Salon Seudun Puhelimen valokuituliittymästä?

Liittymis maksuhan on jotain 2500e jota ei SSP pahemmin ole mainostanut, lieneeköhän syynä liittymisen kalleus.
Saako sen liittymä maksun takaisin jos tulevaisuudessa katkaisee yhteyden ja puran sopimuksen, tuskin?
Kaapeliverkosta ei ainakaan saa koskaan rahojansa takaisin, vaikka laittaisi haravan katolle ja lopettaisi kaapelimaksun.
Jos liityt vaikka Osuuspankin tai Osuuskaupan jäseneksi, niin saat rahasi vuoden sisällä takaisin kun eroat jäsenyydestä.
Kohta alkaa kilpaileva DNA rakentamaan 4G verkkoa ainakin suurimpiin kasvukeskuksiin, jolloin ainakin tavalliset kotitaloudet pärjäävät aivan hyvin langattomalla verkolla jonka kuukausimaksu jää varmasti neljäsosaan SSP:n kuituverkon maksusta.
Jo nyt kaupunkimme alueella pärjää 3G mokkulalla, kunhan hankkii siihen 40e maksavan sisäanteenin ja jäähän se kuukausimaksukin alle 15:sta euroon.
Jos siihen liittä kalliimman ulkoanteenin niin maaseudullakin tehot nousevat huomatavasti, mutta kannattaa kokeilla koe-ajalla ensin sitä ostaessi.
4638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minulla toimii 2,90 euron (/kk) hintainen DNA:n matkanetti niin hyvin että edes haaveile lankalaajakaistasta. Tpoimi salon kestusssa ja täällä Kiskossakin yhtä hyvin.

Tosin mulla mokkulana toimii samsungin puhelin eikä huawein tekeleet.

Äänestä
  • Lienee aika harhaanjohtavaa verrata 3G Internet-yhteyttä ja kuitua joka tuo kaikki tietoliikenteen kotiin (TV, 100M 100M Internet-yhteys ja puhettakin vielä)
    Mulla mokkula matkassa ja täyttää sen tarpeen hienosti. Kotona en tuohon koske, silloin haluan kunnon nopeudet ja taattua laatua.

    Äänestä

  • Iloinen asiakas kirjoitti:

    Lienee aika harhaanjohtavaa verrata 3G Internet-yhteyttä ja kuitua joka tuo kaikki tietoliikenteen kotiin (TV, 100M 100M Internet-yhteys ja puhettakin vielä)
    Mulla mokkula matkassa ja täyttää sen tarpeen hienosti. Kotona en tuohon koske, silloin haluan kunnon nopeudet ja taattua laatua.

    4G on jo kovaa vauhtia tulossa,turkkusessa jo verkkoa rakennetaan ja silloin viimeistään valokaapeli on tarpeeton.
    Koskaan ei saa takaisin sitä 2500 e jonka on valokaapeli liittymästä maksanut ja onhan ne kuukausihinnat aikas rasvaiset.

    Äänestä

  • joulukuuseen kaapeli kirjoitti:

    4G on jo kovaa vauhtia tulossa,turkkusessa jo verkkoa rakennetaan ja silloin viimeistään valokaapeli on tarpeeton.
    Koskaan ei saa takaisin sitä 2500 e jonka on valokaapeli liittymästä maksanut ja onhan ne kuukausihinnat aikas rasvaiset.

    http://www.itviikko.fi/uutiset/2010/10/18/laajakaistan-tukkuhinnoissa-riittaa-ilmaa/201014451/7

    Elikäs tutkimuksen alla ovat.
    Aika lyhytnäköistä on SSP:n toiminta.
    Ovat vuosikausia käyttäneet monopoliasemaansa hyväkseen ja heti kun tarjolla on muita vaihtoehtoja niin iso osa tulee jo periaatteestakin siirtymään muihin.

    Mitä pelkkään mokkulaliittymään tulee niin itse en moiseen lähde ennenkuin toiminta on samalla tasolla kuin lankaliittymässä. Syynä ensisijaisesti se, että käytän kotiserverinä tehokasta pc:tä joka on päällä 24/7 ja hoitaa käytännössä lähes kaikkien kodinkoneiden ohjauksen, etävalvonnan, data-streamauksen ulkoverkkoon jne. PELKÄN mokkulan varassa en uskailtaisi setti käyttää. PC-pohjaista systeemiä pitkään käyttäneenä näkisin, että moinen tulee lisääntymään rajusti.
    PC ja nettitoiminnot ovat välttämättömiä muutenkin jo, ja siihen kun saa sitten ILMAISEKSI kaiken muun toiminnan kuten kaiken viihteen ja hälytysjärjestelmän ja valvonnan (kunhan osaa säätää systeemit kuntoon) niin pc-pohjainen setti on peruskamaa muutaman vuoden päästä kaikilla. Myös kun ikärakenne tulee muuttumaan niin tuo mahdollistaa ikäihmisten asumisen omassa kodissaan paljon pidempään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


3G ja kohta 4G..... kirjoitti:

Liittymis maksuhan on jotain 2500e jota ei SSP pahemmin ole mainostanut, lieneeköhän syynä liittymisen kalleus.
Saako sen liittymä maksun takaisin jos tulevaisuudessa katkaisee yhteyden ja puran sopimuksen, tuskin?
Kaapeliverkosta ei ainakaan saa koskaan rahojansa takaisin, vaikka laittaisi haravan katolle ja lopettaisi kaapelimaksun.
Jos liityt vaikka Osuuspankin tai Osuuskaupan jäseneksi, niin saat rahasi vuoden sisällä takaisin kun eroat jäsenyydestä.
Kohta alkaa kilpaileva DNA rakentamaan 4G verkkoa ainakin suurimpiin kasvukeskuksiin, jolloin ainakin tavalliset kotitaloudet pärjäävät aivan hyvin langattomalla verkolla jonka kuukausimaksu jää varmasti neljäsosaan SSP:n kuituverkon maksusta.
Jo nyt kaupunkimme alueella pärjää 3G mokkulalla, kunhan hankkii siihen 40e maksavan sisäanteenin ja jäähän se kuukausimaksukin alle 15:sta euroon.
Jos siihen liittä kalliimman ulkoanteenin niin maaseudullakin tehot nousevat huomatavasti, mutta kannattaa kokeilla koe-ajalla ensin sitä ostaessi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu