumpienkin käsitys on väärä ja toinen perustuu järkeisuskoon ja siten ratkaisukristillisyyteen ja toinen Room. katolliseen "ex operate" oppiin, niin että tehtynä tekona kaste antaa uskon ja uudestisynnyttää.
        Vieläpä joidenkin mukaan, että kastamattomat lapset joutuvat kadotukseen tai heidän tilaansa ei tiedetä.

        itseasiassa en kertonutkaan, mitä seurakuntani opettaa tuosta. Olen itse ollut tun.luterilainen, joten se käsitys tuossa olikin mainittu. Samoin helluntaiopin muikaan oon useasti kuullut myös (he opettavat, ettei pienokainen osaa uskoa).

        Minusta asia on niinkuin lukeekin tuossa. Puhutaan ihan pienimmistä. Pienimmäinen on ihan pienin, niinkuin sana kuuluu. "he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia" (Luuk.18:16). Luukkaan käyttämä sana pienistä lapsista on "brefos"= vauva.

        Koska siis Jeesus eli ja käveli maanpäällä, niin hän siunasi pieniä lapsia ja miksei aikuisiakin. Kristillistä kastettahan ei oltu vielä asetettu kaikille kansoille. Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sääti kasteen kaikille kansoille (Matt.28:19-20). Lähetyskäsky on kolmiosainen (Biblia), sisältäen myös lapsikasteen. Opettakaat, kastakaat ja opettakaat pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt teidän pitää ja katso olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.

        Kasteessa pieni lapsi myös siunataan kolmiyhteisen Jumalan nimeen:

        2.Moos.20: "Paikassa, jonka pyhitän omalle nimelleni, minä tulen luoksenne ja siunaan teitä". Kasteessa on Jeesusken nimen muisto.

        _____________

        Tässäesitetyssä kohdassa (Matt 18):

        1. Sillä hetkellä tulivat opetuslapset Jesuksen tykö, sanoen: kuka siis on suurin taivaan valtakunnassa?

        Jeesus asettaa siis yhden lapsen opetuslasten eteen. Sitten jakeessa 6 puhuu monikossa lapsista jotka uskovat Hänen päälle.

        Tuleeko jae 6 ymmärtää niin että jotkut (= kastetut ? ) pienemmistä uskovat ja on erityisen paha asia jos juuri tällaisen lapsen pahentaa ?

        Ei!

        Tietenkin on yhtä paha jos pahentaa kaksi tai kolme lasta, eli "yhden näistä", tarkoittaa "kenen tahansa näistä".

        Ja koska jae 3 puhuu kaikista lapsista, niin emme voi sanoa että jae 6 yllättäen supistaa tuon jakeessa 3 mainitun joukon kriteerillä "jotka uskovat minun päälleni", vaan jae 6 sanoo että aina kun joku pieni lapsi vietellään tapahtuu äärettömän suuri vahinko, juuri siksi että se vietellään pois lapsen uskosta.

        Jeesus siis ottaa kantaa lapsen uskoon. He uskovat ja heidät tulee kastaa ja opettaa pitämään kaikki mitä Jeesus on sanonut. Tämä on yhtäpitävä apostolien (ja Jeesuksen) saarnan kanssa: usko ja sitten kaste. Tosin, perin runsaasti on esitetty kohtia jotka myös antavat ymmärtää että Jeesus ei tällaista asiaa jättänyt auki.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Raamattu ei puhu mitään "kasteen armoliitosta"!!

        Se on kirkon keksimä termi, jolla pyritään laillistamaan pakollinen vauvakaste.
        Pakollinen vauvakaste on suurta ARMOTTOMUUTTA, kun vauvan pelastuminen riippuu
        vanhempien ja kummien teoista.

        Raamattu ei mainitse ensimmäistäkään vauvakastetta, vaan AINA KASTETTAVAT OLIVAT TULLEET
        USKOON ENNEN KASTETTAAN.
        Myös ns perhekuntakasteissa:

        Ap 18:8
        "Mutta synagoogan esimies Krispus, ja koko hänen PERHEKUNTANSA USKOIVAT, niin myös monet
        korinttolaiset uskoivat, ja heidät kastettiin."

        Ainoa armo Raamatussa on Jumalan armo, joka ilmestyi Jeesuksessa Kristuksessa!

        Raamattu ei puhu "kaikkien kansojen kastamisesta", vaan vain niiden kastamisesta, jotka uskoivat:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Weha höpöttää taas omiaan!

        "Jeesus siis ottaa kantaa lapsen uskoon. He uskovat ja heidät tulee kastaa ja opettaa pitämään kaikki mitä Jeesus on sanonut. Tämä on yhtäpitävä apostolien (ja Jeesuksen) saarnan kanssa: usko ja sitten kaste. Tosin, perin runsaasti on esitetty kohtia jotka myös antavat ymmärtää että Jeesus ei tällaista asiaa jättänyt auki."

        Jeesus ei kastanut lapsia, vaan ainoastaan siunasi heitä, koska lapset ovat
        Jeesuksen sanojen mukaan taivaskelpoisia ILMAN KASTETTA!!!!

        Isommat lapset voivat kyllä uskoa, jos heille kerrotaan Jeesuksesta:
        "Usko tulee kuulemisesta." Room 10:17
        Heidät voidaan kastaa, jos he itse haluavat ottaa kasteen, mutta väkivaltaista vauvakastetta
        Raamattu ei tunne.

        Vauvojen uskosta Raamattu ei puhu mitään!

        Lapsikaste on jäänne keskiajalta, jolloin kirkkolaitos miekan uhalla kastoi kaikki, jotka se sai kiinni.
        Se on sitä lasten "viettelemistä", josta Raamattu varoittaa.

        Raamatullinen kaste perustuu aina VAPAAEHTOISUUTEEN:
        "Joka TAHTOO minun perässäni kulkea..."

      • Totuus esiin kirjoitti:

        merkki ja uskon vahvistus. Kaste on hyvän omantunninliitto Jumalan luona (1.Piet.3:21). Kohdan mukaan, kasteen perustus, evankeliumin sana on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.

        weha: Raamattu puhuu myös koko/kaikki (oikos) perheiden ja perhekuntien kasteista. Lapsethan oli suurin osa perhettä, koska ehkäisyä ei käytetty.
        apt.16:33. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja KAIKKI HÄNEN OMAISENSA KASTETTIIN KOHTA.
        weha: Raamattu ei voisi käyttää tällaista kieltä, jos pienokaiset olisi jätetty kasteelta pois-
        asia on siis päivän selvä.

        lasten usko.

        Room.5:18. "Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän".

        Jo tämä kohta osoittaa, että Aadamin lankeemus toi kaikille ihmisille, myös vauvoille kadotustuomion, mutta Jeesuksen työ toi kaikille vanhurskauden ja elämän. Näin siis vauvat syntyvät tänne maailmaan "kaksiosaisina", eli syntisinä (perisynti=Aadami) ja vanhurskautettuina Jeesuksessa Kristuksessa. Eli vauvat eivät ole itsessään pelastettuja ja sovitettuja, vaan he syntyvät tänne maailmaan myös Jeesuksessa Kristuksessa. Heillä on kohdan mukaan vanhurskaus ja elämä, joka merkitsee myös omaa uskoa. Niinkuin yleinen synti tuli, niin yleinen synti sovitettiin. Parannusta tehdään sitten uskon ja ymmärryksen kautta omista tekosynneistä, Jos on lapsuuden uskossa pysynyt, ei tarvitse, enään uudestaan syntyä.
        "Kaikki kansat syntyvät Siionissa, joka ainoa on siellä syntynyt" (Ps.87, muistaaxsi). Koska lapset uskovat ja ovat Jumalan lapsia, heidät halutaan myös kastaa armoliitosta osalliseksi. Heidät otetaan hyvän omantunnoliittoon ja seurakunnan hoitoon, jossa hyvää omaatuntoa myös säilytetaan.

        Toiseksi ja aivan ratkaiseva asia on vanhurskauttamisoppi, johon erinomaisesti kuuluu myös lapsikaste. Nimittäin ns. vapaat suunnat opettavat, etteivät pienet lapset osaa ja ymmärrä uskoa ja näin tekevät uskosta, ihmisen oman teon. Näin he sulkisivat pienokaiselta, myös taivaaseen pääsyn, koska Raamattu opettaa, että vauvojen ja vaarien pelastustie on sama, "uskon kautta": "ettei ilman uskoa voi olla otollinen Jumalalle" (Hebr.11:6) tai "jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa" (Room.8:9).

        joka puhuu myös evankeliumista ja ns. uskon sinetistä kasteesta:

        Apt.2:39. "Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
        weha: Kun Pietari puhuu tässä myös lapsista, niin varmasti heillä oli sylissään myös pieniä lapsia. Sana "Tekna", puhuu kaikenikäisistä lapsista, eikä tee rajaa mihinkään. on kyse silloin elävistä lapsista, että tulevista lapsista.

        ympärileikkauksen paikalle tuli uudessaliitossa kaste kaikille kansoille:

        kol.2:11. "Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin pois panemisen kautta, lihassa, Kristuksen ympärileikkauksella,
        12. Ynnä hänen kanssansa kasteen kautta haudatut, jossa te myös hänen kanssansa olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa, joka hänen kuolleista herättänyt on"

        En ole löytänyt Raamatusta, ainoatakaan kohtaa jossa ihminen olisi varmuudella upotettu kokonaan veteen. Siis ainoatakaan tälläistä kohtaa ei ole jossa ihminen upotetaan varmuudella veteen. Tällaista säädöstä eikä ohjetta ole Raamatussa määrätty, eikä kerrottu. Esim. Paavalin kaste oli ennemminkin sama kasteen muoto, miten kirkko kastaa:
        apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
        18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

        "Uudessa Testamentissa on baptidzein sanalla vanhatestamentillinen
        tausta, ja sana merkitsee k a i k e n l a i s t a v e d e l l ä k o s k e t -
        t ami s t a . Tämän asian kieltäminen on vähänkin kreikkaa tuntevalta
        teologilta farisealaisuutta. Jos kreikkalaisesta pakanamaailmasta käsin
        pyritään selvittämään baptidzein (kastaa) ja baptismos (kaste,
        pesu) sanojen merkitystä ottamatta huomioon Uudessa Testamentissa
        kielen sisältöön vaikuttavaa heprealaista psyykeä ja käsitemaailmaa,
        syyllistytään karkeaan metodiseen virheeseen.78)
        Sana baptidzein ei vielä itsestään kerro, millä tavalla kosketus
        tapahtuu. Uudessa Testamentissa ei ole yhtään kohtaa, josta voitaisiin
        osoittaa, että baptidzein merkitsee ainoastaan upottamista eikä
        mitään muuta".
        "Kun huolella tutkii Raamatun mainitsemat kastamiset, ei niistä
        voi mistään täydellä varmuudella päätellä silloista kastetapaa. Todennäköisesti
        käytettiin useita tapoja.
        Valeleminen sopi hyvin kuvaamaan puhdistusta synneistä ja
        "elävän veden virtoja”.83)
        Vihmominen eli pirskottaminen kuvasi paitsi puhdistusta myös
        Jumalan armon siunaavaa sadetta ja Kristuksen verellä vihmomista".
        (Lähde: Lapsikaste on Raamatullinen).

        "Nimittäin ns. vapaat suunnat opettavat, etteivät pienet lapset osaa ja ymmärrä uskoa ja näin tekevät uskosta, ihmisen oman teon. Näin he sulkisivat pienokaiselta, myös taivaaseen pääsyn, koska Raamattu opettaa, että vauvojen ja vaarien pelastustie on sama, "uskon kautta": "ettei ilman uskoa voi olla otollinen Jumalalle" (Hebr.11:6) "

        Kukaan ei ole väittänyt, etteivätkö lapset voi uskoa, jos heille julistetaan evankeliumia, joten Weha
        VALEHTELEE väittäessään, että vapaat suunnat sulkisivat pienokaisilta taivaaseen pääsyn!!!

        Mehän korostamme aina Jeesuksen lupausta:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta." ILMAN MITÄNN VESISEREMONIAAKIN!!!!

        Luterilainen kirkko nimenomaa sulkee kastamattomilta lapsilta taivasosuuden, koska esim
        Augsburgin tunnustuksessa väitetään, että kastamaton lapsi joutuu kadotukseen!!!
        Siksi kirkko on kehittänyt tuon pakollisen vauvakasteen.

        Toinen valhe Wehalta kuuluu:
        "ja näin tekevät uskosta, ihmisen oman teon. Näin he sulkisivat pienokaiselta, myös taivaaseen pääsyn, koska Raamattu opettaa...."

        Kukaan ei ole väittänyt, että usko on ihmisen oma teko, paitsi Weha!!!

        Koska Raamattu ei mainitse yhtään vauvakastetta, se tarkoittaa sitä, että vauvat elävätjo näkemisessä,
        eli ovat Jeesuksen sylissä, joten eihän siihen tarvita uskoa, minkä näkee!!!!

        Uskon syntyminen on aina Jumalan teko, Joh 6:29

        "Usko tulee kuulemisesta" ja tämä pätee myös lapsiin, mutta vauvat ovat
        taivaskelpoisia sellaisenaan, koska uskon syntyminen edellyttää aina ymmärtämistä siihen,
        mitä julistetaan:
        "Ymmärrätkös myös mitä luet?" Ap 8:30.

        Weha puolustaa omaa epäraamatullista vauvakastetta keksimällä valheita toisten opetuksesta!

        Jumalan sanaan!

        "Apt.2:39. "Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
        weha: Kun Pietari puhuu tässä myös lapsista, niin varmasti heillä oli sylissään myös pieniä lapsia"

        Vastaus:
        Raamattu osoittaa selvästi, että tuohon joukkoon EI KUULUNUT vauvoja!
        Nämä kastetuthan olivat sen ikäisiä, että "ottivat sanan vastaan" Ap 2:41
        ja" he pysyivät apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukouksessa" Ap 2:42

        Vauva ei sellaiseen kykene!

        Wehan mielikuvitus lentää liian voimakkaasti, kun hän väärentää jatkuvasti Jumalan sanaa!
        Pietari ei ensimmäisenä helluntaina kehoittanut kuulijoitaan hakemaan kotoa vauvoja kastettavaksi,
        vaan ainostaan ne kastettiin, jotka tekivät parannuksen:
        "Tehkää siis parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen...."

        Tämän jälkeen seuraa lupaus Pyhästä Hengestä heille ja tuleville sukupolville:
        "Teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu."

        Wehan suomenkielen ymmärrtäminen on ilmeisesti heikkoa, koska tuo "lupaus" EI TARKOITA
        kastetta, vaan Pyhää Henkeä, kuten tulevat ajat osoittivat. Uskoontulleet ihmiset täyttyivät
        Pyhällä Hengellä, joskus jo ennen kastettaan, kuten kävi Korneliukselle Ap 10:47.

        Wehan koko kasteteologia perustuu hänen omiin olettamuksiinsa ja täydellisen väärään
        tulkintaan Raamatusta sekä tietysti hän valehtelee toisten opista saadakseen omalle
        opilleen uskottavuutta.

        Totuus on , että lapsille riittää siunaus, kuten Jeesus itse osoittaa!
        Miksi Weha ei usko Jeesuksen sanoja ja esimerkkiä?

        Jos ympärileikkauksen tilalle tuli vauvakaste, niin silloinhan jokaisen vauvanakastetun pitää
        mennä aikuisena uudestaan kasteelle, kuten Jeesus ja apostolit tekivät.
        Heidäthän oli ympärileikattu lapsena!

      • Totuus esiin kirjoitti:

        "Nimittäin ns. vapaat suunnat opettavat, etteivät pienet lapset osaa ja ymmärrä uskoa ja näin tekevät uskosta, ihmisen oman teon. Näin he sulkisivat pienokaiselta, myös taivaaseen pääsyn, koska Raamattu opettaa, että vauvojen ja vaarien pelastustie on sama, "uskon kautta": "ettei ilman uskoa voi olla otollinen Jumalalle" (Hebr.11:6) "

        Kukaan ei ole väittänyt, etteivätkö lapset voi uskoa, jos heille julistetaan evankeliumia, joten Weha
        VALEHTELEE väittäessään, että vapaat suunnat sulkisivat pienokaisilta taivaaseen pääsyn!!!

        Mehän korostamme aina Jeesuksen lupausta:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta." ILMAN MITÄNN VESISEREMONIAAKIN!!!!

        Luterilainen kirkko nimenomaa sulkee kastamattomilta lapsilta taivasosuuden, koska esim
        Augsburgin tunnustuksessa väitetään, että kastamaton lapsi joutuu kadotukseen!!!
        Siksi kirkko on kehittänyt tuon pakollisen vauvakasteen.

        Toinen valhe Wehalta kuuluu:
        "ja näin tekevät uskosta, ihmisen oman teon. Näin he sulkisivat pienokaiselta, myös taivaaseen pääsyn, koska Raamattu opettaa...."

        Kukaan ei ole väittänyt, että usko on ihmisen oma teko, paitsi Weha!!!

        Koska Raamattu ei mainitse yhtään vauvakastetta, se tarkoittaa sitä, että vauvat elävätjo näkemisessä,
        eli ovat Jeesuksen sylissä, joten eihän siihen tarvita uskoa, minkä näkee!!!!

        Uskon syntyminen on aina Jumalan teko, Joh 6:29

        "Usko tulee kuulemisesta" ja tämä pätee myös lapsiin, mutta vauvat ovat
        taivaskelpoisia sellaisenaan, koska uskon syntyminen edellyttää aina ymmärtämistä siihen,
        mitä julistetaan:
        "Ymmärrätkös myös mitä luet?" Ap 8:30.

        Weha puolustaa omaa epäraamatullista vauvakastetta keksimällä valheita toisten opetuksesta!

        Uudestikastajien mukaan, pienet lapset eivät osaa uskoa ja pelastuvat ilman uskoa taivaaseen (synergismi= oma työ). Raamattu, Luther (uskonpuhdistus) ja luterilainen tunnustus opettaa, että pelastus on "yksin armosta, yksin uskon kautta, ilman lain töitä" (Room.3:28). "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä". Näin ollen vapaantahdon oppi, kaikkine eri muotoineen, hylätään ja kirotaan turmiollisena harhana. Niinkuin pyhä Paavali sanoo, että "Vaikka enkeli taivaasta toisin julistais, hän olkoot kirottu" (Gal.1).

        Uskovaiset voivat pitäytyä tähän uskonpuhdistuksen opetukseen:

        "Ei kasteen puute, vaan sen halveksiminen kadottaa", sanoi jo
        Augustinus. Tämä on ollut kristillisen kirkon kanta halki vuosisatojen.
        Luther puolustaa kastamattomana kuolleita lapsia seuraavalla näkökohdalla:
        "Mitä on sanottava lapsistamme, jotka joko äidin kohdussa tai heti
        synnyttyään kuolevat saamatta kastetta? Tähän on helppo antaa
        vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista
        että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet
        tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain
        mukaan heidät piti ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka
        Jumala haluaisi tuomita ne, jotka kuolivat sitä ennen. Sen tähden
        meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä
        käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu
        myös se, mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, "jotka
        eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam" (Room. 5:14),
        ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: "ennen kuin he olivat tehneet
        hyvää tai pahaa" (Room. 9:11).
        Tosin pikku lapset tuovat mukanaan maailmaan synnynnäistä perua
        olevan synnin, jota sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin
        suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai
        kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on
        laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi,
        että he ovat jääneet joko Vanhassa liitossa vaille ympärileikkausta tai
        Uudessa liitossa vaille kastetta.”74)
        74 ) Luther, St. Louisin laitos 1, 1040. - Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa
        ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        En ole löytänyt Raamatusta, ainoatakaan kohtaa jossa ihminen olisi varmuudella upotettu kokonaan veteen. Siis ainoatakaan tälläistä kohtaa ei ole jossa ihminen upotetaan varmuudella veteen. Tällaista säädöstä eikä ohjetta ole Raamatussa määrätty, eikä kerrottu. Esim. Paavalin kaste oli ennemminkin sama kasteen muoto, miten kirkko kastaa:
        apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
        18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

        "Uudessa Testamentissa on baptidzein sanalla vanhatestamentillinen
        tausta, ja sana merkitsee k a i k e n l a i s t a v e d e l l ä k o s k e t -
        t ami s t a . Tämän asian kieltäminen on vähänkin kreikkaa tuntevalta
        teologilta farisealaisuutta. Jos kreikkalaisesta pakanamaailmasta käsin
        pyritään selvittämään baptidzein (kastaa) ja baptismos (kaste,
        pesu) sanojen merkitystä ottamatta huomioon Uudessa Testamentissa
        kielen sisältöön vaikuttavaa heprealaista psyykeä ja käsitemaailmaa,
        syyllistytään karkeaan metodiseen virheeseen.78)
        Sana baptidzein ei vielä itsestään kerro, millä tavalla kosketus
        tapahtuu. Uudessa Testamentissa ei ole yhtään kohtaa, josta voitaisiin
        osoittaa, että baptidzein merkitsee ainoastaan upottamista eikä
        mitään muuta".
        "Kun huolella tutkii Raamatun mainitsemat kastamiset, ei niistä
        voi mistään täydellä varmuudella päätellä silloista kastetapaa. Todennäköisesti
        käytettiin useita tapoja.
        Valeleminen sopi hyvin kuvaamaan puhdistusta synneistä ja
        "elävän veden virtoja”.83)
        Vihmominen eli pirskottaminen kuvasi paitsi puhdistusta myös
        Jumalan armon siunaavaa sadetta ja Kristuksen verellä vihmomista".
        (Lähde: Lapsikaste on Raamatullinen).

        on erehtynyt.
        Hänhän kirjoittaa Isossa katekismuksessaan:

        "Meidän on lopuksi tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt siihen sakramenttiin, jossa meidät aluksi otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn. Kasteessa tehdään eli menetellään näin: meidät upotetaan veteen niin, että se peittää meidät kokonaan, ja sitten meidät nostetaan sieltä ylös.25 Nämä kaksi tilaa, veden alle uppoaminen ja sieltä ylösnouseminen, osoittavat, mitä kasteessa tapahtuu ja mitä se vaikuttaa. Juuri siinä vanha ihminen surmataan ja sen jälkeen nousee ylös uusi ihminen.

        Onneksi Weha on viisaampi kuin Luther!

      • weha kirjoitti:

        Uudestikastajien mukaan, pienet lapset eivät osaa uskoa ja pelastuvat ilman uskoa taivaaseen (synergismi= oma työ). Raamattu, Luther (uskonpuhdistus) ja luterilainen tunnustus opettaa, että pelastus on "yksin armosta, yksin uskon kautta, ilman lain töitä" (Room.3:28). "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä". Näin ollen vapaantahdon oppi, kaikkine eri muotoineen, hylätään ja kirotaan turmiollisena harhana. Niinkuin pyhä Paavali sanoo, että "Vaikka enkeli taivaasta toisin julistais, hän olkoot kirottu" (Gal.1).

        Uskovaiset voivat pitäytyä tähän uskonpuhdistuksen opetukseen:

        "Ei kasteen puute, vaan sen halveksiminen kadottaa", sanoi jo
        Augustinus. Tämä on ollut kristillisen kirkon kanta halki vuosisatojen.
        Luther puolustaa kastamattomana kuolleita lapsia seuraavalla näkökohdalla:
        "Mitä on sanottava lapsistamme, jotka joko äidin kohdussa tai heti
        synnyttyään kuolevat saamatta kastetta? Tähän on helppo antaa
        vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista
        että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet
        tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain
        mukaan heidät piti ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka
        Jumala haluaisi tuomita ne, jotka kuolivat sitä ennen. Sen tähden
        meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä
        käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu
        myös se, mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, "jotka
        eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam" (Room. 5:14),
        ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: "ennen kuin he olivat tehneet
        hyvää tai pahaa" (Room. 9:11).
        Tosin pikku lapset tuovat mukanaan maailmaan synnynnäistä perua
        olevan synnin, jota sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin
        suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai
        kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on
        laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi,
        että he ovat jääneet joko Vanhassa liitossa vaille ympärileikkausta tai
        Uudessa liitossa vaille kastetta.”74)
        74 ) Luther, St. Louisin laitos 1, 1040. - Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa
        ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.

        1. s.186, 5 Sanan ja sakramentin vaikutus sama

        2. Vain kaste uudestisynnyttää:...Perisynti on todella synti, joka tuo iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan s.52.

        3. On se jota itse edustan: "Myös ne jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä" (s.276 kohta 7).

        Tähän haluan lisäksi laittaa vastaansanomattoman kohdan Raamatusta:

        1.kor.4:15. Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.

        Ja kuitenkin Paavali oli kastanut korintossa vain muutaman: 1.kor.1:16. Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut, mutta ketään muuta en muista kastaneeni.
        17. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä.

        Pelastus ON NIMENOMAA YKSIN ARMOSTA, joten pieni vauva kuuluu Jumalan armon piiriin ILMAN MITÄÄN VESISETREMONIAAJIN!!!

        Luther itse sekoilee tuon oppinsa kanssa, koska Augsburgin tunnustuksessa sanotaan, että lapsi on kadotettu ilman kastetta:

        Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan. "

        Raamattu ei tunne tuollaista harhaoppia, jota Augustinus esittää:
        ""Ei kasteen puute, vaan sen halveksiminen kadottaa", sanoi jo
        Augustinus."

        Missä kohtaa noin on kirjoitettu????

        Koko lapsikaste-harha perustuu kirkkoisien omiin olettamuksiin ja vääriin tulkintoihin Jumalan sanasta.

        Tuo "kahdeksanpäivän oppikin" on Lutherin omaa sekoilua, eikä sille löydy perusteita Raamatusta.
        Ympärileikkaushan EI PELASTANUT POIKAVAUVAA, vaan se oli ainoastaan ulkoinen merkki siitä,
        että kuului luvattuun kansaan.
        Pelastuakseen juutalaisen oli noudatettava tarkasti lakia uhrimenoineen!!!

        Eikö Weha tiennyt vielä tätä?

        Totuus on että RAAMATTU EI TUNNE AINUTTAKAAN VAUVAKASTETAPAUSTA, vaan
        selvä ilmoitus on:

        Olet siis tullut raamatulliselle linjalle ja hylkäät nuo Lutherin sekavat harha-opit vauvakasteesta. Myönnät
        itsekin, että Tunnustuskirjat ovat erittäin sekavia.
        Kirjoitat:

        "3. On se jota itse edustan: "Myös ne jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä" (s.276 kohta 7). "

        Raamattuhan nimenomaa opettaa, että kaste kuuluu vain niille, jotka ovat uskossa. Tämä koskee
        myös perhekuntia:

        Ap 18:8
        "Mutta synagoogan esimies, Krispus ja KOKO HÄNEN PERHEKUNTANSA USKOIVAT, ja myös
        monet korinttolaiset uskoivat ja heidät kastettiin."

        "Jo koko sydämestäsi uskot, niin se sinulle tapahtukoon." Ap 8:37

        Muuten, tuohon Stefanaan perhekuntaankaan ei voinut kuulua vauvoja, koska Raamattu
        osoittaa, että "He olivat antautuneet pyien palvelukseen." 1. Kor 16:15

        Vauvat eivät sellaiseen kykene.

      • weha kirjoitti:

        1. s.186, 5 Sanan ja sakramentin vaikutus sama

        2. Vain kaste uudestisynnyttää:...Perisynti on todella synti, joka tuo iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan s.52.

        3. On se jota itse edustan: "Myös ne jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä" (s.276 kohta 7).

        Tähän haluan lisäksi laittaa vastaansanomattoman kohdan Raamatusta:

        1.kor.4:15. Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.

        Ja kuitenkin Paavali oli kastanut korintossa vain muutaman: 1.kor.1:16. Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut, mutta ketään muuta en muista kastaneeni.
        17. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä.

        "Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni k a i ke n lihan
        päälle, ja teidän po i ka n ne j a t y t t ä r e n n e ennustavat,
        vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
        ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä
        päivinä vuodatan Henkeni." (Jooel 2:28,29).

        Myös laajempi Jooelin ennustus koski kaikenikäisiä. Pojat ja tyttäret eivät tarkoita
        varttuneita, koska nuorukaiset ja vanhukset mainitaan erikseen.

        Luvatessaan Henkensä Jumala ei tehnyt eroa lapsen, nuoren, aikuisen
        eikä vanhuksen välillä, ei perheen päämiehen eikä palvelijan välillä
        eikä myöskään sukupuolen, pojan ja tyttären, palvelijan ja palvelijattaren,
        välillä. Sitä tarkoitti Hengen vuodattaminen KAIKEN LIHAN PÄÄLLE.
        Jooel esittää yksityiskohtaisesti kaikki ne, joita Raamatun mukaan
        perhekuntaan kuuluu. Tässä yhteydessä Pietarin kehotus kasteesta on ymmärrettävä.

        Kornelius, Apt. 10 ja 11. Pietari saarnasi hänen kodissaan ja Pyhä
        Henki tuli "kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat". Heidät kaikki
        kastettiin. Poikkeusta ei mainita. Korneliuksen "koko perhekunta"
        pelastui (Apt. 11:14).

        Kornelius oli sotilas, sadanpäänties. Hänen
        perhekuntansa suuruutta ei mainita. joka tapauksessa siihen kuului
        muitakin kuin vaimo; muuten ei olisi voitu puhua "koko perhekunnasta".

      • Totuus esiin kirjoitti:

        Pelastus ON NIMENOMAA YKSIN ARMOSTA, joten pieni vauva kuuluu Jumalan armon piiriin ILMAN MITÄÄN VESISETREMONIAAJIN!!!

        Luther itse sekoilee tuon oppinsa kanssa, koska Augsburgin tunnustuksessa sanotaan, että lapsi on kadotettu ilman kastetta:

        Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan. "

        Raamattu ei tunne tuollaista harhaoppia, jota Augustinus esittää:
        ""Ei kasteen puute, vaan sen halveksiminen kadottaa", sanoi jo
        Augustinus."

        Missä kohtaa noin on kirjoitettu????

        Koko lapsikaste-harha perustuu kirkkoisien omiin olettamuksiin ja vääriin tulkintoihin Jumalan sanasta.

        Tuo "kahdeksanpäivän oppikin" on Lutherin omaa sekoilua, eikä sille löydy perusteita Raamatusta.
        Ympärileikkaushan EI PELASTANUT POIKAVAUVAA, vaan se oli ainoastaan ulkoinen merkki siitä,
        että kuului luvattuun kansaan.
        Pelastuakseen juutalaisen oli noudatettava tarkasti lakia uhrimenoineen!!!

        Eikö Weha tiennyt vielä tätä?

        Totuus on että RAAMATTU EI TUNNE AINUTTAKAAN VAUVAKASTETAPAUSTA, vaan
        selvä ilmoitus on:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        ovat kirjoitettu Lutherin kuoleman jälkeen, ja sinne on myös ns. "ortodoksi luterilaiset", tuoneet omia asioitaan.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        "Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni k a i ke n lihan
        päälle, ja teidän po i ka n ne j a t y t t ä r e n n e ennustavat,
        vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
        ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä
        päivinä vuodatan Henkeni." (Jooel 2:28,29).

        Myös laajempi Jooelin ennustus koski kaikenikäisiä. Pojat ja tyttäret eivät tarkoita
        varttuneita, koska nuorukaiset ja vanhukset mainitaan erikseen.

        Luvatessaan Henkensä Jumala ei tehnyt eroa lapsen, nuoren, aikuisen
        eikä vanhuksen välillä, ei perheen päämiehen eikä palvelijan välillä
        eikä myöskään sukupuolen, pojan ja tyttären, palvelijan ja palvelijattaren,
        välillä. Sitä tarkoitti Hengen vuodattaminen KAIKEN LIHAN PÄÄLLE.
        Jooel esittää yksityiskohtaisesti kaikki ne, joita Raamatun mukaan
        perhekuntaan kuuluu. Tässä yhteydessä Pietarin kehotus kasteesta on ymmärrettävä.

        Kornelius, Apt. 10 ja 11. Pietari saarnasi hänen kodissaan ja Pyhä
        Henki tuli "kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat". Heidät kaikki
        kastettiin. Poikkeusta ei mainita. Korneliuksen "koko perhekunta"
        pelastui (Apt. 11:14).

        Kornelius oli sotilas, sadanpäänties. Hänen
        perhekuntansa suuruutta ei mainita. joka tapauksessa siihen kuului
        muitakin kuin vaimo; muuten ei olisi voitu puhua "koko perhekunnasta".

        Joel ei puhu profetiassaan mitään vauvakasteesta.
        Miksi harhailet Vanhaan testamenttiin??? Miten ne vauvat ennustavata??

        Ymmärrys hoi!

        Lopeta jo tuo olettaminen ja usko selvää Jumalan sanaa:
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Käskikö Pietari hakea kotoa vauvat kasteelle???

        Isommmat lapset ja nuorukaiset voivat kuulua tähän joukkoon, jos uskovat!!!

        Myönnät itsekin, että Korneliuksen perhekunnan suuruutta ei mainita, joten MIKSI OLETAT,
        ETTÄ SIIHEN KUULUI VAUVOJA????

        Oppisi perustuu olettamuksiin!

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        ovat kirjoitettu Lutherin kuoleman jälkeen, ja sinne on myös ns. "ortodoksi luterilaiset", tuoneet omia asioitaan.

        Iso katekismus on Lutherin käsialaa mutta ne eivät millään voi korvata Raamattua.

        Uskotko enemmän ihmisten keksimiin selityksiin, kuin Jumalan sanaan? Myönnät itsekin, että ne ovat
        ristiriidassa keskenään.

        Raamattu ei mainitse ensimmäistäkään vauvakastetta!

      • weha kirjoitti:

        ovat kirjoitettu Lutherin kuoleman jälkeen, ja sinne on myös ns. "ortodoksi luterilaiset", tuoneet omia asioitaan.

        Laestauduis Ja Luther opettivat lapsikasteen olevan raamatullinen, koska he uskovat. Vanhoillislestadiolainen käsitys on Raamatun ja luterilaisen opin mukainen.

        Kertomus Mooseksesta ja hänen vaimostaan Sipporasta, sekä heidän pojastaan (2.Moos.4:24-26), antaa puhuttelevan kuvan sakramentin hylkäämisestä. Jumala oli kutsunut Mooseksen Midianin maasta johdattamaan kansaansa Israelia Egyptin orjuudesta. Matkalla yöpaikassa tapahtui, että Herra hyökkäsi Mooseksen kimppuun ja tahtoi tappaa hänet. Silloin hänen vaimonsa Sippora suoritti pojalleen ympärileikkauksen ja kosketti esinahalla Moosesta alhaalta sanoen: "veriylkä ympärileikkauksen tähden". Tuomio ei kohdistunut lapseen, vaan sakramentin laiminlyöneeseen isään.

        Vanhoillislestadiolaisia on toisinaan syytetty helluntailaisten kastekäsityksen omaksumista. Käsityksemme mukaan, usko Kristukseen vanhurskauttaa ja sakramentti tulee ottaa uskolla vastaan. Edellä on osoitettu, että vanhoillislestadiolaisuudessa on aina opetettu kasteesta vastoin helluntailaisten käsitystä. Helluntailais-karismaattiset liikkeet kieltävät lapsikasteen epäraamatullisena, koska lapset eivät heidän mielestään voi uskoa, eivätkä näin vastaanottaa kastetta. Näin he perustavat kasteensa omaan vanhurskauteensa ja ratkaisuunsa. On harhaoppia, että kaste vaikuttaa pelkkänä tekona, ilman kastettavan uskoa. Lapsikasteen hylkäämistä ja uudelleen kastamista, on niinikään pidettävä harhana, jota vastaan tulee taistella Jumalan sanalla. Vanhoillislestadiolainen kaste on Raamatun mukainen.

        Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.

        Vanha Biblia: apt.8:16. (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.)

        Uusikäännös: apt.8:16. "Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen".

        Samarialaisilla ei siis ollut vielä Pyhää Henkeä ja vasta apostolit sen heihin välittivät:
        apt.8:17. "Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen".

        Ns. Ratkaisukristityt, sekoittavat Raamatusta kohtalokkaasti lain ja evankeliumin, jolloin esitetään epäraamatullisen opin tueksi Raamatusta "omia ratkaisuja ja tekoja" .

        Malli esimerkki: Eräs ns "helluntailainen", esitti minulle aikuisten kastetta puoltaessaan, heille tyypillisen kohdan Raamatusta:

        Joh.1:12. "Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle"
        Kerroin ihan uskovaisten seuroissa monasti kuulleen asian, Että lukee seuraavankin jakeen, joka on moukari vapaata tahtoa vastaan ja joka kertoo myös armosta pelastumisesta, eikä ihmisen teoista:
        13. Jotka ei verestä eikä lihan tahdosta ei myös miehen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat.

        on parhaimmin Lutherin käsialaa. Uusimpiin on tullut kirkon omia lisäyksiä ja jätetty vanhasta esim. rippi pois.
        http://www.mangusti.com/Katekismus/Katekismus?main=Svebelius&sub=showPage&title=Svebilius selitys rippi

        Tunnustuskirjoissa on paljon uskovaistenkin opettamaa oikeaa asiaa.

        Pienokasten kaste tulee jo pelkästään vanhurkauttamisopista ilmi. Tuo Joelin kohta kertoo, että myös pienokaisilla on pyhä henki eli usko ja kelpaavat kasteelle ja taivaaseen.

        et Raamatulla voi perustella harha-oppiasi.

        "Laestauduis Ja Luther opettivat lapsikasteen olevan raamatullinen, koska he uskovat. Vanhoillislestadiolainen käsitys on Raamatun ja luterilaisen opin mukainen. "

        He olivat vain erehtyväisiä ihmisiä ja Jumala oli kutsunut heidät oman aikansa julistajiksi, mutta eivät
        hekään voineet ymmärtää kaikkea. Lutherkin oli aluksi uskovien kasteen kannalla, mutta luopui
        siitä, koska pelkäsi menettävänsä tukijat.
        Koko kirkkohistoria on täynnä Jumalan miehiä, jotka ovat olleet harhassa!!!

        Miksi jatkat valehtelua, että lapset eivät usko???

        Kyllä lapset voivat uskoa, jos heille kerrotaan Jeesuksesta. Sanoihan Jeesus itse, että lapset
        ovat uskon esikuvia, mutta mitään syntymäuskoa Raamattu EI TUNNE.

        "Usko tulee kuulemisesta."!!

        Kelaat taas tuoma vanhaa mantraa "ratkaisukristityistä"!!!
        Vauvakaste-oppi on pahinta ratkaisukristillisyyttä. Siinä vanhemmat, kummit ja pappi ratkaisevat,
        milloin Jumalan pitäisi toimia ja pelastaa pieni, viaton vauva.

        Sinä kelaat noita samoja oppimiasi fraaseja, mutta et ole voinut osoittaa vielä yhtään kohtaa
        Raamatusta, jossa OLISI SELVÄSTI KASTETTU VAUVOJA!!!
        Hyppäät välillä Vanhaan testamenttiin, kun et Uuden testamentin puolelta löydä perusteita.

        Sinun ei tarvitsisi kirjoitella noin pitkiä sepustuksia, kun osoittaisit edes yhden selvän vauva-
        kaste kohdan!!!

        Mutta ei. Olettamuksia ja Vanhan testamentin kertomuksia, jotka eivät mitenkään liity kasteeseen!!

        noita ihmisten keksimiä selityksiä! Niitä on maailma täynnä.

        Nyt keskustellaan siitä, mikä on raamatullinen kaste!
        Pakollinen vauvakaste mitätöi Jeesuksen uhrikuoleman ja edellyttää ihmistekoja, jotta vauva
        pelastuisi.
        Se on ihmiskeskeinen harha-oppi, joka halveksii Jumalan armoa ja valtasuuruutta!

        Uusi testamentti ei tunne tuollaisia pakollisia seremonioita, jotka liukuhihnamaisesti vanhurskauttaisivat
        sellaisen, joka Raamatun ilmoituksen mukaan ON JO AUTUAS.
        JER 1:5
        "Ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin."

        Raamatullinen kaste on selvästi ilmoitettu:
        Ap 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, ...niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

        Vauvoista ei ole mitään mainintaa!

      • Totuus esiin kirjoitti:

        et Raamatulla voi perustella harha-oppiasi.

        "Laestauduis Ja Luther opettivat lapsikasteen olevan raamatullinen, koska he uskovat. Vanhoillislestadiolainen käsitys on Raamatun ja luterilaisen opin mukainen. "

        He olivat vain erehtyväisiä ihmisiä ja Jumala oli kutsunut heidät oman aikansa julistajiksi, mutta eivät
        hekään voineet ymmärtää kaikkea. Lutherkin oli aluksi uskovien kasteen kannalla, mutta luopui
        siitä, koska pelkäsi menettävänsä tukijat.
        Koko kirkkohistoria on täynnä Jumalan miehiä, jotka ovat olleet harhassa!!!

        Miksi jatkat valehtelua, että lapset eivät usko???

        Kyllä lapset voivat uskoa, jos heille kerrotaan Jeesuksesta. Sanoihan Jeesus itse, että lapset
        ovat uskon esikuvia, mutta mitään syntymäuskoa Raamattu EI TUNNE.

        "Usko tulee kuulemisesta."!!

        Kelaat taas tuoma vanhaa mantraa "ratkaisukristityistä"!!!
        Vauvakaste-oppi on pahinta ratkaisukristillisyyttä. Siinä vanhemmat, kummit ja pappi ratkaisevat,
        milloin Jumalan pitäisi toimia ja pelastaa pieni, viaton vauva.

        Sinä kelaat noita samoja oppimiasi fraaseja, mutta et ole voinut osoittaa vielä yhtään kohtaa
        Raamatusta, jossa OLISI SELVÄSTI KASTETTU VAUVOJA!!!
        Hyppäät välillä Vanhaan testamenttiin, kun et Uuden testamentin puolelta löydä perusteita.

        Sinun ei tarvitsisi kirjoitella noin pitkiä sepustuksia, kun osoittaisit edes yhden selvän vauva-
        kaste kohdan!!!

        Mutta ei. Olettamuksia ja Vanhan testamentin kertomuksia, jotka eivät mitenkään liity kasteeseen!!

        Tietojeni mukaan Lutheri ei ole koskaan ollut lapsikasteen kieltäjä, vaan opettaa, että "lapsikaste on varmin kaste, koska hän ei voi valehdella ja pettää: Sensijaan aikuiset voivat järkeillä ja taistelevat järjellään uskoa vastaan".

        Hieman kasteen muodosta
        "Meren syvyyteen upottamisesta" (Matt. 18:6) ja veteen vajoamisesta
        (Matt. 14:30) Raamattu ei käytä baptidzein sanaa, vaan aivan
        eri kantamuodosta johtuvaa verbiä (katapontidzein). Raamatun ulkopuolisissa
        antiikin kirjoituksissa sanalla baptidzein esiintyy upottamisen
        ja uppoamisen merkitys, mutta Uusi Testamentti käyttää sanaa
        laajemmin.
        Luther säilytti kristillisen vapauden kastetavassa. Kirjassaan Kirkon
        Baabelin vankeudesta hän iloitsi siitä, ettei kiusaaja ollut voinut
        hävittää lapsilta kasteen merkitystä, ja kasteen muodosta hän kirjoitti:
        Kastaja "valelee kastettavan... kastehan on pikemminkin kuolemisen
        ja ylösnousemisen vertauskuva. Tästä syystä soisin, että kastettavat
        upotettaisiin kokonaan veteen sanamuodon ja tämän salaperäisen
        toimituksen merkityksen mukaisesti. Se ei suinkaan ole mielestäni
        välttämätöntä, mutta olisi kaunista antaa niin syvälliselle ja
        täydelliselle asialle syvällinen ja täydellinen merkkikin."87) Tästä havaitsemme,
        paitsi että Lutherin sanonta edellyttää valelukasteen olleen
        yleisen, myös että kasteen merkitys oli Lutherille hallitseva pääasia.
        Kasteen muodolla oli palveleva merkitys. Upotuskasteen Luther
        katsoi parhaiten symbolisoivan kasteen todellista merkitystä. Tästä ei
        kuitenkaan voida tehdä sitä johtopäätöstä, että Luther olisi kastanut
        upottamalla. Samaa on sanottava myös Lutherin kasteen merkitystä
        kuvaavasta Vähän kastekismuksen kohdasta, jossa hän puhuu vanhan
        ihmisen upottamisesta ja uuden ihmisen esiin nousemisesta.
        (Lapsikaste on Raamatullinen)

        Nyt keskusteltiin raamatullisesta kasteesta, eikä katolisen kirkon keksimästä vauvakasteesta, jonka Luther
        omaksui myöhemmin täysin.
        Mutta kyllä hänkin tajusi selvästi, mitä UT:n kaste on:

        "Upotuskasteen Luther
        katsoi parhaiten symbolisoivan kasteen todellista merkitystä"

        Ortodoksinen kirkko käyttää edelleen upostuskastetta!

        Raamatun kaste tarkoittaa KOKO RUUMIIN UPOTTAMISTA kasteen hautaan:
        Hebr 10:22
        "Niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna
        puhtaaksi pahasta omasta tunnosta ja RUUMIS PUHTAALLA VEDELLÄ PESTYINÄ."

        Pietari ilmaisi saman asian :
        "Tehkää siis parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen.." Ap 2:38

        Mutta eikö sinulla Weha ole lainkaan omia mielipiteitä kaste-asiassa, kun kopioit jatkuvasti
        toisten kirjoituksia?

        22. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.

        weha: Tässä puhutaan siitä kuinka Jumalan eteen voi mennä "vihmomiskasteella" tai jos sitä kuvata pitää: "Ruumis valella vedellä". Tässä ei siis puhuta upotuskasteesta yhtään mitään.

        Koska pienokaiset syntyvät tänne maailmaan uskovaisina voidaan ja tulee heidätkin kastaa kolmiyhteisen Jumalan nimelle ja opetuksen tulee myös seurata.
        "Kaikki kansat syntyvät siionissa, joka ainoa on siellä syntynyt" (ps.78. muistaaxsi).

        Matt.18:6. "Mutta joka pahentaa yhden näistä PIENIMMISTÄ, JOTKA USKOVAT minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen".

        Room.5:18. "Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän".

        Jo tämä kohta osoittaa, että Aadamin lankeemus toi kaikille ihmisille, myös vauvoille kadotustuomion. Niinkuin yleinen synti tuli, niin yleinen synti sovitettiin. Parannusta tehdään sitten uskon ja ymmärryksen kautta omista tekosynneistä, Jos on lapsuuden uskossa pysynyt, ei tarvitse, enään uudestaan syntyä. "Kaikki kansat syntyvät Siionissa, joka ainoa on siellä syntynyt" (Ps.87). Koska lapset uskovat ja ovat Jumalan lapsia, heidät halutaan myös kastaa armoliitosta osalliseksi.

      • kuis on

        Jos sinä kastat sormesi veteen, niin tarkoittaako se sitä, että vihmot sormesi päälle
        hiukan vettä???

        Kyllä minun mielestäni se tarkoittaa sitä, että koko sormi on veden alla!

        toki seurakunnan ja Raamatun opetuksia tietysti.

        1.Tim.3:15. Mutta jos minä viivyn, ettäs tietäisit kuinka sinun pitää Jumalan huoneessa vaeltaman, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus.
        16. Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa, vanhurskautettu hengessä, nähty enkeleiltä, saarnattu pakanoille, uskottu maailmassa ja otettu ylös kunniaan.

      • Leksa-Veksa
        Totuus esiin kirjoitti:

        Nyt keskusteltiin raamatullisesta kasteesta, eikä katolisen kirkon keksimästä vauvakasteesta, jonka Luther
        omaksui myöhemmin täysin.
        Mutta kyllä hänkin tajusi selvästi, mitä UT:n kaste on:

        "Upotuskasteen Luther
        katsoi parhaiten symbolisoivan kasteen todellista merkitystä"

        Ortodoksinen kirkko käyttää edelleen upostuskastetta!

        Raamatun kaste tarkoittaa KOKO RUUMIIN UPOTTAMISTA kasteen hautaan:
        Hebr 10:22
        "Niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna
        puhtaaksi pahasta omasta tunnosta ja RUUMIS PUHTAALLA VEDELLÄ PESTYINÄ."

        Pietari ilmaisi saman asian :
        "Tehkää siis parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen.." Ap 2:38

        Mutta eikö sinulla Weha ole lainkaan omia mielipiteitä kaste-asiassa, kun kopioit jatkuvasti
        toisten kirjoituksia?

        Olen lestadiolainen, mutta silti tajuan lapsikasteen olevan katolisen kirkon keksimä.
        En usko kaikkeen, mitä seurapuheissa opetetaan, vaan olen ottannut itsekkin selvää ja nykyaikana tämä selvän ottaminen onkin vaivatonta, kun internetistä löytää kaiken tiedon maan ja taivaan väliltä.

        Miten tuo wehakin on noin utopistinen, syy lienee vain halu inttää periaatteesta vastaan, vaikka faktat tuovat esiin selvääkin selvemmin asiaoiden oikean laidan.
        Ei usko merkitse sitä, että pitää uskoa sokeasti ilman taustatietoa mihin vain.
        Lestadiolaisuudessa on paljon väärää oppia, mutta rivijäsenen on ne pakko hyväksyä, jos haluaa kuulua tähän oikeiden uskovaisten joukkoon.
        Kun on syntynyt ja kasvanut tähän uskoon, siitä ei voi luopua niinkuin käännynnäisen on helpompi jättää usko ja etsiä toinen parempi tie.
        Omat mielipiteet täytyy olla, mutta toki lähdeaineistoakin on voitava käyttää.
        Internetti on sitä varten, että sieltä haetaan lähdeaineistoa eikä lupaa tarvitse kysyä.

      • kuis on kirjoitti:

        Jos sinä kastat sormesi veteen, niin tarkoittaako se sitä, että vihmot sormesi päälle
        hiukan vettä???

        Kyllä minun mielestäni se tarkoittaa sitä, että koko sormi on veden alla!

        Oli vettä kourallinen tai järvi, se on pelkkää vettä, mutta "elementtiin/aineeseen" yhdistettynä, se on sakramenti, eli Jumalan sana ja asetus yhdessä.

        Käsitystä siitä, että upotuskaste olisi ollut tavanomaisin
        vanhalla ja keskiajalla, on alettu tarkistaa. Myönnetään, että koko kehon
        upottaminen oli useimmiten mahdotonta. Pentti Lempiäinen sanoo: "Yleisin
        kastetapa onkin saattanut olla se, että kastettava seisoi vedessä ja kastaja valeli
        vedellä hänen päänsä ja olkapäänsä." Kastetutkimuksen nykykuva, TA 3/1973, s.
        221.

        Upotuskasteen kannattajat ovat suurissa vaikeuksissa ja mahdottomuuden
        edessä yrittäessään osoittaa upotuskastetta ainoaksi oikeaksi kastetavaksi. Aittala
        kirjassaan Joka uskoo ja kastetaan ottaa ensimmäiseksi esille kasteen muodon ja
        pyrkii historiasta näyttämään upotuskasteen vanhimmaksi ja yleisimmäksi
        kastetavaksi. Tällä menetelmällä hän pyrkii saamaan lapsena valelukasteella
        kastetut uudestaan kasteelle. Se on todellista muotomenoa.
        86 ) St. Louisin laitos VII, 948.

        "Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava". Kaste on eittämättä tällainen asia. Kummit ovat sitäkin varten.

        Leksa-Veksa, sinä et usko seurakunnan ja Raamatun opetuksia.

        Matt.18:17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
        18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

      • Leksa-Veksa
        weha kirjoitti:

        joka puhuu myös evankeliumista ja ns. uskon sinetistä kasteesta:

        Apt.2:39. "Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
        weha: Kun Pietari puhuu tässä myös lapsista, niin varmasti heillä oli sylissään myös pieniä lapsia. Sana "Tekna", puhuu kaikenikäisistä lapsista, eikä tee rajaa mihinkään. on kyse silloin elävistä lapsista, että tulevista lapsista.

        ympärileikkauksen paikalle tuli uudessaliitossa kaste kaikille kansoille:

        kol.2:11. "Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin pois panemisen kautta, lihassa, Kristuksen ympärileikkauksella,
        12. Ynnä hänen kanssansa kasteen kautta haudatut, jossa te myös hänen kanssansa olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa, joka hänen kuolleista herättänyt on"

        Kyllähän siellä perhekunnittain kasteistakin kerrotaan, mutta nythän olikin kyse kastetavasta. Missä vaiheessa historiaa sinun mielestäsi on upotuskaste jäänyt pois ja priiskoituskaste tullut tilalle.
        Kuka sun käsityksesi mukaan on keksinyt priiskoituskasteen ja kuka hylkäsi upotuskastetavan.
        Hyväksy nyt, että se oli katolinen kirkko, niin voidaan tätä keskustelua joltakin järkevältä pohjalta jatkaa.

        Hyväksy se, että upotuskaste oli Jeesuksen aikana ainoa kastetapa ja jos silloin lapsiakin kastettiin, niin nekin kastettiin upottamalla, ei velelemalla.

        Hyväksy se, että katolinen krikko on ottanut käyttöön uudenlaisen kastetavan ja nyt meidän pitää tosissaan miettiä, olemmeko oikeita uskovaisia, kun seuraamme pakanallisen kirkon oppeja.

        Haluan tässä yhteydessä myös viitata yhteen toiseen katolisen kirkon keksimään oppiin, nimittäin anekauppaan, jossa syntejä siihen aikaan saattoi ostaa anteeksi. Nyttemmin niitä syntejä saa Jeesuksen nimeen ja vereen anteeksi.
        Katolisen kirkon toimesta muutettiin myös lepopäivä alkuperäisestä lauantaipäivästä pakanalliselle sunnuntaille.

      • Leksa-Veksa
        weha kirjoitti:

        "Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava". Kaste on eittämättä tällainen asia. Kummit ovat sitäkin varten.

        Leksa-Veksa, sinä et usko seurakunnan ja Raamatun opetuksia.

        Matt.18:17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
        18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

        Raamattuun voi uskoa monella tavalla ja sieltä löytyy jokaiselle opille tukea. Raamatun ohessa pitää käyttää historiallista aineistoa. Historia Jeesuksen ajalta tähän päivään on melko tarkoin kirjoitettu muistiin.
        Otetaapa nyt käsittelyyn katolinen kirkko ja sen vaikutukset nykyiseen kristinuskoon. Katolisen kirkon oppeja on vieläkin jäljellä kristillisessä kirkossa, kaikkia ei siis ole vielä hylätty raamatunvastaisina.

        Taidatkos selvittää, syntyikö lestadiolainen usko vasta Pohjois-Ruotsissa, vai missä se sitä ennen lymysi.
        Pomppaskos se usko niinkuin sähkökipinä tulpassa suoraan yli euroopasta pohjoisen maan ylle.

      • Kaste eläkelahjaksi?
        weha kirjoitti:

        aina Jumalan puolelta voimassa. Vaikka olisimme menneet tuhlaajapojan tielle tai lahkojen ojaan, emme tarvitsee uudelleen kastamista, vaan aina uudelleen uskomista. Hengenluomaan yhteyteen kuuluu vain yksi kaste.
        Ef.4:3. "Ahkeroitkaat myös pitämään hengen yhteyttä rauhan siteen kautta:
        4. Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut,
        5. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
        6. Yksi Jumala ja kaikkein Isä, joka kaikkein päällä on, ja kaikkein kautta, ja teissä kaikissa".

        Raamattu puhuu yleisesti kasteesta ja koko kansojenkin kastamisesta, joiden seassa myös pieniä lapsia on. Vanhan Raamatun käännöksen lähetyskäsky on kolmiosainen, sisältäen myös lapsikasteen. Havainnollistan sen näin::

        Matt.28:19. ... ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
        20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
        P. Matteuksen Evankeliumin loppu.

        Tähän kohtaan sisältyy myös syvällinen ero vanhurskautamisopista. Kasteentoistajat väittävät, etteivät pienet lapset OSAA uskoa. Näin he tekevät uskosta ja kasteesta omaa vanhurskautta, koska he osaavat uskoa ja ymmärtävät kasteesta.

        Meille kasteen armo on siunaus tilaisuus, joka kuuluu myös pienille lapsille:
        " mihinkä paikkaan ikänänsä minä säädän minun nimeni muiston, sinne minä tulen sinun tykös, ja siunaan sinua" (2.Moos.20:24).

        Kun nyt olet päässyt jälleen yhteen bravuurihokemistasi, kerropa, mitenkä olisi uudelleenkastamisen välttäminen kastautumalla vasta 50-vuotiaana? Voiko kastelun tehdä itse esim puutarhaletkulla?

      • Kaste eläkelahjaksi? kirjoitti:

        Kun nyt olet päässyt jälleen yhteen bravuurihokemistasi, kerropa, mitenkä olisi uudelleenkastamisen välttäminen kastautumalla vasta 50-vuotiaana? Voiko kastelun tehdä itse esim puutarhaletkulla?

        vaan Jumalan tekemänä liittona, kerran saatu kaste on aina voimassa. Jumala on uskollinen liittolainen, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.

        Sakramenttejäkin varten on olemassa seurakunta, jonka paimenet yleisesti toimittaa sakramentteja. Näin ei touhu mene villiksi, vaan pysyy järjestys.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        22. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.

        weha: Tässä puhutaan siitä kuinka Jumalan eteen voi mennä "vihmomiskasteella" tai jos sitä kuvata pitää: "Ruumis valella vedellä". Tässä ei siis puhuta upotuskasteesta yhtään mitään.

        Koska pienokaiset syntyvät tänne maailmaan uskovaisina voidaan ja tulee heidätkin kastaa kolmiyhteisen Jumalan nimelle ja opetuksen tulee myös seurata.
        "Kaikki kansat syntyvät siionissa, joka ainoa on siellä syntynyt" (ps.78. muistaaxsi).

        Matt.18:6. "Mutta joka pahentaa yhden näistä PIENIMMISTÄ, JOTKA USKOVAT minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen".

        Room.5:18. "Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän".

        Jo tämä kohta osoittaa, että Aadamin lankeemus toi kaikille ihmisille, myös vauvoille kadotustuomion. Niinkuin yleinen synti tuli, niin yleinen synti sovitettiin. Parannusta tehdään sitten uskon ja ymmärryksen kautta omista tekosynneistä, Jos on lapsuuden uskossa pysynyt, ei tarvitse, enään uudestaan syntyä. "Kaikki kansat syntyvät Siionissa, joka ainoa on siellä syntynyt" (Ps.87). Koska lapset uskovat ja ovat Jumalan lapsia, heidät halutaan myös kastaa armoliitosta osalliseksi.

        Et taida pahemmin ajatella, mitä Raamattuun on kirjoitettu?

        Tuossahan ei puhuta mitään "vihmomiskasteesta" vaan raamatunmukaisesta uskovien kasteesta:

        "22. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä."

        Siis ensin uskon varmuus, ja sen perusteella sydän puhdistetaan ja sitten kaste upottamalla!

        Näin toimivat kaikki Raamatun kastekertomukset!!!

        Miten sinä saat siihen sopimaan vauvakasteen????

        Toinen kohta:
        "Matt.18:6. "Mutta joka pahentaa yhden näistä PIENIMMISTÄ, JOTKA USKOVAT minun päälleni"

        Ei tuossakaan puhuta mitään "syntymäuskosta, vaan ainoastaan juuri "näistä pienistä."
        Puhutaan "NÄISTÄ PIENISTÄ"!!! eikä kaikista maailman pienistä. Nämä pienet olivat
        seuranneet Jesuksen opetusta ja usko syntyi hellekin kuulemisen kautta eikä syntymän perusteella!

        Sinun oppisi on niin sekavaa, että siitä ei Erkkikään ota selvää. Kirjoitat:
        "Jo tämä kohta osoittaa, että Aadamin lankeemus toi kaikille ihmisille, myös vauvoille kadotustuomion"

        Nytkö vauvat joutuvatkin kadotukseen ilman kastetta???

        Äsken ne uskoivat???

        Ota tuosta nyt selvää.

      • kuis on
        weha kirjoitti:

        Oli vettä kourallinen tai järvi, se on pelkkää vettä, mutta "elementtiin/aineeseen" yhdistettynä, se on sakramenti, eli Jumalan sana ja asetus yhdessä.

        Käsitystä siitä, että upotuskaste olisi ollut tavanomaisin
        vanhalla ja keskiajalla, on alettu tarkistaa. Myönnetään, että koko kehon
        upottaminen oli useimmiten mahdotonta. Pentti Lempiäinen sanoo: "Yleisin
        kastetapa onkin saattanut olla se, että kastettava seisoi vedessä ja kastaja valeli
        vedellä hänen päänsä ja olkapäänsä." Kastetutkimuksen nykykuva, TA 3/1973, s.
        221.

        Upotuskasteen kannattajat ovat suurissa vaikeuksissa ja mahdottomuuden
        edessä yrittäessään osoittaa upotuskastetta ainoaksi oikeaksi kastetavaksi. Aittala
        kirjassaan Joka uskoo ja kastetaan ottaa ensimmäiseksi esille kasteen muodon ja
        pyrkii historiasta näyttämään upotuskasteen vanhimmaksi ja yleisimmäksi
        kastetavaksi. Tällä menetelmällä hän pyrkii saamaan lapsena valelukasteella
        kastetut uudestaan kasteelle. Se on todellista muotomenoa.
        86 ) St. Louisin laitos VII, 948.

        vain miksi kierrät niinkuin kisa kuumaa puuroa?

        Kun kastat sormesi veteen, niin tarkoittaako se sitä, että vihmot hiukan vettä sen päälle?

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        "Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava". Kaste on eittämättä tällainen asia. Kummit ovat sitäkin varten.

        Leksa-Veksa, sinä et usko seurakunnan ja Raamatun opetuksia.

        Matt.18:17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
        18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

        Osuit oikeaan:

        ""Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava"."

        Uskovien kasteen todistajat:

        1. todistaja Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
        2. todistaja Ap 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta, he ottivat
        kasteen, sekä miehet että naiset"
        3. todistaja Ap 10:47
        "Ei kaiketi kukaan voi estää kastamasta näitä, jotka ovat saneet Pyhän Hengen, niinkuin mekin."

        Haluatko lisää todistajia?

        Vauvakasteen todistajat:
        ???????????????

        Weha, sinä et usko Jumalan sanaa!

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        vaan Jumalan tekemänä liittona, kerran saatu kaste on aina voimassa. Jumala on uskollinen liittolainen, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.

        Sakramenttejäkin varten on olemassa seurakunta, jonka paimenet yleisesti toimittaa sakramentteja. Näin ei touhu mene villiksi, vaan pysyy järjestys.

        Raamattu ei tunne mitään "kasteen liittoa".
        Se on kirkon omaa keksintöä.

        Uusi liitto on Jeesuksen sovintotyössä eikä missään vedessä!!!

        Väärä kaste pitää Raamatun mukaan uusia:
        Ap 19:3-5
        "Niin hän kysyi:
        Millä kasteella te sitten olette kastetut.
        He vastasivat: Johanneksen kasteella.
        Niin Paavali sanoi: Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, se
        on Jeesukseen.
        Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen."

        Vauvakaste on Johanneksen kasteeseen verrattava vanhaan liittoon kuuluva pakollinen seremonia.

      • gfd-.l
        weha kirjoitti:

        merkki ja uskon vahvistus. Kaste on hyvän omantunninliitto Jumalan luona (1.Piet.3:21). Kohdan mukaan, kasteen perustus, evankeliumin sana on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.

        weha: Raamattu puhuu myös koko/kaikki (oikos) perheiden ja perhekuntien kasteista. Lapsethan oli suurin osa perhettä, koska ehkäisyä ei käytetty.
        apt.16:33. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja KAIKKI HÄNEN OMAISENSA KASTETTIIN KOHTA.
        weha: Raamattu ei voisi käyttää tällaista kieltä, jos pienokaiset olisi jätetty kasteelta pois-
        asia on siis päivän selvä.

        lasten usko.

        Room.5:18. "Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän".

        Jo tämä kohta osoittaa, että Aadamin lankeemus toi kaikille ihmisille, myös vauvoille kadotustuomion, mutta Jeesuksen työ toi kaikille vanhurskauden ja elämän. Näin siis vauvat syntyvät tänne maailmaan "kaksiosaisina", eli syntisinä (perisynti=Aadami) ja vanhurskautettuina Jeesuksessa Kristuksessa. Eli vauvat eivät ole itsessään pelastettuja ja sovitettuja, vaan he syntyvät tänne maailmaan myös Jeesuksessa Kristuksessa. Heillä on kohdan mukaan vanhurskaus ja elämä, joka merkitsee myös omaa uskoa. Niinkuin yleinen synti tuli, niin yleinen synti sovitettiin. Parannusta tehdään sitten uskon ja ymmärryksen kautta omista tekosynneistä, Jos on lapsuuden uskossa pysynyt, ei tarvitse, enään uudestaan syntyä.
        "Kaikki kansat syntyvät Siionissa, joka ainoa on siellä syntynyt" (Ps.87, muistaaxsi). Koska lapset uskovat ja ovat Jumalan lapsia, heidät halutaan myös kastaa armoliitosta osalliseksi. Heidät otetaan hyvän omantunnoliittoon ja seurakunnan hoitoon, jossa hyvää omaatuntoa myös säilytetaan.

        Toiseksi ja aivan ratkaiseva asia on vanhurskauttamisoppi, johon erinomaisesti kuuluu myös lapsikaste. Nimittäin ns. vapaat suunnat opettavat, etteivät pienet lapset osaa ja ymmärrä uskoa ja näin tekevät uskosta, ihmisen oman teon. Näin he sulkisivat pienokaiselta, myös taivaaseen pääsyn, koska Raamattu opettaa, että vauvojen ja vaarien pelastustie on sama, "uskon kautta": "ettei ilman uskoa voi olla otollinen Jumalalle" (Hebr.11:6) tai "jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa" (Room.8:9).

        edelleen puuttuu Jumalan tai Jeesuksen Oman Sanan asettama tieto lapsikasteesta. Omalla Sanallaan he ovat älä tapa käskynkin asettaneet... ja rikolliset ovat sitä vastaan rikkoneet Jumalan ja Jeesuksen Nimissä Heitä pilkaten!

      • hgvfcxd
        weha kirjoitti:

        joka puhuu myös evankeliumista ja ns. uskon sinetistä kasteesta:

        Apt.2:39. "Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
        weha: Kun Pietari puhuu tässä myös lapsista, niin varmasti heillä oli sylissään myös pieniä lapsia. Sana "Tekna", puhuu kaikenikäisistä lapsista, eikä tee rajaa mihinkään. on kyse silloin elävistä lapsista, että tulevista lapsista.

        ympärileikkauksen paikalle tuli uudessaliitossa kaste kaikille kansoille:

        kol.2:11. "Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin pois panemisen kautta, lihassa, Kristuksen ympärileikkauksella,
        12. Ynnä hänen kanssansa kasteen kautta haudatut, jossa te myös hänen kanssansa olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa, joka hänen kuolleista herättänyt on"

        Ja Jeesus lupasi myllynkiviä lapsia kaltoi kohteleville.... ja lapsia noitarovioillakin tappaville rikollisille jotka niitä rikoksia teki Jumalan ja Jeesuksen Nimeen epäjumalaa palvellevat rikollisuuden orjat!
        Jumalan ja Jeesuksen Laki kieltää lapsikasteet!
        -älä anna väärää todistusta, Jumalan Valtakunnan kaltainen lapsi ei synny perisyntisenä
        -älä varasta, lapsenkaan oikeutta omaan oikeuteen olla Jumalan Valtakunnan kaltainen
        jne....

      • hgfdre
        weha kirjoitti:

        En ole löytänyt Raamatusta, ainoatakaan kohtaa jossa ihminen olisi varmuudella upotettu kokonaan veteen. Siis ainoatakaan tälläistä kohtaa ei ole jossa ihminen upotetaan varmuudella veteen. Tällaista säädöstä eikä ohjetta ole Raamatussa määrätty, eikä kerrottu. Esim. Paavalin kaste oli ennemminkin sama kasteen muoto, miten kirkko kastaa:
        apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
        18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

        "Uudessa Testamentissa on baptidzein sanalla vanhatestamentillinen
        tausta, ja sana merkitsee k a i k e n l a i s t a v e d e l l ä k o s k e t -
        t ami s t a . Tämän asian kieltäminen on vähänkin kreikkaa tuntevalta
        teologilta farisealaisuutta. Jos kreikkalaisesta pakanamaailmasta käsin
        pyritään selvittämään baptidzein (kastaa) ja baptismos (kaste,
        pesu) sanojen merkitystä ottamatta huomioon Uudessa Testamentissa
        kielen sisältöön vaikuttavaa heprealaista psyykeä ja käsitemaailmaa,
        syyllistytään karkeaan metodiseen virheeseen.78)
        Sana baptidzein ei vielä itsestään kerro, millä tavalla kosketus
        tapahtuu. Uudessa Testamentissa ei ole yhtään kohtaa, josta voitaisiin
        osoittaa, että baptidzein merkitsee ainoastaan upottamista eikä
        mitään muuta".
        "Kun huolella tutkii Raamatun mainitsemat kastamiset, ei niistä
        voi mistään täydellä varmuudella päätellä silloista kastetapaa. Todennäköisesti
        käytettiin useita tapoja.
        Valeleminen sopi hyvin kuvaamaan puhdistusta synneistä ja
        "elävän veden virtoja”.83)
        Vihmominen eli pirskottaminen kuvasi paitsi puhdistusta myös
        Jumalan armon siunaavaa sadetta ja Kristuksen verellä vihmomista".
        (Lähde: Lapsikaste on Raamatullinen).

        laita esiin ne raamatun kohdat jossa Jumala tai Jeesus on kastajan oikeudet antanut omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen rikollisuuden tehtäväksi?

        Jos sitä lupaa et löydä niin voit sukeltaa pakana Paavalisi helvetiin hänen enkeleiden seuraan rukoilemaan helvetin herralta apua tuskiinne! Lutheri on jo siellä odottamassa sinua:
        2 Korinttolaiskirje 12:

        7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

        8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

        Myllynkiviä on varattuna sinullekkin....

      • ville.
        hgfdre kirjoitti:

        Myllynkiveä ei ole ehkä koskaan käytetty , kuin pelotteluun.

      • teuta
        weha kirjoitti:

        En ole löytänyt Raamatusta, ainoatakaan kohtaa jossa ihminen olisi varmuudella upotettu kokonaan veteen. Siis ainoatakaan tälläistä kohtaa ei ole jossa ihminen upotetaan varmuudella veteen. Tällaista säädöstä eikä ohjetta ole Raamatussa määrätty, eikä kerrottu. Esim. Paavalin kaste oli ennemminkin sama kasteen muoto, miten kirkko kastaa:
        apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
        18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

        "Uudessa Testamentissa on baptidzein sanalla vanhatestamentillinen
        tausta, ja sana merkitsee k a i k e n l a i s t a v e d e l l ä k o s k e t -
        t ami s t a . Tämän asian kieltäminen on vähänkin kreikkaa tuntevalta
        teologilta farisealaisuutta. Jos kreikkalaisesta pakanamaailmasta käsin
        pyritään selvittämään baptidzein (kastaa) ja baptismos (kaste,
        pesu) sanojen merkitystä ottamatta huomioon Uudessa Testamentissa
        kielen sisältöön vaikuttavaa heprealaista psyykeä ja käsitemaailmaa,
        syyllistytään karkeaan metodiseen virheeseen.78)
        Sana baptidzein ei vielä itsestään kerro, millä tavalla kosketus
        tapahtuu. Uudessa Testamentissa ei ole yhtään kohtaa, josta voitaisiin
        osoittaa, että baptidzein merkitsee ainoastaan upottamista eikä
        mitään muuta".
        "Kun huolella tutkii Raamatun mainitsemat kastamiset, ei niistä
        voi mistään täydellä varmuudella päätellä silloista kastetapaa. Todennäköisesti
        käytettiin useita tapoja.
        Valeleminen sopi hyvin kuvaamaan puhdistusta synneistä ja
        "elävän veden virtoja”.83)
        Vihmominen eli pirskottaminen kuvasi paitsi puhdistusta myös
        Jumalan armon siunaavaa sadetta ja Kristuksen verellä vihmomista".
        (Lähde: Lapsikaste on Raamatullinen).

        Jordaanilla silloin ainakin oli upotuskaste,

        Vauvalla ei ole mitään uskoa, eikä ymmärrystäkään, joten tätä taustaa vastaan lapsen kastaminen on turhaa. Nimen voi antaa ilman kastettakin. Miksi vauva pitäisi kastaa, koska hänhän on uskovainen muutenkin. Vauva ei voi uskoa, mutta on luonnollisesti uskovainen, koska ei ole ehtinyt tekemään syntiä.

        Aivan sama vaikka kaste tapahtuisi myöhemmin, vaikkapa rippikoulun konfirmaation yhteydessä.
        Ja mitä kastetavoihin tulee, aikuiskaste ei ole väärä, koska silloinhan toteutuu raamatun sana, joka uskoo ja kastetaan. Vauvaan tätä ei voi soveltaa, koska hän ei voi uskoa.

        Lestadiolaisuskohan opettaa, ettei kaste eikä ehtoollisella käynti anna syntejä anteeksi, se on vain hyvän omantunnon liitto. Yhden asian jätät aina tarkoitushakuisesti tuomatta esiin ja se on tämä; Jeesus kastettiin jordanin virrassa upottamalla.
        Vanhoissa kirkoissa on vieläkin kasteeseen käytettyjä upotusaltaita, ei tosin suomessa, mutta tuolla etelä-euroopan maissa.

      • Leksa-Veksa
        Totuus esiin kirjoitti:

        Iso katekismus on Lutherin käsialaa mutta ne eivät millään voi korvata Raamattua.

        Uskotko enemmän ihmisten keksimiin selityksiin, kuin Jumalan sanaan? Myönnät itsekin, että ne ovat
        ristiriidassa keskenään.

        Raamattu ei mainitse ensimmäistäkään vauvakastetta!

        Ei mainitse niin, eikä mainitse sitäkään, että sielu olisi kuolematon. Miksikähän Weha ei ollenkaan tuo esille sitä puolta, mitä krikkohistoriasta tiedetään, kuten Katolisen kirkon toimista, jonka jälkiä myös Luterilainen kirkko on seurannut ja seuraa yhä.

      • nbvgcfds
        weha kirjoitti:

        on parhaimmin Lutherin käsialaa. Uusimpiin on tullut kirkon omia lisäyksiä ja jätetty vanhasta esim. rippi pois.
        http://www.mangusti.com/Katekismus/Katekismus?main=Svebelius&sub=showPage&title=Svebilius selitys rippi

        Tunnustuskirjoissa on paljon uskovaistenkin opettamaa oikeaa asiaa.

        Pienokasten kaste tulee jo pelkästään vanhurkauttamisopista ilmi. Tuo Joelin kohta kertoo, että myös pienokaisilla on pyhä henki eli usko ja kelpaavat kasteelle ja taivaaseen.

        uskovaiset rikolliset tappaa...lahkolaisten lähimmäisen rakkautta epäjumalaa jumaloiden:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

      • Teuta
        Leksa-Veksa kirjoitti:

        Vauvalla ei ole mitään uskoa, eikä ymmärrystäkään, joten tätä taustaa vastaan lapsen kastaminen on turhaa. Nimen voi antaa ilman kastettakin. Miksi vauva pitäisi kastaa, koska hänhän on uskovainen muutenkin. Vauva ei voi uskoa, mutta on luonnollisesti uskovainen, koska ei ole ehtinyt tekemään syntiä.

        Aivan sama vaikka kaste tapahtuisi myöhemmin, vaikkapa rippikoulun konfirmaation yhteydessä.
        Ja mitä kastetavoihin tulee, aikuiskaste ei ole väärä, koska silloinhan toteutuu raamatun sana, joka uskoo ja kastetaan. Vauvaan tätä ei voi soveltaa, koska hän ei voi uskoa.

        Lestadiolaisuskohan opettaa, ettei kaste eikä ehtoollisella käynti anna syntejä anteeksi, se on vain hyvän omantunnon liitto. Yhden asian jätät aina tarkoitushakuisesti tuomatta esiin ja se on tämä; Jeesus kastettiin jordanin virrassa upottamalla.
        Vanhoissa kirkoissa on vieläkin kasteeseen käytettyjä upotusaltaita, ei tosin suomessa, mutta tuolla etelä-euroopan maissa.

        Vauva kaste perustuu JUMALAN Salattuun uskoon . josta Kirkko isät Oregenes ja Ireneus hyvin,
        puhuivat . He sanoivat Kristus tuli pelastamaan kaikki . Jotka Häneen kauttansa uudestisyntetään
        JUMALALLE , Imeväisiä , Pieniä lapsia , nuorukaisia , ja vanhuksia.

        Kirkko on saanut apostoleilta tavan KASTAA LAPSETKIN .

      • Vierailevapuhuja
        weha kirjoitti:

        Luterilaisessa kirkollisuudessa on jännä tulkinta ja nähdäkseni selkeästi väärä, että väitetään pelastuksen koskeneen tämän mukaan vain Jeesuksen luo vietyjä pieniä, lähinnä (juutalaisten) lapsia:

        Matt.18:1. Sillä hetkellä tulivat opetuslapset Jesuksen tykö, sanoen: kuka siis on suurin taivaan valtakunnassa?
        2. Ja Jesus kutsui tykönsä lapsen, ja asetti sen heidän keskellensä,
        3. Ja sanoi: totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.
        4. Sentähden joka itsensä alentaa niinkuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa.
        5. Ja joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun.
        6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen.

        Vertauksen vuoksi, monet järkeisuskoiset, kuten uudestikastajat mm. levinnyt liike "helluntailaisuus", tulkitsee, ettei tuossa puhuta pienistä lapsista mitään ja usein sanovat "lapsen mielisiä" aikuisia tektin tarkoittavat.

        Noiden kumpienkin käsitys on väärä ja toinen perustuu järkeisuskoon ja siten ratkaisukristillisyyteen ja toinen Room. katolliseen "ex operate" oppiin, niin että tehtynä tekona kaste antaa uskon ja uudestisynnyttää.
        Vieläpä joidenkin mukaan, että kastamattomat lapset joutuvat kadotukseen tai heidän tilaansa ei tiedetä.

        "Matt.18:1. Sillä hetkellä tulivat opetuslapset Jesuksen tykö, sanoen: kuka siis on suurin taivaan valtakunnassa?

        Vertauksen vuoksi, monet järkeisuskoiset, kuten uudestikastajat mm. levinnyt liike "helluntailaisuus", tulkitsee, ettei tuossa puhuta pienistä lapsista mitään ja usein sanovat "lapsen mielisiä" aikuisia tektin tarkoittavat."

        Helluntailaiset ymmärtävät ja uskovat, että siinä puhutaan pienistä lapsista ja että he ovat otollisia Jumalalle sellaisenaan. Eli isien synti ei kadota heitä, vaan he pääsevät taivaaseen. siksi he siunaavat lapsia Jeesuksen esimerkin mukaan!
        VAnhoillislestadiolaiset uskovat ihan samalla tavalla kuin helluntailaiset, että lapsi on otollinen Jumalalle sellaisenaan. Sentähden he kastavat lapsen.
        Perusluterilaiset uskovat, että perisynti kadottaa lapsen,ilman kastetta. Eli kaste pelastaa hänet. Siitä syystä heillä on käytössä ns. hätäkaste.

      • oikaisu
        Vierailevapuhuja kirjoitti:

        "VAnhoillislestadiolaiset uskovat ihan samalla tavalla kuin helluntailaiset, että lapsi on otollinen Jumalalle sellaisenaan. Sentähden he kastavat lapsen."

        Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että lapset syntyvät Jumalan lapsina ja ovat uskon kautta vanhurskaita(uskovat), Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen lunastamia, Pyhän Hengen pyhittämiä ja Pyhästä Hengestä osallisia. Sentähden lapset viedään kasteelle. "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi"

      • Leksa-Veksa
        Teuta kirjoitti:

        Vauva kaste perustuu JUMALAN Salattuun uskoon . josta Kirkko isät Oregenes ja Ireneus hyvin,
        puhuivat . He sanoivat Kristus tuli pelastamaan kaikki . Jotka Häneen kauttansa uudestisyntetään
        JUMALALLE , Imeväisiä , Pieniä lapsia , nuorukaisia , ja vanhuksia.

        Kirkko on saanut apostoleilta tavan KASTAA LAPSETKIN .

        > Kirkko on saanut apostoleilta tavan KASTAA LAPSETKIN .>

        Tähänhän perustuukin kirkon ja lestadiolaisuudenoppirakennelma lapsikasteelle. Kiitos Teuta tästä vinkistä, pitääpä heti alkaa selvittää, pitääkö tämä väite paikkaansa. Kutsuisinkin heti avuksi Kesitaksen, onko hänellä tähän laajempaa tietoa. Jos väite pitää paikkansa, niin sittenhän olemme täällä turhaan jankanneet moneen kertaan tästä lapsikasteopista.
        Melperi on niin arka tässä kasteasiassa, ettei uskalla ottaa osaa kesksuteluun

      • Teuta kirjoitti:

        Vauva kaste perustuu JUMALAN Salattuun uskoon . josta Kirkko isät Oregenes ja Ireneus hyvin,
        puhuivat . He sanoivat Kristus tuli pelastamaan kaikki . Jotka Häneen kauttansa uudestisyntetään
        JUMALALLE , Imeväisiä , Pieniä lapsia , nuorukaisia , ja vanhuksia.

        Kirkko on saanut apostoleilta tavan KASTAA LAPSETKIN .

        vauvoja, vaan tunnustutuvia kristittyjä.

      • on sanottu
        Kesitas kirjoitti:

        vauvoja, vaan tunnustutuvia kristittyjä.

        että apostolit eivät kastaneet vauvoja?

      • Vierailevapuhuja
        oikaisu kirjoitti:

        "VAnhoillislestadiolaiset uskovat ihan samalla tavalla kuin helluntailaiset, että lapsi on otollinen Jumalalle sellaisenaan. Sentähden he kastavat lapsen."

        Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että lapset syntyvät Jumalan lapsina ja ovat uskon kautta vanhurskaita(uskovat), Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen lunastamia, Pyhän Hengen pyhittämiä ja Pyhästä Hengestä osallisia. Sentähden lapset viedään kasteelle. "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi"

        " että lapset syntyvät Jumalan lapsina ja ovat uskon kautta vanhurskaita(uskovat), Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen lunastamia, Pyhän Hengen pyhittämiä ja Pyhästä Hengestä osallisia"

        Niin tätä juuri tarkoitin kirjoitin sen vain lyhyemmän kaavan mukaan." Lapsi on Jumalalle otollinen sellaisenaan"

        Tässä asiassa vanhoillislestadiolaiset poikkeavat puhtaasta luterilaisuudesta. Tämä todettiin mm. 80-luvulla, kun käytiin keskustelua voidaanko vanhoillislestadiolaisia pitää luterilaisina!

      • Vierailevapuhuja
        on sanottu kirjoitti:

        että apostolit eivät kastaneet vauvoja?

        "14. Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä."

        Eli v 56, kun korittolaiskirje kirjoitettiin, ei lapsia kastettu.
        "Teidän lapsenne" tarkoittaa Korinton seurakuntalaisten lapsia

      • puhutaan

        lasten pyhyydestä, mutta en sitä kysynyt. Kysyin, että mistä löytyy Raamatun paikka, jossa sanotaan etteivät apostolit kastaneet vauvoja?

      • Totuus esiin
        puhutaan kirjoitti:

        lasten pyhyydestä, mutta en sitä kysynyt. Kysyin, että mistä löytyy Raamatun paikka, jossa sanotaan etteivät apostolit kastaneet vauvoja?

        vielä apostolien aikaan, joten eihän sellaista voinut kieltää, mitä ei vielä ollut olemassa!
        Ensimmäiset dokumentoidut vauvakaste-tapaukset ovat vasta
        200-luvulta.

        Raamatussa ei ole ainuttakaan kertomusta vauvakasteesta.
        Esim Ap 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja
        Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.".

        Jos vauvoja olisi kastettu, olisihan tuosakin mainittu, että myös lapset kastettiin!

        Tuo 1. Kor 7 todistaa sen, että vauvoja EI KASTETTU, sillä eihän muutoin olisi syytä
        epäillä vauvojen pyhyyttä!

        Jakeessa 16 sanotaan:
        "Sillä mistä sinä tiedät vaimo, voitko pelastaa miehesi tai mistä tiedät mies, voitko
        pelastaa vaimosi."

        Toisinsanoen myöskään vanhemmat eivät voi pelastaa lapsiaan!

      • puhutaan kirjoitti:

        lasten pyhyydestä, mutta en sitä kysynyt. Kysyin, että mistä löytyy Raamatun paikka, jossa sanotaan etteivät apostolit kastaneet vauvoja?

        Missä kohti on sanottu, että vain VL pelastuu, ei missään, mutta on sanottu, että kastata istesi, että pelastut.

        Miksi tyhjänpäiväistä pitäisi tuoda Raamatussa tyhjänpäiväisenä julki.

        Riittää, kun annetaan kastekäsky sellislle, jotka tunnustavta Jeesuksen Herraksi ja lupaavat seurata Häntä. Jos se i sovi sinulle, olet ulkona.

        Kes.

      • Leksa-Veksa
        Totuus esiin kirjoitti:

        vielä apostolien aikaan, joten eihän sellaista voinut kieltää, mitä ei vielä ollut olemassa!
        Ensimmäiset dokumentoidut vauvakaste-tapaukset ovat vasta
        200-luvulta.

        Raamatussa ei ole ainuttakaan kertomusta vauvakasteesta.
        Esim Ap 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja
        Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.".

        Jos vauvoja olisi kastettu, olisihan tuosakin mainittu, että myös lapset kastettiin!

        Tuo 1. Kor 7 todistaa sen, että vauvoja EI KASTETTU, sillä eihän muutoin olisi syytä
        epäillä vauvojen pyhyyttä!

        Jakeessa 16 sanotaan:
        "Sillä mistä sinä tiedät vaimo, voitko pelastaa miehesi tai mistä tiedät mies, voitko
        pelastaa vaimosi."

        Toisinsanoen myöskään vanhemmat eivät voi pelastaa lapsiaan!

        Olen monesti kuullut ja lukenut lestadiolaisista julkaisuista siitä, mihin lapsikaste perustuu. He ovat jostain saaneet tämän päähänpinttymän, että kirkko olisi saanut apostoleilta luvan ja tavan kastaa pienet lapset.
        Sille ei siis löydykkään todellisuuspohjaa, vaan on ns.tuulesta temmattu väite.

        Koska lapsikaste on kuitenkin hirveän vanha käytäntö, tuskinpa sitä enää aletaan koskaan muuttamaan, vaikka minkälaiset faktat asian todellisesta luonteesta lyötäisiin pöytään sanomalla: NÄIN ON!

        Menemme siis kaikki helvettiin tämän väärän opin mukaan, koska noudatamme väärää kasteoppia. Samapa tuo, mennään vain, mitäpähän ollaan niin jukuripäitä, ettei luovuta kirkon väärästä opista.

        On se kumma, ettei lestadiolaisuus, vaikka pitää itseään ainoana oikeana uskona, itsekkään ymmärrä olevansa harhassa yhdessä jos toisessakaan asiassa.

        Ei vauvakasteen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen vie ketään helvettiin.
        Kaste EI OLE PELASTUSTA TUOVA toimi, eikä uskoa tuova toimi, vaan me pelastumme ainoastaan
        USKOMALLA HERRAAN JEESUKSEEN, Ap 16:31.

        Kaste on eräs uskon SEURAUS: "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko,
        tuomitaan kadotukseen."

        Ryöväriä ei kastettu ja hän meni Jeesuksen sanojen mukaan paratiisiin.

        Kaste on vain ulkoinen merkki siitä, mitä sydämessä on tapahtunut, eli ihminen on pukenut
        Jeesuksen Kristuksen päälleen, mutta jos joku haluaa vaeltaa alasti eli ilman Kristus-pukua, se
        ei vie kadotukseen.
        Ainoastaan epäusko kadottaa ihmisen!

      • Leksa-Veksa
        weha kirjoitti:

        on parhaimmin Lutherin käsialaa. Uusimpiin on tullut kirkon omia lisäyksiä ja jätetty vanhasta esim. rippi pois.
        http://www.mangusti.com/Katekismus/Katekismus?main=Svebelius&sub=showPage&title=Svebilius selitys rippi

        Tunnustuskirjoissa on paljon uskovaistenkin opettamaa oikeaa asiaa.

        Pienokasten kaste tulee jo pelkästään vanhurkauttamisopista ilmi. Tuo Joelin kohta kertoo, että myös pienokaisilla on pyhä henki eli usko ja kelpaavat kasteelle ja taivaaseen.

        Minun käsittääkseni kaste on vain nimenantojuhla, jossa lapsi pääsee ev.lut.seurakunnan jäseneksi. Se on vain kaunis ja hellyttävä tapa, ei muuta.
        Entäs jos vesi jätettäisiin pois koko ristimistilaisuudesta ja lapsi vain siunattaisiin kirkon jäseneksi.

        Lapsi voisi halutessaan joskus isompana kastattaa itsensä, vaikkapa rippikouluikäisenä.
        Lapsikasteella kun ei ole mitään merkitystä pelastumisen kannalta tai kirkon jäsenyyden.
        Jäseneksi kirkkoon pääsee ilman vesivaleluakin.
        Mutta ymmärrän toki sen olevan ikivanha perinne, josta ei ikinä luovuta, samoinkuin joulukin.

        Nuo tunnustuskirjat ja katekismuksethan ovat vain pappien ja leviittojen itsenä keksimiä oppeja, ei niiden opit voi syrjäyttää raamatun opetuksia.

      • Leksa-Veksa
        Totuus esiin kirjoitti:

        Ei vauvakasteen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen vie ketään helvettiin.
        Kaste EI OLE PELASTUSTA TUOVA toimi, eikä uskoa tuova toimi, vaan me pelastumme ainoastaan
        USKOMALLA HERRAAN JEESUKSEEN, Ap 16:31.

        Kaste on eräs uskon SEURAUS: "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko,
        tuomitaan kadotukseen."

        Ryöväriä ei kastettu ja hän meni Jeesuksen sanojen mukaan paratiisiin.

        Kaste on vain ulkoinen merkki siitä, mitä sydämessä on tapahtunut, eli ihminen on pukenut
        Jeesuksen Kristuksen päälleen, mutta jos joku haluaa vaeltaa alasti eli ilman Kristus-pukua, se
        ei vie kadotukseen.
        Ainoastaan epäusko kadottaa ihmisen!

        En vaan käsitä, miksi tätä vauvakasterituaalia pitää vaalia, vaikka sillä ei vauvan pelastumisen kannalta ole mitään merkitystä. Vauva pelastuu, oli kastettu tai ei. Ja miksei riitä ristimistilaisuudessa pelkkä siunaus nimenantoineen ja jätettäis tämä veden kanssa läträäminen pois.
        Vauvahan voisi vartuttuaan ottaa kasteen vaikka rippikouluikäisenä, jolloin nuoret pääsee ripille.
        Mistä muuten on tullut tämä rippikoulukäytäntö.
        Eiväthän nuoret silloin ripittäydy, vaan osallistuvat muodon vuoksi kirkon tapakulttuuriin.
        Kirkon jäsenen pitää siis kaksi kertaa osallistua näihin riitteihin, ollakseen kirkon jäsen, ensin vauvakasteessa ja sitten rippikoulussa, jossa vasta uskominen opiskellaan, kun sitä ei vauvana vielä opittu, vaikka toisin väitetään.
        Apostolien aikaan oli upotuskaste käytäntönä ja lapsikaste tuli vasta parisataa vuotta myöhemmin. Myös ehtoollisen viettotapa on muuttunut radikaalisti siitä, millainen se oli Jeesuksen alulle panemana.

        Ehtoollinen on niin modernisoitunut, ettei kohta viitti mennä koko tilaisuuteen.
        Viiniä ei pääse maistamaan, kun se kastetaan säästösyistä vain siihen pahvinpalaan.

        Minusta olisi mukavempaa, jos alettaisiin viettää samalla tavalla ehtoollista, kuin silloin alussa.

        Onko aina pakko mennä kirkkoon, voishan sitä mennä vaikka tuonne lapin korpeen honkarakenteen hirsimökille, jossa pienempänä ryhmänä juotaisiin viiniä vaikka pahkakupista ja taitettasiin oikeaa happamatonta leipää, josta saisi kunnon suupalan, eikä mitään korvikeleipää, pahvinpalaa.
        Jeesuksen esimerkin mukaiseen ehtoollisen viettoon kuului myös jalkojenpesu, joka häveliäisyyssyistä on jätetty kokonaan pois.
        Olen ollut mukana erään seurakunnan ehtoollistilaisuudessa, jossa oli myös tämä jalkojenpesu.
        Minultakin pestiin jalat ja ai kun se niin kutitti kovasti, että meinasin naurahtaa.

      • Leksa-Veksa kirjoitti:

        Minun käsittääkseni kaste on vain nimenantojuhla, jossa lapsi pääsee ev.lut.seurakunnan jäseneksi. Se on vain kaunis ja hellyttävä tapa, ei muuta.
        Entäs jos vesi jätettäisiin pois koko ristimistilaisuudesta ja lapsi vain siunattaisiin kirkon jäseneksi.

        Lapsi voisi halutessaan joskus isompana kastattaa itsensä, vaikkapa rippikouluikäisenä.
        Lapsikasteella kun ei ole mitään merkitystä pelastumisen kannalta tai kirkon jäsenyyden.
        Jäseneksi kirkkoon pääsee ilman vesivaleluakin.
        Mutta ymmärrän toki sen olevan ikivanha perinne, josta ei ikinä luovuta, samoinkuin joulukin.

        Nuo tunnustuskirjat ja katekismuksethan ovat vain pappien ja leviittojen itsenä keksimiä oppeja, ei niiden opit voi syrjäyttää raamatun opetuksia.

        Minun käsittääkseni kaste on vain nimenantojuhla, jossa lapsi pääsee ev.lut.seurakunnan jäseneksi. ** Niinhän se on, mutta on kuitenkin sanottava, vaikka kuinka se pakanallinen on, on siinä hyvääkin. Se on siunaus. Vauva saa myös siunauksen ja se on ainut kristillinen otanta koko ripottelussa.
        Myös kristillisiin seurakuntiin siunataan jäsenet, mutta omasta tahdosta, se ei oikein Luterilaisuudessa toimi. Tehdään ANEIDEN MAKSAJA JO ENNEN OMAA TAHTOA, sehän on 400€/v.
        Se on vain kaunis ja hellyttävä tapa, ei muuta. ** Juuri näin.

        Entäs jos vesi jätettäisiin pois koko ristimistilaisuudesta ja lapsi vain siunattaisiin kirkon jäseneksi. ** Miksi siunata kirkon jäseneksi, haluaako vauva todella sitä.

        Lapsi voisi halutessaan joskus isompana kastattaa itsensä, vaikkapa rippikouluikäisenä. ** Vaikka, ja se ei tarvitse pappia.

        Lapsikasteella kun ei ole mitään merkitystä pelastumisen kannalta tai kirkon jäsenyyden. ** Miksi sitten ( 1. Piet. 3:21 )
        Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

        Kasteelle annetaan tässä suuri rooli. Mutta se on vain asian toinen puoli, vain yksi jae. Kaste todella on pelastava, mutta miksi? Siksi kun sitä edeltää ( ei vauva ripottelu ) parannus ja Jeesuksen vastaan ottaminen Herrana ja lupus seurata Häntä. Kaste on kun piste ii;n päälle.

        Usko tarvitsee kasteen kaste tarvitsee parannuksen uskon Jeesukseen.

        Kes.

      • 18x14
        Leksa-Veksa kirjoitti:

        En vaan käsitä, miksi tätä vauvakasterituaalia pitää vaalia, vaikka sillä ei vauvan pelastumisen kannalta ole mitään merkitystä. Vauva pelastuu, oli kastettu tai ei. Ja miksei riitä ristimistilaisuudessa pelkkä siunaus nimenantoineen ja jätettäis tämä veden kanssa läträäminen pois.
        Vauvahan voisi vartuttuaan ottaa kasteen vaikka rippikouluikäisenä, jolloin nuoret pääsee ripille.
        Mistä muuten on tullut tämä rippikoulukäytäntö.
        Eiväthän nuoret silloin ripittäydy, vaan osallistuvat muodon vuoksi kirkon tapakulttuuriin.
        Kirkon jäsenen pitää siis kaksi kertaa osallistua näihin riitteihin, ollakseen kirkon jäsen, ensin vauvakasteessa ja sitten rippikoulussa, jossa vasta uskominen opiskellaan, kun sitä ei vauvana vielä opittu, vaikka toisin väitetään.
        Apostolien aikaan oli upotuskaste käytäntönä ja lapsikaste tuli vasta parisataa vuotta myöhemmin. Myös ehtoollisen viettotapa on muuttunut radikaalisti siitä, millainen se oli Jeesuksen alulle panemana.

        Ehtoollinen on niin modernisoitunut, ettei kohta viitti mennä koko tilaisuuteen.
        Viiniä ei pääse maistamaan, kun se kastetaan säästösyistä vain siihen pahvinpalaan.

        Minusta olisi mukavempaa, jos alettaisiin viettää samalla tavalla ehtoollista, kuin silloin alussa.

        Onko aina pakko mennä kirkkoon, voishan sitä mennä vaikka tuonne lapin korpeen honkarakenteen hirsimökille, jossa pienempänä ryhmänä juotaisiin viiniä vaikka pahkakupista ja taitettasiin oikeaa happamatonta leipää, josta saisi kunnon suupalan, eikä mitään korvikeleipää, pahvinpalaa.
        Jeesuksen esimerkin mukaiseen ehtoollisen viettoon kuului myös jalkojenpesu, joka häveliäisyyssyistä on jätetty kokonaan pois.
        Olen ollut mukana erään seurakunnan ehtoollistilaisuudessa, jossa oli myös tämä jalkojenpesu.
        Minultakin pestiin jalat ja ai kun se niin kutitti kovasti, että meinasin naurahtaa.

        luonnollinen yhteys kasteeseen jolloin jokainen uskova tekee tietoisesti niitä valintoja, haluaako henkilökohtaisesti uskoa ja myös kuulua seurakunnan yhteyteen.

      • etsivä-xx
        Totuus esiin kirjoitti:

        "Jeesus siis ottaa kantaa lapsen uskoon. He uskovat ja heidät tulee kastaa ja opettaa pitämään kaikki mitä Jeesus on sanonut. Tämä on yhtäpitävä apostolien (ja Jeesuksen) saarnan kanssa: usko ja sitten kaste. Tosin, perin runsaasti on esitetty kohtia jotka myös antavat ymmärtää että Jeesus ei tällaista asiaa jättänyt auki."

        Jeesus ei kastanut lapsia, vaan ainoastaan siunasi heitä, koska lapset ovat
        Jeesuksen sanojen mukaan taivaskelpoisia ILMAN KASTETTA!!!!

        Isommat lapset voivat kyllä uskoa, jos heille kerrotaan Jeesuksesta:
        "Usko tulee kuulemisesta." Room 10:17
        Heidät voidaan kastaa, jos he itse haluavat ottaa kasteen, mutta väkivaltaista vauvakastetta
        Raamattu ei tunne.

        Vauvojen uskosta Raamattu ei puhu mitään!

        Lapsikaste on jäänne keskiajalta, jolloin kirkkolaitos miekan uhalla kastoi kaikki, jotka se sai kiinni.
        Se on sitä lasten "viettelemistä", josta Raamattu varoittaa.

        Raamatullinen kaste perustuu aina VAPAAEHTOISUUTEEN:
        "Joka TAHTOO minun perässäni kulkea..."

        Jeesus ei kastanut lapsia, ei hän kastanut aikuisiakaan.
        Hän kehoitti kastamaan:
        18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. [Dan. 7:14; Matt. 11:27 ]
        19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen [Mark. 13:10 | 2. Kor. 13:13; 1. Piet. 1:2]
        20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

        Kaste Isän Pojan ja Pyhän hengen nimeen ei siis ollut Johanneksen kaste. Ei siksi, että Kristuksen kasteen aika ei vielä silloin ollut ollut. Ei ollut viellä sitä kastetta, jolla hähet kastettiin.
        Mark. 10:38
        Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?" [Mark. 14:36 | Luuk. 12:50]
        Mark. 10:39
        "Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. [Ap. t. 12:2; 2. Tim. 2:11,12]

        Room. 6:3
        Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.
        Room. 6:4
        Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

        Kristuksen kärsimys ja korotus
        18 Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. [Room. 5:6; Hepr. 9:24 | Room. 1:4; 2. Kor. 13:4]
        19 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, [1. Piet. 4:6]
        20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. [1. Moos. 6:5-8,17-22]
        21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
        22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.

        Ef. 4:5
        Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! [1. Kor. 8:4 : 1. Kor. 8:6, 1. Kor. 12:13]

        Ollaan tällä palstalla vaikka kuinka erimielisiä siitä, mikä on oikea aika kastaa, on joka tapauksessa selvää, että on vain yksi kaste. Sen uusiminen ei siis ole oikein. Jos on vauvana kastettu luterilainen ei toista kastetta enää koskaan. Kasteessa on kyse liitosta, jonka perustana on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Koska Jumalan puolelta liitto on aina voimassa.

      • Totuus esiin
        etsivä-xx kirjoitti:

        Jeesus ja Hänen opetuslapsensa kastoivat ihmisiä, jotka uskoivat:

        Joh 3:22
        "Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä
        heidän kanssaan JA KASTOI."

        Mutta vauvoja hekään eivät kastaneet, Joh 4:1, vaan ainoastaan opetuslapsia.

        Kristillinen kaste alkoi Jeesuksen kasteessa:
        Läsnä olivat Isä ,Poika ja Pyhä Henki. Niinhän EI OLLUT Johanneksen parannuksen kasteessa.
        Jeesus antoi meille esimerkin, miten tulee toimia kaste-asiassa.
        Tätä samaa kastetta hän kehoitti toimittamaan niille, jotka uskovat:
        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

      • 15x17

        "Ollaan tällä palstalla vaikka kuinka erimielisiä siitä, mikä on oikea aika kastaa, on joka tapauksessa selvää, että on vain yksi kaste. Sen uusiminen ei siis ole oikein."

        Näin on mutta... Vauvakaste ei ole mitenkään raamatullinen. Kaste tulisi ajoittaa siihen hetkeen kun ihminen haluaa omakohtaisesti uskoa/ tai tulee uskoon -lähtee "seuraamaan" Jeesusta.

        Jäipä todellakin se kohta, olet siinä oikeasssa. (En tosin ole mies vaan nainen).

        Vauvana kastamisen perusteista on jäljempänä tässä ketjussa:
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9453431/46733137

        Veden määrä ei tee kastetta pätemättömäksi, jos hyväksytään ehtoolliseksikin muu kuin pääsiäisateria josta otetaan viini ja leitä ehtoolliseksi. Siinäkin aine ja sana muodostaa Kristuksen ruumiin ja veren. Kasteessa on sana ja vesi. Olisihan siinä tietenkin enemmän symboliikkaa jos olisi kokonainen kastautuminen. Katolisten kirkkojen vanhat kastemaljat olivat isompia, mutta upottamaan ei kukaan ala pikkuvauvoja. Symboliikan eli upottamisen varassa kaste ei ole vaan kehoituksen tehdä se Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

        Sellainen ihminen, joka on kastettu aikuisena, ei voi ymmärtää sitä, että kasteen "siteen" voi tuntea vauvakasteen saanutkin. On vain vaikeaa ja liian henkilökohtaistakin kuvata miten sen kohtaa ja miltä se tuntuu. "Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun". Kaste ei ole taikatemppu, mutta sillä on uskoa ylläpitävä vaikutus, ja kutsu, jos sitä kuulee. Luterilaisen katekismuksen kasteopetukseen kuuluu tämä lause ja minusta sillä merkitys läpi koko elämän.

      • etsivä-xx kirjoitti:

        Veden määrä ei tee kastetta pätemättömäksi,** Ei todella, kunhan upottamaan pystyy. Koko Babtizoo toimitus on upottamista.

        Symboliikan eli upottamisen varassa kaste ei ole vaan kehotuksen tehdä se Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. ** Tämä on toinen, jossa olette väärässä. Tuossa ripottelussa ”kastetaan” seurakuntaan, mutta upottamalla Kristukseen. Siinä ei enää pelaa symboliikat, vaan todellinen uskoa ja pelastus.

        Sellainen ihminen, joka on kastettu aikuisena, ei voi ymmärtää sitä, että kasteen "siteen" voi tuntea vauvakasteen saanutkin. ** Kaiketi myös muistaa, kuten kasteen.

        On vain vaikeaa ja liian henkilökohtaistakin kuvata miten sen kohtaa ja miltä se tuntuu. "Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun". Kaste ei ole taikatemppu, mutta sillä on uskoa ylläpitävä vaikutus, ja kutsu, jos sitä kuulee. Luterilaisen katekismuksen kasteopetukseen kuuluu tämä lause ja minusta sillä merkitys läpi koko elämän.** Minulle kastekysymys oli vaikea. Kamppailin sen kanssa useita vuosia ja rukouksella, Raamatun Sana tutkimalla ja lähemmällä seuraamaan Jeesusta, muuta mahdollisuutta ei ole.

        Kes.

      • etsivä-xx
        15x17 kirjoitti:

        Ef. 4:5
        Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! [1. Kor. 8:4 : 1. Kor. 8:6, 1. Kor. 12:13]

        "Ollaan tällä palstalla vaikka kuinka erimielisiä siitä, mikä on oikea aika kastaa, on joka tapauksessa selvää, että on vain yksi kaste. Sen uusiminen ei siis ole oikein."

        Näin on mutta... Vauvakaste ei ole mitenkään raamatullinen. Kaste tulisi ajoittaa siihen hetkeen kun ihminen haluaa omakohtaisesti uskoa/ tai tulee uskoon -lähtee "seuraamaan" Jeesusta.

        Mikä on se aste, jonka te, ilmeisesti ratkaisukristillisyyden kannattajat, haluatte. Mikä on se usko ja uskon taso mikä pitää mielestänne olla. Kenen usko kelpaa. Lapsenko ei? Ja milloin kelpaa? "Omakohtaisesti uskoon tulo" ei ole luterilainen käsitys, kun lapsuudestaan asti uskonut ei "tee uskonratkaisua". Olen iloinen, että olen saanut kasteen jo vauvana ja kasvanut luterilaiseen uskoon. On ollut kasteen armoliitto koko ajan mukana.

      • suoraselkä
        etsivä-xx kirjoitti:

        Jeesus ei kastanut lapsia, ei hän kastanut aikuisiakaan.
        Hän kehoitti kastamaan:
        18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. [Dan. 7:14; Matt. 11:27 ]
        19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen [Mark. 13:10 | 2. Kor. 13:13; 1. Piet. 1:2]
        20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

        Kaste Isän Pojan ja Pyhän hengen nimeen ei siis ollut Johanneksen kaste. Ei siksi, että Kristuksen kasteen aika ei vielä silloin ollut ollut. Ei ollut viellä sitä kastetta, jolla hähet kastettiin.
        Mark. 10:38
        Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?" [Mark. 14:36 | Luuk. 12:50]
        Mark. 10:39
        "Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. [Ap. t. 12:2; 2. Tim. 2:11,12]

        Room. 6:3
        Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.
        Room. 6:4
        Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

        Kristuksen kärsimys ja korotus
        18 Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. [Room. 5:6; Hepr. 9:24 | Room. 1:4; 2. Kor. 13:4]
        19 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, [1. Piet. 4:6]
        20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. [1. Moos. 6:5-8,17-22]
        21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
        22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.

        Ef. 4:5
        Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! [1. Kor. 8:4 : 1. Kor. 8:6, 1. Kor. 12:13]

        Ollaan tällä palstalla vaikka kuinka erimielisiä siitä, mikä on oikea aika kastaa, on joka tapauksessa selvää, että on vain yksi kaste. Sen uusiminen ei siis ole oikein. Jos on vauvana kastettu luterilainen ei toista kastetta enää koskaan. Kasteessa on kyse liitosta, jonka perustana on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Koska Jumalan puolelta liitto on aina voimassa.

        On olemassa vain Jeesuksen ristin veren kautta tullut Uusi Liitto.

        Olta Kol. 2 Luku, mikä puhuu niistä jotka... pettävät suostuttelevilla puheilla...

        http://www.netmission.fi/fi/palvelut/aaniraamattu/?id=266&t=ut&jarj=12

        http://81.22.246.204/vod/raamattu/uusi_testamentti/12_paavalin_kirje_kolossalaisille/2.mp3

        Kol. 2

        "4 Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä PETTÄISI suostuttelevilla puheilla.
        5 Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.
        6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
        7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
        8 Katsokaa, ETTEI KUKAAN SAA TEITÄ SAALIIKSEEN JÄRKEISOPILLA ja TYHJÄLLÄ PETOKSELLA, pitäytyen IHMITEN PERINNÄISSÄÄNTÖIHIN ja maailman alkeisvoimiin EIKÄ Kristukseen.
        9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
        10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
        11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12 OLLEN HAUDATTUNA HÄNEN KANSSAAN KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
        13 Ja teidät, jotka OLITTE kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, ANTAEN MEILLE ANTEEKSI RIKOKSET,
        14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi RISTIIN.
        15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
        16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
        17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
        18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
        19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
        20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne SÄÄDÖKSIÄ:
        21 "ÄLÄ TARTU, ÄLÄ maista, ÄLÄ koske!"
        22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
        23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi."

        Kirkon vl-petytettyjen on nöyrryttävää tunnustaa virheensä, mutta muuta tietä ei ole vapauteen.

        Tunnustaa, että vauvakaste ei ole Raamatussa ja tehdä totinen parannus ja uudestisyntyneenä ottaa Uuden Liiton kaste, antamalla kastaa itsensä upotuskasteella.

        Ap. t. 22:16

        "Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.' "

        Kaste on rukousta myös, hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Taaskaan vauvat eivät siihen pysty.

        1. Piet. 3:21

        "Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, "

        Veri on se, mikä puhdistaa synnistä, mutta kaste tuo veden todistuksen Jumalan antamasta syntien anteeksi saamisesta, mutta kaikki kastamattomat kirkon vauvakasteen orjuuttamat ovat ilman sitä!

        1. Joh. 5:8

        "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä."

        Kaste on Kristukseen pukeutumista:

        Gal. 3:27

        "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."

        Ilman kastetta uskovat ovat hengellisesti alastomia, eli kulkevat ilman Kristukseen pukeutumista.

        wehan tapaiset tietämättömät opettevat ihmisiä harhaan, mutta kantavat siitä kerran suuren tuomion.

        Jaak. 3:1

        "Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. 2 Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme"

      • suoraselkä
        oikaisu kirjoitti:

        "VAnhoillislestadiolaiset uskovat ihan samalla tavalla kuin helluntailaiset, että lapsi on otollinen Jumalalle sellaisenaan. Sentähden he kastavat lapsen."

        Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että lapset syntyvät Jumalan lapsina ja ovat uskon kautta vanhurskaita(uskovat), Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen lunastamia, Pyhän Hengen pyhittämiä ja Pyhästä Hengestä osallisia. Sentähden lapset viedään kasteelle. "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi"

        jos vaikka vauvana kastettu siepataan Venäjälle ja hän kasvaa siellä aikuiseksi ei hän eroa mitenkään muusta väestöstä.

        Suomen rikollisuus, sukupuolitauti... eikä muutkaan tilastot eivät poikkea oleellisesti vaikka tällä pitäisi olla lähes 5 milj uskovasta, koska heidät on vauvana kastettu.

        Tämä mies kävi näkemässä, miten helvetti oli täynnä suomalaisia vauva kastettuja, jotka oli petätetty sillä valheella, ja kun usko Jeesukseen ja parannus puuttui:

        Jeesuksen kutsun vastaanottaminen ratkaisee kaiken, ei katolista perua oleva väärä vauvakaste!

        http://www.youtube.com/watch?v=50JaBCFgluk&feature=related

      • etsivä-xx
        suoraselkä kirjoitti:

        On olemassa vain Jeesuksen ristin veren kautta tullut Uusi Liitto.

        Olta Kol. 2 Luku, mikä puhuu niistä jotka... pettävät suostuttelevilla puheilla...

        http://www.netmission.fi/fi/palvelut/aaniraamattu/?id=266&t=ut&jarj=12

        http://81.22.246.204/vod/raamattu/uusi_testamentti/12_paavalin_kirje_kolossalaisille/2.mp3

        Kol. 2

        "4 Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä PETTÄISI suostuttelevilla puheilla.
        5 Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.
        6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
        7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
        8 Katsokaa, ETTEI KUKAAN SAA TEITÄ SAALIIKSEEN JÄRKEISOPILLA ja TYHJÄLLÄ PETOKSELLA, pitäytyen IHMITEN PERINNÄISSÄÄNTÖIHIN ja maailman alkeisvoimiin EIKÄ Kristukseen.
        9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
        10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
        11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12 OLLEN HAUDATTUNA HÄNEN KANSSAAN KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
        13 Ja teidät, jotka OLITTE kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, ANTAEN MEILLE ANTEEKSI RIKOKSET,
        14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi RISTIIN.
        15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
        16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
        17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
        18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
        19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
        20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne SÄÄDÖKSIÄ:
        21 "ÄLÄ TARTU, ÄLÄ maista, ÄLÄ koske!"
        22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
        23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi."

        Kirkon vl-petytettyjen on nöyrryttävää tunnustaa virheensä, mutta muuta tietä ei ole vapauteen.

        Tunnustaa, että vauvakaste ei ole Raamatussa ja tehdä totinen parannus ja uudestisyntyneenä ottaa Uuden Liiton kaste, antamalla kastaa itsensä upotuskasteella.

        Ap. t. 22:16

        "Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.' "

        Kaste on rukousta myös, hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Taaskaan vauvat eivät siihen pysty.

        1. Piet. 3:21

        "Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, "

        Veri on se, mikä puhdistaa synnistä, mutta kaste tuo veden todistuksen Jumalan antamasta syntien anteeksi saamisesta, mutta kaikki kastamattomat kirkon vauvakasteen orjuuttamat ovat ilman sitä!

        1. Joh. 5:8

        "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä."

        Kaste on Kristukseen pukeutumista:

        Gal. 3:27

        "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."

        Ilman kastetta uskovat ovat hengellisesti alastomia, eli kulkevat ilman Kristukseen pukeutumista.

        wehan tapaiset tietämättömät opettevat ihmisiä harhaan, mutta kantavat siitä kerran suuren tuomion.

        Jaak. 3:1

        "Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. 2 Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme"

        on eroa uskoa liittoon joka on Jumalan puolelta voimassa ja hänen ei ihmisen tekemä liitto.
        1 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
        22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.

        Hyvän omantunnon liitto on armon liitto, koska liiton perustena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus Mitä on armo jos tämä sovitustyö..
        Kerran solmittu liitto on aina voimassa. Siihen voi lapsena kastettu palata aikuisenakin aina uudelleen.

        Ymmärtäisin vielä sen että katsotte paremmaksi kastaa vanhempana mutta kasteen uusiminen sille, joka on jo kastettu, se on kasteen halveksimista.

      • etsivä-xx
        suoraselkä kirjoitti:

        jos vaikka vauvana kastettu siepataan Venäjälle ja hän kasvaa siellä aikuiseksi ei hän eroa mitenkään muusta väestöstä.

        Suomen rikollisuus, sukupuolitauti... eikä muutkaan tilastot eivät poikkea oleellisesti vaikka tällä pitäisi olla lähes 5 milj uskovasta, koska heidät on vauvana kastettu.

        Tämä mies kävi näkemässä, miten helvetti oli täynnä suomalaisia vauva kastettuja, jotka oli petätetty sillä valheella, ja kun usko Jeesukseen ja parannus puuttui:

        Jeesuksen kutsun vastaanottaminen ratkaisee kaiken, ei katolista perua oleva väärä vauvakaste!

        http://www.youtube.com/watch?v=50JaBCFgluk&feature=related

        Mitähän nyt sekoilet. Kasteasiaan ei mitenkään liity Venäjälle sieppaaminen.
        Eikä helvetissä ole käynyt kukaan ja palannut kertomaan.
        Eikä kukaa ole poistanut luterilaisuudessakaan jaetta
        Mark. 16:16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Joka kasteen jälkeen ei usko kadotetaan. Niin se on Raamatun mukaan.
        Aika hurskasteija olet jos väität että aikuiskasteen ottaneita yksikään ei ole pois poikennut ja uskoaan menettänyt. Vai väitätkö sinäkin että valvoton usko säilyy vain pelkän aikauiskasteen varassa.

        Nyt onkin sitten rikokisita puhda tämä joukko joka vapaakirkkoon kuuluu. Sinun pitäsi sitten tehdä tutkimus Suomen rikollista. Kuinka suuri osa heistä on kastettuja suhteessa ateistiperheisiin, joissa lapsia ei kasteta. Onko olemassa tilastollinen ero kastettujen ja kastamattomien välillä. Entä jos eroa on niin että ateisitperheitä on tilasteollisesti enemmän kuin kastettuja. Jos ateisteja onkin enemmän kuin luterilaisen vauvakasteen saaneita? Enpä lähtisi tällaista tutkimusta tekemään, koska kirkkomme kirkkohistoriakin kertoo sosiaalisten olojen vaikutuksesta kirkkoon kuulumiseen, myös vuoden 1918 tapahtumilla on ollut vaikutusta. Olisi varsin epäeettinen tutkimus helposti tilastollisten analyysien kautta tehtynä. Ikävä että sellaista tänne edes heittelet.

        Eikä helvetissä ole käynyt kukaan ja palannut kertomaan. *** Kyllä Raamattu kertoo Helvetin tilasta. ( Luuk 16 23,24 )

        Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.

        Eli sieltä näkee Morsiamen Häät, mutta välillä on kuilu maahan ja Jerusalemiin.

        Tuosta jo voi päätellä olotilan.

        Mark. 16:16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. ** Niin 1. uskoo. 2. kastetaan.

        Kaikki muu puhe kasteesta saastaa Kastekäskyä kohtaan.

        Aika hurskasteija olet jos väität että aikuiskasteen ottaneita yksikään ei ole pois poikennut ja uskoaan menettänyt. Vai väitätkö sinäkin että valvoton usko säilyy vain pelkän aikauiskasteen varassa. ** Oli miten oli, mutta kasteita on vain yksi, se on babtizoo, upotus, jonne tullaan, ei kanneta kapaloissa.

        Kysynkin, kastettiinko ( ripoteltiinko ) Herramme vauvana. Jos näin, alan kannattaa vauvaripottelua.

        Kasteelle negatiivisen etsiminen on rinnastava ristintyön kaltaiseen vähättelyyn. Siitä tuskin PH innostuu jakamaan Teille armolahjoja.

        näin suoraselkä kirjoitti:
        " Tämä mies kävi näkemässä, miten helvetti oli täynnä suomalaisia vauva kastettuja, jotka oli petätetty sillä valheella, ja kun usko Jeesukseen ja parannus puuttui:"

        Jos sinä Kes pidät tätä Raamatun sanana, olet varmaankin seonnut sinäkin. Eipä ole tällasia jakeita Raamatussa missään.

        Voittehan te kastaa vanhempana. Mutta omaa kastettani en ryhdy uusimaan. Kaste on ja pysyy. Hevetti on täynnä niitä jotka ovat uskostaan luopuneet ihan riippumatta siitä milloin on kastettu. Epäusko on se mikä kadottaa.

        Jos todella joku on noin julki tuonut, en todella allekirjoita sitä. Vauva ei ole edes vastuussa, eikä pieni lapsikaan, vaikka vahvemmat opettaisivat Häntä kuinka väärin hyvänsä, sillä Hän on Isän oma.

        Nyt ymmärrän, että närkästyit, sama täällä.

        Jos sinä Kes pidät tätä Raamatun sanana, olet varmaankin seonnut sinäkin. Eipä ole tällasia jakeita Raamatussa missään. ** Ei siellä ole tuota. Amen.

        Voittehan te kastaa vanhempana. ** Kasteella ja tuolla yllä olevalla lausunnolla ei ole mitään yhteyttä.

        Minulle aikoinaan kaste oli hyvin vaikea kysymys, se vain sitten vuosien miettimisen ja rukouksen jälkeen aukeni, menin kasteelle.

        Kaste ei kuitenkaan ole pelastumisen osalta kynnys kysymys, ja sekin kohta Raamatussa, - nyt Teidät sitten pelastaa kaste, on pelastuksena muodossa nyt, ja mikä on nyt hetkeen tuonut, on Jeesuksen tunnustaminen Herraksi, ja jos sinä sen tunnustat, olleen samalla viivalla.

        Aina kun puhutaan aikamäärästä nyt, siihen liittyy myös aika ennen nyt hetkeä.

        Kasteen uusiminen ei ole mahdollista, sillä Sinua ei ole kastettu.

        Siunausta.

        Vanhan liiton pyhtä ja kaste?
        Usko ja Pyhä Henki. Onko uskoa ilman Pyhän Hengen vaikutusta?
        Kaste ja Pyhä Henki

        Jos usko on se mikä pelastaa, minkä varassa on usko?

      • etsivä-xx kirjoitti:

        Vanhan liiton pyhtä ja kaste?
        Usko ja Pyhä Henki. Onko uskoa ilman Pyhän Hengen vaikutusta?
        Kaste ja Pyhä Henki

        Jos usko on se mikä pelastaa, minkä varassa on usko?

        Vanhan liiton pyhtä ja kaste? ** Tätä en ymmärrä.

        Usko ja Pyhä Henki. Onko uskoa ilman Pyhän Hengen vaikutusta? ** Ei. Jos puhut uskosta Jeesukseen Kristuksena, niin ei.

        Jeesushan itse sanoo ( Joh. 6:44 ) Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

        Ja kun on selvää, että Jumala ei puhu ihmiselle, on kysymyksessä Isän VOIMA, jonka Hän lähettää kirkastamaan Jeesuksen Kuninkuutta ja ohjaamaan Häneen.

        Mutta pitää erottaa hyvin merkittävä asia. Pyhän Hengen voitelu, eli PH;lla täyttyminen on aivan eri asia. Sen kyllä huomaa.

        PH antaa Voidellulleen myös armolahjoja, ja niiden uupuminen kertoo hyvin paljon. Mm sen, ettei ole Voideltu.

        Kaste ja Pyhä Henki ** Jeesus on hyvä esimerkki. Mat 3;16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki JUMALAN HENGEN tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
        17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

        Henki voi tulla kasteessa, mutta silloin on käsittääkseni nykyihmisellä tilanne, jossa Hänen uskoontulo on ollut raju, ja Hän on päättänyt kastattaa itsensä.

        Minulla sitä vastoin täyttyminen oli hyvin sama kun Paavalilla. Makasin selällään seurakunnan edessä ja täytyin PH;lla ja tietoisuuteni oli vain sen, minkä tunsin. Katsoin suoraan Taivaaseen ja näin ikään kuin kristallikruunun kautta hyvin korkealle, ja sain Hengen. Se oli siinä seurakunnassa hyvin poikkeuksellista ja Ihmiset tajusivat, että jotain erikoista tapahtui, osa jopa tiesi asian todellisen laidan.

        Sekin oli vielä erikoista, että jalkani eivät juuri kantanee kolmeen päivään.

        Eli ne on eri prosesseja, ajankohdan määrää Pyhä Henki itse, ja antaa armolahjoja halunsa mukaan. Kukaan ei määrää maan päällä PH;ta.

        Kaste on sitä vastoin pahan pesemistä ruumiistaan pois, ja nousta veden alta Kristus ruumissa, johon ei synti tartu. Kärkkyy kyllä päivät päästään. Se on liitto. Kokemus ei unohdu.

        Tuo toitottaminen usko se on joka pelastaa, on mielestäni suurinta maallistumista. Mikset sano Toyota se on auto joka vie perille. Tuohon, usko se on joka pelastaa, riittää, kun sanoo – auto vie perille.

        Ihmisille, joka on maallistunut, on Jeesuksen Kristuksen nimen julistaminen ja sanominen hyvin vaikeaa. Se kertoo, ettei ihminen elä Kristus- ruumiissa, vaan omassaan ja selittelee. uskohan se on ja pitää oilla uskomassa.

        Maailmassa voi uskoa ainakin miljoonaan asiaan. Kukaan todellisuudessa ei edes tiedä, arvostettu kaverina, mihin todella uskot, mutta kaikki tietää, mihin minä uskon, ja tunnustan sen. Minulle Jeesus on Messias, Herra, kaikki muu on sivuseikkoja. Sen tuntemisen jälkeen ne tulevat perässä siinä järjestyksessä, kun ne voivat vaikuttaa Kristukseen, koska me olemme samaa.

        Lestadiolaisuudessa -60 luvun jälkeen on selkeästi maallistuttu ja kaikki tähtää VAIN KRISYTUKSEN VÄHÄTTELYYN HERRANA. Heille Hän on vain Vapahtaja.

        Saatanakin tunnustaa sen, kuten Jumalan, mutta saatana ei tunnusta, sitä mitä Raamattu kertoo pelastuksen ehdoksi ( kuten ristin ryövärille, ei Jeesus ollut Hänelle Vapahtaja, vaan Messias, Herra ) se, että Hän on luvattu Messias. kaikki muut uskot ja uskomukset ovat turhia. Niillä kirkastetaan vain lihaa ja lahkoja.

        Kristus itse sanoo > ( Matt. 10:32,33 ) Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

        Huomioi tuo SENTÄHDEN, muuta tähteä ei ole kun vain tuo tunnustaminen Herraksi.

        Minkäkö varassa? Kristuksen, mehän olemme uudestisyntyneinä ja HÄNEEN KASTETTUINA ( jota Te ette ole ) samaa ruumista ( vertaa viinipuu vertaus, miten oksa itsensä irti repii ).

        Tuosta olen uskomassa? Juutalainen kansa on Jumalan silmäterä. Isä on pannut jo alussa meidän geeneihin sellaista, mitä pakanoissa ei ole ja kysy juutalaiselta, onko Hän uskossa, niin vastaus on, joko ei, tai kyllä, ja MIHIN ON USKOSSA.

        Pelkkä USKO EI PELASTA KETÄÄN, VAAN SE,K MIHIN USKOO ja se on myös kerrottava. Kaikki muu on liturgiaa.

        Tässä olisi lestadiolaisille, kuten muillekin pakanoille oppia.

        Kes.

      • puupappi
        Kesitas kirjoitti:

        Veden määrä ei tee kastetta pätemättömäksi,** Ei todella, kunhan upottamaan pystyy. Koko Babtizoo toimitus on upottamista.

        Symboliikan eli upottamisen varassa kaste ei ole vaan kehotuksen tehdä se Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. ** Tämä on toinen, jossa olette väärässä. Tuossa ripottelussa ”kastetaan” seurakuntaan, mutta upottamalla Kristukseen. Siinä ei enää pelaa symboliikat, vaan todellinen uskoa ja pelastus.

        Sellainen ihminen, joka on kastettu aikuisena, ei voi ymmärtää sitä, että kasteen "siteen" voi tuntea vauvakasteen saanutkin. ** Kaiketi myös muistaa, kuten kasteen.

        On vain vaikeaa ja liian henkilökohtaistakin kuvata miten sen kohtaa ja miltä se tuntuu. "Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun". Kaste ei ole taikatemppu, mutta sillä on uskoa ylläpitävä vaikutus, ja kutsu, jos sitä kuulee. Luterilaisen katekismuksen kasteopetukseen kuuluu tämä lause ja minusta sillä merkitys läpi koko elämän.** Minulle kastekysymys oli vaikea. Kamppailin sen kanssa useita vuosia ja rukouksella, Raamatun Sana tutkimalla ja lähemmällä seuraamaan Jeesusta, muuta mahdollisuutta ei ole.

        Kes.

        sillä yritetään tehdä tyhjäksi Jeesuksen asettama oikea kaste.

        Paholainen on mielisään, kun uskovat jäävät vauvakasteen mukana ilman Jumalan asettamaa kastetta.

        vauvakastetta ei ole Raamatussa. Tuskin vauvaa voidaan mihinkään velvoittaa. ei voi antaa kastaa itseään, ei voi mennä kasteelle.... eikä voi astua kasteelle. Ap. t. 8:38

        "Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet. "

        vauvat ja pienet lapset vain siunattiin.

        Kaste on vasta niille, jotka ovat tehneet parannuksen. Ap.t. 2:36-41 "ne kastettiin" ei muita.

        http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=9137

        Martilta jäi uskonpuhdistus kesken. Ensin julistetaan evankeliumia, ja sitten ihmiset tulee uskoon.... Jeesus käski kastaa uskoon tulleet, jotka haluvavat ottaa kasteen. .. sitten myös opettaa heidät pitämään kaikki mitä Jeesus oli heidän käskenyt pitää. (Matt. 18:19-20) Sellainen usko vie perille taivaaseen. Uskaltaako joku opettaa ohi tämän?

        1.)" Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni,

        2.) kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        3.) ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
        4.)Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.""

        Kuka voisikaan vaatia vauvaa pitämään kaikki mitä Jeesus on käskenyt? Ei selityksiä, kiitos! Jumala odottaa rehellisyyttä ja sanansa kunnioittamista. Miksi teette Jumalan käskyn tyhjäksi omalla väärällä opillanne?

        Mark. 7:13

        Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette."

        Niin onhan se hienoa mainita Luther, ihminen! Mutta, mitä sanoo Raamattu?

        Jer. 17:5

        "Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta."

        Ps. 118:8

        "Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin."

        edes piispa ei kelpaa Jumalan yläpuolelle, eikä presidentti.

        Ps. 118:9

        "Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ruhtinaihin. "

        Voi miten selkeää Jumalan sanaa!

      • puupappi
        etsivä-xx kirjoitti:

        on eroa uskoa liittoon joka on Jumalan puolelta voimassa ja hänen ei ihmisen tekemä liitto.
        1 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
        22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.

        Hyvän omantunnon liitto on armon liitto, koska liiton perustena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus Mitä on armo jos tämä sovitustyö..
        Kerran solmittu liitto on aina voimassa. Siihen voi lapsena kastettu palata aikuisenakin aina uudelleen.

        Ymmärtäisin vielä sen että katsotte paremmaksi kastaa vanhempana mutta kasteen uusiminen sille, joka on jo kastettu, se on kasteen halveksimista.

        http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Yksittaisia/Mauri Viksten - Evankeliumin Kaste 17.2.1980.mp3

      • puupappi
        weha kirjoitti:

        Luterilaisessa kirkollisuudessa on jännä tulkinta ja nähdäkseni selkeästi väärä, että väitetään pelastuksen koskeneen tämän mukaan vain Jeesuksen luo vietyjä pieniä, lähinnä (juutalaisten) lapsia:

        Matt.18:1. Sillä hetkellä tulivat opetuslapset Jesuksen tykö, sanoen: kuka siis on suurin taivaan valtakunnassa?
        2. Ja Jesus kutsui tykönsä lapsen, ja asetti sen heidän keskellensä,
        3. Ja sanoi: totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.
        4. Sentähden joka itsensä alentaa niinkuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa.
        5. Ja joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun.
        6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen.

        Vertauksen vuoksi, monet järkeisuskoiset, kuten uudestikastajat mm. levinnyt liike "helluntailaisuus", tulkitsee, ettei tuossa puhuta pienistä lapsista mitään ja usein sanovat "lapsen mielisiä" aikuisia tektin tarkoittavat.

        Noiden kumpienkin käsitys on väärä ja toinen perustuu järkeisuskoon ja siten ratkaisukristillisyyteen ja toinen Room. katolliseen "ex operate" oppiin, niin että tehtynä tekona kaste antaa uskon ja uudestisynnyttää.
        Vieläpä joidenkin mukaan, että kastamattomat lapset joutuvat kadotukseen tai heidän tilaansa ei tiedetä.

        http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Yksittaisia/Mauri Viksten - Evankeliumin Kaste 17.2.1980.mp3

      • puupappi
        Kesitas kirjoitti:

        Veden määrä ei tee kastetta pätemättömäksi,** Ei todella, kunhan upottamaan pystyy. Koko Babtizoo toimitus on upottamista.

        Symboliikan eli upottamisen varassa kaste ei ole vaan kehotuksen tehdä se Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. ** Tämä on toinen, jossa olette väärässä. Tuossa ripottelussa ”kastetaan” seurakuntaan, mutta upottamalla Kristukseen. Siinä ei enää pelaa symboliikat, vaan todellinen uskoa ja pelastus.

        Sellainen ihminen, joka on kastettu aikuisena, ei voi ymmärtää sitä, että kasteen "siteen" voi tuntea vauvakasteen saanutkin. ** Kaiketi myös muistaa, kuten kasteen.

        On vain vaikeaa ja liian henkilökohtaistakin kuvata miten sen kohtaa ja miltä se tuntuu. "Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun". Kaste ei ole taikatemppu, mutta sillä on uskoa ylläpitävä vaikutus, ja kutsu, jos sitä kuulee. Luterilaisen katekismuksen kasteopetukseen kuuluu tämä lause ja minusta sillä merkitys läpi koko elämän.** Minulle kastekysymys oli vaikea. Kamppailin sen kanssa useita vuosia ja rukouksella, Raamatun Sana tutkimalla ja lähemmällä seuraamaan Jeesusta, muuta mahdollisuutta ei ole.

        Kes.

        Toki tiedän, mitä on vauvakasteen siden, itse olen siitä kahleesta vapaaksi päässyt. Kiitos Jumalalle! Jumala ei siteitä ihmiseen laita, vaan se on Paholainen ja sen vain Jumalan sanaan uskova voi siitä kahleesta vapautua. Tiedän, että on totta, että henkivaltojen tähden Jeesukseen uskovalle on Raamatullinen upotuskaste monesti vaikeampi asia kuin itse parannuksen teko ja sen allekirjoitan. Vain Raamatun sanan tunteva voi vapautua vauvakasteen harhaopista.

        http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Yksittaisia/Mauri Viksten - Evankeliumin Kaste 17.2.1980.mp3

        http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3

      • vl.uskova
        puupappi kirjoitti:

        Joo, tiedetään, että vauvakaste on vain kaunis tapa ja sen historiallinen tausta on vähemmän kaunis, eikä raamatullinenkaan pohja anna sille aukotonta tukea.
        Mutta jos vauvakaste ei ole syntiä, niin jatketaan samaan malliin, onhan se niin ikivanha tapa, että tuskin Jumalakaan enää perustaa, kun ollaan aikojen saatossa kasteltu miljoonia lapsia, eikä siitä ole haittaa ollut.
        Kaikkihan me ollaan helvetin lapsia, jos lapsikasteoppi on väärä tai peremminkin käytännön pakosta toimimme priiskoittain pieniä lapsia.
        On sitä paljon pahempaakin kuin lapsikaste, ei se voi näinollen syntiäkään olla.

      • suoraselkä
        vl.uskova kirjoitti:

        Jeesus vihasi aina ihmisten oma itse tekemiä perinnäissääntöjä, ja niiden harrastajat Jeesuksen ristille huusivat. Kaikkien harhappien takana on Paholaisen henkivallat, mitkä tunteisiin vetoamalla ja periteisiin sitovat ihmiset ulkopuolelle Jumalan tahdon ja sanan opetuksen. Jeesus kutsui niitä, jotka opettivat perinnäissääntöjä:"Te olette isästä Perkeleestä..."

        Jeesus tähdensi, että jokainen piirtokin on tärkeä Raamatussa ja pieninkin käsky, ja käski opetuslasten opettaa kaikki mitä hän oli heidän käskenyt pitää.
        Joh. 8:44

        "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

        1. Joh. 3:8

        "Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot."

        On vaarallaista opettaa väärin ja vähätellä Raamatun sanaa.

    • Läpilukenut

      Taitaa olla vain yksi maininta siitä, mikä vesi soveltuu käyttöön.

      • joka soveltuu Raamatun mukaan kastevedeksi. Siitähän oli edelläkin Raamatun kohta: "Ruumis puhtaalla vedellä pestynä". Varsinaisesta upotuskasteesta, ei ole Raamatussa neuvoa, eikä ohjetta tai mitään säädöstä. Ei pidä tehdä oppia sellaisesta, mistä ei ole säädöstä.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        joka soveltuu Raamatun mukaan kastevedeksi. Siitähän oli edelläkin Raamatun kohta: "Ruumis puhtaalla vedellä pestynä". Varsinaisesta upotuskasteesta, ei ole Raamatussa neuvoa, eikä ohjetta tai mitään säädöstä. Ei pidä tehdä oppia sellaisesta, mistä ei ole säädöstä.

        Oletko tollo???

        "Ruumis puhtaalla vedellä pestynä"!!!

        Tuossahan puhutaan selvästi UPOTUSKASTEESTA!!!

        Ei koko ruumista voi pestä muuta kuin upottamalla. Selän tai kädet voi pestä muutoinkin mutta
        ei koko ruumista!!!

        Hoviherrrastakin sanottiin: "Ja kun he OLIVAT ASTUNEET YLÖS VEDESTÄ..."
        Jos hoviherraan olisi vain hiukan pirskoitettu vettä, niin eihän heidän olisi tarvinnut mennä veteen!!!!

        Sanot:
        "Ei pidä tehdä oppia sellaisesta, mistä ei ole säädöstä. "

        Miksi sitten teet vauvakasteesta opin, vaikka siitä ei ole ainuttakaan neuvoa Raamatussa????

      • vgcfds
        weha kirjoitti:

        joka soveltuu Raamatun mukaan kastevedeksi. Siitähän oli edelläkin Raamatun kohta: "Ruumis puhtaalla vedellä pestynä". Varsinaisesta upotuskasteesta, ei ole Raamatussa neuvoa, eikä ohjetta tai mitään säädöstä. Ei pidä tehdä oppia sellaisesta, mistä ei ole säädöstä.

        joko löysit sen kohdan raamatussa jossa Jeesus tuomitaan helvettiisi???
        Jeesushan mielestäsi teki rikoksen kun otti hoiviinsa ei uskossa olevan katamattoman ryövärin!!!!

        Ettei sinun uskostasi vain puutu Jumalallisuuden tietous ja ymmärrys!
        Jumalan Valtakunnassa ei uskota, Jumalan valtakunnassa ollaan Jumalan Valtakunnan tietoudessa!
        Jeesuskaan ei ollut uskossa!
        Usko tarkoittaa sitä, että uskoo Jumalaksi epäjumalaa.
        Usko on Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen kieltämistä ja esim. kirkollisissa rituaaleissa Heidän pilkkaamista.
        Tuon tietävät kaikki jotka sielullisesti tuntevat Heidät!
        1Joh. 2:4
        Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

      • Totuus esiin

        muuta rajausta, kuin sen, että kastettava on uskossa. Hän voi olla nuori, vanha, lapsi tai keski-ikäi-
        nen, mutta vauva ei pysty vielä uskomaan, joten häntä on turha kastaa. Siksi Raamatussa ei ole
        ainuttakaan mainintaa vauvojen kasteesta.
        Alkuseurakuntaan kuului myös vanhuksia, joten heidät oli myös kastettu:

        1. Tim 5:1
        Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä.."

        Ap 21:16
        "He veivät meidät erään vanhan opetuslapsen tykö..."

        1. Tim 5:2
        "Neuvo vanhempia naisia, niinkuin äitejä..."

      • vgcfds kirjoitti:

        paikalla itse Jumala. On kuitenkin niin, että silloin kuin ryöväri ristillä surnattiin, ei ollut edes uudenliiton kastetta olemassakaan. Vasta ylösnousemuksen jälkeen Jeesus sääti kristillisen kastenteen kaikille kansoille (Matt,28:19-20). Johanneksen kaste kuului juutalaisille, eikä meitä ole sillä kasteella kastettu (apt.13:24).

      • Kysymys.

        "vauva ei pysty vielä uskomaan, joten häntä on turha kastaa."

        joutuvat kadotukseen, koska eivät usko? Niinkö?

      • tytti 87

        että käydään tällaistakin hengellistä keskustelua.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        paikalla itse Jumala. On kuitenkin niin, että silloin kuin ryöväri ristillä surnattiin, ei ollut edes uudenliiton kastetta olemassakaan. Vasta ylösnousemuksen jälkeen Jeesus sääti kristillisen kastenteen kaikille kansoille (Matt,28:19-20). Johanneksen kaste kuului juutalaisille, eikä meitä ole sillä kasteella kastettu (apt.13:24).

        Kylläpäs Weha on tänään hakoteilla raamatullisen kasteen suhteen.

        Kristillinen kaste alkoi Jeesuksen kasteessa.
        Läsnä olivat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Niinhän ei ollut Johanneksen parannuksen kasteessa.

        Jeesus ja opetuslapset jatkoivat tätä kastetta heti sen jälkeen, eikä sitä muutettu vauvakasteeksi missään
        vaiheessa:
        Joh 4:1.

        Jeesus ei säätänyt kastetta kaikille kansoille, vaan ainoastaan niille jotka uskoivat:

        Evankeliumia käskettiin kyllä saarnata kaikille kansoille:
        Luuk 24:46
        "Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille kansoille. Sitten tulee loppu."

        VL:llät eivät tottele edes tässä Jeesuksen lähetyskäskyä!!!

      • juhygtf
        Totuus esiin kirjoitti:

        muuta rajausta, kuin sen, että kastettava on uskossa. Hän voi olla nuori, vanha, lapsi tai keski-ikäi-
        nen, mutta vauva ei pysty vielä uskomaan, joten häntä on turha kastaa. Siksi Raamatussa ei ole
        ainuttakaan mainintaa vauvojen kasteesta.
        Alkuseurakuntaan kuului myös vanhuksia, joten heidät oli myös kastettu:

        1. Tim 5:1
        Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä.."

        Ap 21:16
        "He veivät meidät erään vanhan opetuslapsen tykö..."

        1. Tim 5:2
        "Neuvo vanhempia naisia, niinkuin äitejä..."

        tiedt että myllynkiviä on varattuina....

        onko Jeesuksen antama opetus väärä???

      • Totuus esiin
        Kysymys. kirjoitti:

        "vauva ei pysty vielä uskomaan, joten häntä on turha kastaa."

        joutuvat kadotukseen, koska eivät usko? Niinkö?

        Jeesus itse sanoi:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta."

        Jesuskin ainoastaan siunasi lapsia, sillä lapset ovat sovitettuja siihen asti, kunnes alkavat itse tajuta ja tehdä syntiä:

        Room 9:11
        "Ennenkuin olivat tehneet hyvää tai pahaa.."

        "Joka syntiä TEKEE, on synnin orja." Joh 8:34

      • Totuus esiin
        juhygtf kirjoitti:

        tiedt että myllynkiviä on varattuina....

        onko Jeesuksen antama opetus väärä???

        niille, jotka viettelevät lapsia syntiin TAI VÄÄRÄÄN OPPIIN!

        Jeesuksen opetus on aina oikeaa:
        Matt 18:14
        "Niin ei ole myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto, että yksikään näistä pienistä ei
        joutuisi kadotukseen."

        Jumala on voimallinen toteuttamaan tahtonsa!

      • Totuus esiin kirjoitti:

        muuta rajausta, kuin sen, että kastettava on uskossa. Hän voi olla nuori, vanha, lapsi tai keski-ikäi-
        nen, mutta vauva ei pysty vielä uskomaan, joten häntä on turha kastaa. Siksi Raamatussa ei ole
        ainuttakaan mainintaa vauvojen kasteesta.
        Alkuseurakuntaan kuului myös vanhuksia, joten heidät oli myös kastettu:

        1. Tim 5:1
        Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä.."

        Ap 21:16
        "He veivät meidät erään vanhan opetuslapsen tykö..."

        1. Tim 5:2
        "Neuvo vanhempia naisia, niinkuin äitejä..."

        Kukaan ei kasta ihmistä pelkän uskonsa ansiosta, on uskottava Jeesukseen Kristuksena ja LUVATTAVA LÄHTEÄ SEURAAMAAN Häntä ja JÄTTÄÄ ENTINEN ELÄMÄ TAAKSE, eli tehdä parannus.

        Kristus- usko vain antaa mahdollisuuden kasteelle ja ei vauvoja kastata, ainoastaan niin vaha, että rottaa oikean väärästä.

        En ole nähnyt kastettavan alle 15 vuotiaita, joskin niitäkin saattaa olla.

        Todellisessa kristillisyydessä ei puhuta vain USKOSTA, VAAN USKOSTA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN MESSIAANA.

        Kes.

      • Kysymys. kirjoitti:

        "vauva ei pysty vielä uskomaan, joten häntä on turha kastaa."

        joutuvat kadotukseen, koska eivät usko? Niinkö?

        Kasteessa kastetaan Kristukseen, ei niinkuin EvLut, kirkkoon, eli seurakuntaan.

        Vauva sitävastoin on Jumalan suojeluksessa, ei Jeeusken, Jeesus otetaan kasteessa vastaan, TAHDOLLA JA USKOLLA ( - erottaa oikea väärästä )

        Kes.

      • Totuus esiin kirjoitti:

        Jeesus itse sanoi:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta."

        Jesuskin ainoastaan siunasi lapsia, sillä lapset ovat sovitettuja siihen asti, kunnes alkavat itse tajuta ja tehdä syntiä:

        Room 9:11
        "Ennenkuin olivat tehneet hyvää tai pahaa.."

        "Joka syntiä TEKEE, on synnin orja." Joh 8:34

        Uhri on aina puhdas, kuten lintu, koska Hän ei tee syntiä.

        Lapsella on sama ominisuus, mutta erona se, että Hän on itse Jumalan suojeluskessa, ei Jeesuksen.

        Muutoinhan ennen vuotta 33 olisivat kaikki lapset olleet ilman suojaa.

        Samaa asiaa kuitenkin tarkoitamme, Elohiim suojelee heitä.

        Kes.

      • Kysymys.
        Kesitas kirjoitti:

        Uhri on aina puhdas, kuten lintu, koska Hän ei tee syntiä.

        Lapsella on sama ominisuus, mutta erona se, että Hän on itse Jumalan suojeluskessa, ei Jeesuksen.

        Muutoinhan ennen vuotta 33 olisivat kaikki lapset olleet ilman suojaa.

        Samaa asiaa kuitenkin tarkoitamme, Elohiim suojelee heitä.

        Kes.

        "Uhri on aina puhdas, kuten lintu, koska Hän ei tee syntiä.

        Lapsella on sama ominisuus"

        Olette sitä mieltä, että lapset eivät usko ja ovat vieläpä synnittömiä --> eivät tarvitse kastetta. Kertokaapa, mistä löytyy Raamatusta sellainen Jumalan sana, että joku ihminen olisi synnitön tai olisi ilman uskoa Jumalan lapsi ja autuas?

        Miten nämä Raamatun paikat sopivat käsityksiinne?

        Ps.53
        3. Jumala katsoi taivaasta ihmisten lapsia, nähdäksensä, jos joku ymmärtäis, joku Jumalaa etsis.
        4. Mutta he ovat kaikki vilpistelleet, ja kaikki ovat kelvottomiksi tulleet: ei ole yksikään, joka hyvää tekee, ei ainoakaan.

        Mark. 16
        16. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan.

        Joh. 3
        18. Joka hänen päällensä uskoo, ei häntä tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu; sillä ei hän uskonut Jumalan ainoan Pojan nimen päälle.

        Löytyykö noihin Jeesuksen sanoihin poikkeus vauvoista, vai onko se teidän sana?

        Jeesus sanoo Matt. 18
        6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni...

        Löytyykö jostakin Jeesuksen sana edellä olevaan, että "paitsi vauvat"?

        Gal. 3
        22. Mutta Raamattu on kaikki sulkenut synnin alle, että lupaus annettaisiin uskon kautta Jesuksen Kristuksen päälle uskovaisille.
        ....
        26. Sillä te olette kaikki Jumalan lapset uskon kautta Jesuksen Kristuksen päälle.

        Hepr. 11
        6. Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman,

        Niin, missä on Raamatussa "vauvapoikkeukset", että ne pääsevät taivaaseen ilman uskoa? Entä, että ne ovat synnittömiä?

        On hankala keskustella ihmisen kassa, joka ei tunne kirjoituksia.

        Lapsella on sama ominisuus"

        Olette sitä mieltä, että lapset eivät usko ja ovat vieläpä synnittömiä --> eivät tarvitse kastetta. Kertokaapa, mistä löytyy Raamatusta sellainen Jumalan sana, että joku ihminen olisi synnitön tai olisi ilman uskoa Jumalan lapsi ja autuas? ** Kerro mihin syntiin Joosef syyllistyi?

        Sen kun valaiset, olen todella yllättynyt.

        Mutta sitten, missä Raamatussa on lapsen usko? Kerro sinä, ja kerro samalla se, mihin syntiin lapsi syyllistyy, ennekuine rottaa oikean väärästä.

        Miten nämä Raamatun paikat sopivat käsityksiinne? ** Minua ei kannata teititellä, sillä minä sinuttelen Jumalaa ja Jeesustakin.

        4. Mutta he ovat kaikki vilpistelleet, ja kaikki ovat kelvottomiksi tulleet: ei ole yksikään, joka hyvää tekee, ei ainoakaan. ** Ensinnäkin kyseinen kohta ei esiinny Raamatussa. Voitko panna Raamatun kodan ja Suomen kileillä?

        En näe järkeväksi lähteä sinulle käännöstyötä tekemään.

        Mark. 16
        16. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan. ** Juuri niin kuin sanotaan. Joka uskoo Jeesuksen Herraksi, ja hakeutuu kasteelle, tunnustaa suulla sen, pelastuu, toisilla se on heikkoa.

        Joh. 3
        18. Joka hänen päällensä uskoo, ei häntä tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu; sillä ei hän uskonut Jumalan ainoan Pojan nimen päälle. ** Se selviää kun luet Raamatusta > 8 Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan< Siinä se on sanottu.

        Pyhillä ei ole muuta tuomiota, kun palkkatuomio.

        Löytyykö noihin Jeesuksen sanoihin poikkeus vauvoista, vai onko se teidän sana? ** Vauva ei usko eikä kuulu tähän gategoriaan, HÄN IN JUMALAN SUOJELUKSESSA.

        Jeesus sanoo Matt. 18
        6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni... ** Se sopii hyvin vaikka insesti ja pedofiileille ja KUULUU NÄIN > 6 Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

        Kannattaa hankkia Raamattu.

        Löytyykö jostakin Jeesuksen sana edellä olevaan, että "paitsi vauvat"? ** Olet hukassa, miten vauva voi johonkin uskoa, muuhun kun ruokaan ja ulostamiseen.

        Gal. 3
        22. Mutta Raamattu on kaikki sulkenut synnin alle, että lupaus annettaisiin uskon kautta Jesuksen Kristuksen päälle uskovaisille. ** Naurettavaa tuo päälle.. rakastako Sinä vaosi päälle. Eikö olisi hyvä pysyä Suomen kielessä,,, päälle?? Ei Raamattu tunne päälle menoa muuten kun… no antaa olla.
        ....
        26. Sillä te olette kaikki Jumalan lapset uskon kautta Jesuksen Kristuksen päälle. *** Kuuluu näin > 26 Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen>> Eikö sinunkin olisi hyvä lukea Raamatusta, voisit ymmärtää mitä siinä lukee,,, päälle. Voihan nenä.

        Hepr. 11
        6. Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, ** Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.

      • Trim Cat

        Kirjoitit tuossa..
        "Mutta sitten, missä Raamatussa on lapsen usko?"

        Samassa tekstissä sanot...
        "Jeesus sanoo Matt. 18:6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni...*

        Mielestäni tekstissä mainittu "pieni" kuvaa juuri samaa kuin "lapsi"
        Siis lapsi todella uskoo!

      • Trim Cat kirjoitti:

        "Jeesus sanoo Matt. 18:6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni...* ** Sanokoko,,, PÄÄLLENI?

        Siis lapsi todella uskoo!** Veljeni Trim. Joskatsomme todella tuota lausetta, mikä sitä selventää,, Raamatussa, ei tuossa bibliassa?

        2 >Silloin Jeesus KUTSUI LUOKSEEN LAPSEN, asetti hänet heidän keskelleen<
        Huomioi se, missä Jeesus silloin oli. Hän ei ollut Rauhanyhdistyksellä, jossa itkevät ”sylivulvat” häiritsevät Jumalan palvelusta, vaan Israelissa, missä elettiin juutalaisen kulttuurin mukaan.

        Siellä ei vauvaa erotettu vanhemmista, ja lapsi vasta erotettuaan oikean väärästä, sai siirtyä vahvempien helmasta muiden ihmisten vaikutuspiiriin.

        Jos tunnet kirjoituksia, Jeesus KAKSITOISTAVUOTIAANA temppelissä erkaantui ensimmäisen kerran vahemmistaan.

        41 Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
        42 Kun Jeesus oli tullut KAHDENTOISTA vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli.
        43 Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin.
        48 Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: "Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme."

        Eli Jeesus KUTSUI LUOKSEEN lapsia. Ei vauvoja ja He olivat tuossa iässä, mitä Raamattu kautta aikojen kirjoittaa lapsesta, joka alkaa erottaa OIKEAN VÄÄRÄSTÄ, sillä juuri tästä oli kysymys, USKOAKO JEESUS MESSIAAKSI VAI EI.

        Hän todella sanoi "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        poikkeusta vauvoille, niin aloit saivartelemaan Raamatunkäännöksillä. Entiset pyhät ja apostolit käyttivät vieläkin vanhempia Raamatunkäännöksiä ja pääsivät taivaaseen, uskoivat niin kuin Raamattu sanoi.

        "Olet hukassa, miten vauva voi johonkin uskoa, muuhun kun ruokaan ja ulostamiseen."

        Sinun mielestä vauvat eivät voi uskoa, koska olet sitä mieltä, että tarvitaan tietty "älykkyysosamäärä"( paljonko sen pitäisi olla?), että voi uskoa. Tuo tarkoittaa sitä, että mielestäsi vauvat ja mm. kehitysvammaiset ovat uskottomia.

        Sinun uskoa voidaan siis sanoa "päänuskoksi" tai "nuppiuskoksi", josta eräs sinun "hengenheimolainen" kehuskelikin muutama vuosi sitten täällä, että hän on tullut uskoon "aivojen kautta".

        Jeesus sanoi tällaisista viisastelijoista näin:

        Luuk. 10
        21. Sillä hetkellä riemuitsi Jesus hengessä ja sanoi: minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, ettäs nämät salasit viisailta ja toimellisilta, ja olet ne ilmoittanut pienille (a): tosin, Isä, niin oli sinun hyvä tahtos.

        Raamattu ei tunne vanhurskauttavaa "nuppiuskoa":

        Room. 10
        10. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.

        Apt. 16
        14. Ja vaimo, Lydia nimeltä, purpurain myyjä Tyatiron kaupungista, Jumalaa palvelevainen, kuunteli: jonka sydämen Herra avasi ottamaan vaaria niistä, mitä Paavalilta sanottiin.

        Usko ei ole oman viisauden ja älyn tulos:

        Ef. 2
        8. Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:

        Raamattu ei sano missään, että vauvat uskovat!!

        Sanot:
        Sinun uskoa voidaan siis sanoa "päänuskoksi" tai "nuppiuskoksi", josta eräs sinun "hengenheimolainen" kehuskelikin muutama vuosi sitten täällä, että hän on tullut uskoon "aivojen kautta".

        Usko ei todella riipu meidän älystämme, mutta jotta usko voisi syntyä, tarvitaan sen verran
        ymmärrystä, että tietää, mihin uskoa.
        Muutenhan joku voisi väittää, että vauva uskoo joulupukkiin.
        Matt 13:19
        "Kun joku kuulee valtakunnan sanan, EIKÄ YMMÄRRÄ, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä
        hänen sydämeensä kylvettiin."

        Usko on Jumalan teko, Joh 6:29, ja Jumala kyllä tietää, että vauvat ovat autuaita ilman uskoakin!!!

        Vauvat eivät tarvitse uskoa, sillä he ovat tukevasti Jeesuksen sylissä ja taivaskelpoisia.
        Miksi te VÄÄRENNÄTTE Jumalan sanaa?

        Vauvat ovat autuaita ilman uskoakin!

      • Kysymys. kirjoitti:

        poikkeusta vauvoille, niin aloit saivartelemaan Raamatunkäännöksillä. Entiset pyhät ja apostolit käyttivät vieläkin vanhempia Raamatunkäännöksiä ja pääsivät taivaaseen, uskoivat niin kuin Raamattu sanoi.

        "Olet hukassa, miten vauva voi johonkin uskoa, muuhun kun ruokaan ja ulostamiseen."

        Sinun mielestä vauvat eivät voi uskoa, koska olet sitä mieltä, että tarvitaan tietty "älykkyysosamäärä"( paljonko sen pitäisi olla?), että voi uskoa. Tuo tarkoittaa sitä, että mielestäsi vauvat ja mm. kehitysvammaiset ovat uskottomia.

        Sinun uskoa voidaan siis sanoa "päänuskoksi" tai "nuppiuskoksi", josta eräs sinun "hengenheimolainen" kehuskelikin muutama vuosi sitten täällä, että hän on tullut uskoon "aivojen kautta".

        Jeesus sanoi tällaisista viisastelijoista näin:

        Luuk. 10
        21. Sillä hetkellä riemuitsi Jesus hengessä ja sanoi: minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, ettäs nämät salasit viisailta ja toimellisilta, ja olet ne ilmoittanut pienille (a): tosin, Isä, niin oli sinun hyvä tahtos.

        Raamattu ei tunne vanhurskauttavaa "nuppiuskoa":

        Room. 10
        10. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.

        Apt. 16
        14. Ja vaimo, Lydia nimeltä, purpurain myyjä Tyatiron kaupungista, Jumalaa palvelevainen, kuunteli: jonka sydämen Herra avasi ottamaan vaaria niistä, mitä Paavalilta sanottiin.

        Usko ei ole oman viisauden ja älyn tulos:

        Ef. 2
        8. Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:

        Etkö voi ensin vastata kysymykseeni, ennen kuin panet uuden.

        poikkeusta vauvoille, niin aloit saivartelemaan Raamatunkäännöksillä. Entiset pyhät ja apostolit käyttivät vieläkin vanhempia Raamatunkäännöksiä ja pääsivät taivaaseen, uskoivat niin kuin Raamattu sanoi. ** Olet todella ulkona, täydellisesti.
        Silloin kun Jeesus puhui, Raamattua ei edes ollut pakanoilla, vain meillä juutalaisella oli kirjoitukset, joista valat osa löytyy vieläkin Vanhasta Testamentista.
        Uusikin Testamentti kirjoitettiin vasta n 20 v. Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja sen kasaamisessa meni satoja vuosia.
        Siksi on todella teidän pakanoiden kanssa hankala keskustella, kun ette tunne kirjoituksia, jotka taas juutalainen tuntee. Tunnemme myös kulttuurimme, miksi ja kuka näin sanoi ja kenelle.
        Sekin seikka on se, että evankeliumitkin kerrottiin ja kirjoitettiin vain juutaslaille, Luukasta lukuun ottamatta. Evankeliumin sanoma, Jeesus on Messias, kuuluu kyllä kaikille.
        Mutta mitään ei kirjoitettu yksin Lestadiolaisille.

        Sinun mielestä vauvat eivät voi uskoa, koska olet sitä mieltä, että tarvitaan tietty "älykkyysosamäärä"( paljonko sen pitäisi olla?), että voi uskoa. Tuo tarkoittaa sitä, että mielestäsi vauvat ja mm. kehitysvammaiset ovat uskottomia. ** Ei vaan He ovat Jumalan suojeluksessa.
        Sinun on hankala ymmärtää, koska ilmeisesti Sinulle ei ole tullut Pyhän Hengen täyttymystä, voitelua. Jeesus auttaa vain omiaan, ei muiden omia ja HÄNET TÄYTYY OTTAA ITSE VASTAAN.
        Kerro UT;stä yksikin kohta, missä pelastusvarmuus olisi tullut, ilman Jeesukseen uskoa ja tunnustamista ihmisten edessä.

        Sinun uskoa voidaan siis sanoa "päänuskoksi" tai "nuppiuskoksi", josta eräs sinun "hengenheimolainen" kehuskelikin muutama vuosi sitten täällä, että hän on tullut uskoon "aivojen kautta". ** Jaa, onpa erikoista, että Hän oli näin tullut. Kiitämme siitä Herraa. Miten on muuten VL piireissä, tullatko siellä uskoon? Eikö se ole niin, että sinne mennään, kun OLLAAN JO USKOAMSSA, vaikka äidin maidossa.
        Kerrotaanko siellä uskoon tulosta, että – teen parannuksen entisestä elämästä, ja otan Kristuksen vastaan sydämessäni ja seuraan Häntä, kuten kristillisissä seurakunnissa.

        Ennen kuin enemmän puhut viisusadesta, tunnusta SRK synti. – järki vangiksi ottakaatte?
        Sehän on aika kornia Raamatun mukaan, siellä on viisauden korostusta lähes 200 kertaa ja tyhmyyttä paheksutaan yli 20 kertaa.
        Mieleenpainuvin on lopun aika, jolloin ihmisten viisaus lisääntyy. 1. Kor. 1:24
        mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

        Luuk. 10
        21. Sillä hetkellä riemuitsi Jesus hengessä ja sanoi: minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, ettäs nämät salasit viisailta ja toimellisilta, ja olet ne ilmoittanut pienille (a): tosin, Isä, niin oli sinun hyvä tahtos.
        Suomeksi.
        21 Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
        Mutta viisaus tulee, kun on PH;n voideltu. Miten sinulla. Onko todella kaikki VL:t tyhmiä,,, kamalaa. Minä tunnen monta fiksua heissä.

        Raamattu ei tunne vanhurskauttavaa "nuppiuskoa": ** Tämä on sinun juttusi, ei minun, eikä Jeesuksen. Muuten Jeesus kirjoitetaan Jeesus, ei Jesus, sen verran viisutta sinun kannattaa hankkia.

        Room. 10
        10. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme. ** Elä kopsaa minulle Raamattua lause kerrallaan. Missä Te tunnustatte, kerro se. Olet todella tyhmä, kuten sanoit, tuohan lause on kirjoitettu Roomassa asuville juhtalaille.

        Mihin vauva tarvitsee uskoa????

        Emmehän tarvitse uskoa taivaassakaan!!!!

        Hänhän elää jo uskon todellisuudessa eli Jumalan yhteydessä!

        Jos vauvalla olisi usko, niin miksi Raamattu kehoittaa hylkäämään sen?

        1. Kor 13:11
        Kun minä olin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi.
        Kun tulin aikuiseksi, MINÄ HYLKÄSIN SEN, mikä lapsen on."

      • Leksa-Veksa
        Trim Cat kirjoitti:

        Kirjoitit tuossa..
        "Mutta sitten, missä Raamatussa on lapsen usko?"

        Samassa tekstissä sanot...
        "Jeesus sanoo Matt. 18:6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni...*

        Mielestäni tekstissä mainittu "pieni" kuvaa juuri samaa kuin "lapsi"
        Siis lapsi todella uskoo!

        Opetuslapsetkin olivat aikuisia miehiä. Noista jakeista ei voi käydä selville, minkä ikäisistä oli kyse. Eihän sitä tarvi olla kuin 2-3 vuotias, kun ymmärtää jo aika paljon asioita.

        Pieni lapsi, 1-2 vuotias uskoo kaiken, mitä sanot. Mutta vastasyntynyt ei usko, eikä tajua mitään, vaan toimii ainoastaan vaistojen varassa, osaa mm.heti alkaa imemään.

        Jeesus puhui koko ajan vertauksilla. Lapsenuskolla ei tarkoiteta, että sun pitää vielä aikuisenakin uskoa joulupukkiin, keijukaisiin, tonttuihin, kummituksiin, jne.

      • Totuus esiin kirjoitti:

        Mihin vauva tarvitsee uskoa????

        Emmehän tarvitse uskoa taivaassakaan!!!!

        Hänhän elää jo uskon todellisuudessa eli Jumalan yhteydessä!

        Jos vauvalla olisi usko, niin miksi Raamattu kehoittaa hylkäämään sen?

        1. Kor 13:11
        Kun minä olin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi.
        Kun tulin aikuiseksi, MINÄ HYLKÄSIN SEN, mikä lapsen on."

        Mihin vauva tarvitsee uskoa???? ** Ei mihinkään. Hän on jo Jumala oma.

        Emmehän tarvitse uskoa taivaassakaan!!!! ** Sinne pääsy muutamaksi vuodeksi on Jeesuksen uskon tulos, ei usko Jumalaan ja pitää olla Pyhä ja uudestisyntynyt.
        Jos tarkoitat iankaikkisuutta, se vietetään Jeesuksen tultua Hänen valtakunnassaan, Jumalan Valtakunnassa Jerusalemissa, ei Taivaassa. Saatan ja Helvetti heitätetään pois maan päältä, siis lähelle Taivasta.
        Muistako miten rikas mies katseli pilvistä Lasarusta, joka oli maan päällä.
        Hänhän elää jo uskon todellisuudessa eli Jumalan yhteydessä! ** Missään ei Raamatussa puhuta lapsenuskosta, Hän vaan saa nauttia viattomana Jumalan kirkkaudesta.

        Jos vauvalla olisi usko, niin miksi Raamattu kehoittaa hylkäämään sen? ** Jos tädillä olisi munat, se olisi setä? Minkä uskon Saulus lopetti ja teki parannuksen Jeesukseen ja kastatti itsensä uudestisyntyneenä? Mihin Paavali mielestäsi uskoi?

        Jos luetaan se näistä uudemmista, jossa se on sanottu selvemmin.
        Kirjeessä Paavali miettii, onkohan Hän oikeilla jäljille?
        Häntä hämmentää armolahjat, tuleekohan ne Pyhästä Hengestä, tai muista.

        Pohdintaa; >>1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
        2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
        3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
        4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
        5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
        6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
        7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
        8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
        9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista,
        10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. > TIETÄMINEN ON VAJAVAISTA ja POFETOIMINEN SAMOIN, MUTTA KUN , täydellinen tulee, VAJAVAINEN KATOAA.

        Tässä Hän viittaa siihen, mistä puhui Roomalaisille 12 luvussa,
        1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: ANATKAA KOKO ELÄMÄNNE PYHÄKSI JA ELÄVÄKSI, JUMALALE MIELUISAKSI UHRISKI.. Näin te NIIN TE PALVELETTE JUMALAA JÄRJELLISELLÄ TAVALLA.
        >>Tässä Paavali kehottaa ihmisiä tuntemaan kirjoitukset ja luottamaan niihin ja kun JUMALAN TAHTO ON, ETTÄ IHMINEN OTTAA JEESUSKEN VASTAAN KUNINKAANA, se mahdollistaa myös järjellisen uskon. Samalla Hän jatkaa
        2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
        11. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.

        Näin se menee.
        Nyt on kanssasi hienompi keskustella, kun tuot asiakokonaisuuksia. Kiitos tästä.
        Shalom
        Kes.

      • Leksa-Veksa
        Totuus esiin kirjoitti:

        Mihin vauva tarvitsee uskoa????

        Emmehän tarvitse uskoa taivaassakaan!!!!

        Hänhän elää jo uskon todellisuudessa eli Jumalan yhteydessä!

        Jos vauvalla olisi usko, niin miksi Raamattu kehoittaa hylkäämään sen?

        1. Kor 13:11
        Kun minä olin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi.
        Kun tulin aikuiseksi, MINÄ HYLKÄSIN SEN, mikä lapsen on."

        Raamatusta voi löytää aina sellaisen kohdan, jolla aikaisempi väite tyrmätään, joka asiassa.
        On kysymys vaan siitä, minkä kannan haluaa ottaa, yleensä sen kannan, johon on kasvanut, kuten lestadiolaisuuteen,.

      • Leksa-Veksa
        Kesitas kirjoitti:

        Mihin vauva tarvitsee uskoa???? ** Ei mihinkään. Hän on jo Jumala oma.

        Emmehän tarvitse uskoa taivaassakaan!!!! ** Sinne pääsy muutamaksi vuodeksi on Jeesuksen uskon tulos, ei usko Jumalaan ja pitää olla Pyhä ja uudestisyntynyt.
        Jos tarkoitat iankaikkisuutta, se vietetään Jeesuksen tultua Hänen valtakunnassaan, Jumalan Valtakunnassa Jerusalemissa, ei Taivaassa. Saatan ja Helvetti heitätetään pois maan päältä, siis lähelle Taivasta.
        Muistako miten rikas mies katseli pilvistä Lasarusta, joka oli maan päällä.
        Hänhän elää jo uskon todellisuudessa eli Jumalan yhteydessä! ** Missään ei Raamatussa puhuta lapsenuskosta, Hän vaan saa nauttia viattomana Jumalan kirkkaudesta.

        Jos vauvalla olisi usko, niin miksi Raamattu kehoittaa hylkäämään sen? ** Jos tädillä olisi munat, se olisi setä? Minkä uskon Saulus lopetti ja teki parannuksen Jeesukseen ja kastatti itsensä uudestisyntyneenä? Mihin Paavali mielestäsi uskoi?

        1. Kor 13:11
        Kun minä olin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi.
        Kun tulin aikuiseksi, MINÄ HYLKÄSIN SEN, mikä lapsen on."
        Jos luetaan se näistä uudemmista, jossa se on sanottu selvemmin.
        Kirjeessä Paavali miettii, onkohan Hän oikeilla jäljille?
        Häntä hämmentää armolahjat, tuleekohan ne Pyhästä Hengestä, tai muista.

        Pohdintaa; >>1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
        2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
        3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
        4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
        5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
        6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
        7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
        8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
        9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista,
        10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. > TIETÄMINEN ON VAJAVAISTA ja POFETOIMINEN SAMOIN, MUTTA KUN , täydellinen tulee, VAJAVAINEN KATOAA.

        Tässä Hän viittaa siihen, mistä puhui Roomalaisille 12 luvussa,
        1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: ANATKAA KOKO ELÄMÄNNE PYHÄKSI JA ELÄVÄKSI, JUMALALE MIELUISAKSI UHRISKI.. Näin te NIIN TE PALVELETTE JUMALAA JÄRJELLISELLÄ TAVALLA.
        >>Tässä Paavali kehottaa ihmisiä tuntemaan kirjoitukset ja luottamaan niihin ja kun JUMALAN TAHTO ON, ETTÄ IHMINEN OTTAA JEESUSKEN VASTAAN KUNINKAANA, se mahdollistaa myös järjellisen uskon. Samalla Hän jatkaa
        2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
        11. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.

        Näin se menee.
        Nyt on kanssasi hienompi keskustella, kun tuot asiakokonaisuuksia. Kiitos tästä.
        Shalom
        Kes.

        Gehenna (Hinnomin laakso) on Jerusalemin eteläpuolella Länsirannalla oleva laakso. Gehennaan vietiin rikollisten ja itsestään kuolleiden eläinten ruumiit poltettaviksi. Myös väitetään, että Juudan kuningasten Aahaan ja Manassen aikana siellä uhrattiin lapsia Moolokille. Ruumiiden polttopaikka -väite on helposti todennettavissa, jälkimmäinen on vähintäänkin kyseenalainen, mutta mahdollinen. Jokainen voi pohtia yhteneväisyyksiä nykyisen helvettikäsityksen ja kyseisen ruumiiden polttoon käytetyn laakson välillä.

        Nykyinen helvettikäsitys on varsin jännä juttu. Tuo piinahelvetti, jota meille paljon mainostetaan, valittiin aikanaan "siksi oikeaksi helvetiksi". Vaihtoehtoisia helvettiteorioita oli olemassa varsin runsaasti, mainittakoon nyt vaikka tuhoutuminen olemattomiin, sielujen rappeutuminen varjomaisiksi haamuiksi sekä kuolema ja häviäminen olemattomiin. Itse helvettiähän ei mainita Raamatussa Vanhan Testamentin puolella kuin Danielin kirjassa. Mainittakoon myös, että Daniel on sama heppu, joka kirjoitteli varsin värikkäitä apokalyptisiä ennustuksia..

        Uudessa testamentissa puolestaan puhutaan poikkeuksetta Gehennasta.

        Helvetin nykykäsityksen oppi-isänähän pidetään kirkkoisä Augustinusta, josta jokainen voi sitten lueskella enemmän.

        Summa summarum: helvetti -käsitys on Raamatunkin pohjalta vähintään ristiriitainen, jolle on hyvin vaikea löytää päteviä perusteita (sikäli kun Raamatulla nyt ylipäätään voi mitään pätevästi perustella). Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyseisellä helvetinpelolla koetettiin saada ihmisiä käyttäytymään paremmin elämänsä aikana; maailmanparannusta tämäkin.

      • Trim Cat
        Kesitas kirjoitti:

        Kirjoitit tuossa..
        "Mutta sitten, missä Raamatussa on lapsen usko?"

        Samassa tekstissä sanot...
        "Jeesus sanoo Matt. 18:6. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni...* ** Sanokoko,,, PÄÄLLENI?

        Mielestäni tekstissä mainittu "pieni" kuvaa juuri samaa kuin "lapsi"
        Siis lapsi todella uskoo!** Veljeni Trim. Joskatsomme todella tuota lausetta, mikä sitä selventää,, Raamatussa, ei tuossa bibliassa?

        2 >Silloin Jeesus KUTSUI LUOKSEEN LAPSEN, asetti hänet heidän keskelleen<
        Huomioi se, missä Jeesus silloin oli. Hän ei ollut Rauhanyhdistyksellä, jossa itkevät ”sylivulvat” häiritsevät Jumalan palvelusta, vaan Israelissa, missä elettiin juutalaisen kulttuurin mukaan.

        Siellä ei vauvaa erotettu vanhemmista, ja lapsi vasta erotettuaan oikean väärästä, sai siirtyä vahvempien helmasta muiden ihmisten vaikutuspiiriin.

        Jos tunnet kirjoituksia, Jeesus KAKSITOISTAVUOTIAANA temppelissä erkaantui ensimmäisen kerran vahemmistaan.

        41 Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
        42 Kun Jeesus oli tullut KAHDENTOISTA vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli.
        43 Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin.
        48 Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: "Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme."

        Eli Jeesus KUTSUI LUOKSEEN lapsia. Ei vauvoja ja He olivat tuossa iässä, mitä Raamattu kautta aikojen kirjoittaa lapsesta, joka alkaa erottaa OIKEAN VÄÄRÄSTÄ, sillä juuri tästä oli kysymys, USKOAKO JEESUS MESSIAAKSI VAI EI.

        Hän todella sanoi "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        "Sanoko,,, PÄÄLLENI?"

        Raamatussa Jeesus sanoo, "uskovat minuun". Asia on sama kuin "uskovat minun päälleni". Siis uskotaan Jeesuksen päälle laitettujen syntien sovitukseen. Ei riitä, että uskoo Jeesukseen, vaan nimenomaan Jeesuksen sovitukseen.

        Asia on sikäli tärkeä, että s:na uskoo myös Jeesukseen, vaikka ei ole pelastuksesta osallinen.
        Maailman synnit oli laitettu Jeesuksen PÄÄLLE, ei Jeesukseen.

        joh. 1:12
        Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.

        Samoin tuossa luke selvästi, "uskovat häneen". Mutta Kesitas, ole tarkkana, miksi tuo on kirjoitettu pienellä? Se on kirjoitettu pienellä, koska "häneen"- tarkoittaa uskomista Jeesuksen nimen pälle ja isoilla kirjaimilla Häneen-merkitsi uskomista Jeesukseen.

        Siis s:na uskoo Jeesukseen ja Jeesuksen opetuslapset uskovat Jeesukseen ja hänen nimensä päälle. Sen vuoksi vl:t anteeksiantavat synnit Jeesuksen nimessä...!

      • fdrewq
        Totuus esiin kirjoitti:

        niille, jotka viettelevät lapsia syntiin TAI VÄÄRÄÄN OPPIIN!

        Jeesuksen opetus on aina oikeaa:
        Matt 18:14
        "Niin ei ole myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto, että yksikään näistä pienistä ei
        joutuisi kadotukseen."

        Jumala on voimallinen toteuttamaan tahtonsa!

        Matteuksen evankeliumi:
        18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

        Markuksen evankeliumi:
        9:42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

        Luukkaan evankeliumi:
        17:2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.

        ---

        Joko löysit raamatun UT:stä käskyn: "älä ole tappamatta uskovaisia, pikku lapsiakin noitaroviolla kun Martti herrasi käskee"???

      • Trim Cat
        Leksa-Veksa kirjoitti:

        Opetuslapsetkin olivat aikuisia miehiä. Noista jakeista ei voi käydä selville, minkä ikäisistä oli kyse. Eihän sitä tarvi olla kuin 2-3 vuotias, kun ymmärtää jo aika paljon asioita.

        Pieni lapsi, 1-2 vuotias uskoo kaiken, mitä sanot. Mutta vastasyntynyt ei usko, eikä tajua mitään, vaan toimii ainoastaan vaistojen varassa, osaa mm.heti alkaa imemään.

        Jeesus puhui koko ajan vertauksilla. Lapsenuskolla ei tarkoiteta, että sun pitää vielä aikuisenakin uskoa joulupukkiin, keijukaisiin, tonttuihin, kummituksiin, jne.

        Mietit lapsen ikää, et kuitenkaan huomaa kysymyksessä olevaan myös vastausksen kätkettynä.

        Etsin sen sinulle..
        Opetuslapsetkin olivat...Eihän sitä tarvi olla kuin 2-3 vuotias!
        Juuri noin, opetusLAPSET olivat uskosssaan LAPSIA.

        "Mutta vastasyntynyt ei usko, eikä tajua.."
        Vastasyntynyt nimenomaan USKOO---ei tajua tai järkeile.

        "..toimii ainoastaan vaistojen varassa, osaa mm.heti alkaa imemään."

        Jumala on siunannut lapselle uskon, ruuan ja lapsi osaa etsiä ravintoa äidistään. Järjen on vaikea myöntää luomisjärjestyksen ihmettä, joten asiasta käytetään nimeä "vaisto".

        Vertaa, minkä "vaiston" ihminen olisi itselleen luomut, myös lapsen imurefleksi on Jumalan luoma, kutsuttakoon sitä vaikka vaistoksi.

        "Jumala on siunannut lapselle uskon, ruuan ja lapsi osaa etsiä ravintoa äidistään. Järjen on vaikea myöntää luomisjärjestyksen ihmettä, joten asiasta käytetään nimeä "vaisto".

        Usko ja vaistot ovat eri asioita.

        Linnunpojallakin on vaistot, joilla se etsii ravintoa, mutta tuskin kukaan väittää, että linnunpoika uskoo!

        Kun puhumme raamatullisesta uskosta, niin OLEELLISTAHAN ON USKON KOHDE!!!
        Miten vauva voi uskoa Jeesuksen ja Hänen ylösnousemukseensa???

        Mihin vauva tarvitsee uskoa???

        Vauvakasteen puolustajilla on jonkunlainen pakkomielle tuosta vauvojen uskosta!
        Totuus on, että Raamattu ei puhu vauvojen uskosta mitään, sillä vauvojen aivokehitys ei ole
        vielä sillä tasolla, että hän pystyisi omaksumaan erilaisia käsitteitä.
        Vauvaa ohjaavat pitkälle refleksit, kuten linnunpoikaakin!

        Trim Cat:
        "Järjen on vaikea myöntää luomisjärjestyksen ihmettä, joten asiasta käytetään nimeä "vaisto"."

        "Totuus esiin:"
        Usko ja vaistot ovat eri asioita.
        Linnunpojallakin on vaistot, joilla se etsii ravintoa, mutta tuskin kukaan väittää, että linnunpoika uskoo!
        ______________________________________________________________

        Ymmärrätkö eron? Puhun luomisjärjestyksestä, eli tässä tapauksessa Jumalan luomasta imurefleksistä ja sinä linnunpikasen uskosta!!

      • Trim Cat kirjoitti:

        "Sanoko,,, PÄÄLLENI?"

        Raamatussa Jeesus sanoo, "uskovat minuun". Asia on sama kuin "uskovat minun päälleni". Siis uskotaan Jeesuksen päälle laitettujen syntien sovitukseen. Ei riitä, että uskoo Jeesukseen, vaan nimenomaan Jeesuksen sovitukseen.

        Asia on sikäli tärkeä, että s:na uskoo myös Jeesukseen, vaikka ei ole pelastuksesta osallinen.
        Maailman synnit oli laitettu Jeesuksen PÄÄLLE, ei Jeesukseen.

        joh. 1:12
        Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.

        Samoin tuossa luke selvästi, "uskovat häneen". Mutta Kesitas, ole tarkkana, miksi tuo on kirjoitettu pienellä? Se on kirjoitettu pienellä, koska "häneen"- tarkoittaa uskomista Jeesuksen nimen pälle ja isoilla kirjaimilla Häneen-merkitsi uskomista Jeesukseen.

        Siis s:na uskoo Jeesukseen ja Jeesuksen opetuslapset uskovat Jeesukseen ja hänen nimensä päälle. Sen vuoksi vl:t anteeksiantavat synnit Jeesuksen nimessä...!

        vai siihen, että Hän on Suomen Presidentti?

        Raamatussa ei sanota Päälleni, vaan se sanotaan jossain muualla.’

        Raamatussa Jeesus sanoo, "uskovat minuun". Asia on sama kuin "uskovat minun päälleni". Siis uskotaan Jeesuksen päälle laitettujen syntien sovitukseen. Ei riitä, että uskoo Jeesukseen, vaan nimenomaan Jeesuksen sovitukseen. ** Ei. Jumalan lupus ei ollut sovittaja, vaan Messias ja Messiaakseen uskominen niin, että se on ihminen Jeesus on se joka pitää.

        VT on täynnä viittauksia siihen, on myös viittaus Kuninkaaseen, joka täyttää lain ja sitä kautta sen osatekijän, synnin. Laki nimittäin pitää sisällään monin verroin enemmän asiaa kun synti.

        Se on tehty suojelemaan juutalaista, joten suojeleeko synti, ei vaan pahentaa.

        Maailman synnit oli laitettu Jeesuksen PÄÄLLE, ei Jeesukseen. ** Miksi sitten Jeesus sanoi – Eeli, Eeli, lama sakabtani? Jos se vain päällä oli?

        joh. 1:12
        Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. ** Juuri näin. Amen.

        Samoin tuossa luke selvästi, "uskovat häneen". Mutta Kesitas, ole tarkkana, miksi tuo on kirjoitettu pienellä? Se on kirjoitettu pienellä, koska "häneen"- tarkoittaa uskomista Jeesuksen nimen pälle ja isoilla kirjaimilla Häneen-merkitsi uskomista Jeesukseen. ** Siksi, kun siinä Jeesus ei ole enää ihminen, vaan Jumala, Messias. Hän on kirjoitusten aikaan jo kaikkivaltias, kuoleman voittanut.

        Siis s:na uskoo Jeesukseen ja Jeesuksen opetuslapset uskovat Jeesukseen ja hänen nimensä päälle. Sen vuoksi vl:t anteeksiantavat synnit Jeesuksen nimessä...!** Hieman naurattaa. Olet jo tunnustanut, että Jeesus sovitti synnit, miten se sitten sopii VL puhujan suuhun? Ei mitenkään.

        Se on harhaa.

        Hyvää kuitenkin tarkoitat, vain uskolla Kristukseen saa iankaikkisuuden. Ei millään muulla.

        Kes.

      • Leksa-Veksa kirjoitti:

        Gehenna (Hinnomin laakso) on Jerusalemin eteläpuolella Länsirannalla oleva laakso. Gehennaan vietiin rikollisten ja itsestään kuolleiden eläinten ruumiit poltettaviksi. Myös väitetään, että Juudan kuningasten Aahaan ja Manassen aikana siellä uhrattiin lapsia Moolokille. Ruumiiden polttopaikka -väite on helposti todennettavissa, jälkimmäinen on vähintäänkin kyseenalainen, mutta mahdollinen. Jokainen voi pohtia yhteneväisyyksiä nykyisen helvettikäsityksen ja kyseisen ruumiiden polttoon käytetyn laakson välillä.

        Nykyinen helvettikäsitys on varsin jännä juttu. Tuo piinahelvetti, jota meille paljon mainostetaan, valittiin aikanaan "siksi oikeaksi helvetiksi". Vaihtoehtoisia helvettiteorioita oli olemassa varsin runsaasti, mainittakoon nyt vaikka tuhoutuminen olemattomiin, sielujen rappeutuminen varjomaisiksi haamuiksi sekä kuolema ja häviäminen olemattomiin. Itse helvettiähän ei mainita Raamatussa Vanhan Testamentin puolella kuin Danielin kirjassa. Mainittakoon myös, että Daniel on sama heppu, joka kirjoitteli varsin värikkäitä apokalyptisiä ennustuksia..

        Uudessa testamentissa puolestaan puhutaan poikkeuksetta Gehennasta.

        Helvetin nykykäsityksen oppi-isänähän pidetään kirkkoisä Augustinusta, josta jokainen voi sitten lueskella enemmän.

        Summa summarum: helvetti -käsitys on Raamatunkin pohjalta vähintään ristiriitainen, jolle on hyvin vaikea löytää päteviä perusteita (sikäli kun Raamatulla nyt ylipäätään voi mitään pätevästi perustella). Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyseisellä helvetinpelolla koetettiin saada ihmisiä käyttäytymään paremmin elämänsä aikana; maailmanparannusta tämäkin.

        Jeesus jakaa aina joukon kahtia, omiin ja toisen omiin. Se toinen on saatana.

        Jeesus sanoo: "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." ( Matt.7:13-14 )

        Hän siis ei puhu yhdestä, vaan kahdesta portista, Itsestään ja toinen vaikka seurakunta, jonka kulmakivenä ei ole Jeesus, vaan iso oma status.

        Jeesus myös sanoo, minun lampaillani on vapaus tulla ja mennä, minä kuulen Heidän äänensä.

        Viimeisellä tuomiolla ei Jumala jaa porukkaa, vaan Kuningas Jeesus. >> "Sitten Hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä."( Matt.25:41)

        Jeesus sanoo suoraan ( Matt.25:31-46 ) sen, kuinka kaikki ihmiset tuomitaan sen perusteella, ovatko he rakastaneet Jeesusta vai jättäneet sen tekemättä. Onko Jeesus tunnustettu Herraksi. Jos Jumalaan uskomalla pelastuisi, olivat Jehovan todistajat aika vahvoilla, Heille, kuten SRK;llekään Jeesus ei ole Herra, ainoastaan vapahtaja.

        Missä sitten tämä kadotus on? Se ei ole maan päällä, koska tulee uudet Tavaat ja uudet Maat.

        Ilm 21; 1 Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää.

        2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.

        3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan,

        ( Jumala ei asu saatanan kanssa samassa maassa, joten saatana on irrotettu maasta, avaruuteen, kuinka kauas, sitä en tiedä, mutta ei kauas, koska HE NÄKEVÄT JERUSALMIN JUHLAT.)

        4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, KAIKKI ENTINEN ON KADONNUT."
        Johannes jatkaa > 6 Vielä hän sanoi minulle: "Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.

        7 Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani. 8 Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema."

        >> Tätä tukee myös Ilm 19 luvun jae20 Mutta peto otettiin kiinni, samoin väärä profeetta, joka pedon nimissä oli tehnyt tunnustekoja ja johtanut harhaan sen merkin ottaneet ja sen kuvaa kumartaneet ihmiset. Ne molemmat heitettiin elävinä tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja Hänen voimansa kirkkaudesta." ( 2Tes.1:7-9 )
        Hän sanoo - iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja Hänen voimansa kirkkaudesta

        Hyvä kun täällä jokukaa osaa selittää asioita riittävän ymmärrettäväksi, mutta huomaa:

        > he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema." <
        Miksi sun mielestäsi tuon jakeen loppuosassa on tuo: "Tämä on toinen kuolema"

        Tämähän tarkoittaa sitä, että jouduttuaan rikinkatkuiseen tuleen, siellä myös kuollaan.
        Ja mistä sinä tuon rikinkatkun sait, raamatussa siitä ei mainita.

        Sanon vieläkin, että sijoitat tuon helvetin kyllä tosi outoon paikkaan, kun näköetäisyydelle maasta ja mikä sitä pitää siellä ilmassa tyhjän päällä.
        Siitä olen sangen yhtä mieltä, että maa on se paratiisi, johon lestadiolaiset ovat kovasti menossa, vaikka puhuvat aina taivaasta. Se rikas mies ja lasarus kertomus on vain vertaus, sitä ei saa ottaa ollenkaan kirjaimellisesti, sanoohan Jeesus sen olevan vertaus ja vertaus ei ole samaa kuin kirjaimellinen totuus.

        Mutta rikas mies ja lasarus siis keskustelivat. Kovasti heillä on pitänyt huutaa, että on kuulunut ääni korkealle taivaan helvettiin asti. Ja eihän sitä helvettiä edes silloin vielä ollut taivaankannella, eikä maassa paratiisia ja silti lasarus ja köyhä keskustelivat. Etkö jo huomaa, että tarina on yksinkertaisesti vertauskuvallinen. Jeesus puhui asioista, jotka eivät vielä olleet edes olemassa. Helvettiä ja uutta maata ei ole vielä olemassa ja ne tulee joskus, jää nähtäväksi.

        Mutta kummia raatoja ne pitää kyllä olla, jotka eivät tulessa pala. Ennenkuin tulessa kärsii, sen pitää polttaa. Ja onhan se kumma tuli, kun se polttelee jokaista ihmistä erilailla riippuen siitä, kuinka iso on syntitaakka. Sitävartenhan viimeinen tuomio käydään, että kukin saa tekojensa mukaan, siis toiset enemmän ja toiset vähemmän kärsimystä helvetissä.
        Mutta on se vaan kumma tuli, kun polttelee jokaista erilailla.
        Jotkut tulkitsee raamattua myös niin, että maailmanlopun tullessa koko planeettamme palaa niin, että alkuaineetkin kuumuudesta hajoavat. Se on sitä helvettiä, jossa kaikki syntiset tuhoutuu niin, ettei heistä ole jäävä juurta eikä oksaa. Sen takia uskovaiset pitää viedä välillä pois yläilmoihin, kun maa tuhotaan

        Eikö tämä kuulosta sinustakin loogiselta ja on kyllä kerrottu raamatussakin ilmestyskirjassa, mutta kun me halutaan uskoa ja sepittää näitä asioita oman mielemme mukaan.

      • Trim Cat
        Kesitas kirjoitti:

        vai siihen, että Hän on Suomen Presidentti?

        Raamatussa ei sanota Päälleni, vaan se sanotaan jossain muualla.’

        Raamatussa Jeesus sanoo, "uskovat minuun". Asia on sama kuin "uskovat minun päälleni". Siis uskotaan Jeesuksen päälle laitettujen syntien sovitukseen. Ei riitä, että uskoo Jeesukseen, vaan nimenomaan Jeesuksen sovitukseen. ** Ei. Jumalan lupus ei ollut sovittaja, vaan Messias ja Messiaakseen uskominen niin, että se on ihminen Jeesus on se joka pitää.

        VT on täynnä viittauksia siihen, on myös viittaus Kuninkaaseen, joka täyttää lain ja sitä kautta sen osatekijän, synnin. Laki nimittäin pitää sisällään monin verroin enemmän asiaa kun synti.

        Se on tehty suojelemaan juutalaista, joten suojeleeko synti, ei vaan pahentaa.

        Maailman synnit oli laitettu Jeesuksen PÄÄLLE, ei Jeesukseen. ** Miksi sitten Jeesus sanoi – Eeli, Eeli, lama sakabtani? Jos se vain päällä oli?

        joh. 1:12
        Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. ** Juuri näin. Amen.

        Samoin tuossa luke selvästi, "uskovat häneen". Mutta Kesitas, ole tarkkana, miksi tuo on kirjoitettu pienellä? Se on kirjoitettu pienellä, koska "häneen"- tarkoittaa uskomista Jeesuksen nimen pälle ja isoilla kirjaimilla Häneen-merkitsi uskomista Jeesukseen. ** Siksi, kun siinä Jeesus ei ole enää ihminen, vaan Jumala, Messias. Hän on kirjoitusten aikaan jo kaikkivaltias, kuoleman voittanut.

        Siis s:na uskoo Jeesukseen ja Jeesuksen opetuslapset uskovat Jeesukseen ja hänen nimensä päälle. Sen vuoksi vl:t anteeksiantavat synnit Jeesuksen nimessä...!** Hieman naurattaa. Olet jo tunnustanut, että Jeesus sovitti synnit, miten se sitten sopii VL puhujan suuhun? Ei mitenkään.

        Se on harhaa.

        Hyvää kuitenkin tarkoitat, vain uskolla Kristukseen saa iankaikkisuuden. Ei millään muulla.

        Kes.

        "Raamatussa ei sanota Päälleni, vaan se sanotaan jossain muualla."

        En nyt ala etsimään paikkaa, mutta silloin kuin Jeesus puhuu itsestään, Hän puhuu sanoilla "minuun" ja "nimeen". Koskee myös silloin, kun Jeesus puhuu Isästä, Jumalasta.

        Kun asiaa selittää jokin Raamatun kirjoittajista, hän sanoo "hänen nimessään", tarkoittaen Jeesuksen nimen päälle uskovia. Eli tämä nimen käyttö esiintyy erityisesti niissä tilanteissa, kun jotakin tehdään Jumalan/Pyhän Hengen/ Jeesuksen nimeen tai voimalla.

        "Maailman synnit oli laitettu Jeesuksen PÄÄLLE, ei Jeesukseen. ** Miksi sitten Jeesus sanoi , Eeli, Eeli, lama sakabtani? Jos se vain päällä oli?"

        Kaksi eri asiaa, nimittäin Jeesuksen päälle laitetut synnit olivat ihmisiltä ja ihmisten puolesta. Kysymäsi Jeesuksen huuto oli taas suunnattu Isälle, Jumalalle, Kaikkivaltiaalle luojalle.

        >>Samoin tuossa luke selvästi, "uskovat häneen". Mutta Kesitas, ole tarkkana, miksi tuo on kirjoitettu pienellä? Se on kirjoitettu pienellä, koska "häneen"- tarkoittaa uskomista Jeesuksen nimen pälle ja isoilla kirjaimilla Häneen-merkitsi uskomista Jeesukseen. ** Siksi, kun siinä Jeesus ei ole enää ihminen, vaan Jumala, Messias. Hän on kirjoitusten aikaan jo kaikkivaltias, kuoleman voittanut.**>Siis s:na uskoo Jeesukseen ja Jeesuksen opetuslapset uskovat Jeesukseen ja hänen nimensä päälle. Sen vuoksi vl:t anteeksiantavat synnit Jeesuksen nimessä...!** Hieman naurattaa. Olet jo tunnustanut, että Jeesus sovitti synnit, miten se sitten sopii VL puhujan suuhun? Ei mitenkään.

      • Trim Cat
        Leksa-Veksa kirjoitti:

        Hyvä kun täällä jokukaa osaa selittää asioita riittävän ymmärrettäväksi, mutta huomaa:

        > he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema." <
        Miksi sun mielestäsi tuon jakeen loppuosassa on tuo: "Tämä on toinen kuolema"

        Tämähän tarkoittaa sitä, että jouduttuaan rikinkatkuiseen tuleen, siellä myös kuollaan.
        Ja mistä sinä tuon rikinkatkun sait, raamatussa siitä ei mainita.

        Sanon vieläkin, että sijoitat tuon helvetin kyllä tosi outoon paikkaan, kun näköetäisyydelle maasta ja mikä sitä pitää siellä ilmassa tyhjän päällä.
        Siitä olen sangen yhtä mieltä, että maa on se paratiisi, johon lestadiolaiset ovat kovasti menossa, vaikka puhuvat aina taivaasta. Se rikas mies ja lasarus kertomus on vain vertaus, sitä ei saa ottaa ollenkaan kirjaimellisesti, sanoohan Jeesus sen olevan vertaus ja vertaus ei ole samaa kuin kirjaimellinen totuus.

        Mutta rikas mies ja lasarus siis keskustelivat. Kovasti heillä on pitänyt huutaa, että on kuulunut ääni korkealle taivaan helvettiin asti. Ja eihän sitä helvettiä edes silloin vielä ollut taivaankannella, eikä maassa paratiisia ja silti lasarus ja köyhä keskustelivat. Etkö jo huomaa, että tarina on yksinkertaisesti vertauskuvallinen. Jeesus puhui asioista, jotka eivät vielä olleet edes olemassa. Helvettiä ja uutta maata ei ole vielä olemassa ja ne tulee joskus, jää nähtäväksi.

        Mutta kummia raatoja ne pitää kyllä olla, jotka eivät tulessa pala. Ennenkuin tulessa kärsii, sen pitää polttaa. Ja onhan se kumma tuli, kun se polttelee jokaista ihmistä erilailla riippuen siitä, kuinka iso on syntitaakka. Sitävartenhan viimeinen tuomio käydään, että kukin saa tekojensa mukaan, siis toiset enemmän ja toiset vähemmän kärsimystä helvetissä.
        Mutta on se vaan kumma tuli, kun polttelee jokaista erilailla.
        Jotkut tulkitsee raamattua myös niin, että maailmanlopun tullessa koko planeettamme palaa niin, että alkuaineetkin kuumuudesta hajoavat. Se on sitä helvettiä, jossa kaikki syntiset tuhoutuu niin, ettei heistä ole jäävä juurta eikä oksaa. Sen takia uskovaiset pitää viedä välillä pois yläilmoihin, kun maa tuhotaan

        Eikö tämä kuulosta sinustakin loogiselta ja on kyllä kerrottu raamatussakin ilmestyskirjassa, mutta kun me halutaan uskoa ja sepittää näitä asioita oman mielemme mukaan.

        "Tämähän tarkoittaa sitä, että jouduttuaan rikinkatkuiseen tuleen, siellä myös kuollaan."

        Se helvetti on toinen kuolema, kuten Kesitas kertoo.
        Tässä kuolema merkitsee ikuista eroa Jumalasta, se ei siis ole pakokeino helvetin kärsimyksistä. Kuolematon sielu on kuolematon myös kidutettuna.
        Raamattu todistaa myös sen, miten ihmiset haluaisivat silloin kuolla, mutta kuolema pakenee heitä. (Ilm. 9:6 )

      • Trim Cat kirjoitti:

        "Raamatussa ei sanota Päälleni, vaan se sanotaan jossain muualla."

        En nyt ala etsimään paikkaa, mutta silloin kuin Jeesus puhuu itsestään, Hän puhuu sanoilla "minuun" ja "nimeen". Koskee myös silloin, kun Jeesus puhuu Isästä, Jumalasta.

        Kun asiaa selittää jokin Raamatun kirjoittajista, hän sanoo "hänen nimessään", tarkoittaen Jeesuksen nimen päälle uskovia. Eli tämä nimen käyttö esiintyy erityisesti niissä tilanteissa, kun jotakin tehdään Jumalan/Pyhän Hengen/ Jeesuksen nimeen tai voimalla.

        "Maailman synnit oli laitettu Jeesuksen PÄÄLLE, ei Jeesukseen. ** Miksi sitten Jeesus sanoi , Eeli, Eeli, lama sakabtani? Jos se vain päällä oli?"

        Kaksi eri asiaa, nimittäin Jeesuksen päälle laitetut synnit olivat ihmisiltä ja ihmisten puolesta. Kysymäsi Jeesuksen huuto oli taas suunnattu Isälle, Jumalalle, Kaikkivaltiaalle luojalle.

        >>Samoin tuossa luke selvästi, "uskovat häneen". Mutta Kesitas, ole tarkkana, miksi tuo on kirjoitettu pienellä? Se on kirjoitettu pienellä, koska "häneen"- tarkoittaa uskomista Jeesuksen nimen pälle ja isoilla kirjaimilla Häneen-merkitsi uskomista Jeesukseen. ** Siksi, kun siinä Jeesus ei ole enää ihminen, vaan Jumala, Messias. Hän on kirjoitusten aikaan jo kaikkivaltias, kuoleman voittanut.**>Siis s:na uskoo Jeesukseen ja Jeesuksen opetuslapset uskovat Jeesukseen ja hänen nimensä päälle. Sen vuoksi vl:t anteeksiantavat synnit Jeesuksen nimessä...!** Hieman naurattaa. Olet jo tunnustanut, että Jeesus sovitti synnit, miten se sitten sopii VL puhujan suuhun? Ei mitenkään.

        Kun asiaa selittää jokin Raamatun kirjoittajista, hän sanoo "hänen nimessään", tarkoittaen Jeesuksen nimen päälle uskovia. Eli tämä nimen käyttö esiintyy erityisesti niissä tilanteissa, kun jotakin tehdään Jumalan/Pyhän Hengen/ Jeesuksen nimeen tai voimalla. ** Aika paljon näin. Amen.

        Mutta olisi Jeesusta kunnioittavaa lukea se rukous Jeesukselle pyynnöllä, että Isän tahto toteutuu.

        Kaksi eri asiaa, nimittäin Jeesuksen päälle laitetut synnit olivat ihmisiltä ja ihmisten puolesta. Kysymäsi Jeesuksen huuto oli taas suunnattu Isälle, Jumalalle, Kaikkivaltiaalle luojalle.** Ei Isä ollut silloin enää kaikkivaltias. Valtias oli itse Jeesus. Hän se totesi näin. (Matt. 28:18 ) Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

        Jumala pani juuri hetkeä ennen kaikki maailman ihmisten olleet ja tulevat vaikeudet, vääryydet ja synnit Poikansa ”niskaan” eli päälle, Hänen kärsittäväksi ja siksi Jeesuksen hiki oli tuskissaan verta. Hän todella SILLOIN KÄRSI JO MEIDÄN TÄMÄNPÄIVÄN SYNNIT, ei niitä tarvitse erikseen jonkin puhujan armahtaa. Meidän evankelistojen ja kristittyjen tehtävä on vain VIEDÄ IHMINEN GOLGATALLE JA saada uskomaan, Jeesus ne syntisi lunasti omakseen, Isän edessä, olet vapaa kun uskot Jeesuksen Messiaaksi.

        Perustelin kirjoituksen olevan pienellä, koska kyse on nimen päälle uskomisesta ja sinä sanot sen tarkoittavan Jeesuksen olevan Jumalan, Messiaan ja sen vuoksi pienellä!! Heps, Heps, mietipäs uudelleen! ** Saatat olla oikeassa, mutta Messiaan arvoa se ei vähennä. Kiitos.

        Naurusi on oma juttusi, Jeesus on sovittanut synnit, kuten olen todennutkin, mutta sovitus täytyy OMISTAA. ** Ei sovitus, VAAN KRISTUS. Mistään et löydä Raamatussa tartuntapintaa tuolle näkökulmalle, että sovitus on omistettava.

        Vrt, maailmassa on öljykenttiä, mutta siitä ei voi päätellä, kenen hallussa öljyvarat ovat. Siis vastaan kysymykseesi, että vl-puhujat jakavat niitä öljyvaroja!
        Jeesus itse ilmaisi asian sanoilla "tulkaa ja ostakaa.." *** Non nyt meni överiksi, miten joku vaikka poro- lappalainen tuon voi hyödyntää, mutta Kristuksen voi.

        Toisaalta, millä rekryytillä, VL saarnaaja YKSIN nämä öljyt myy ja jakaa?

        Jos pelkästää Jeesukseen uskominen olisi riittävä, Jeesus olisi voinut sanoa,"menkää kotiinne kerjäläiset, öljy on tallessa". ** En ole koskaan väittänyt niin, vaan uskominen ja SEURAAMINEN, kuten viisaat neitsyet, heille seuraaminen oli sen lisäöljyn mitta. Jeesusta tulee seurata ja Hänestä kertoa ulkopuolisille. Tämän huomion pitäisi VL;ienekin huomata.

        Ja sitten, tuo kuvakieli ei välttämättä kaikille aukea, voitte ohittaa sen, mutta Kesitas varmaan löytää sieltä sanomani! ** Niin?

        Kes.

      • Leksa-Veksa
        Trim Cat kirjoitti:

        "Tämähän tarkoittaa sitä, että jouduttuaan rikinkatkuiseen tuleen, siellä myös kuollaan."

        Se helvetti on toinen kuolema, kuten Kesitas kertoo.
        Tässä kuolema merkitsee ikuista eroa Jumalasta, se ei siis ole pakokeino helvetin kärsimyksistä. Kuolematon sielu on kuolematon myös kidutettuna.
        Raamattu todistaa myös sen, miten ihmiset haluaisivat silloin kuolla, mutta kuolema pakenee heitä. (Ilm. 9:6 )

        Niin mutta kuinka kauan se kuolema pakenee. Viimeisenä päivänä kaikki herätetään henkiin katsomaan viimeistä tuomiota. Kestoajasta ei ole tietoa, mutta viimeisellä tuomiolla kuitenkin ollaan suurilukuisena massana, monta tuhatta miljardia. En ymmärrä, missä on niin iso sali että sovitaan kaikki yhdelle koolle kuulemaan tuomiota ja lausutaanko se tuomio jokaiselle erikseen vai kaikille yhteisesti.
        Hieno selitys toiselle kuolemalle; ikuinen ero Jumalasta. Siis taas vertauskuvallinen. Mistä hiidestä osaatte varman päälle sanoa, miten mikäkin vertaus olisi selkokielelle käännettynä selitettävissä.

        Mistä se sielu on ihmiseen tullut? Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Huomaa virkkeen rakenne ja ymmärrä oikein. Ihmisestä tuli, mutta ihmiseen ei tullut sielua mistään.
        Sielu ei ole aina ole siis ollut olemassa, sillä muutenhan virke kuuluisi näin: puhallettuaan ihmiseen elämän hengen, ihmiseen tuli elävä sielu. Sielu ei ole mikään kuolematon. Et löydä raamatusta ainuttakaan kohtaa, jossa sanan sielu edessä lukisi kuolematon.
        ota sekin huomioon, että sielun kuolemattomuusoppi on peräisin kreikkalaisesta filosofiasta.

        Heitä vaivataan yöt ja päivät, aina ja iankaikkisesti. Tämäkin virke on ja koko ilmestyskirja on yhtä vertausta. Parempi olla kovin selittämättä, siinä joutuu upottavalle suolle äkkiä.
        Tuo sana iankaikkinen on huono käännös, koska meidän sanavarastossamme ei ole aijoonos kreikan sanalle sopivaa vastinetta, joka tasrkoittaisi, kun tuli on tehnyt tehtävänsä iankaikkisuus loppuu

        "Niin mutta kuinka kauan se kuolema pakenee."

        Koska kyseessä on viimeinen tuomio ja Jeesus on voittanut kuoleman, kuoleman pakeneminen on lopullinen. Tämän jälkeen ei ketään herätetä minnekään!

        "En ymmärrä, missä on niin iso sali että sovitaan kaikki yhdelle koolle kuulemaan tuomiota ja lausutaanko se tuomio jokaiselle erikseen vai kaikille yhteisesti."

        Ei kukaan ole salia luvannut. Tuomio tulee jokaiselle henkilökohtaisesti.

        "Hieno selitys toiselle kuolemalle; ikuinen ero Jumalasta. Siis taas vertauskuvallinen. Mistä hiidestä osaatte varman päälle sanoa, miten mikäkin vertaus olisi selkokielelle käännettynä selitettävissä."

        Nämä asiat on kerrottu tyhmille ja salattu viisailta. Kokonaan Raamattua ei kukaan osaa selittää.

        "Mistä se sielu on ihmiseen tullut?"
        En osaa selittää sielun olemusta, mutta kuvaan sitä vaikka "elämän voimaksi, tahdoksi ja tunteeksi. H:ssä näitä kaikkia kidutetaan. Eli sielu ei varsinaisesti "tullut", vaan Jumalan henkäys sai ihmisen edellämainitun voiman toimimaan.

        "Heitä vaivataan yöt ja päivät, aina ja iankaikkisesti. Tämäkin virke on ja koko ilmestyskirja on yhtä vertausta. Parempi olla kovin selittämättä, siinä joutuu upottavalle suolle äkkiä."

        Ei tämän selityksessä ole ongelmia. "Iankaikkisesti" voidaan kääntää vaikka suomenkielisellä sanalla "ikuisesti". Siis jos aikaa kuvattaisiin janalla, niin iankaikkinen vaiva merkitsee kidutusympyrää.

      • Leksa-veksa

        http://www.kolumbus.fi/inkeri.rissanen/Inkeri/Matkakertomukset/200508-Kotimaa/20050824028-057ViimeinenTuomioHaukiputaanKirkossa.jpg

      • Trim Cat
        Kesitas kirjoitti:

        Kun asiaa selittää jokin Raamatun kirjoittajista, hän sanoo "hänen nimessään", tarkoittaen Jeesuksen nimen päälle uskovia. Eli tämä nimen käyttö esiintyy erityisesti niissä tilanteissa, kun jotakin tehdään Jumalan/Pyhän Hengen/ Jeesuksen nimeen tai voimalla. ** Aika paljon näin. Amen.

        Mutta olisi Jeesusta kunnioittavaa lukea se rukous Jeesukselle pyynnöllä, että Isän tahto toteutuu.

        Kaksi eri asiaa, nimittäin Jeesuksen päälle laitetut synnit olivat ihmisiltä ja ihmisten puolesta. Kysymäsi Jeesuksen huuto oli taas suunnattu Isälle, Jumalalle, Kaikkivaltiaalle luojalle.** Ei Isä ollut silloin enää kaikkivaltias. Valtias oli itse Jeesus. Hän se totesi näin. (Matt. 28:18 ) Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

        Jumala pani juuri hetkeä ennen kaikki maailman ihmisten olleet ja tulevat vaikeudet, vääryydet ja synnit Poikansa ”niskaan” eli päälle, Hänen kärsittäväksi ja siksi Jeesuksen hiki oli tuskissaan verta. Hän todella SILLOIN KÄRSI JO MEIDÄN TÄMÄNPÄIVÄN SYNNIT, ei niitä tarvitse erikseen jonkin puhujan armahtaa. Meidän evankelistojen ja kristittyjen tehtävä on vain VIEDÄ IHMINEN GOLGATALLE JA saada uskomaan, Jeesus ne syntisi lunasti omakseen, Isän edessä, olet vapaa kun uskot Jeesuksen Messiaaksi.

        Perustelin kirjoituksen olevan pienellä, koska kyse on nimen päälle uskomisesta ja sinä sanot sen tarkoittavan Jeesuksen olevan Jumalan, Messiaan ja sen vuoksi pienellä!! Heps, Heps, mietipäs uudelleen! ** Saatat olla oikeassa, mutta Messiaan arvoa se ei vähennä. Kiitos.

        Naurusi on oma juttusi, Jeesus on sovittanut synnit, kuten olen todennutkin, mutta sovitus täytyy OMISTAA. ** Ei sovitus, VAAN KRISTUS. Mistään et löydä Raamatussa tartuntapintaa tuolle näkökulmalle, että sovitus on omistettava.

        Vrt, maailmassa on öljykenttiä, mutta siitä ei voi päätellä, kenen hallussa öljyvarat ovat. Siis vastaan kysymykseesi, että vl-puhujat jakavat niitä öljyvaroja!
        Jeesus itse ilmaisi asian sanoilla "tulkaa ja ostakaa.." *** Non nyt meni överiksi, miten joku vaikka poro- lappalainen tuon voi hyödyntää, mutta Kristuksen voi.

        Toisaalta, millä rekryytillä, VL saarnaaja YKSIN nämä öljyt myy ja jakaa?

        Jos pelkästää Jeesukseen uskominen olisi riittävä, Jeesus olisi voinut sanoa,"menkää kotiinne kerjäläiset, öljy on tallessa". ** En ole koskaan väittänyt niin, vaan uskominen ja SEURAAMINEN, kuten viisaat neitsyet, heille seuraaminen oli sen lisäöljyn mitta. Jeesusta tulee seurata ja Hänestä kertoa ulkopuolisille. Tämän huomion pitäisi VL;ienekin huomata.

        Ja sitten, tuo kuvakieli ei välttämättä kaikille aukea, voitte ohittaa sen, mutta Kesitas varmaan löytää sieltä sanomani! ** Niin?

        Kes.

        Kiitos myönteiestä palutteesta!
        Sanoit vielä mukavasti, "Aika paljon näin. Amen." Eli osasit etsiä sen sanoman kirjoituksesta! Tuo oli hyvin oivallettu, "aika paljon näin on", sillä ymmärrämme vain enintään puolittain ja ..jne. Tiedät sen!

        "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        Jumala oli ja on edelleen kaikkivaltias. Jeesukselle oli myös annettu kaikki valta. Koska ymmärrät näitä kuvauksia, niin sanon, että "valtaa" on yhteensä äärettömästi, josta Jumala omistaa kaiken ja antaa Jeesuksen käyttää kaikkea.
        Mieti, miten olisi käynyt vallalle, jos valta olisi kuollut ristillä Jeesuksen mukana? Oliko Jeesuksella testamentti, jolla valta olisi siirretty takaisin Jumalalle?

        Eli Jeesuksen tarkoittama "kaikki valta" merkitsee sitä, ettei Jumala tule torumaan Jeesusta, "tsot, tsot, Poika, ylitit valtuutesi.." Jumalan ja Jeesuksen välillä oli täydellinen luottamus vallankäytön suhteen.

        "ei niitä tarvitse erikseen jonkin puhujan armahtaa."
        Puhuja ei sinällään armahda ihmisiä, vaan julistaa armahduksen Jeesuksen lupauksen mukaisesti.

        "Toisaalta, millä rekryytillä, VL saarnaaja YKSIN nämä öljyt myy ja jakaa?"

        Korostit sanan "yksin",....en maininnut puhujan kohdalla, että yksin. Se oli vain kuvaus puhujan roolista työmiehenä, ei kenttien haltijana.

        " *** Non nyt meni överiksi, miten joku vaikka poro- lappalainen tuon voi hyödyntää, mutta Kristuksen voi."

        Nimenomaan voi hyödyntää siten, että merkitsee osakkeet öljykenttään. Näiden osakkeiden hinta on Jeesuksen sanoin, "ostakaa ilman hintaa.."

        "Meidän evankelistojen ja kristittyjen tehtävä on vain VIEDÄ IHMINEN GOLGATALLE..."
        Jeesus vie lampaansa viheriäiselle niitylle ja virvoittavien vetten tykö!

        Sinä olet nykyisin niitä harvoja, kenen kanssa voi ja pystyy keskustelemaan teologiseksi uskosta, saada vuorivaikutusta, lisätä omaa uskoa, tai tarkistaa sen suuntaa.

        Olen onnellinen puolestasi. Toivottavasti keskustelusta jokunen muukin saa itselleen. Tulee mieleen Heinon kanssa kahvikuppi tuokio, Hän sanoi – ilman netti olisin jatkanut täydessä pimennyksessä.

        Tuosta Jumalan kaikki valtaisuudesta kerron tarkemmin.

        Isä, Poika ja PH ovat olleet aina, Raamatun mukaan, siis Isä ei ole Poikaa vanhempi.

        Mutta Isä on Isä, ja Hänellä oli valta alussa, aina vuoteen kevät 33 asti, jolloin Hän antoi Hänen suunnitelman täyttäjälle, Voidellulle, kuoleman voittaneelle Pojalleen kaiken vallan, Taivaassa ja maan päällä. Tämä oli Hänen palkkio, Sinun ja minun ja kaikkien ihmisten sovittamisessa, isän edessä.

        Jeesukselle annettu valta pitää sisällään se, ketä Hän kelpuuttaa iankaikkisuuteen, siis käsitteeseen Taivas ja Jerusalem. Jumala ei puutu yhdenkään ihmisen hyväksyntään Paratiisiin, vaan sen tekee Jeesus VALLALAAN.

        Juuri siitä tulee se että – Turha Teidän on Hokea HERRA; HERRA, en tunne Teitä, sillä ne ihmiset, jotka uskovat Jumalaan herrana, ovat pois Jeesuksen omista.

        Jeesuksen valtaan kuuluu myös vastuu. Hänen täytyy poistaa Paha ja Saatana pois, ennekuin Isä tulee takaisin maan päälle, eli Jerusalemiin.

        Sitten Poika antaa vallan TAKAISIN ISÄLLE. (1. Kor. 15:24 ) Sitten seuraa kaiken päätös, KUN HÄN LUOVUTTAA kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.

        Ennen luovutusta Jeesus on Pyhien kassa tuominnut kaiken pahan ja ihmiset, jolloin Isä tulee puhtaaseen maahan, omaan Paratiisiinsa.

        Kun tämän oivaltaa, oivaltaa koko Jumaluuden kirokulun, - Minä olen A ja O, ali ja loppu.

        Jumala oli ja on edelleen kaikkivaltias. ** Ei ole. Saluskiin sanoi näin ja Hänen tuli tehdä parannus, ja tunnustaa, että valat on VAIN Jeesuksella. Isä ei Häntä kutsunut.

        Jeesukselle oli myös annettu kaikki valta.** Kaikessa vallassa ei ole MYÖ; ainoastaan KAIKKI.

        Koska ymmärrät näitä kuvauksia, niin sanon, että "valtaa" on yhteensä äärettömästi, josta Jumala omistaa kaiken ja antaa Jeesuksen käyttää kaikkea. ** Tämä on sitä, mitä Paavali sanoo tyhmäksi ihmisjärkeilyksi, lue se Room 12; 1-2. Hän sanoo sitä 2 jakeessa maalaistumiseksi. Ihmettelen juuri sinun kohdalla tätä.

        Mieti, miten olisi käynyt vallalle, jos valta olisi kuollut ristillä Jeesuksen mukana? Oliko Jeesuksella testamentti, jolla valta olisi siirretty takaisin Jumalalle? ** Niin, JOS tädillä olisi munat, Hän olisi setä. Mutta kun se meni, niin kuin on kirjoitettu. VT;ssä on lähes kymmenen kohtaa, kun tutustu, missä se käydään läpi, ja missään ei ole JOS.

        Puhuja ei sinällään armahda ihmisiä, vaan julistaa armahduksen Jeesuksen lupauksen mukaisesti. ** Ei se nyt niinkään ole, ei puhujan tarvitse armahtaa ketään, senhän on tehnyt Jeesus jo 2000v. sitten JA SEN KERTOMINEN ON PUHUJAN VASTUU. Ajattele, osa Heitä vielä muka sen pidättää. Aika heikoilla on sellainen kristitty, toi heikoilla.

        Jeesus vie lampaansa viheriäiselle niitylle ja virvoittavien vetten tykö!** Amen.

        Siunausta, Kes.

        saman asian, että vl.llien kanssa on mahdotonta keskustella asiallisesti.
        Oikein tyyppiesimerkki siitä on Weha, joka ei lainkaan kuuntele, mitä vastapuoli sanoo, vaan
        hän puskee omaa tai yleensä kopiomaansa näkemystä kuin sokea ja kuuro härkä.
        Hänellä on ne vakio Raamatun kohdat, joita siteeraa, usein edes ajattelematta liittyvätkö ne
        keskusteltavaan aiheeseen.

        Sitten, kun hän totaalisesti jää tappiolle, hän vetäytyy palstalta eikä toivoakaan, että hän
        tunnustaisi erehtyneensä.
        Ylpeys omasta opista taitaa olla se synti, joka hänet kadottaa kerran.

        Vainekin, jos kysymysessä on Raamatun oppi, se menee yleensä minu haukkumiseen, ei kirjoituksen kommentointiin, mutta Trimille ja Vahalle VL,e mm. on hyvä nostaa hattua.

        He ovat todella haastavia ja rakastan Heitä suuresti lähimmäisenäni.

        Toki muitakin on.

        Kes.

      • Trim Cat
        Kesitas kirjoitti:

        Sinä olet nykyisin niitä harvoja, kenen kanssa voi ja pystyy keskustelemaan teologiseksi uskosta, saada vuorivaikutusta, lisätä omaa uskoa, tai tarkistaa sen suuntaa.

        Olen onnellinen puolestasi. Toivottavasti keskustelusta jokunen muukin saa itselleen. Tulee mieleen Heinon kanssa kahvikuppi tuokio, Hän sanoi – ilman netti olisin jatkanut täydessä pimennyksessä.

        Tuosta Jumalan kaikki valtaisuudesta kerron tarkemmin.

        Isä, Poika ja PH ovat olleet aina, Raamatun mukaan, siis Isä ei ole Poikaa vanhempi.

        Mutta Isä on Isä, ja Hänellä oli valta alussa, aina vuoteen kevät 33 asti, jolloin Hän antoi Hänen suunnitelman täyttäjälle, Voidellulle, kuoleman voittaneelle Pojalleen kaiken vallan, Taivaassa ja maan päällä. Tämä oli Hänen palkkio, Sinun ja minun ja kaikkien ihmisten sovittamisessa, isän edessä.

        Jeesukselle annettu valta pitää sisällään se, ketä Hän kelpuuttaa iankaikkisuuteen, siis käsitteeseen Taivas ja Jerusalem. Jumala ei puutu yhdenkään ihmisen hyväksyntään Paratiisiin, vaan sen tekee Jeesus VALLALAAN.

        Juuri siitä tulee se että – Turha Teidän on Hokea HERRA; HERRA, en tunne Teitä, sillä ne ihmiset, jotka uskovat Jumalaan herrana, ovat pois Jeesuksen omista.

        Jeesuksen valtaan kuuluu myös vastuu. Hänen täytyy poistaa Paha ja Saatana pois, ennekuin Isä tulee takaisin maan päälle, eli Jerusalemiin.

        Sitten Poika antaa vallan TAKAISIN ISÄLLE. (1. Kor. 15:24 ) Sitten seuraa kaiken päätös, KUN HÄN LUOVUTTAA kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.

        Ennen luovutusta Jeesus on Pyhien kassa tuominnut kaiken pahan ja ihmiset, jolloin Isä tulee puhtaaseen maahan, omaan Paratiisiinsa.

        Kun tämän oivaltaa, oivaltaa koko Jumaluuden kirokulun, - Minä olen A ja O, ali ja loppu.

        "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        Jumala oli ja on edelleen kaikkivaltias. ** Ei ole. Saluskiin sanoi näin ja Hänen tuli tehdä parannus, ja tunnustaa, että valat on VAIN Jeesuksella. Isä ei Häntä kutsunut.

        Jeesukselle oli myös annettu kaikki valta.** Kaikessa vallassa ei ole MYÖ; ainoastaan KAIKKI.

        Koska ymmärrät näitä kuvauksia, niin sanon, että "valtaa" on yhteensä äärettömästi, josta Jumala omistaa kaiken ja antaa Jeesuksen käyttää kaikkea. ** Tämä on sitä, mitä Paavali sanoo tyhmäksi ihmisjärkeilyksi, lue se Room 12; 1-2. Hän sanoo sitä 2 jakeessa maalaistumiseksi. Ihmettelen juuri sinun kohdalla tätä.

        Mieti, miten olisi käynyt vallalle, jos valta olisi kuollut ristillä Jeesuksen mukana? Oliko Jeesuksella testamentti, jolla valta olisi siirretty takaisin Jumalalle? ** Niin, JOS tädillä olisi munat, Hän olisi setä. Mutta kun se meni, niin kuin on kirjoitettu. VT;ssä on lähes kymmenen kohtaa, kun tutustu, missä se käydään läpi, ja missään ei ole JOS.

        Puhuja ei sinällään armahda ihmisiä, vaan julistaa armahduksen Jeesuksen lupauksen mukaisesti. ** Ei se nyt niinkään ole, ei puhujan tarvitse armahtaa ketään, senhän on tehnyt Jeesus jo 2000v. sitten JA SEN KERTOMINEN ON PUHUJAN VASTUU. Ajattele, osa Heitä vielä muka sen pidättää. Aika heikoilla on sellainen kristitty, toi heikoilla.

        "Meidän evankelistojen ja kristittyjen tehtävä on vain VIEDÄ IHMINEN GOLGATALLE..."
        Jeesus vie lampaansa viheriäiselle niitylle ja virvoittavien vetten tykö!** Amen.

        Siunausta, Kes.

        Otan tarkasteluun vain yhden kohdan, palataan muihin myöhemmin tarvittaessa.

        "Jeesukselle oli myös annettu kaikki valta.** Kaikessa vallassa ei ole MYÖS; ainoastaan KAIKKI."

        Katsotaan asia pala kerrallaan...

        Luuk. 1:31Luuk.
        "Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus"
        "33 Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua"

        Dan. 7:14
        14 "ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä."

        Dan. 7:17..neljä valtakuntaa ..
        Dan. 7:18 "Mutta Korkeimman pyhät saavat vallan ja ottavat haltuunsa kuninkuuden ikuisuuksien ikuisuuteen saakka."

        Dan. 7:27 Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta.

        Jeesus on siis kuningas, kuten Raamattu todistaa, mutta tässä näet Kaikkivaltiaan Jumalan iankaikkisen Jumaluuden:

        25 Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle.
        26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
        27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.

        Siis Jumala on Taivaan Jumala ja ikuinen.

        Edelleen asia todistetaan..Jeesuksesta.."21 ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa."

        Lue tarkkaan, tuossa luettelossa ei mainittu Jumalaa, vaan vallat voimat jne.

        Arkikielellä sanoisin, että Jeesus kunikaana hoiteli "likaisen työn" maailmassa ja Jumaluus on Jumalalla.
        Jeesuksen työ kuninkaana (siis kuninkaana, ei kuninkuus) on päätöksessä Hänen luovuttaessa omansa ISÄLLEEN, Jumalalle. Jumala on "firman pomo" ja Jeesus täydellinen pelastuksen toteuttaja.

        Ymmärrän siis kuninkuudella olevan jonkinlaisen tilapäisen tehtävän, "roolin" ja Jumalan olevan ikuisen, iankaikkisen, kaiken alkajan ja päättäjän.

        Kirjoitat >>> Luuk. 1:31Luuk.

        Vastaan.. Kirjoitat aivan oikein. Jumalalla oli valta siittää/ siitättää Jeesus Mariaan, joka synnytti Hänet IHMISEKSI.

        Tein havainnon, vasta nyt, että asioiden kulku on Sinulle epäselvä, valitettavasti, tässä asiassa.

        Jumala on ollut aina, Poika on ollut aina, ja isälle alamainen. Sama on PH;n.

        Poika syntyi maailmaan ihmisenä. Ei Jumalana. Hän koki kaikki ihmisten vaikeuden elämässä, kiusaukset, synnit ( syyllistymättä niihin ), nälän ja unettomuuden.

        Miksi näin, siksi, että Hän tietää, mitä on OLLA IHMINEN. Samahan on usealla todella Jumalan miehellä. Heidän elämänsä inhimillisesti katsoen on ollut vaikeaa, miksi, siksi, että ymmärtää ihmisten TODELLISET VAIKUDET, ja osaa rukoilla niiden puolesta. Koen olevani juuri tämän tapainen evankelista.

        Ihmisenä ollessaan Jeesus kirkasti aina Isää, koska valat oli Isällä. Hän jopa opetti opetuslapsille Johanneksen opettaman rukouksen,, - Isä meidän.. Sehän kunnioittaa Isän valtaa ja sanoi myös, - kun mitä vaan pyydätte Isältäni minun nimessäni, Te sen saatte. Hän ei kyseenalaistanut Isän perusteltua Kaikki valtaisuutta.

        Mutta Jumalan tahto oli Lain asettamisesta lähtien, joskin Hän mainitsi jo alkulehdillä, - on tuleva se, joka murskaa käärmeen pään ka Hän myös antoi lupuksen, Messiaan, jolle Hän antaa vallan POISTAA PAHUUS MAAN PÄÄLTÄ. Sitähän käärmeen pään murskaaminen on.

        Aika tuli täyteen, ja Isä antoi vallan pojalleen, määrä ajaksi, voittaa kuolema ja poistaa paha, jolloin Valta siirtyy Isälle takasin. Tätä aikaa nimitetään seurakunnan ajaksi. Se aloin Pietarista, päättyy Pahan ja saatanan heittämiseen tuliseen järveen ja sinne mukana menee kolmannes maailman ihmisistä, palamaan kuoliaaksi, sillä Pyhille jää paikka ylistää Jumalaa, Jeesuksen johdolla, ja tällä toisella kuolemalla, minkä pahat kokevat, ei Pyhillä ole osana.

        Sitten Jeesus antaa vallan Isälle takaisin. Siinä olet oikeassa, Kaapin paikan määrää Isä, Hän on sen Sanassaan ennsutanut.

        Tähän riittää neljä jaetta, Raamatusta; Vallan saaminen, v 33 >( Matt. 28:18 )

        Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä

        Ja vallan luovuttaminen, ikäpolvi Israelin perustamisesta Matt. ( 24;32-34) Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
        Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
        Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

        Vallan luovutus siitä n 7 vuotta ( vaivan aika ) ( 1. Kor. 15:24 ) sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.

        Kun kaikki on valmista Jumalan ajattelemalle Paratiisilleen, Hän tulee ja saa vallan,

        ( Ilm. 21:6 ) Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

        Sitten kommentti noille VT;n porfetioille.

        Dan. 7:14
        14 "ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä." ** Juuri näin, ei Häviä enää sen jälkeen kun paha on pois. Jumala ei asu pahan kanssa samassa talossa. TÄSSÄ ON KYSYMYS JEESUSKSESTA. Ei Isästä.

        Dan. 7:17..neljä valtakuntaa ..
        Dan. 7:18 "Mutta Korkeimman pyhät saavat vallan ja ottavat haltuunsa kuninkuuden ikuisuuksien ikuisuuteen saakka." ** Tämä taas tarkoittaa vaivan ajan jälkeistä aikaa, TUOMIOTA, jolloin Jeesus on jo tullut, 144000 juutalaista ja 24 pyhintä hallitsee maailmaa. Siksi Paavali sanookin kirjeessään, - Miten te viette keskinäiset riidat oikeuteen, vaikka tulette tuomitsemaan lopulla KAIKKIA KANSOJA.

        Näin tehdään tietä Jumalalle.

        Dan. 7:27 Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta. ** Juuri näin, Israelille. Kaikki tapahtuu Jerusalemissa. Olisi hyvä lukea David Pawsonin kirjallisuutta

      • Kesitas kirjoitti:

        tukena omalle Raamatun tutkimukselle.

        Jeesus on siis kuningas, kuten Raamattu todistaa, mutta tässä näet Kaikkivaltiaan Jumalan iankaikkisen Jumaluuden: ** Daniel ei missään kiistä Jeesuksen kuninkuutta, eikä myöskään Daavidin, mistä Hän sanoo ja Jumala siunaa sen, että – Daavid on aina ihmisten kuningas.

        25 Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle.
        26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
        27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. *** Amen.

        Siis Jumala on Taivaan Jumala ja ikuinen. ** On, on, mutta Sinun kuningas, jos haluat pelastua on vain Kristus. Se on vaikea tunnustaa, HÄN ON SE KAPEA OVI.

        Edelleen asia todistetaan..Jeesuksesta.."21 ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa." ** Niin on. Amen. Kannattaa lukea eteenpäin, luvun viimeinen jae 22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi.

        Paavali kertoo todella sen, että Hän on korotettu Isän viereen, HALLISTEMAAN KAIKKIA.

        Lue tarkkaan, tuossa luettelossa ei mainittu Jumalaa, vaan vallat voimat jne.** Pojan kunnioitus Isää kohtaan säilyy aina. Olet oikeassa, mutta Valat on Pojalla, ei Isällä. Sehän on meidän keskustelun aihe. Isä on luovuttanut Pojalleen vallan, ja sen uskominen on vain pelastumisen edellytys, jos ei sitä tunnusta, ei usko Poikaa Messiaaksi, Herraksi.

        Arkikielellä sanoisin, että Jeesus kunikaana hoiteli "likaisen työn" maailmassa ja Jumaluus on Jumalalla. ** Näinkin voidaan sanoa. Ei Jumalan Jumaluutta kukaan voi kyseenalaistaa. Kysymys on vain vallasta NYT.

        Jeesuksen työ kuninkaana (siis kuninkaana, ei kuninkuus) on päätöksessä Hänen luovuttaessa omansa ISÄLLEEN, Jumalalle. Jumala on "firman pomo" ja Jeesus täydellinen pelastuksen toteuttaja. ** Ei päätöksessä, Hän jää hallitsemaan Daavidin, juutalaisten ja Pyhien kanssa kansaa, että Isä viihtyy tällä, mutta pelastustoimi on JO TEHTY 2000V. sitten, joten seurakunnan tehtävä on evankeliointi ja vienti.

        Ymmärrän siis kuninkuudella olevan jonkinlaisen tilapäisen tehtävän, "roolin" ja Jumalan olevan ikuisen, iankaikkisen, kaiken alkajan ja päättäjän.** Jumalalle kiitos, ymmärrät tavallani. Näin sen Raamattu sanoo, Amen. Nyt voin lähteä hyvillä mielin töihin.

        Minulla onki raskas viikko, joten rukoile puolestani, kuten muutkin.

        Kes.

      • Leksa-Veksa kirjoitti:

        Niin mutta kuinka kauan se kuolema pakenee. Viimeisenä päivänä kaikki herätetään henkiin katsomaan viimeistä tuomiota. Kestoajasta ei ole tietoa, mutta viimeisellä tuomiolla kuitenkin ollaan suurilukuisena massana, monta tuhatta miljardia. En ymmärrä, missä on niin iso sali että sovitaan kaikki yhdelle koolle kuulemaan tuomiota ja lausutaanko se tuomio jokaiselle erikseen vai kaikille yhteisesti.
        Hieno selitys toiselle kuolemalle; ikuinen ero Jumalasta. Siis taas vertauskuvallinen. Mistä hiidestä osaatte varman päälle sanoa, miten mikäkin vertaus olisi selkokielelle käännettynä selitettävissä.

        Mistä se sielu on ihmiseen tullut? Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Huomaa virkkeen rakenne ja ymmärrä oikein. Ihmisestä tuli, mutta ihmiseen ei tullut sielua mistään.
        Sielu ei ole aina ole siis ollut olemassa, sillä muutenhan virke kuuluisi näin: puhallettuaan ihmiseen elämän hengen, ihmiseen tuli elävä sielu. Sielu ei ole mikään kuolematon. Et löydä raamatusta ainuttakaan kohtaa, jossa sanan sielu edessä lukisi kuolematon.
        ota sekin huomioon, että sielun kuolemattomuusoppi on peräisin kreikkalaisesta filosofiasta.

        Heitä vaivataan yöt ja päivät, aina ja iankaikkisesti. Tämäkin virke on ja koko ilmestyskirja on yhtä vertausta. Parempi olla kovin selittämättä, siinä joutuu upottavalle suolle äkkiä.
        Tuo sana iankaikkinen on huono käännös, koska meidän sanavarastossamme ei ole aijoonos kreikan sanalle sopivaa vastinetta, joka tasrkoittaisi, kun tuli on tehnyt tehtävänsä iankaikkisuus loppuu

        Hieno selitys toiselle kuolemalle; ikuinen ero Jumalasta. Siis taas vertauskuvallinen. Mistä hiidestä osaatte varman päälle sanoa, miten mikäkin vertaus olisi selkokielelle käännettynä selitettävissä. *’ Sen voi saada suoraan Raamatusta. Ilm 21;2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan,
        Tässä kerrotaan, kun Jumala asuu LUONAMME, mutta vasta sitten kun Jeesus on poistanut pahan ja perustanut Jerusalemiin Jumalan Valtakunnan.

        Mistä se sielu on ihmiseen tullut? Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Huomaa virkkeen rakenne ja ymmärrä oikein. Ihmisestä tuli, mutta ihmiseen ei tullut sielua mistään. ** Olisikohan hyvä laitta asiaa käsittelevä Raamatun kohta. (1. Moos. 2:7 ) Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
        Jumalan puhalluksessa ihmisestä tuli ELÄVÄ sielu. Näin Ihmisestä tuli ELÄVÄ.
        Sielu ei ole mikään kuolematon. Et löydä raamatusta ainuttakaan kohtaa, jossa sanan sielu edessä lukisi kuolematon. ** Pyhillä se on, mutta uudestisyntymättömillä ei.

        ota sekin huomioon, että sielun kuolemattomuusoppi on peräisin kreikkalaisesta filosofiasta. ** Niin on.

        Heitä vaivataan yöt ja päivät, aina ja iankaikkisesti. Tämäkin virke on ja koko ilmestyskirja on yhtä vertausta. Parempi olla kovin selittämättä, siinä joutuu upottavalle suolle äkkiä. ** Mutta kuolevat kuitenkin, mutta Pyhä eivät, sillä TOISELLA KUOLEMALLA EI OLE HEIHIN SIJAA.

        Kes.

      • 9x18

        Se on Jumalan hallitsema kokonaisuus ihmisessä. Sielu on hengen "ominaisuus", hyvä tai paha (Ilm. 6:9
        Ilm. 20:4). Todellisuudessa koemme itsemme (sielumme) ruumiksi, sillä se on jotain kogreettista ainetta joka on helppo tuntea omaksi. Kuitenkin olemme loppujen lopuksi iankaikkisuusolentoja (sieluja), ruumis on vain meidän maanpäällinen "puku" joka vaihtaa muotoaan ylösnousemusruumiksi (enkeliruumis).

        -Monia varmasti helpottaa "kuolettava" ajatus, että sielu kerran kuolee eikä sitten enää tunne mitään. Näin ei kuitenkaan Raamatun mukaan ole, sillä sielut -hengessä kerran temmataan Jumalan kasvojen eteen (Ilm. 20:4).

        Epäuskoinen ihminen pelkää niin vietävästi kuolemaa, että keksii kaikin keinoin muita ratkaisuja.
        Miksi edes ajattelet, että olet vain ruumis vailla sielua - hengen yhteyttä? Ihiminen on todellakin "henkisempi" olento kuin tänne maatuva ruumis. Jokainen ihminen aistii varmasti hyvän ja pahan olemassaolon, ja vain valheen ja tottelemattomuuden kautta ihminen valitsee pahan osan. SIELUNVIHOLLINEN on niin kavala!

        ILMESTYSKIRJA EI OLE MISSÄÄN TAPAUKSESSA PELKÄÄ VERTAUSTA.
        -Kuinka teille voidaan selittää Taivaallisia kun niitä ei ole maailmassa. (1. Kor. 15:40)

        Kesitaksen mukaan kuolematonta sielua ei ole kaikilla, ainoastaan uudestisyntyneillä,ts.uskoon kastetuilla. Parempi niin, ettei kaikilla ole kuolematonta sielua, sehän onkin helpotus, kun tietää kuolevansa sieluineen päivineen. Pyhät pitäkööt kuolemattomat sielunsa, sen he ovat kyllä ansainneet. Uuden jerusalemin laskeutuminen taivaasta. Sen pitäisi olla jo kaukoputkella havaittavissa, onhan se kooltaan kanttiinsa 500 kilometriä, siis melkoinen järkäle. Miten semmoinen laskeutuu pehmeästi maan pinnalle, kun tavalliset kivenmurikatkin palavat joutuessaan maan ilmakehään.

        vanhoillisen lestadiuksen opin mukaan uusi jerusalem ei tarkoittaisi konkreettista kaupunkia, se kuvaisi vain jumalan valtakuntaa maan päällä, siis näkymätöntä sellaista. Lestadiolaiset selittää kaikki raamatun kuvaukset jumalan valtakunnaksi,ts. kaikki seurat, toimitalot ja suviseurat kuvaa uutta jerusalemia, siis hyvin yksinkertaisen lapsenmielisesti selittäen.

      • Leksa-Veksa
        9x18 kirjoitti:

        Se on Jumalan hallitsema kokonaisuus ihmisessä. Sielu on hengen "ominaisuus", hyvä tai paha (Ilm. 6:9
        Ilm. 20:4). Todellisuudessa koemme itsemme (sielumme) ruumiksi, sillä se on jotain kogreettista ainetta joka on helppo tuntea omaksi. Kuitenkin olemme loppujen lopuksi iankaikkisuusolentoja (sieluja), ruumis on vain meidän maanpäällinen "puku" joka vaihtaa muotoaan ylösnousemusruumiksi (enkeliruumis).

        -Monia varmasti helpottaa "kuolettava" ajatus, että sielu kerran kuolee eikä sitten enää tunne mitään. Näin ei kuitenkaan Raamatun mukaan ole, sillä sielut -hengessä kerran temmataan Jumalan kasvojen eteen (Ilm. 20:4).

        Epäuskoinen ihminen pelkää niin vietävästi kuolemaa, että keksii kaikin keinoin muita ratkaisuja.
        Miksi edes ajattelet, että olet vain ruumis vailla sielua - hengen yhteyttä? Ihiminen on todellakin "henkisempi" olento kuin tänne maatuva ruumis. Jokainen ihminen aistii varmasti hyvän ja pahan olemassaolon, ja vain valheen ja tottelemattomuuden kautta ihminen valitsee pahan osan. SIELUNVIHOLLINEN on niin kavala!

        ILMESTYSKIRJA EI OLE MISSÄÄN TAPAUKSESSA PELKÄÄ VERTAUSTA.
        -Kuinka teille voidaan selittää Taivaallisia kun niitä ei ole maailmassa. (1. Kor. 15:40)

        Kaikki me olemme täällä yrittäneet selittää sielun olemusta, mutta ei sitä voi selittää niin, että rajallinen järki sen ymmärtäisi. Sama kun pohtii sitä, mihin avaruus loppuu, sellaista geometriaa ei tunneta, jolla sen voisi ilmaista laskennallisesti.
        Ylösnousemusruumis! Sen täytyy todella olla aivan muu kuin se, joka kerran hautaan pistettiin. Ilmesisesti se keuhkosyöpään kuollut ukon käppänä onkin ylösnoustessaan komea uljas nuorimies parta ajettuna ja tukka siististi kammattuna. Varmaan ylösnousevilla miespuoisilla on lisäksi lakerikengät, suorat housut, frakki ja silinterihattu päässä, kenties knalli ja sateensuoja, sikari hampaissa.
        Mutta! Mehän ei olla enää mitään mies- tai naispuolisia, vaan ollaan kaikki sukupuolettomia olioita sinne taivaaseen tullessamme. Sillon meillä on kaikilla samanlainen taivaspuku yllä. Jos meillä ei ole sukuelimiä, niin mitä meillä ei vielä muuta sitten ole. Suu kaiketi on, koska laulamme karitsan virttä. Silmät on myös, jolla katselemme yötä päivää veristä voittajaamme.

        Kyllä ilmestyskirja on vertausta. Johanneskin katseli outoja näkyjä Patmos luodolla. Hän näki ihmeellisiä petoja, jotka ovat tietysti vertauskuvallisia ja joita on koitettu selittä milloin paavin valtakunnaksi, milloin hitlerin valtakunnaksi ja ties miksi.

        Se sielu, joka syntiä tekee, sen on kuoltava, lukee jossain raamatussa. Eikös se kerro, että sielukin kuolee. Ellei, niin sitten tuo virke on vertauskuvallinen. Usko sie jo, että raamattu on täynnä vertauksia, ja sinä selität jotkut kertomukset vertauksiksi ja joitakin taas et.
        Ei jeesus vertauksellaan repäise silmäsi irti tarkoita oikeasti sitä. Kuka meistä pystyy sanomaan, mitkä ovat vertauskuvallisia ja mitkä ei. Minusta ainakin rikas mies ja lasarus kertomus on vertaus, koska jeesuksen malliesimerkit ovat sananmukaisesti vertauksia.

        En minä usko, että epäuskoiset pelkäävät kuolemaa "vietävästi"!
        Ei he pelkää sitä kuolinvuoteellakaan, vaikka ovat tietoisia lähestyvästä lopusta.
        Ei uskovaisina olla vain sen takia, ettei jouduttaisi helvettiin. Saarnamies aina sanoo; "Siksi olemme uskossa, että kerran pääsisimme taivaaseen" Minusta tuntuu, että uskovaiset pelkää enemmän helvettiä, kuin epäuskoiset. Helvetillä sitä on muinoin saatu ihmiset kirkossa pysymään, ei niinkään taivaspalkinnolla

      • 13x8

        Toiset uskovat - toiset eivät.

      • Leksa-Veksa
        13x8 kirjoitti:

        Toiset uskovat - toiset eivät.

        Kumpaan kategoriaan sinä luet itses, uskoviin, vai ei uskoviin. Ja mihin uskot ja mihin et.
        Onko pakko uskoa, jos ei voi uskoa? Onko pakko viettää joulua vaikkei taho, onko pakko ihmislasta pakottaa.
        Onko pakko olla niinkuin Esko Aho?
        Uskominen ei ole pakko, mutta onko pakko pakottaa itsensä uskomaan kaikkeen, mitä ei voi silmin nähdä eikä korvin kuulla, eikä mitenkään muutenkaan aistia.
        Minä olen koettanut pakottaa itseni uskomaan, mutta olen siinä surkeasti epäonnistunut

      • 12x10

        ole jäänyt sinullekaan epäselväksi. Pakko ei ole kuin kuolla. Lohdullista sinänsä - kai.

        Minä kun en sitä usko ettei Leksa-Veksa uskoisi. Vaikutat olevan pohtineen uskonasiota melkoisesti ja siten ymmärtävän missä on siulusi pelastus. Mutta eihän usko ole edes joka Eskon ja joka Paavon.

      • Leksa-Veksa
        12x10 kirjoitti:

        Onko sinun kotipaikkasi n:ssa Jumalan valtakunnassa eli vanhoillislestadiolaisuudessa.
        On pakko kuolla kerran, ehkä vielä kahdestikin. Ylösnousemisessa synnytään uudelleen ja taas kuollaan, kun tuomion sanat on lausuttu. Hengellisestä kuolemasta voi nousta, siis uudestisyntyä, joko kasteen kautta tai parannuksen armon kautta, joka on vl.tapa uudestisyntyä.
        Eikös täällä kirjoitella sitä varten, että pohditaan uskonasioita, nekun ei ole kaikille läheskään selviä, ei minullekkaan. Olen kyllä käsittänyt parannuksenkin armon, mutta samana pösilönä olen silti pysynyt.

    • perästäpäin kuuluu

      häntä koipien välissä, kun ei ole näyttäytynyt enää palstalla?

      Tai olisiko lähtenyt toteuttamaan Raamatun kehoitusta:
      "Nouse, mitä viivyttelet, Huuda avuksesi Hänen nimeään ja ANNA KASTAA ITSESI."

      • tytti 87

        huomasi, että vaikeaa on totuutta vastaan taistella.

      • tytti 87 kirjoitti:

        mitä telle kertoo. Usko ei ole ymmärryksen tai järjen asia, vaan Jumalan lahja. Ilman uskoa ei pelastu pienet lapsetkaan, vaan heidän tulee uskoa. Jeesus on heidätkin sovittanut ja heillä on vanhusskaus ja elämä, eli usko (Room.5:18). Eihän íljettävä synergismi ts. ratkaisukristillisyys tätä näe: Se näkee vaan pelkkiä omia tekoja ja omaa vanhusrkautta.

        Se, että pienokaiset ovat sovitettuja ja Jumalan lapsia, heille kuuluukin hyvän omantunnoliitto.

        Raamattu käyttää tästä kasteen kohdasta 1.Piet.3:21, sanaa "eperooteema" , LIITTO. Tätä sanaa käytettiin jo ennen uudeentestamentin kirjojen syntyä vanhoissa papyruksissa. Luther käänsi tämän myös liitoksi. Näin myös tätä liittoa korostaa, yksi kaste opetus.

        Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87 ). Valkopukuisten joukossa (IlmK) on joka kielestä ja kansasta ihmisiä, sillä Jumala korjaa omansa jo lapsuudenuskossa monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden. Niinkuin Nooa perheineen oli jo vanhurskas, kun arkkiin menivät, ja pelastuivat veden kantamana. Samoin kastekkin on hyvän omantunnonliitto Jumalan luona. Näin siis kaste kuuluu sille, joka on sovitettu ja, jolla on hyvä omatunto, kuten on pienen lapsen tila syntyessään.

        Alkuseurakuntaan kuului myös vauvoja:
        Joel.2:16
        Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

        Luuk.18:15. Jeesuksen luo TUOTIIN myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia,
        16. mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
        17. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."

        Vai pitää oikein vanhoista papyruksistä hakea apua, jotta voi puolustaa epäraamatullista kasteen-liitto-oppia!!!! Eihän raamatullista kastetta ollut vielä silloin edes olemassa!!!!

        Onko se sitten vanhaa liittoa, sillä uusi-liitto on Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen sovintotyössään.
        "Tämä on uusi liitto minun veressäni." 1. Kor 11:25, EIKÄ VEDESSÄ!

        Kyllä on turvallisinta pysyä vain Raamatun opetuksessa ja luottaa siihen, että ainoa armoliitto on
        uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa! Nuo papyrukset kun tahtovat homehtua.

        Sen kyllä huomaa Wehan kirjoituksia lukiessa, että hän ei ainakaan käytä ymmärrystään selittäessään
        Raamattua.
        Välillä vauvat uskovat ja välillä ne ovat pelastumattomia!

        Weha kirjoittaa:
        "Ilman uskoa ei pelastu pienet lapsetkaan, vaan heidän tulee uskoa."

        Weha tekee taas silmänkääntötempun kirjoittaesaan:
        "Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 8"

        Kuka heittää ne vauvat pois Siionista jos ne kerran eivät ole pelastettuja?

        Valehtelikohan Jeesus sanoesaan:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta"????

        Wehan opista ei ota Erkkikään selvää!

        Weha ei näköjään vaivaudu ajattelemaan kirjoituksiaan:
        "Niinkuin Nooa perheineen oli jo vanhurskas, kun arkkiin menivät, ja pelastuivat veden kantamana. Samoin kastekkin on hyvän omantunnonliitto Jumalan luona. "

        Vesikö se Nooan perhekunnan pelasti??? Sittenhän oli aivan turhaa rakentaa arkkia! Jumala oli
        varmaan erehtynyt.
        Miksi se vesi ei pelastanut kaikkia ihmisiä?

        Weha puolustaa Vl-läisten tottelemattomuutta Lähetyskäskylle:
        " monista kansoista, joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden. "

        Oh hoh!!!

        Vai pakanoiden EPÄUSKON TÄHDEN vl-läiset eivät lähde saarnaamaan evankeliumia, kuten
        Lähetyskäsky velvoittaa!!!!
        Olipa typerä selitys.

        Eikö Weha tiedä vielä, että profetta Jooen eli n 500 vuotta ENNEN ALKUSEURAKUNTAA!!!!!
        Hän puhui juutalaisen kansan kokoontumisesta eikä alkuseurakunnasta!

        Aina vaan paranee:
        Weha:
        "Luuk.18:15. Jeesuksen luo TUOTIIN myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. "

        Koskemallako liityttiin seurakuntaan???

        Minun Raamatussani kyllä kerrotaan, että:
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin
        kolmetuhatta sielua. Ja HE PYSYIVÄT apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukouksessa."

        Vauvoista ei ole mitään mainintaa!

        Anna mun kaikki kestää!

        Ei tule sekoittaa vanhurskauttamisoppia ja pyhitystä keskenään. Pyhitys on vasta elävän uskon seurasta ja kokonaan eri asia.

        Jos Jeesuksen luokse vietiin lapsia, että hän koskee heihin, ei se ollut tietenkään tavallista kosketusta, vaan siunaavaa ja siunaavaa pyhää kosketusta.

        Kun kaikki kansat syntyvät siionissa ja joka ainoa on siellä syntynyt (ps.87), Se koskee kaikkia maailman pieniä lapsia, kaikkina aikoina. Juuri tähän syntymään ja pyhyyteen vetosi Nikodeemuskin Joh.3-luvussa: 4. Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"

        Lapset ovat uskovaisia jo syntyessään tähän maailmaan:

        ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).

        ”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).

        Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.

        Martti Lutherin kirje kahdelle papille (Kirjassa Huovinen "Kaste ja "usko": Mutta meillä on Raamattu , joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukkaan, eikä heillä olekkaan järkeä. niimpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (ps.106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman Henkeä ja uskoa. -Jos joku on Jumalan oma ja pyhittämä, on hänelläkin Henki ja usko.

      • Totuus esiin kirjoitti:

        Vai pitää oikein vanhoista papyruksistä hakea apua, jotta voi puolustaa epäraamatullista kasteen-liitto-oppia!!!! Eihän raamatullista kastetta ollut vielä silloin edes olemassa!!!!

        Onko se sitten vanhaa liittoa, sillä uusi-liitto on Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen sovintotyössään.
        "Tämä on uusi liitto minun veressäni." 1. Kor 11:25, EIKÄ VEDESSÄ!

        Kyllä on turvallisinta pysyä vain Raamatun opetuksessa ja luottaa siihen, että ainoa armoliitto on
        uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa! Nuo papyrukset kun tahtovat homehtua.

        Sen kyllä huomaa Wehan kirjoituksia lukiessa, että hän ei ainakaan käytä ymmärrystään selittäessään
        Raamattua.
        Välillä vauvat uskovat ja välillä ne ovat pelastumattomia!

        Weha kirjoittaa:
        "Ilman uskoa ei pelastu pienet lapsetkaan, vaan heidän tulee uskoa."

        Weha tekee taas silmänkääntötempun kirjoittaesaan:
        "Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 8"

        Kuka heittää ne vauvat pois Siionista jos ne kerran eivät ole pelastettuja?

        Valehtelikohan Jeesus sanoesaan:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta"????

        Wehan opista ei ota Erkkikään selvää!

        Weha ei näköjään vaivaudu ajattelemaan kirjoituksiaan:
        "Niinkuin Nooa perheineen oli jo vanhurskas, kun arkkiin menivät, ja pelastuivat veden kantamana. Samoin kastekkin on hyvän omantunnonliitto Jumalan luona. "

        Vesikö se Nooan perhekunnan pelasti??? Sittenhän oli aivan turhaa rakentaa arkkia! Jumala oli
        varmaan erehtynyt.
        Miksi se vesi ei pelastanut kaikkia ihmisiä?

        Weha puolustaa Vl-läisten tottelemattomuutta Lähetyskäskylle:
        " monista kansoista, joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden. "

        Oh hoh!!!

        Vai pakanoiden EPÄUSKON TÄHDEN vl-läiset eivät lähde saarnaamaan evankeliumia, kuten
        Lähetyskäsky velvoittaa!!!!
        Olipa typerä selitys.

        Uskovaisia on hyvin monissa maissa. Evankeliumi uskovaiset vievät sinne missä on Jumalan synnyttämää mieltä ja halua ottaa se vastaan. Väkisin ei tule viedä evankeliumia, se on lihan työtä:

        Luuk.10:10. Mutta kuhunka kaupunkiin te tulette sisälle, ja ei he teitä ota vastaan, niin menkäät ulos sen kaduille, ja sanokaat:
        11. Tomunkin, joka teidän kaupungistanne tarttui meihin, me pudistamme teille: kuitenkin se tietäkäät, että Jumalan valtakunta oli teitä lähestynyt.

        Raamatun kohdan mukaan uskovainen Nooa perheineen pelastui veden kantamana. Samoin Kaste on siis hyvän omantunnonliitto Jumalan luona. Pienokaisetkin ovat uskovaisia, koska ovat Siionissa syntyneet tänne maailmaan ja heidät kastetaan. Niinhän nuo monet kohdat Raamatussa kertoo.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Ei tule sekoittaa vanhurskauttamisoppia ja pyhitystä keskenään. Pyhitys on vasta elävän uskon seurasta ja kokonaan eri asia.

        Jos Jeesuksen luokse vietiin lapsia, että hän koskee heihin, ei se ollut tietenkään tavallista kosketusta, vaan siunaavaa ja siunaavaa pyhää kosketusta.

        Kun kaikki kansat syntyvät siionissa ja joka ainoa on siellä syntynyt (ps.87), Se koskee kaikkia maailman pieniä lapsia, kaikkina aikoina. Juuri tähän syntymään ja pyhyyteen vetosi Nikodeemuskin Joh.3-luvussa: 4. Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"

        Lapset ovat uskovaisia jo syntyessään tähän maailmaan:

        ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).

        ”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).

        Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.

        Martti Lutherin kirje kahdelle papille (Kirjassa Huovinen "Kaste ja "usko": Mutta meillä on Raamattu , joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukkaan, eikä heillä olekkaan järkeä. niimpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (ps.106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman Henkeä ja uskoa. -Jos joku on Jumalan oma ja pyhittämä, on hänelläkin Henki ja usko.

        OLETTAMUKSIIN!!! Väität asioita vastoin Raamatun selvää ilmoitusta.
        Raamattu ei puhu missään syntymäuskosta!!!

        Noissa siteeraamissasi kohdissa EI MISSÄÄN PUHUTA VAUVOJEN USKOSTA!!!
        Miksi lisäät omiasi Raamattuun:

        Weha:
        Lapset ovat uskovaisia jo syntyessään tähän maailmaan:

        ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).

        ”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).

        Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas. "

        Missä noista puhutaan vauvojen uskosta?????

        Luther itsekin sekoilee tuossa vauvojen usko-asiassa. Välillä hän kirjoittaa, että vauvat eivät usko:

        Kastesaarnassaan hän kirjoittaa:

        21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään ymmärrystä ja kun he eivät omakohtaisesti voi uskoa, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae). Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa uskoa. "

        Olet yhtä pihalla kuin Luther tuossa vauvojen usko-asiassa!

        Vauvat eivät tarvitse uskoa, sillä he elävät jo todellisuudessa Jumalan lapsina!

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Uskovaisia on hyvin monissa maissa. Evankeliumi uskovaiset vievät sinne missä on Jumalan synnyttämää mieltä ja halua ottaa se vastaan. Väkisin ei tule viedä evankeliumia, se on lihan työtä:

        Luuk.10:10. Mutta kuhunka kaupunkiin te tulette sisälle, ja ei he teitä ota vastaan, niin menkäät ulos sen kaduille, ja sanokaat:
        11. Tomunkin, joka teidän kaupungistanne tarttui meihin, me pudistamme teille: kuitenkin se tietäkäät, että Jumalan valtakunta oli teitä lähestynyt.

        Laiskuutta voi puolustella monella tavalla.

        Mitenkä te voitte tietää täällä Pohjolassa, onko jossain Afrikan viidakossa vastaan ottavaa mieltä????

        Tuossahan sanotaan, että kun TULETTE!!!
        Vl-läiset eivät edes tule!!!!! vaan laiskottelevat Oulun seuduilla!

        Luuk.10:10. Mutta kuhunka kaupunkiin te tulette sisälle, ja ei he teitä ota vastaan, niin menkäät ulos sen kaduille, ja sanokaat: "

        Sanoiko Jeesus lähetyskäskyssään :
        "Menkää sellaiseen paikkaan, jossa on vastaanottavaa mieltä ja saarnatkaa..."?????

        töitä tekee, oikeastaan "ihailtavan" paljon, mutta sillä ei tulla autuaaksi. Tulee olla Pyhän Hengen virka, että elävä usko syntyy. Jumalan vanhurskashan siirtyy uskovaiselta toisella. Muuten se ei onnistu:
        Room.1:17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.

        Jumala vaikuttaa ja asuu omissaan. Siksi tässä puhutaan suloisista jaloista:

        Room.10: 13. Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
        14. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
        15. Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
        16. Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
        17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.

        Jos ei ole vastaanottavaa mieltä, niin sinne ei Pyhä Henki halua viedä. Siitä tuo antamiani Raamatun kohta kertoi. Näin se oli Raamatussakin aina kun apostolit ja muut uskovaiset toimivat.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Raamatun kohdan mukaan uskovainen Nooa perheineen pelastui veden kantamana. Samoin Kaste on siis hyvän omantunnonliitto Jumalan luona. Pienokaisetkin ovat uskovaisia, koska ovat Siionissa syntyneet tänne maailmaan ja heidät kastetaan. Niinhän nuo monet kohdat Raamatussa kertoo.

        Pelastuiko Nooan perhe "veden kantamana"???

        Eikö se arkki kantanutkaan heitä????

        Miksi se vesi HUKUTTI muut??? Siinä oli sinun "vesiliittosi"!!!!!

        Muuten väität aina että "perhekuntaan" kuuluu myös vauvoja. Oliko Nooan perhekunnassa vauvoja????

        Miksi intät jatkuvasti, että pienokaiset uskovat? Et ole osoittanut Raamatusta yhtään kohtaa, jossa
        sanotaan, että vauvat uskovat.
        SINÄ VÄÄRENNÄT JUMALAN SANAA!!!! Olet valehtelija.

        Ei se, että pienokaiset syntyvät Siionissa, todista mitään heidän uskostaan!!!!
        Pienokaiset ovat AUTUAITA ILMAN USKOAKIN, koska he ovat vielä viattomuuden tilassa!
        "Senkaltaisten on taivasten valtakunta"!

      • Totuus esiin kirjoitti:

        OLETTAMUKSIIN!!! Väität asioita vastoin Raamatun selvää ilmoitusta.
        Raamattu ei puhu missään syntymäuskosta!!!

        Noissa siteeraamissasi kohdissa EI MISSÄÄN PUHUTA VAUVOJEN USKOSTA!!!
        Miksi lisäät omiasi Raamattuun:

        Weha:
        Lapset ovat uskovaisia jo syntyessään tähän maailmaan:

        ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).

        ”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).

        Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas. "

        Missä noista puhutaan vauvojen uskosta?????

        Luther itsekin sekoilee tuossa vauvojen usko-asiassa. Välillä hän kirjoittaa, että vauvat eivät usko:

        Kastesaarnassaan hän kirjoittaa:

        21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään ymmärrystä ja kun he eivät omakohtaisesti voi uskoa, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae). Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa uskoa. "

        Olet yhtä pihalla kuin Luther tuossa vauvojen usko-asiassa!

        Vauvat eivät tarvitse uskoa, sillä he elävät jo todellisuudessa Jumalan lapsina!

        Kerron mitä antamani kohdat kertovat lapsen uskosta.

        Kun kaikki kansat syntyvät siionissa ja joka ainoa on siellä syntynyt (ps.87), Se koskee kaikkia maailman pieniä lapsia, kaikkina aikoina. Juuri tähän syntymään ja pyhyyteen vetosi Nikodeemuskin Joh.3-luvussa: 4. Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"

        weha: Kohta kertoo syntymisestä ylhäältä. Näin on pienokaisten kohdalla, he syntyvät maailmaan Jeesuksessa Kristuksessa (Room.5:18), syntyvät siis siionissa. Ovat siis uskovaisia, jo syntyessään.

        ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).
        weha: Jos Jumala on rinnalla, jo vauvana ja jo vauvana Jumalan huomassa, ja Jumala on vauvan Jumala jo äidin kohdusta, on vauva silloin tietysti uskovainen.

        Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas. "

        weha: Kun Daavidin vauva pääsi taivaaseen, sen täytyi olla uskovainen. Ilman uskoa ei ole otollinen Jumalalle.

        Martti Lutherin kirje kahdelle papille (Kirjassa Huovinen "Kaste ja "usko": Mutta meillä on Raamattu , joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukkaan, eikä heillä olekkaan järkeä. niimpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (ps.106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman Henkeä ja uskoa. -Jos joku on Jumalan oma ja pyhittämä, on hänelläkin Henki ja usko.

        weha: Lutheri kertoo ihan oikein. Vauvalla ei ole pyhityselämää, joten se pelastuu Jeesuksen sovituksen työn perusteella ja syntyy siten Siionissa.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        töitä tekee, oikeastaan "ihailtavan" paljon, mutta sillä ei tulla autuaaksi. Tulee olla Pyhän Hengen virka, että elävä usko syntyy. Jumalan vanhurskashan siirtyy uskovaiselta toisella. Muuten se ei onnistu:
        Room.1:17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.

        Jumala vaikuttaa ja asuu omissaan. Siksi tässä puhutaan suloisista jaloista:

        Room.10: 13. Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
        14. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
        15. Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
        16. Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
        17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.

        Jos ei ole vastaanottavaa mieltä, niin sinne ei Pyhä Henki halua viedä. Siitä tuo antamiani Raamatun kohta kertoi. Näin se oli Raamatussakin aina kun apostolit ja muut uskovaiset toimivat.

        "14. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa? "

        Miten Afrikan viidakossa oleva voi kuulla, kun vl:llät eivät vaivaudu lähtemään sinne???

        Järki hoi! Et taida tajuta lainkaan, miten apostolit veivät evankeliumia eteenpäin:

        Weha:
        "Jos ei ole vastaanottavaa mieltä, niin sinne ei Pyhä Henki halua viedä. Siitä tuo antamiani Raamatun kohta kertoi. Näin se oli Raamatussakin aina kun apostolit ja muut uskovaiset toimivat. "

        Apostolit menivät ja saarnasivat KAIKKIALLA, olipa vastaanottavaa mieltä tai ei. Joskus heitä
        vainottiin ja ruoskittiin ja pilkattiin, mutta se ei estänyt heitä:
        Mark 16:20
        "Mutta he lähtivät ja saarnasivat KAIKKIALLA..."

        Näin toimivat monet muut kristityt!

        Eipä taida SRK:n porukalla olla suloisia jalkoja. Taitaa olla vain iso pää ja suuret luulot itsestään!

        Sinä kirjoitit:

        "Jos ei ole vastaanottavaa mieltä, niin sinne ei Pyhä Henki halua viedä. Siitä tuo antamiani Raamatun kohta kertoi. Näin se oli Raamatussakin aina kun apostolit ja muut uskovaiset toimivat."

        Luepa uudestaan jae 16: "Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"

        Ei tuo ole sitä, että ei olisi vastaanottavaa mieltä, koska sanotaan vain, että ei kaikki ole evankeliumille kuuliaiset, niinkuin tänä päivänäkin, eikä varmaan koskaan täällä ajassa ole niin, että kaikki olisivat kuuliaisia, vaan tästäkin raamatunpaikasta voidaan ajatella, että suurin osa oli ja silloin meidän ei auta etsiä verukkeita julistuksellemme, vaan toteuttaa Jeesuksen lähetyskäskyä ja saada osaksemme jakeen 15 ihanat sanat: " oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat. "

        minne Jumala uskovaisia lähetti. Eivät he voineet olla jokapaikassa. Raamatussa on kyllin paikkoja, joista jokaisesta kohdasta selviää kuin elävä usko syntyi vain toisen uskovaisen kautta.

        Jos johonkin maahan ei ole koskaan viety elävää uskoa, he palvovat epäjumalia, eivätkä voi pelastua. Näinhän se Raamattu opettaa, ettei voi muita jumalalia pitää.

        juuri uskovaiset näkemykseni mukaan tekevät esim. maassamme tosi paljon lähetystyötä. Niin kirkossa, toimitaloilla, teltoissa taivasalla, kodeissa. Pyhäköulutyö, Rippikoulutyö, Raamattuluokat. Näen nämä asiat aivan toisin, kuin ulkopuoliset.

      • hannu hanheton
        weha kirjoitti:

        töitä tekee, oikeastaan "ihailtavan" paljon, mutta sillä ei tulla autuaaksi. Tulee olla Pyhän Hengen virka, että elävä usko syntyy. Jumalan vanhurskashan siirtyy uskovaiselta toisella. Muuten se ei onnistu:
        Room.1:17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.

        Jumala vaikuttaa ja asuu omissaan. Siksi tässä puhutaan suloisista jaloista:

        Room.10: 13. Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
        14. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
        15. Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
        16. Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
        17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.

        Jos ei ole vastaanottavaa mieltä, niin sinne ei Pyhä Henki halua viedä. Siitä tuo antamiani Raamatun kohta kertoi. Näin se oli Raamatussakin aina kun apostolit ja muut uskovaiset toimivat.

        rusinat poimiva lahko-oppisi kun ei kertakaikkiaan riitä raamatulliseen väittelyyn!

      • weha kirjoitti:

        juuri uskovaiset näkemykseni mukaan tekevät esim. maassamme tosi paljon lähetystyötä. Niin kirkossa, toimitaloilla, teltoissa taivasalla, kodeissa. Pyhäköulutyö, Rippikoulutyö, Raamattuluokat. Näen nämä asiat aivan toisin, kuin ulkopuoliset.

        kun ulkopuolella olin, kuinka näin, että oikeassa elävässä uskossa, usko säilyy perhekunnittain. Tästähän on lupauksiakin Raamatussa:

        ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
        20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
        P. Matteuksen Evankeliumin loppu.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Kerron mitä antamani kohdat kertovat lapsen uskosta.

        Kun kaikki kansat syntyvät siionissa ja joka ainoa on siellä syntynyt (ps.87), Se koskee kaikkia maailman pieniä lapsia, kaikkina aikoina. Juuri tähän syntymään ja pyhyyteen vetosi Nikodeemuskin Joh.3-luvussa: 4. Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"

        weha: Kohta kertoo syntymisestä ylhäältä. Näin on pienokaisten kohdalla, he syntyvät maailmaan Jeesuksessa Kristuksessa (Room.5:18), syntyvät siis siionissa. Ovat siis uskovaisia, jo syntyessään.

        ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).
        weha: Jos Jumala on rinnalla, jo vauvana ja jo vauvana Jumalan huomassa, ja Jumala on vauvan Jumala jo äidin kohdusta, on vauva silloin tietysti uskovainen.

        Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas. "

        weha: Kun Daavidin vauva pääsi taivaaseen, sen täytyi olla uskovainen. Ilman uskoa ei ole otollinen Jumalalle.

        Martti Lutherin kirje kahdelle papille (Kirjassa Huovinen "Kaste ja "usko": Mutta meillä on Raamattu , joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukkaan, eikä heillä olekkaan järkeä. niimpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (ps.106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman Henkeä ja uskoa. -Jos joku on Jumalan oma ja pyhittämä, on hänelläkin Henki ja usko.

        weha: Lutheri kertoo ihan oikein. Vauvalla ei ole pyhityselämää, joten se pelastuu Jeesuksen sovituksen työn perusteella ja syntyy siten Siionissa.

        vaikka et ole kyennyt osoittamaan Raamatusta yhtään kohtaa, jossa sanotaan, että vauvat uskovat!!!
        Weha:
        "weha: Kohta kertoo syntymisestä ylhäältä. Näin on pienokaisten kohdalla, he syntyvät maailmaan Jeesuksessa Kristuksessa (Room.5:18), syntyvät siis siionissa. Ovat siis uskovaisia, jo syntyessään."

        MIKSI LISÄÄT OMIA TULKINTOJASI JUMALAN SANAAN????
        Tuossa ei puhuta mitään vauvojen uskosta!!!

        Usko jo, äläkä väärennä Raamattua!

        Toinen väärennös:
        Weha:
        "Jos Jumala on rinnalla, jo vauvana ja jo vauvana Jumalan huomassa, ja Jumala on vauvan Jumala jo äidin kohdusta, on vauva silloin tietysti uskovainen. "

        ÄLÄ VALEHTELE!!! Tuossakaan ei puhuta mitään vauvan uskosta!!!!

        Kolmas väärennös:
        Weha
        "weha: Kun Daavidin vauva pääsi taivaaseen, sen täytyi olla uskovainen."

        Taas valehtelet!! Tuossakaan ei puhuta uskosta mitään!!!

        Lopussa kuitenkin sanot, kuten Raamattu ilmoittaa:
        "weha: Lutheri kertoo ihan oikein. Vauvalla ei ole pyhityselämää, joten se pelastuu Jeesuksen sovituksen työn perusteella ja syntyy siten Siionissa"

        VAUVAT PELASTUVAT JEESUKSEN SOVINTOTYÖN KAUTTA ja ELÄVÄT JO NYT JUMALAN LAPSINA TODELLISUUDESSA, JOTEN HE EIVÄT TARVITSE USKOA:

        Kuinka kukaan uskoo sitä, minkä näkee"? Jos sinä olet kotona, ei sinun enää silloin tarvitse uskoa, että
        olet kotona. Sinähän näet ja koet sen.
        Samoin on vauvojen laita!

      • vielä mummot
        weha kirjoitti:

        kun ulkopuolella olin, kuinka näin, että oikeassa elävässä uskossa, usko säilyy perhekunnittain. Tästähän on lupauksiakin Raamatussa:

        ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
        20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
        P. Matteuksen Evankeliumin loppu.

        ja mammot mukaan niin asia on jankattu - aivopesu vl-paikoissa ei ole LÄHETYSTYÖTÄ!

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        minne Jumala uskovaisia lähetti. Eivät he voineet olla jokapaikassa. Raamatussa on kyllin paikkoja, joista jokaisesta kohdasta selviää kuin elävä usko syntyi vain toisen uskovaisen kautta.

        Jos johonkin maahan ei ole koskaan viety elävää uskoa, he palvovat epäjumalia, eivätkä voi pelastua. Näinhän se Raamattu opettaa, ettei voi muita jumalalia pitää.

        vl-läisiä "kaikkeen mailmaan", vaan Hän lähettää toisia kristittyjä???

        Jeesuksen käsky on selvä:
        Tämä valtakunnan evankeliumi on SAARNATTAVA todistuksksi kaikille kansoille. Sitten tulee loppu."

        Ei tuossa puhuta mitään vauvana kuolleista lapsista!!!

        Mikäli se riippuis VL:llistä, niin loppua ei tulisi koskaan!!!

        Kenellehän Jeesus sanoi:
        Sinä paha ja LAISKA palvelija..."

      • hannu hanheton kirjoitti:

        rusinat poimiva lahko-oppisi kun ei kertakaikkiaan riitä raamatulliseen väittelyyn!

        Polykarpos, Smyrnan piispa, oli apostoli Johanneksen oppilas ja
        kärsi marttyyrikuoleman n. v. 167. Kun häntä yritettiin saada pilkkaamaan
        Jeesusta, hän sanoi: "Kahdeksankymmentäkuusi vuotta
        olen häntä palvellut eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka
        voisin pilkata Kuningastani, joka on minut pelastanut." Hän oli 86 -vuotias ja
        sinetöi todistuksensa marttyyrikuolemalla. Polykarpos oli kastettu
        apostolisena aikana v. 81.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        juuri uskovaiset näkemykseni mukaan tekevät esim. maassamme tosi paljon lähetystyötä. Niin kirkossa, toimitaloilla, teltoissa taivasalla, kodeissa. Pyhäköulutyö, Rippikoulutyö, Raamattuluokat. Näen nämä asiat aivan toisin, kuin ulkopuoliset.

        Tajuatkohan sinä ollenkaan, että Jeesus tarkoitti lähetyskäskyssään MAAILMAN ÄÄRIÄ, eikä Oulun seutua???

        Ehkä aivokapasiteettisi ei riitä ajattelmaan niin laajalti?

      • tytti 87
        hannu hanheton kirjoitti:

        rusinat poimiva lahko-oppisi kun ei kertakaikkiaan riitä raamatulliseen väittelyyn!

        Sinä kirjoitit:

        " Raamatussa on kyllin paikkoja, joista jokaisesta kohdasta selviää kuin elävä usko syntyi vain toisen uskovaisen kautta."

        Huomattavaa on, että usko ei siirry uskovaiselta toiselle, tai vanhemmilta lapsille, sillä usko on aina henkilökohtainen ja se on aina sen yksilön oma henkilökohtainen usko niinkuin omatuntokin.
        Tässä ei ole siis kysymys siitä, että yksi antaa uskon toiselle vaan siitä, että pelastus on yksin uskosta.

        Henkilökohtaisen elävän uskon voimme saada myöskin Raamatusta eli Jumalan sanasta niinkuin Erkki Antti ja monet muut mm. eräs sukulaiseni. Siitäkin todistaa Raamattu eli Jumalan sana:

        Joh. 20:31
        mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä

      • tytti 87
        weha kirjoitti:

        Polykarpos, Smyrnan piispa, oli apostoli Johanneksen oppilas ja
        kärsi marttyyrikuoleman n. v. 167. Kun häntä yritettiin saada pilkkaamaan
        Jeesusta, hän sanoi: "Kahdeksankymmentäkuusi vuotta
        olen häntä palvellut eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka
        voisin pilkata Kuningastani, joka on minut pelastanut." Hän oli 86 -vuotias ja
        sinetöi todistuksensa marttyyrikuolemalla. Polykarpos oli kastettu
        apostolisena aikana v. 81.

        Sinä kirjoitit:

        " Raamatussa on kyllin paikkoja, joista jokaisesta kohdasta selviää kuin elävä usko syntyi vain toisen uskovaisen kautta."

        Huomattavaa on, että usko ei siirry uskovaiselta toiselle, tai vanhemmilta lapsille, sillä usko on aina henkilökohtainen ja se on aina sen yksilön oma henkilökohtainen usko niinkuin omatuntokin.
        Tässä ei ole siis kysymys siitä, että yksi antaa uskon toiselle vaan siitä, että pelastus on yksin uskosta.

        Henkilökohtaisen elävän uskon voimme saada myöskin Raamatusta eli Jumalan sanasta niinkuin Erkki Antti ja monet muut mm. eräs sukulaiseni. Siitäkin todistaa Raamattu eli Jumalan sana:

        Joh. 20:31
        mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä

      • hannu hanheton kirjoitti:

        rusinat poimiva lahko-oppisi kun ei kertakaikkiaan riitä raamatulliseen väittelyyn!

        rusinoita, niitä tuleekin olla. Elävää uskoa löytyy toki paljon muualtakin kuin suomesta. Olen esim. katsonut rauhanyhdistyksen sivuilta.

        http://www.srk.fi/index.php?p=seurat_ulkomailla

      • weha.

        Mistä usko syntyisi? Ihmeistä usko ei synny, sen Raamattu kertoo, ei vaikka kuolleita herätettäisiin, se ei uskoa synnytä, mihinkä kohdassasi tiedän sinun viittaavan. Luuk.16:30. 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.'
        31. Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

        Ei, vaan kohtasi kertoo tästä, mitä on kirjoitettu siihen antamaasi yhteyteen Raamatusta, eikä ole muita keinoja vanhurskauttamiseen:

        Joh.20:21. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."

        22. Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
        23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Ei tämä kohta kerro ihmeistä. Miten voit niin sanoa! Luepa uudestaan!

        Joh. 20:31
        mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.

        Tämä on Jumalan sanaa meille Raamatusta ja kaikki Raamatun kirjoitukset tähtäävät samaan niinkuin Pyhä Henki, samaan focukseen, joka on JEESUS KRISTUS. Se on yhteinen uskomme kohde, ei Baal, ei Zeus, vaan JEESUS KRISTUS, Jumalan Poika, että meillä olisi uskon kautta ELÄMÄ HÄNEN NIMESSÄNSÄ.

        Joh.20:30-32
        30. Niin teki myös Jesus monta muuta merkkiä opetuslastensa nähden, jotka ei tässä kirjassa ole kirjoitetut.
        31. Mutta nämät ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että te saisitte elämän uskon kautta hänen nimeensä.

        --Kyseisen kohdan olen ymmärtämässä, ettei usko synny ihmeiten kautta, vaan on kirjoitettu, että voidaan julistaa evankeliumia.

        Juuri edellä sanotaan, kuinka usko syntyy: jae.21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
        22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
        23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

        Miksi siis ihmeessä Jeesus antoi voiman ja vallan omilleen hänessä antaa syntejä anteeksi, jos se valta olisi eriseuroilla tai epäuskoisilla, saatika siotten usko syntyisi Raamattua lukemalla?
        Matt.18:18. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.

      • teuta
        weha kirjoitti:

        Mistä usko syntyisi? Ihmeistä usko ei synny, sen Raamattu kertoo, ei vaikka kuolleita herätettäisiin, se ei uskoa synnytä, mihinkä kohdassasi tiedän sinun viittaavan. Luuk.16:30. 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.'
        31. Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

        Ei, vaan kohtasi kertoo tästä, mitä on kirjoitettu siihen antamaasi yhteyteen Raamatusta, eikä ole muita keinoja vanhurskauttamiseen:

        Joh.20:21. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."

        22. Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
        23. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Usko syntyy sanankuulosta , siis Jumalan sanan kuulossa , niin se on.

        Toinen totuus Pienen lapsen kaste tehdään pienenä kuten ympärileikkaus
        Siihen uskon tekee Jumalan salattu usko.

      • tytti 87
        teuta kirjoitti:

        En tarkoita niitä ihmeitä, vaan yksinkertaisesti Jeesuksesta, siis Hänestä kirjoitettua tekstiä niille jälkipolville, jotka eivät ole nähneet ja tunteneet, kuka oli Jeesus Kristus. Siitähän kertoo meille Jumalan sana Pyhän Hengen avulla ja haluaa kirkastaa meille kirjoitustenkin kautta, kuka on Jeesus Kristus ja kuinka ihminen pelastuu yksin Jeesuksessa Kristuksessa.

      • teuta kirjoitti:

        Usko syntyy sanankuulosta , siis Jumalan sanan kuulossa , niin se on.

        Toinen totuus Pienen lapsen kaste tehdään pienenä kuten ympärileikkaus
        Siihen uskon tekee Jumalan salattu usko.

        tästä teuta. Ei ole monenlaisia teitä vanhurskauteen...
        2.kor.5:18. "Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata".

      • Totuus esiin
        teuta kirjoitti:

        Usko syntyy sanankuulosta , siis Jumalan sanan kuulossa , niin se on.

        Toinen totuus Pienen lapsen kaste tehdään pienenä kuten ympärileikkaus
        Siihen uskon tekee Jumalan salattu usko.

        jokin uusi usko, josta Raamattu ei puhu mitään?

        "vauvan salattu usko"???

        On se hauskaa, että silloin kun luovutaan selvästä Jumalan sanasta, niin joudutaan keksimään kaikenlaisia
        harha-oppeja, jotta se oma oppi sopisi Raamattuun!!!

        Raamattu ei tunne mitään salattua uskoa tai vauvan syntymäuskoa!!
        Mihin vauva tarvitsee uskoa, koska hän elää jo Jumalan lapsena?
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta"!!!!

        Usko ei voi koskaan olla salaista:
        2. Kor 13:5
        "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa.Tutkikaa itseänne, vai ettekö tunne itseänne että Jeesus Kristus on
        teissä."

        Mitenkähän se vauva koettelee itseänsä???

        Muslimit ovat keksineet paremman selityksen: Kaikki lapset syntyvät muslimeina!! Vauva on
        kuulemma muslimi.

        Ympärileikkaukseen EI VAADITTU mitään uskoa, vaan se oli lain määräämä toimenpide.

        VL:llä on hirveä tarve osoittaa, että vauva uskoo, sillä muutenhan heidän vauvakaste-
        opiltaan putuoaa pohja pois! VL:llätkin ymmärtävät, että kaste ilman uskoa ei ole raamatullinen
        kaste. Siksi pitää keksiä vauvalle "salattu usko"!
        Harhaoppia pitää puolustaa toisella harha-opilla.

        Näin se vaan menee.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        juuri uskovaiset näkemykseni mukaan tekevät esim. maassamme tosi paljon lähetystyötä. Niin kirkossa, toimitaloilla, teltoissa taivasalla, kodeissa. Pyhäköulutyö, Rippikoulutyö, Raamattuluokat. Näen nämä asiat aivan toisin, kuin ulkopuoliset.

        Eikö Weha tajua vieläkään, eetä Jeesuksen Lähetyskäsky tarkoittaa "aina maan ääriin saakka"!!!

        Ei se ole lähetystyötä, että te juotte pullakahvit Oulun seudulla ja kehutte omaa ihmeellistä uskoanne!

        Jeesus sanoi: MENKÄÄ!!!!!

        Nuo asiat, mistä Weha mainitsi, kuuluvat seurakunnan normaaliin tointaan.

        Onko Weha todella niin sokea, että ei näe, kuinka muut seurakunnat ovat totelleet Jeesuksen
        Lähetyskäskyä ja menneet Afrikkaan, Aasiaan, Tyynelle Merelle, Etelä Ameriikkaan jne.

        Weha elää laput silmillä.

      • fdsewq
        teuta kirjoitti:

        Usko syntyy sanankuulosta , siis Jumalan sanan kuulossa , niin se on.

        Toinen totuus Pienen lapsen kaste tehdään pienenä kuten ympärileikkaus
        Siihen uskon tekee Jumalan salattu usko.

        Usko tulee herra epäjumalan sanan kuulluosta!

        Jumalallisuuden tietous ja ymmärtäminen on ihan eri asia!
        Uskoa on herra epäjumalan käskystä tappaa omia uskovaisia, pikku lapsiakin nooitarovioilla Jumalaa, Jeesusta ja Heidän Lakia pilkaten!

        Jumalallisuuden tietoa ja ymmärrystä on se, että tajuaa älä tapa käskyn Jumalallisuuden merkityksen!

        Jumalan Valtakunnassa ei uskota, Jumalan valtakunnassa ollaan Jumalan Valtakunnan tietoudessa!
        Jeesuskaan ei ollut uskossa!
        Usko tarkoittaa sitä, että uskoo Jumalaksi epäjumalaa.
        Usko on Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen kieltämistä ja esim. kirkollisissa rituaaleissa Heidän pilkkaamista.
        Tuon tietävät kaikki jotka sielullisesti tuntevat Heidät!
        1Joh. 2:4
        Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

      • jhgfdkjhj
        Totuus esiin kirjoitti:

        jokin uusi usko, josta Raamattu ei puhu mitään?

        "vauvan salattu usko"???

        On se hauskaa, että silloin kun luovutaan selvästä Jumalan sanasta, niin joudutaan keksimään kaikenlaisia
        harha-oppeja, jotta se oma oppi sopisi Raamattuun!!!

        Raamattu ei tunne mitään salattua uskoa tai vauvan syntymäuskoa!!
        Mihin vauva tarvitsee uskoa, koska hän elää jo Jumalan lapsena?
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta"!!!!

        Usko ei voi koskaan olla salaista:
        2. Kor 13:5
        "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa.Tutkikaa itseänne, vai ettekö tunne itseänne että Jeesus Kristus on
        teissä."

        Mitenkähän se vauva koettelee itseänsä???

        Muslimit ovat keksineet paremman selityksen: Kaikki lapset syntyvät muslimeina!! Vauva on
        kuulemma muslimi.

        Ympärileikkaukseen EI VAADITTU mitään uskoa, vaan se oli lain määräämä toimenpide.

        VL:llä on hirveä tarve osoittaa, että vauva uskoo, sillä muutenhan heidän vauvakaste-
        opiltaan putuoaa pohja pois! VL:llätkin ymmärtävät, että kaste ilman uskoa ei ole raamatullinen
        kaste. Siksi pitää keksiä vauvalle "salattu usko"!
        Harhaoppia pitää puolustaa toisella harha-opilla.

        Näin se vaan menee.

        uskovaisten kultavasikka = lutheri oppeineen

      • tähän_päivään

        VL-liike se vain jaksaa junnata menneisyydessä. SRK hyväksyi kaiketi virallisesti evoluution. Vielä pitäisi uskaltaa harpata nykypäivään. Huomata, että eihän me enää eletäkään omavaraisessa maataloudessa. Eikä se totuus pala tulessa, koska pääosin muita lämmitysmuotoja on ollut käytössä jo aikoja.

        Eikä lämpö lopu. Ei sinne helvetin hiilikellareihin tarvi roudata niin paljon porukkaa keksimällä menneisyyteen kuuluvia sääntojä ja syyllistämällä ihmisiä, kun ei ne niitä pysty noudattamaan.

      • Totuus esiin kirjoitti:

        jokin uusi usko, josta Raamattu ei puhu mitään?

        "vauvan salattu usko"???

        On se hauskaa, että silloin kun luovutaan selvästä Jumalan sanasta, niin joudutaan keksimään kaikenlaisia
        harha-oppeja, jotta se oma oppi sopisi Raamattuun!!!

        Raamattu ei tunne mitään salattua uskoa tai vauvan syntymäuskoa!!
        Mihin vauva tarvitsee uskoa, koska hän elää jo Jumalan lapsena?
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta"!!!!

        Usko ei voi koskaan olla salaista:
        2. Kor 13:5
        "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa.Tutkikaa itseänne, vai ettekö tunne itseänne että Jeesus Kristus on
        teissä."

        Mitenkähän se vauva koettelee itseänsä???

        Muslimit ovat keksineet paremman selityksen: Kaikki lapset syntyvät muslimeina!! Vauva on
        kuulemma muslimi.

        Ympärileikkaukseen EI VAADITTU mitään uskoa, vaan se oli lain määräämä toimenpide.

        VL:llä on hirveä tarve osoittaa, että vauva uskoo, sillä muutenhan heidän vauvakaste-
        opiltaan putuoaa pohja pois! VL:llätkin ymmärtävät, että kaste ilman uskoa ei ole raamatullinen
        kaste. Siksi pitää keksiä vauvalle "salattu usko"!
        Harhaoppia pitää puolustaa toisella harha-opilla.

        Näin se vaan menee.

        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta"!!!!

        Tämä juuri todistaa lapsenuskosta. Matt.21:16 Ettekö te koskaan ole lukeneet: lasten ja imeväisten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?

      • fdsewq kirjoitti:

        Usko tulee herra epäjumalan sanan kuulluosta!

        Jumalallisuuden tietous ja ymmärtäminen on ihan eri asia!
        Uskoa on herra epäjumalan käskystä tappaa omia uskovaisia, pikku lapsiakin nooitarovioilla Jumalaa, Jeesusta ja Heidän Lakia pilkaten!

        Jumalallisuuden tietoa ja ymmärrystä on se, että tajuaa älä tapa käskyn Jumalallisuuden merkityksen!

        Jumalan Valtakunnassa ei uskota, Jumalan valtakunnassa ollaan Jumalan Valtakunnan tietoudessa!
        Jeesuskaan ei ollut uskossa!
        Usko tarkoittaa sitä, että uskoo Jumalaksi epäjumalaa.
        Usko on Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen kieltämistä ja esim. kirkollisissa rituaaleissa Heidän pilkkaamista.
        Tuon tietävät kaikki jotka sielullisesti tuntevat Heidät!
        1Joh. 2:4
        Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

        ketään noitaroviolla polttele...

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta"!!!!

        Tämä juuri todistaa lapsenuskosta. Matt.21:16 Ettekö te koskaan ole lukeneet: lasten ja imeväisten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?

        Nuo imeväiset, josta tuo Matt 21:16 kertoo olivat sen ikäisiä, että "huusivat ja sanoivat pyhäkössä" Matt 21:15
        Samat lapset heittivät myöhemmin palmupuun oksia tielle, kun Jeesus ratsasti Jerusalemin!

        Tätähän ylipapit ihmettelivät, joten kyse EI OLLUT VAUVOISTA, sillä vauvat olivat kotona äitiensä hoivissa!
        Tuohon aikaan lapsia imetettiin jopa 5-6 vuotiaiksi asti, joten sen ikäinen kyllä jo
        uskoo, jos hänelle kerrotaan Jeesuksesta!

        "Usko tulee kuulemisesta"! eikä syntymisestä.

        Raamattu EI PUHU MISSÄÄN SYNTYMÄUSKOSTA!!!
        Miksi on niin vaikeaa uskoa Jumalan sanaa?

        Weha väärentää Jumalan sanaa.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Joh.20:30-32
        30. Niin teki myös Jesus monta muuta merkkiä opetuslastensa nähden, jotka ei tässä kirjassa ole kirjoitetut.
        31. Mutta nämät ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että te saisitte elämän uskon kautta hänen nimeensä.

        --Kyseisen kohdan olen ymmärtämässä, ettei usko synny ihmeiten kautta, vaan on kirjoitettu, että voidaan julistaa evankeliumia.

        Juuri edellä sanotaan, kuinka usko syntyy: jae.21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
        22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
        23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

        Miksi siis ihmeessä Jeesus antoi voiman ja vallan omilleen hänessä antaa syntejä anteeksi, jos se valta olisi eriseuroilla tai epäuskoisilla, saatika siotten usko syntyisi Raamattua lukemalla?
        Matt.18:18. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.

        niin tehokkaasti, että hän ei tajua edes Raamatun selvää tekstiä.

        Usko syntyy joko kuulemalla, lukemalla tai katsomalla Jumalan ihmetekoja!
        Siitähän tuo Joh 20:31 kertoo.

        Timotuskin uskoi sen perusteella, että oli lukenut kirjoituksia pienestä pitäen:
        2. Tim 3:15
        "Koska jo lapsuudesta saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi,
        NIIN ETTÄ PELASTUT USKON KAUTTA, joka on Jeesuksessa Kristuksessa."

        Daavidille syntyi usko, kun hän katseli Luojan ihmetekoja luomakunassa:
        Ps 8:4-5

        Weha kysyy:
        "Miksi siis ihmeessä Jeesus antoi voiman ja vallan omilleen hänessä antaa syntejä anteeksi, jos se valta olisi eriseuroilla tai epäuskoisilla, saatika siotten usko syntyisi Raamattua lukemalla? "

        Todella, tuota valtaa ei ole annettu epäuskoiselle SRK:lle, joka ei usko Jumalan sanaa.
        Jeesus ei ole koskaan puhaltanut heidän päälleen, eli antanut heille Pyhää Henkeä. Sen todistaa
        jo se, että he eivät saa voimaa lähtemään kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumia kaikille
        luoduille.

      • weha kirjoitti:

        ketään noitaroviolla polttele...

        "Ettekö ole koskaan lukeneet: Lasten ja imeväisten suusta sinä
        olet valmistanut itsellesi kiitoksen?"

        Kiitos on uskon hedelmä. jos lapsilla on uskon hedelmiä, heillä
        on uskokin. Uskon hedelmää, kiitosta, on jo imeväisellä. Jeesus ei tee
        eroa pienemmän ja vähän varttuneemman imeväisen välillä. Niihin
        aikoihin lasta saatettiin imettää kaksi - kolmekin vuotta (2 Makk.
        7:27), Tällä ei ole kuitenkaan olennaista merkitystä kastekysymystä
        ajatellen. 2 – 3 -vuotias ei voi tehdä aikuisen tapaan tietoisia ratkaisuja
        uskon asioissa. Hänen kasteelle tulemisensa riippuu vanhempien
        päätöksestä. Olennaista aiheemme kannalta on, että imeväiset uskovat
        Pyhän Hengen vaikutuksesta. Johannes Kastajalla oli Pyhä Henki
        jo, kun hän oli äitinsä kohdussa. Hän kuuli Marian Pyhässä Hengessä
        lausumat sanat ja "hypähti ilosta" (Luuk. 1:41-44).

        (Lapsikaste on Raamatullinen)

        (

        (Mark. 10:14). Matteus ja Markus käyttävät Jeesuksen tykö tuoduista
        lapsista sanaa paidion, jota Uusi Testamentti käyttää 0 – 12 -
        vuotiaista.55)

        Luukkaan sananvalinta on mielenkiintoinen:
        "He toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia (kai ta brefee)."
        (Luuk. 18:15).
        Luukkaan "pienistä lapsista" käyttämä sana brefos on äskensyntynyt
        lapsi, vauva. Samaa sanaa käytetään myös sikiöstä. Luukkaan
        maininnasta, että Jeesus siunasi myös pieniä lapsia, käy ilmi, että
        kysymyksessä olivat lapset sylivauvoista jonkin verran isompiin asti,
        siis kaikki lapsenmieliset.

        ". 2 – 3 -vuotias ei voi tehdä aikuisen tapaan tietoisia ratkaisuja

        päätöksestä"

        Tuo on juuri sitä "ratkaisuoppia", kun vanhemmat päättävät eli ratkaisevat vauvan puolesta.
        Ev. lut. opin mukaanhan vauva on kadotettu, elleivät vanhemmat koeta omilla teoillaan pelastaa
        pientä vauvaa.

        MILLÄ TAVALLA VAUVAT KIITTÄVÄT??? Heiluttamallako tuttia vai miten? Järki hoii!!!

        Jos vauvalla on usko, kuten Weha väittää, niin MIKÄ KIIRE ON KASTAA HÄNTÄ????
        Hänhän on silloin taivaskelpoinen. Miksi hänet viedään väkisin kastettavaksi.
        UT:n kastehan perustuu VAPAAEHTOISUUTEEN!!!!

        Miksi ei odoteta niin kauaa, että hän itse haluaa tulla kastetuksi???

        Tajuat jo vihdoinkin, että Jeesus ainoastaan SIUNASI noita pieniä!

        Jeesus EI KASTANUT noita pieniä!

        Miksi sama käytäntö ei kelpaa teille? Oletteko parempia kuin Jeesus?

      • Totuus esiin kirjoitti:

        Weha:
        ". 2 – 3 -vuotias ei voi tehdä aikuisen tapaan tietoisia ratkaisuja
        uskon asioissa. Hänen kasteelle tulemisensa riippuu vanhempien
        päätöksestä"

        Tuo on juuri sitä "ratkaisuoppia", kun vanhemmat päättävät eli ratkaisevat vauvan puolesta.
        Ev. lut. opin mukaanhan vauva on kadotettu, elleivät vanhemmat koeta omilla teoillaan pelastaa
        pientä vauvaa.

        MILLÄ TAVALLA VAUVAT KIITTÄVÄT??? Heiluttamallako tuttia vai miten? Järki hoii!!!

        Jos vauvalla on usko, kuten Weha väittää, niin MIKÄ KIIRE ON KASTAA HÄNTÄ????
        Hänhän on silloin taivaskelpoinen. Miksi hänet viedään väkisin kastettavaksi.
        UT:n kastehan perustuu VAPAAEHTOISUUTEEN!!!!

        Miksi ei odoteta niin kauaa, että hän itse haluaa tulla kastetuksi???
        "Joka TAHTOO minun perässäni kulkea..."

        Ns. lasten evankeliumeissa, Jeesus kutsuu pieniä lapsia luokseen ja kertoo näiden haluavan tulla hänen luokseen ja ottavan hänet vastaan.
        Esteliöille hän närkästyy: "Antakaa lasten tulla, älkääkä estäkö heitä".

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Ns. lasten evankeliumeissa, Jeesus kutsuu pieniä lapsia luokseen ja kertoo näiden haluavan tulla hänen luokseen ja ottavan hänet vastaan.
        Esteliöille hän närkästyy: "Antakaa lasten tulla, älkääkä estäkö heitä".

        Annetaan lasten itse tulla VAPAAEHTOISESTI Jeesuksen luo ja ottaa vastaan Jumalan valtakunta
        SILLOIN KUN HE ITSE HALUAVAT!!!

        Mikä kiire teillä on käyttää väkivaltaa pieneen, viattomaan vauvaan?

        Ev. lut. kirkko estää opillaan vauvojen taivaskelpoisuuden vaatimalla näille kastetta, jotta he kelpaisivat
        Jumalalle.
        Julmaa oppia!

        Lapset ovat Herran lahja ja Hän ei anna meille syntiä lahjaksi, joten vauvat eivät tarvitse
        mitään kirkollista seremoniaa kelvatakseen Jumalalle!

      • Leksa-Veksa
        weha kirjoitti:

        Ns. lasten evankeliumeissa, Jeesus kutsuu pieniä lapsia luokseen ja kertoo näiden haluavan tulla hänen luokseen ja ottavan hänet vastaan.
        Esteliöille hän närkästyy: "Antakaa lasten tulla, älkääkä estäkö heitä".

        Tämä raamatunpaikka ei ollenkaan puhu pienten lasten kastamisesta, vaan siunaamisesta. Siunaamisella ja kastamisella on vinha ero.
        Vanhassa kansakoulun uskontokirjassa on kuva, jossa Jeesus siunaa lapsia. Kyllä ne olivat jo kouluikäisiä pienokaisia, ei vastasyntyneitä.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        ketään noitaroviolla polttele...

        Tai oikeasti nimikristityt, kuten mm Luther, kehoitti ruhtinaita tappamaan ja tuhoamaan
        anabaptistit.
        Sen johdosta mm Hubmaier poltettiin roviolla Lutherin suosiollisella myötävaikuttamisella.

        Luther kehoitti surmaamaan ns talonpoikais-kapinaan osallistuneet köyhät ja sorretut talon-
        pojat, joita maaruhtinaat olivat riistäneet.
        Mutta eihän kolkuttanut yhtään rikkaan Lutherin omaatuntoa.

        ””Totuus on iankaikkinen” (tohtori Balthasar Hubmaier; poltettiin ”uudestikastajana” Wienissä
        10.3.1528).

        Vuonna 1522 Lutherkin taisteli omantunnon vapauden ja raamatullisen uskon puolesta opettaen: ”Jokaisella kristityllä on oikeus ja velvollisuus saarnata” sekä ”kristillisellä seurakunnalla on oikeus ja valta arvostella kaikkea oppia”.

        Pian asiat kuitenkin muuttuivat. Kun Luther huomasi, ettei kansa ottanutkaan kokonaisuudessaan kääntyäkseen oikeaan uskoon hänen käsityksensä mukaan, hän turvautui valtiovallan apuun ja jätti vuonna 1527 kirkon korkeimman johdon maalliselle ruhtinaalle, vedoten tässä Konstantinuksen esimerkkiin (keisari Konstantinus kutsui itseään kristityksi, vaikka palvoi epäjumalia ja mm. murhautti oman poikansa).

        Speierin valtiopäivillä vuonna 1529 (joilla uskonpuhdistusta kannattavat evankeliset kristityt saivat nimen ”protestantit”), säädettiin merkillinen, vähemmälle huomiolle jäänyt laki: ”Käskemme, julistamme ja määräämme keisarillisen valtiutemme, tietomme ja tahtomme mukaisesti: että jokainen kasteenkertoja ja jokainen uudestikastettu, täysi-ikäinen mies tai nainen on tuomittava ja vietävä luonnollisesta elämästä kuolemaan tulella tai miekalla tai muulla sellaisella henkilön olosuhteiden mukaan ilman edelläkäypää papillisten tuomarien inkvisitiota.”

        Myös Luther julisti vuonna 1532, ettei mikään esivalta saa suosia maassa sakramenttilaisia ja kasteenkertojia. Jokaisen alamaisen velvollisuus on ilmoittaa nurkkasaarnaajat esivallalle rangaistaviksi. He ovat kovakorvaisia heittiöitä, joiden perkeleellinen lahko saa kiittää helvetin henkiä olemassaolostaan.

        Vielä karmeampaan julistukseen äityi Lutherin hengenheimolainen Philip Melanchton, jonka kehotuksesta vuonna 1535 neljä kasteenkertojaa mestattiin, ja seuraavana vuonna jatkettiin hirmutöitä. Nähdessään heidän sankarillisen kuolemansa Melanchton lausui: ”Sellaista rohkeutta ei voi pitää muuna kuin kauheana perkeleellisenä paatumuksena.”

        Vuodelta 1536 on vielä olemassa eräs Lutherin ja Melanchtonin allekirjoittama lausunto kasteenkertojia vastaan, jossa mm. sanotaan: ”Mutta missä joku ainoastaan suosii (vääriä) opinkappaleita hengellisissä asioissa, kuten lapsenkasteesta, perisynnistä ja turhasta hajaantumisesta, niin, koska nämä opinkappaleet ovat hyvin tärkeät, päätämme me, että näissäkin tapauksissa vastahakoiset on tapettava.”

        Vastalauseen tällaiselle toiminnalle esitti evankelinen pappi Johan Odenbach Moschelnista, joka kirjoitti vuonna 1528 Alzcyn tuomareille käsiteltäessä juttua kasteenkertojia vastaan: ”Sillä ei oikealla kasteella enemmän kuin kasteenkertomisellakaan ole sellaista voimaa, että se voi pelastaa tai kadottaa ihmisen. Meidän täytyy antaa kasteen olla merkkinä, jonka kautta tunnustamme olevamme kristityt, kuolleet maailmalle, perkeleen viholliset, kurjia, ristiinnaulittuja ihmisiä, jotka emme etsi ajallisia, vaan iankaikkisia aarteita, jotka herkeämättä taistelemme lihaa, syntiä ja perkelettä vastaan ja vietämme kristillistä elämää… Teidän täytyy kuunnella heitä, kun nämä raukat sanovat: ”Me vaadimme parempia todisteita jumalallisista kirjoituksista ja tahdomme totella teitä, jos te voitte evankeliumista osoittaa meille jotain parempaa.”

        Tuo kirje vaikutti sen, että tuomarit kieltäytyivät tuomitsemasta uskon asioissa, mutta korkeampi oikeus tuomitsi miehet mestattaviksi ja naiset hukutettaviksi. Myös sveitsiläinen Zurichin raati, johon kuului mm. Zwingli, antoi vuonna 1526 määräyksen, että jokainen, joka toimittaa uskovaisten kasteen, tulee mestattavaksi, ja sen mukaan meneteltiinkin. Kirkosta oli sielläkin tullut valtionkirkko, ja se tarvitsi ehdottomasti lapsikastetta pysyäkseen pystyssä.”

      • bgtreo
        weha kirjoitti:

        ketään noitaroviolla polttele...

        Lue historiaa ja seuraa uutisia, tätäkin olet ilmeisesti ollut raoittamassa, lähetystyön sivistystä!!!

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

      • bvcxfzsda
        weha kirjoitti:

        "Ettekö ole koskaan lukeneet: Lasten ja imeväisten suusta sinä
        olet valmistanut itsellesi kiitoksen?"

        Kiitos on uskon hedelmä. jos lapsilla on uskon hedelmiä, heillä
        on uskokin. Uskon hedelmää, kiitosta, on jo imeväisellä. Jeesus ei tee
        eroa pienemmän ja vähän varttuneemman imeväisen välillä. Niihin
        aikoihin lasta saatettiin imettää kaksi - kolmekin vuotta (2 Makk.
        7:27), Tällä ei ole kuitenkaan olennaista merkitystä kastekysymystä
        ajatellen. 2 – 3 -vuotias ei voi tehdä aikuisen tapaan tietoisia ratkaisuja
        uskon asioissa. Hänen kasteelle tulemisensa riippuu vanhempien
        päätöksestä. Olennaista aiheemme kannalta on, että imeväiset uskovat
        Pyhän Hengen vaikutuksesta. Johannes Kastajalla oli Pyhä Henki
        jo, kun hän oli äitinsä kohdussa. Hän kuuli Marian Pyhässä Hengessä
        lausumat sanat ja "hypähti ilosta" (Luuk. 1:41-44).

        (Lapsikaste on Raamatullinen)

        (

        Miten se lapsikaste voi olla raamatullinen kun raamattuun ei ole vieläkään sitä sanaa väärennetty!
        Ehkä herra epäjumalan palveluksessa olevat raamatun väärentäjät täyttää toiveesti seuraavaan raamatun väärennökseen!

        ja muista että juuri herra epäjumalan uskovaiset tappaa ihmisiä noitaroviolla!

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

      • Vapauteen
        weha kirjoitti:

        Raamatun kohdan mukaan uskovainen Nooa perheineen pelastui veden kantamana. Samoin Kaste on siis hyvän omantunnonliitto Jumalan luona. Pienokaisetkin ovat uskovaisia, koska ovat Siionissa syntyneet tänne maailmaan ja heidät kastetaan. Niinhän nuo monet kohdat Raamatussa kertoo.

        Jeesus on tuo pelastuksen arkki .nooa saarnasi ja rakensi arkin pelastumista varten. Huom. Mikä pelasti ,eikö arkki eikä vesi. Vesi hukutti ne jotka eivät uskoneet Nooa. Eikä menneet arkkiin.Vedellä kyllä oma tehtävänsä arkin pelastavan vaikutukseennähden .Samoin jos kaste eli vesi on pelastuksemme takaajana ja varmuutena ,ovena ,taivaaseen ,silloin on jumalansanaa ilmoitus ymmärretty väärin .kyllähän tämä pitäisi mennä suomalaiseen järkeen että ei vesi itsessään pelasta ketään .vedestä tulee hukuttava elementti ilman venettä tai arkkia ihmisen tulee ensin olla uskonkautta arkissa sisällä eli uskonkautta suhde yhteys jeesukseen kristuksen ja ,hänenkauttansa isään jumalaan senjälkeen tuulee , suuntunnustus upotuskaste ,uskonsa tunnustajalta ,eli uskovien kaste tunnustus ihmisten edessä Jeesukseen kristuksen herrana ja vapahtajanaan .pelastus on jumalan teko kaste on ihmisenteko vaikka kaste on kiinteästi sidottu koko pelastussuunnitelman. Jos kaste uudesti synnyttäisi niin mikä virka Jeesukselta hänen uhrikuolemalla olisi. Ja kaiken lisäksi Jeesuksen itsensä lupaus pyhänhengen tähteyden saamiseksi apostolinen opetuksen mukaan. Lue. Apostolin teot....

    • suoraselkä

      Niin kuten huomaatte kirkon piispat eivät Raamattua siteeraa koskaan, koko vauvakastekin on Roomalaiskatolista perua, mistä pitäisi tehdä parannus. Kasteen armot ovat asioita, mitä Raamatusta löydy.

      1.Kor. 1:17

      "17 Sillä Kristus EI LÄHETTÄNYT MINUA KASTAMAAN, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen RISTI menisi mitättömäksi.
      18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
      19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
      20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
      21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi SAARNAUTTAMANSA hullutuksen (eli ristin sanoman) kautta pelastaa NE, JOTKA USKOVAT,
      22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
      23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
      24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
      25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
      26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
      27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
      28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
      29 ETTEI MIKÄÄN LIHA voisi KERSKATA Jumalan edessä."

      Nyt jos pappien suorittama vauvakaste olisi pelastava asia, he voisivat KERSKATA Jumalan edessä, mutta koko asia on Paholaisen keksintö tehdä oikea Uuden Liiton kaste vääräksi. Antaisiko Paholainen kastaa jumalattomien lapset jos hän ne sitten menettäisi?? Kaikki tietää, että se sopii kaikille, kun mitään ei tapahdu... päinvastoin vain pahaa, sillä kun ihminen tuleekin oikeasti uskoon on hänellä suuri ongelma kaste asian kanssa, kun on tämä "katolinen väärä istutus".

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9453449

      Raamatussa kaste tapahtui vain upottamalla uskoville, jotka olivat tehneet parannuksen. Ap.t.19:1-6, Jeesuksen esimerkki. Matt. 3

      • maanpäällä, ei ollut olemassakaan uudenliiton kastetta kaikille kansoille. Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sääti kasteen kaikille kansoille. Johanneksen kaste kuului vain juutalaisille (apt.13:24).

        Johanneksen kasteen tillalle tuli uudenliiton kaste (apt.19:1-6). Kasteen yhteydessä tuossa kohdassa saatiin Pyhä Henki:
        apt.19:3. "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali. He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
        4. Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen."
        5. Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,
        6. ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.
        7. Heitä oli arviolta kaksitoista miestä.

      • weha kirjoitti:

        maanpäällä, ei ollut olemassakaan uudenliiton kastetta kaikille kansoille. Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sääti kasteen kaikille kansoille. Johanneksen kaste kuului vain juutalaisille (apt.13:24).

        Kaiken kaikkiaan, lapsikaste ja sen lohdutus perustuu tähän sanaan: "Sallikaa pikkulasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Näin Kristus on sanonut eikä hän valehtele. On siis oikein ja kristillistä tuoda pikkulapset hänen luokseen; tämä taas voi toteutua vain kasteessa. On myös aivan varmaa, että hän siunaa heidät ja antaa taivaan valtakunnan kaikille, jotka näin tulevat hänen luokseen, näiden sanojen mukaisesti "sen kaltaisten on Jumalan valtakunta".—Tämä riittäköön tästä asiasta tällä kertaa.

        Ja vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskoa ja kasteen senvuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta. Senvuoksi ei ensimmäinen kaste ole hyljättävä, ellei ken juuri nyt uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimäisessä kasteessaan, älköönkä sitä laittako, sillä se on Jumalan työ, joka kasteen toimittaa ja sakramentin tarjoo, senvuoksi on se myöskin oikea kaste.

        Martti Luther

        hänelle vastataan?
        Tai sitten hän ei kertakaikkiaan tajua sitä lainkaan, sillä tuo "uudenliiton kaste-asiakin" on kerrottu hänelle jo monta
        kertaa, mutta ilmeisesti tuo SRK:n aivopesu estää häntä ymmärtämästä, että:

        UUDEN-LIITON KASTE ALKOI JEESUKSEN KASTEESSA!
        Läsnä olivat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Niinhän ei ollut Johanneksen kasteessa, vaan se oli ns
        parannuksen kaste.
        Jeesuksenhan ei tarvinnut tehdä parannusta, koska Hän oli synnitön!

        Jeesus ja opetuslapset JATKOIVAT tätä uudenliiton kastetta, Ap 4:1 eikä sitä muutettu vauvakasteeksi
        missään vaiheessa.

        Montakohan kertaa Wehalle pitää sanoa tämä sama asia, ennenkuin hänkin sen tajuaa,
        vaikka kokemus on osoittanut sen, että HÄN EI TAJUA!

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Kaiken kaikkiaan, lapsikaste ja sen lohdutus perustuu tähän sanaan: "Sallikaa pikkulasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Näin Kristus on sanonut eikä hän valehtele. On siis oikein ja kristillistä tuoda pikkulapset hänen luokseen; tämä taas voi toteutua vain kasteessa. On myös aivan varmaa, että hän siunaa heidät ja antaa taivaan valtakunnan kaikille, jotka näin tulevat hänen luokseen, näiden sanojen mukaisesti "sen kaltaisten on Jumalan valtakunta".—Tämä riittäköön tästä asiasta tällä kertaa.

        Ja vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskoa ja kasteen senvuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta. Senvuoksi ei ensimmäinen kaste ole hyljättävä, ellei ken juuri nyt uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimäisessä kasteessaan, älköönkä sitä laittako, sillä se on Jumalan työ, joka kasteen toimittaa ja sakramentin tarjoo, senvuoksi on se myöskin oikea kaste.

        Martti Luther

        perustuu katolisen kirkon keksimään "jäsenautomaattiin, jolla pyritään ESTÄMÄÄN kastamattomilta lapsilta taivasosuus!

        Raamattu ei tunne vauvakastetta!

        Lapset voidaan tuoda Jeesuksen luo siunaamalla heitä, kuten Vapahtajamme itse teki!
        Jeesus ei kastanut ensimmäistäkään vauvaa, mutta itseriittoinen kirkkolaitoshan ei välitä
        Jeesuksen opetuksista.

        Vauvoilla EI OLE mitään syntymäuskoa, sillä he elävät jo Jumalan lapsina, kuten Jeesus itse sanoi:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta".

        Matt 18:14
        "Niin ei myöskään ole teidän taivaallisen Isänne tahto, että yksikään näistä pienistä joutuu
        kadotukseen."

        Jumalalla on kaikki valta toteuttaa tahtoaan! Siihen ei tarvita ihmistekoista vauvakastetta!

        Joh 10:29
        Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä KUKAAN VOI RYÖSTÄÄ
        HEITÄ MINUN KÄDESTÄNI."

      • Armon oppilas
        weha kirjoitti:

        Kaiken kaikkiaan, lapsikaste ja sen lohdutus perustuu tähän sanaan: "Sallikaa pikkulasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Näin Kristus on sanonut eikä hän valehtele. On siis oikein ja kristillistä tuoda pikkulapset hänen luokseen; tämä taas voi toteutua vain kasteessa. On myös aivan varmaa, että hän siunaa heidät ja antaa taivaan valtakunnan kaikille, jotka näin tulevat hänen luokseen, näiden sanojen mukaisesti "sen kaltaisten on Jumalan valtakunta".—Tämä riittäköön tästä asiasta tällä kertaa.

        Ja vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskoa ja kasteen senvuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta. Senvuoksi ei ensimmäinen kaste ole hyljättävä, ellei ken juuri nyt uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimäisessä kasteessaan, älköönkä sitä laittako, sillä se on Jumalan työ, joka kasteen toimittaa ja sakramentin tarjoo, senvuoksi on se myöskin oikea kaste.

        Martti Luther

        Ja olen 1000% samaa mieltä kaikesta siitä.

    • Armon oppilas

      Vauvojen kastaminen on oikein koska kaikki vauvat ovat jo hedelmöityksestään alkaen elävässä uskossa ja ovat Jumalan lapsia ja heillä on Pyhä Henki ja he ovat Jumalan valtakunnassa näkymättömällä tavalla.

      Näkyväiset ovat katoavia, mutta näkymättömät ovat iankaikkisia.

      Näkyväinen Jumalan valtakunnassa olo ei siis riitä pelastamaan ketään, mutta näkymätön.

      Jos ihminen ei saa varttua Jumalan valtakunnan ARMOHOIDOSSA, niin jos hän varttuu aikuisikään asti, niin hän vääjäämättä kuolee jossakin vaiheessa hengellisen kuoleman synnin petoksen kautta(jolloin hän joutuu ulos Jumalan valtakunnasta), ellei hän ole riittävän kehitysvammainen tai sitä vastaavassa osassa.

      Jos ihminen saa varttua Jumalan valtakunnan armohoidossa, niin hän saattaa silloinkin valvomattomuuden ja siitä johtuvan synnin(jos synti on hengelliseen kuoleman aiheuttava) petoksen kautta kuolla hengellisen kuoleman, jolloin hän joutuu ulos Jumalan valtakunnasta. Tai jos huono omatunto ja valvomattomuus ovat liian pitkään, jolloin tulee uskosta eksyminen, paatumus ja/tai synninluvallisuus ja/tai maailmanrakkaus, jonka seurauksena tulee hengellinen kuolema ja joutuu "tai kävelee omin jaloin" ulos Jumalan valtakunnasta.

      Mutta jos ihminen saa varttua Jumalan valtakunnassa luonnolliseen kuolemaansa asti, niin hän pääsee taivaaseen.

      Hengellisesti kuolleen ihmisen pitää uudestisyntyä Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästön kautta, jotta hän tulisi jälleen hengellisesti eläväksi(vain ne jotka ovat luonnollisen kuolemansa hetkellä hengellisesti eläviä pääsevät taivaaseen).

      Jos hengellisesti kuollut pääsee takaisin hengellisesti eläväksi, niin hänet täytyy kastaa Herran Jeesuksen käskyn mukaisesti Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ellei häntä olla kastettu koskaan(esim lapsena) aiemmin Raamatun mukaisella tavalla. Jos hän luonnollisen kuolemansa hetkellä on elävässä uskossa ja ehtii kuolla luonnollisen kuoleman ennen kuin hänet ehditään kastaa, niin kasteen puute ei vaikuta mitenkään hänen pelastumiseensa tai hänen olosuhteisiinsa taivaassa (Mutta TAHALLINEN tottelemattomuus kastekäskylle saattaa kuolettaa uskon(sen uskon joka on tottelematon), jos tahallisuusaste on niin suuri että tämä tottelemattomuus muodostuisi kuolemansynniksi tai jos osin tai pelkästään siitä tottelemattomuudesta johtuva huono omatunto ja valvomattomuus ovat liian pitkään, jolloin tulee uskosta eksyminen, paatumus ja/tai synninluvallisuus ja/tai maailmanrakkaus, jonka seurauksena tulee hengellinen kuolema ja joutuu "tai kävelee omin jaloin" ulos Jumalan valtakunnasta.).

      Jos hedelmöityksestään lähtien elävässä uskossa säilynyt kuolee luonnollisen kuoleman ennen kuin hänet ehditään kastaa niin kasteen puute ei vaikuta mitenkään hänen pelastumiseensa tai hänen olosuhteisiinsa taivaassa (Mutta TAHALLINEN tottelemattomuus kastekäskylle saattaa kuolettaa uskon(sen uskon joka on tottelematon: esim vanhemmat tai huoltajat yms tai kastamatta jäänyt itse jos on itse TAHALLAAN laiminlyönyt kasteen sakramentin omalta kohdaltaan, vaikka tietää että häntä itseään ei olla vielä kastettu Raamatun mukaisella tavalla), jos tahallisuusaste on niin suuri että tämä tottelemattomuus muodostuisi kuolemansynniksi tai jos osin tai pelkästään siitä tottelemattomuudesta johtuva huono omatunto ja valvomattomuus ovat liian pitkään, jolloin tulee uskosta eksyminen, paatumus ja/tai synninluvallisuus ja/tai maailmanrakkaus, jonka seurauksena tulee hengellinen kuolema ja joutuu "tai kävelee omin jaloin" ulos Jumalan valtakunnasta.).

      • Totuus esiin

        siittiöt ja munasolut ovat elävässä uskossa!!!

        Taitaa olla aika näkymätöntä uskoa! Raamattu ei tunne tuollaista uskoa!

        "Usko ilman tekoja on kuollut" Jaak 2:17

        Raamattu ei puhu mitään sikiöiden näkymättömästä uskosta , JOTEN PUHUT OMIASI!!!!

        Vauva ei tarvitse uskoa, koska hän on Jumalan lapsi.

        Toisekseen vauva ei kykene uskomaan, sillä:

        "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan; ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy."
        Hebr 11:1

        Vauva ei kykene vielä toivomaan tai ojentautumaan!!!

        Mihin vauva tarvitsee uskoa?

        Siksi vauva ei tarvitse pakollista kastetta,joka on katolisen kirkon keksimä harha-oppi!

        Kirjoitat sekavia:

        "TAHALLINEN tottelemattomuus kastekäskylle saattaa kuolettaa uskon(""

        Kenen usko siinä kuolee? Vanhempien, kummien tai vauvan???? Tai kenties papin???

      • ukko 45

        Armon oppilas kirjoitti:
        "Näkyväinen Jumalan valtakunnassa olo ei siis riitä pelastamaan ketään, mutta näkymätön."
        Niin, että emme aavistakaan, kuinka paljon niitä näkymättömiä uskovaisia onkaan ympärillämme samassa Jumalan valtakunnassa monista eri uskonliikkeistä ja -suunnista.

      • ukko 45 kirjoitti:

        Meitä ei ole kastettu sillä kasteella minkä Jeesus sai Johannekselta, vaan uudenliiton kasteella Jeesuksen Kuolemaan (Room.6:3). Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus asetti kristillisen kasteen kaikille kansoille (Matt.28:19-20). Johanneksen kasteen tilalle tuli kristillinen kaste (Apt.19:1-6).

        ukko 45, jälleen kerran, uskovaiset tuntee siitä, että heillä on sama mieli ja käsitys:

        apt.2:42. "Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa".

        1.kor.1:10. "Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa".

        Room.16:17. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, että te kavahtaisitte eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajia sitä oppia vastaan, jonka te oppineet olette: ja välttäkäät niitä.
        18. Sillä ei senkaltaiset Herraa Jesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet. jne. jne.

      • Armon oppilas
        ukko 45 kirjoitti:

        Vaan on vain yksi pyhä yhteinen seurakunta. Kaikki jotka eivät kuulu siihen, kuuluvat saatanan synagogaan(Ilm). Kristuksen seurakunnan lähetystyötä tekevät mm. SRK ja LLC ja Kemin rauhanyhdistys. Helluntailaiset evankeeliset, körttiläiset ja muutkin epäuskoiset joutuvat kadotukseen jos kuolevat siinä tilassa. Uskovaiseksi elikkä sisälle Kristuksen seurakuntaan pääsee saamalla parannuksen armon Jumalan valtakunnan evankeliumin Herran Jeesuksen sovintoveren synninpäästön kautta. Kaikki ihmiset ovat aluksi Kristuksen seurakunnassa hedelmöityksestä lähtien, mutta suuri osa joutuu tai lähtee ulos Kristuksen seurakunnasta synnin petoksen kautta.

        Lue apostolinen uskontunnustus(tärkein Raamatun ulkopuolinen uskontunnustus)(seurakunta ei ole siinä monikossa):

        "Minä uskon Jumalaan,
        Isään, Kaikkivaltiaaseen,
        taivaan ja maan Luojaan,

        ja Jeesukseen Kristukseen,
        Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
        joka sikisi Pyhästä Hengestä,
        syntyi neitsyt Mariasta,
        kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
        ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
        astui alas tuonelaan,
        nousi kolmantena päivänä kuolleista,
        astui ylös taivaisiin,
        istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
        ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

        ja Pyhään Henkeen,
        pyhän yhteisen seurakunnan,
        pyhäin yhteyden,
        syntien anteeksiantamisen,
        ruumiin ylösnousemisen
        ja iankaikkisen elämän."

        Äläkä saivartele tästä enää eteenpäin...

      • Vauvojen kastaminen on oikein koska kaikki vauvat ovat jo hedelmöityksestään alkaen elävässä uskossa ja ovat Jumalan lapsia ja heillä on Pyhä Henki ja he ovat Jumalan valtakunnassa näkymättömällä tavalla. ** Vai ovat jo spermassa uskossa. Naurettavaa proosaa. Kai joku Raamatun todellinen jae edes auttaa tilannettasi.

        Jos ihminen ei saa varttua Jumalan valtakunnan ARMOHOIDOSSA, niin jos hän varttuu aikuisikään asti, niin hän vääjäämättä kuolee jossakin vaiheessa hengellisen kuoleman synnin petoksen kautta(jolloin hän joutuu ulos Jumalan valtakunnasta), ellei hän ole riittävän kehitysvammainen tai sitä vastaavassa osassa. ** Kuulehan nyt. Jumalan Valtakunta tulee vasta sitten, kun Kuningas tulee, Hän sen perustaa ja Jeesus ei ole vielä Jerusalemissa. Tuo teidän jumalien valtakunta on vain pakanallista soopaa. Onko kielestäsi pelastus vain SRK;ssa, ei muualla maailmassa? Naurettavaa saatanallisuutta.

        Mutta jos ihminen saa varttua Jumalan valtakunnassa luonnolliseen kuolemaansa asti, niin hän pääsee taivaaseen. ** Miten se on jumalien valtakunta, kun on täynnä valhetta, pedofiliaa, insestiä?? Hävettäisi kuulu lahkoosi. Jumala ei harrasta insestiä, eikä valehtele.

        Hengellisesti kuolleen ihmisen pitää uudestisyntyä Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästön kautta, jotta hän tulisi jälleen hengellisesti eläväksi(vain ne jotka ovat luonnollisen kuolemansa hetkellä hengellisesti eläviä pääsevät taivaaseen). ** Raamattu sanoo kyllä aivan toista – tulee uudestisyntyä ylhäältä. Eikä Johannes puhu lestadiolaista mitään.

        Jos hedelmöityksestään lähtien elävässä uskossa säilynyt kuolee luonnollisen kuoleman ennen kuin hänet ehditään kastaa niin kasteen puute ei vaikuta mitenkään hänen pelastumiseensa tai hänen olosuhteisiinsa taivaassa (Mutta TAHALLINEN tottelemattomuus kastekäskylle saattaa kuolettaa uskon(sen uskon joka on tottelematon: ** Tämä on juuri sitä saatan soopaa. Sääntöjä, sääntöjä ja sääntöjä. Raamattu ei riitä.

        vaikka tietää että häntä itseään ei olla vielä kastettu Raamatun mukaisella tavalla),** Mikä se tapa on?? Ripotteluko, ja minkä ikäisenä? Kerro hieman.

        jos tahallisuusaste on niin suuri että tämä tottelemattomuus muodostuisi kuolemansynniksi tai jos osin tai pelkästään siitä tottelemattomuudesta johtuva huono omatunto ja valvomattomuus ovat liian pitkään, jolloin tulee uskosta eksyminen, paatumus ja/tai synninluvallisuus ja/tai maailmanrakkaus, jonka seurauksena tulee hengellinen kuolema ja joutuu "tai kävelee omin jaloin" ulos Jumalan valtakunnasta.).** Eikö sinua huoleta se, kun siitä jumalien valtakunnasta lähti kävelemään Pyhä Henki silloin -60 luvun lopulla. Silloin häipyi armolahjat, jäi maallinen sääntö- komitea jolla ei ole pelastumista tiedossa.
        Tuo, että ympärileikkauksen tilalle tulee tuo ripottelu, on saatanan konsteista suurin. Ympärileikkaus säädettiin vain juutalaisille, ei leistadiolaille. Samalla näytä missä Raamatussa kaste on ilman upotusta?

      • ja diskriminointia
        Armon oppilas kirjoitti:

        Vaan on vain yksi pyhä yhteinen seurakunta. Kaikki jotka eivät kuulu siihen, kuuluvat saatanan synagogaan(Ilm). Kristuksen seurakunnan lähetystyötä tekevät mm. SRK ja LLC ja Kemin rauhanyhdistys. Helluntailaiset evankeeliset, körttiläiset ja muutkin epäuskoiset joutuvat kadotukseen jos kuolevat siinä tilassa. Uskovaiseksi elikkä sisälle Kristuksen seurakuntaan pääsee saamalla parannuksen armon Jumalan valtakunnan evankeliumin Herran Jeesuksen sovintoveren synninpäästön kautta. Kaikki ihmiset ovat aluksi Kristuksen seurakunnassa hedelmöityksestä lähtien, mutta suuri osa joutuu tai lähtee ulos Kristuksen seurakunnasta synnin petoksen kautta.

        Lue apostolinen uskontunnustus(tärkein Raamatun ulkopuolinen uskontunnustus)(seurakunta ei ole siinä monikossa):

        "Minä uskon Jumalaan,
        Isään, Kaikkivaltiaaseen,
        taivaan ja maan Luojaan,

        ja Jeesukseen Kristukseen,
        Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
        joka sikisi Pyhästä Hengestä,
        syntyi neitsyt Mariasta,
        kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
        ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
        astui alas tuonelaan,
        nousi kolmantena päivänä kuolleista,
        astui ylös taivaisiin,
        istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
        ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

        ja Pyhään Henkeen,
        pyhän yhteisen seurakunnan,
        pyhäin yhteyden,
        syntien anteeksiantamisen,
        ruumiin ylösnousemisen
        ja iankaikkisen elämän."

        Äläkä saivartele tästä enää eteenpäin...

        lestaatit voivat hankkia oman terrarionsa tai terratorionsa ja painua sinne harjoittamaan mitä haluavat valtaväestön ulottumattomiin - vaikka marssien yrittää johonkin autiosaareen

      • Armon oppilas
        weha kirjoitti:

        Meitä ei ole kastettu sillä kasteella minkä Jeesus sai Johannekselta, vaan uudenliiton kasteella Jeesuksen Kuolemaan (Room.6:3). Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus asetti kristillisen kasteen kaikille kansoille (Matt.28:19-20). Johanneksen kasteen tilalle tuli kristillinen kaste (Apt.19:1-6).

        ukko 45, jälleen kerran, uskovaiset tuntee siitä, että heillä on sama mieli ja käsitys:

        apt.2:42. "Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa".

        1.kor.1:10. "Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa".

        Room.16:17. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, että te kavahtaisitte eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajia sitä oppia vastaan, jonka te oppineet olette: ja välttäkäät niitä.
        18. Sillä ei senkaltaiset Herraa Jesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet. jne. jne.

        Juuri noin se on

        Room. 6:3
        "
        Ettekö te tiedä, että me kaikki, jotka olemme Jesuksessa Kristuksessa kastetut, me olemme hänen kuolemaansa kastetut?
        "

      • suoraselkä
        Totuus esiin kirjoitti:

        siittiöt ja munasolut ovat elävässä uskossa!!!

        Taitaa olla aika näkymätöntä uskoa! Raamattu ei tunne tuollaista uskoa!

        "Usko ilman tekoja on kuollut" Jaak 2:17

        Raamattu ei puhu mitään sikiöiden näkymättömästä uskosta , JOTEN PUHUT OMIASI!!!!

        Vauva ei tarvitse uskoa, koska hän on Jumalan lapsi.

        Toisekseen vauva ei kykene uskomaan, sillä:

        "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan; ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy."
        Hebr 11:1

        Vauva ei kykene vielä toivomaan tai ojentautumaan!!!

        Mihin vauva tarvitsee uskoa?

        Siksi vauva ei tarvitse pakollista kastetta,joka on katolisen kirkon keksimä harha-oppi!

        Kirjoitat sekavia:

        "TAHALLINEN tottelemattomuus kastekäskylle saattaa kuolettaa uskon(""

        Kenen usko siinä kuolee? Vanhempien, kummien tai vauvan???? Tai kenties papin???

        Vl:llä suuri tietämättömyys UT asioista:

        Ap. t. 18:25

        "Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen." Tosin johanneksen kaste oli Jumalan suunnitelema, toisin kuin vauvakaste, mutta sittenkin piti ottaa toinen kaste ja uudestaan kaste jatuu Ap.t. 19:1-6

        1. Kor. 10

        "Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
        2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
        3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
        4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
        5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa."

        Egyptissä veren sively ja sielä lähtö kuvaa parannusta synnin ja orjuuden maa jätettiin taakse ja heti sen jälkeen tuli kaste meressä ja pilvessä eli Pyhän Hengen kaste.

        UT on johdon mukainen:

        Mark. 16:15-

        "15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
        17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
        18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.""

        Kaste tapa oli aina upotuskaste: "he astuivat veteen"

        Ap. t. 8:38

        "Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet."

        Vain uskoontuleet kastettiin, jotka tekivät parannuksen, ei muita:

        Ap.t. 2

        "37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
        38 Niin Pietari sanoi heille: "TEHKÄÄ PARANNUS ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
        39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, KUTSUU."
        40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
        41 JOTKA NYT OTTIVAT HÄNEN SANANSA VASTAAN, NE KASTETTIIN, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
        42 Ja HE pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa."

        Vanha ihminen haudataan kuvainnollisesti kasteessa, vauvoilla ei ole vanhaa ihmistä, sillä ne ovat vielä viattomuuden tilassa.

        Ef. 4

        "21 jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:
        22 että teidän tulee panna pois VANHA IHMISENNE, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, 23 ja uudistua mielenne hengeltä 24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. 25 Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä."

        Room. 6

        "1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
        2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
        3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
        4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
        6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
        7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä."

        Vauvaan ei kasteen sisältö mitenkään sovi; "ettemme enää syntiä palvelisi" ja "vanha ihmisemme on ristiin naulittu" ja kaste on hautaamista - ei todellakaan uudestisyntymistä.

        Jeesus julisti pienet lapset autaaksi sellaisenaan.

        Matt. 18:4

        "Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa."

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Meitä ei ole kastettu sillä kasteella minkä Jeesus sai Johannekselta, vaan uudenliiton kasteella Jeesuksen Kuolemaan (Room.6:3). Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus asetti kristillisen kasteen kaikille kansoille (Matt.28:19-20). Johanneksen kasteen tilalle tuli kristillinen kaste (Apt.19:1-6).

        ukko 45, jälleen kerran, uskovaiset tuntee siitä, että heillä on sama mieli ja käsitys:

        apt.2:42. "Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa".

        1.kor.1:10. "Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa".

        Room.16:17. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, että te kavahtaisitte eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajia sitä oppia vastaan, jonka te oppineet olette: ja välttäkäät niitä.
        18. Sillä ei senkaltaiset Herraa Jesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet. jne. jne.

        WEHAa ei ole kastettu sillä kasteella, jolla Jeesus kastettiin, kun Isä, Poika ja Pyhä Henki yhdessä
        todistivat, että taivas hyväksyi tuon kasteen.

        Jeesus ja apostolit jatkoivat tuota samaa kastekäytäntöä, Joh 4:1 ja kastoivat VAIN
        NIITÄ, JOTKA USKOIVAT,
        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Vauvoista ei ole mitään mainintaa.

        Jeesustahan ei kastettu vauvakasteella eikä hänen kasteessaan tarvittu kummeja lupaamaan perät-
        tömiä kstettavan puolesta, kuten vauvakasteessa.

        WEHA on kastettu tuolla katolisen kirkon 200-luvulla keksimällä pakollisella vauvakasteella,
        jossa kirkon opin mukaan vauva uudestisyntyy!

        Mutta tuossa WEHA on oikeassa:
        "ukko 45, jälleen kerran, uskovaiset tuntee siitä, että heillä on sama mieli ja käsitys: "

        Vl-läiset ovat niin riitaista joukkoa, että tuo WEHAn ajatus sulkee heidät pois uskovaisten
        joukosta.
        Mutta totuuden nimissä on sanottava, että kyllä heidänkin keskuudessaan on vilpittömiä
        Jeesukseen uskovia, mutta tuo suurta ääntä pitävä, omaa erinomaisuuttaan korostava joukko,
        johon WEHAkin kuuluu, ei ole se "pyhien yhteys", josta Raamattu puhuu.
        Se on vain keskinäisen kehumisen kerho!

        Wehakaan ei ole kyennyt esittämään yhtäkään kohtaa Raamatusta, jossa olisi kastettu vauvoja.
        Pelkkiä olettamuksia tai kirkko-isien selityksiä.

      • suoraselkä
        suoraselkä kirjoitti:

        Vl:llä suuri tietämättömyys UT asioista:

        Ap. t. 18:25

        "Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen." Tosin johanneksen kaste oli Jumalan suunnitelema, toisin kuin vauvakaste, mutta sittenkin piti ottaa toinen kaste ja uudestaan kaste jatuu Ap.t. 19:1-6

        1. Kor. 10

        "Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
        2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
        3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
        4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
        5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa."

        Egyptissä veren sively ja sielä lähtö kuvaa parannusta synnin ja orjuuden maa jätettiin taakse ja heti sen jälkeen tuli kaste meressä ja pilvessä eli Pyhän Hengen kaste.

        UT on johdon mukainen:

        Mark. 16:15-

        "15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
        17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
        18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.""

        Kaste tapa oli aina upotuskaste: "he astuivat veteen"

        Ap. t. 8:38

        "Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet."

        Vain uskoontuleet kastettiin, jotka tekivät parannuksen, ei muita:

        Ap.t. 2

        "37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
        38 Niin Pietari sanoi heille: "TEHKÄÄ PARANNUS ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
        39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, KUTSUU."
        40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
        41 JOTKA NYT OTTIVAT HÄNEN SANANSA VASTAAN, NE KASTETTIIN, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
        42 Ja HE pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa."

        Vanha ihminen haudataan kuvainnollisesti kasteessa, vauvoilla ei ole vanhaa ihmistä, sillä ne ovat vielä viattomuuden tilassa.

        Ef. 4

        "21 jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:
        22 että teidän tulee panna pois VANHA IHMISENNE, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, 23 ja uudistua mielenne hengeltä 24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. 25 Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä."

        Room. 6

        "1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
        2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
        3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
        4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
        6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
        7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä."

        Vauvaan ei kasteen sisältö mitenkään sovi; "ettemme enää syntiä palvelisi" ja "vanha ihmisemme on ristiin naulittu" ja kaste on hautaamista - ei todellakaan uudestisyntymistä.

        Jeesus julisti pienet lapset autaaksi sellaisenaan.

        Matt. 18:4

        "Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa."

        Siksi vauvakaste on vääryys paljatuu jos tutkimme Raamatun ilmoitusta asiasta:

        Yksi kaste on vain se se kaste, ymmärtää näitä asioita:
        1.) henkilökohtaisen uskon ja sen tunnustaminen: Ap.t. 8:37
        "Filippus sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika"."

        2.) kaste parannuksen teon jälkeen Ap.t. 2:37-41
        3.) vapaa tietoinen valinta "antakaa kastaa itsenne" Mark. 16:15-20, Matt. 28:18, Matt. 3
        4.) uskon kuuliaisuuden Jeesuksen käskylle. "ottaa kaste" Ap.t. 2:38,
        5.) rakkaussuhteen Jeesuksen seuraamiseen
        6.) vihan syntiä kohtaan. Room. 6:1-5
        7.) upotuskasteen, "he astuivat veteen" Ap.t. 8
        "Ap. t. 8:38 "Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet. "

        8.) vihkiytymisen Jeesuksen kohtaloyhteyteen ja Kristukseen pukeutumiseen Gal. 3:27

        "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."
        9.) Pyhien seurakuntaan liittyminen Hengessä:
        1. Kor. 12:13 "sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi,"
        10.) Pyhän Hengen lahjan lupauksen täyttyminen:

        Ap. t. 10:46" sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
        47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" 48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä."

    • O'Hoi

      Tässä katkelmia Lutherin vastauksista lapsikasteen mitätöijille:

      Martti Lutherin kirje kahdelle papille. Kaste ja usko.
      Von der Wiedertaufe an zwei Pfarrherrn. 1528.

      Sillä uskon kanssa käy usein niin, että se, joka luulee uskovansa, ei usko lainkaan, ja päinvastoin sillä, joka luulee vain epäilevänsä eikä lainkaan uskovansa, onkin kaikkein suurin usko. Niinpä tämä lause "joka uskoo" ei vaadi meitä tietämään, kuka uskoo tai ei usko. Se puhuu salassa omalletunnolle, että pelastuakseen jokaisen on uskottava eikä teeskennellen luuloteltava, ettei kristitty kasteen jälkeen muuta tarvitsekaan. Sillä tämä lause ei sano "joka tietää uskovansa" eikä "jos tiedät, että hän uskoo", vaan "joka uskoo". Jolla se on, hänellä se on. Meidän on uskottava, mutta meidän ei pidä emmekä me voi sitä varmasti tietää.

      He sanovat, etteivät lapset voi uskoa. Miten he voivat olla siitä niin varmoja? Missä on nyt Raamattu, jolla he voisivat sen todistaa ja jonka varaan he voisivat nojata? He taitavatkin vain luulotella noin, koska lapset eivät puhu eikä heillä ole järkeä. Mutta tuollainen luulo on epävarma, jopa täysin väärä, eikä omien luulojen varaan ole syytä rakentaa.

      Näytä nyt sinä vuorostasi yksi ainoa raamatunlause, joka todistaisi, etteivät lapset voi uskoa kasteessa. Olenhan minä esittänyt jo monta sen puolesta, että he voivat uskoa ja että on oikein ajatella heidän uskovan, vaikka emme olekaan tietoisia, miten he uskovat tai miten usko on heille annettu sehän ei olekaan tärkeää.

      Tämän lisäksi Kristus käskee Matteuksen evankeliumin 19. luvussa (19:14) meitä tuomaan pikkulapset luokseen. Hän ottaa heidät syliinsä, suutelee heitä ja sanoo, että taivaan valtakunta on heidän. Hurmahenget haluavat kuitenkin vastustaa tätä ja sanovat, ettei Kristus puhu pikkulapsista, vaan nöyristä. Tämä ei kuitenkaan sovi yhteen tekstin kanssa, koska se sanoo selvästi, että hänen luokseen tuotiin pikkulapsia eikä nöyriä. Eikä Kristus myöskään sano "sallikaa nöyrien", vaan "sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni", eikä hän moiti opetuslapsia nöyrien, vaan lasten estämisestä. Ei hän myöskään ota syliinsä eikä siunaa nöyriä, vaan pikkulapsia.

      Kun Kristus sanoo: "Sen kaltaisten on taivaan valtakunta", tai Matteuksen evankeliumin 18. luvussa (Matt. 18:14): "Heidän enkelinsä näkevät minun Isäni kasvot", silloin on myös kyse samanlaisista pikkulapsista. Meitäkin hän opettaa tulemaan tuollaisten pikkulasten kaltaisiksi. Mutta jos nämä pikkulapset eivät olisikaan pyhiä, olisi hän antanut meille tosi kehnon esikuvan siitä, millaisiksi meidän on tultava. Silloin hänen ei myöskään pitäisi sanoa, että meidän on tultava pikkulasten kaltaisiksi, vaan pikemminkin, että meidän on tultava toisenlaisiksi kuin pikkulapset. Kaiken kaikkiaan: Hurmahenki ei ilman omia väännöksiään pysty muuttamaan tätä tekstiä niin, että sen sanat lapsista tarkoittaisivat nöyriä. Sanat ovat kerta kaikkiaan niin selviä ja vakuuttavia.

      Jos siis joku haluaa olla hurmahenki, hän saa minun puolestani olla. Minä pysyn siinä kannassa, että kaikkein varmin kaste on lapsikaste; tästä olen kirjoittanut jo Postillassani. Aikuinen ihminen voi pettää ja tulla Kristuksen luokse ja kasteelle kuin Juudas, mutta lapsi ei voi pettää. Hän tulee Kristuksen luokse kasteessa niin kuin Johannes tuli hänen luokseen ja niin kuin pikkulapset tuotiin hänen luokseen, jotta hänen sanansa ja tekonsa vaikuttaisi heissä, muuttaisi heidät ja tekisi heidät pyhiksi. Hänen sanansa ja tekonsa eivät nimittäin voi olla vaikuttamatta, ja tässä ne tulevat yksinomaan lasten osaksi. Elleivät ne vaikuta tässä, niin ne ovat täysin turhia eivätkä vaikuta muuallakaan, mikä taas on mahdotonta.
      Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matteuksen evankeliumin lopussa (Matt. 28:19): "Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni" jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!

      • O'Hoi

        Martti Lutherin kirje kahdelle papille. Kaste ja usko.
        Von der Wiedertaufe an zwei Pfarrherrn. 1528.

        Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Ovathan he jo muutenkin kaikissa kirjeissään kirjoittaneet paljon siitä, ettei kristittyjen kesken ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Pyhä Johanneskin sanoo 1. kirjeensä toisessa luvussa (1. Joh. 2:14) pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.

        Kasteesta ei puutu mitään, mutta usko on aina vajavaista. Uskossa meillä on näet kylliksi oppimista koko elämämme ajaksi. Usko voidaan menettää, niin että on sanottava: "Muistatko, kerran oli uskoa, mutta nyt sitä ei enää ole." Kasteesta ei sen sijaan voida sanoa: "Olipa kerran kaste, mutta nyt sitä ei enää ole." Päinvastoin, kaste kestää, sillä Jumalan käsky pysyy yhä, ja se, mikä on tehty hänen käskynsä mukaan, pysyy ja myös tulee pysymään.

        Samaa vakuuttaa myös Kristus, kun hän Matteuksen evankeliumin 19. luvussa (Ap. t. 19:14) käskee tuomaan pikkulapset luokseen ja sanoo, että Jumalan valtakunta on heidän, samoin myös se, että apostolit ovat kastaneet kokonaisia perheitä (Ap. t. 16:15; 1. Kor. 1:16), samoin myös se, että Johannes kirjoittaa lapsille (1. Joh. 2:12), samoin se, että pyhä Johannes tuli uskovaksi äitinsä kohdussa, kuten edellä on sanottu (Luuk. 1:41).

        Jos nämä raamatunlauseet eivät riitä hurmahengille, olkoot riittämättä. Minä tyydyn siihen, että ne kuitenkin tukkivat jokaisen suun niin, ettei kukaan voi väittää lapsikastetta turhaksi. Se saakin jäädä heille epävarmaksi, sillä minä voin puolestani tyytyä siihen, että he pysyvät omassa keskuudessaan epävarmoina, kunhan eivät vain poista lapsikastetta nyt eivätkä vastaisuudessa. Me sen sijaan pidämme sitä varmana, sillä se ei ole miltään osalta Raamatun vastainen, vaan sen mukainen.

        Kuudenneksi, kun Jumala tekee evankeliumin kautta liiton kaikkien pakanoiden kanssa ja asettaa kasteen sen merkiksi, kuka silloin voi sulkea lapset sen ulkopuolelle? Jo vanha liitto ja ympärileikkauksen merkki ovat tehneet Aabrahamin lapset uskoviksi, niin että heitä kutsuttiin Jumalan kansaksi, mitä he olivatkin, tämän sanan mukaan: "Minä tahdon olla sinun siemenesi Jumala." (1. Moos. 17:7) Miten paljon vahvempi onkaan tämä uusi liitto ja merkki, joka tekee Jumalan kansaksi ne, jotka ottavat sen vastaan.
        Jumala käskee nyt koko maailmaa ottamaan vastaan tämän merkin. Koska tuo käsky ei sulje ketään pois, me kastamme luottavasti ja vapaasti jokaisen ketään unohtamatta, paitsi jos joku itse asettuu vastahankaan ja kieltäytyy vastaanottamasta tätä liittoa. Kun me siis Jumalan käskyn mukaisesti kastamme jokaisen, niin me jätämme hänen huolekseen, millä tavalla kastettavat uskovat. Kun me saarnaamme ja kastamme, silloin me olemme tehneet kaiken tarpeellisen. Vaikkei meillä olekaan sellaisia erityisiä raamatunlauseita, jotka käskisivät kastamaan lapsia, ei ole heilläkään sellaisia lauseita, jotka käskisivät kastamaan aikuisia. Meillä on kuitenkin käsky jakaa yleistä evankeliumia ja yleistä kastetta kaikille, ja tämä koskee myös lapsia. Me istutamme ja kastelemme, mutta kasvun me jätämme Jumalan huoleksi.

      • jhgfdrse
        O'Hoi kirjoitti:

        Näin se luterilaisuuden sivitys suomessakin toimi aikanaan ja nyt luterilaisetkin verorahoillaan rahottavat tätä saatanallisuuttaa kehitysmaihin!!!
        kristinuskon uskovaisilla on todella hävettävää:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

      • Totuus esiin

        itsensä "pyhään vihaan" ja ampuu kaikkea, mikä liikkuu.
        Hänen vihansa sokaisee hänet niin, että hän ei ymmärrä Raamatun selvää ilmoitusta uskovien kasteesta.

        Toki hän myöntää:
        "vaikka emme olekaan tietoisia, miten he uskovat tai miten usko on heille (vauvoille) annettu sehän ei olekaan tärkeää."

        Siis Lutherkaan EI TIEDÄ, miten usko tulle vauvaan, mutta siitä huolimatta hän raivoaa sen puolesta. Yhtään
        kohtaa Raamatusta hän ei pysty osoittamaan väitteittensä tueksi.
        Pelkkää vaahtoamista ja raivoa.

        Tuo loppu-osa todistaa sen, että raivoltaan Luther ei edes muista, mitä UT sanoo kasteesta:
        "Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. "

        Eikö Luther muista edes lähetyskäskyä:
        Mark 16:15
        "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille:
        Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

        Raamattuhan ei käske kastamaan "kaikkea kansaa", vaan ainoastaan ne, jotka uskovat.

        Jotenkin säälittävää tuo Lutherin raivoaminen!

        "Eikö Luther muista edes lähetyskäskyä:

        Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." "

        Tässä Lutherin selitystä lähetyskäskystä ja kasteesta:

        Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matteuksen evankeliumin lopussa (Matt. 28:19): "Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni" jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!

        Kun me saarnaamme ja kastamme, silloin me olemme tehneet kaiken tarpeellisen. Vaikkei meillä olekaan sellaisia erityisiä raamatunlauseita, jotka käskisivät kastamaan lapsia, ei ole heilläkään sellaisia lauseita, jotka käskisivät kastamaan aikuisia. Meillä on kuitenkin käsky jakaa yleistä evankeliumia ja yleistä kastetta kaikille, ja tämä koskee myös lapsia.

        Eikös se ole niin, että Jeesus ei erotellut kastekäskyssään lapsia ja aikuisia, joten silloin kastekäsky koskee myös lapsia, niin kuin Luther tuossa sanoo.

        Tässä vielä Lutheria aikuisen ja lapsen uskosta:

        Evangelium auf den 3. Sonntag nach Epiphanias. Matth. 8,1ff. Fastenpostille 1525.

        Tuollaiset kuvittelijat pohtivat eniten sitä, että aikuisilla on järki, jonka perusteella nämä näyttävät uskovan sen sanan, jonka he kuulevat. Tätä he sitten nimittävät uskoksi. Toisaalta he havaitsevat, ettei lapsilla vielä ole järkeä, minkä vuoksi näyttää siltä, etteivät lapset usko.

        Sitä he eivät kuitenkaan huomaa, että usko Jumalan sanaan on aivan toinen ja syvempi asia kuin se, mitä järki saa aikaan Jumalan sanan kanssa. Sillä usko on yksinomaan Jumalan teko ja se käy yli kaiken järjen. Lapsi on yhtä lähellä sitä kuin aikuinen, jopa paljon lähempänä, ja aikuinen yhtä kaukana siitä kuin lapsi, jopa paljon kauempana.

        Heidän näkemyksensä nojaa inhimilliseen ja järjen aikaansaamaan tekoon. Minun mielipiteeni taas on tämä: Jos joku kaste yleensä on varma, niin lapsikaste on kaikkein varmin. Se on varmin juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset luokseen; aikuisethan tulevat omasta aloitteestaan.

        Aikuisissa saattaa piillä petos heidän kehittyneen järkensä ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta heidän salatun ymmärryksensä tähden. Heissä Kristus toteuttaa siunauksensa, sillä hän on käskenyt tuomaan heidät luokseen. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä pidä vähätellä, että hän käskee tuomaan lapset luokseen ja rankaisee niitä, jotka estelevät.

        Kaiken kaikkiaan, lapsikaste ja sen lohdutus perustuu tähän sanaan: "Sallikaa pikkulasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Näin Kristus on sanonut eikä hän valehtele. On siis oikein ja kristillistä tuoda pikkulapset hänen luokseen; tämä taas voi toteutua vain kasteessa. On myös aivan varmaa, että hän siunaa heidät ja antaa taivaan valtakunnan kaikille, jotka näin tulevat hänen luokseen, näiden sanojen mukaisesti "sen kaltaisten on Jumalan valtakunta"

        usko-asiassa pahemman kerran.
        Välillä hänen mielestään vauva uskoo, välillä vauvalla ei voi olla uskoa ja välillä
        vauva saa uskon kasteessaan!!!

        Siinä käy näin, kun pitää puolustaa epäraamatullista kasteoppia toisella epäraamatullisella selityksellä!

        Luther OLETTAA, että aina kun Raamatussa puhutaan lapsista, se tarkoittaa kastetta:

        ": "Sallikaa pikkulasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Näin Kristus on sanonut eikä hän valehtele"

        Hän kyllä tajuaa, että "sen kaltaisten on taivasten valtakunta", mutta miksi heidät
        pitää kastaa väkisin???
        Lapsille riittää pelkkä siunaus, kuten Jeesus opettaa!

      • Totuus esiin
        O'Hoi kirjoitti:

        "Eikö Luther muista edes lähetyskäskyä:
        Mark 16:15
        "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille:
        Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." "

        Tässä Lutherin selitystä lähetyskäskystä ja kasteesta:

        Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matteuksen evankeliumin lopussa (Matt. 28:19): "Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni" jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!

        Kun me saarnaamme ja kastamme, silloin me olemme tehneet kaiken tarpeellisen. Vaikkei meillä olekaan sellaisia erityisiä raamatunlauseita, jotka käskisivät kastamaan lapsia, ei ole heilläkään sellaisia lauseita, jotka käskisivät kastamaan aikuisia. Meillä on kuitenkin käsky jakaa yleistä evankeliumia ja yleistä kastetta kaikille, ja tämä koskee myös lapsia.

        Eikös se ole niin, että Jeesus ei erotellut kastekäskyssään lapsia ja aikuisia, joten silloin kastekäsky koskee myös lapsia, niin kuin Luther tuossa sanoo.

        Tässä vielä Lutheria aikuisen ja lapsen uskosta:

        Evangelium auf den 3. Sonntag nach Epiphanias. Matth. 8,1ff. Fastenpostille 1525.

        Tuollaiset kuvittelijat pohtivat eniten sitä, että aikuisilla on järki, jonka perusteella nämä näyttävät uskovan sen sanan, jonka he kuulevat. Tätä he sitten nimittävät uskoksi. Toisaalta he havaitsevat, ettei lapsilla vielä ole järkeä, minkä vuoksi näyttää siltä, etteivät lapset usko.

        Sitä he eivät kuitenkaan huomaa, että usko Jumalan sanaan on aivan toinen ja syvempi asia kuin se, mitä järki saa aikaan Jumalan sanan kanssa. Sillä usko on yksinomaan Jumalan teko ja se käy yli kaiken järjen. Lapsi on yhtä lähellä sitä kuin aikuinen, jopa paljon lähempänä, ja aikuinen yhtä kaukana siitä kuin lapsi, jopa paljon kauempana.

        Heidän näkemyksensä nojaa inhimilliseen ja järjen aikaansaamaan tekoon. Minun mielipiteeni taas on tämä: Jos joku kaste yleensä on varma, niin lapsikaste on kaikkein varmin. Se on varmin juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset luokseen; aikuisethan tulevat omasta aloitteestaan.

        Aikuisissa saattaa piillä petos heidän kehittyneen järkensä ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta heidän salatun ymmärryksensä tähden. Heissä Kristus toteuttaa siunauksensa, sillä hän on käskenyt tuomaan heidät luokseen. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä pidä vähätellä, että hän käskee tuomaan lapset luokseen ja rankaisee niitä, jotka estelevät.

        Kaiken kaikkiaan, lapsikaste ja sen lohdutus perustuu tähän sanaan: "Sallikaa pikkulasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Näin Kristus on sanonut eikä hän valehtele. On siis oikein ja kristillistä tuoda pikkulapset hänen luokseen; tämä taas voi toteutua vain kasteessa. On myös aivan varmaa, että hän siunaa heidät ja antaa taivaan valtakunnan kaikille, jotka näin tulevat hänen luokseen, näiden sanojen mukaisesti "sen kaltaisten on Jumalan valtakunta"

        Iso Katekismuksessa Luther korostaa, että vauvan usko ei ole välttämätöntä, mutta tässä oppi on taas muuttunut:.
        Nyt riittää, että kummit vastaavat vauvan puolesta. Tämäkö on sitä ilveilyä, mistä
        Luther puhuu?

        ”Uskon täytyy nimittäin olla saapuvilla ennen kastetta tai ainakin kastettaessa, sillä muutoin lapsi ei pääse vapaaksi perkeleestä ja synneistä. Siinähän kastaja kysyy, uskooko lapsi, ja tähän vastataan hänen puolestaan myöntävästi; sitten kysytään, tahtooko se tulla kastetuksi, johon niinikään vastataan lapsen puolesta myöntävästi; kuitenkaan ei ketään lapsen puolesta kasteta, vaan se kastetaan itse. Siispä joko sen itsensä myös täytyy uskoa, tai kummit ehdottomasti valehtelevat sanoessaan sen puolesta: "Minä uskon". Sitten vielä kastaja kiittää siitä, että lapsi on nyt uudestisyntynyt, että sen synnit ovat anteeksiannetut, että se on perkeleestä vapahdettu, ja tämän merkiksi hän pukee sen valkoiseen pukuun, näin kaikin puolin käsitellen sitä uutena, pyhänä Jumalan lapsena; kaikki tämä olisi ehdottomasti väärää, ellei käsillä olisi omakohtaista uskoa, ja olisi parempi, ettei koskaan kastettaisi yhden yhtäkään lasta, kuin että näin ilveillen tehtäisi pilaa Jumalan sanasta ja sakramentista, aivan kuin Jumala olisi epäjumala tai hölmö… Niinpä siis tässä loppujen lopuksi väitämme: kastettaessa lapset itse uskovat ja heillä on omakohtainen usko, jonka Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen seurakunnan uskossa heidän puolestansa rukoilevat ja heitä esiin tuovat. Vieraan uskon vaikutus on mielestämme seuraava: sen avulla ei kukaan voi tulla autuaaksi, mutta sen kautta, esirukoukseksi ja avuksi käsitettynä, kastettava voi Jumalalta saada omakohtaisen uskon, jonka kautta hän tulee autuaaksi…tosin lapset viedään kasteelle vieraalla uskolla ja toimenpiteellä, mutta kun he ovat tulleet sille ja kun pappi tai muu kastaja suorittaa heille toimituksen Kristuksen sijasta, hän siunaa heidät ja antaa heille uskon ja taivasten valtakunnan; sillä papin sana ja teko on itse Kristuksen sanaa ja tekoa." (Martti Luther, Kirkkopostilla II).

        Luther kumoaa tuossa koko vaukaste- uskon-perusteet, sillä koko homma kaatuu siihen, elleivät kummit rukoilekkaan vauvan puolesta, niin
        kasteella ei ole MITÄÄN MERTKITYSTÄ!!!!!
        Miten uskomattomien kummien rukouksella olisi noin suuri vaikutus?

        "Niinpä siis tässä loppujen lopuksi väitämme: kastettaessa lapset itse uskovat ja heillä on omakohtainen usko, jonka Jumala heissä vaikuttaa, KUN KUMMIT kristillisen seurakunnan uskossa heidän puolestansa rukoilevat ja heitä esiin tuovat."

        Raamattu EI TUNNE tuollasta uskon saantia!

    • enD.VLl

      ...kristuksen syntymistä ihmisessä. Jeesus syntyi 30 vuotta aiemmin kuin jumalan Poika hänessä. Paavalikin kirjoittaa Kristuksessa hänessä ja kerran kaikissa.

      • ukko 45

        Raamatusta:

        Room. 8:33
        "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa." Tähän ei uskonliikkeet pysty, ei edes vl:ät

      • suoraselkä
        ukko 45 kirjoitti:

        Raamatusta:

        Room. 8:33
        "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa." Tähän ei uskonliikkeet pysty, ei edes vl:ät

        pappi ja vanhemmat määräävät ajankohdan.
        pappi suorittaa vettä päähän vauvakasteen. (ei Raamatun tapa kastaa)
        pappi kerskuu, että olen hänet kastanut.

        Kun tulaan Jumalan lapseksi se on Jumala työ kokonaan, ihmisen osa on hyväksyä kutsu ja lahja itselleen.

        Joh. 1:11-15

        "11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka OTTIVAT hänet (Jeesuksen) vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka USKOVAT hänen nimeensä,
        13 jotka EIVÄT OLE syntyneet VEDESTÄ EIKÄ LIHAN TAHDOSTA eikä MIEHEN tahdosta, VAAN Jumalasta.

        14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."

        1.Kor 1:28-312

        "28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
        29 ETTEI MIKÄÄN LIHA VOISI KERSKATA JUMALAN EDESSÄ.
        30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
        31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra"."

        Miettikää itse Raamatun sanan edessä!

        Ap. t. 4:19

        "Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille ja sanoivat: "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa;"

      • oli aina, mutta Voideltu, Messias/ Kristus vasta kuoleman voittaneena.

      • suoraselkä kirjoitti:

        13 jotka EIVÄT OLE syntyneet VEDESTÄ EIKÄ LIHAN TAHDOSTA eikä MIEHEN tahdosta, VAAN Jumalasta.** Juuri näin. Tuo 13 jae kertoo sen selvästi, että uudestisyntynyt ihminen on Jumalasta, mutta uudestisyntynyt on miehen tahdosta. Uudestisyntynyt on Pyhä.

        Samalla siinä tulee perhesuunnittelu, lapsi syntyy miehen, ei seurakunnan tahdosta.

        Jakeessa 12 on Johanneksen ”luomiskertomuksen” helmi, - joka ottaa vastaan Jeesuksen, on Jumalan Lapsi, ei kukaan muu.

        Sama on kasteessa, ihminen itse ottaa kasteen vastaan ja kastattaa itsensä Kristukseen, mutta kun lapsen isä sitä vaatii vauvalle, Hänet kastetaan VAIN SEURAKUNTAAN, Kristus ohitetaan. Kysymyksessä on vain poliittinen teko.

        31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra"." ** Juuri tuo viisaus, joka kohtaa meitä Kristuksessa, on hyvin etäistä lahkoille, jotka vaalivat omia, lihan sääntöjään.

        Hyvä kirjoitus.

        Kes.

      • Näin on
        ukko 45 kirjoitti:

        Raamatusta:

        Room. 8:33
        "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa." Tähän ei uskonliikkeet pysty, ei edes vl:ät

        lopun aikana tulee lahko, joka yrittää monopolisoida uskon itselleen.
        Siinä ennustetaan SRK:n synty:

        Matt 11:12
        "Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan ja
        hyökkääjät tempaavat sen itselleen."

        Nämä eivät sallisi kenenkään pääsevän sisälle Jumalan valtakuntaan muutoin kuin itsekeksimänsä
        tekniikan kautta.

      • ukko 45 kirjoitti:

        Raamatusta:

        Room. 8:33
        "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa." Tähän ei uskonliikkeet pysty, ei edes vl:ät

        Jeesuksen omia. "Usko ei ole joka miehen", eikä naisenkaan.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Jeesuksen omia. "Usko ei ole joka miehen", eikä naisenkaan.

        Jeesuksen omia ovat kaikki, jotka uskovat Herraan Jeesukseen, eikä minkään herätysliikkeen
        rajat voi sitä määrittää.

        2. Tim 2:19
        "Herra tuntee omansa"

        Hän tuntee omansa, eikä kukaan sivullinen voi riistää uskovaa Jeesuksen sylistä, vaikka
        mm Weha ja kumppanit sitä kovasti yrittävät.

        "Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus."
        "Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä pois."

      • suoraselkä
        Kesitas kirjoitti:

        "11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka OTTIVAT hänet (Jeesuksen) vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka USKOVAT hänen nimeensä,
        13 jotka EIVÄT OLE syntyneet VEDESTÄ EIKÄ LIHAN TAHDOSTA eikä MIEHEN tahdosta, VAAN Jumalasta.** Juuri näin. Tuo 13 jae kertoo sen selvästi, että uudestisyntynyt ihminen on Jumalasta, mutta uudestisyntynyt on miehen tahdosta. Uudestisyntynyt on Pyhä.

        Samalla siinä tulee perhesuunnittelu, lapsi syntyy miehen, ei seurakunnan tahdosta.

        Jakeessa 12 on Johanneksen ”luomiskertomuksen” helmi, - joka ottaa vastaan Jeesuksen, on Jumalan Lapsi, ei kukaan muu.

        Sama on kasteessa, ihminen itse ottaa kasteen vastaan ja kastattaa itsensä Kristukseen, mutta kun lapsen isä sitä vaatii vauvalle, Hänet kastetaan VAIN SEURAKUNTAAN, Kristus ohitetaan. Kysymyksessä on vain poliittinen teko.

        1.Kor 1:28-312

        "28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
        29 ETTEI MIKÄÄN LIHA VOISI KERSKATA JUMALAN EDESSÄ.
        30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
        31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra"." ** Juuri tuo viisaus, joka kohtaa meitä Kristuksessa, on hyvin etäistä lahkoille, jotka vaalivat omia, lihan sääntöjään.

        Hyvä kirjoitus.

        Kes.

        Matt. 15:6

        "Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden."

        Jos Uuden testamentin kaste jää puuttumaan kokonaan, ja Paholainen on riemuissaan, kun ihminen ei pääse uskossa kasvamaan ja kiusauksen yläpuolelle, eikä saa veden tuomaa todistusta uskostaan.

        1.Joh. 5

        "Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
        7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
        8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä."

        Matt. 3:15

        "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle. "

        Paavali ei ollut suurpiirteinen kasteen suhteen, vaan otti asian esille heti, kun tapasi kastamattomia:

        Ap.t. 19

        "1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
        2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
        3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
        4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
        5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
        6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
        7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä."

        Vielä voidaan huomioida, että miesten lapsia eikä edes vaimoja ei kastettu, vain uskovat miehet. Paavali tiesi, että oli vain yksi kaste, mitä ei tarvitse uusia se on kaste; Jeesuksen nimeen: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Kun miehet sanoivat: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".

        Ja Paavali tiesi, että ihminen on ymmärtävässä iässä kun hänet voidaan kastaa, ja kastekaavassa on aina mainittu myös Pyhä Henki. Kysyi Paavali heti kasteesta: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?

        Seuraamukset olivat suuret! Miehet täyttyivät Pyhällä Hengellä ja ennustivat, puhuivat kielillä....

        Ja Jumalan sana menestyi! Ja uskosta Jeesukseen tuli iloinen asia, Efesoon syntyi seurakunta, mikä sai nimensä Raamattuun!

        Ef. 1
        "Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. 2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! 3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, 4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
        5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, 6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,"

        http://www.tv7.fi/vod/vodSearchResults.html

        "Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden." ** Pitääköhän ensin tietää, kenelle Jeesus tässä puhuu?
        Hän puhuu juutaslaille, jotka tekevät kaiken Mizvoihin sidoksissa. Kasteeseen sillä ei ole merkitystä, sillä kastetta ei käytetty ennekuin kastettiin Jeesukseen, Kirutukseen upottamalla. Ensimmäisen kerran v. 33.
        Kasteen uupuminen on uskosta kiinni, ellei tunnusta Jeesusta Kristukseksi, Herraksi, kukaan ei kasta ihmistä. Kastaminen ei ole papin, vaan kristityn veljen tehtävä.

        Paavali ei ollut suurpiirteinen kasteen suhteen, vaan otti asian esille heti, kun tapasi kastamattomia: ** Juuri näin. Hän olisi kummajainen jos ilmestyisi VL seuroihin, kysymys olisi heti, kuka haluaa kasteelle? Mutta kun ei suulla Kristusta tunnusteta, Hän ei kastaisi.

        Vielä voidaan huomioida, että miesten lapsia eikä edes vaimoja ei kastettu, vain uskovat miehet. Paavali tiesi, että oli vain yksi kaste, mitä ei tarvitse uusia se on kaste; Jeesuksen nimeen: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Kun miehet sanoivat: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan". ** Kyllä kasteltiin myös naisia ja lapsia, vauvoista ei puhuta mitään.
        Joh. 3:26
        Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, JA KAIKKI MENIVÄT HÄNEN TYKÖNSÄ

        Samoin, kun sadan päämies löysi Jeesuksen, niin silloin kastettiin koko suku koska myös He tulivat uskoon Jeesukseen.
        Apt 16.
        30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?"
        31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, SINÄ JA SINUN PERHEKUNTASI."
        32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.

        Kristityn tavan mukaan Heidät samon tein kastettiin.

        Ja Paavali tiesi, että ihminen on ymmärtävässä iässä kun hänet voidaan kastaa, ja kastekaavassa on aina mainittu myös Pyhä Henki. Kysyi Paavali heti kasteesta: "Millä kasteella te sitten olette kastetut? ** Kasteelle todella tullaan itse, kihlautumaan Kristukseen ja saamaan Hänen ruumiinsa omaansa. Vanha ruumis jää veden alle ja uuteen ruumiiseen ei synti tartu, härnää kyllä.

        Seuraamukset olivat suuret! Miehet täyttyivät Pyhällä Hengellä ja ennustivat, puhuivat kielillä.... ** Amen. Puhuuko vauva sen jälkeen, kun ripotellaan.

        Juuri näin. Kun viemme sanaa pakanoille, Jeesuksesta tietämättömille, ensin tulee usko ja luottamus Jeesukseen Messiaana, sitten vasta tulee seurakunta.
        SRK;ssa on juuri toin päin.

      • Leksa-Veksa
        Näin on kirjoitti:

        lopun aikana tulee lahko, joka yrittää monopolisoida uskon itselleen.
        Siinä ennustetaan SRK:n synty:

        Matt 11:12
        "Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan ja
        hyökkääjät tempaavat sen itselleen."

        Nämä eivät sallisi kenenkään pääsevän sisälle Jumalan valtakuntaan muutoin kuin itsekeksimänsä
        tekniikan kautta.

        Raamatusta löytyy aina jokaiselle oppirakenteelle puolustus, kun halutaan nälväistä muita.
        Raamattu ei ole yksiselitteinen teos, siitä löytyy aina uusia viisauksia.
        Jokaiselle uskonnolle löytyy sopivat oppirakennelmat ja selitykset. Mitään yhtä ainoaa ja oikeaa ei siis ole.

      • suoraselkä
        Kesitas kirjoitti:

        Matt. 15:6

        "Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden." ** Pitääköhän ensin tietää, kenelle Jeesus tässä puhuu?
        Hän puhuu juutaslaille, jotka tekevät kaiken Mizvoihin sidoksissa. Kasteeseen sillä ei ole merkitystä, sillä kastetta ei käytetty ennekuin kastettiin Jeesukseen, Kirutukseen upottamalla. Ensimmäisen kerran v. 33.
        Kasteen uupuminen on uskosta kiinni, ellei tunnusta Jeesusta Kristukseksi, Herraksi, kukaan ei kasta ihmistä. Kastaminen ei ole papin, vaan kristityn veljen tehtävä.

        Paavali ei ollut suurpiirteinen kasteen suhteen, vaan otti asian esille heti, kun tapasi kastamattomia: ** Juuri näin. Hän olisi kummajainen jos ilmestyisi VL seuroihin, kysymys olisi heti, kuka haluaa kasteelle? Mutta kun ei suulla Kristusta tunnusteta, Hän ei kastaisi.

        Vielä voidaan huomioida, että miesten lapsia eikä edes vaimoja ei kastettu, vain uskovat miehet. Paavali tiesi, että oli vain yksi kaste, mitä ei tarvitse uusia se on kaste; Jeesuksen nimeen: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Kun miehet sanoivat: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan". ** Kyllä kasteltiin myös naisia ja lapsia, vauvoista ei puhuta mitään.
        Joh. 3:26
        Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, JA KAIKKI MENIVÄT HÄNEN TYKÖNSÄ

        Samoin, kun sadan päämies löysi Jeesuksen, niin silloin kastettiin koko suku koska myös He tulivat uskoon Jeesukseen.
        Apt 16.
        30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?"
        31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, SINÄ JA SINUN PERHEKUNTASI."
        32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.

        Kristityn tavan mukaan Heidät samon tein kastettiin.

        Ja Paavali tiesi, että ihminen on ymmärtävässä iässä kun hänet voidaan kastaa, ja kastekaavassa on aina mainittu myös Pyhä Henki. Kysyi Paavali heti kasteesta: "Millä kasteella te sitten olette kastetut? ** Kasteelle todella tullaan itse, kihlautumaan Kristukseen ja saamaan Hänen ruumiinsa omaansa. Vanha ruumis jää veden alle ja uuteen ruumiiseen ei synti tartu, härnää kyllä.

        Seuraamukset olivat suuret! Miehet täyttyivät Pyhällä Hengellä ja ennustivat, puhuivat kielillä.... ** Amen. Puhuuko vauva sen jälkeen, kun ripotellaan.

        Ja Jumalan sana menestyi! Ja uskosta Jeesukseen tuli iloinen asia, Efesoon syntyi seurakunta, mikä sai nimensä Raamattuun!

        Juuri näin. Kun viemme sanaa pakanoille, Jeesuksesta tietämättömille, ensin tulee usko ja luottamus Jeesukseen Messiaana, sitten vasta tulee seurakunta.
        SRK;ssa on juuri toin päin.

        Mutta tarkoitin vain Ap.t. 19:1-6 tapausta, siinä ei ollut puhuta kuin miehistä sillä kertaa.

        On hyvä, että miehet antaa, esimerkkiä uskossa Jeesukseen ja kasteen ottamisessa.

        Mutta tarkoitin vain Ap.t. 19:1-6 tapausta, että siinä ei ollut sattumalta kuin miehiä sillä kertaa.

        On hyvä, että miehet antaa, esimerkkiä uskossa Jeesukseen ja kasteen ottamisessa.

        Muistamme, että Johannes oli nuorukainen, Jeesuksen yksi opetuslapsi ja apostoli. Purppuranmyyjä Lyydian (nainen) ja hänen kodissa uskoon tulleet "veljet" kastettiin.

        Ap. t. 16:40 "Niin he lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he lähtivät pois."

        Uskon henkilökohtaisen uskon omistaminen on ainut tie saada yksi ja pätevä Uuden Liiton kaste, mikä toimitettiin aina upottamalla kastettava kokonaan veteen. Raamattu toistaa, että he astuivat veteen ja astuivat vedestä ylös.

        Ap. t. 8:39

        "Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten"

        Ilokin puuttuu, niiltä, jotka eivät ole antaneet tai ottaneet tätä Uuden Liiton vanhan elämän hautaamista kuolemaan.

        Room. 6

        "Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
        2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
        3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme KASTETUT Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
        4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan HAUDATUT KASTEEN KAUTTA KUOLEMAAN, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
        6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että SYNNIN ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
        7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
        8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,9 tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. 10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. 11 NIIN TEKIN pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. 12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, 13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. 14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ETTE OLE LAIN ALLA , VAAN ARMON ALLA.
        15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
        16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
        17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
        18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
        19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi PYHITYKSEEN.
        20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
        21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
        22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on TEIDÄN hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. 23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

      • O'Hoi
        suoraselkä kirjoitti:

        pappi ja vanhemmat määräävät ajankohdan.
        pappi suorittaa vettä päähän vauvakasteen. (ei Raamatun tapa kastaa)
        pappi kerskuu, että olen hänet kastanut.

        Kun tulaan Jumalan lapseksi se on Jumala työ kokonaan, ihmisen osa on hyväksyä kutsu ja lahja itselleen.

        Joh. 1:11-15

        "11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka OTTIVAT hänet (Jeesuksen) vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka USKOVAT hänen nimeensä,
        13 jotka EIVÄT OLE syntyneet VEDESTÄ EIKÄ LIHAN TAHDOSTA eikä MIEHEN tahdosta, VAAN Jumalasta.

        14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."

        1.Kor 1:28-312

        "28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
        29 ETTEI MIKÄÄN LIHA VOISI KERSKATA JUMALAN EDESSÄ.
        30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
        31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra"."

        Miettikää itse Raamatun sanan edessä!

        Ap. t. 4:19

        "Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille ja sanoivat: "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa;"

        Onko vauvalla Pyhä Henki?

      • etsivä-xx
        suoraselkä kirjoitti:

        Matt. 15:6

        "Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden."

        Jos Uuden testamentin kaste jää puuttumaan kokonaan, ja Paholainen on riemuissaan, kun ihminen ei pääse uskossa kasvamaan ja kiusauksen yläpuolelle, eikä saa veden tuomaa todistusta uskostaan.

        1.Joh. 5

        "Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
        7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
        8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä."

        Matt. 3:15

        "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle. "

        Paavali ei ollut suurpiirteinen kasteen suhteen, vaan otti asian esille heti, kun tapasi kastamattomia:

        Ap.t. 19

        "1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
        2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
        3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
        4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
        5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
        6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
        7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä."

        Vielä voidaan huomioida, että miesten lapsia eikä edes vaimoja ei kastettu, vain uskovat miehet. Paavali tiesi, että oli vain yksi kaste, mitä ei tarvitse uusia se on kaste; Jeesuksen nimeen: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Kun miehet sanoivat: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".

        Ja Paavali tiesi, että ihminen on ymmärtävässä iässä kun hänet voidaan kastaa, ja kastekaavassa on aina mainittu myös Pyhä Henki. Kysyi Paavali heti kasteesta: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?

        Seuraamukset olivat suuret! Miehet täyttyivät Pyhällä Hengellä ja ennustivat, puhuivat kielillä....

        Ja Jumalan sana menestyi! Ja uskosta Jeesukseen tuli iloinen asia, Efesoon syntyi seurakunta, mikä sai nimensä Raamattuun!

        Ef. 1
        "Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. 2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! 3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, 4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
        5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, 6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,"

        http://www.tv7.fi/vod/vodSearchResults.html

        Paavali tiesi, että oli vain yksi kaste, mitä ei tarvitse uusia se on kaste; Jeesuksen nimeen: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.

        Ja kun meidät on kastettu Isan ja Pojan ja Pyhän Hengen nimiin, ei kastetta uusita.

        Ja raamatunkohta mat. 15:6, jolla haluat todistaa kasteen pätemättömäksi perinnäistavaksi ei liity tähän kasteasaian yhteyteen ollenkaan.

        Kirjoitat lisäksi "Vielä voidaan huomioida, että miesten lapsia eikä edes vaimoja ei kastettu, vain uskovat miehet. "
        Ja nyt et sitten tällä puheellasi ole ilmeiseti hyväksymässä naisiakaan kasteelle.

        Kerropa nyt sitten kaikki ne kohdat, joissa Raamatussa kastetaan naisia. Odotan todellakin nyt niitä kohtia missä yksiselitteisesti sanotaan, että on kastettu nainen tai naisia.

    • entinneneses

      .ulkonaisen toimituksen!

      .."Tärkeämpi tätä kielitieteellistä on kuitenkin oleellinen ero Jeesuksen ja Kristuksen välillä, sillä jos emme sitä tunne, emme tunne kristinuskon olemusta. Oleellinen ero on näet henkinen tosiseikka, joka selviää kristitylle vasta kokemuksen kautta. Siitä voidaan kyllä puhua, mutta sanat jäävät sanoiksi, kunnes saavat henkeä ja elämää kunkin yksilön omassa kokemuksessa.

      Jeesus sai nimen Kristus vasta kasteensa jälkeen. Minkätähden? Mitä merkillistä tapahtui kasteessa?
      Sen evankeliumi meille tarkasti selittää, kuvatessaan Jeesuksen oman kokemuksen kasteen ohella ja kertoessaan, kuinka Johannes Kastaja selvänäköisesti oli todistajana siitä osallinen. Korkein henkimaailma avautui Jeesuksen sisäiselle näkemykselle ja (Isän Jumalan) ääni taivaista kuului: "sinä olet minun rakas poikani, jonka tänään olen synnyttänyt."

      Kasteessa siis syntyi jotakin. Jeesusko? Ei suinkaan, koska Jeesus jo kolmekymmentä vuotta aikaisemmin oli syntynyt. Vaan mikä se syntyi? Niinkuin evankeliumi kertoo: Jumalan poika.

      Jumalan poika siis syntyi, mutta missä ja millä tavalla? Henkisellä tavalla, fyysisille silmille näkymättömästi Jeesuksen omassa sielussa.

      Tämä on kristinuskon kulmakivi: Jumalan poika, joka syntyi Jeesuksen, ihmisen, sielussa. Siitä se sai alkunsa, voimansa ja sisällyksensä. Vähän kristinuskoa vielä tunnetaan. Luullaan, että Jeesus Natsarealainen on historiassa ainoa, jota Jumala on pojakseen nimittänyt; otaksutaan kristinuskon olevan siinä, että Jeesusta palvotaan Jumalan poikana ja Jumalana, maailman ja ihmiskunnan vapahtajana. Ja kuitenkin asia on päinvastoin.

      Kristinusko on uskoa ja luottamusta siihen, että Jeesus oli "esikoinen", edelläkävijä, että hän ikäänkuin näytti tien ja itse oli tie, toisin sanoen, että se, mitä Jeesus sai kokea, voi ja täytyy jokaisen todellisen kristityn kokea. Ei ole vielä "kristitty" eikä varsinaisesti Jeesuksen seuraaja"..

      Lainattu: "Jeesus vs. Kristuksen ero".

      • suoraselkä

        Jeesusta ei kannettu vauvana kasteelle lupaa kysymättä, vaan hän itse TULI kasteelle Jordanille ja vahvisti Uuden Liiton kasteen omalla esimerkillään
        Matt. 3:13-

        "13 Silloin Jeesus TULI Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
        14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
        15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, NOUSI HÄN KOHTA VEDESTÄ, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
        17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt"."

        Luuk. 4:1-4, 13-14

        "1 Sitten Jeesus TÄYNNÄ Pyhää Henkeä palasi Jordanilta; ja Henki kuljetti häntä erämaassa,
        2 ja perkele kiusasi häntä neljäkymmentä päivää. Eikä hän syönyt mitään niinä päivinä, mutta kun ne olivat päättyneet, tuli hänen nälkä.
        3 Niin perkele sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin sano tälle kivelle, että se muuttuu leiväksi".
        4 Jeesus vastasi hänelle: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä'."12 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sanottu on: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi'." ....
        13 Ja kun oli kaiken kiusattavansa kiusannut, poistui perkele hänen luotaan ajaksi.
        14 Ja Jeesus palasi Hengen voimassa Galileaan; ja sanoma hänestä levisi kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin."

        Jeesus teki ihmisiä opetuslapsiksi ja sitten vasta kastoi heidät:

        Joh. 4:1

        "1 Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes"

      • .."Tärkeämpi tätä kielitieteellistä on kuitenkin oleellinen ero Jeesuksen ja Kristuksen välillä, sillä jos emme sitä tunne, emme tunne kristinuskon olemusta. Oleellinen ero on näet henkinen tosiseikka, joka selviää kristitylle vasta kokemuksen kautta. Siitä voidaan kyllä puhua, mutta sanat jäävät sanoiksi, kunnes saavat henkeä ja elämää kunkin yksilön omassa kokemuksessa. ** Juuri näin, Jeesus oli ihminen Jeesus ja Kristus ON Elohiim.

        Jeesus sai nimen Kristus vasta kasteensa jälkeen. Minkätähden? Mitä merkillistä tapahtui kasteessa? **** Ei saanut. Vasta kuoleman voiton jälkeen. Kasteessa Hän sai Pyhän Hengen Voitelun.

        Sen evankeliumi meille tarkasti selittää, kuvatessaan Jeesuksen oman kokemuksen kasteen ohella ja kertoessaan, kuinka Johannes Kastaja selvänäköisesti oli todistajana siitä osallinen. ** Sinun pitää ottaa myös se huomioon, että Jeesus kastettiin Johanneksen kasteella, eikä voitu kastaa Kristukseen, kuten pabtizoo kasteella.

        Korkein henkimaailma avautui Jeesuksen sisäiselle näkemykselle ja (Isän Jumalan) ääni taivaista kuului: "sinä olet minun rakas poikani, jonka tänään olen synnyttänyt." ** Juuri näin, se oli Jumalan ääni AINANA KERTANA 2,500 VUOTEEN. Vaikka moni VL kertoo – Jumala kertoi minulle??

        Kasteessa siis syntyi jotakin. Jeesusko? Ei suinkaan, koska Jeesus jo kolmekymmentä vuotta aikaisemmin oli syntynyt. Vaan mikä se syntyi? Niinkuin evankeliumi kertoo: Jumalan poika. ** Et ole perillä kasteesta rahtuakaan. Aivan hukassa.

        Nyt kun kastamme Jeesuksen ( ei Johanneksen ) mukaan, jää ihmisen vanha ruumis veden alle ja uusi luomus, Kristus ruumis nousee vedestä ylös, ja se kaste on Kristukseen, eikä kuten EvLut kirkko, - tähän seurakuntaan. Seurakuntaa siunataan Raamatun mukaan, kaste on Kristukseen UT;n mukaan.

        Puhun kokemuksesta. kastettuna ja kastajana.

        Jumalan poika siis syntyi, mutta missä ja millä tavalla? Henkisellä tavalla, fyysisille silmille näkymättömästi Jeesuksen omassa sielussa. ** Lopeta jo tuo soopa.

        Tämä on kristinuskon kulmakivi: Jumalan poika, joka syntyi Jeesuksen, ihmisen, sielussa. .** Voihan Vitalis. Jeesus syntyi kuten sinäkin, synnyttimen kautta.

        Siitä se sai alkunsa, voimansa ja sisällyksensä. ** Mitähän voimaa Vulvasta saa??

        Vähän kristinuskoa vielä tunnetaan. ** Vaikuttaa todella siltä. Opettele, ennekuin kirjoita mitään.

        Luullaan, että Jeesus Natsarealainen on historiassa ainoa, jota Jumala on pojakseen nimittänyt; otaksutaan kristinuskon olevan siinä, että Jeesusta palvotaan Jumalan poikana ja Jumalana, maailman ja ihmiskunnan vapahtajana. Ja kuitenkin asia on päinvastoin. ** Niinkö luullaan. Jeesus on AINUTKERTINEN POIKA, EI VAIN VAPAHTAJA VAAN HERRA, MESSIAS.

        Kristinusko on uskoa ja luottamusta siihen, että Jeesus oli "esikoinen", edelläkävijä, että hän ikäänkuin näytti tien ja itse oli tie, toisin sanoen, että se, mitä Jeesus sai kokea, voi ja täytyy jokaisen todellisen kristityn kokea. Ei ole vielä "kristitty" eikä varsinaisesti Jeesuksen seuraaja".. ** Etkä varmaan tulekaan. Ei taida olla Sinun juttu, anna vain olla.

        Kes.

      • suoraselkä kirjoitti:

        Jeesusta ei kannettu vauvana kasteelle lupaa kysymättä, vaan hän itse TULI kasteelle Jordanille ja vahvisti Uuden Liiton kasteen omalla esimerkillään
        Matt. 3:13-

        "13 Silloin Jeesus TULI Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
        14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
        15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
        16 Kun Jeesus oli kastettu, NOUSI HÄN KOHTA VEDESTÄ, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
        17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt"."

        Luuk. 4:1-4, 13-14

        "1 Sitten Jeesus TÄYNNÄ Pyhää Henkeä palasi Jordanilta; ja Henki kuljetti häntä erämaassa,
        2 ja perkele kiusasi häntä neljäkymmentä päivää. Eikä hän syönyt mitään niinä päivinä, mutta kun ne olivat päättyneet, tuli hänen nälkä.
        3 Niin perkele sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin sano tälle kivelle, että se muuttuu leiväksi".
        4 Jeesus vastasi hänelle: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä'."12 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sanottu on: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi'." ....
        13 Ja kun oli kaiken kiusattavansa kiusannut, poistui perkele hänen luotaan ajaksi.
        14 Ja Jeesus palasi Hengen voimassa Galileaan; ja sanoma hänestä levisi kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin."

        Jeesus teki ihmisiä opetuslapsiksi ja sitten vasta kastoi heidät:

        Joh. 4:1

        "1 Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes"

        voidaan sanoa, vaikka kaste oli eri, kun Jeesusken kuoleman jölkeen, mutta se kelpasi jumalale, mutta ei Luterilaisille.

        Kes.

      • 13x9

        meille esimerkkinä. Jumala tahtoi näyttää, että Kristuksessa on se uuden liiton voima, veden ja veren kautta, jota pyhä henki oli todistamassa. Ensin usko (Mark. 16:16-19) sitten kaste (Matt 28:19-20). Lapsi ei pelastu uskonsa tähden, vaan siksi, että on viaton (osa Jumalaa).

        Yleinen harha - "Jokainen ihminen on perisynnin takia erossa Jumalasta" - Ei ole! koska Kristus on sovittanut kaikkien synnit ja tehnyt pelastuksen mahdolliseksi, niille jotka haluavat uskoa vaikka "kuitekin" lankeavat.
        Kaikki tarvitsevat Jumalan armoa ja ne jotka taas ovat ajautuneet epäuskoon tarvitsevat uudestisyntymistä.

    • ttkk

      Kirkon, luterilaisten kastekäytäntö on apostolinen

      Kastetodistus

      Raamatussa kirjoitettu: "Kahden eli kolmen todistuksella asia pätevä."

      Tertulianus vanhalla iällään muutti mielensä kasteasiassa monuslaisen harhan haihduttua ja kehoitti vanhempia viemään lapsensa kasteelle, nuhdellen heitä, 'minkä tähden he lykkäävät lapsiensa kasteen myöhemmäksi'. Löytyy kirjoituksesta Tertulianuksen kirjoituksesta Baptismos, josta löytyy englanninkielinen käännös.

      Lastenkastamisen apostolisuudesta todistavat: Origenes:'Lastenkastaminen on apostolinen käytäntö.' Ja

      Augustinus:'Kirkko on saanut apostoleita tavan kastaa lapsia.'

      Sekä Tertulianus vanhalla iällään nuhteli vanhempia, jotka lykkäsivät lasten kastamista, ja kehoitti heitä viemään lapset pikaisesti kasteelle.
      Tuossahan on jo kaksi eli kolme todistusta lastenkastamisen apostolisuudesta.
      Joten asiassa ei pitäisi olla enää epäselvyyttä. Eli

      Mooses: "Kahden eli kolmen todistuksella asia pätevä."

      Hebrealaiskirje

      10-luku

      25. "Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.
      26. Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä,
      27. Vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.
      28. Jos joku Moseksen lain rikkoo, hänen pitää ilman armoa kuoleman kahden taikka kolmen todistajan kautta.
      29. Kuinka paljoa enemmän rangaistuksen te luulette sen ansainneen, joka Jumalan Pojan jaloilla tallaa ja Testamentin veren saastuttaa, jonka kautta hän pyhitetty on, ja armon Henkeä pilkkaa?
      30. Sillä me tunnemme hänen, joka sanoi: minun on kosto, minä tahdon kostaa, sanoo Herra; ja taas: Herra on kansansa tuomitseva.
      31. Hirmuinen on langeta elävän Jumalan käsiin."

      Didakhe'ssa(Apostolinen opetus) on mainittu kastekäytännöt, jossa valelukastekkin on mainittu käytännöksi, jos on vähän vettä tai muuten vaikeat olot.

      • Totuus esiin

        uskovien kasteen puolesta:

        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Ap 18:8
        "Mutta synagoogan esimies Krispus, ja koko hänen perhekuntansa uskoivat, niin myös monet korint-
        tilaiset uskoivat, ja hedät kastettiin."

        Ap 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja
        Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

        Koska vauvoista ei ole mitään mainintaa Raamatussa, täytyy turvautua noihin "kirkko-isiin,"
        jotka opettivat muitakin Raamatun vastaisia oppeja, kuten Neitsyt Marian palvonta,
        kiirastuli-oppi, aneet, paavin valta ym.
        Tuo kirkko-isä Origene uskoi mm sieluna vaellusoppiin!

      • Raamatussa kirjoitettu: "Kahden eli kolmen todistuksella asia pätevä." ** Missä yhteydessä se liitetään kasteeseen?` Raamatussa ( VT) ei ole kastetta.

        Tässä Luterilaisessa kasteessa kastetaan vain SEURAKUNTAAN, JÄSEN, ei muuta. Siinä ei ole U- Liiton kasteella mitään tekemistä.

        Mooses: "Kahden eli kolmen todistuksella asia pätevä." ** Kastettiinko Mooses?

        25. "Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.
        26. Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä,
        27. Vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.
        28. Jos joku Moseksen lain rikkoo, hänen pitää ilman armoa kuoleman kahden taikka kolmen todistajan kautta. ** Juuri näin, joka käyttää Mooseksen lakia, on pois- poikennut Kristuksesta ja ei peri Jumalan Valtakuntaa.

        Missään Mooses ei puhunut kasteesta.

        Kaikki kastetta tukevat kuuluivat 300 luvulta lukien temppeliherrojen veljespiiriin, joka on sama kun nyt vapaa muurarit. Saatana on Heidän johtaja.

        Tiedoksi.

        Kes.

      • Leksa-Veksa
        Kesitas kirjoitti:

        Raamatussa kirjoitettu: "Kahden eli kolmen todistuksella asia pätevä." ** Missä yhteydessä se liitetään kasteeseen?` Raamatussa ( VT) ei ole kastetta.

        Tässä Luterilaisessa kasteessa kastetaan vain SEURAKUNTAAN, JÄSEN, ei muuta. Siinä ei ole U- Liiton kasteella mitään tekemistä.

        Mooses: "Kahden eli kolmen todistuksella asia pätevä." ** Kastettiinko Mooses?

        25. "Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.
        26. Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä,
        27. Vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.
        28. Jos joku Moseksen lain rikkoo, hänen pitää ilman armoa kuoleman kahden taikka kolmen todistajan kautta. ** Juuri näin, joka käyttää Mooseksen lakia, on pois- poikennut Kristuksesta ja ei peri Jumalan Valtakuntaa.

        Missään Mooses ei puhunut kasteesta.

        Kaikki kastetta tukevat kuuluivat 300 luvulta lukien temppeliherrojen veljespiiriin, joka on sama kun nyt vapaa muurarit. Saatana on Heidän johtaja.

        Tiedoksi.

        Kes.

        Viittaan tämän aihepiirin kohtiin: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9453431/46719176 ja
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9453431/46745166.

        Voisitko antaa lisätietoja tästä,. että onko apostolit antaneet kirkolle luvan kastaa lapsetkin.Mille kirkolle tämä ensin annnettiin, eikai vaan ollut katolinen kirkko. Epäilen kyllä tätä tarinaa

      • Leksa-Veksa
        Totuus esiin kirjoitti:

        uskovien kasteen puolesta:

        Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Ap 18:8
        "Mutta synagoogan esimies Krispus, ja koko hänen perhekuntansa uskoivat, niin myös monet korint-
        tilaiset uskoivat, ja hedät kastettiin."

        Ap 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja
        Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

        Koska vauvoista ei ole mitään mainintaa Raamatussa, täytyy turvautua noihin "kirkko-isiin,"
        jotka opettivat muitakin Raamatun vastaisia oppeja, kuten Neitsyt Marian palvonta,
        kiirastuli-oppi, aneet, paavin valta ym.
        Tuo kirkko-isä Origene uskoi mm sieluna vaellusoppiin!

        Vai semmoinen herra se tämä kirkko-isä Origene on ollut, että uskoi sielunvaellusoppiin, vaan niinhän sitä uskotaan meillä lestadiolaisuudessakin. Kun ihminen kuolee, niin uskovain sielut menee jonnekkin tuntemattomaan paikkaan odottelemaan rauhassa päästäkseen taas yhtymään ruumiiseen ja syntisten sielut taas menee vaivanpaikkaan vapisemaan, siis kiirastuleen. Ja kyllähän neitsyt mariaa palvellaan ortodoksisessa kirkossa. Aneet on ollut kristillisen kirkon tapa jaella syntejä anteeksi, mutta nyt niitä jaellaan eri tavoin, Jeesuksen veren ja nimen voimalla.

        Minua kiinnostaa nyt tässä kovassa väittelyssä saada tietää, mihin perustuu kirkon ja lestadiolaisuuden oppi, että lapsikaste on apostolien toimesta annettu kirkolle uudeksi tavaksi ja vallaksi.
        Mitä siis tiedämme apostolien opettaneen lapsikasteesta? Kirkkoisä Tertillianus kuitenkin tällaista väittää.

      • uusi pääkonttori

        rakennettiin vanhan lääninsairaalan ruumishuoneen viereen jotta aikanaan ainaki jumalanhuoneenhallituksen ruumiit ja sielut pääsevät yhtymään - matkaetu matkaveljillä? ja -sieluilla kimppakyyti ;D
        kasti- ja kahtiajako tuossaki suhteesa - veljet pitää huolen omistaan

      • Leksa-Veksa kirjoitti:

        Viittaan tämän aihepiirin kohtiin: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9453431/46719176 ja
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9453431/46745166.

        Voisitko antaa lisätietoja tästä,. että onko apostolit antaneet kirkolle luvan kastaa lapsetkin.Mille kirkolle tämä ensin annnettiin, eikai vaan ollut katolinen kirkko. Epäilen kyllä tätä tarinaa

        Lapsikaste otettiin mukaan ensi askeleina sitoa ihminen Poliittisen vallan alle niin, että vallankäyttäjät voivat vedota siihen, että keskenään on ”vala”.

        Myöhemmin koko seurakunta otettiin maallisen vallan alle, Roomassa.

        On ilmeistä, että kirkkoisä Tertullianus on tämän pakanallisuuden takana ja VÄITTI noin vuodelta 200 jaa. olevasta kirjoituksesta De baptismo, että lapsikaste on vanha apostolinen tapa. Moni, etupäässä köyhät innostuivat siitä.

        Kirjoituksissa on Hänen De babtizoo vanhimpia, mitä on talatioitu.

        T;n opissa puuttuu kokonaisuudessaan kasteen Pyhyys, ja järjestys; Uskon omakohtainen tunnustaminen–kaste-järjestyksestä. Siis ensin julistus, sitten uskon tunnustaminen suulla, sitten kaste.

        Näin minä sen näen.

        Kes.

      • Totuus esiin
        Leksa-Veksa kirjoitti:

        Viittaan tämän aihepiirin kohtiin: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9453431/46719176 ja
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9453431/46745166.

        Voisitko antaa lisätietoja tästä,. että onko apostolit antaneet kirkolle luvan kastaa lapsetkin.Mille kirkolle tämä ensin annnettiin, eikai vaan ollut katolinen kirkko. Epäilen kyllä tätä tarinaa

        vauvakastetta, joten he eivät voineet antaa siitä mitään ohjetta.

        Didakhee, eli Kahdentoista apostolinen oppi vuodelta 110 jKr, kertoo miten kaste on suoritettava.
        Siinä kehoitetaan kastettavaa paastoamaan ennen kastetapahtumaa, joten vauvalta ei
        sellaista voi vaatia:

        Toinen osa (luvut 7-10) alkaa kasteohjeilla. Kaste on toimitettava "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" juoksevassa vedessä. Jos sellaista ei ole käytettävissä, tulee kastaa kylmään tai jopa lämpimään veteen. Kasteen ottavan ja kastajan sekä mahdollisuuksien mukaan kaikkien tilaisuuteen osallistuvien tulee paastota päivä tai kaksi ennen kastetta. Jos vesi ei riitä upotuskasteeseen, sitä voidaan valella kolme kertaa päähän."

        kun suoraselkä ei ole vastannut.

        Onko vauvalla Pyhä Henki?

      • Totuus esiin
        O'Hoi kirjoitti:

        kun suoraselkä ei ole vastannut.

        Onko vauvalla Pyhä Henki?

        johan Raamattu ei anna suoraa vastausta, mutta itse olisin sillä kannalla, että vauva ei tarvitse vielä
        Pyhää Henkeä, koska hän on viattomuuden tilassa.

        Gal 3:2
        "Lain teoistako saitte Pyhän Hengen, VAI USKOSSA KUULEMISESTA."

        Osaako vauva kuunnella uskossa?

        Luuk 11:13
        "Kuinka paljoa ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä
        Häneltä anovat."

        Osaako vauva anoa Pyhää Henkeä??

        Tokihan kerrotaan, että Johannes Kastaja täytettiin PH:llä jo äitinsä kohdussa, mutta tuskin
        tällaisesta poikkeustapauksesta voidaan tehdä oppia.

        Koska Pyhä Henki annetaan meille sitä varten, että saamme voiman kilvoitella uskon tiellä ja
        voiman todistaa uskostamme, niin eihän vauva tarvitse vielä sellaista voimaa.

        Ap 1:2
        "Vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman ja tulette olemaan minun todistajiani..."

        Ev. lut. kirkon oppi, että vauva saa Pyhän Hengen kasteessa, on täysin vastoin Jumalan sanaa!
        Pyhää Henkeä ei kukaan pappi voi komentaa eikä jakaa kenellekkään.

        Pyhää Henkeä, koska hän on viattomuuden tilassa. ** Amen, Amen, Amen.
        Johannes kastajalla oli tehtävä, - RAIVATA TIE SERKULLEEN. Sama tilanne oli myös Jeesuksella, PH oli mukana alusta lähtien, mutta Heillä oli tehtävä, joka on maailman tärkein.

        Hienoa, kun olet tullut palstalle, Sinä rikastutat meitä kaikkia.
        Kes.

      • Leksa-Veksa
        uusi pääkonttori kirjoitti:

        rakennettiin vanhan lääninsairaalan ruumishuoneen viereen jotta aikanaan ainaki jumalanhuoneenhallituksen ruumiit ja sielut pääsevät yhtymään - matkaetu matkaveljillä? ja -sieluilla kimppakyyti ;D
        kasti- ja kahtiajako tuossaki suhteesa - veljet pitää huolen omistaan

        Sinä kuoliaaksinaurattaja. Kylläkai se oli vain sattumaa. Varmaan heti hakivat vaan keskeistä paikkaa, jossa sekä rauhanyhdistys että keskusyhdistys olisivat lähekkäin toisiaan.

        Mutta näin sitä kumminkin uskotaan, että sielu/henki yhdistyy ylösnousemuksen päivänä takaisin ruumiiseen.
        Johan sitä kerrataan joka sunnuntain jumalanpalvelus tunnustustuksessa, että minä uskon ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään.
        Käsitteet ovat aika sekavia, sillä uskovaiset eivät tajua itsekkään mihin uskovat.
        Olen täällä koittanut kysellä pitemmän aikaa, kumpi sen iankaikkisen elämän perii, ruumis vai sielu, mutta vastaukset ovat olleet kauttarantain sitä sun tätä.

      • ukko 45
        Kesitas kirjoitti:

        johan Raamattu ei anna suoraa vastausta, mutta itse olisin sillä kannalla, että vauva ei tarvitse vielä
        Pyhää Henkeä, koska hän on viattomuuden tilassa. ** Amen, Amen, Amen.
        Johannes kastajalla oli tehtävä, - RAIVATA TIE SERKULLEEN. Sama tilanne oli myös Jeesuksella, PH oli mukana alusta lähtien, mutta Heillä oli tehtävä, joka on maailman tärkein.

        Hienoa, kun olet tullut palstalle, Sinä rikastutat meitä kaikkia.
        Kes.

        kovasti iloinnut nim. Totuus esiin mukaantulosta palstalle.

      • ukko 45 kirjoitti:

        kovasti iloinnut nim. Totuus esiin mukaantulosta palstalle.

        Teillä uudesyikastajilla on väärä vanhurskauttamisoppi! Kuinka hengellisesti kuollut ihminen voisi tehdä hengellisen ratkaisun?

        Sillä: "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus"
        Kauhistuttaa tuo oma vanhurskaus.

        Se taas, että kun usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta, sopii kastettuun lapseen erinomaisesti, että usko voisi säilyä, kasvaa ja tulla äänellisesti tunnustavaksi uskoksi.

        SRK:n vanhurskausoppi perustuu toisen ihmisen julistamaan synninpäästöön, eli Jumala on riippu-
        vainen ihmisten teoista!
        Vieläpä niin, että tuo toinen ihminen pitää olla vl!
        Lisäksi sanamuoto pitää olla oikea!

        Raamattu ei tunne tuollaista ihmistekoista vanhurskauttamista, vaan UT:n selvä ilmoitus on:
        Ap 10:43
        "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo Häneen, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta."

        Siinä ei tarvita mitään synninpäästön julistamista. Tokihan se voidaan tehdä, jotta epäilevä ihminen
        saa vahvistusta uskolleen.

        Jumala on kaikkivaltias eikä ole riippuvainen toisen ihmisen julistamasta synninpäästöstä!

        Jos hengellisesti kuollut ihminen ei voisi tehdä ratkaisua, niin miksi Paavali kehoittaa:
        Ap 17:30
        "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt Hän tekee tietäväksi, että
        kaikkien ihmisten kaikkialla ON TEHTÄVÄ PARANNUS"!!!

        Miksi Raamattu kehoittaa ihmistä OTTAMAAN VASTAAN PELASTUS:
        Joh 1:12
        "Mutta KAIKILLE, jotka ottivat Hänet vastaan, HÄN antoi voiman tulla Jumalan lapseksi; niille
        jotka uskovat Hänen nimeensä."

        Weha ei viitsi ajatella lainkaan, miten järjettömiä ovat hänen väitteensä:
        Miksi vl-seuroissa hengellisesti kuollut ihminen voi tehdä hengellisen ratkaisun jos se ei olisi
        ihmiselle mahdollista.
        Vai tekeekö siellä ratkaisun synninhädässä olevan puolesta toinen ihminen, kuten tapahtuu
        vauvakasteessa????

        Weha koettaa sovittaa yhteen kirkon epäraamatullista vauvakaste-opetusta ja SRK:n kehittämää
        kahden välimiehen oppia; tosin surkealla menestyksellä.
        Miten vauvalle julistetaan evankeliumia ja KUKA JULISTAA VAUVALLE SYNNINPÄÄSTÖN?????

      • Vierailevapuhuja
        weha kirjoitti:

        Teillä uudesyikastajilla on väärä vanhurskauttamisoppi! Kuinka hengellisesti kuollut ihminen voisi tehdä hengellisen ratkaisun?

        Sillä: "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus"
        Kauhistuttaa tuo oma vanhurskaus.

        Se taas, että kun usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta, sopii kastettuun lapseen erinomaisesti, että usko voisi säilyä, kasvaa ja tulla äänellisesti tunnustavaksi uskoksi.

        "Teillä uudesyikastajilla on väärä vanhurskauttamisoppi! Kuinka hengellisesti kuollut ihminen voisi tehdä hengellisen ratkaisun?

        Se taas, että kun usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta, sopii kastettuun lapseen erinomaisesti, että usko voisi säilyä, kasvaa ja tulla äänellisesti tunnustavaksi uskoksi. "

        Me kaikki olimme hengellisesti kuolleita, mutta Pyhä Henki herätti meidät julistetun Sanan kautta tajuamaan parannuksen ja ristin sovituksen tarpeen. Usko syntyi evankeliumin kuulemisesta ja meistä tuli uusia luomuksia ja samalla ristillä yhdessä Jeesuksen kanssa meidän vanha elämämme kuoli. Vanha elämä haudattiin sitten kasteen kautta kuolemaan ja uusi elämä, (uudessa luomuksessa) Jeesuksessa alkoi ja meistä tuli uskoa tunnustavia kristittyjä ja taivaan kansalaisia.

        Me emme rakentaneet mitään oman vanhurskauden varaan, vaan meille luettiin Jeesuksen vanhurskaus, jossa vain olemme otolliset Jumalalle. Emme voineet tuoda mitään omaa pyhyttä Herralle. Hänelle kelpasi vain meidän syntimme, jotka Hän otti vastaan ja antoi lahjaksi vanhurskauden vaatteen, jossa ei ole mitään omaa, kotikutoista, itserakennettua pyhyyttä, vaan ainoastaan yhden täydellisen ihmisen ja Jumalan pyhyys.

        Kun meidän vanha ihmisemme kuoli ristillä, tuli se pikaisesti haudata kasteen kautta kuolemaan, muutoinhan se alkoi haista! (Näin on monien ihmisten elämässä tänäänkin!)

        Minutkin kastettiin Kristukseen ollessani 11-vuotias lapsi tunnustettuani uskoni Jeesukseen.

        Pienet lapset ovat sellaisenaan otolliset Herrallemme, sanoihan hän: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä heidän on Taivastenvaltakunta" Meidän ei tarvitse lainkaan analysoida, uskovatko lapset tai onko heillä Pyhä Henki? Kun heillä on taivasten valtakunta heillä on silloin kaikki, mitä vain ihminen tarvitsee pelastuakseen!

      • Vierailevapuhuja kirjoitti:

        Kun Kerran sinunkin mukaasi lapset pääsevät taivaaseen, niin usko sinnekkin tulee olla. Aivan samoin pienokaiset kelpaavat myös kasteelle. Tarkempi paikka taivas on.

        ------------------------------------------------------------------------------------------------------------

        Totuus esiin, ei ole monenlaisia teitä vanhurkaiutamiseen, vaan yhdenlainen tie:

        2.Kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
        20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.

        erilainen näkemys lapsesta kuin perusluterilaisuudessa. Eli olette periaatteessa samaa mieltä kuin esim. helluntailaiset.

        Kun lapsi on Jumalalle otollinen, te näette että ei ole mitään syytä olla kastamatta lasta.
        Kun lapsi on Jumalalle otollinen, helluntailaiset siunaavat lapsen.

        Uskoisin, että vanhoillislestadiolaiset ajattelevat lapsen pääsevän taivaaseen, vaikka häntä ei olisi onnistuttu kastamaan esim. nopean kuoleman kohdatessa.

        Helluntailaiset uskovat lapsen pääsevän taivaaseen, vaikka häntä ei siunattaisikaan srk:n yhteydessä.

        Nyt sitten väitellään siitä, kumpi liike on oikeassa? Kannattaako se tässä tapauksessa, kun kumpikin nähdäkseni uskoo lapsen pääsevän taivaan kotiin, joka tapauksessa.

        Iso ristiriita on sensijaan perusluterilaisuuden väitteessä, että kastamaton lapsi menee helvettiin. Tai, että kasteessa ihminen uudestisyntyy ja ihminen pitää siitä kiinni tai opettaa toisia, vaikka olisi itse julki jumalaton.

        Sitä kannattaa tutkia todella Jumalan sanan pohjalta ja sitä varten varmaan ketjun aloittaja on tämän keskustelun avannut.

      • 17x3
        weha kirjoitti:

        Teillä uudesyikastajilla on väärä vanhurskauttamisoppi! Kuinka hengellisesti kuollut ihminen voisi tehdä hengellisen ratkaisun?

        Sillä: "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus"
        Kauhistuttaa tuo oma vanhurskaus.

        Se taas, että kun usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta, sopii kastettuun lapseen erinomaisesti, että usko voisi säilyä, kasvaa ja tulla äänellisesti tunnustavaksi uskoksi.

        -Vaikka en olekaan uudestikastaja (YKSI KASTE). Kun kerran uskomista seuraa kaste, niin miten sitten voit väittää uskoon tullelle, että hän on hengellisesti kuollut?

        Hänhän on Jumalan rakkauden ja armokutsun kautta saatettu hengelliseen Jumalan valtakuntaan (pyhän hengen osallisuuteen). Parannusta seuraa sitten kaste (jos tarvitaan) ja sitä kautta yhteys seurakuntaan mistä kuuluu hyvän paimenen ääni.

      • O'Hoi
        Totuus esiin kirjoitti:

        johan Raamattu ei anna suoraa vastausta, mutta itse olisin sillä kannalla, että vauva ei tarvitse vielä
        Pyhää Henkeä, koska hän on viattomuuden tilassa.

        Gal 3:2
        "Lain teoistako saitte Pyhän Hengen, VAI USKOSSA KUULEMISESTA."

        Osaako vauva kuunnella uskossa?

        Luuk 11:13
        "Kuinka paljoa ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä
        Häneltä anovat."

        Osaako vauva anoa Pyhää Henkeä??

        Tokihan kerrotaan, että Johannes Kastaja täytettiin PH:llä jo äitinsä kohdussa, mutta tuskin
        tällaisesta poikkeustapauksesta voidaan tehdä oppia.

        Koska Pyhä Henki annetaan meille sitä varten, että saamme voiman kilvoitella uskon tiellä ja
        voiman todistaa uskostamme, niin eihän vauva tarvitse vielä sellaista voimaa.

        Ap 1:2
        "Vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman ja tulette olemaan minun todistajiani..."

        Ev. lut. kirkon oppi, että vauva saa Pyhän Hengen kasteessa, on täysin vastoin Jumalan sanaa!
        Pyhää Henkeä ei kukaan pappi voi komentaa eikä jakaa kenellekkään.

        sinun vauvoilta, jos olet sitä mieltä, ettei heillä ole Pyhää Henkeä.

        Room 7:9
        "mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa."

        Room 8:14
        Sillä kaikki, jotka Jumalan Hengeltä vaikutetaan, ne ovat Jumalan lapset.

      • O'Hoi kirjoitti:

        "mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa." ** Paavali puhuu asiaa.

        Jeesuksen oma on vain IHMINEN, JOKA ON UUDETSTISYNTYNYT, EI MUUT.
        US- ihminen on ottanut Jeesuksen vastaan, kuten Paavali. Jeesus pelastaa vain omansa.

        Mutta vauva, ja lapsi, aina niin vanhaksi, että rottaa oikean vääräsi on JUMLAN SUOJELUSKESSA, ei Jeesuksen.

        Jumala suojelee vain nämä viattomat. Sitten jää vastuu itse ihmiselle.

        Room 8:14
        Sillä kaikki, jotka Jumalan Hengeltä vaikutetaan, ne ovat Jumalan lapset. ** Juuri näin, Henki kirkastaa Kristusta ja uudestisynntyttää.

        Kes.

      • ukko 45 kirjoitti:

        kovasti iloinnut nim. Totuus esiin mukaantulosta palstalle.

        paikkansa, saadaan uskoa vahvistavaa pohdintaa.

        Kes.

      • weha kirjoitti:

        Teillä uudesyikastajilla on väärä vanhurskauttamisoppi! Kuinka hengellisesti kuollut ihminen voisi tehdä hengellisen ratkaisun?

        Sillä: "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus"
        Kauhistuttaa tuo oma vanhurskaus.

        Se taas, että kun usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta, sopii kastettuun lapseen erinomaisesti, että usko voisi säilyä, kasvaa ja tulla äänellisesti tunnustavaksi uskoksi.

        meillä on Raamatun oppi, ja sillä menee pitkälle.

      • 17x3 kirjoitti:

        -Vaikka en olekaan uudestikastaja (YKSI KASTE). Kun kerran uskomista seuraa kaste, niin miten sitten voit väittää uskoon tullelle, että hän on hengellisesti kuollut?

        Hänhän on Jumalan rakkauden ja armokutsun kautta saatettu hengelliseen Jumalan valtakuntaan (pyhän hengen osallisuuteen). Parannusta seuraa sitten kaste (jos tarvitaan) ja sitä kautta yhteys seurakuntaan mistä kuuluu hyvän paimenen ääni.

        seurakuntaan, vaan pahan pesemistä pois, ja Kirtus- ruumiin päälle ottamista. Synti pestään pois.

        Kastaja ei kysele, mihin maalliseen seurakuntaan kuulut, vaan varmistuu siitä, että Hän kuuluu Kirtusken suureen seurakuntaan ja lähtee seuraamaan Häntä.

        Kun sitten tämä Pyhä etsii seurakuntaa, tai on sen jo valinnut, tapahtuu seurakuntaa siunaaminen, jossa ilmenee se maallisen seurakunnan yhteys.

        Kes.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Kun Kerran sinunkin mukaasi lapset pääsevät taivaaseen, niin usko sinnekkin tulee olla. Aivan samoin pienokaiset kelpaavat myös kasteelle. Tarkempi paikka taivas on.

        ------------------------------------------------------------------------------------------------------------

        Totuus esiin, ei ole monenlaisia teitä vanhurkaiutamiseen, vaan yhdenlainen tie:

        2.Kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
        20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.

        "Kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
        20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte. "

        Pieni viaton vauvakin ON SOVITETTU Jumalan kanssa, joten hän ei tarvitse mitään kastetta kel-
        vatakseen Jumalalle!
        Hänet voidaan kastaa HETI, KUN HÄN ITSE HALUAA tulla kastetuksi, mutta mitään pakollista
        kastetta Raamattu ei tunne.
        Nuo pakkokasteet (vauvakaste ym) perityvät keskiajalta, jolloin maallinen halltus määräsi,
        miten pitää uskoa.

        UT:n kaste perustuu VAPAAEHTOISUUTEEN: Joka TAHTOO minun perässäni kulkea...

      • 19x10
        Kesitas kirjoitti:

        seurakuntaan, vaan pahan pesemistä pois, ja Kirtus- ruumiin päälle ottamista. Synti pestään pois.

        Kastaja ei kysele, mihin maalliseen seurakuntaan kuulut, vaan varmistuu siitä, että Hän kuuluu Kirtusken suureen seurakuntaan ja lähtee seuraamaan Häntä.

        Kun sitten tämä Pyhä etsii seurakuntaa, tai on sen jo valinnut, tapahtuu seurakuntaa siunaaminen, jossa ilmenee se maallisen seurakunnan yhteys.

        Kes.

        loput lähinnä vapaata pohdintaa siitä miten ihminen voi kokea samalla seurakunnan yhteyden tärkeäksi.
        Kun kerran on yhdenkaltainen usko samaan Kristukseen, on myös hengenheimolaisia ympärillä (seurakunta).

        Matt. 3: 13-17
        Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja JEESUS NÄKI Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]
        -HÄN KOKI SEN ITSE.
        16 Kuin Jesus kastettu oli, astui hän kohta ylös vedestä: ja katso, taivaat aukenivat hänelle, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas, niinkuin kyyhkyisen, ja tulevan hänen päällensä,
        17 Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt."
        Ilmeisesti ääni kuului myös läsnäolijoille, jotka todistivat tapahtumaa. - Koska niin on kirjoitettu.
        JEESUS OLI KUITENKIN SYNNITÖN, VAIKKA HÄN HALUSI ITSENSÄ KASTATTAA.

        Itse ymmärrän Raamatun pohjalta asian niin, että kastetta edeltävässä PARANNUKSESSA ihminen saa syntinä anteeksi.

      • Totuus esiin
        O'Hoi kirjoitti:

        sinun vauvoilta, jos olet sitä mieltä, ettei heillä ole Pyhää Henkeä.

        Room 7:9
        "mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa."

        Room 8:14
        Sillä kaikki, jotka Jumalan Hengeltä vaikutetaan, ne ovat Jumalan lapset.

        Jeesus ei valehdellut sanoessaan:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta." ilman mitään kastettakin!

        Ei Jeesus puhunut mitään Pyhästä Hengestä!

        Jokainen syntyvä lapsi on Jumalan lapsi, ja hänen nimensä pyyhitään pois elämän kirjasta vasta, kun
        hän alkaa tietoisesti tekemään syntiä:

        PS 69:29
        "Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköönkä heitä kirjoiteta vanhurskasten lukuun."

        2. Moos 32:33
        "Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani."

        Ei pidä sotkea Raamattuun omia olettamuksia, vaan pitää luottaa siihen, että Jumala on
        kaikkivaltias ja armollinen ja toteuttaa oman tahtonsa maan päällä:
        Matt 18:14
        "Niin ei myöskään ole teidän taivaallisen Isänne tahto, että yksikään näistä pienistä
        joutuis kadotukseen."

        Kirkkolaitos on keksinyt tuon harha-opin, että kasteessa vauva saa Pyhän Hengen, mutta
        Raamattu ei tue sellaista opetusta.

      • 19x10 kirjoitti:

        loput lähinnä vapaata pohdintaa siitä miten ihminen voi kokea samalla seurakunnan yhteyden tärkeäksi.
        Kun kerran on yhdenkaltainen usko samaan Kristukseen, on myös hengenheimolaisia ympärillä (seurakunta).

        Matt. 3: 13-17
        Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja JEESUS NÄKI Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]
        -HÄN KOKI SEN ITSE.
        16 Kuin Jesus kastettu oli, astui hän kohta ylös vedestä: ja katso, taivaat aukenivat hänelle, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas, niinkuin kyyhkyisen, ja tulevan hänen päällensä,
        17 Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt."
        Ilmeisesti ääni kuului myös läsnäolijoille, jotka todistivat tapahtumaa. - Koska niin on kirjoitettu.
        JEESUS OLI KUITENKIN SYNNITÖN, VAIKKA HÄN HALUSI ITSENSÄ KASTATTAA.

        Itse ymmärrän Raamatun pohjalta asian niin, että kastetta edeltävässä PARANNUKSESSA ihminen saa syntinä anteeksi.

        loput lähinnä vapaata pohdintaa siitä miten ihminen voi kokea samalla seurakunnan yhteyden tärkeäksi. *’ Juuri näin. Raamatun kertomukset kasteesta ei koskaan liity seurakuntaan, vaan sen tehtävän hoitaa aina Pyhä itse.
        Samoin mitään sääntöjä ei kastetulle koskaan jaeta, Hän kertoo itse sääntönsä, kasteelle mennessä, mitä tekee, ELI SEURAA JEESUSTA.
        Kun kerran on yhdenkaltainen usko samaan Kristukseen, on myös hengenheimolaisia ympärillä (seurakunta). ** Amen, se on juuri sitä uskovien yhteyttä.

        Itse ymmärrän Raamatun pohjalta asian niin, että kastetta edeltävässä PARANNUKSESSA ihminen saa syntinä anteeksi. ** Ei, kun VESI PESEE SYNNIN POIS, mutta kasteelle mennään parannuksen teon jälkeen, jolloin jo silloin Jeesus katsoo ihmiseen Pyhänä ja kasteessa pestään SYNTI VEDELLÄ POIS.
        Kes.

      • 6x13

        sanalla. Parannuksen jälkeen mennään kasteelle jossa - "VESI PESEE SYNNIN POIS".

        "** Ei, kun VESI PESEE SYNNIN POIS, mutta kasteelle mennään parannuksen teon jälkeen, jolloin jo silloin Jeesus katsoo ihmiseen Pyhänä ja kasteessa pestään SYNTI VEDELLÄ POIS.
        Kes."

        kun kasteen jälkeen tulee uutta syntiä? Pitääkö mennä taas uudelleen kasteelle pesemään synnit pois?

        ja kasteen välinen suhde hämärtyy meillä Suomessa sen tähden, että tuo epäraamatullinen vauvakaste
        on iskostettu suomalaisten päähän niin lujasti, että raamatullinen uskovien kaste, jonka tulisi seurata
        HETI USKOONTULOA, siirtyy monen kohdalla.

        UT:n aikaan parannuksen tekoa seurasi HETI kaste:
        "Tehkää siis parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen..." Ap 2:38

        Tämä oli KOKONAISYYS, jonka perusteella synnit saatiin anteeksi.

        Synnit saadan anteeksi parannuksen yhteydessä, kuten Jeesus lupaa:
        Luuk 24:46
        "Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille kansoille..."

        "Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus." Ap 17:30

        Tämän JÄLKEEN Ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Kaste kuvaa tällöin uudestisyntymisen pesoa, eli ihminen pestään vertauskuvallisesti pois
        synnistä:
        1. Piet 3:21
        "Tämän vertauskuvan mukaan vesikin teidät nyt pelastaa kasteena, joka EI OLE lihan
        saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa."
        Lapsihan voidaan pestä vasta syntymän JÄLKEEN, eikä ennen syntymää, kuten vauvakasteessa
        yritetään tehdä!

      • 8x15

        saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa." Eli uudestisyntynyt ihminen tahtoo kilvoitella -Seurata Kristusta (hyvän omantunnon liitto).

      • 6x13 kirjoitti:

        sanalla. Parannuksen jälkeen mennään kasteelle jossa - "VESI PESEE SYNNIN POIS".

        Kristaksi tulosta kertoo parhaiten Saulus/ Paavali.
        Kukaan ei voi väittää, etteikö Hän olisi ollut uskossa Jumalaan.
        Apt kertoo sen tarkoin, kuinka Hän vihasi Jeesusken seuraajia uskoen Jumalan Herraksi. Apt 9; 1 Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
        Jeesushan oli kertonut, että ihmisiä, kuten Stefanus, surmataan HÄNEN vuokseen.
        Jeesushan on nyt HERRA, ja näin Saul ei synnissä, vainoten ITSE KRISTUSTA.
        Apt 21 luku kertoo asiasta Ananaksen kohdalta, joka rukoili suomukset pois, ei saarnannut mitään syntejä anteeksi vaan TOIMI SEURAAVASTI.
        Paavalin oma kertomus.
        Apt 22:10-16 >> Ja minä sanoin: 'Herra, mitä minun pitää tekemän?' Herra sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asettanut. Ja kun minä sen valon kirkkaudesta tulin näkemättömäksi, taluttivat seuralaiseni minua kädestä, ja niin minä tulin Damaskoon. Ja eräs mies, hurskas lain mukaan, NIMELTÄÄN ANANIAS, josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää, tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: 'Saul, veljeni, saa näkösi jälleen'. Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen. ( Eli näkö vain korjaantui ) NIIN HÄN SANOI: 'Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen; sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut. Ja nyt, MITÄ VIIVYTTELET, Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja ANNA KASTAA ITSESI JA PESTÄ SYNTISI POIS.'
        Näin kävi, ja Paavali täyttyi Hengellä ja eli lopun elämää Kristus- ruumissa.
        Siunusta

        Kes.

      • O'Hoi kirjoitti:

        "** Ei, kun VESI PESEE SYNNIN POIS, mutta kasteelle mennään parannuksen teon jälkeen, jolloin jo silloin Jeesus katsoo ihmiseen Pyhänä ja kasteessa pestään SYNTI VEDELLÄ POIS.
        Kes."

        kun kasteen jälkeen tulee uutta syntiä? Pitääkö mennä taas uudelleen kasteelle pesemään synnit pois?

        riippuu siitä, luottaako Jeesukseen, vai seurakuntaan.

      • 8x15 kirjoitti:

        "Tämän vertauskuvan mukaan vesikin teidät nyt pelastaa kasteena, joka EI OLE lihan
        saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa." Eli uudestisyntynyt ihminen tahtoo kilvoitella -Seurata Kristusta (hyvän omantunnon liitto).

        mutta lisään Sinulle sen, että kasteessa vedestä ei nouse sama liharuumis, mitä sinne uptetaan, vaan yhteinen ruumis Kristuksen kanssa.

        Tähän Pyhään ruumiiseen ei synti tartu, jos seurataan Jeesusta, haittaa kyllä aika ajoin paljonkin.

        Kastata itsesi, niin koet tämän todella suuren tapahtuman istessäsi.

        Kes.

      • Kiuruveen mies

        Onko niin, että kasteen jälkeen ei synti ole sinuun tarttunut ?
        kun kirjoitit;
        *Tähän Pyhään ruumiiseen ei synti tartu, jos seurataan Jeesusta, haittaa kyllä aika ajoin paljonkin. *

        Eihän Raamattu noin opeta ! Uudesti syntynytkin lankeaa ja tarvitsee anteeksiantoa - eikö niin ?

      • Totuus esiin
        O'Hoi kirjoitti:

        "** Ei, kun VESI PESEE SYNNIN POIS, mutta kasteelle mennään parannuksen teon jälkeen, jolloin jo silloin Jeesus katsoo ihmiseen Pyhänä ja kasteessa pestään SYNTI VEDELLÄ POIS.
        Kes."

        kun kasteen jälkeen tulee uutta syntiä? Pitääkö mennä taas uudelleen kasteelle pesemään synnit pois?

        hyvään kommenttiin:

        1. Joh 1:9
        "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille
        meidän syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

        San 24:16
        "Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa, mutta hän nousee jälleen."

        Koska synnit saadaan anteeksi uskomalla Jeesuksen sovitustyöhön meidän edestämme, niin riittä,
        että uskova, joka on langennut, tunnustaa syntinsä ja katuu niitä.

      • 12x11
        Kesitas kirjoitti:

        mutta lisään Sinulle sen, että kasteessa vedestä ei nouse sama liharuumis, mitä sinne uptetaan, vaan yhteinen ruumis Kristuksen kanssa.

        Tähän Pyhään ruumiiseen ei synti tartu, jos seurataan Jeesusta, haittaa kyllä aika ajoin paljonkin.

        Kastata itsesi, niin koet tämän todella suuren tapahtuman istessäsi.

        Kes.

        -Ja synti meihin aina tarttuu ja tekee matkan hitaaksi.

      • 12x20
        12x11 kirjoitti:

        -Ja synti meihin aina tarttuu ja tekee matkan hitaaksi.

        omat tekosyntinsä anteeksi Jeesuksen ansiosta. Jumala vastaa silloin nöyrän ihmisen katuvaan pyyntöön anteeksiantamuksen rauhalla. Siihen ei uusia kastamisia tarvita.

      • Kiuruveen mies kirjoitti:

        Onko niin, että kasteen jälkeen ei synti ole sinuun tarttunut ?
        kun kirjoitit;
        *Tähän Pyhään ruumiiseen ei synti tartu, jos seurataan Jeesusta, haittaa kyllä aika ajoin paljonkin. *

        Eihän Raamattu noin opeta ! Uudesti syntynytkin lankeaa ja tarvitsee anteeksiantoa - eikö niin ?

        haittaa, ja joskus pahoinkin.

        Parannuksen tarve on ollut jopa päivittäin.

        Kes.

      • 12x11 kirjoitti:

        -Ja synti meihin aina tarttuu ja tekee matkan hitaaksi.

        varmaankin, mutta kasteen ei.

      • 12x20 kirjoitti:

        omat tekosyntinsä anteeksi Jeesuksen ansiosta. Jumala vastaa silloin nöyrän ihmisen katuvaan pyyntöön anteeksiantamuksen rauhalla. Siihen ei uusia kastamisia tarvita.

        seuyraa Jeesusken esimerkkiä ja velvoitetta, kastetta.

        Mikä siinä hiertää?

      • Vierailevapuhuja kirjoitti:

        erilainen näkemys lapsesta kuin perusluterilaisuudessa. Eli olette periaatteessa samaa mieltä kuin esim. helluntailaiset.

        Kun lapsi on Jumalalle otollinen, te näette että ei ole mitään syytä olla kastamatta lasta.
        Kun lapsi on Jumalalle otollinen, helluntailaiset siunaavat lapsen.

        Uskoisin, että vanhoillislestadiolaiset ajattelevat lapsen pääsevän taivaaseen, vaikka häntä ei olisi onnistuttu kastamaan esim. nopean kuoleman kohdatessa.

        Helluntailaiset uskovat lapsen pääsevän taivaaseen, vaikka häntä ei siunattaisikaan srk:n yhteydessä.

        Nyt sitten väitellään siitä, kumpi liike on oikeassa? Kannattaako se tässä tapauksessa, kun kumpikin nähdäkseni uskoo lapsen pääsevän taivaan kotiin, joka tapauksessa.

        Iso ristiriita on sensijaan perusluterilaisuuden väitteessä, että kastamaton lapsi menee helvettiin. Tai, että kasteessa ihminen uudestisyntyy ja ihminen pitää siitä kiinni tai opettaa toisia, vaikka olisi itse julki jumalaton.

        Sitä kannattaa tutkia todella Jumalan sanan pohjalta ja sitä varten varmaan ketjun aloittaja on tämän keskustelun avannut.

        Uskovaiset opettaa, että pienokaisetkin pelastuvat uskon kautta, kun taas helluntailaiset opettavat, että sellaisenaan, ilman uskoa. Vanhurskauttamisopissa ero, eli helluntailaisilla "synergismiä", eli omaa vanhurskautta.

        VL:ien oppi on ihan Raamatullista ja luterilaisuutta:

        "Ei kasteen puute, vaan sen halveksiminen kadottaa", sanoi jo
        Augustinus. Tämä on ollut kristillisen kirkon kanta halki vuosisatojen.
        Luther puolustaa kastamattomana kuolleita lapsia seuraavalla näkökohdalla:
        "Mitä on sanottava lapsistamme, jotka joko äidin kohdussa tai heti
        synnyttyään kuolevat saamatta kastetta? Tähän on helppo antaa
        vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista
        että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet
        tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain
        mukaan heidät piti ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka
        Jumala haluaisi tuomita ne, jotka kuolivat sitä ennen. Sen tähden
        meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä
        käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu
        myös se, mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, "jotka
        eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam" (Room. 5:14),
        ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: "ennen kuin he olivat tehneet
        hyvää tai pahaa" (Room. 9:11).
        Tosin pikku lapset tuovat mukanaan maailmaan synnynnäistä perua
        olevan synnin, jota sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin
        suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai
        kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on
        laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi,
        että he ovat jääneet joko Vanhassa liitossa vaille ympärileikkausta tai
        Uudessa liitossa vaille kastetta.”74)
        74 ) Luther, St. Louisin laitos 1, 1040. - Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa
        Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa
        ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.

      • 17x3 kirjoitti:

        -Vaikka en olekaan uudestikastaja (YKSI KASTE). Kun kerran uskomista seuraa kaste, niin miten sitten voit väittää uskoon tullelle, että hän on hengellisesti kuollut?

        Hänhän on Jumalan rakkauden ja armokutsun kautta saatettu hengelliseen Jumalan valtakuntaan (pyhän hengen osallisuuteen). Parannusta seuraa sitten kaste (jos tarvitaan) ja sitä kautta yhteys seurakuntaan mistä kuuluu hyvän paimenen ääni.

        Kyse onkin siitä, ettei omilla ratkaisuilla ja teoilla tulla uskoon, vaan "Yksin armosta, yksin uskon kautta, ilman lain töitä".

        Kyllä meidän omat uskoontulemisemme, saavat synnin rotat ja hiiret järsiä. Voin hyvällä omalla tunnolla Jumalan edessä tunnustaa, etten minä sitä ratkaisua ole tehnyt, enkä tule sitä koskaan tekemäänkään, sillä ratkaisunteko on perkeleestä.

        Se on yksin Pyhän Hengen teko, kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii Jumalaa.

      • 20x11

        lain jälkeen. Se on vakio ja koskee kaikkia ihmisiä. Jos uskoontulo olisi näet täysin Jumalan teko kaikkihan silloin olisivat uskomassa. Jumala olisi voinut luoda valmiiksi VALITUN uskovaisen ihmisen, kuten Jeesus oli.

        Omilla ratkaisuilla ei olekaan siinä mielessä merkitystä, ellei Jumala ensin valmista (sana) ja avaa sydäntä synnintuntoon (evankeliumi) ja sitä kautta uskomaan. Ihmisen omaa osuutta on kuitekin kääntymys (Jumala antaa oikeamieliselle voimia).

        "-Taipukaa (nöyrtykää) Jumalan väkevän käden alla parannukseen." "Tehkää (teko) siis parannus ja uskokaa evankeliumi." Tämä on "hiuksen herkkä" asia käsittää, mutta ihmisen vapaata tahtoa aina kysytään. Valmiiksi valittuja ei tänne maailmaan enää synny, vaikka Jumala näkisikin vaelluksemme alusta loppuun.

      • Vierailevapuhuja
        weha kirjoitti:

        Uskovaiset opettaa, että pienokaisetkin pelastuvat uskon kautta, kun taas helluntailaiset opettavat, että sellaisenaan, ilman uskoa. Vanhurskauttamisopissa ero, eli helluntailaisilla "synergismiä", eli omaa vanhurskautta.

        VL:ien oppi on ihan Raamatullista ja luterilaisuutta:

        "Ei kasteen puute, vaan sen halveksiminen kadottaa", sanoi jo
        Augustinus. Tämä on ollut kristillisen kirkon kanta halki vuosisatojen.
        Luther puolustaa kastamattomana kuolleita lapsia seuraavalla näkökohdalla:
        "Mitä on sanottava lapsistamme, jotka joko äidin kohdussa tai heti
        synnyttyään kuolevat saamatta kastetta? Tähän on helppo antaa
        vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista
        että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet
        tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain
        mukaan heidät piti ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka
        Jumala haluaisi tuomita ne, jotka kuolivat sitä ennen. Sen tähden
        meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä
        käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu
        myös se, mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, "jotka
        eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam" (Room. 5:14),
        ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: "ennen kuin he olivat tehneet
        hyvää tai pahaa" (Room. 9:11).
        Tosin pikku lapset tuovat mukanaan maailmaan synnynnäistä perua
        olevan synnin, jota sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin
        suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai
        kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on
        laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi,
        että he ovat jääneet joko Vanhassa liitossa vaille ympärileikkausta tai
        Uudessa liitossa vaille kastetta.”74)
        74 ) Luther, St. Louisin laitos 1, 1040. - Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa
        Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa
        ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.

        uskonsa?

      • Leksa-Veksa
        Totuus esiin kirjoitti:

        johan Raamattu ei anna suoraa vastausta, mutta itse olisin sillä kannalla, että vauva ei tarvitse vielä
        Pyhää Henkeä, koska hän on viattomuuden tilassa.

        Gal 3:2
        "Lain teoistako saitte Pyhän Hengen, VAI USKOSSA KUULEMISESTA."

        Osaako vauva kuunnella uskossa?

        Luuk 11:13
        "Kuinka paljoa ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä
        Häneltä anovat."

        Osaako vauva anoa Pyhää Henkeä??

        Tokihan kerrotaan, että Johannes Kastaja täytettiin PH:llä jo äitinsä kohdussa, mutta tuskin
        tällaisesta poikkeustapauksesta voidaan tehdä oppia.

        Koska Pyhä Henki annetaan meille sitä varten, että saamme voiman kilvoitella uskon tiellä ja
        voiman todistaa uskostamme, niin eihän vauva tarvitse vielä sellaista voimaa.

        Ap 1:2
        "Vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman ja tulette olemaan minun todistajiani..."

        Ev. lut. kirkon oppi, että vauva saa Pyhän Hengen kasteessa, on täysin vastoin Jumalan sanaa!
        Pyhää Henkeä ei kukaan pappi voi komentaa eikä jakaa kenellekkään.

        Olispa hauskaa, kun vaikka Aimo Hautamäki tai Olavi Voittonen lukisivat tuon kirjoituksesi, että mitä he oikein vastaisivat. Vieläkö he kumminkin alkaisi jatustamaan, että oli miten oli; kirkko ja me olemma saaneet apostoleilta luvan kastaa lapsetkin. Tätä samaa selitystä kuulee tämän tästä seurasalissa, ei ihme, vaikka meikäläistä se riepoo; noinko tautisen tietämättömiä tai jukuripäitä nämä vielä teologisen koulutuksen saaneet miehet on.

      • Totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Kyse onkin siitä, ettei omilla ratkaisuilla ja teoilla tulla uskoon, vaan "Yksin armosta, yksin uskon kautta, ilman lain töitä".

        Kyllä meidän omat uskoontulemisemme, saavat synnin rotat ja hiiret järsiä. Voin hyvällä omalla tunnolla Jumalan edessä tunnustaa, etten minä sitä ratkaisua ole tehnyt, enkä tule sitä koskaan tekemäänkään, sillä ratkaisunteko on perkeleestä.

        Se on yksin Pyhän Hengen teko, kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii Jumalaa.

        ", sillä ratkaisunteko on perkeleestä."

        Oletko todella sitä mieltä, että vl-seuroissa "ratkaisun tehneet" ovat perkeleestä????

        Entäs se vilkuttelu? Onko sekin perkeleestä, koska sekin perustuu kuulijoiden omaan ratkaisuun?

        Ettei vaan nämä sinun sekopäiset kirjoituksesi olisi perkeleestä?
        Raamatun selvä ilmoitus on: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi"!

      • Vierailevapuhuja
        weha kirjoitti:

        Kun Kerran sinunkin mukaasi lapset pääsevät taivaaseen, niin usko sinnekkin tulee olla. Aivan samoin pienokaiset kelpaavat myös kasteelle. Tarkempi paikka taivas on.

        ------------------------------------------------------------------------------------------------------------

        Totuus esiin, ei ole monenlaisia teitä vanhurkaiutamiseen, vaan yhdenlainen tie:

        2.Kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
        20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.

        parannuksenteko katosi? Eikö sitä tarvitakaan?

      • 17+13
        Vierailevapuhuja kirjoitti:

        uskonsa?

        myöntyväisyyden merkki ?!?!?

        Ei se kielläkkään ! Jeesus sanoi, että lapset uskovat !

      • 19+2
        Vierailevapuhuja kirjoitti:

        parannuksenteko katosi? Eikö sitä tarvitakaan?

        vielä tekosyntejä joista tehdä parannusta.

      • Leksa-Veksa
        weha kirjoitti:

        Kun Kerran sinunkin mukaasi lapset pääsevät taivaaseen, niin usko sinnekkin tulee olla. Aivan samoin pienokaiset kelpaavat myös kasteelle. Tarkempi paikka taivas on.

        ------------------------------------------------------------------------------------------------------------

        Totuus esiin, ei ole monenlaisia teitä vanhurkaiutamiseen, vaan yhdenlainen tie:

        2.Kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
        20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.

        No oliskos se väärin, jos ei kastettais lapsena, vaan esim. rippikouluikäisenä.
        Sinä sanot tietysti, että yksi usko ja yksi (lapsikaste).
        Lapsi ei osaa oikeasti uskoa, mutta on tavallaan uskovainen.
        Myönnät kai sen, että Jeesuksen aikana oli aikuis-ja upotuskaste käytössä, joka sittemmin syrjäytetiin, eli kasteen rituaalinen tapa noista ajoista on paljon muuttunut. Myös ehtoolliskäytäntö on muuttunut radikaalisti, kohta ei saa viiniä maistaa, kun se pahvinpalanen vaan kastetaan.
        Minusta olisi mukavaa, jos ehtoollinen olisi samanlainen, kuin Jeesuksen asettama.
        Voitais juoda vaikka pahkakupista täysi motti ja syödä oikeaa happamatonta leipää kunnon palanen, eikä mitään korviketta, pahvinpalaa. Jalkojenpesukin kuului Jeesuksen ehtoolliseen, mikä on jätetty häveliäisyyssyistä pois.
        Myönnät kai sen, että lapsikaste tuli käytäntöön vasta parisataa vuotta jälkeen apostolisen ajan. Ja myönnät kai senkin, että katolinen kirkko otti sen käyttöön.
        Älä enää myönnä, että apostoleilta olemme saaneet tavan ja luvan kastaa pienet lapsetkin, sekun on tullut täällä todistetuksi, ettei se pidä paikkaansa.
        En tykkää, kun meidän seuroissa tällai virheellisesti opetetaan.

      • 3x1
        Kesitas kirjoitti:

        Kristaksi tulosta kertoo parhaiten Saulus/ Paavali.
        Kukaan ei voi väittää, etteikö Hän olisi ollut uskossa Jumalaan.
        Apt kertoo sen tarkoin, kuinka Hän vihasi Jeesusken seuraajia uskoen Jumalan Herraksi. Apt 9; 1 Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
        Jeesushan oli kertonut, että ihmisiä, kuten Stefanus, surmataan HÄNEN vuokseen.
        Jeesushan on nyt HERRA, ja näin Saul ei synnissä, vainoten ITSE KRISTUSTA.
        Apt 21 luku kertoo asiasta Ananaksen kohdalta, joka rukoili suomukset pois, ei saarnannut mitään syntejä anteeksi vaan TOIMI SEURAAVASTI.
        Paavalin oma kertomus.
        Apt 22:10-16 >> Ja minä sanoin: 'Herra, mitä minun pitää tekemän?' Herra sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asettanut. Ja kun minä sen valon kirkkaudesta tulin näkemättömäksi, taluttivat seuralaiseni minua kädestä, ja niin minä tulin Damaskoon. Ja eräs mies, hurskas lain mukaan, NIMELTÄÄN ANANIAS, josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää, tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: 'Saul, veljeni, saa näkösi jälleen'. Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen. ( Eli näkö vain korjaantui ) NIIN HÄN SANOI: 'Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen; sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut. Ja nyt, MITÄ VIIVYTTELET, Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja ANNA KASTAA ITSESI JA PESTÄ SYNTISI POIS.'
        Näin kävi, ja Paavali täyttyi Hengellä ja eli lopun elämää Kristus- ruumissa.
        Siunusta

        Kes.

        12 "Siellä oli Ananias, hurskas ja lakia noudattava mies, jota kaikki kaupungin juutalaiset pitivät arvossa.
        13 Hän tuli luokseni ja sanoi: 'Saul, veljeni, palautukoon näkösi!' Samassa näköni palasi ja näin hänet.

        -Saulus/ Paavali sai siis tehtävän Jumalalta.
        Hän tuli uskoon niiden voimatekojen jälkeen. Samoin Jumala voi vielä tänäkin päivänä "riisua" ihmisen aivan tyhjäksi kaikesta omasta ja väkevällä voimalla kutsua valtakuntansa osallisuuten. Ananiasta sanotaan "hurskas ja lakia noudattava mies" -Tuskin sitä oli koko kaupungin juutalaisten mielestä -uskonsa tähden, vaan arvostus oli muissa tekijöissä (Jeesustakaan ei arvostettu).

        15 Sinusta tulee hänen todistajansa, sinä kerrot kaikille ihmisille, mitä olet nähnyt ja kuullut. [Ap. t. 4:20, Ap. t. 23:11, Ap. t. 26:22,23]
        -Tee siis parannus ja usko evankeliumi!
        16 Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.' [Luuk. 24:47 ]

        Luuk. 24:47-48
        ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.
        Te olette tämän todistajat...

      • Totuus esiin
        Leksa-Veksa kirjoitti:

        Olispa hauskaa, kun vaikka Aimo Hautamäki tai Olavi Voittonen lukisivat tuon kirjoituksesi, että mitä he oikein vastaisivat. Vieläkö he kumminkin alkaisi jatustamaan, että oli miten oli; kirkko ja me olemma saaneet apostoleilta luvan kastaa lapsetkin. Tätä samaa selitystä kuulee tämän tästä seurasalissa, ei ihme, vaikka meikäläistä se riepoo; noinko tautisen tietämättömiä tai jukuripäitä nämä vielä teologisen koulutuksen saaneet miehet on.

        ovat joutuneet harhaan sen tähden, että usein, kun Raamattu puhuu "lapsista", se tarkoittaa sen
        ikäisiä lapsia, jotka kulkivat Jeesuksen vanavedessä vanhempiensa mukana, huusivat
        "hoosiannaa" , heittivät palmunoksia kadulle ja ylistivät Jumalaa, Matt 21:15

        "Kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet , joita Hän teki,ja lapset, JOTKA HUUSIVAT
        PYHÄKÖSSÄ JA SANOIVAT: Hoosiannaa Daavidin Pojalle."

        Näistähän Jeesus sanoi, Matt 18:6,

        "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi
        ripustettaisiin hänen kaulaansa..."

        Jeesus ei puhu silloin sylivauvoista, sillä vauvat pysyivät siihen aikaa kotona imetettävinä!
        Vauvat ovat autuaita ilman kastettakin!

        Tällainen lapsi, joka on jo siinä iässä, että ymmärtää, mitä puhutaan ja USKOO SEN, voidaan
        Raamatun mukaan kastaa vanhempiensa mukana:
        "Usko tulee kuulemisesta".

        Ap 18:8
        "Mutta synagoogan esimies, KRISPUS JA KOKO HÄNEN PERHEKUNTANSA USKOIVAT,
        ja myöskin monet korinttilaiset uskoivat, ja heidät kastettiin."

        Mutta pakollinen vauvakaste , joka tehdään ilman kastettavan suostumista, on täysin vierasta
        Raamatussa!

        Valitettavasti Hautamäki ja Voittonen ovat Wehan kaltaisia kopiokoneita, joiden ylpeys ei
        anna periksi myöntää, että ovat väärässä. Muutoinhan koko heidän ihmistekoinen oppi-
        rakennelmansa sortuisi!

      • 5+12
        Totuus esiin kirjoitti:

        ", sillä ratkaisunteko on perkeleestä."

        Oletko todella sitä mieltä, että vl-seuroissa "ratkaisun tehneet" ovat perkeleestä????

        Entäs se vilkuttelu? Onko sekin perkeleestä, koska sekin perustuu kuulijoiden omaan ratkaisuun?

        Ettei vaan nämä sinun sekopäiset kirjoituksesi olisi perkeleestä?
        Raamatun selvä ilmoitus on: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi"!

        vl-netti evnakelista Wehan sekonomi oppi.

        Kun Jeesus hakee omansa pois Weha jää tänne selittelemään oikeaa oppiaan. Ei Hyvä !

      • Totuus esiin
        17+13 kirjoitti:

        myöntyväisyyden merkki ?!?!?

        Ei se kielläkkään ! Jeesus sanoi, että lapset uskovat !

        Jeesus ei sano, että kaikki maailman lapset uskovat, vaan Hän puhuu "näistä pienistä, jotka uskovat minuun."
        Matt 18:6

        Nämä lapset oliva kuuntelemassa Jeesuksen opetusta yhdessä vanhempiensa kanssa ja uskoivat,
        mitä Jeesus opetti.
        "Usko tulee kuulemisesta."
        Raamattu ei tunne mitään syntymäuskoa!

        Vauva ei sellaiseen kykene.
        Miten vauva koettelee itsensä???
        2. Kor 13:5
        "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa. Tutkikaa itseänne vai ettekö tunne, että
        Kristus on teissä; ellei, niin ette kestä koetusta."

      • Huomio!
        weha kirjoitti:

        Uskovaiset opettaa, että pienokaisetkin pelastuvat uskon kautta, kun taas helluntailaiset opettavat, että sellaisenaan, ilman uskoa. Vanhurskauttamisopissa ero, eli helluntailaisilla "synergismiä", eli omaa vanhurskautta.

        VL:ien oppi on ihan Raamatullista ja luterilaisuutta:

        "Ei kasteen puute, vaan sen halveksiminen kadottaa", sanoi jo
        Augustinus. Tämä on ollut kristillisen kirkon kanta halki vuosisatojen.
        Luther puolustaa kastamattomana kuolleita lapsia seuraavalla näkökohdalla:
        "Mitä on sanottava lapsistamme, jotka joko äidin kohdussa tai heti
        synnyttyään kuolevat saamatta kastetta? Tähän on helppo antaa
        vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista
        että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet
        tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain
        mukaan heidät piti ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka
        Jumala haluaisi tuomita ne, jotka kuolivat sitä ennen. Sen tähden
        meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä
        käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu
        myös se, mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, "jotka
        eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam" (Room. 5:14),
        ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: "ennen kuin he olivat tehneet
        hyvää tai pahaa" (Room. 9:11).
        Tosin pikku lapset tuovat mukanaan maailmaan synnynnäistä perua
        olevan synnin, jota sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin
        suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai
        kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on
        laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi,
        että he ovat jääneet joko Vanhassa liitossa vaille ympärileikkausta tai
        Uudessa liitossa vaille kastetta.”74)
        74 ) Luther, St. Louisin laitos 1, 1040. - Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa
        Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa
        ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.

        kopiokoneen päälle!

      • O'Hoi
        Totuus esiin kirjoitti:

        hyvään kommenttiin:

        1. Joh 1:9
        "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille
        meidän syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

        San 24:16
        "Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa, mutta hän nousee jälleen."

        Koska synnit saadaan anteeksi uskomalla Jeesuksen sovitustyöhön meidän edestämme, niin riittä,
        että uskova, joka on langennut, tunnustaa syntinsä ja katuu niitä.

        Kesitas on sitä mieltä, että synnit pestään kasteessa pois ja jos oikein ymmärrän sinä, että parnnuksessa ja kasteesa. Kastaa ei voi, ennen kuin pää pelaa niin paljon, että älyä on riittävästi uskomiseen(paljonko?). Vauvoja ei voi kastaa, kun ovat älyttömiä. Vauvoilla ei ole Pyhää Henkeä, eivätkä sitä tarvitsekkaan, tulevat ilmankin toimeen. Meneekö näin?

        Miten sitten, jos juoksee( niin iso, joka tarvitsee uskoa) päin puuta ja taju menee kankaalle esim. kolmeksi viikoksi. Äly ei pelaa ollenkaan, miten siinä sitten uskotaan? Mikä on tilanne, kun taju tulee takaisin(usko, kaste)?

      • Leksa-Veksa
        Totuus esiin kirjoitti:

        ovat joutuneet harhaan sen tähden, että usein, kun Raamattu puhuu "lapsista", se tarkoittaa sen
        ikäisiä lapsia, jotka kulkivat Jeesuksen vanavedessä vanhempiensa mukana, huusivat
        "hoosiannaa" , heittivät palmunoksia kadulle ja ylistivät Jumalaa, Matt 21:15

        "Kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet , joita Hän teki,ja lapset, JOTKA HUUSIVAT
        PYHÄKÖSSÄ JA SANOIVAT: Hoosiannaa Daavidin Pojalle."

        Näistähän Jeesus sanoi, Matt 18:6,

        "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi
        ripustettaisiin hänen kaulaansa..."

        Jeesus ei puhu silloin sylivauvoista, sillä vauvat pysyivät siihen aikaa kotona imetettävinä!
        Vauvat ovat autuaita ilman kastettakin!

        Tällainen lapsi, joka on jo siinä iässä, että ymmärtää, mitä puhutaan ja USKOO SEN, voidaan
        Raamatun mukaan kastaa vanhempiensa mukana:
        "Usko tulee kuulemisesta".

        Ap 18:8
        "Mutta synagoogan esimies, KRISPUS JA KOKO HÄNEN PERHEKUNTANSA USKOIVAT,
        ja myöskin monet korinttilaiset uskoivat, ja heidät kastettiin."

        Mutta pakollinen vauvakaste , joka tehdään ilman kastettavan suostumista, on täysin vierasta
        Raamatussa!

        Valitettavasti Hautamäki ja Voittonen ovat Wehan kaltaisia kopiokoneita, joiden ylpeys ei
        anna periksi myöntää, että ovat väärässä. Muutoinhan koko heidän ihmistekoinen oppi-
        rakennelmansa sortuisi!

        Lopetan omalta osaltani vauvakastekeskustelun tähän, kun se on minulle itselleni tullut nyt täysin selväksi, elikkä vauvakaste ei ole raamatullinen. On kyllä tympeää olla seuroissa kuulemassa opetusta, jonka itse tietää hölynpölyksi ja jota toiset pitävät ainoana oikeana jumalan sanana.

      • Ihme ja Kumma
        O'Hoi kirjoitti:

        Kesitas on sitä mieltä, että synnit pestään kasteessa pois ja jos oikein ymmärrän sinä, että parnnuksessa ja kasteesa. Kastaa ei voi, ennen kuin pää pelaa niin paljon, että älyä on riittävästi uskomiseen(paljonko?). Vauvoja ei voi kastaa, kun ovat älyttömiä. Vauvoilla ei ole Pyhää Henkeä, eivätkä sitä tarvitsekkaan, tulevat ilmankin toimeen. Meneekö näin?

        Miten sitten, jos juoksee( niin iso, joka tarvitsee uskoa) päin puuta ja taju menee kankaalle esim. kolmeksi viikoksi. Äly ei pelaa ollenkaan, miten siinä sitten uskotaan? Mikä on tilanne, kun taju tulee takaisin(usko, kaste)?

        Meniköhän Totuudella ja Kesitaksella sormi suuhun, kun kommentit loppuivat kuin "kanan lento"?

      • Totuus esiin
        O'Hoi kirjoitti:

        Kesitas on sitä mieltä, että synnit pestään kasteessa pois ja jos oikein ymmärrän sinä, että parnnuksessa ja kasteesa. Kastaa ei voi, ennen kuin pää pelaa niin paljon, että älyä on riittävästi uskomiseen(paljonko?). Vauvoja ei voi kastaa, kun ovat älyttömiä. Vauvoilla ei ole Pyhää Henkeä, eivätkä sitä tarvitsekkaan, tulevat ilmankin toimeen. Meneekö näin?

        Miten sitten, jos juoksee( niin iso, joka tarvitsee uskoa) päin puuta ja taju menee kankaalle esim. kolmeksi viikoksi. Äly ei pelaa ollenkaan, miten siinä sitten uskotaan? Mikä on tilanne, kun taju tulee takaisin(usko, kaste)?

        oli niin päätön, että se ei tarvitsisi vastausta.

        "Miten sitten, jos juoksee( niin iso, joka tarvitsee uskoa) päin puuta ja taju menee kankaalle esim. kolmeksi viikoksi. Äly ei pelaa ollenkaan, miten siinä sitten uskotaan? Mikä on tilanne, kun taju tulee takaisin(usko, kaste)? "

        Eiköhän se usko ole sydämessä jo ennen tuollaista törmäystä!!!
        Tai sitten ei, mutta ei tajuttomuus vie kenenkään uskoa!!!! Tuskin ketään aikuista kastetaan tajuttomuuden
        tilassa, mutta kirkko kastaa kyllä tiedottomia vauvoja!

        Vauvoja EI TARVITSE KASTAA, koska ovat jo taivaskelpoisia. Jumalan työtä ei tarvitse paikata
        ihmistekoisella opilla!
        Jeesuskaan ei kastanut vauvoja!

        Eiköhän se ole lapsillakin sydämessä(=sielu/henki) se usko Pyhän Hengen elävänä pitämänä eikä päässä.

        Hedelmöityksessään lapsi on syntynyt Jumalan luomisen kautta(hänet on Kristuksen kautta luotu ja vanhurskautettu) vedestä ja Hengestä olemassa olevaksi ja eläväksi ihmiseksi jolla on henki-sielu ja ruumis ja jonka sydämessä(=henki-sielu) asuu Pyhä Henki. Jumalan sanahan sanoo että kaikki mikä luotu on, se on luotu vedestä Jumalan Sanan(=Jumalan sana=Kristus) Voimasta(=Pyhä Henki). Niinpä lapsikin on luotu, siis syntynyt vedestä ja Hengestä(=Pyhä Henki). Sillä Pyhä Henki on sanan voima. Sillä puustaavi(=kuollut sana) kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi. Henki tekee sanan eläväksi. Elävän sanan kautta syntyy uusi elämä(=uusi hengellinen elämä hedelmöityksessä). Sillä ei kukaan voi syntyä kuolleesta sanasta eläväksi hengeksi, mutta Jumalan sanassa on Pyhä Henki voimana, joka tekee eläväksi(myös hengellisesti eläväksi, sillä ei Jumala luo kuolleita, sillä Hän on elävien Jumala eikä kuolleitten Jumala. Siksi hengellisesti kuolleita kutsutaankin jumalattomiksi, sillä he ovat kuolleet pois ja eroon Jumalasta synnin ja sielunvihollisen petoksen kautta).
        2. Piet. 3:5
        " Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta "
        Joh. 3:5
        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

        Mutta koska ne ovat Kristuksen kautta valmistetut, niin ne ovat elämän veden kautta valmistetut. Sillä kaikki luotiin veden varaan, että kaikki pelastuisivat Kristuksen evankeliumin(=elämän vesi) kautta.
        Sillä Henki on Isässä ja lähtöisin Isästä. "ja Jumalan Henki liikkui vetten Päällä". Ja jos kerran lapset ovat Jumalan omia, niin kyllä heillä on Pyhä Henki, sillä sana sanoo: "mutta kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa".

        Mutta jos lapsi varttuu vanhemmaksi ja jos sitten käy niin että hän kuolee hengellisen kuoleman sielunvihollisen ja synnin petoksen kautta, niin hänen täytyy syntyä uudestaa vedestä(=elämän vesi) ja Hengestä(=Pyhä Henki joka asuu Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästön julistavassa Jumalan lapsessa tehden tuon Jumalan lapsen julistaman Jumalan synninpäästön eläväksi tekeväksi), voidakseen taas päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ja voidakseen nähdä Jumalan valtakunnan elävän uskon silmillä. Sillä evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle sen uskovaiselle autuudeksi.

        Tuo on ilmeisesti sitä vl-liturgiaa, jossa puhetta tulee mutta asiaa ei! Sama levy pyörii eri suunnista.

        1.
        "Niinpä lapsikin on luotu, siis syntynyt vedestä ja Hengestä(=Pyhä Henki). Sillä Pyhä Henki on sanan voima. "

        Kyllä lapset sikiävät muna- ja siittiösolun yhtymisestä, eikä hengestä!!
        Se kuuluu Jumalan LUOMISJÄRJESTYKSEEN!!!

        Samalla mekanismilla syntyvät niin ihmiset kuin eläimet, eikä siihen tarvitse sotkea Pyhää Henkeä!
        Ensimmäisen ihmisparin luomista on turha sotkea enää meidän syntymiseemme, sillä Jumala on
        säätänyt myös LUONNONLAIT, jotka määräävät syntymisen ihmeen.

        2.
        "Eiköhän se ole lapsillakin sydämessä(=sielu/henki) se usko Pyhän Hengen elävänä pitämänä eikä päässä."

        Kirjoittaja sekoittaa nyt pahasti sielun, uskon ja Pyhän Hengen!

        "Usko tulee kuulemisesta" Room 10:17 eikä syntymästä!!
        Raamattu ei tunne mitään syntymäuskoa.

        "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan; ojentautumista sen mukaan mikä ei näy." Hebr 11:1
        Vauva ei pysty ojentautumaan, eikä luottamaan näkymättömään eikä pysty ymmärtämään
        Jeesuksen sovintototyötä.
        Mutta ei hänen tarvitsekkaan, sillä HÄN KUULUU SOVITUKSEN PIIRIIN. Hän elää Jumalan
        lapsena ja omana joten mihin hän tarvitsee uskoa???

        3.
        "Elävän sanan kautta syntyy uusi elämä(=uusi hengellinen elämä hedelmöityksessä). "

        Kyllä ovat pasmat pahasti sekaisin tuolla kirjoittajalla. Ikäänkuin hedelmöittyminen olisi sama
        asia kuin uudestisyntyminen!!!!!

        4.
        "Ja jos kerran lapset ovat Jumalan omia, niin kyllä heillä on Pyhä Henki, sillä sana sanoo: "mutta kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa".

        Kyllähän enkelitkin ovat Jumalan omia, mutta eivät nekään tarvitse Pyhää Henkeä!

        Mutta siinä kirjoittaja on oikeassa, että lapset ovat Jumalan omia ja SIKSI NE EIVÄT TARVITSE
        PAKOLLISTA VAUVAKASTETTA!!!!

        Kaikki pakolliset seremoniat kuuluivat vanhaan liittoon.

        Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, kuin tuo kirjoittaja yrittää tehdä asiasta niin monimutkaisen, että ei
        taida itsekään ymmärtää, miten vauvat syntyvät ja miten he ovat Herran huomassa pienestä
        pitäen.
        He eivät tarvitse uskoa, koska eivät ole vielä edes kuolleet synteihinsä!
        Siksi he eivät tarvitse myöskään kastetta, joka on ulkoinen merkki siitä, mitä
        sydämessä on tapahtunut!

      • Armon oppilas kirjoitti:

        Eiköhän se ole lapsillakin sydämessä(=sielu/henki) se usko Pyhän Hengen elävänä pitämänä eikä päässä.

        Hedelmöityksessään lapsi on syntynyt Jumalan luomisen kautta(hänet on Kristuksen kautta luotu ja vanhurskautettu) vedestä ja Hengestä olemassa olevaksi ja eläväksi ihmiseksi jolla on henki-sielu ja ruumis ja jonka sydämessä(=henki-sielu) asuu Pyhä Henki. Jumalan sanahan sanoo että kaikki mikä luotu on, se on luotu vedestä Jumalan Sanan(=Jumalan sana=Kristus) Voimasta(=Pyhä Henki). Niinpä lapsikin on luotu, siis syntynyt vedestä ja Hengestä(=Pyhä Henki). Sillä Pyhä Henki on sanan voima. Sillä puustaavi(=kuollut sana) kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi. Henki tekee sanan eläväksi. Elävän sanan kautta syntyy uusi elämä(=uusi hengellinen elämä hedelmöityksessä). Sillä ei kukaan voi syntyä kuolleesta sanasta eläväksi hengeksi, mutta Jumalan sanassa on Pyhä Henki voimana, joka tekee eläväksi(myös hengellisesti eläväksi, sillä ei Jumala luo kuolleita, sillä Hän on elävien Jumala eikä kuolleitten Jumala. Siksi hengellisesti kuolleita kutsutaankin jumalattomiksi, sillä he ovat kuolleet pois ja eroon Jumalasta synnin ja sielunvihollisen petoksen kautta).
        2. Piet. 3:5
        " Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta "
        Joh. 3:5
        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

        Mutta koska ne ovat Kristuksen kautta valmistetut, niin ne ovat elämän veden kautta valmistetut. Sillä kaikki luotiin veden varaan, että kaikki pelastuisivat Kristuksen evankeliumin(=elämän vesi) kautta.
        Sillä Henki on Isässä ja lähtöisin Isästä. "ja Jumalan Henki liikkui vetten Päällä". Ja jos kerran lapset ovat Jumalan omia, niin kyllä heillä on Pyhä Henki, sillä sana sanoo: "mutta kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa".

        Mutta jos lapsi varttuu vanhemmaksi ja jos sitten käy niin että hän kuolee hengellisen kuoleman sielunvihollisen ja synnin petoksen kautta, niin hänen täytyy syntyä uudestaa vedestä(=elämän vesi) ja Hengestä(=Pyhä Henki joka asuu Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästön julistavassa Jumalan lapsessa tehden tuon Jumalan lapsen julistaman Jumalan synninpäästön eläväksi tekeväksi), voidakseen taas päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ja voidakseen nähdä Jumalan valtakunnan elävän uskon silmillä. Sillä evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle sen uskovaiselle autuudeksi.

        Vaikuttaa, että tuolla tietämyksellä viisain sana oli EIKÖHÄN.

        >> hänet on Kristuksen kautta luotu ja vanhurskautettu >> Miten ne lapset, jotka elivät ja syntyivät ennen Kristusta, valtaosa maailman lapsista? Kerrotko heistä.

        >> jonka sydämessä(=henki-sielu) asuu Pyhä Henki.>> Miten se Henki vauvoissa asusuu, sillä Pyhän Hengen täyttymys on selkeä tapahtuma. Se uupuu esim. vanhoillis- lestadiolaisilta kokonaan, ei yhtään PH;n armolahjaa.

        >> Niinpä lapsikin on luotu, siis syntynyt vedestä ja Hengestä(=Pyhä Henki). Sillä Pyhä Henki on sanan voima. >> Kysymys on uudelleen syntymisestä, ei vauva syntymisestä. Mistä ole oppisi saanut.

        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." ** Lue hieman enemmän, samasta luvusta, MIKÄ JOHTI TÄHÄN LAUSEESEEN. 3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

        Kysymys kuuluukin, oliko Nikodeemus VAUVA.

        Olipa jotain ennekulumatonta, ja ennen kirjoittamatonta, vaikka ottaa esimerkiksi Raamatun.

        Kes.

      • Vierailijavain

        vietyä sekoilua. Tuolla tavalla perustella, voi perustella ihan mitä tahansa oikeaksi tai vääräksi. Eli sanoja ja lauseita Raamatusta ja hiukan omia sanoja väliin. Semanttista suhinaa!

      • Armon oppilas
        Kesitas kirjoitti:

        Vaikuttaa, että tuolla tietämyksellä viisain sana oli EIKÖHÄN.

        >> hänet on Kristuksen kautta luotu ja vanhurskautettu >> Miten ne lapset, jotka elivät ja syntyivät ennen Kristusta, valtaosa maailman lapsista? Kerrotko heistä.

        >> jonka sydämessä(=henki-sielu) asuu Pyhä Henki.>> Miten se Henki vauvoissa asusuu, sillä Pyhän Hengen täyttymys on selkeä tapahtuma. Se uupuu esim. vanhoillis- lestadiolaisilta kokonaan, ei yhtään PH;n armolahjaa.

        >> Niinpä lapsikin on luotu, siis syntynyt vedestä ja Hengestä(=Pyhä Henki). Sillä Pyhä Henki on sanan voima. >> Kysymys on uudelleen syntymisestä, ei vauva syntymisestä. Mistä ole oppisi saanut.

        2. Piet. 3:5
        " Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta "
        Joh. 3:5
        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." ** Lue hieman enemmän, samasta luvusta, MIKÄ JOHTI TÄHÄN LAUSEESEEN. 3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

        Kysymys kuuluukin, oliko Nikodeemus VAUVA.

        Olipa jotain ennekulumatonta, ja ennen kirjoittamatonta, vaikka ottaa esimerkiksi Raamatun.

        Kes.

        "
        Lue hieman enemmän, samasta luvusta, MIKÄ JOHTI TÄHÄN LAUSEESEEN. 3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
        "

        Niin Nikodeemuksen kohdalla tarvittiin uudestisyntymistä VEDESTÄ ja HENGESTÄ koska hän oli kuolleen uskon tilassa. Uudestisyntyminenkin tapahtuu VEDESTÄ ja HENGESTÄ. Mutta niin tapahtuu myös ensimmäinen hengellinen syntyminen samoin VEDESTÄ ja HENGESTÄ kun Jumala luo ihmisen VEDESTÄ ja SANAN VOIMASTA(=Pyhä Henki) sekä hengen että ruumiin ja sielunkin osalta(hedelmöittyminen ja henki-sielun luominen tapahtuvat yhtaikaisesti). Jumala laittaa samalla myös oman Pyhän Henkensä samalla hetkellä hedelmöityksessä luomaansa uuteen ihmis-henki-sielu-ruumiiseen.

        "vedestä ja Hengestä", niin tuo vesi EI TARKOITA KASTETTA, vaan Jumalan sanaa!
        Jeesushan jatkaa seuraavassa luvussa:
        "Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä isoa eikä ikinä janoa, vaan se vesi tulee
        hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Joh 4:14

        Tuskin kukaan juo kastevettä!

        Jeesushan puhuu "syntymisestä YLHÄÄLTÄ" eikä alhaalta vedestä eli kasteesta!!!

        Jeesus käyttää tuossa vedestä puhuessaan sanaa "hydor" eikä "Baptisma", mikä merkitsisi
        kastetta!!!

        Raamattu tarkoittaa usein vedestä puhuessaan Jumalan sanaa,
        1. Piet 1:23
        "Te olette uudestisyntyneet elävän Sanan kautta."

        Olet kehittänyt oman, täysin Raamatulle vastaisen opin:
        " Jumala luo ihmisen VEDESTÄ ja SANAN VOIMASTA(=Pyhä Henki) sekä hengen että ruumiin ja sielunkin osalta(hedelmöittyminen ja henki-sielun luominen tapahtuvat yhtaikaisesti). Jumala laittaa samalla myös oman Pyhän Henkensä samalla hetkellä hedelmöityksessä luomaansa uuteen ihmis-henki-sielu-ruumiiseen. "

        Raamattu ei tunne tuollaista Pyhän Hengen saamista!

        Jumala antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat: Luuk 11:13.

        Tätähän minä olen täällä toitottanut, että raamatun sana on suurimmaksi osaksi vertauskuvallista tekstiä, niinkuin sinäkin tässä kommentissasi tuot esiin koskien vettä ja kastetta.
        Mutta lestadiolaisetkaan eivät opeissaan usko raamattua sanasta sanaan, vaan selittävän sen olevan vertauskuvallisia. Mutta sitten on oppeja, jotka otetaan kirjaimellisesti, niinkuin helvettiin meno ja kuolemanjälkeinen tietoinen olotila.

        Taivaskin on vertauskuvallinen paikka, jonne mennään kuoleman jälkeen. Lestadiolaisuuden tärkeimpiä oppeja on juuri taivaaseen meno heti kuoleman jälkeen tai vastaavasti helvettiin. Mikseivät he ymmärrä taivaskotia vertauskuvalliseksi, koska tiedämme varmasti, ettei maan ilmakehässä ole taivaskotia.

        Sielun kuolemattomuusoppi on myös lestadiolasen uskon peruskiviä, vaikka raamattu ei tunne oppia sielun kuolemattomuudesta. Minä uskon, että ruumiin ylösnousemus on vertauskuvallinen, ei todellinen, koska sehän on sula mahdottomuus ja luonnonlakien vastainen.
        Maailmassa ei todistettavasti ole koskaan tapahtunut mitään yliluonnollista ja jos joku sellaista on kertonut, hän on höyrypää. Maailmanhistoria tuntee kaikenlaisia tarinoita, mutta tosia ne ei ole.

      • Armon oppilas kirjoitti:

        "
        Lue hieman enemmän, samasta luvusta, MIKÄ JOHTI TÄHÄN LAUSEESEEN. 3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
        "

        Niin Nikodeemuksen kohdalla tarvittiin uudestisyntymistä VEDESTÄ ja HENGESTÄ koska hän oli kuolleen uskon tilassa. Uudestisyntyminenkin tapahtuu VEDESTÄ ja HENGESTÄ. Mutta niin tapahtuu myös ensimmäinen hengellinen syntyminen samoin VEDESTÄ ja HENGESTÄ kun Jumala luo ihmisen VEDESTÄ ja SANAN VOIMASTA(=Pyhä Henki) sekä hengen että ruumiin ja sielunkin osalta(hedelmöittyminen ja henki-sielun luominen tapahtuvat yhtaikaisesti). Jumala laittaa samalla myös oman Pyhän Henkensä samalla hetkellä hedelmöityksessä luomaansa uuteen ihmis-henki-sielu-ruumiiseen.

        Niin Nikodeemuksen kohdalla tarvittiin uudestisyntymistä VEDESTÄ ja HENGESTÄ koska hän oli kuolleen uskon tilassa. ** Missä kuolleen. Hän oli piispan tasoinen elävä Jumalaan uskova mies.

        Uudestisyntyminenkin tapahtuu VEDESTÄ ja HENGESTÄ. Mutta niin tapahtuu myös ensimmäinen hengellinen syntyminen samoin VEDESTÄ ja HENGESTÄ kun Jumala luo ihmisen VEDESTÄ ja SANAN VOIMASTA(=Pyhä Henki)** Olet todella noissa termeissäsi sekaisin.

        Sana on Jeesus ennen syntymäänsä ja Hänen kauttaan luotiin maa ja siihen luomisen liittyvä. Nyt ihminen syntyy miehen tahdosta. Johanneksen evankeliumi 1 luku.

        Muuten, mitä armolahjoja Pyhä Henki Teille on antanut, koska kristillisillä seurakunnialla niitä on paljon?

      • joutavia

        "** Missä kuolleen. Hän oli piispan tasoinen elävä Jumalaan uskova mies."

        Nikodemus oli fariseus parhaasta päästä.

      • suoraselkä
        Leksa-Veksa kirjoitti:

        Lopetan omalta osaltani vauvakastekeskustelun tähän, kun se on minulle itselleni tullut nyt täysin selväksi, elikkä vauvakaste ei ole raamatullinen. On kyllä tympeää olla seuroissa kuulemassa opetusta, jonka itse tietää hölynpölyksi ja jota toiset pitävät ainoana oikeana jumalan sanana.

        Pappien selibaatti aloitettiin v. 1079 joka on vastoin Raamatun sanaa: 1.Tim 4:3 "Ne, jotka kieltävät menemästä naimisiin"
        Kiiratulioppi v. 1439: Täysin epäraamatullinen
        Neitsyt Maria ikuinen neitsyt Palvonta v.431
        Kuolleitten ja pyhimysten palvonta v.375
        Paavin jalkojen suutelu alkoi v. 709
        Ristin, kuvien ja pyhinjäännösten palvonta "laillistettiin" v.788
        oppi seitsemästä sakramentista (ei todellakaan ole Raamatun evankeliumi) katumus, pappisvihkimys, avioliitto, viimeinen, voitelu, messu-uhriehtoollinen,....)
        oppi neitsyt Marian taivaaseen astumisesta v.1950
        oppi Paavin erehtymättömyydestä v.1870
        Raamattuun lisättiin apokryfiset kirjat v. 1546
        Pyhän Joosefin palvonta alkoi v.890
        Aneiden myynti, jota pidettiin yleensä anteeksiannon kauppaamisena ja lupana heittäytyä synnin valtaan, alkoi v. 1190
        Rukousnauhan eli helmet v.1090
        Enkelien ja kuolleitten pyhimysten palvonta v.375

        Kaikki nämä ovat vastoin Raamattua ja paljon muuta epäraamatullista opinkappaletta roomalaiskatollinen kirkko on ottanut käyttöön.

        Muistetaan, että nämä opit ovat "Kanoninen laki" milloinkaan ei voida poistaa, peruttaa eikä muuttaa. Sääli, että edelleen nämä paholaisen lisäämät harhaopit löytävät weha tyylisiä raamattua pilkkaavia kannattajia!

        Hienoa, että vihdoin näin monet vl:t ovat Raamatun totuudesta kiinnostuneita.

        Jumala armahtokoot sinua tästä harhaopista!

      • Armon oppilas
        Totuus esiin kirjoitti:

        "vedestä ja Hengestä", niin tuo vesi EI TARKOITA KASTETTA, vaan Jumalan sanaa!
        Jeesushan jatkaa seuraavassa luvussa:
        "Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä isoa eikä ikinä janoa, vaan se vesi tulee
        hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Joh 4:14

        Tuskin kukaan juo kastevettä!

        Jeesushan puhuu "syntymisestä YLHÄÄLTÄ" eikä alhaalta vedestä eli kasteesta!!!

        Jeesus käyttää tuossa vedestä puhuessaan sanaa "hydor" eikä "Baptisma", mikä merkitsisi
        kastetta!!!

        Raamattu tarkoittaa usein vedestä puhuessaan Jumalan sanaa,
        1. Piet 1:23
        "Te olette uudestisyntyneet elävän Sanan kautta."

        Olet kehittänyt oman, täysin Raamatulle vastaisen opin:
        " Jumala luo ihmisen VEDESTÄ ja SANAN VOIMASTA(=Pyhä Henki) sekä hengen että ruumiin ja sielunkin osalta(hedelmöittyminen ja henki-sielun luominen tapahtuvat yhtaikaisesti). Jumala laittaa samalla myös oman Pyhän Henkensä samalla hetkellä hedelmöityksessä luomaansa uuteen ihmis-henki-sielu-ruumiiseen. "

        Raamattu ei tunne tuollaista Pyhän Hengen saamista!

        Jumala antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat: Luuk 11:13.

        "

        "
        "vedestä ja Hengestä", niin tuo vesi EI TARKOITA KASTETTA, vaan Jumalan sanaa!
        "

        En minäkään tarkoittanut sillä kastetta, vaan Jumalan valtakunnan evankeliumia(=elämänvesi), jonka näkyvä kuva kasteen sakramentti tosin on(vaikkei kasteen sakramentti itse olekaan elämänvesi).

      • Leksa-Veksa
        suoraselkä kirjoitti:

        Pappien selibaatti aloitettiin v. 1079 joka on vastoin Raamatun sanaa: 1.Tim 4:3 "Ne, jotka kieltävät menemästä naimisiin"
        Kiiratulioppi v. 1439: Täysin epäraamatullinen
        Neitsyt Maria ikuinen neitsyt Palvonta v.431
        Kuolleitten ja pyhimysten palvonta v.375
        Paavin jalkojen suutelu alkoi v. 709
        Ristin, kuvien ja pyhinjäännösten palvonta "laillistettiin" v.788
        oppi seitsemästä sakramentista (ei todellakaan ole Raamatun evankeliumi) katumus, pappisvihkimys, avioliitto, viimeinen, voitelu, messu-uhriehtoollinen,....)
        oppi neitsyt Marian taivaaseen astumisesta v.1950
        oppi Paavin erehtymättömyydestä v.1870
        Raamattuun lisättiin apokryfiset kirjat v. 1546
        Pyhän Joosefin palvonta alkoi v.890
        Aneiden myynti, jota pidettiin yleensä anteeksiannon kauppaamisena ja lupana heittäytyä synnin valtaan, alkoi v. 1190
        Rukousnauhan eli helmet v.1090
        Enkelien ja kuolleitten pyhimysten palvonta v.375

        Kaikki nämä ovat vastoin Raamattua ja paljon muuta epäraamatullista opinkappaletta roomalaiskatollinen kirkko on ottanut käyttöön.

        Muistetaan, että nämä opit ovat "Kanoninen laki" milloinkaan ei voida poistaa, peruttaa eikä muuttaa. Sääli, että edelleen nämä paholaisen lisäämät harhaopit löytävät weha tyylisiä raamattua pilkkaavia kannattajia!

        Hienoa, että vihdoin näin monet vl:t ovat Raamatun totuudesta kiinnostuneita.

        Jumala armahtokoot sinua tästä harhaopista!

        Mitäs sanot joulusta, onko sekin pakanallinen juhla, ainakin olen kuullut niin. Ja entäs nämä muut kirkolliset juhlapyhät, eihän niillekkään löydy raamatullista perustaa.
        Yhden asian unohdit ja se on sapatin päivä, se muutettiin lauantailta sunnuntaille yli 300 jälkeen kristuksen.

        Kyllä sitä on kierretty muutakin kuin tahkoa, ts. tiedetään yhtä ja toista uskonasioista, on otettu selvää.

        Sanot olevasi vanhoillislestadiolainen, miksi?
        Kun oppisi on lähinnä vapaakirkon oppia.
        Mikä on se tekijä jonka pohjalta tunnet olevasi vanhoillislestadiolainen.
        Anteeksi jos ole tunkeilevainen. Kinnostaisi vain mikä on se ydinjuttu vanhoillislestadiolaisuudessa sinun mielestäsi?

      • Leksa-Veksa
        etsivä-xx kirjoitti:

        Sanot olevasi vanhoillislestadiolainen, miksi?
        Kun oppisi on lähinnä vapaakirkon oppia.
        Mikä on se tekijä jonka pohjalta tunnet olevasi vanhoillislestadiolainen.
        Anteeksi jos ole tunkeilevainen. Kinnostaisi vain mikä on se ydinjuttu vanhoillislestadiolaisuudessa sinun mielestäsi?

        Olen imenyt lestadiolaisuuden äidinmaidossa.
        Parempaa vaihtoehtoista uskontoa ei ole
        Lestadioalisuus on elämäntapa
        Koko ystäväpiirini on siellä
        Olen tutkinut muita uskontoja lähinnä yleisen tietämyksen, yleissivistyksen vuoksi
        Kukaan ja mikään ei ole täydellinen, on turha etsiä täydellistä ryhmää, sellaista ei ole
        Voidakseni olla täysin oman käsitykseni ja uskoni herra, minun tulisi olla yksin erakkona.

        Tämä on kuin lukion joukko-oppi matematiikkaa. Ryhmä pelaa säännöillä.
        Lestadiolaisuudessa on säännöt. Jos alat sooloilemaan, joudut ryhmästä ulos, kuten kävi hoitokokousten aikoihin. Minulla on kaikissa yhteisöissä sopeuduttava demokratian periaatteen mukaan luotuihin sääntöihin, vaikka ne eivät aina miellyttäisi.
        Esim. tieliikenne on sellainen, jossa lukuisia autoilijoita ei miellytä kaikki säännöt, erityisesti nopeudenrajoitukset, vaikka ne on luotu kaikkien yhteiseksi hyväksi.
        Olen liikennesääntöihin niin sopeutunut, etten koskaan aja ylinopeutta. Tässä yhteydessä on hyvä mainita, etten ole koskaan saanut ylinopeussakkoa. Alinopeudesta varmaan saisin, jos sellainen käytäntö olisi.

        Mielenkiintoinen ja realistinen näkemys. (Minulle toisaalla kasvaneelle ja toista äidinmaitoa saaneelle).
        Tämä lähtökohtasi auttaa minua ymmärtämään paremmin kirjoituksiasi.

    • 1+6

      Raamatussa,e ttä vauvoja ei saa kastaa ?

      Kait se olisi selvästi kielletty jos se olisi kielletty !

      • koska on käsketty kastaa uskovat, ei muita.

        Jos olisi käsketty kastaa vauvat, se olisi mainittu.

        Ei Raamatussa ole mainittu ehkäisyäkään ja osa suomalaista laskoista suoltaa lapsia kun eläimet. Ei sitäkään ole käsketty, joten se ei ole pakko, eikä velvoite.

        Samoin ei ole käsketty poltaa tupakkaa..

      • 6x19

        eikä kaste yksinään pelasta ketään.

      • Totuus esiin

        vielä tunnettu vauvakastetta, joten sitä oli mahdotonta kieltää.
        Ensimmäiset dokumentoidut vauvakasteet ovat vuodelta 200 jKr, jolloin kaikenlaiset muut
        harha-opit levisivät kirkkkoon, esim Neitsyt Marian palvonta, paavin valta, sakramenttioppi,
        kiirastulioppi jne.

        Jotkut harrastivat kastamista kuolleitten puolesta, mutta senkin Paavali teki tyhjäksi, 1. Kor 15:29

        Muuten, eihän Raamattu kiellä lasten tervaamistakaan, joten siitä vaan, jos uskoo, että
        se pelastaa vauvan.

      • 16x14

        kovi hyvä asia, sillä siihen kaikki tarttuu ja tekee matkan hitaaksi.

      • 15+14

        yksinään vaan tarvitaan usko ja ensin se, niin miksi siitä mesotaan. Tehdäänkö siitä sitten turhan suuri asia.

        Jeesus sanoi, että joka uskoo ja kastetaan pelastuu.

        Jeesus totesi lapsista, että ne uskoo.

      • 19+4
        Kesitas kirjoitti:

        koska on käsketty kastaa uskovat, ei muita.

        Jos olisi käsketty kastaa vauvat, se olisi mainittu.

        Ei Raamatussa ole mainittu ehkäisyäkään ja osa suomalaista laskoista suoltaa lapsia kun eläimet. Ei sitäkään ole käsketty, joten se ei ole pakko, eikä velvoite.

        Samoin ei ole käsketty poltaa tupakkaa..

        vauvana kastetut kadotukseen kuten jotkut hellarit väittävät niin olisihan siitä kirkkaasti Raamatussa varoitettu ja se kielletty. Eikö niin ?

      • näin on
        19+4 kirjoitti:

        vauvana kastetut kadotukseen kuten jotkut hellarit väittävät niin olisihan siitä kirkkaasti Raamatussa varoitettu ja se kielletty. Eikö niin ?

        Hellarien mukaan vauvat ovat taivaskelpoisia ilman mitään vesiseremoniaakin, ja siksi vauvat eivät
        joudu kadotukseen, vaikka ne paistettais voissa!

        "Sen kaltaisten on taivasten valtakunta."

      • Totuus esiin
        15+14 kirjoitti:

        yksinään vaan tarvitaan usko ja ensin se, niin miksi siitä mesotaan. Tehdäänkö siitä sitten turhan suuri asia.

        Jeesus sanoi, että joka uskoo ja kastetaan pelastuu.

        Jeesus totesi lapsista, että ne uskoo.

        Jeesus EI SANO MISSÄÄN, ETTÄ VAUVAT USKOVAT!!!

        Jeesus sanoi:
        Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta!!! ilman mitään kastetta.

        Lapsille riittää siunaus, kuten Jeesus opetti.

      • Kysymys.
        Totuus esiin kirjoitti:

        Jeesus EI SANO MISSÄÄN, ETTÄ VAUVAT USKOVAT!!!

        Jeesus sanoi:
        Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta!!! ilman mitään kastetta.

        Lapsille riittää siunaus, kuten Jeesus opetti.

        että vauvat eivät usko ja sanoiko, että aikuiset uskovat?

        Lapsista ja vieläpä niin pienistä, jotka eivät osaa vielä edes puhua, Jeesus sanoi, että ne uskovat häneen.

        "Jeesus sanoi:
        Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta!!! ilman mitään kastetta."

        Kastoiko Jeesus aikuisia?

        Mikä estää lapsia kastamasta?

      • 18+4

        Raamatussa sanotaan, että Jeesus ei itse kastanut vaan hänen opetuslapsensa kastoivat.

      • 18+4
        18+4 kirjoitti:

        Raamatussa sanotaan, että Jeesus ei itse kastanut vaan hänen opetuslapsensa kastoivat.

        1 Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes -- [Joh. 3:26]
        2 tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa.

      • 20+6
        Totuus esiin kirjoitti:

        Jeesus EI SANO MISSÄÄN, ETTÄ VAUVAT USKOVAT!!!

        Jeesus sanoi:
        Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta!!! ilman mitään kastetta.

        Lapsille riittää siunaus, kuten Jeesus opetti.

        Mark. 9.42

        37 "Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt." [Matt. 10:40; Joh. 13:20]

        Vieras henkienmanaaja
        38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin." [Luuk. 9:49,50 : Luuk. 9:54]
        39 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa.
        40 Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. [Matt. 12:30; Luuk. 11:23]
        41 Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille. [Matt. 10:42 ]

        Viettelykset
        42 "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. [Matt. 18:6-9; Luuk. 17:1,2 : 5. Moos. 13:6]

        Siis pienet lapset ovat uskossa Jeesukseen - Vapahtajan omin sanoin.

      • Totuus esiin
        Kysymys. kirjoitti:

        että vauvat eivät usko ja sanoiko, että aikuiset uskovat?

        Lapsista ja vieläpä niin pienistä, jotka eivät osaa vielä edes puhua, Jeesus sanoi, että ne uskovat häneen.

        "Jeesus sanoi:
        Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta!!! ilman mitään kastetta."

        Kastoiko Jeesus aikuisia?

        Mikä estää lapsia kastamasta?

        "Lapsista ja vieläpä niin pienistä, jotka eivät osaa vielä edes puhua, Jeesus sanoi, että ne uskovat häneen. "

        Miksi keksit omiasi?

        Jeesus EI MISSÄÄN sanonut, että vauvat uskovat. Kun Hän puhui "näistä pienistä, jotka uskovat minuun,"
        Hän puhui sen ikäisistä lapsista, jotka ylistivät Jumalaa, puhuivat ja heittivät palmunoksia
        tielle"! Matt 21:15
        Nämä lapset olivat vanhempiensa seurassa kuuntelemassa Jeesuksen opetuksia!
        "Usko tulee kuulemisesta", eikä syntymisessä!

        Vauvat olivat siihen aikaan kotona imetettävinä.

        Jeesus kastoi itse ensin opetuslapset, Joh 3:26 ja
        sen jälkeen opetuslapset jatkoivat kastamista.
        Mutta hekin kastoivat VAIN NIITÄ, JOTKA OLIVAT ENSIN TULLEET USKOON,
        Joh 4:1.

        EI SIIS VAUVOJA!
        Hän ainoastaan siunasi vauvat!

      • Totuus esiin
        20+6 kirjoitti:

        Mark. 9.42

        37 "Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt." [Matt. 10:40; Joh. 13:20]

        Vieras henkienmanaaja
        38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin." [Luuk. 9:49,50 : Luuk. 9:54]
        39 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa.
        40 Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. [Matt. 12:30; Luuk. 11:23]
        41 Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille. [Matt. 10:42 ]

        Viettelykset
        42 "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. [Matt. 18:6-9; Luuk. 17:1,2 : 5. Moos. 13:6]

        Siis pienet lapset ovat uskossa Jeesukseen - Vapahtajan omin sanoin.

        Lue huolellisemmin!

        Jeesus ei puhu tuossa kaikista maailman lapsista, VAAN "NÄISTÄ PIENISTÄ, JOTKA USKOVAT MINUUN."

        Nämä pienet oleivat vanhempiensa kanssa kuuntelemassa Jeesuksen opetusta, he ylistivät Jumalaa,
        huusivat Hoosiannaa, PUHUIVAT ja heittivät palmunoksia Jeesuksen eteen, Matt 21:15

        Vauvat eivät pysty sellaiseen!

        Tuo Mark 9:37 ja nuo muut Raamatun jakeet EIVÄT PUHU USKOSTA MITÄÄN!!!

        Älä lisää omia OLETTAMUKSIASI Jumalan sanaan!

      • Kysymys.
        Totuus esiin kirjoitti:

        "Lapsista ja vieläpä niin pienistä, jotka eivät osaa vielä edes puhua, Jeesus sanoi, että ne uskovat häneen. "

        Miksi keksit omiasi?

        Jeesus EI MISSÄÄN sanonut, että vauvat uskovat. Kun Hän puhui "näistä pienistä, jotka uskovat minuun,"
        Hän puhui sen ikäisistä lapsista, jotka ylistivät Jumalaa, puhuivat ja heittivät palmunoksia
        tielle"! Matt 21:15
        Nämä lapset olivat vanhempiensa seurassa kuuntelemassa Jeesuksen opetuksia!
        "Usko tulee kuulemisesta", eikä syntymisessä!

        Vauvat olivat siihen aikaan kotona imetettävinä.

        Jeesus kastoi itse ensin opetuslapset, Joh 3:26 ja
        sen jälkeen opetuslapset jatkoivat kastamista.
        Mutta hekin kastoivat VAIN NIITÄ, JOTKA OLIVAT ENSIN TULLEET USKOON,
        Joh 4:1.

        EI SIIS VAUVOJA!
        Hän ainoastaan siunasi vauvat!

        ""Lapsista ja vieläpä niin pienistä, jotka eivät osaa vielä edes puhua, Jeesus sanoi, että ne uskovat häneen. "

        Miksi keksit omiasi?"

        En ole keksinyt omiani. Alkukielen asiantuntija kertoi, että Raamatun kohdassa, jossa Jeesus puhuu lapsista, jotka uskovat häneen, alkukielen lapsia merkitsevä sana tarkoittaa niin pieniä lapsia, jotka eivät osaa vielä puhua.

        Onko sinulla tuohon parempaa tai tarkempaa tietoa?

        "Jeesus kastoi itse ensin opetuslapset, Joh 3:26"

        Joh. 4 mukaan tuo oli vain fariseusten kuulopuheita.

        "asiantuntija" jälleen sellainen teologi, joka kynsin hampain yrittää osoittaa, että vauvakaste
        on Raamatussa. Niitähän riittää pilvin pimein, mm tämä "piispa" Matti Väisänen!

        Olen lukenut hänen kirjansa kasteesta, ja niin vilkasta mielikuvitusta saa hakea jopa
        satukirjoista.

        Jos vauvat uskoisivat, NIIN MIKSI JEESUS EI KASTANUT HEITÄ??????

        Kastoihan Jeesus tai Hänen opetuslapsensa niitä, jotka uskoivat, Joh 4:1

        Jeesushan vain siunasi lapset!!!!

        Tuo:
        "Onko sinulla tuohon parempaa tai tarkempaa tietoa?

        on vain loogisen päättelyn tulosta, koska Raamattu ei suoraan sano, että Jeesus kastoi ensin
        opetuslapset.
        Sanoihan Pietari Jeesuksesta:
        1. Piet 2:21
        "Jättäen teille esikuvan, että noudattaisitte Hänen jälkiänsä."
        "

      • 6+7

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9453431/46817444

      • Totuus esiin
        6+7 kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9453431/46817444

        Jeesus kastoi aluksi itse
        Joh 3:22
        "Mutta sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle, JA KASTOI."

        Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa, lähellä Salimia, KOSKA SIELLÄ OLI PALJON VETTÄ,"

        Joh 3:26
        "Niin he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat Hänelle:
        Rabbi, se joka oli sinu kanssasi Jordanin TUOLLA PUOLELLA, ja josta sinä olet todistanut,
        katso, HÄN KASTAA ja kaikki menevät Hänen tykönsä."

      • 1x1
        20+6 kirjoitti:

        Mark. 9.42

        37 "Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt." [Matt. 10:40; Joh. 13:20]

        Vieras henkienmanaaja
        38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin." [Luuk. 9:49,50 : Luuk. 9:54]
        39 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa.
        40 Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. [Matt. 12:30; Luuk. 11:23]
        41 Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille. [Matt. 10:42 ]

        Viettelykset
        42 "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. [Matt. 18:6-9; Luuk. 17:1,2 : 5. Moos. 13:6]

        Siis pienet lapset ovat uskossa Jeesukseen - Vapahtajan omin sanoin.

        36 Sitten hän asetti heidän keskelleen LAPSEN, otti hänet syliinsä ja sanoi: [Mark. 10:16]
        37 "Joka minun NIMISSÄNI ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, VAAN SEN joka on minut lähettänyt." [Matt. 10:40; Joh. 13:20]
        -Olemme kutsuttuja Jumalan toimesta - ja Jeesuksen nimen kautta pelastettuja.

        Älkää estäkö lapsia tulemasta "sallikaa heitä siunattavan" -Siunatkaa, opettaakaa, tuokaa kuulemaan sanaa, niin kuin Kristus antoi esikuvan. (Luuk. 18:15-16)

        Jeesushan sanoi: VÄHÄISISTÄ (muutamista) tai pienimmistä (pienen paikalla), (viattomista) JOTKA USKOVAT.
        42 "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. [Matt. 18:6-9; Luuk. 17:1,2 : 5. Moos. 13:6]
        Lapsia ei saa johtaa harhaan tai estää tulemasta "Kristuksen tykö". lapset ovat viattomia ja valmiita ottamaan sanan vastaan. -Aikuinen yllättyy monta kertaa kuinka lapsi oppii ymmärtämään Taivaallisia.
        Raamatussa on mainittu useita kohtia kuinka Jumalan lapset kasvavat uskossa Kol. 2:19, 2. Tess. 1:3, Matt. 13:32.

      • 19+4 kirjoitti:

        vauvana kastetut kadotukseen kuten jotkut hellarit väittävät niin olisihan siitä kirkkaasti Raamatussa varoitettu ja se kielletty. Eikö niin ?

        Oletko todellisuudessa nähnyt edes kastetta?

      • Totuus esiin
        1x1 kirjoitti:

        36 Sitten hän asetti heidän keskelleen LAPSEN, otti hänet syliinsä ja sanoi: [Mark. 10:16]
        37 "Joka minun NIMISSÄNI ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, VAAN SEN joka on minut lähettänyt." [Matt. 10:40; Joh. 13:20]
        -Olemme kutsuttuja Jumalan toimesta - ja Jeesuksen nimen kautta pelastettuja.

        Älkää estäkö lapsia tulemasta "sallikaa heitä siunattavan" -Siunatkaa, opettaakaa, tuokaa kuulemaan sanaa, niin kuin Kristus antoi esikuvan. (Luuk. 18:15-16)

        Jeesushan sanoi: VÄHÄISISTÄ (muutamista) tai pienimmistä (pienen paikalla), (viattomista) JOTKA USKOVAT.
        42 "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. [Matt. 18:6-9; Luuk. 17:1,2 : 5. Moos. 13:6]
        Lapsia ei saa johtaa harhaan tai estää tulemasta "Kristuksen tykö". lapset ovat viattomia ja valmiita ottamaan sanan vastaan. -Aikuinen yllättyy monta kertaa kuinka lapsi oppii ymmärtämään Taivaallisia.
        Raamatussa on mainittu useita kohtia kuinka Jumalan lapset kasvavat uskossa Kol. 2:19, 2. Tess. 1:3, Matt. 13:32.

        Meidän velvollisuutemme ON SIUNATA PIENIÄ ja ohjata heitä eteenpäin Jeesuksen tuntemisessa.
        Lapset uskovat helposti, kun heille kerrotaan Jeesuksesta.

        Mutta valitettavasti kirkkolaitos on keksinyt tuon julman opin, että vauvat olisivat syntisiä
        ja kadotettuja ilman pakollista vauvakastetta. Sehän on Augustinuksen "oivallus", jotta vauvakasteelle
        saataisiin legitimiteetti:

        Augsburgin tunnnustus:
        Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan. "

        Täten kirkkolaitos opillaan yrittää estää vauvoilta taivasosuuden,vaatimalla heille kastetta, mutta onneksi Jumalan sana todistaa,
        että vauvat kelpaavat Jumalalle sellaisenaan:
        Matt 18:14
        Niin ei myöskään teidän taivaallisen isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä
        joutuisi kadotukseen."

      • Leksa-Veksa
        16x14 kirjoitti:

        kovi hyvä asia, sillä siihen kaikki tarttuu ja tekee matkan hitaaksi.

        Tupakkatervaan tarttuu kaikki ja tekee matkan hitaaksi. Hehe, hee, pitääpä jossain yhteydessä lausua tuollainen letkautus tupakoiville, niin katsovat silmät pyöreinä.
        Mutta eihän lestadiolaiset näin usko, eivätkä opeta, heille tupakointi merkitsee matkan joutuisampaa menoa keuhkoastmasairauden tappamana kuolemaan ja iankaikkiseen elämään sinne paratiisiin, missä tupakkakaan ei pysty enää tuhoamaan keuhkoja, vaikka kuinka vetäisi ketjussa röökiä.

    • Tutkailija..

      Luther kirjoittaa;
      (Iso katekismus)

      -------
      Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Ovathan he jo muutenkin kaikissa kirjeissään kirjoittaneet paljon siitä, ettei kristittyjen kesken ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Pyhä Johanneskin sanoo 1. kirjeensä toisessa luvussa (1. Joh. 2:14) pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.
      -------

      Augustinushan eli vain muutama sata vuotta apostolien jälkeen joten luulisi, että
      olisi ollut perillä apostolien opetuksista.

      • Totuus esiin

        Augustinuskin oli uskovaisen kodin poika, mutta hänetkin kastettiin vasta aikuisena!
        Vauvakaste ei vielä silloin ollut yleistynyt kirkkolaitoksen käyttöön. Hänhän kuoli v. v 430 jKr.

        Lutherkin vain OLETTI, että noissa perhekuntakasteissa olisi ollut myös vauvoja, mutta Raamattu
        ei mainitse ensimmäistäkään vauvakastetapausta:

        Ap 18:8
        "Mutta synagoogan esimies, Krispus ja KOKO HÄNEN PERHEKUNTANSA USKOIVAT, niin myös
        korinttilaiset uskoivat, ja heidät kastettiin."

        Vauvoille riittää siunaus, kuten Jeesus teki!

        Jeesus ei käskenyt kastaa kaikkia pakanoita, vaan evankeliumia käskettiin julistaa kaikelle kansoille.
        Sitten:
        ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

      • Totuus esiin kirjoitti:

        Augustinuskin oli uskovaisen kodin poika, mutta hänetkin kastettiin vasta aikuisena!
        Vauvakaste ei vielä silloin ollut yleistynyt kirkkolaitoksen käyttöön. Hänhän kuoli v. v 430 jKr.

        Lutherkin vain OLETTI, että noissa perhekuntakasteissa olisi ollut myös vauvoja, mutta Raamattu
        ei mainitse ensimmäistäkään vauvakastetapausta:

        Ap 18:8
        "Mutta synagoogan esimies, Krispus ja KOKO HÄNEN PERHEKUNTANSA USKOIVAT, niin myös
        korinttilaiset uskoivat, ja heidät kastettiin."

        Vauvoille riittää siunaus, kuten Jeesus teki!

        Jeesus ei käskenyt kastaa kaikkia pakanoita, vaan evankeliumia käskettiin julistaa kaikelle kansoille.
        Sitten:
        ap 2:41
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

        Keksi lisää...Sehan oli lähetysaikaa, jollloin evankeliumi levisi muillekkin kansoille. Kääntyneiden aikuisten mukana, myös heidän lapset kastettiin. Tätä kirjaimelliseti tarkoittaa kaikkien kansojen kastaminen.

        Roomalaisen Hippolytoksen kirkkojärjestys vuodelta 215 käskee
        menettelemään seuraavasti, kun perhe kääntyy pakanuudesta kristinuskoon:
        "Ensiksi teidän on kastettava pikkuiset. Kaikki, jotka voivat
        omasta puolestaan puhua (= tunnustaa uskonsa), puhukoot. Mutta
        niiden puolesta, jotka eivät osaa puhua, tulee heidän vanhempiensa
        tai jonkun toisen heidän perheeseensä kuuluvan puhua." Sitten kastettiin
        miehet ja viimeksi naiset. Järjestys on mielenkiintoinen: lapset
        102 ) Ks. Lutherin kootut teokset, St. Louisin laitos XX, 1721 s.
        103 ) Joachim Jeremias, Die Kindertaufe in den ersten vier Jahrhunderten. Seuraavassa
        esitetyt historialliset tiedot ovat etupäässä tästä kirjasta tai sen mainitsemista
        lähteistä.

        kastettiin ensin ja sitten vasta vanhemmat. Lapset olivat uskossaan
        esimerkillisiä ja niin he pääsivät kasteelle ennen vanhempiaan. Kirkkojärjestyksen
        todistus on painavampi kuin muun kirjoituksen. Sen
        syntyminen edellyttää vakiintunutta tapaa, koska ei voida ajatella,
        että kirkkojärjestys olisi voinut niissä oloissa olla tehokas tapa uuden
        oppikäytännön vakiinnuttamiseksi. Siihen aikaan seurakunnat olivat
        vielä itsenäisiä eikä niille voitu sanella tapoja ja säädöksiä.
        Lapsikasteen puolesta todistavat mm. aleksandrialainen Origenes
        (233 - 254), karthagolainen Cyprianus (251), kappadokialainen Basileios
        Suuri (371/372), milanolainen Ambrosius (387), Karthagon
        6. kirkolliskokous (401), Rooman kirkolliskokous (402) ja Augustinus
        (kuoli 430). Karthagon kirkolliskokous (251/253) tuli yksimielisesti
        siihen tulokseen, ettäkastaa jo
        kahden tai kolmen päivän ikäisinä, vaikka niin pienelle lapselle silloisen
        tavan mukaan annettava veljensuudelma olisikin kastajasta
        vastenmielinen. Kokous ei keskustellut yleensä lapsikasteen oikeutuksesta.
        Kokouksen aiheena oli, tuliko lapset kastaa jo ennen kahdeksan
        päivän ikää. Lapsikastetta koskevat todistukset ovat peräisin
        kaikkialta silloisesta kristikunnasta.

        Ensimmäinen lapsikasteen hylännyt ryhmä esiintyy vasta 1100 -
        luvulla Ranskassa. Liike sai alkunsa Peter de Bruisin104) toimesta.
        Siitä sen nimi petrobrusialaisuus. Vasta siis kirkon yli tuhatvuotisen
        lapsikastekäytännön jälkeen ilmenee ensimmäinen tunnettu uudestikastaminen.
        Tosin jo varsin varhain eräät lahkot kastoivat uudestaan,
        mutta eivät sen tähden, että ne olisivat hylänneet lapsikasteen,
        vaan siksi, etteivät ne hyväksyneet ollenkaan oikeauskoista
        kirkkoa ja sen kastetta. Petrobrusialaiset eivät hylänneet vain lapsikastetta,
        he hylkäsivät myös Uuden Testamentin kirjeet. Niillä ei ollut
        heidän mielestään samaa arvovaltaa kuin evankeliumeilla.
        Uudestikastamista alkoi esiintyä runsaammin vasta uskonpuhdistuksen
        liepeillä. Reformoiduista Zwingli ja Calvin olivat lapsikasteen
        kannalla. Lutherin aikana esiintyneet uudestikastajat olivat kaikkein
        äärimmäisiä hurmahenkiä.

        ei löydä Raamatusta perusteita kirkon keksimälle vauvakasteelle.Nuo kyseiset kirkko-isät
        keksivät kaikenlaisia muitakin harha-oppeja, joita he koettivat perustella Raamatulla, mutta kas kun
        Weha ei palvo Neitsyt Mariaa, luota paavin erehtymättömyyteen, osta aneita, pelkää kiiras-
        tulta jne, jne.
        Miksi vain tuo epäraamatullinen vauva-kaste-sakramentti kelpaa?

        Kirkkolaitos luopui jo 200-luvulla apostolien ja Jeesuksen perustamasta alkuseurakunnasta. Ennen sitä
        ei histori tunne yhtään vauvakaste-tapausta.
        Kahdentoista apostolin oppi,Didakhee, vuodelta 120 jKr, edellyttää, että kastettava paastosi ennen kastettaan kaksi päivää
        Tuskin vauva noudatti sellaista käskyä.

      • 8x6

        että on parempi kastaa jo ennen syntymää. Maailma on täynnä kirkkoisiä ja kaikenkarvaisia valistuneita,
        ja tulee olemaan. Mutta mikä on Raamatun sanoma? -Kunhan tässä pohditaan...

        vauvat voidaan kastaa, koska ne uskovat, vaikka Raamattu ei erikseen mainitsisi vauvoja. Raamatussa sanotaan, että perhekunnittain kastettiin ja perhekuntaan varmaan kuuluivat myöskin vauvat.

        Mark. 16
        16. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan.

      • liperin vl
        8x6 kirjoitti:

        että on parempi kastaa jo ennen syntymää. Maailma on täynnä kirkkoisiä ja kaikenkarvaisia valistuneita,
        ja tulee olemaan. Mutta mikä on Raamatun sanoma? -Kunhan tässä pohditaan...

        " Kirkkojärjestyksen todistus on painavampi kuin muun kirjoituksen."

        Eli kirkkojärjestyksen todistus on painavampi kuin esim. Raamatun sanan todistus. Uskomatonta!!!!

      • Totuus esiin
        Kysymys. kirjoitti:

        vauvat voidaan kastaa, koska ne uskovat, vaikka Raamattu ei erikseen mainitsisi vauvoja. Raamatussa sanotaan, että perhekunnittain kastettiin ja perhekuntaan varmaan kuuluivat myöskin vauvat.

        Mark. 16
        16. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan.

        Sehän on tukevasti Jeesuksen sylissä ja Jumalan oma.

        Vauva EI TARVITSE USKOA, koska se elää jo todellisuudessa, Jumalan valtakunnassa!

        Se ei ole vielä kuollut hengellisesti, joten se EI TARVITSE uudestisyntymistä ja uudestisyntymisen
        pesoa, eli kastetta!
        Vauvalle riittää siunaus, kuten Jeesus opetti.

        Vauvakaste on katolisen kirkon keksintö, automaatti, jolla turvataan kirkon jäsenyys!

        "Vauva EI TARVITSE USKOA, koska se elää jo todellisuudessa, Jumalan valtakunnassa!"

        pääsee taivaaseen. Ei ole vauvalle eri tietä taivaaseen Jumala valmistanut. Ihmisen sydömessä voi olla vain usko tai epäusko, Pyhä Henki tai epäuskon henki, välitilaa ei Raamattu tunne.

        Ei ole sinun päätettävissä tarvitseeko vauva uskoa vai ei. Jumala on sen päättänyt aikojen alussa, että vain Hänen Poikansa vanhurskaus kelpaa Jumalalle ja sitä ei voi omistaa muutoin kuin uskolla.

        Hepr. 11
        6. Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman,

        Joh. 3
        16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.

        18. Joka hänen päällensä uskoo, ei häntä tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu; sillä ei hän uskonut Jumalan ainoan Pojan nimen päälle.

        Vauvalle Jumala on lahjoittanut sydämen uskon ja Pyhän Henkensä jo ennen syntymää:

        Jer. 1
        5. Minä tunsin sinun jo ennenkuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennenkuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain prophetaksi.

        Koska vauva uskoo, niin mikä estää häntä kastamasta. Näin yksinkertainen on Jumalan järjestys.

        Vauva on autuaallisesti Jeesuksen sovintotyön piirissä, eikä hän tarvitse uskoa siihen.

        Sinä et ajattele, mitä kirjoitat:
        "Hepr. 11
        6. Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö TULLA tahtoo, sen pitää uskoman, "

        Tuossahan sanotaan, että vain sen JOKA TAHTOO TULLA JUMAN TYKÖ!!! täytyy uskoa.

        Vauvahan ON JO SIELLÄ, joten mihin hän tarvitsee uskoa.
        Raamattu EI TUNNE MITÄÄN SYNTYMÄUSKOA, vaan;
        "Usko tulee kuulemisesta", Room 10:17

        Jeesus itse sanoi:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta". Jeesus EI PUHUNUT MITÄÄN vauvojen uskosta!!!

        Sinä lisäät jälleen omia OLETTAMUKSIASI JUMALAN SANAAN: Jer. 1
        5. Minä tunsin sinun jo ennenkuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennenkuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain prophetaksi."

        TUOSSAKAAN EI PUHUTA MITÄÄN VAUVAN USKOSTA, vaan Jumalan kaikkivaltiudesta ja armosta!

        Lapsella ei todella ole eri tietä taivaaseen, vaan sen JÄLKEEN, jos hän lankeaa syntiin, hänen on uudesti-
        synnyttävä Jumalan sanan kautta."

        Hebr 11:1
        "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan. Ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy."
        Vauva ei kykene ojentautumaan eikä toivomaan mitään!!!

        Eikä hänen tarvitsekkaan ojentautua, koska hän onJO JUMALAN LAPSI!!!!

        "TUOSSAKAAN EI PUHUTA MITÄÄN VAUVAN USKOSTA, vaan Jumalan kaikkivaltiudesta ja armosta" Missä tuossa puhutaan Jumalan kaikkivaltiudesta?

        Siinä puhutaan, kuinka Jumala pyhittää lapsen jo ennen syntymää. Jos ei ole uskoa, ei ole Pyhää Henkeäkään ja jos ei ole Pyhää Henkeä, ei ole uskoakaan.

        Juud. 1
        Juudas, Jesuksen Kristuksen palvelia, mutta Jakobin veli, niille kutsutuille, jotka Isässä Jumalassa pyhitetyt ovat ja Jesuksessa Kristuksessa vapahdetut:

        2. Tess.2
        13. Mutta meidän pitää aina teidän edestänne Jumalaa kiittämän, rakkaat veljet Herrassa, että Jumala on teidät alusta autuuteen valinnut, Hengen pyhityksen kautta ja totuuden uskossa,

        Vauva syntyy pyhänä ja vanhurskaana maailmaan ja jos hän joutuu syntien ja ylitsekäymisten takia epäuskoon, tarvitsee syntyä uudelleen. Tällainen on järjestys Raamatun mukaan.

        Paavali Efeson pakanoille, jotka olivat uudesti syntyneet:

        Ef. 2
        1. Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntein tähden,

      • 20x6
        Kysymys. kirjoitti:

        "Vauva EI TARVITSE USKOA, koska se elää jo todellisuudessa, Jumalan valtakunnassa!"

        pääsee taivaaseen. Ei ole vauvalle eri tietä taivaaseen Jumala valmistanut. Ihmisen sydömessä voi olla vain usko tai epäusko, Pyhä Henki tai epäuskon henki, välitilaa ei Raamattu tunne.

        Ei ole sinun päätettävissä tarvitseeko vauva uskoa vai ei. Jumala on sen päättänyt aikojen alussa, että vain Hänen Poikansa vanhurskaus kelpaa Jumalalle ja sitä ei voi omistaa muutoin kuin uskolla.

        Hepr. 11
        6. Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman,

        Joh. 3
        16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.

        18. Joka hänen päällensä uskoo, ei häntä tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu; sillä ei hän uskonut Jumalan ainoan Pojan nimen päälle.

        Vauvalle Jumala on lahjoittanut sydämen uskon ja Pyhän Henkensä jo ennen syntymää:

        Jer. 1
        5. Minä tunsin sinun jo ennenkuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennenkuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain prophetaksi.

        Koska vauva uskoo, niin mikä estää häntä kastamasta. Näin yksinkertainen on Jumalan järjestys.

        Jer. 1
        5. Minä tunsin sinun jo ennenkuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennenkuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain prophetaksi.

        Kyllä Jumala tuntee luomuksensa niin kuin savenvalaja astiansa. -Kaikki on syntynyt Jumalasta tämän auringon alla. Lapset ovat VIATTOMIA - siinä mielessä pyhiä ja Jumalan omia aina kohdusta asti. Jumala rakastaa lapseutta - viattomuutta.

        Se mitä sitten Jumala saa voimallaan aikaan:

        Jumalan suuri ihme ja voimateko näkyy juuri Jeesuksen syntymässä. Hän SIKISI pyhästä hengestä ja syntyi
        neitsyt MARIASTA. Jeesus myös muistutti useaan otteeseen tulleensa Jumalan tyköä taivaasta.

        Luuk. 1:35
        Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. [Matt. 1:20]
        Luuk. 1:41
        Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.

        Samoin apostolit ja profeetat saivat hengen ilmoituksen ja kutsun Jumalata:

        Israel, Herran palvelija ja kansojen valo
        1 Kuulkaa minua, kaukaiset rannat, kuunnelkaa, kansakunnat, jotka asutte etäällä! Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi minulle nimen. [Jer. 1:5]

        Gal. 1:15-17
        14 Menin juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä perittyjen opetusten puolesta. [Ap. t. 22:3 ]
        15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä, [Jes. 49:1; Jer. 1:5; Ap. t. 9:15; Room. 1:1]
        16 näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään IHMISELTÄ [Matt. 16:17; 2. Kor. 4:6]

        -Mutta se miksi lapset kelpaavat Jumalalle ei ole riippuvainen heidän uskostaan Kristukseen. --VAAN sen kaltaisten on Jumalan vatakunta.

        Olen kysynyt tätä useamman kerran omilta uskovaisilta lapsiltani, että miten he ymmärtävät vauvojen/pienten lapsien pelastuksen.
        Vastaus on aina sama: -Ei ne ole tehneet mitään pahaa. -Ei ne osaa tehdä syntiä. -Ei ne ymmärrä, -Ne on viattomia, pieniä. Ja niiden sitten isommaksi kasvaessa olen todennut, että janoavat "puhdasta sanan maitoa". Kukaan ei lapsista ole "uskonut" etukäteen, heille on vain kerrottu hyvästä Jumalasta ja Kristuksen valmistamasta pelastuksesta, niin kuin lapsille sopii puhua -lapsen mielellä.

        1. Piet. 2:2
        Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.

        Luuk. 18:16
        Lasten kaltaisten "on Jumalan valtakunta".

        Tämä on aika kuvaavaa kuinka uskonasioissakin kasvetaan:
        1. Kor. 13:11
        Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.

        Luuk. 2:40
        Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä. [Luuk. 1:80, Luuk. 2:52]
        -Jumala sitten ajallaan kerää kypsän viljan aittaansa.

        Miksi lisäät omia olettamuksiasi Raamattuun?
        Kirjoitat:
        "Siinä puhutaan, kuinka Jumala pyhittää lapsen jo ennen syntymää. Jos ei ole uskoa, ei ole Pyhää Henkeäkään ja jos ei ole Pyhää Henkeä, ei ole uskoakaan. "

        Kun Jumala itse pyhittää vauvan, NIIN SIIHEN EI TARVITA VAUVAN USKOA!!!!

        Kysyt:
        ""TUOSSAKAAN EI PUHUTA MITÄÄN VAUVAN USKOSTA, vaan Jumalan kaikkivaltiudesta ja armosta" Missä tuossa puhutaan Jumalan kaikkivaltiudesta? "

        Etkö ymmärrä, että juuri tuo "pyhitin sinut ennekuin äidistä synnyit", on juuri sitä Jumalan armotyötä
        ja kaikkivaltiutta, johon ei kykene kukaan muu kuin Jumala itse!
        Siinä EI PUHUTA MITÄÄN PYHÄSTÄ HENGESTÄ!!! eikä vauvan uskosta!

        Et ole esittänyt YHTÄÄN RAAMATUN KOHTAA, JOSSA PUHUTAAN VAUVAN USKOSTA!!!

        Kirjoitat aivan oikein:
        "Vauva syntyy pyhänä ja vanhurskaana maailmaan ja jos hän joutuu syntien ja ylitsekäymisten takia epäuskoon, tarvitsee syntyä uudelleen. Tällainen on järjestys Raamatun mukaan."

        Koska vauva on Jumalan kädessä ja autuas siihen saakka, kunnes alkaa tekemään syntiä,
        EI HÄN TARVITSE USKO SITÄ MINKÄ ELÄÄ JO TODEKSI!!!

        Raamattuhan sanoo:
        "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan."
        Vauvan ei tarvitse toivoa mitään, sillä hän elää jo toivon täyttymyksessä, eli autuaana!

        Olet omatekoisen oppirakenteesi vanki!

      • Totuus esiin
        20x6 kirjoitti:

        Kun Johannes Kastaja täytettiin Pyhällä Hengellä POIKKEUKSELLISESTI jo äitinsä kohdussa,
        niin se johtui siitä, että hänet oli edeltämäärätty Jeesuksen edeltäkävijäksi!

        "Luuk. 1:41
        Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. "

        Jos kaikilla vauvoilla olisi Pyhä Henki jo äitinsä kohdussa, niin miksi siitä olisi pitänyt erikseen
        mainita Johanneksen kohdalla????

        Tuo SRK:n kehittämä oppi, että vauvat uskovat ja heillä on Pyhä Henki, johtuu siitä, että näin
        saataisiin oikeutus vauvakasteelle, sillä ilman uskoa kasteesta ei olisi mitään hyötyä.

        Mutta kun Raamattu ei puhu mitään vauvakasteesta eikä vauvojen uskosta, niin tuollainen oppi
        on itsetekoinen ja epäraamatullinen!

        Vauvakin kasvaa vähitellen pelastukseen, saadessaan opetusta:
        "1. Piet. 2:2
        Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen."

        "Jos kaikilla vauvoilla olisi Pyhä Henki jo äitinsä kohdussa, niin miksi siitä olisi pitänyt erikseen
        mainita Johanneksen kohdalla????"

        Se on teidän laisianne varten mainittu, mutta ette sittenkään usko.

        Jos vain ne Raamatussa, joista on erikseen mainittu Pyhä Henki olisivat Jumalalle kelpaavia, niin vähän olisi taivaassa väkeä.

        Puhutaanko Adamista, Abelista, Nooasta, Abrahamista, Jaakobista, Joosefista, Mooseksesta, ristin ryöväristä ym. ja Pyhästä Hengestä. Ei puhuta, mutta Raamattu todistaa, että he uskon kautta voittivat. Oletko sitä mieltä, ettei heillä ollut Pyhää Henkeä, koska sitä ei erikseen mainita.

        Raamattu puhuu Daavidista, Jeremiasta, apostoleista, Paavalista, Korneliuksesta ym. ja Pyhästä Hengestä. Hekin pääsivät taivaaseen vain uskomalla. Oliko heillä vain Pyhä Henki, koska se erikseen mainitaan?

        "Kun Jumala itse pyhittää vauvan, NIIN SIIHEN EI TARVITA VAUVAN USKOA!!!!"

        onko vauvalla Pyhä Henki vai eikö ole?

      • Kysymys. kirjoitti:

        "Vauva EI TARVITSE USKOA, koska se elää jo todellisuudessa, Jumalan valtakunnassa!"

        pääsee taivaaseen. Ei ole vauvalle eri tietä taivaaseen Jumala valmistanut. Ihmisen sydömessä voi olla vain usko tai epäusko, Pyhä Henki tai epäuskon henki, välitilaa ei Raamattu tunne.

        Ei ole sinun päätettävissä tarvitseeko vauva uskoa vai ei. Jumala on sen päättänyt aikojen alussa, että vain Hänen Poikansa vanhurskaus kelpaa Jumalalle ja sitä ei voi omistaa muutoin kuin uskolla.

        Hepr. 11
        6. Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman,

        Joh. 3
        16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.

        18. Joka hänen päällensä uskoo, ei häntä tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu; sillä ei hän uskonut Jumalan ainoan Pojan nimen päälle.

        Vauvalle Jumala on lahjoittanut sydämen uskon ja Pyhän Henkensä jo ennen syntymää:

        Jer. 1
        5. Minä tunsin sinun jo ennenkuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennenkuin sinä äidistäs synnyitkään, ja panin sinun kansain prophetaksi.

        Koska vauva uskoo, niin mikä estää häntä kastamasta. Näin yksinkertainen on Jumalan järjestys.

        vauvan uskosta?

        R katollisilla, jotka ottivat vauvakasteen, piti jonkun vahemmista, tai kummeista ( ei esiinny Raamatussa ) TOSISTAA VAUVAN PUOLESTA.

        Kerro miten vauvan uskon todistat, koska omasikin on todistamatta.

      • Kysymys.
        Kesitas kirjoitti:

        vauvan uskosta?

        R katollisilla, jotka ottivat vauvakasteen, piti jonkun vahemmista, tai kummeista ( ei esiinny Raamatussa ) TOSISTAA VAUVAN PUOLESTA.

        Kerro miten vauvan uskon todistat, koska omasikin on todistamatta.

        "Kero joku todistus
        Kesitas Käyttäjän viestit 20.11.2010 20:09
        vauvan uskosta?"

        Room. 8
        16. Se Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

        Henki todistaa, että myös lapset ja vauvat ovat Jumalan lapsia.

        Hepr. 10
        14. Sillä yhdellä uhrilla on hän ijankaikkisesti täydelliseksi tehnyt ne, jotka pyhitetään.
        15. Mutta sen todistaa myös meille itse Pyhä Henki,

      • Totuus esiin
        Kysymys. kirjoitti:

        "Kun Jumala itse pyhittää vauvan, NIIN SIIHEN EI TARVITA VAUVAN USKOA!!!!"

        onko vauvalla Pyhä Henki vai eikö ole?

        pahasti termit "pyhittää" ja Pyhä Henki!!!

        Kun Jumala pyhittää jonkun asian, esim, avioliiton tai syntymättömän lapsen, niin ei siinä toimi Pyhä Henki vaan Jumalan suvereeni SANA!
        Siihen ei pyhitettävältä tarvita uskoa!

        Vanhassa liitossahan myös papit pyhittivät alttariesineitä ym, joten pyhittäminen tarkoittaa
        puhdistamista Herran edessä.
        Pyhä Henki taas on Jumalan kolmas persoona, joka toimii itsenäisesti!

        Eli vauvoilla ei yleensä ottaen ole Pyhää Henkeä luonnostaan, ja poikkeustapauksessa,
        kuten Johannes Kastajan tapauksessa, Jumala täytti hänen Pyhällä Hengellä määrättyä tehtävää
        varten.

      • etsivä-xx
        Totuus esiin kirjoitti:

        Kun Johannes Kastaja täytettiin Pyhällä Hengellä POIKKEUKSELLISESTI jo äitinsä kohdussa,
        niin se johtui siitä, että hänet oli edeltämäärätty Jeesuksen edeltäkävijäksi!

        "Luuk. 1:41
        Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. "

        Jos kaikilla vauvoilla olisi Pyhä Henki jo äitinsä kohdussa, niin miksi siitä olisi pitänyt erikseen
        mainita Johanneksen kohdalla????

        Tuo SRK:n kehittämä oppi, että vauvat uskovat ja heillä on Pyhä Henki, johtuu siitä, että näin
        saataisiin oikeutus vauvakasteelle, sillä ilman uskoa kasteesta ei olisi mitään hyötyä.

        Mutta kun Raamattu ei puhu mitään vauvakasteesta eikä vauvojen uskosta, niin tuollainen oppi
        on itsetekoinen ja epäraamatullinen!

        Vauvakin kasvaa vähitellen pelastukseen, saadessaan opetusta:
        "1. Piet. 2:2
        Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen."

        Kerropa nyt sitten milloin lapsen voi mieletäsi kastaa.
        Kun et hyväksy perhekunnittain kastamista.
        Kuitenkin puhut useampaankin kertaan siitä, että vastasyntyt ei kykene tekemään mitään ja on aivan oikein Jumalan lapsi, mutta että lapsi kasvaessaan tekee syntiä. Mihin sinä kadotat lapsen, joka on tässä vaiheessa elämässään? Onko lapsi syntiä tehdessään saman armoliiton piirissä kuin omat vanhempansa, näin me luterikaiset uskomme.

        Minun luterilaisen uskoni mukaan lapsi tarvitsee kasvaessaan kasteen armoliittoa, silä luteilaisen ajatuksen mukaan "sinä olet minun, minä olen sinut nimeltä kutsunut". Sen liiton sisällä lapsen on hyvä kasvaa. Ken määrittää muu kuin Jumala sen hetken milloin vastasyntyneen viattomuus vaihtuu tekosyntien tekemiseen? Ja kuka määrittää lapsen uskon tason, jos määrittelet, että lapsi saa kasteen kun itse tahtoo. HALOO, kuinka moni lapsi ymmärtää mikä armoliitto kaste on, vaikka uskookin Jumalaan ja Jeesukseen ehkä Pyhään Henkeenkin ja syntein anteeksi antamiseen. Kuten sanoit, lapsikin tarvitsee Jumalan sanaan perustuvan syntien anteeksiantamuksen. Kun siihen uskoo, on uskovainen. Missä lapsuuden uskossa ikänsä kavaneella ihmisellä on se "kääntymyksen paikka", jota haikuilet?

        En ole vielä kuullut sinun teologista pohdintaasi lapsen tilasta "synnitekoiässä".

        kirjoitat:
        "
        Lapsella ei todella ole eri tietä taivaaseen, vaan sen JÄLKEEN, jos hän lankeaa syntiin, hänen on uudesti-
        synnyttävä Jumalan sanan kautta."

        Hebr 11:1
        "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan. Ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy."
        Vauva ei kykene ojentautumaan eikä toivomaan mitään!!!

        Eikä hänen tarvitsekkaan ojentautua, koska hän onJO JUMALAN LAPSI!!!! "

      • Totuus esiin
        Kysymys. kirjoitti:

        "Jos kaikilla vauvoilla olisi Pyhä Henki jo äitinsä kohdussa, niin miksi siitä olisi pitänyt erikseen
        mainita Johanneksen kohdalla????"

        Se on teidän laisianne varten mainittu, mutta ette sittenkään usko.

        Jos vain ne Raamatussa, joista on erikseen mainittu Pyhä Henki olisivat Jumalalle kelpaavia, niin vähän olisi taivaassa väkeä.

        Puhutaanko Adamista, Abelista, Nooasta, Abrahamista, Jaakobista, Joosefista, Mooseksesta, ristin ryöväristä ym. ja Pyhästä Hengestä. Ei puhuta, mutta Raamattu todistaa, että he uskon kautta voittivat. Oletko sitä mieltä, ettei heillä ollut Pyhää Henkeä, koska sitä ei erikseen mainita.

        Raamattu puhuu Daavidista, Jeremiasta, apostoleista, Paavalista, Korneliuksesta ym. ja Pyhästä Hengestä. Hekin pääsivät taivaaseen vain uskomalla. Oliko heillä vain Pyhä Henki, koska se erikseen mainitaan?

        harha-oppisi vanki.
        Yritätkö tuollaisella päättelyllä saada vauvakasteelle perusteluita? Epätoivoinen yritys.

        Kaikki nuo mainitsemasi vanhan liiton henkilöt olivat vanhurskautettuja sen tähden, että he
        USKOIVAT Jumalaa: Room 4:3
        "Hän uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."

        Tottakai heillä oli Pyhä Henki TÄMÄN USKONSA PERUSTEELLA, mutta EI SYNTYMÄNSÄ
        PERUSTEELLA!!!!
        Lue Hebr 11. luku!!!

        Raamattu ei kerro tarkemmin, milloin usko tuli heidän sydämeensä, mutta Raamattu EI TUNNE
        MITÄÄN SYNTYMÄUSKOA, vaan kuuliaisuus Jumalan sanalle kasvatti heissä uskoa!

        Sinulla on valtava tarve löytää perusteluja epäraamatulliselle vauvakasteelle, ja siksi OLETAT,
        että vauvoilla olisi usko ja Pyhä Henki.

        Jumala synnyttää uskon kuulijan sydämessä, KUN HÄNELLE JULISTETAAN EVANKELIUMIA!
        Joh 6:29
        "Se on Jumalan teko, että uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt."

        "Usko tulee kuulemisesta"!
        Vauva ei kykene uskomaan Jeesuksen sovintotyöhön, koska hänen aivokehityksensä
        ei sitä edellytä. Siksi hän ei tarvitse uskoa eikä kastetta, koska armollinen Jumala
        pitää hänestä huolta.

        Sitten, kun lapsi kasvaa ja uskoo, ja HALUAA ITSE TULLA KASTETUKSI, hänet voidaan
        kastaa, mutta Raamattu ei tunne pakollista liukuhihnamaista vauvakastetta.

        Johannes Kastaja syntyi vanhan liiton aikaan.
        Kenellä kaikilla Vanhan liiton aikaan oli Pyhä Henki ja keillä Uuden liiton aikaan?
        Onko vanhan testamenti vanurskauttamisoppi ja uuden testamentin vanhurskautamisopilla ero?
        Voiko ihan suoraviivaisesti vetää yhtäläisyyksiä vanhan testamentin ja uuden testamentin välille? Jumala puhui suoraan Aabrahamille, Moosekselle ja profeetoille. Vaan miten on nyt?

        Johanneksen kasteellakin?

      • Totuus esiin
        etsivä-xx kirjoitti:

        Kerropa nyt sitten milloin lapsen voi mieletäsi kastaa.
        Kun et hyväksy perhekunnittain kastamista.
        Kuitenkin puhut useampaankin kertaan siitä, että vastasyntyt ei kykene tekemään mitään ja on aivan oikein Jumalan lapsi, mutta että lapsi kasvaessaan tekee syntiä. Mihin sinä kadotat lapsen, joka on tässä vaiheessa elämässään? Onko lapsi syntiä tehdessään saman armoliiton piirissä kuin omat vanhempansa, näin me luterikaiset uskomme.

        Minun luterilaisen uskoni mukaan lapsi tarvitsee kasvaessaan kasteen armoliittoa, silä luteilaisen ajatuksen mukaan "sinä olet minun, minä olen sinut nimeltä kutsunut". Sen liiton sisällä lapsen on hyvä kasvaa. Ken määrittää muu kuin Jumala sen hetken milloin vastasyntyneen viattomuus vaihtuu tekosyntien tekemiseen? Ja kuka määrittää lapsen uskon tason, jos määrittelet, että lapsi saa kasteen kun itse tahtoo. HALOO, kuinka moni lapsi ymmärtää mikä armoliitto kaste on, vaikka uskookin Jumalaan ja Jeesukseen ehkä Pyhään Henkeenkin ja syntein anteeksi antamiseen. Kuten sanoit, lapsikin tarvitsee Jumalan sanaan perustuvan syntien anteeksiantamuksen. Kun siihen uskoo, on uskovainen. Missä lapsuuden uskossa ikänsä kavaneella ihmisellä on se "kääntymyksen paikka", jota haikuilet?

        En ole vielä kuullut sinun teologista pohdintaasi lapsen tilasta "synnitekoiässä".

        kirjoitat:
        "
        Lapsella ei todella ole eri tietä taivaaseen, vaan sen JÄLKEEN, jos hän lankeaa syntiin, hänen on uudesti-
        synnyttävä Jumalan sanan kautta."

        Hebr 11:1
        "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan. Ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy."
        Vauva ei kykene ojentautumaan eikä toivomaan mitään!!!

        Eikä hänen tarvitsekkaan ojentautua, koska hän onJO JUMALAN LAPSI!!!! "

        heti, kun hän on siinä iässä, että haluaa ITSE TULLA KASTEUKSI:
        "Anna kastaa ITSESI.." Ap 22:16.

        "Ottakoon KUKIN TEISTÄ KASTEEN" Ap 2:38

        Pietari ei kehoittanut vanhempia tuomaan vauvojaan kastettavaksi vaikka kyllä tuossa kolmessatuhannessa
        oli perhekuntiakin!

        UT:ssa ei ole mitään pakollisia seremonioita, kuten vanhassa liitossa,vaan kaikki perustuu
        VAPAAEHTOISUUTEEN!
        "Joka TAHTOO minun perässäni kulkea..."

        Raamattuhan ei tunne mitään "kasteen armoliittoa". Se on kirkon keksimä termi, jolla puolustellaan
        vauvakastetta.
        Lapsi on Jumalan armon piirissä siihen asti, kun hän alkaa tietoisesti tekemään syntiä., olipa
        hän kastettu vai ei.
        "Joka syntiä TEKEE, on synnin orja.."

        Eihän kaste takaa sitä, etteikö lapsi voisi tehdä syntiä!!!

        Vanhempien tehtävänä on kasvattaa lapsiaan Herran pelossa ja nuhteessa, ja kun lapsi
        varttuu, hän itse valitsee, haluaako seurata Jeesusta.
        Tämä ikä vaihtelee hyvin paljon, eikä siihen voi sanoa mitään määrättyä ikää.

      • Totuus esiin
        etsivä-xx kirjoitti:

        Johannes Kastaja syntyi vanhan liiton aikaan.
        Kenellä kaikilla Vanhan liiton aikaan oli Pyhä Henki ja keillä Uuden liiton aikaan?
        Onko vanhan testamenti vanurskauttamisoppi ja uuden testamentin vanhurskautamisopilla ero?
        Voiko ihan suoraviivaisesti vetää yhtäläisyyksiä vanhan testamentin ja uuden testamentin välille? Jumala puhui suoraan Aabrahamille, Moosekselle ja profeetoille. Vaan miten on nyt?

        Johanneksen kasteellakin?

        että uudessa liitossa ihminen pelastuu vain USKON KAUTTA Lue HEBR luku 11 kokonaan.

        Nuo ulkoiset seremoniat, kuten ympärileikkaus ja uhrit olivat vain esikuvia mutta eivät sel-
        laisenaan pelastaneet.
        Mikään pakollinen toimitus ei riitä vaan tarvitaan henkilökohtainen usko Room 4:3
        Aabraham uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."

        Samoin kaste uudessa liitossa ei pelasta ketään, vaan se on ulkoinen merkki siitä, mitä sydämessä on
        tapahtunut!

      • etsivä-xx
        Totuus esiin kirjoitti:

        heti, kun hän on siinä iässä, että haluaa ITSE TULLA KASTEUKSI:
        "Anna kastaa ITSESI.." Ap 22:16.

        "Ottakoon KUKIN TEISTÄ KASTEEN" Ap 2:38

        Pietari ei kehoittanut vanhempia tuomaan vauvojaan kastettavaksi vaikka kyllä tuossa kolmessatuhannessa
        oli perhekuntiakin!

        UT:ssa ei ole mitään pakollisia seremonioita, kuten vanhassa liitossa,vaan kaikki perustuu
        VAPAAEHTOISUUTEEN!
        "Joka TAHTOO minun perässäni kulkea..."

        Raamattuhan ei tunne mitään "kasteen armoliittoa". Se on kirkon keksimä termi, jolla puolustellaan
        vauvakastetta.
        Lapsi on Jumalan armon piirissä siihen asti, kun hän alkaa tietoisesti tekemään syntiä., olipa
        hän kastettu vai ei.
        "Joka syntiä TEKEE, on synnin orja.."

        Eihän kaste takaa sitä, etteikö lapsi voisi tehdä syntiä!!!

        Vanhempien tehtävänä on kasvattaa lapsiaan Herran pelossa ja nuhteessa, ja kun lapsi
        varttuu, hän itse valitsee, haluaako seurata Jeesusta.
        Tämä ikä vaihtelee hyvin paljon, eikä siihen voi sanoa mitään määrättyä ikää.

        1. Piet. 3:21

        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

        kun perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
        Mitä on armo.

        Ja mitä ihmisen eloon tulee, niin jos lapsi 6-12 vuotiaana haluaa seurata Jeesusta ja 20-30 vuotiaana ei haluakkaan. Tai jos 18-vuotiaana haluaa eikä enää 50-vuotiaana. Jätät sitä paitsi edelleen pohtimatta vastasyntynyttä vauvaa isommat lapset. Ja kukaan ei ole luterilaisessa kirkossa väittänyt, ettei ihminen kasteen jälkeen tekisi syntiö. Tästä todetaan Augsburgin tunnusuksessakin:
        XII Parannus
        Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

        Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.

        Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset 12, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.

        Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.

      • Kysymys. kirjoitti:

        "Kero joku todistus
        Kesitas Käyttäjän viestit 20.11.2010 20:09
        vauvan uskosta?"

        Room. 8
        16. Se Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

        Henki todistaa, että myös lapset ja vauvat ovat Jumalan lapsia.

        Hepr. 10
        14. Sillä yhdellä uhrilla on hän ijankaikkisesti täydelliseksi tehnyt ne, jotka pyhitetään.
        15. Mutta sen todistaa myös meille itse Pyhä Henki,

        mitä otit esille, Henki TODISTI JUUTALAISLLE, ei Teille, sillä Hneki on todistanut Teihin suuhteensa niin, ETTÄ EI OLE ANTANUT YHTÄÄN ARMOLAHJAA.

      • etsivä-xx
        Totuus esiin kirjoitti:

        että uudessa liitossa ihminen pelastuu vain USKON KAUTTA Lue HEBR luku 11 kokonaan.

        Nuo ulkoiset seremoniat, kuten ympärileikkaus ja uhrit olivat vain esikuvia mutta eivät sel-
        laisenaan pelastaneet.
        Mikään pakollinen toimitus ei riitä vaan tarvitaan henkilökohtainen usko Room 4:3
        Aabraham uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."

        Samoin kaste uudessa liitossa ei pelasta ketään, vaan se on ulkoinen merkki siitä, mitä sydämessä on
        tapahtunut!

        olen lukenut hebrealaiskirjeen.

        Emme nyt puhu samasta asiasta.
        Eikä se nyt tässä kirjoitamalla selviä.

        Joka ei usko tuomitaan kadotukseen, ei kaste pelasta ilman uskoa, mutta kaste, oli se missä iässä hyvänsä, ei takaa että ihminen olisi uskova kuolemansa hetkellä.
        Mark. 16:16
        Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. [Joh. 3:18,36; Ap. t. 16:31; Room. 1:16; 1. Piet. 3:21]

      • etsivä-xx kirjoitti:

        1. Piet. 3:21

        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

        kun perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
        Mitä on armo.

        Ja mitä ihmisen eloon tulee, niin jos lapsi 6-12 vuotiaana haluaa seurata Jeesusta ja 20-30 vuotiaana ei haluakkaan. Tai jos 18-vuotiaana haluaa eikä enää 50-vuotiaana. Jätät sitä paitsi edelleen pohtimatta vastasyntynyttä vauvaa isommat lapset. Ja kukaan ei ole luterilaisessa kirkossa väittänyt, ettei ihminen kasteen jälkeen tekisi syntiö. Tästä todetaan Augsburgin tunnusuksessakin:
        XII Parannus
        Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

        Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.

        Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset 12, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.

        Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.

        1. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, ** Juuri näin upottamisen kaste, jota edelsi todistus KASTETVAN SUUSTA. Jossa armo on otettu JO vastaan. Kaste on kun piste IIN PÄÄLLE. Tätä ei vain kastamattomat tajua, muutenhan he olisivat kasteltuja.

        Mikäkö on armo, jos uskonsa Jeesukseen menettää? Juuri sama, mitä nyt sinulla, kastamattomalla. Hyvin heikko omalta osaltasi.

        Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen.** Täyttä soopaa. Kastettu elää Kristus ruumissa, Hän saa ne suoraan asuinkummaniltaa Jeesukselta, ei se tarvitse KAHDEN VÄLIMIHEN OPPIA.

        Oppi on väärä, ei Raamatun mukainen.

        Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, ** Täysin ulalla. Parannus on parannukset teko entisestä elämästä ja sen katuminen. Tämä on parannus. Kuten Paavalilla.

        Synnin sovitus kohdalle on jo tehty 2000v sitten, ei sen sovitus lestadiolaisia tarkiste. Sen vasuhurskas hoitaa Jeesuksen kanssa. Tukena voi olla lähimmäinen.

        Heitä on vain muutama kymmenen tuhatta ja kristittyjä Pyhiä maailmassa 1,4 miljardia. Pieniä on silakat joulukaloiksi.

        Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä. ** Niin tekee, mutta Tiellä se riittää vain 6 päiväksi, ja taas vilkutellaan.

        Ne tuomitsevat kasteenuusijat, ** Mitäh. Onko sinut jo kastettu, muistako kuka? Jokainen kastettu muistaa kastajansa.

        Älä pilkkaa Jeesuksen asettamaa kastetta millään ripottelulla.

        Kes.

      • 10x19
        etsivä-xx kirjoitti:

        olen lukenut hebrealaiskirjeen.

        Emme nyt puhu samasta asiasta.
        Eikä se nyt tässä kirjoitamalla selviä.

        Joka ei usko tuomitaan kadotukseen, ei kaste pelasta ilman uskoa, mutta kaste, oli se missä iässä hyvänsä, ei takaa että ihminen olisi uskova kuolemansa hetkellä.
        Mark. 16:16
        Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. [Joh. 3:18,36; Ap. t. 16:31; Room. 1:16; 1. Piet. 3:21]

        uskon kautta (totinen vanhurskas usko). Kaste on ulkoinen merkki (liitto) koska uskoon tullut haluaa sen AINA ottaa Jeesuksen esimerkin mukaan, jollei sitten ole jo aikaisemmin kastettu.

        JOKA SIIS USKOO OTTAA KASTEEN.

        Hepr. 8:13
        Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. [Room. 10:4]
        -Ei siis enää ole muuta kelvollista uhria Jumalalle kuin USKO Jeesukseen Kristukseen.

        "Joka ei usko tuomitaan kadotukseen, ei kaste pelasta ilman uskoa, mutta kaste, oli se missä iässä hyvänsä, ei takaa että ihminen olisi uskova kuolemansa hetkellä."
        Juuri näin.

      • Totuus esiin
        etsivä-xx kirjoitti:

        olen lukenut hebrealaiskirjeen.

        Emme nyt puhu samasta asiasta.
        Eikä se nyt tässä kirjoitamalla selviä.

        Joka ei usko tuomitaan kadotukseen, ei kaste pelasta ilman uskoa, mutta kaste, oli se missä iässä hyvänsä, ei takaa että ihminen olisi uskova kuolemansa hetkellä.
        Mark. 16:16
        Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. [Joh. 3:18,36; Ap. t. 16:31; Room. 1:16; 1. Piet. 3:21]

        se vl-opetus, että vauvojen täytyy uskoa, ennenkuin he voivat pelastua, ja
        siksi heidät voidaan kastaa.

        Raamattu ei puhu mitään syntymäuskosta!

        Eihän pelastusta tarvitse muuta kuin sellainen, JOKA ON JO HUKKUMASSA!!!!
        Vauvat eivät ole hukkumassa, joten mihin he tarvitsevat uskoa tai kastetta????

        Vauvat ovat tukevasti Jumalan sylissä, vaikka kirkko opillaan yrittää riistää heidät sieltä
        perisyntiopillaan.

        Koska kaste ilman uskoa EI OLE raamatullinen kaste ja koska vauvat eivät kykene uskomaan, niin
        vauvakaste ei ole raamatullinen kaste, vaan se on kirkkoon liittymisen riitti tai siunaus!

        Alkuseurakunnassakaan ei kastettu vauvoja vaikka siellä oli useita perhe-
        kuntia. UT:ssä on n 100 kohtaa, jossa puhutaan kasteesta, mutta yhdessäkään
        kohdassa ei mainita, että vauvoja olisi kastettu.
        Miksi alkuseurakunnan käytäntö ei kelpaa teille?
        Lapsille riittää siunaus.

      • 10x20

        ON.

      • Totuus esiin
        etsivä-xx kirjoitti:

        1. Piet. 3:21

        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

        kun perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
        Mitä on armo.

        Ja mitä ihmisen eloon tulee, niin jos lapsi 6-12 vuotiaana haluaa seurata Jeesusta ja 20-30 vuotiaana ei haluakkaan. Tai jos 18-vuotiaana haluaa eikä enää 50-vuotiaana. Jätät sitä paitsi edelleen pohtimatta vastasyntynyttä vauvaa isommat lapset. Ja kukaan ei ole luterilaisessa kirkossa väittänyt, ettei ihminen kasteen jälkeen tekisi syntiö. Tästä todetaan Augsburgin tunnusuksessakin:
        XII Parannus
        Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

        Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.

        Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset 12, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.

        Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.

        kertoo juuri selvästi sen, että vesi eli kaste EI PELASTA KETÄÄN, ellei tämä ole arkissa sisällä, eli
        uskossa!!!
        Vesihän hukutti ne, jotka eivät uskoneet Jumalan varoitusta!

        Tuossahan puhutaan "hyvän omantunnon liitosta" eli kaste on liiton merkki eikä mikään
        automaattinen armoliitto, kuten kirkko valheellisesti opettaa.

        "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, "

        Miten tuo voi koskea vauvoja. Miten vauva luopuu saastaisesta elämästä?

        Kun lapsi kasvaa, hänen omatuntonsa herää ja hän tietää, mikä on oikein ja mikä väärin.
        Tuo ikä vaihtelee paljon eri ihmisillä, mutta me saamme luottaa siihen, että
        armollinen Jumala tietää asian parhaiten.

        Kasteella ei ole mitään merkitystä siihen, tekeekö joku syntiä vai ei. Aina pitää jokaisen
        rikkoneen tehdä parannus, ennenkuin Jumalan armo kohtaa häntä. Raamattu ei
        tunne mitään "kasteen armoa"!

        Nuo Augustinuksen ja katolisen kirkon kehittämät sakramentit vain hämäävät vilpitöntä
        etsivää, sillä mikään seremonia sinällään ei pelasta ihmistä, vaan ainoastaan
        usko Herraan Jeesukseen!

      • Totuus esiin
        Kysymys. kirjoitti:

        "Kero joku todistus
        Kesitas Käyttäjän viestit 20.11.2010 20:09
        vauvan uskosta?"

        Room. 8
        16. Se Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

        Henki todistaa, että myös lapset ja vauvat ovat Jumalan lapsia.

        Hepr. 10
        14. Sillä yhdellä uhrilla on hän ijankaikkisesti täydelliseksi tehnyt ne, jotka pyhitetään.
        15. Mutta sen todistaa myös meille itse Pyhä Henki,

        "Miten voit tietää, että vauvan henki todistaa hänelle?

        Yhtälailla voit väittää, että henki todistaa tajuttomalle ateistille!

        Miten vauva todistaa uskostaan:
        Room 10:9
        "Sillä jos sinä suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on Hänet kuolleista
        herättänyt, niin sinä pelastut;
        sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."

        "Hepr. 10
        14. Sillä yhdellä uhrilla on hän ijankaikkisesti täydelliseksi tehnyt ne, jotka pyhitetään.
        15. Mutta sen todistaa myös meille itse Pyhä Henki, "

        Tuossahan EI PUHUTA mitään vauvoista eikä sanota, että vauvoilla olisi tuo todistus!
        Tuossahan puhutaan heprealaisista uskovista!!

        Ymmärrys hoi!
        Nimimerkki "kysymys" olettaa taas omiaan!

      • Leksa-Veksa
        weha kirjoitti:

        Ensimmäinen lapsikasteen hylännyt ryhmä esiintyy vasta 1100 -
        luvulla Ranskassa. Liike sai alkunsa Peter de Bruisin104) toimesta.
        Siitä sen nimi petrobrusialaisuus. Vasta siis kirkon yli tuhatvuotisen
        lapsikastekäytännön jälkeen ilmenee ensimmäinen tunnettu uudestikastaminen.
        Tosin jo varsin varhain eräät lahkot kastoivat uudestaan,
        mutta eivät sen tähden, että ne olisivat hylänneet lapsikasteen,
        vaan siksi, etteivät ne hyväksyneet ollenkaan oikeauskoista
        kirkkoa ja sen kastetta. Petrobrusialaiset eivät hylänneet vain lapsikastetta,
        he hylkäsivät myös Uuden Testamentin kirjeet. Niillä ei ollut
        heidän mielestään samaa arvovaltaa kuin evankeliumeilla.
        Uudestikastamista alkoi esiintyä runsaammin vasta uskonpuhdistuksen
        liepeillä. Reformoiduista Zwingli ja Calvin olivat lapsikasteen
        kannalla. Lutherin aikana esiintyneet uudestikastajat olivat kaikkein
        äärimmäisiä hurmahenkiä.

        No nythän siekii löysit jotain mielenkiintoista historian hämärästä. Kiitos näistä tiedoista, eipä ole ennen tullut vastaan. Mutta ei tämä vielä ole selvä kuin pläkki. Historia antaa kyllä aivan toisenlaistakin tietoa näistä kastekäytännöistä, kuin mitä sinä olet nyt löytäny.

        Saamme vielä tutkailla laajasti, ennenkuin asia selkenee pohjamutia myöten.
        Mutta ota huomioon, että nämä lapsikastekäytännöthän ovat niiden kirkkoisien tekosia, jotka ovat muissakin uskonnollisissa asioissa menneet harhaan, siis poikenneet alkuperäisestä apostolisesta käytännöstä.
        Mutta on hyvä, kun olet täällä kustoksena väittelemässä vastaan. Eihän se riitä, että seuroissamme aina vaan sanotaan: näin on ennekin uskottu, kyllä pitää tutkia asioita, eikä vain kylmästi uskoa kirkon saaneen apostoleilta luvan kastaa lapsetkin.

      • Leksa-Veksa
        Kysymys. kirjoitti:

        vauvat voidaan kastaa, koska ne uskovat, vaikka Raamattu ei erikseen mainitsisi vauvoja. Raamatussa sanotaan, että perhekunnittain kastettiin ja perhekuntaan varmaan kuuluivat myöskin vauvat.

        Mark. 16
        16. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan.

        > Mark. 16

        Vauva ei kuitenkaan usko, joten tätä kohtaa ei heihin voi soveltaa.
        On vähän sama asia, kun vauvoja käytetään seuroissa, niin siellä ei kuitenkaan saarnamies lausu; ja te vauvat, uskokaa tekin syntinne anteeksi, niin tulette autuaiksi.
        Jos vauva uskoisi, niin voisihan se olla silloin uskomattakin ja ei tulisi autuaaksi.
        Tämän mukaan vain kastetilaisuudessa vauva voi uskoa, ei seurapenkissä.
        Saarnamies ei koskaan osoita sanomaansa vauvaoille, vaan pienille tytöille ja pojille.

        Raamatun kieli on vertauskuvallista, myös kasteesta puhuttaessa. Perhekunnittain sanonta ei takaa sitä, että pienetkin lapset olisi kastettu

      • Totuus esiin
        Leksa-Veksa kirjoitti:

        No nythän siekii löysit jotain mielenkiintoista historian hämärästä. Kiitos näistä tiedoista, eipä ole ennen tullut vastaan. Mutta ei tämä vielä ole selvä kuin pläkki. Historia antaa kyllä aivan toisenlaistakin tietoa näistä kastekäytännöistä, kuin mitä sinä olet nyt löytäny.

        Saamme vielä tutkailla laajasti, ennenkuin asia selkenee pohjamutia myöten.
        Mutta ota huomioon, että nämä lapsikastekäytännöthän ovat niiden kirkkoisien tekosia, jotka ovat muissakin uskonnollisissa asioissa menneet harhaan, siis poikenneet alkuperäisestä apostolisesta käytännöstä.
        Mutta on hyvä, kun olet täällä kustoksena väittelemässä vastaan. Eihän se riitä, että seuroissamme aina vaan sanotaan: näin on ennekin uskottu, kyllä pitää tutkia asioita, eikä vain kylmästi uskoa kirkon saaneen apostoleilta luvan kastaa lapsetkin.

        puuta heinää.
        Kirkkohistoria tuntee läpi vuosisatojen katolisen kirkon vainoamia "lahkoja", jotka eivät hyväksyneet
        vauvakastetta.
        Kirkko vainosi näitä ja yritti tappaa toisinajattelijat.

        Ensimmäinen tällainen seurakunta, joka ei hyväksynyt kirkon luopumusta ja harha-oppeja, oli
        montanolaisuus, jonka perustaja oli Montanius n 150 jKr ja vielä v 370 jKr tämä
        liike kukoisti kirkkohistorioitsija Epifanoksen mukaan Vähässä-Aasiassa, joten Weha
        yritti taas puijata!
        Kirkko-isä Tertullianus kuului montanolaisiin!

        Tämän jälkeen esiintyivät mm donatolaiset ja paulikaanit, mutta katolinen kirkko vainosi ankarasti näitä ja
        sai osittain estettyä heidän toimintansa.
        Joten Weha on hyvässä seurassa puolustaessaan uskovaisten vainoajia!!!

      • Totuus esiin
        Leksa-Veksa kirjoitti:

        > Mark. 16
        16. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan.

        Vauva ei kuitenkaan usko, joten tätä kohtaa ei heihin voi soveltaa.
        On vähän sama asia, kun vauvoja käytetään seuroissa, niin siellä ei kuitenkaan saarnamies lausu; ja te vauvat, uskokaa tekin syntinne anteeksi, niin tulette autuaiksi.
        Jos vauva uskoisi, niin voisihan se olla silloin uskomattakin ja ei tulisi autuaaksi.
        Tämän mukaan vain kastetilaisuudessa vauva voi uskoa, ei seurapenkissä.
        Saarnamies ei koskaan osoita sanomaansa vauvaoille, vaan pienille tytöille ja pojille.

        Raamatun kieli on vertauskuvallista, myös kasteesta puhuttaessa. Perhekunnittain sanonta ei takaa sitä, että pienetkin lapset olisi kastettu

        Lisäksi Raamattu sanoo:
        Usko ilman tekoja on kuollut", Jaak 2:17

        Joten MITENHÄN se vauva osoittaisi sen uskonsa???

      • etsivä-xx
        Totuus esiin kirjoitti:

        se vl-opetus, että vauvojen täytyy uskoa, ennenkuin he voivat pelastua, ja
        siksi heidät voidaan kastaa.

        Raamattu ei puhu mitään syntymäuskosta!

        Eihän pelastusta tarvitse muuta kuin sellainen, JOKA ON JO HUKKUMASSA!!!!
        Vauvat eivät ole hukkumassa, joten mihin he tarvitsevat uskoa tai kastetta????

        Vauvat ovat tukevasti Jumalan sylissä, vaikka kirkko opillaan yrittää riistää heidät sieltä
        perisyntiopillaan.

        Koska kaste ilman uskoa EI OLE raamatullinen kaste ja koska vauvat eivät kykene uskomaan, niin
        vauvakaste ei ole raamatullinen kaste, vaan se on kirkkoon liittymisen riitti tai siunaus!

        Alkuseurakunnassakaan ei kastettu vauvoja vaikka siellä oli useita perhe-
        kuntia. UT:ssä on n 100 kohtaa, jossa puhutaan kasteesta, mutta yhdessäkään
        kohdassa ei mainita, että vauvoja olisi kastettu.
        Miksi alkuseurakunnan käytäntö ei kelpaa teille?
        Lapsille riittää siunaus.

        Ole luterilaisen perusseurakunnan kasvatti, Augsburgin tunnustus, jota siteerasin on minun ikäisilleni ollut perusta, nykykirkkoon taitaa jokainen haluta tuoda vähän milloin mitäkin. Perusluterilainen ja vanhoillislestadiolainen näkemys eroavat, mutta vauvakasteesta sinänsä eivät eroa. Vanhoillislestadiolaisen tulkinnan kanssa minulla ei ongelmia. Mutta en todellakaan tunne pienintäkään vetoa vapaakirkon oppeja kohtaan, kahta kertaa minua ei tulla kastamaan. Jos muuta estettä ei olisi, niin ainakin tämä kahteen kertaan kastaminen olisi sellainen.

        Väittelyä voi jatkaa loppumattomiin. Kun me katsomme perhekunnan sisältävän vauvatkin ja te ette.

      • Kysymys.
        Totuus esiin kirjoitti:

        harha-oppisi vanki.
        Yritätkö tuollaisella päättelyllä saada vauvakasteelle perusteluita? Epätoivoinen yritys.

        Kaikki nuo mainitsemasi vanhan liiton henkilöt olivat vanhurskautettuja sen tähden, että he
        USKOIVAT Jumalaa: Room 4:3
        "Hän uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."

        Tottakai heillä oli Pyhä Henki TÄMÄN USKONSA PERUSTEELLA, mutta EI SYNTYMÄNSÄ
        PERUSTEELLA!!!!
        Lue Hebr 11. luku!!!

        Raamattu ei kerro tarkemmin, milloin usko tuli heidän sydämeensä, mutta Raamattu EI TUNNE
        MITÄÄN SYNTYMÄUSKOA, vaan kuuliaisuus Jumalan sanalle kasvatti heissä uskoa!

        Sinulla on valtava tarve löytää perusteluja epäraamatulliselle vauvakasteelle, ja siksi OLETAT,
        että vauvoilla olisi usko ja Pyhä Henki.

        Jumala synnyttää uskon kuulijan sydämessä, KUN HÄNELLE JULISTETAAN EVANKELIUMIA!
        Joh 6:29
        "Se on Jumalan teko, että uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt."

        "Usko tulee kuulemisesta"!
        Vauva ei kykene uskomaan Jeesuksen sovintotyöhön, koska hänen aivokehityksensä
        ei sitä edellytä. Siksi hän ei tarvitse uskoa eikä kastetta, koska armollinen Jumala
        pitää hänestä huolta.

        Sitten, kun lapsi kasvaa ja uskoo, ja HALUAA ITSE TULLA KASTETUKSI, hänet voidaan
        kastaa, mutta Raamattu ei tunne pakollista liukuhihnamaista vauvakastetta.

        "Sinulla on valtava tarve löytää perusteluja epäraamatulliselle vauvakasteelle, ja siksi OLETAT,
        että vauvoilla olisi usko ja Pyhä Henki."

        Ei minulla ole mitään tarvetta eikä haluakaan lähteä muuttamaan Raamatun ilmoitusta, että Jumala on pyhittänyt lapset jo ennen syntymäänsä ja Jeesuksen oma todistus kertoo, että sylivauvat uskovat häneen. Jeesus on lunastanut pienet vauvatkin, eivät ne ole vanhurskaita viattomuutensa tähden, niin kuin yrität selittää.

        Koko ajan sanot, että Raamattu ei puhu vauvoista mitään ja kuitenkin sinulla on varma käsitys, että vauvat eivät tarvitse uskoa eivätkä voikaan uskoa. Mihin se perustuu, jos sitä ei ole sanottu Raamatussa, perustuuko ehkä sinun omiin päätelmiisi?

        Joh.14(Biblia 1776)
        6. Jesus sanoi hänelle: minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kenkään tule Isän tykö, vaan minun kauttani.
        (KR 1992)
        6. Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

        Sanooko Jeesus edellä: "paitsi vauvat?" Näyttää siltä, että ei ole olemassa kuin yksi tie, totuus ja elämä, olipa sitten vauva, lapsi, nuori, aikuinen tai vanhus.

        "Vauva ei kykene uskomaan Jeesuksen sovintotyöhön, koska hänen aivokehityksensä
        ei sitä edellytä."

        Uskosi, jota tunnustat, on omaa vanhurskautta puhtaimmillaan. Sanot, että oma ymmärrys pitää olla ensin kunnossa, ennen kuin voi uskoa. Aivotoiminta pitää olla reilassaan, ennen kuin uskollasi voi päästä taivaaseen. Mistäs tuohon löytyy Raamatusta tukea?

        Jumalan lasten uskosta ja ymmärryksestä Raamattu sanoo:
        Hepr. 11
        3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.
        1. Kor. 2
        10. Mutta meille on Jumala sen ilmoittanut Henkensä kautta; sillä Henki kaikki tutkistelee, Jumalan syvyydetkin

      • Jysymys.
        etsivä-xx kirjoitti:

        Ole luterilaisen perusseurakunnan kasvatti, Augsburgin tunnustus, jota siteerasin on minun ikäisilleni ollut perusta, nykykirkkoon taitaa jokainen haluta tuoda vähän milloin mitäkin. Perusluterilainen ja vanhoillislestadiolainen näkemys eroavat, mutta vauvakasteesta sinänsä eivät eroa. Vanhoillislestadiolaisen tulkinnan kanssa minulla ei ongelmia. Mutta en todellakaan tunne pienintäkään vetoa vapaakirkon oppeja kohtaan, kahta kertaa minua ei tulla kastamaan. Jos muuta estettä ei olisi, niin ainakin tämä kahteen kertaan kastaminen olisi sellainen.

        Väittelyä voi jatkaa loppumattomiin. Kun me katsomme perhekunnan sisältävän vauvatkin ja te ette.

        "Kun me katsomme perhekunnan sisältävän vauvatkin ja te ette."

        ja voiko tuohon jatkaa, että katsomme vauvat hengellisesti eläviksi ja te ette?

      • Leksa-Veksa
        Totuus esiin kirjoitti:

        Lisäksi Raamattu sanoo:
        Usko ilman tekoja on kuollut", Jaak 2:17

        Joten MITENHÄN se vauva osoittaisi sen uskonsa???

        Vai on usko ilman tekoja kuollutta. Seurasaarnoissa kuitenkin tähdennetään tekojen olevan uskon rinnalla mitättömiä. Siis pitää uskoa ja tehdä jotakin, ei pelkästään uskoa tai pelkästään tehdä hyviä tekoja.

        Ehkä tässä vaiheessa oliskin hyvä alkaa funtsimaan sitä, onko sitten kuinka väärin tai jopa syntiä kastaa lapset vauvoina. Kuka tässä tekee syntiä, kastaja, kastettava vai kastattaja, isä ja äiti.

        Vauva nyt ei voi olla syypää väärään kasteeseen, vaikka kastettaisiin katoliseksi tai ortodoksiksi.
        Ehkä tällä kasteella vauvana ei ole mitään merkitystä pelastuksen kannalta, se on vain tapa antaa nimi ja liittää kyseessä olevan kirkon jäseneksi. Unohdetaan siis raaamattu ja jatketaan kastamis/ristimis toimituksia, hälläkö väliä. Ei se varmaan kadota ja jos kadottaakiin, niin eiköhän syy tästä lankea auktoriteeteille papeille, opettajille ja saarnamiehille jotka ovat opettaneet kansaa ja pakottaneet uskomaan tähän oikeaksi luuloemaansa totuuteen.
        Minullakaan ole vaihtoehtoja, lapseni ovat kaikki kastetut ja en voi olla vastaankaan, minuthan leimattaisiin hairahtuneeksi hölmöksi ja kyydittäisiin siperiaan oppimaan.
        Pakko meidän on olla mukana Euroopan Unionin rahaliitossaksin, vaikka järkemme sanoo sen olevan täysin perseestä . Ensi vuonna verot ja maksut nousee, jotta meillä olsii varoja rahoittaa unionin jäsenmaiden pankit ja sijoittajien talletukset.
        Mitä seurapuhuja voi sanoa muuta kuin; rukoile ja kiitä. Kun itse Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan.

        "Ehkä tässä vaiheessa oliskin hyvä alkaa funtsimaan sitä, onko sitten kuinka väärin tai jopa syntiä kastaa lapset vauvoina. Kuka tässä tekee syntiä, kastaja, kastettava vai kastattaja, isä ja äiti."

        Eihän vauvojen kastaminen ole syntiä, mutta koska se ei ole Raamatun ilmoittama kaste, niin siksi
        suurin osa suomalaisista EI OLE KASTETTUJA!
        Vauvakaste on vain kirkkoon liittämisen riitti.

        Kun ihminen tulee uskoon ja haluaa seurat Jeesuksen jäljissä, niin hän on myös valmis "antamaan
        kastaa itsensä", kuten Paavalille sanottiin.
        Eli astumaan kasteen hautaan.
        Tämä on juuri sitä, että usko ei ole kuollutta, vaan vaikuttaa tahtomista ja tekemistä!
        Nämä "tekemiset" eivät meitä pelasta, mutta Jumala on luvannut siunata niitä, jotka ovat
        kuuliaisia Hänen sanalleen.

        Uskovien kasteeseen on kätketty suuri siunaus, aivan samoin kuin ehtoolliseen, ja koska Jeesuskin
        tarvitsi kastetta, niin olemmeko me sen parempia?
        Kaste kuuluu osana siihen "ristin häpeän kantamiseen" joka on maailmalle hullutusta.

    • 10+10

      ympärileikkauksen liittoon jo alle kaksiviikkoisina. ?

      Eikä kaste kovaa uudessa liitossa ympärikeikkauksen ?

      • 17x3

        -Aivan, juuri samaa kaavaa on sovellettu uuden liiton kastekäsitykseen.
        Raamattussa ei kuitenkaan missään kohti velvoita toimimaan omaksumamme vauvakasteen mukaan.
        Kun asiaa katsotaan kokonaisutena- Niin, ensin usko ja sitten kaste.

        Vauvat eivät pelastu uskonsa tähden vaan ovat viattomia (sellaisenan taivaskelpoisia) siihen asti kunnes itse uskovat.

      • 10+10
        17x3 kirjoitti:

        '''Vauvat eivät pelastu uskonsa tähden vaan ovat viattomia (sellaisenan taivaskelpoisia) siihen asti kunnes itse uskovat. ''

        Siis minkä ikäiseksi asti mielestäsi ovat taiavskelpoisia - siis milloin voivat uskoa ?

      • Totuus esiin
        10+10 kirjoitti:

        Jumalan ja lapsen väliseksi asiaksi ja luotetaan siihen, että Jumala on armollinen.

        Joh 10:29
        ""mutta minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, EIKÄ KUKAAN VOI RYÖSTÄÄ
        HEITÄ MINUN ISÄNI KÄDESTÄ"!

        Vasta, kun lapsi tietoisesti tekee syntiä, hänen nimensä pyyhitään pois
        elämän kirjasta.

        Kaste tai kastamattomuus ei vaikuta siihen asiaan mitään!

      • 8x9

        Samoin kun tähänkin päivään asti. Jokainen lapsi kasvaa kerran aikuisuuteen ja alkaa uskomaan itsenäisesti ja tekee ratkaisun, uskoa vai eikö uskoa. Kaste kun ei yksinään ketään pelasta vaan uskova haluaa tulla kastetuksi ja seurata Kristusta. Vanhempien velvollisuus on viedä lapsia Kristuksen tykö ja kertoa pelastuksesta jne.

        Mitäpä tähän lisäilemään:

        "Kun lapsi kasvaa, hänen omatuntonsa herää ja hän tietää, mikä on oikein ja mikä väärin.
        Tuo ikä vaihtelee paljon eri ihmisillä, mutta me saamme luottaa siihen, että
        armollinen Jumala tietää asian parhaiten."

        Kasteelle ei ole mitään kiirettä. - Kiire on kastettavan omassa sydämessä!

        "Jumalan ja lapsen väliseksi asiaksi ja luotetaan siihen, että Jumala on armollinen."

        jätät Jumalan ja lapsen väliseksi asiaksi, koska pystyt vauvankin sydämeen näkemään, ettei siellä ole uskoa?

      • Totuus esiin
        Kysymys. kirjoitti:

        "Jumalan ja lapsen väliseksi asiaksi ja luotetaan siihen, että Jumala on armollinen."

        jätät Jumalan ja lapsen väliseksi asiaksi, koska pystyt vauvankin sydämeen näkemään, ettei siellä ole uskoa?

        pystyt näkemään ja OLETTAMAAN, että vauvan sydämessä olisi uskoa???

        "Usko ilman tekoja on kuollut!"

        Tällä Lutherin periaatteella ei ainakaan synny uskoa vauvan sydämeen:

        " Niinpä siis tässä loppujen lopuksi väitämme: kastettaessa lapset itse uskovat ja heillä on omakohtainen usko, jonka Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen seurakunnan uskossa heidän puolestansa rukoilevat ja heitä esiin tuovat. Vieraan uskon vaikutus on mielestämme seuraava: sen avulla ei kukaan voi tulla autuaaksi, mutta sen kautta, esirukoukseksi ja avuksi käsitettynä, kastettava voi Jumalalta saada omakohtaisen uskon, jonka kautta hän tulee autuaaksi…tosin lapset viedään kasteelle vieraalla uskolla ja toimenpiteellä, mutta kun he ovat tulleet sille ja kun pappi tai muu kastaja suorittaa heille toimituksen Kristuksen sijasta, hän siunaa heidät ja antaa heille uskon ja taivasten valtakunnan; sillä papin sana ja teko on itse Kristuksen sanaa ja tekoa." (Martti Luther, Kirkkopostilla II)."

        Huh, huh, mitä harha-oppia; veiras usko tai salattu usko!!!!

      • pienellä poikkeuksella, ympärileikkaus tehtiin poikavauvoille 7 vrk iässä.

        Kliinisesti on todettu, että juuri silloin ei verta juuri vuoda, ja kipu on vähäisintä.
        Mutta missä Raamatussa sanotaan, että kaste tuli tilalle, eikä mielestäsi juutalaiset enää ympärileikkaa?
        Naurettavaa VL spekulointia.

      • 17x3 kirjoitti:

        -Aivan, juuri samaa kaavaa on sovellettu uuden liiton kastekäsitykseen.
        Raamattussa ei kuitenkaan missään kohti velvoita toimimaan omaksumamme vauvakasteen mukaan.
        Kun asiaa katsotaan kokonaisutena- Niin, ensin usko ja sitten kaste.

        Vauvat eivät pelastu uskonsa tähden vaan ovat viattomia (sellaisenan taivaskelpoisia) siihen asti kunnes itse uskovat.

        Miten lain kaavaa "sovelletaan" Kaikkein Pyhimpään, eli Kristuksen liittoon?
        Raamattu ei sovella, vaan kertoo ja velvoittaa.
        Mutta tuo, mitä kirjoitit >> Kun asiaa katsotaan kokonaisutena- Niin, ensin usko ja sitten kaste.

        Vauvat eivät pelastu uskonsa tähden vaan ovat viattomia (sellaisenan taivaskelpoisia) siihen asti kunnes itse uskovat.
        Vastus on selvä. Amen.
        Kes.

      • 8x9 kirjoitti:

        Samoin kun tähänkin päivään asti. Jokainen lapsi kasvaa kerran aikuisuuteen ja alkaa uskomaan itsenäisesti ja tekee ratkaisun, uskoa vai eikö uskoa. Kaste kun ei yksinään ketään pelasta vaan uskova haluaa tulla kastetuksi ja seurata Kristusta. Vanhempien velvollisuus on viedä lapsia Kristuksen tykö ja kertoa pelastuksesta jne.

        Mitäpä tähän lisäilemään:

        "Kun lapsi kasvaa, hänen omatuntonsa herää ja hän tietää, mikä on oikein ja mikä väärin.
        Tuo ikä vaihtelee paljon eri ihmisillä, mutta me saamme luottaa siihen, että
        armollinen Jumala tietää asian parhaiten."

        Kasteelle ei ole mitään kiirettä. - Kiire on kastettavan omassa sydämessä!

        Asia kerrotaan jo Raamatun ensi lehdillä. 1. Moos. 3. 22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"
        Eli, kun ihminen erottaa oikean väärästä, ikä on jotain 7- 13v. ihmisestä riippuen.
        Vauvana ollessa ihminen ei erota oikeaa ja väärää, ja on SUORAAN ISÄN LUNASTETTU, Hänen pyhyydessään, ja kun ihminen erottaa väärän oikeasta ja tekee väärin sen jälkeen, mutta ei auta, kun Jeesuksen tuki ja Pyhyys, mutta se on itse otettava vastaan.
        Kaste tulee kuvaan sitten, kun haluaa lähetä seuraamaan Jeesusta.

        Kes.

      • tytti 87
        Kesitas kirjoitti:

        pienellä poikkeuksella, ympärileikkaus tehtiin poikavauvoille 7 vrk iässä.

        Kliinisesti on todettu, että juuri silloin ei verta juuri vuoda, ja kipu on vähäisintä.
        Mutta missä Raamatussa sanotaan, että kaste tuli tilalle, eikä mielestäsi juutalaiset enää ympärileikkaa?
        Naurettavaa VL spekulointia.

        "Tämä harvinaisen selvä nyt Leksa-Veksa17.11.2010 13:19 Lopetan omalta osaltani vauvakastekeskustelun tähän, kun se on minulle itselleni tullut nyt täysin selväksi, elikkä vauvakaste ei ole raamatullinen. On kyllä tympeää olla seuroissa kuulemassa opetusta, jonka itse tietää hölynpölyksi ja jota toiset pitävät ainoana oikeana jumalan sanana."

        Eilen seuroissa tai pikemminkin seurojen jälkeen meitä oli kolme tyttöä, kun menimme kotiini ja keskustelimme kaikesta ja myös kasteesta ja näytin tytöille tätä palstaa ja keskustelua kasteesta ja kyllä tulimme samaan johtopäätökseen kuin Leksa-Veksa ja päätimme, että olemme hiljaa tästä asiasta, mutta teemme henkilökohtaisesti jokainen omalla kohdallamme päätöksen, mitä tulevaisuudessa teemme tämän asian kanssa.

      • Totuus esiin
        tytti 87 kirjoitti:

        Raamattu vakuuttaa: "Pyhä Henki johtaa teidät kaikkeen totuuteen", myös tässä kaste-asiassa.
        Valitettavasti tuo katolisen kirkon keksimä harha-oppi vauvakasteesta on niin voimakkaasti
        pakkosyötetty suomalaisten mieliin, että harva uskaltaa kyseenalaistaa sitä.
        Mutta vilpitön etsijä löytää kyllä Raamattua lukiessaan, mikä on Jumalan alkuperäinen
        suunnitelma
        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu".

        Ap 5:29
        Enemmän tulee totella Jumalaa, kuin ihmistä."

        Mutta näkyypä se vanha koirakin menevän vipuun.
        Kesitas väittää, että ympärileikkaus tehdään seitsemän päivän vanhalle vauvalle.
        Raamattu kyllä ilmoittaa, että VASTA KAHDEKSAN PÄIVÄN IÄSSÄ:

        1. Moos17:12
        "Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne
        KAHDEKSAN PÄIVÄN IKÄISENÄ, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalainenkin."

      • etsivä-xx
        tytti 87 kirjoitti:

        "Tämä harvinaisen selvä nyt Leksa-Veksa17.11.2010 13:19 Lopetan omalta osaltani vauvakastekeskustelun tähän, kun se on minulle itselleni tullut nyt täysin selväksi, elikkä vauvakaste ei ole raamatullinen. On kyllä tympeää olla seuroissa kuulemassa opetusta, jonka itse tietää hölynpölyksi ja jota toiset pitävät ainoana oikeana jumalan sanana."

        Eilen seuroissa tai pikemminkin seurojen jälkeen meitä oli kolme tyttöä, kun menimme kotiini ja keskustelimme kaikesta ja myös kasteesta ja näytin tytöille tätä palstaa ja keskustelua kasteesta ja kyllä tulimme samaan johtopäätökseen kuin Leksa-Veksa ja päätimme, että olemme hiljaa tästä asiasta, mutta teemme henkilökohtaisesti jokainen omalla kohdallamme päätöksen, mitä tulevaisuudessa teemme tämän asian kanssa.

        Miten kauan voit sanoa kulkevasi luterialisessa kirkossa, kun et usko luterilaisen opin mukaan juuri mihinkään. Ainakin on pois poikennut, jos toisella kasteella käy, niin kuin näytätte suunnittelevanne. Luterilaisen kastetun uusi kasteon kasteen uusiminen ja se on luterilaisuudesta pois lähtemistä, synti josta pitäsi tehdä parannus. Olet mieletäsi ja sielultasi vapaakirkkolainen.Onhan se todella tympeää jos todellakin seurapenkissä istut. Minä uskon vauvakasteen olevan oikea ja raamatullinen, mutta en tämän enempää kuin tässä ketjussa jo on jaksa siitä täällä kiistellä. Olen kotonani kun istun luterilaisessa kirkossa messussa kuten sunnuntaisin teen tai vaikka seurapuhetta kuunellessani. Sinun varmasti täytynyt jo pitkään kulkea vapaakirkon tilaisuuksissa, jotta voit noin systemaattisesti ajatella asioista heidän tavallaan.

        On surullista jos luterilainen kasteopetus on sinulle vain näiden nettisivujen varassa. Rippikoulu "livahtaa" monelta sellaisessa iässä ja on muutoinkin täynnä asiaa että papin kasteopetus ei taida oikein tavoittaa. Teksi kyllä hyvää jos keskustelee sen asian oikein kunnolla.

        ei näköjään halua noudattaa Jeesuksen antamaa esimerkkiä kaste-asiassa. Katolisen kirkon
        keksimä oppi on rakkaampi.
        Tiedän monia luterilaisia uskovia ja joitakin pappeja, jotka ovat käyneet
        uskovien kasteella Israel-matkallaan.
        Jos uskova haluaa kuunnella omantuntonsa ääntä, hän ei voi vastustaa
        Raamatun ohjetta:
        Nouse, mitä viivyttelet. Anna kastaa itsesi."

      • etsivä-xx
        näin on kirjoitti:

        Mitäpä sellainen pappi enää ev lut kirkossa tekee, jos ei usko luterilasieen kastetoimitukseen. Kastetoimitusten toimittaminen on niin suuri osa papin työssä, että jos näin uskoo että toimitettu kaste ei ole kaste, ei hyödytä toiminnallaan oikein ketään. Eikö silloin olisi parepi lähteä vaikka kouluun opettajaksi ja elää todellisen uskonsa mukaisesti.

        ei saa noudattaa Raamatun kehoitusta?

        Pappi saa kiistää Jeesuksen neitseestä syntymisen, hyväksyä homo-parien siunaamisen,
        hyväksyä evoluutio teorian jne, mutta jos hän noudattaa Jumalan sanaa, niin pitäisi erota!!!

        Mutta tuossa olet oikeassa:
        " näin uskoo että toimitettu kaste ei ole kaste, ei hyödytä toiminnallaan oikein ketään. Eikö silloin olisi parepi lähteä vaikka koulu..."

        Vauvakaste ei todella hyödytä ketään, sillä se on vaan kirkkoon liittymisen riitti!

      • 788+89

        täällä tiedä, kuinka monta Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappia on saanut ns. uskovien kasteen ja vaikenevat.

      • etsivä-xx
        788+89 kirjoitti:

        täällä tiedä, kuinka monta Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappia on saanut ns. uskovien kasteen ja vaikenevat.

        Ateistipappikin, joka pappisviran menetti, sanoo haastattelussa, että olisi halunnut, että sekin olisi ev lut kirkossa hyväksytty.

        Mitenkäs siellä vapaaseurakunnassa, jos pappi alkaakin oman vakaumuksensa mukaan kastamaan vauvoja. Onko se ja sama minkä tunnustuken mukaan toimitaan? Kaikki käy niin seurakunnalle kuin seurakuntalaisillekin?

        Eiköhän ole niin, että jos oma vakaumus ei liity siihen mikä on uskonnollisen yhteisön tunnustus, ollaan varsinkin papin hommassa väärässä paikassa.

        Mitenkä on, kuinka paljon on katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon pappeja, jotka ovat kahteen kertaan olleet kasteella?

        Itse odotan, että tämä nykyinen ev lut kirkko hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Kun kirkkoon kuuluvia on niin vähän, että verokertymä laskee ja kirkkojen ylläpito ja pappien palkat tulee kalliiksi. Nyt jo pienet maaseutuseurakunnat ovat sen tosiasian kanssa tekemisissä. Saksassahan tilanne on jo vaikea kaikkien hirtoriallisten kirkkorakennusten kanssa. Vielä on Suomessa rakennushankkeita uusiinkin kohteisiin, mutta pitäsikö harkita useita pieniä kappeleita, joita on helpompi jakaa sitten kun hajoaminen tapahtuu. Ja joku iso vanha kirkkotila jää sitten valtion hoitoon, joka vuokraa sitä sitten halukkaille kirkkokunnille. Kalliossakin taitaa olla iso kirkko ja vain muutama kuulija, ainakin muutaman vuoden takaisesta tv ohejelmasta pääteltynä. Kun vielä kirkon eri seurakunnat profiloituvat eri lailla, eivät ne, jotka on pakkoliitetty "väärän tunnustuksen piiriin" taida hekään jäädä, vaan hakkiutuvat kirkkoon, missä on henkilöjäsenyys ja saa olla oman vakaumuksensa mukaan uskovien seurassa.

        Amerikassahan tämä pienten kirkkokuntien vapaaehtoistyöhön ja vapaaehtoisiin maksuihin perustuva toiminta on jo olemassa.

        Minun on pakko toppuutella Sinua, sillä kävin sen kamppailun kasteesta, missä tunnistan Sinun juuri nyt olevan, Raamatun sana kuitenkin voitti. Kiitos Jumalalle.

        Mitenkäs siellä vapaaseurakunnassa, jos pappi alkaakin oman vakaumuksensa mukaan kastamaan vauvoja. ** Vapaa seurakunnassa ei juuri pappeja ole, vaan pastoreita. Vakaumus on taas kastetulla, Kristuksen ruumiissa elävällä vain Kristus ja Hänen oppi. Mikään pakanallinen ei ole mahdollista.

        Eiköhän ole niin, että jos oma vakaumus ei liity siihen mikä on uskonnollisen yhteisön tunnustus, ollaan varsinkin papin hommassa väärässä paikassa. ** Ei. Vapaaseurakuntaan, kuten Kristillisiin seurakuntiin hakeudutaan, ei synnytä.

        On tehty tutkimuksia, että seurakunnissa tullaan uskoon n 1%. Joten siksi mm ei SRK laajene. Katutyö yms lähelle 15% ja uskovien ihmisten kautta tuleva Pyhän Hengen valo, joka avautuu ja puhuttelee näin Jumalan Valolla ihmistä, jopa 80%.

        Ei ole ihme, jos joku seurakunta laajentuu, kun se on profetiallinen, Pyhän Hengen voideltu, jossa kastetaan Raamatun mukaan.

        Mitenkä on, kuinka paljon on katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon pappeja, jotka ovat kahteen kertaan olleet kasteella? ** Ei kahteen, vaan kerran kasteella, eka on ripottelua.

        Mielestäni Suomen Valtiosta on erotettava nuo kaksi kirkkokuntaa, ja lopettava rahan tuhlaaminen ja annettava se köyhille.

        Tulen tekemään asian eteen hyvin paljon.

        Amerikassahan tämä pienten kirkkokuntien vapaaehtoistyöhön ja vapaaehtoisiin maksuihin perustuva toiminta on jo olemassa. ** Niin myös Suomessa, poisluettuna nuo syömärit, EvLut ja Ord. kirkko. Muut pelaa omillaan.

        Kes.

      • Leksa-Veksa
        tytti 87 kirjoitti:

        "Tämä harvinaisen selvä nyt Leksa-Veksa17.11.2010 13:19 Lopetan omalta osaltani vauvakastekeskustelun tähän, kun se on minulle itselleni tullut nyt täysin selväksi, elikkä vauvakaste ei ole raamatullinen. On kyllä tympeää olla seuroissa kuulemassa opetusta, jonka itse tietää hölynpölyksi ja jota toiset pitävät ainoana oikeana jumalan sanana."

        Eilen seuroissa tai pikemminkin seurojen jälkeen meitä oli kolme tyttöä, kun menimme kotiini ja keskustelimme kaikesta ja myös kasteesta ja näytin tytöille tätä palstaa ja keskustelua kasteesta ja kyllä tulimme samaan johtopäätökseen kuin Leksa-Veksa ja päätimme, että olemme hiljaa tästä asiasta, mutta teemme henkilökohtaisesti jokainen omalla kohdallamme päätöksen, mitä tulevaisuudessa teemme tämän asian kanssa.

        Hienoa kun osaatte ja uskallatte keskustella uskonasioista keskenänne. Parempi miettiäkkin omassa suljetussa piirissään kuin lähtiä julkisesti repostelemaan, siitä ei hyvää seuraa.

        Mutta sanon sullekkin, että hälläkö väliä, miten uskomme. Saarnamiehet ovat meidät panneet uskomaan ja eihän meillä vaihtoehtoa silloin ole. Kasteasia on niin vanha jo, et tuskin Jumalakaan enää sitä muistaa.

        Meillä on lokoissat oltavat rauhanyhdistyksen jäseninä sekä Jumalan valtakunnassa, miksi lähtiä pois jonkin uskonopin takia, joka ei loppujen lopuksi hetkauta ketään eikä mitään.

        Meille on seurakunnassamme annettu niin varma pelastuslupaus, ettei sitä sovi epäillä "krokotiilin kyyneleitä"
        Minulle ja teille on varmasti niin paljon hyötyö olla tässä seurakunnassa, ettei siitä kannata luopua, vaikka tietäisi asioiden oikean laidan.
        Sehän on vain mielenkiintoista tutkistella raamattua ominkin päin ja täällä meitä on kanssamatkaajia tukemassa toinen toistaan niin hyvässä kuin pahassa.

      • O'Hoi
        Kesitas kirjoitti:

        Minun on pakko toppuutella Sinua, sillä kävin sen kamppailun kasteesta, missä tunnistan Sinun juuri nyt olevan, Raamatun sana kuitenkin voitti. Kiitos Jumalalle.

        Mitenkäs siellä vapaaseurakunnassa, jos pappi alkaakin oman vakaumuksensa mukaan kastamaan vauvoja. ** Vapaa seurakunnassa ei juuri pappeja ole, vaan pastoreita. Vakaumus on taas kastetulla, Kristuksen ruumiissa elävällä vain Kristus ja Hänen oppi. Mikään pakanallinen ei ole mahdollista.

        Eiköhän ole niin, että jos oma vakaumus ei liity siihen mikä on uskonnollisen yhteisön tunnustus, ollaan varsinkin papin hommassa väärässä paikassa. ** Ei. Vapaaseurakuntaan, kuten Kristillisiin seurakuntiin hakeudutaan, ei synnytä.

        On tehty tutkimuksia, että seurakunnissa tullaan uskoon n 1%. Joten siksi mm ei SRK laajene. Katutyö yms lähelle 15% ja uskovien ihmisten kautta tuleva Pyhän Hengen valo, joka avautuu ja puhuttelee näin Jumalan Valolla ihmistä, jopa 80%.

        Ei ole ihme, jos joku seurakunta laajentuu, kun se on profetiallinen, Pyhän Hengen voideltu, jossa kastetaan Raamatun mukaan.

        Mitenkä on, kuinka paljon on katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon pappeja, jotka ovat kahteen kertaan olleet kasteella? ** Ei kahteen, vaan kerran kasteella, eka on ripottelua.

        Mielestäni Suomen Valtiosta on erotettava nuo kaksi kirkkokuntaa, ja lopettava rahan tuhlaaminen ja annettava se köyhille.

        Tulen tekemään asian eteen hyvin paljon.

        Amerikassahan tämä pienten kirkkokuntien vapaaehtoistyöhön ja vapaaehtoisiin maksuihin perustuva toiminta on jo olemassa. ** Niin myös Suomessa, poisluettuna nuo syömärit, EvLut ja Ord. kirkko. Muut pelaa omillaan.

        Kes.

        "Mitenkäs siellä vapaaseurakunnassa, jos pappi alkaakin oman vakaumuksensa mukaan kastamaan vauvoja. ** Vapaa seurakunnassa ei juuri pappeja ole, vaan pastoreita. Vakaumus on taas kastetulla, Kristuksen ruumiissa elävällä vain Kristus ja Hänen oppi. Mikään pakanallinen ei ole mahdollista."

        oppinne mukaan Jeesus ei ole lasten ja imeväisten ystävä.

        Pitää olla älyä ja viisautta päästäkseen tuntemaan Jeesuksen.

        ** Olet hukassa, miten vauva voi johonkin uskoa, muuhun kun ruokaan ja ulostamiseen. (Kesitas 10.11 tässä ketjussa)

        Usko voi oppinne mukaan syntyä vain päässä, jossa on tarpeeksi tajuntaa.

        "oppinne mukaan Jeesus ei ole lasten ja imeväisten ystävä. "

        Mistä olet tuollaisen valheen keksinyt?

        Meillähän painotetaan jatkuvasti Jeesuksen sanoja:
        "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta"!!! ilman mitään pakollista vesiseremoniaa!

        Lapsille riittää pelkkä siunaus, kuten Jeesus opetti.

        Kirkkolaitoshan väittää, että vauvat tarvitsevat kastetta kelvatakseen Jumalalle.

        Raamattu sanoo:
        "Usko tulee kuulemisesta", joten vauvat eivät tarvitse uskoa, sillä hehän ovat Jumalan lapsia ja
        Hänen armossaan.
        Raamatuhan ei tunne mitään syntymäuskoa tai salattua uskoa, vaan:
        "Usko ilman tekoja on kuollut," Jaak 2:17

        ""oppinne mukaan Jeesus ei ole lasten ja imeväisten ystävä. "

        Mistä olet tuollaisen valheen keksinyt?"

        sanoneet, että lapsella ei ole uskoa eikä Pyhää Henkeä. Ei ole minun keksintöjä.

        Jos joku on ilman uskoa ja Pyhää Henkeä, niin hän on hengellisesti kuollut ihminen. Sellaisella ei ole osaa eikä arpaa iankaikkiseen elämään.

        Mark. 12
        27. Ei Jumala ole kuolleiden, vaan elävien Jumala: te sentähden suuresti eksytte.

      • Leksa-Veksa kirjoitti:

        Hienoa kun osaatte ja uskallatte keskustella uskonasioista keskenänne. Parempi miettiäkkin omassa suljetussa piirissään kuin lähtiä julkisesti repostelemaan, siitä ei hyvää seuraa.

        Mutta sanon sullekkin, että hälläkö väliä, miten uskomme. Saarnamiehet ovat meidät panneet uskomaan ja eihän meillä vaihtoehtoa silloin ole. Kasteasia on niin vanha jo, et tuskin Jumalakaan enää sitä muistaa.

        Meillä on lokoissat oltavat rauhanyhdistyksen jäseninä sekä Jumalan valtakunnassa, miksi lähtiä pois jonkin uskonopin takia, joka ei loppujen lopuksi hetkauta ketään eikä mitään.

        Meille on seurakunnassamme annettu niin varma pelastuslupaus, ettei sitä sovi epäillä "krokotiilin kyyneleitä"
        Minulle ja teille on varmasti niin paljon hyötyö olla tässä seurakunnassa, ettei siitä kannata luopua, vaikka tietäisi asioiden oikean laidan.
        Sehän on vain mielenkiintoista tutkistella raamattua ominkin päin ja täällä meitä on kanssamatkaajia tukemassa toinen toistaan niin hyvässä kuin pahassa.

        että pienokaiset ovat kaikkein suurimpia Jumalan valtakunnassa, eli he uskovat. Tämän kaikki ratkaisukristityt kieltää. Usko on siis Jumalan lahja. Vauvat uskovat ja heidät kastetaan.

        Jeesuksessa Kristuksessa, tänne maailmaan. Kaikki kansat syntyvät siionissa. Ilman uskoa ei vauvatkaan pääse taivaaseen. Helluntailaiset ja muut uudestikastajat kieltävät tämän kaiken ja opettavat synergismiä. Heidän kanssa ei tule uskonasioissa veljeillä.

        jauhat kuin sokea Simson...

        http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Yksittaisia/Mauri Viksten - Evankeliumin Kaste 17.2.1980.mp3

      • nähtäväksi jää

      • nähtäväksi jää kirjoitti:

        hyvä, että vihdoin alkoi lukea Raamattua!

        http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Tynjala, Pentti/Tynjala Pentti - 1993.05.21 - Valitse Totuuden Tie.mp3

        ns. ratkaisukristittyjen opit ja omat ratkaisut, jotka johtavat pienokaisen uskon ja kasteen hylkäämiseen. Tämä johtaa myös tekojen evankelijumiin uudestikastajien taholta. Perässä tulevat sitten ihmeiden korostaminen ja ihmeelliset opit Jeesuksen tulemisesta.

        Matt.24:24. "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin".

        Vaarien ja vauvojen pelastustie on siis sama: "uskon kautta". "Kellä ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa" ja "ilman uskoa ei voi olla otollinen Jumalalle". Näin kertoo Jumalan seurakunta ja raamattu.

        saa toki syntinä hyljätä. Nimittäin hengen luomaan yhteyteen kuuluu vain yksi kaste:

        Ef.4:3. Ahkeroitkaat myös pitämään hengen yhteyttä rauhan siteen kautta:
        4. Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut,
        5. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
        6. Yksi Jumala ja kaikkein Isä, joka kaikkein päällä on, ja kaikkein kautta, ja teissä kaikissa.

        Kaste on liittona, Jumalan puolelta aina voimassa. Jumala on näet uskollinen liittolainen, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää. 1.Piet.3:21. "Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti (ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä) Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta"

    • Puutostauti

      On todella elämästä ja kuolemasta kysymys kun on kysymys van
      Hurskautumisesta taivasperilliseksi tulemisesta. On todella järkyttävää kuulla ja nähdä tämä opetus mikä on luterilaisen kirkon piispojen ja pappien Ja kansan Näkemys uudestisyntymisestä jumalan lapseksi. Tämä. Kasteoppi eksyttää suurimman osan suomalaisia ikuiseen pimeyteen eroon jumalasta. Tuskin kukaan tämänopin opettajista haluaisi seisoa viimeisellä tuomiolla niiden eksytettyjen sielujen edessä jotka on johdettu harhaan vuosikymmeniä jopa satoja vuosia vastoin jumalansanan ilmoitusta elävästä uskosta ja uudestisyntymisestä pyhänhengen vaikuttamana, jumalan eläväksitekevän elävän sanankautta ,henkilökohtaisesta uskoontulosta Jeesukseen kirstukseen. Ei ole kysymys siitä etteikö luterilaisessa kirkossa olisi uudestisyntyneitä ihmisiä henkilökohtaisen uskoontuloon myötä. Vaan siitä että tämä lapsikasteoppi on johtanut suurimman osan kansasta uskomaan lapsikasteen armoon vaikka raamattu ei puhu siitä yhtään mitään. Huomioitavaa on myös että apostolinen seurakuntaoppi puuttuu kokonaan niinkuin se raamatussa on esille tuotu ja opetettu. Kirkon sisältä. En kirjoita tätä tuomitakseni ihmisiä häväistäkseni, vaan tuomita tällainen epäraamatullinen epäpyhä opetus ,joka ei perustu jumalansanan ilmoitukseen. Eikä ole apostolinen Niinkuin se on jumalan sanassa esille tuotu.

    • Tuomio

      On niin että totuuden etsijä löytää totuuden myös opissa jos hän todella sitä haluaa. Mutta jos haluaa pitäytyä sellaiseen oppiin joka ei ole raamatusananmukainen ,niin sillä ei ole mitään pohjaa enään jos uskoontulo uudestisyntyä pelastuminen on lapsi, vauvakasteen armoliitossa ,silloin perustus tie on yksinkertaisesti väärä. Eräänkerran kysyimme vanhemmalta naishenkilöitä että onko hän löytänyt armon ja rauhan jumalankanssa ,mitä hän ajattelee näistä uskonasioista oliko hän uskossa Jeesukseen. Kristuksen Hän vastasi että hänet on lapsena kastettu ja se riittää hänelle .meen mimme meen muuta en tiedä aivan sama minne meen.. Onko tämä elävää uskoa Jeesukseen kristukseen oliko hänellä rauha jumalankanssa,tunsiko hän armahtajansa syntiensovittajana sovittajan Jeesuksen kristuksen oliko pyhähenki todistamassa hänen henkensä kanssa jumalanlapsioikeudesta...roomalaiskirje..Mielestäni hän ei ainakaan silloin tuntenut.. Jumalan armoa rakkautta Jeesusta. Kuka luterilaisessa kirkossa ottaa vastuun tällaisesta ihmisestä elävästä sielusta jolle on annettu tällainen kuva uudestisyntymisestä jumalanlapsioikeudesta kuten käsitetään että kyseinen lapsikaste sitä on suurimmalle osalle rakkaista suomalaisista. Eihän tämä ensisijaisesti kansalaisten vika ole heidät on johdettu harhaan vuosikymmenten saatossa. Piispat ja papit te tulette olemaan kerran vastuussa kaikesta tästä.. Ja me kaikki jotka Jeesuksen kristuksen hrrauttaja nimeä tunnustamme..

      • ex-hellar

        Kirjoitit helluntailaisen tuomion. Eihän sillä ole mitään merkitystä, sukelkelkaa rauhassa.

    • Ruotoja

      Kun kirjoitan näistä uskon elämän peruspilareista en kirjoita mistään toisen kirkkokunnan tai herätysliikkeen punkkerista toinen toista vastaan, vaan siitä näkökulmasta että jumalan sana ei saa eikä sille anneta sanan totuudelle kuuluvaa arvovaltaa ja asema luterilaisessa kirkossa. siinä totuudessa mikä on jumalisuudenmukainen joka perustuu henkilökohtaiseen elävään uskoon .jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen ,jossa pelastuminen on ainoastaan uskonkautta saatavissa ,uudestisyntymisen kautta. Syntymiseen pyhästähengestä ei lapsikasteen eikä minkään muunkaan kasteenkautta ,uskoontulleiden upotuskastetta hylkäämättä ,osana evankeliumin perustotuutta ,vaan uskonkautta hänen Sovintovereensä, uskonkuuliaisuudessa hänen nimeänsä kohtaan. Välikommentti.. En ole lestadiolainen sanon sen vain siksi että kirjoitan puolueettomalta maaperältä perustaen ajatukseni jumalansanan varaan niinkuin olen sen näin ymmärrän pyhänhengen opettamana käsittänyt. Usko Jeesukseen on ainut jolla me vain voimme päästä jumalan yhteyteen ei kaste..missään muodossa. Evankeliumia julistetaan uskonkuuliaisuudessa aikaansaamiseksi. Missä on uskoontulleet ihmiset luterilaisessa kirkossa, valtaväestöä .on ilmeistä että ei julisteta Jeesusta elävän henkilökohtaisen uskon syntymiseksi. Vaan sakramenttinsa lapsikasteen armoliittoa.

    • Harhautus

      Kunnioitan luterilaisessa kirkossa sitä että siellä tehdään erillaista avustustyötä mm. Humanitääristä auttamistyötä sekä lähimmäisten auttamistyotä sen erimuodoissa tehtävää työtä. Mutta hengelliselle evankeliumintyölle ei voi antaa opillisesti kunnioitusta koska se Perustuu siihen että kansa on opetettu epäraamatullisesti vääristellen jumalansanaa niin että harva löytää ja pääsee kokemaan elävän uskoontulon, pyhänhengen vaikuttamana kohdallaan. Jos kirkkoon kuuluville sanottaisiin että lapsikaste ei riitäkään pelastamaan taivaaseen ,niin pelkona olisi että kansa jättäisi kirkon eli eroaisi kirkosta kokonaan ,mitäpä tuota veroa maksamaan kun ei taivaanovi aukeakkaan,olisi sielujen kannalta parempi että totuus saisi päivänvalon ,niin monet alkaisivat etsiä sielunhädässään todellista pelastusta. Iankaikkiseksi elämäkseen sen löytämiseksi. Vaikkakin epätäydellisenä ,mutta kuitenkin totuudessa...

    • Autuus

      Jos vauvat uskovat,niin ihmettelen sitä omallakohdallani. Minut on kastettu vauvana en minä kyllä muista sitä enkä muista uskoneeni siinä mitään. Muistatko sinä, jos muistat niin minulla. on täytyny olla dementia jo syntyessä. En tiedä miten minussa ei nyt mieheniällä ole mitään erityistä dementiaa muuta kun aivan normaalia muistamattomuutta ikä huomioiden jota on lähes kaikilla on ikääntyessä. Mietin mitähän apostoli Paavali sanoisi jos hän tulisi tänäpäivänä meille Suomeen kyllä hän jentaisi varmasti opetuksesta jota. Maassamme tänään julistetaan niin hyvässä kuin pahassa. Sen minä muistan hyvin kuin vuonna 1979 sain jumalan kutsumana ja armosta ottaa uskolla lahjana pelastus jeesuksessa kristuksessa vastaan hänen sovintoverensä ansiosta. Ja tunnustautua hänen seuraajakseen opissa ja elämässä sen armonmukaa minkä jumala on suonut . En minä henkilökohtaisesti näe jumalan tarjoamaa pelastusta monimutkaisena enkä mitenkään salattuna niinkui n nyt näyttää luterilaisessa uskon opissa olevan .Se on niinkauan salattua kun ihminen kieltäytyy tekemästä parannusta eikä tunne jumalansanaa. Jokainen joka ei tunne jumalansanaa eksyy. Kirkossa on paljon niitä jotka tuntevat jumalansanaa myös lapsikasteen harhan osalta mutta he eivät siitähuolimatta ohjaa surmapaikalle hoippuvia pois vääristyneen opin kahleista Mikä opetus vielä tänäänkin kirkossa vallitsee. Vastuu lepää opetuksesta niiden harteilla jotka eivät välitä sieluista..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1566
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1242
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1179
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe