Ratin/ruorin puoli

ihmetyttää

Mistä johtuu että moottoriveneen ratti/ruori on pääsääntöisesti veneen oikealla puolella? Väistäminen tapahtuu kuitenkin samalla tavalla kuin autotkin sivuuttavat toisensa.

31

2371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paarpuurista ajava

      Styyrin puolon perinnejäänne foinikkialaisten ajalta. Styyri oli oikealla.
      Jyrki järvilehto osoitti kännipäissään, miksi on turvallisempaa ajaa venettä styypuurin puolelta, varsinkin kun ajaa 15 kertaista ylinopeutta paarpuurin kiveen. Styyrpuurissa selviää hengissä ja paarpuurissa tulee vainajia. Siksi ruorin eli styyrin on hyvä olla styyrpuurissa.

    • autovertauksia

      Ylivoimaisen suuri osa autojen kohtaamisista onkin vastaantulevaa liikennettä. Vesillä tärkeämpää on nähdä ne oikealta tulevat. Vastaantuleviakin voi huoletta ja laillisesti kuitenkin sivuuttaa styyra styyraa vasten, vain kohtaavalla kurssilla olevat väistävät oikealle sääntöjen mukaan.

      • Dyvika

        Mikä muuten on styyra tai styyri ? 70-80-luvulle asti oli useita venemerkkejä jotka käyttivät vasemmanpuoleista ohjausta. Varsinkin jenkit. Euroopassa mm. Riva ja Coronet ja nimbus ja monet muut.
        Sisäperämoottorien valmistajat lopettivat vasurioptiot muistaakseni -82.

      • kysysisin
        Dyvika kirjoitti:

        Mikä muuten on styyra tai styyri ? 70-80-luvulle asti oli useita venemerkkejä jotka käyttivät vasemmanpuoleista ohjausta. Varsinkin jenkit. Euroopassa mm. Riva ja Coronet ja nimbus ja monet muut.
        Sisäperämoottorien valmistajat lopettivat vasurioptiot muistaakseni -82.

        Tuosta jo näkee, ettei kumpikaan ole ole juuri se oikea. Enkä tässä oikealla tarkoita styyraa tai paaraa. Mutta mikä on se vasurioptio?

    • Aulis Merenkulkija

      Mitään järjellistä syytä siihen ei ole! On samaa asiaa, kuin miksi jossakin ulko-ovi aukee ulos ja toisessa maassa sisään.
      Saksankielisessä Boat netissä kirjoitettiin samasta asiasta aivan tohtorimiesten sepustuksia. Siellä väitettiin sen perustuneen Sumerilaisten oikeakätisyyteen ohjausmelan väännössä, Mooseksen lakiin, englantilaisten taikauskoiseen haluun nähdä oikean kupeen vaahto ja perimä ratsuhevosen satulan mallista.
      Tosiasiallisesti kunnon merenkulkuun tehdyissä paateissa ruori oli takasillalla keskellä. Silloin siihen mahtui tosipaikassa vaikka neljä miestä vääntämään ratasta.
      Pikkusessa huviveneessä ei ole mitään hyötyä pitää rattia reunassa. Sen oikea paikkahan pitäisi olla keulapiikissä, laituriin, rantaan tulemiseen ja muuhun tarkkaan näkemiseen. Jugurttipurkissa, kun ratissa istuu 140 kiloinen ukko, niin vene kääntää oikealle ja vaatii jatkuvaa ohjausta.
      Itse asensin ruorin uudelleen meriläismallissa moottorilaatikon kannen päälle keskelle. Siitä pääsee sitten molemmin puolin kulkemaan ja ylhäältä näin kaiken tarvitsemani. Tuulilasikin tehtiin 3-osaiseksi. Merenkäynnissä toki heittää enemmän.
      Aulis Merenkulkija,
      11 x 3,80 mertinen teräsvene, Zetor 3,2 l diesel, hydrauliveto ja vetessä koko vuoden ja kunnolla lämpöeristetty.

      • syy sille onko

        ratti/ruori pienessä moottoriveneessä jommallakummalla laidalla, nimittäin potkurin aiheuttava vääntö. Etenkin V-pohjainen vene kallistuu helposti potkurin pyörimissuuntaan vastaan, tätä momenttia kuskin sijoittamine vastapainoksi auttaa.

        Perävetolaitteissa samoin kuin perämoottoreissa on pieni evä tätä kampeamista kumoamassa, duopropeissa sitä ei taas juuri synny samoin kuin kaksoismoottoriasennuksissa.

        Ainakin vanhat alan kirjat kehoittavat sijoittamaan ohjauspisteen tästä syystä vastalaidalle.

        Omassa paatissa istuu kuskin paikalla myöskin 140 kiloinen jörrikkä, eikä painoni silti yksin ajaessa riitä kokonaan hillitsemään potkurin vääntöä .. onneksi trimmilevyt auttavat.

      • yx..vaa..*
        syy sille onko kirjoitti:

        Kun täällä kerran venkoillaan termeillä, joita eivät näy osaavan oikein kukaan kirjoittaakkaan, pitää heittää yksi "tärkeä" kommentti asiaan.

        Ruori tarkoittaa veneen peräsinkoneistoa / -laitetta, jolla ohjataan venettä.

        Ruori on siis veneen alla, yleensä keskellä takana, jos niitä on vain yksi.

        Se... mistä ohjataan, mikä on siellä veneessä sisällä tai "sitloorassa"... kutsutaan Ruoripyöräksi... ratiksi.. pinnaksi.. tai joksikin muuksi....

        Ruori ei siis voi olla veneen sisäpuolella.

      • 14
        yx..vaa..* kirjoitti:

        Ohjaamoon sopii muutama henki, seuralainen.

        Oikealta tulevia pitäisi silmäillä erityisesti. Mikäli jutusteluun osallistuu myös ohjaava kippari niin

        ruotelin laittaisin tässä tapauksessa vasemmalle (paapuurin puolelle).

      • 5
        yx..vaa..* kirjoitti:

        Kun täällä kerran venkoillaan termeillä, joita eivät näy osaavan oikein kukaan kirjoittaakkaan, pitää heittää yksi "tärkeä" kommentti asiaan.

        Ruori tarkoittaa veneen peräsinkoneistoa / -laitetta, jolla ohjataan venettä.

        Ruori on siis veneen alla, yleensä keskellä takana, jos niitä on vain yksi.

        Se... mistä ohjataan, mikä on siellä veneessä sisällä tai "sitloorassa"... kutsutaan Ruoripyöräksi... ratiksi.. pinnaksi.. tai joksikin muuksi....

        Ruori ei siis voi olla veneen sisäpuolella.

        Ruori on suomenkielessä AINA tarkoittanut sekä ohjauspyörää/-ratasta että peräsintä. Niin sen määrittelevät sanakirjatkin. Ja nykyään sillä tarkoitetaan ensisijaisesti ensinmainittua. Jos kysyt asiaa jokaiselta suomalaiselta sanoilla "mikä on ruori", saat ainakin neljältä vastaajalta viidestä sen vastaukseksi.

      • Aulis Merenkulkija
        yx..vaa..* kirjoitti:

        Kun täällä kerran venkoillaan termeillä, joita eivät näy osaavan oikein kukaan kirjoittaakkaan, pitää heittää yksi "tärkeä" kommentti asiaan.

        Ruori tarkoittaa veneen peräsinkoneistoa / -laitetta, jolla ohjataan venettä.

        Ruori on siis veneen alla, yleensä keskellä takana, jos niitä on vain yksi.

        Se... mistä ohjataan, mikä on siellä veneessä sisällä tai "sitloorassa"... kutsutaan Ruoripyöräksi... ratiksi.. pinnaksi.. tai joksikin muuksi....

        Ruori ei siis voi olla veneen sisäpuolella.

        Ollaanhan sitten tarkkoja.
        Ruorikoneisto on koko se laitteisto, jonka tehtävä on kääntää peräisintä ja antaa siihen kääntöön tarvittava voima. Ennen se ruotiratas oli koneiston osa joka mekaanisesti väänsi peräisinakselia köysi/vaijeri/ketjuvedolla, tai kierteellisellä hahlosirrolla akseliin. Tätä ennen oli vain tukeva vaakasalko kiinni peräisimen pystytukkiin ja sitä käännettiin saranojen varassa.
        Nykyään ruorikoneisto on 360 astetta kääntyvä potkurilaitteisto, tai hydraulisesti ohjattu mäntäkoneisto peräisimeen, joka saa siirtokomennot sormenpään siirelystä kosketuslevyssä.

        Ratti-sana sopii juuri parhaiten näihin guttabergakippoihin, joiden kantavuus on 400 kg, eli kun se 140 kg köriläs istuu ja vielä propelli kääntää lisää, niin näky on verraton. Jugurttipurkki on satamassa hörppäämässä vettä oikeasta laidastaan ja ukko työntää kaasua lisää. Hirvittävällä melulla vehe etenee kaatumiskulmassaan ja näyttää vastaantuleville köliään. Propelli saattaa allonharjalla nousta vasemmalta jopa näkyviin.

        Siksi Aulis Merenkulkija ajaa 8-10 solmua per tunti uppoumarunkoisella tyynesti. Kunnolla äänieristetty konehuone (1,2 x1x1m kaksoiseristetty tila) hyrisee höyryistä pakokaasua hyvän tahoisuuttaan pitkin pintaa. Zetor-koneeseen vaihdetaan kerran vuodessa, juuri nyt syksyllä, suotimet, öljyt ja seurataan hetki käyntiääniä. Tarkastetaan laturin hammasremmi (laturi on styrkka 210A x 12V = 2500 VA eli W) ja startin kiinnitys, sekä mahdolliset vuodot polttoainepuolella ja raakavesiputkistossa. Voi olla, että suihkutan suojakalvon sinne kaikkialle, että tiivistysvesi juoksee pilsiin paremmin. Sitten "konehuone" ruuvataan kiinni ja siihen työnnetään kiskoon kiinni kapuistuin ja ruoripöytä. Näin on mennyt jo kolme syksyä. Ajossa käyntiääni on alle 55 dB. Nekin runkoa pitkin tulevaa värinää kaapistoissa tai lattialevyssä.

        Luulen lähteväni lohikalaan nyt heti aamulla päiväksi pariksi. Pyydän vaikkei sieltä saakkaan, toisaalta joskus tulee 8 kiloinen ja perään pakastinta varten toinen. Mikään ei voita itsekraavattua merilohta ruisleipää kossua itselypsettyä mateenmätiä (viimetalvista pakkasesta) pliniä ja rentoa olemista ankkurissa vaikkapa Storaskärissä/Rönnbergissä tahi Isossa Lampaassa suojanpuolella.
        Minulla on muuten veneessä 180 litran pakastin! Joskus seillä oli monen lajin kalaa raakana, kraavattuna, savustettuna ja esikypsytettynä 40 kiloa! Viinakaapissani on tuota kossua, mutta enemmän ViruVageta, Saarenmaata ja Renaultia. Oluena käytän vain 8,5% Olvin Tuplapukkia. Kaikkea näitä saa Räävelistä halvemmalla, kun käy tutustumassa Pirreen ja Tanjaan.
        Hella on 230 V sähkö (10 A sulakkeet jokaiselle levylle). Siksi tuo laturi on melkoinen ja siihen vielä 4 kertaa 102 Ah akut. Vielä pari tietoa. Käyttövesitankki 760 litraa ja septitankki 220 litraa. Polttoainetta kuution verran ja kuivamuonaa kolmeksi kuukaudeksi. Pakollisia vempaimia, joita en juuri käytä tutkaa, kaikuja, sähköistä ajokarttaa ja yhteydenpitovemputtimia on ruoripöytä täynnä. Lämmitin (Seläöv) on tanskalainen kamiinatyyppinen öljy, joka lämmittää itsensä, keskuskiertoveden ja patterit. On toimiva kelissä, kuin kelissä ja lisäksi tehokas.

        Aulis Merenkulkija

      • dsf56
        Aulis Merenkulkija kirjoitti:

      • ruori sulla hanuriss

        ruosi sulla on hanurissasi! Tämä vastaukseni sinulle on aivan yhtä asiallinen kuin omasi, joka ei liittynyt millään tavoin keskustelun aiheena olevaan syyhyn ratin sijoittamiseksi veneessä jommalle kummalle laidalle.

        Tapauksessasi koska näemmä omistat laivan, etkä venettä, voisit hyvin olla hiljaakin kun et kykene tuomaan esiin mitään uutta tai oleellista näkökulmaa - pelkkään semantiikkaan takertuminen osoittaa että kyseessä on arvon herra Välittäjän ( Valittajan) tai toisen legendaarisen nipottaja-kitisijän itsensä Herra JRxxx:n kaltainen henkisessä kasvussaan 6 vuotiaan ns. pikkuvanhan näsäviisastelijan tasolle jääneen surkimuksen, jonka on edellä mainituista kunnianavoisista herroista poiketen suureen ääneen kehuskeltava omistuksillaan.

        FBI-profiloijista kertovien tv-sarjojen oppien mukaan arvioisin kyseessä olevan keski-iän kriisin tavoittaman ylipainoisen henkilön, joka kärsii varhaisessa murrosiässä tapahtuneen omien vanhempiensa riitaisen avioeron aiheuttamasta tunne-elämän kehityshäiriöstä. Katkeroituneena etsii mielihyvää vähättelemällä sitä mikä toisella on ja kehuskelemalla omaansa. Erektiokykynsä lienee lähellä kastemadon jämäkkyyttä, joka sekin kunnon pakkasella lienee jäykempi.

        Ja tämä oli pelkkää skeidaa, ei millään pahalla mään!

      • tl-o8.oö85t
        ruori sulla hanuriss kirjoitti:

        1. Äitisi oli tyhmä, kun ei puhkonut rautalangalla sinua jo kohtuunsa!
        2. Sinä olet pirun kateellinen -luultavasti evakkojen jälkeläinen Vantaalta.
        3. Vaistonvaraiset hallusanatiosi ovat kovasa kiireessä!
        4. Luultavasti ole pysähtynyt ensimmäisen isäinsestisi ikäkehitykseen 14 vuotta

      • tai aivan eri mies
        tl-o8.oö85t kirjoitti:

        1. Äitisi oli tyhmä, kun ei puhkonut rautalangalla sinua jo kohtuunsa!
        2. Sinä olet pirun kateellinen -luultavasti evakkojen jälkeläinen Vantaalta.
        3. Vaistonvaraiset hallusanatiosi ovat kovasa kiireessä!
        4. Luultavasti ole pysähtynyt ensimmäisen isäinsestisi ikäkehitykseen 14 vuotta

        Mainiota

        1. taisi sattua kun vittuilua kestetä!?

        2. kateellinen joo, mutta evakoita ei omassa suvussa olekaan .. vain niitä joiden naapureiksi heitä sitten tulikin

        3. hauskasti sanottu, mitään tarkoittamatta ...mutta hauku vaikka kusipääksi, jos sen verran yksinkertaista kieltä osaisit kirjoittaa oikeinkin!

        4. sama vastaus kuin edelliseen, omaksu ensin kirjoittamasi asian sisältö, ja opettele sitten vielä kirjoittamaan

        Taidat olla edellisen tankkilaivan kipparin poika joka nyt kirjoittelee vedet silmissään isänsä hirttäydyttyä lievän satiirisen kritiikin johdosta?

      • 7r.yö
        tai aivan eri mies kirjoitti:

        Sinä katsot liikaa juutalais-amerikkalaisia videoita! Sellaiset on tarkoitettukin pilaamaan goijim-pojun muutenkin huonosti kehittyneen itsetunnon ja ajatusmaailman. Taidat olla menetettyä silakkaa, kuten Karlssonin Nils tapaa sanoa tyhmistä.

      • ri [amk]

        "Mitään järjellistä syytä siihen ei ole! On samaa asiaa, kuin miksi jossakin ulko-ovi aukee ulos ja toisessa maassa sisään."

        Ulko-ovien aukeamissuunta Suomessa aina ulospäin, koska se on ns. paniikkisuunta. Tämä opittiin jo keskiajalla kun kirkkopaloissa kuoli satoja ihmisiä, koska ovia ei saatu avattua sisäänpäin palotilanteessa (koska ihminen tungeksii paniikissa).

        Poikkeuksena on sallittu esim. autiotuvat yms jotka ovat arktisella seudulla, koska siellä on niin suuri lumipyryn kinostumisen riski.

      • alat oppia
        7r.yö kirjoitti:

        Sinä katsot liikaa juutalais-amerikkalaisia videoita! Sellaiset on tarkoitettukin pilaamaan goijim-pojun muutenkin huonosti kehittyneen itsetunnon ja ajatusmaailman. Taidat olla menetettyä silakkaa, kuten Karlssonin Nils tapaa sanoa tyhmistä.

        Noin sitä pitää, ihan kehityskelpoiseksi osoittaudut loppujen lopuksi kun oikein yrität! Mutta unohda jo nuo soinilais-persulais-jorinat. Oikeaa natsia sinusta ei saa voissa paistamallakaan, olet aivan tavallinen suokusta-puolueen katkeroitunut peruskannattaja joka on häpeän tuskissaan päättänyt salata evakkojuurensa näitä solvaamalla, aivan samaan tapaan kuin ns. varttihinttarit, jotka mielessään näkevät kuvan nuoren pojan alastomasta vartalosta samalla kun lempivät perseetöntä ja tissitöntä anorektikkovaimoaan tai todennäköisemminkin tyttö(?)ystäväänsä.

        Ou yeah! Kun punaniska jyrisee, siinä neidit, neitipojat, ja lapset lirauttavat pöksyyn.

        Btw. upota jo se puimurin konetta kiduttava ferrobetonilotjasi.

        I ain't made in USA ...

      • rbhtnuöo
        alat oppia kirjoitti:

        Aikamoinen saavutus sinulta! Tiedämmehän, että koko aamupäivän päässäsi on ollut Valintatalon muovikassa täynnä Bostik-liimaa. Olet vetänyt sitä itseesi jo 4300 litraa! Vielä pysyy sormesi kuitenkin näppiksellä?

      • Aulis Merenkulkija
        ruori sulla hanuriss kirjoitti:

        ruosi sulla on hanurissasi! Tämä vastaukseni sinulle on aivan yhtä asiallinen kuin omasi, joka ei liittynyt millään tavoin keskustelun aiheena olevaan syyhyn ratin sijoittamiseksi veneessä jommalle kummalle laidalle.

        Tapauksessasi koska näemmä omistat laivan, etkä venettä, voisit hyvin olla hiljaakin kun et kykene tuomaan esiin mitään uutta tai oleellista näkökulmaa - pelkkään semantiikkaan takertuminen osoittaa että kyseessä on arvon herra Välittäjän ( Valittajan) tai toisen legendaarisen nipottaja-kitisijän itsensä Herra JRxxx:n kaltainen henkisessä kasvussaan 6 vuotiaan ns. pikkuvanhan näsäviisastelijan tasolle jääneen surkimuksen, jonka on edellä mainituista kunnianavoisista herroista poiketen suureen ääneen kehuskeltava omistuksillaan.

        FBI-profiloijista kertovien tv-sarjojen oppien mukaan arvioisin kyseessä olevan keski-iän kriisin tavoittaman ylipainoisen henkilön, joka kärsii varhaisessa murrosiässä tapahtuneen omien vanhempiensa riitaisen avioeron aiheuttamasta tunne-elämän kehityshäiriöstä. Katkeroituneena etsii mielihyvää vähättelemällä sitä mikä toisella on ja kehuskelemalla omaansa. Erektiokykynsä lienee lähellä kastemadon jämäkkyyttä, joka sekin kunnon pakkasella lienee jäykempi.

        Ja tämä oli pelkkää skeidaa, ei millään pahalla mään!

        En ole varma, liittyykö nämä jatkot kirjoituksiini, vai ovatko jonkun TV-juontajaksi haluavan tyttösen repliikkejä?

        Kalaa ei valitettavasti tullut. Ajoin tänne rantaan noutamaan tuttavapariskuntaa viikonlopun rentoutukseen. Treffiaika 6.30 mutta tietäähän nämä kerrostaloasukit!
        Kumma juttu, mutta tuntuu GSM 3 nykyään loppuvan paljon aikaisemmin merelle, kuin vuosi sitten. Onko operattorit pienentäneet signaalia etelään? Ilman tai säätilanvaikutus ei voi olla melkein 5 mailia!

        Osaa muuten olla kaunis aamu, kun tulee mereltä rauhassaan. Oli koillinen taivas niin punaruskeanvioletti, että ei pä aikoihin. Aallokko nousi pitkänä ja tasaisena. Ne varmaan matkustivat Puolan rannikolta saakka. Rannikon musta muuttui juuri sinerrykseksi tuossa klo 6.20.
        Ilma 4, vesi 6, tuuli 3, sisällä 20 lämpö meinaan.

        Aulis Merenkulkija

      • myös yökulkija

        Aamulla oli muuten upea yläpilvien valoisuus, jonka tosiaan näkivät vain merellä olleet. Se alkoi heti kuuden jälkeen täydessä pimeydessä itätaivaalta. Sanovat viisaat, että Siperian jo luminen maasto heijasti sen sinne 11-12 kilometriä korkeisiin yläcirruksiin.
        Sitten jatkui vielä pimeys täällä alakerrassa toista tuntia. Katselin itse sitä ilmiötä Willingin eteläpuolelta.

      • tyrhyhn
        ri [amk] kirjoitti:

        "Mitään järjellistä syytä siihen ei ole! On samaa asiaa, kuin miksi jossakin ulko-ovi aukee ulos ja toisessa maassa sisään."

        Ulko-ovien aukeamissuunta Suomessa aina ulospäin, koska se on ns. paniikkisuunta. Tämä opittiin jo keskiajalla kun kirkkopaloissa kuoli satoja ihmisiä, koska ovia ei saatu avattua sisäänpäin palotilanteessa (koska ihminen tungeksii paniikissa).

        Poikkeuksena on sallittu esim. autiotuvat yms jotka ovat arktisella seudulla, koska siellä on niin suuri lumipyryn kinostumisen riski.

        Oven huullos estää ne elokuvista typerät aukipotkut. Siksi ajattelevissa kansakunnissa on ovi aina auennut ulospäin. Sitä ei potki auki mikään 155 senttinen juutalaisamerikkalainen poliisisankari.

      • 18
        ri [amk] kirjoitti:

        "Mitään järjellistä syytä siihen ei ole! On samaa asiaa, kuin miksi jossakin ulko-ovi aukee ulos ja toisessa maassa sisään."

        Ulko-ovien aukeamissuunta Suomessa aina ulospäin, koska se on ns. paniikkisuunta. Tämä opittiin jo keskiajalla kun kirkkopaloissa kuoli satoja ihmisiä, koska ovia ei saatu avattua sisäänpäin palotilanteessa (koska ihminen tungeksii paniikissa).

        Poikkeuksena on sallittu esim. autiotuvat yms jotka ovat arktisella seudulla, koska siellä on niin suuri lumipyryn kinostumisen riski.

        Saattaa olla (sanon "saattaa", koska en varsinaisesti tiedä, joskin joitain viittauksia muistan aikojen kuluessa tähän lukeneeni), että ovien aukeamissuunta korreloi yhteiskuntarakenteen kanssa. Siellä, missä ihmiset ovat tyypillisesti aina asuneet tiiviisti kylissä/kaupungeissa (myös maaseudulla), on ollut mielekästä ovien aueta sisäänpäin eikä kadulle/kujalle. Suomessa taas on enemmän asuttu hajallaan ja "pihataloissa", jolloin ei ole tarvinnut varoa sitä, että sisältä ovea avatessa heittäisi sen ohikulkijan naamalle. (Ne, jotka ovat olleet toimistotöissä ennen avokonttorien valtakautta, ovat saattaneet tuntea ilmiön, miten huoneen ovi aukeaa päin käytävässä kulkevaa...)

      • Anonyymi

        "Mitään järjellistä syytä siihen ei ole! On samaa asiaa, kuin miksi jossakin ulko-ovi aukee ulos ja toisessa maassa sisään."

        Huonosti valittu esimerkki, sillä ulko-oven aukeamissuunnalle nimenomaan on vahvat perusteet. Sellaisissa tiloissa, joissa voi olla paljon ihmisiä, on ulko-oven parempi aueta ulospäin turvallisuussyistä. Kun paniikissa pakeneva ihmisjoukko puskee sisäänpäin aukeavaa ovea päin, ei kukaan pääse ulos. Ihan kotioloissakin ulospäin aukeava on parempi, koska ei tuhlaa sisätilaa. Sisään aukeavalle ovelle pitää varata se aukeamistila, jolloin asunnon eteiseen jää hukkatilaa. Sisäänpäin aukeaminen on parempi ratkaisu silloin, kun heti oven edessä on jalkakäytävä tai muusta syystä mahdollista poikittaisliikennettä, joka voisi törmätä ulospäin aukeavaan oveen.

    • stormwindsim

      Se johtuu siitä, että ennen vanhaa venettä ohjattiin jonkunlaisella melalla/kepillä. Koska suurin osa ihmisistä olivat myös ennen vanhaa oikeakätisiä, ko. mela oli yleensä kiinnitettynä veneeä oikealle puolelle. Siitä sitten tuli "starboard" missä star tarkoittaa ohjaamista (vrt. steering) ja board tarkoittaa puoli (noin likimain).

      Jotta oikealla puolella oleva ohjaussysteemi ei häiriintyisi satamaan tullessa, kiinnityttiin veneen vasemmalla puolella laituriin, siispä satama (port englanniksi) jäi vasemmalle.

      Starboard:sta tuli ruotsinkielinen sana styrbord josta suomenkielinen tyyrpuri tulee. Paapuri tulee ruotsinkielen sanasta babord.

      Muutenkin on aina hyvä ymmärtää vähän sanojen lähtöperästä. Esim. ruori tullee englanninkielen rudder sanasta, josta ruotsinkielen roder ja lyhenne ror. Ruorimies on ruotsiksi rorsman.

      Sitloora kuulostaa kovasti tulevan ruotsinkielen sanasta sittlåda, jossa sitta tarkoittaa istua ja låda on laatikko. Eli laatikko jonka päällä istua.

      Englannin sana port esiintyy monessa sanassa: Transport (satamasta satamaan), portable (siirrettävä), portfolio, export, import (vienti, tuonti) jne. Näitä lat -> eng -> swe -> suo sanoja on enemmän kuin saattaa arvatakaan.

      Esim. kavitaatio tulee latinan sanasta cavitās joka tarkoittaa onttous. Siitä englannin cavity (ja esim. cave = luola) ja myös cavitate. Siitä sitten ruotsin kavitation ja siitä suomen kavitaatio.

      Näin ne menee, harmi ettei koulussa kerrottu :-)

      • <<-iku

        ohjataan ruoria, kun vasemmalla muutetaan kaasua. Parasta olisi keskellä, jos keikkuu kovasti.

      • Anonyymi
        <<-iku kirjoitti:

        ohjataan ruoria, kun vasemmalla muutetaan kaasua. Parasta olisi keskellä, jos keikkuu kovasti.

        Voi kiesus... esson baari... aika monissa isommissa ALUKSISSA / ammattiveneissä on ohjailijan paikka ja/tai ohjailijan operointipiste paapuurin puolella. Kalapaatit ja virveliviritykset asia erikseen. Ruorimies yleensä brygan keskellä tai yhdisttynä ohjailjan paikkaan. Veneissä se saattaa olla likimain missä tahansa... tärkeintä kuitenkin on että venettä tai alusta ohjaileva tai ajava näkee ja tuntee säännöt. Keep safe! ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useimmissa "ALUKSISSA" alusta ohjaileva nimenomaan ei näe kun on kontteja tai muuta roinaa tiellä. Rakensivat Estoniankin niin, ettei bryggalta nähnyt oman purtilon keulaa.

        Brykkalta näki kyllä kun vaan vaivautui katsomaan.
        Brykka....

        Brygga se on. Simppeli suomalainen sotkee aina p:n ja b:n, g:n ja k:n jne... että voi sen brykkankin melkein hyväksyä. Yhtä kaikki, Estonian onnettomuustutkinnassakin todettiin, ettei komentosillalta voinut nähdä keulavisiiriä, eli keulaa. Ohjauspaikalta ei ollut suoraa näköyhteyttä keulaan, seikka joka olisi voinut pelastaa aluksen.

    • Anonyymi

      Oikea käskin liittyy rukoukseen toisen kanssa.

    • Anonyymi

      Juu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe