Tämän päivän lehdessä Timo soini kertoi että vastustaa aborttia. Vai oliko toimittaja saanut asian näyttämään siltä? Miten Timo Soini olisi jos nyt olisit raskaana miehenä. ON niin helppo tuomita ihmiset jotka aborttiin päätyvät.
TIMO SOINI JA ABORTTI
Menikö kannatus?
5289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Soinin mielipide ei Perussuomalaisten
Soinin mielipde on pSS puolueen linja.
"ON niin helppo tuomita ihmiset jotka aborttiin päätyvät."
Jokainen sinisilmäinen, vaaleatukkainen suomalaislapsi, joka abortin vuoksi jää syntymättä, on tappio suomalaiselle kansankokonaisuudelle. On kuitenkin puututtava syihin eikä vain seurauksiin. Suomi tarvitsee mahdollisimman paljon suomalaisia lapsia - mutta toivottuja lapsia ei-toivottujen asemesta. Ja lapsia tarvitaan perheisiin joissa on isä ja äiti ja vanhat arvot muutenkin kunniassa. Arvoliberalismi ei tee eroa perinteisen ydinperheen ja yksinhuoltajuuden tai homo- ja lesboparien välillä. Arvokonservatismi tekee. Suurin osa suomalaisista on arvokonservatiiveja. Mutta suurin osa Suomen tiedotusvälineiden, kulttuurielämän ja akateemisen maailman eliitistä ei ole, ja siinä piilee ongelma, epäsuhta. Media tuottaa koko ajan heterovastaista ja feminististä materiaalia, joka sotii tavallisten suomalaisten arvomaailmaa vastaan.
Julkisuudessa vastenmieliseksi vihaajaksi leimattu Jussi Halla-aho on todellisuudessa suomalaisen perheenisän esikuva, joka on useasti kirjoittanut koskettavasti perhe-elämän, etenkin lasten merkityksestä itselleen ja miehen elämälle ylipäänsä. Lasten puolesta kunnon isä tekee mitä vain, antaa kaiken anteeksi. Veri on vettä sakeampaa. "Aivan kuten en voi kuvitella sellaista hirmutekoa, johon en olisi lasteni puolesta epäröimättä valmis, en myöskään voi kuvitella sellaista kauheutta, johon syyllistymällä lapseni lakkaisivat olemasta lapsiani", on Halla-aho kirjoittanut, ja vaikka se onkin tarkoituksellisen kärjistetysti sanottu, ajatukseen on helppo yhtyä.
Eli siis ps tuomitsee kaikki abortin tekijät ? Niitä riittää lapsukaiset. Kannatus romahtaa noin, vai oliko se toimittajien tarkoituskin kyseisellä lehtijutulla? Yleisestikin ihmettelen miksi vastuu/ syylisyys abortista jää aina usein vain naiselle, vaikka mies olisi se joka huutaen aborttia vaatii.
Minäkin olen tähän asti pitänyt Timo Soinin tavasta olla esillä. Nyt meni totisesti metsään. Olen sen abortin tehnyt, kivittäkää minut ken tahtoo. Räsänen ym. "poliitikot" saa mielestäni mädäntyä helvetin tulessa. Ketä he ovat tuomitsemaan? Jos abortti on niin väärin, miksi ette anna niitä tukia niille ihmiselle ketkä niitä tarvitsevat. Niin syntyisi niitä suomalaisia! Suomalainen YHTEISKUNTA ja POLIITIKOT ne lapset osaltaan tappavat.