Kiina kävi lähettämässä USA:lle terveisiä?

Los Angelesin edustalla tapahtui maanantaina mystinen ohjuslaukaisu. Joku laukaisi suurehkon raketin tai ohjuksen ilman, että edes Norad tiesi asiasta yhtään mitään.

Tuli mieleen, että koska kohde ilmeisesti laukaistiin noin 50 kilsan päässä rannikosta, voisi sekin olla mahdollista, että tämä oli meren pinnan alta, siis sukellusveneestä laukaistu ICBM-ohjus. Kiina saattoi käydä näyttämässä voimansa, tai mahdollisesti Pohjois-Korea, jossa valta on juuri vaihtumassa. Myös Irania voisi pitää mahdollisena pullistelijana. Sotilaallista pullistelua ohjuksen laukaisu silti luultavasti oli.

USA:ssa lienee tapauksen takia syvä hätä sekä kansalaisten että sotilashallinnon keskuudessa. Maailman suurin sotilasvalta ei tiedä, jos joku parkkeeraa hyökkäyssukellusveneen aivan Los Angelesin edustalle ja tekee vielä kaiken lisäksi ohjuskokeita.

USA:lle annettiin tässä selvä viesti siitä, että myös USA itse on haavoittuva tämän kaltaisia hyökkäyksiä vastaan. Jos ohjus ei ollut USA:n oma, se on sitten ollut USA:lle vihamielisen maan laukaisema ohjus. Se ei vaadi suurta logiikan riemuvoittoa, että jokainen voi tämän ymmärtää.

Kysymys kuuluu: mitä USA tekee asian suhteen? Obaman ajatusmallilla ei yhtään mitään. Bushin kaudella USA olisi iskenyt ydinaseella oletettua rikollista vastaan takaisin. Eikä vain tyytynyt harjoittelemaan ohjuskokeita toisten rannikolla.
3320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

valtio kuin se yrittää ulkomaille suunnatussa probagandssaan esittää. Maassa toimii oppositio, suorastaan keskushallinnon vihollinen joka yrittää palauttaa alkuperäisen unelman vapaasta Amerikasta. Nämä takametsien punaniskat ja kaupunkisissit käyvät jatkuvaa sotaa jota ulkomaailma ei uutispimennyksen takia tiedä. Näiltä patriooteilta löytyy lähes samanlaista aseistusta kuin hallituksen joukoiltakin mutta ilman vuosittaisia sotilasparaateja. Tässä olisi oppimista meillekin Läntisimmän siperialaisheimon asukkaille.

Äänestä
  • Ruotsalaisia emme ole, Venäläisiksi emme tahdo tulla. Olkaamme siis SIPERIALAISIA

    Äänestä

  • ....jotka perinteisesti, mutta ei aina tulevat oikeistolaidan republikaaneista, jotka kuitenkin vihaavat Neo-konservatiiveja ja neo-konservatiivien maailmanvalloitus oppeja?
    ”Republikaanipuolue on aina ajanut vahvaa kansallista puolustusta. Viime aikoihin asti se on kuitenkin suhtautunut negatiivisesti interventioihin. Republikaanit esimerkiksi vastustivat Woodrow Wilsonin liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja Kansainliittoa, ja osa vastusti NATO:n perustamista. Republikaanit vastustivat esimerkiksi Somalian ja Balkanin rauhanpakottamista ja George W. Bush valittiin presidentiksi ulkomaisia operaatioita vastustavalla kampanjalla”

    Bush teki saman tempun kuin, Roosevelt, koska käytännössä jenkit eivät jättäneet Japanille ja Saksalle muuta vaihtoehtoa, kuin julistaa sodat Yhdysvaltojen kanssa. Ei Hitler sitä sen takia tehnyt, etteikö olisi käsittänyt Yhdysvaltojen valtavan kyvyn tuottaa aseita, mutta kun niitä aseita kuitenkin meni Neuvostoliittoon ja saksalaisia sukellusveneitä pommitettiin Saksan, Japanin ja Italian sodan julistukset olivat selviö. Japania yritettiin Yhdysvaloissa talous/ raaka-ainesaartoon, kun itse Japanilla ei juuri omia raaka-aineita ole.

    Taas 11/9 ei ole puhdas islamistien isku ja joka tapauksessa iskusta vedettiin tahallaan väärät johtopäätökset ja toimet monella tasolla ja tavalla. Kyllä sen erkkikin tajusi, ettei Irak ole äärimuslimi maa ollut siihenaikaan, pikemminkin fasistinen, eikä Afganistanilla ei liene asian kanssa juuri mitään tekemistä, siellä ei juuri kukaan osaa edes lentää.
    Ehkäpä Mossad on vain soluttautunut ääri-islamilaisiin liikkeisiin ja suunnitellut ja yllyttänyt tämän terrori teon tekemiseksi. Tässä on yksi teoria, itse asiassa asiasta viralliselta taholta ollaan melko vähäsanaisia, joka antaa hyvän ja luonnollisen kasvupohjan erilaisille salaliitto teorioille, joka tapauksessa Bush petti heti äänestäjänsä tällä 11/9 teatteriesitykseen vedoten. Valittiin hänet toisenkin kerran, mutta meidia oli ohjannut katsojia "suuriin voittoihin". Todella suuri tappio se on ollut ja jatkunut melkein 10 vuotta.

    -masson

    http://www.saulmasson.org

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinalainen ohjus? kirjoitti:

Los Angelesin edustalla tapahtui maanantaina mystinen ohjuslaukaisu. Joku laukaisi suurehkon raketin tai ohjuksen ilman, että edes Norad tiesi asiasta yhtään mitään.

Tuli mieleen, että koska kohde ilmeisesti laukaistiin noin 50 kilsan päässä rannikosta, voisi sekin olla mahdollista, että tämä oli meren pinnan alta, siis sukellusveneestä laukaistu ICBM-ohjus. Kiina saattoi käydä näyttämässä voimansa, tai mahdollisesti Pohjois-Korea, jossa valta on juuri vaihtumassa. Myös Irania voisi pitää mahdollisena pullistelijana. Sotilaallista pullistelua ohjuksen laukaisu silti luultavasti oli.

USA:ssa lienee tapauksen takia syvä hätä sekä kansalaisten että sotilashallinnon keskuudessa. Maailman suurin sotilasvalta ei tiedä, jos joku parkkeeraa hyökkäyssukellusveneen aivan Los Angelesin edustalle ja tekee vielä kaiken lisäksi ohjuskokeita.

USA:lle annettiin tässä selvä viesti siitä, että myös USA itse on haavoittuva tämän kaltaisia hyökkäyksiä vastaan. Jos ohjus ei ollut USA:n oma, se on sitten ollut USA:lle vihamielisen maan laukaisema ohjus. Se ei vaadi suurta logiikan riemuvoittoa, että jokainen voi tämän ymmärtää.

Kysymys kuuluu: mitä USA tekee asian suhteen? Obaman ajatusmallilla ei yhtään mitään. Bushin kaudella USA olisi iskenyt ydinaseella oletettua rikollista vastaan takaisin. Eikä vain tyytynyt harjoittelemaan ohjuskokeita toisten rannikolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu