Olen ollut seitsemän vuotta vakavasti masentunut ja kaikki alkoi sukulaiseni itsemurhasta. Olen syönyt lääkkeitä, käynyt terapiassa, ollut mielisairaalassa ja vaikka mitä, mutta mikään ei oikeasti tunnu auttavan. Välillä on parempia kausia ja välillä ei jaksa hoitaa omia asioitaan, saatika tehdä mitään.
Olen jo tottunut ajatukseen, etten koskaan parane. Tulevaisuus tuntuu äärimmäisen pelottavalta ja epätoivoiselta. Asun vielä kotona (19v) ja vanhemmat patistavat muuttamaan omilleen. Tiedän jo nyt, etten jaksaisi asua yksin ja pelkään että ajaudun epätoivoisiin tekoihin. Jäisin tietenkin yksin neljän seinän sisälle, nyt sentään näen vanhempia ja sisaruksiani. Lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi en pysty hoitamaan omia asioitani, vaikka olen kuinka yrittänyt. Äiti ei aina ymmärrä, että en jätä asioita hoitamatta tahallani, vaan siksi etten jaksa. Unohtelen paljon sovittuja menoja, koska en vain pysty muistamaan niitä vaikka haluaisin. Se on todella hankala asia ja saa minut ahdistumaan.
Koulu sujuu jotenkin, koska olen saanut erityistä tukea koululta ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä. Pelkään kuitenkin, etten ikinä pysty kunnolla käymään töissä, koska jaksaminen on täysin nollassa.. Se ahdistaa myös hyvin paljon ja tahtoisin vain koko elämäni opiskella, koska koulusta saa olla pois jos siltä tuntuu.
Lisäksi en pysty elämään ilman lääkkeitä. Joudunko käyttämään niitä lopun elämäni? Olen riippuvainen unilääkkeestä, koska ilman sitä en pysty nukkumaan. Jos jätän mielialalääkkeitä syömättä, niin olen entistä väsyneempi ja epätoivoisempi.
Onko muilla samoja ongelmia itsenäistymisen ja tulevan ammatin suhteen? Miten siirtyä nuoruudesta aikuisuuteen kun ei yksinkertaisesti jaksa?! On ilmeisesti pakko muuttaa kohta omilleen ja tiedän etten pysty siihen..
Olen jo tottunut ajatukseen, etten koskaan parane. Tulevaisuus tuntuu äärimmäisen pelottavalta ja epätoivoiselta. Asun vielä kotona (19v) ja vanhemmat patistavat muuttamaan omilleen. Tiedän jo nyt, etten jaksaisi asua yksin ja pelkään että ajaudun epätoivoisiin tekoihin. Jäisin tietenkin yksin neljän seinän sisälle, nyt sentään näen vanhempia ja sisaruksiani. Lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi en pysty hoitamaan omia asioitani, vaikka olen kuinka yrittänyt. Äiti ei aina ymmärrä, että en jätä asioita hoitamatta tahallani, vaan siksi etten jaksa. Unohtelen paljon sovittuja menoja, koska en vain pysty muistamaan niitä vaikka haluaisin. Se on todella hankala asia ja saa minut ahdistumaan.
Koulu sujuu jotenkin, koska olen saanut erityistä tukea koululta ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä. Pelkään kuitenkin, etten ikinä pysty kunnolla käymään töissä, koska jaksaminen on täysin nollassa.. Se ahdistaa myös hyvin paljon ja tahtoisin vain koko elämäni opiskella, koska koulusta saa olla pois jos siltä tuntuu.
Lisäksi en pysty elämään ilman lääkkeitä. Joudunko käyttämään niitä lopun elämäni? Olen riippuvainen unilääkkeestä, koska ilman sitä en pysty nukkumaan. Jos jätän mielialalääkkeitä syömättä, niin olen entistä väsyneempi ja epätoivoisempi.
Onko muilla samoja ongelmia itsenäistymisen ja tulevan ammatin suhteen? Miten siirtyä nuoruudesta aikuisuuteen kun ei yksinkertaisesti jaksa?! On ilmeisesti pakko muuttaa kohta omilleen ja tiedän etten pysty siihen..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei! Tulin lukemaan, mitä tällä keskustelupalstalla on. Sinun kirjoitus tuli ensimmäisenä vastaan. Yritän tässä miettiä, miten löytäisit elämääsi ilon ja tarkoituksen, jotta pääsisit ahdistavasta tilanteestasi pois.
Ymmärrän erittäin hyvin sinua, sillä tyttäreni kävi samoja kamppailuja lävitse, eikä ole vieläkään täysin itsenäistynyt, mutta eihän niin sinun, kuin tyttärenikään tarvitse erota vanhemmistaan. Tarkennan, että tyttäreni ei ole asunut kotona arviolta 10 vuoteen.
Kotoa pois muuttamiseen sinulla pitäisi olla siihen henkiset voimavarat. Mutta, vaikka muuttaisitkin, sinulla on edelleen äiti ja isä, perhe ja koti, mihin olet uskoakseni tervetullut. Niin tulee tyttäremmekin kotiin, kun haluaa. Eihän koti mihinkään häviä. Jos sinulla on tätejä, serkkuja, ota heihin yhteyttä ja tapaile myös sukulaisiasi. Entä elääkö mummo tai ukki, mitä vanhempi, sitä viisaampia he osaavat kertoa eväiksi itsenäistymiseen. Jos sinulla on ystäviä, suunnittele heidän kanssaan jotain mukavaa. Kirjastosta voit löytää myös tähän tilanteeseen sopivia kirjoja luettavaksi.
Oletko ajatellut kokeilla uusia harrastuksia? Tyttäreni löysi modernista tanssista elämälleen sisällön, hän on lähes "tanssihurja". Entä oletko soittanut nuorten palvelevaan puhelimeen? Sitten on erilaisia vertaistukitoimintoja, tosin en tiedä, onko Oulussa. Nuorilla saattaisi olla omia nettikeskusteluryhmiä, googletapa. Kun käyt koulua, keskustele kouluterveydenhoitajan kanssa, mitä hän ehdottaa. Radiossa on paljon hyvää ohjelmaa ja musiikkia, kuuntelepa myös sitä.
Yritä antaa elämälle mahdollisuus, se kannattelee, kun pysyt hyvien asioiden ja harrastusten parissa.
Toivon iloa, onnea ja ennenkaikkea vapautumista masennuksesta! Elämä kannattelee, kun antaa sille mahdollisuuden