Tekeekö kukaan paikan yksinäisistä yksinäisiä kävelyretkiä luontoon. Luonnolla tarkoitan nyt "keskustahälinän" vastakohtaa eli ainakin paikkaa, jossa ei paljon muita ihmisiä näy. Lenkki-/luonto-polku käy hyväksi esimerkiksi. Toinen ainakin minusta hieno alue on kaupungin laitama, alue, jossa asutus on jo päättymässä ja metsä alkamassa ja jossa useimmat rakennukset ovat yleensä teollisuusrakennuksia. Siellä paikan vähäisen asutuksen, metsän ja kaukaisuuteen johtavan maantien yhdistelmä luo ihmeellisen tunnelman siitä kuinka itsekin olisi syrjässä muissa ihmisistä ja menossa heistä vielä kauemmas. Tätä tunnelmaa korostaa entisestään se, jos näkymää voi katsella jostain hieman korkeammalta (esim. sillalta tai jostain maaston korkeammalta kohdalta) ja aurinko on juuri laskemassa, jolloin tunnelma voi olla niin yksinäinen ja surumielinen, että silloin todella alkaa kaivata täältä pois.
Mahtaako kovinkaan moni yksinäisistäkään tällaisia kävelyretkiä kuitenkaan tehdä vaikkapa esimerkiksi perjantai-iltana, jolloin "normaalit ihmiset" ovat lähdössä viettämään viikonloppua ystäviensä kanssa baareihin tai kuka minnekin. Tällaiset kävelyretket lienevät kuitenkin enimmäkseen miesten "huvia" mihin syynä on osaltaan se, että läheskään kaikki naiset eivät "puskaraiskaajien" pelossa uskalla liikkua yksin vähänkään syrjemmässä.
Mahtaako kovinkaan moni yksinäisistäkään tällaisia kävelyretkiä kuitenkaan tehdä vaikkapa esimerkiksi perjantai-iltana, jolloin "normaalit ihmiset" ovat lähdössä viettämään viikonloppua ystäviensä kanssa baareihin tai kuka minnekin. Tällaiset kävelyretket lienevät kuitenkin enimmäkseen miesten "huvia" mihin syynä on osaltaan se, että läheskään kaikki naiset eivät "puskaraiskaajien" pelossa uskalla liikkua yksin vähänkään syrjemmässä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minä ainakin tykkään välillä liikkua luonnossa ja sellaisessa paikassa missä ei muita ihmisiä ainakaan paljoa näy. Olen suht nuori ihminen(mies) ja en oikeastaan pelkää liikkua esim- pimeällä yksin joillakin syrjäisemmilläkään teillä. Mutta ihan metsään en yöllä mene. Mutta päivällä kylläkin. Saan kai jonkinlaista voimaa, kun saa olla omien ajatusten ja toiveiden kanssa ihan rauhassa. Mutta niin... ei kai siitä sen enempää elämään ole apua, jos pitää itseään erilaisena ja tiet'ää kuinka vaikeaa on toisaalta vaikka solmia ystävyyssuhteita. mutta joo... toivo elää onneksi hennon liekin lailla.
Kyllä teen. Siinä on sitä jotakin, se rauhallisuus, ja luonto itsessään jo. Saa ajatuksia vähän kasaan, ja tulee yleensä vähän parempi olo, auringonlaskuineen, ja kesä yöt myöskin (auringon nousu myös). Itse tulee liikuttua, myös koiran kanssa. Ja pimeämpään vuoden aikaan kuu ja tähdet, tuo myös omaa tunnelmaansa, ulkona liikkumiseen.
Ja korkealta paikalta ympärille katsominen, niin vau. (:
varmasti, mutta en uskalla. Pelottaa kaikki vähän syrjäisemmät paikat juuri hullujen ja raiskaajien pelossa. Sen verran vielä jaksan itsestäni välittää, että tulee huomioitua turvallisuus tai eihän siellä todennäköisesti mitään sattuisi, mutta se jatkuva pelko aina mukana.
En tykkää yhtään kävellä alueilla, joissa paljon ihmisiä esimerkiksi joku kauppakeskus, vilkas katu tai muu vastaava. Tulee niin kauhea tunne, että taas yksin ja katsottua ympärille kuinka muilla on seuraa. Olen jo niin pahasti masentunut, etten oikein jaksa lähteä edes ulos, vaikka tietysti pitäisi ihan jo raikkaan ilman vuoksi. Mutta kun ei enää jaksa.
puskasta ketään raiskaamaan. Kaisanniemen puistosta en menisi vannomaan, siellä, kun "kulttuurinrikastajat" ahkerasti oleilevat.
Ikävää, kun ennakkoluuloinen "maahanmuuttokriittisyys" on löytänyt tännekin tuollaisten sanomisten myötä.
Kyllä hyppää. On tapahtunut metsissä raiskauksia. Itse haluaisin olla pelkäämättä tällasia, mutta maailma on mikä on.
nimenomaan luontoon. Koirien kanssa, mutta eipä kahdesta pienestä koirasta mitään turvaa olisi jos joku hyökkäisi. En kuitenkaan edes mieti sellaisia tuolla metsässä, enemmän pelottaisi liikkua keskustassa tai rautatieasemalla, Kaisaniemen puistosta puhumattakaan.
kyll mä yleensä viikonloppusin teen jonkillaisen ns. kävely retken muuten ryyppään yksin tai sit teen kumpaaki samaa aikaa.
Puhuin metsän ympäröimästä kaukaisuuteen johtavasta tiestä ja auringonlaskun värjäämästä taivaasta ja tarkoitin juuri jotain tällaista näkymää, josta on kuva suomenkielisen Wikipedian "Suomen tieverkko"-artikkelissa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tieverkko
Tämä kuva
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Road_on_north_carelia.jpg
teen sellaisia.
on yksinäisiä paikkoja, joita useimmat eivät osaa arvostaa ja ennen kaikkea paikkoja, joita ei laajemmalti tunneta, niihin voi samaistua. ihmisethän haluavat olla siellä, missä on toisia ihmisiä ja osaavat arvostaa vain sitä, mitä toisetkin arvostavat. tykkääkö kukaan muu joutomaista?
Kävelylenkit pitävät edes jotenkuten järjissään, tosin niilläkin ahdistaa ettei ole sitä kumppania reissua jakamassa. Mutta sitten kovetan itseni ja ajattelen että painukoot sitten hiiteen (ne miehet joista ei löydy sitä sopivaa) ja nautin itsekkäästi keskenäni.
Hirvittää että tulee talvi. Missä sitten enää kävelee? Ei ainakaan metsäpoluilla. Tienlaidassa on aika ikävää kun saa pelätä iljanteita, tai että autoista lentää shaissea päälle. Tai jopa että jää auton alle jos liian pimeällä liikkuu. (Pitäisi se heijastin hommata, mutta kun ei ole varaa juosta kaupasta kauppaan sopivaa etsimässä...)
Kauheammin en ole enää jaksanut puskaraiskaajia pelätä, ehkä sen takia että kuinka suuri todennäköisyys siihen olisi että syrjäseudulla asuu joku niin kärsivällinen ukko että jaksaa palella jossain pusikossa tuntikausia odottamassa että menisikö siitä jotain raiskattavaa ohi. Enemmän pelkään sitä että astun koiranpaskaan.
Kesällä tulikin käveltyä niin helvetisti että olin melkein alipainoinen. Mutta oli vähän pakko panna tassua tassun eteen, sillä muuten meinasin seota kotonani, kun olin tullut keväällä jätetyksi pitkän parisuhteen päälle.
Asun juuri siellä kaupungin laitamilla ja etenkin tähän aikaan vuodesta suorastaan nautin siitä,miten muu kansa käpertyy sadetta ja räntää kauhistellen kotinurkkiinsa ja saan aivan yksin tallustella tienoota ympäriinsä. Olen koko ikäni rakastanut yksin kävelemistä ja pitkään ihastellen tai kauhistellen ohittamiani maisemia. Joskus ankea teollisuusalue vastaa omaa mielentilaani ja vastaa ajatuksiini, joskus taas kävelen kohti seesteistä auringonlaskua ja välillä olen nostanut peukalonkin tien laidalla pystyyn, jos pääsisi eteenpäin vielä enemmän eristyksiin muusta maailmasta.
Yksin käveleminen on terapeuttisimmista hetkistäni. Olinpa kuinka sairas tai väsynyt yksin käveleminen on elämäni voimaannuttavia hetkiä juuri siksi, että kaikista draamallisista puitteista huolimatta ihmisen keho virkistyy ja ajatukset lähtevät eri tavoin liikkeelle kuin punkan pohjalla peiton alla.
Ehkä ap:n kaltaisen tilan koen kuitenkin vahvimmin korpimökissäni, jossa naapuri ei näy saati kuulu ja elän yksinkertaisesti ilman sähköä tai muita mukavuuksia. Eristäytyneisyyden suloinen kirpeys on silloin parhaimmillaan ja luonto sanelee, mitä se haluaa, enkä minä.
Kyllä teen yksinäisiä retkiä luontoon. Teen niitä joko yksi tai koiran kanssa. Olen aina pitänyt luonnosta, pidän sitä tervehdyttävänä, rauhoittavana paikkana. Oli se sitten marjan-tai sienenpoimitaa tai vain kävelyä se on aina yhtä antoisaa. Siellä saa antaa aikaa omille ajatuksille, myöskin halata puita jos siltä tuntuu, niistä saa uutta voimaa.
Synnyinkaupungissani harrastelin tuollaista. Nyt muutettuani hieman yli vuosi sitten en tunne kaupunkia enkä oikein hyvin tiedä, minne päin pitäisi suunnata. Silloin tunnen parhaiten olevani harmoniassa ympäristöni kanssa, kun kävelen yksin luonnon kauneuden ja harvan asutuksen koristamilla pikkuteillä.
"
Nyt muutettuani hieman yli vuosi sitten en tunne kaupunkia enkä oikein hyvin tiedä, minne päin pitäisi suunnata
"
Katsele kartoista asuntosi lähialueita ja päätä suunta. Yksi hyvä kartta on tässä.
http://kartat.eniro.fi/
Tuosta voi katsella oikein kopterikuvina suurimpien kaupunkien lähitienoot.
Toinen on tietysti Google Maps, josta näkee jo paljon laajemmat alueet maantietasolta.
http://maps.google.fi/
Ehkä olet jo tuota käyttänytkin, mutta ohjeeksi sanon senverran, että kartalla ollessasi tartu hiirellä (pidä näppäin pohjassa) zoomipalkin päässä olevaan "ukkoon" ja vedä "ukko" (samoin kuin työpöydällä kuvakkeet) kartalla olevien sinisen tien päälle. "Ukkoon" tartuttaessa kamerakuvauksen tavoittamat tiet muuttuvat kartalla siniseksi ja viemällä "ukko" sinne pääsee katselemaan sen paikan maisemia katutasolta kuvattuna.
Nykyään tuollaiset kävelyretketkin onnistuvat kotona istuen, mikäs sen helpompaa!
Google Maps:n kautta, nimittäin.
Tämä oli tietysti vitsailua.
Google Mapsin kautta onnistuu tosiaan ne kävelyretketkin kotona istuskellen.
Tein muutama vuosi sitten yksinäisiä kävelyretkiä nimenomaan pimeällä perjantai ja lauantai iltoina. Nämä kävelyretket saivat minut rauhoittumaan ja miettimään asioita uudesta näkökulmasta. Suuntasin kävellessäni vähemmän asutetuille seuduille juuri sen takia, että halusin olla kävelyretkelläni yksin ja rauhassa muilta.
Kyllä, ihan parasta,
ja luonnossa on kyllä enemmän turvassa noilta "puskaraiskaajilta", keskellä kaupunkia kun liikkuu ties mitä hulluja, luonnossa kulkee yleensä --- ööö --- meitä positiivisesti hulluja kävelyretkillä :P Ite ainakaan en osaa luontoa pelätä siinä määrin kuin kaupungilla yksin liikkumista, karhut ja muut kun yleensä vaan juoksee ihmistä karkuun, ärhentelevät juopot taas tulevat kohti.
Ja itse asiassa, näin talvella kun on lunta ja jos sattuu tähtikirkas taivas, niin se "pimeä" metsä on itseasiassa kuin mystisesti valaistu (toki ei kannata tuntemattomille poluille lähteä, ettei eksy pakkaseen) !
Ja näkee ne tähdet paremmin kuin kaupungissa.
Siinä hetkeksi unohtuu kyllä kaikki murheet ja huomaa, kuinka pieni ihminen loppujen lopuksi on.
Kävely on tylsää. Siksi en tee semmoisia.
seonseon!
Nostin nyt tämän aiheen vielä uudestaan esille.
Jep, kyllä mieli lepää, kun pääsee vähän kaupungin hälinästä pois. Kevät, kun tulee aion tehdä pitkähköjä telttailu- ja patikointireissuja itsekseni. Vehkeet on jo valmiina, kun hankin ne syksyllä vähän liian myöhään... tai vähän liian aikaisin, riippuen miltä kantilta asiaa katsoo. Odotan tuota oikeastaan yli kaiken. Ei ole koulua eikä töitä, voin vaan painaa pitkin metsiä, pulahtaa uimaan, soittaa huuliharppua, kun siltä tuntuu. Kukaan ei valita, maksimissaan koira ruokittavana, jonka kanssa yhteinen ymmärrys on täydellinen. Pitäisi tajuta, että yksin elo on myös todella hieno asia. En minä sitä kiellä, että olisi hauska jakaa tuo naisihmisen kanssa, mutta sekin tuo omat monimutkaisuutensa.