Äänestysaktiivisuus vain 15%

?

15

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nyt on vielä maltettava odottaa ensi sunnuntaihin, jolloin on varsinainen vaalipäivä. Lopullinen äänestysprosentti selviää silloin. Nyt voidaan vasta tietää ennakkoäänestyksen prosenttiluku. Toki kiinnität tärkeään asiaan huomiota sen suhteen, että kirkollinen äänestysaktiivisuus on kuitenkin hyvin alhainen. Kirkko ja kirkon asiat kuitenkin näyttävät kiinnostavan monia, mutta ehkä kirkollinen päätöksenteko koetaan vieraaksi eikä oikein tiedetä mitä ne valtuustoissa ja neuvostoissa siellä kirkossa päättävät. Monelle tärkeää on kirkon toiminta ja siihen löytyy vaikutus kanavia muutenkin kuin äänestämällä. Nämä nyt ovat vain ääneen pohdiskeltuja syitä. Ehkä kirkolla on myös rasitteena vanha asema jonkinlaisena auktoriteettina. Silloin ei oikein nähdä kirkkoa sellaisena, johon voisi vaikuttaa. Toivotaan silti vielä, että lopullinen äänestysprosentti olisi korkeampi näissä vaaleissa.

      Merja Lampila, pappi

      • Rami Bar-Amin

        "Toki kiinnität tärkeään asiaan huomiota sen suhteen, että kirkollinen äänestysaktiivisuus on kuitenkin hyvin alhainen. Kirkko ja kirkon asiat kuitenkin näyttävät kiinnostavan monia, mutta ehkä kirkollinen päätöksenteko koetaan vieraaksi eikä oikein tiedetä mitä ne valtuustoissa ja neuvostoissa siellä kirkossa päättävät. Monelle tärkeää on kirkon toiminta ja siihen löytyy vaikutus kanavia muutenkin kuin äänestämällä."

        Luulen itse, että tässä menet vikaan pahemman kerran. Ensinnäkin äänestysprosentti on niin alhainen, että vielä turvaudutaan demokraattiseen kansanäänestykseen. Tietääkseni valtiollisissakin (ja kunnallisissa) vaaleissa on joku prosenttiraja, jonka alle menevä äänestysaktiivisuus katsotaan jo niin alhaiseksi, että demokratia on suorastaan uhattuna.

        Toiseksi, suurta osaa suomalaisista ei kiinnosta kirkon toiminta pätkääkään. Kirkko on täynnä tapakristittyjä, jotka eivät usko jumaliin, eivät käytä kirkon palveluja ja ovat jäseniä vain perinteen vuoksi. Kirkon päätöksenteko on heille yhdentekevää, ja ainoa mikä heille kirkon toiminnassa oikeastaan merkitsee, on lapsi- ja nuorisotyö niiltä osin kun se ei käsitä ns. "jeesustelua". Suomessa on luultavimmin miljoonia tällaisia tapakristittyjä, ja se näkyy äänestysprosentissa. Ei suinkaan se, että joku olisi vieraantunut jostain tai tietämätön mistä päätetään.

        Lähivuosikymmeninä kirkon jäsenmäärä tulee romahtamaan, kun vanhat ikäluokat kuolevat eikä uusia jäseniä enää kasteta läheskään entiseen malliin. Kiinnostus kirkon toimintaan jää vieläkin säälittävämpään marginaaliin mitä se nyt on. Havahtukaa tähän maailmaan jo, ja lopettakaa epätoivoinen "ihmiset ei ehkä löydä meitä tai me emme osaa lähestyä ihmistä" - diipadaapa. Porukka ei usko enää Lähi-Idän aavikkokansan pronssikautisiin jumaliin, deal with it.

      • Rami Bar-Amin
        Rami Bar-Amin kirjoitti:

        Piti sanoa "Ensinnäkin äänestysprosentti on niin alhainen, että IHMETTELEN että vielä turvaudutaan demokraattiseen kansanäänestykseen. "

      • Kimmo Koo

        Kirkkoon myönteisesti suhtautuvat menevät tällaisessa tilanteessa äänestämään. Jotta voitaisiin puhua kansan kirkosta, vähintään puolen kansasta pitäisi mennä äänestämään, mutta tuskin näissä vaaleissa käy äänestämässä lähes kolmea miljoonaa ihmistä.

    • Seurakuntavaalien äänestysprosentit ovat tosiaan olleet todella alhaisia jo pitkään ja toivoisi että jäseniä kiinnostaisi enemmän vaikuttaa siihen, ketkä kirkkoa johtavat.Tavallisten kirkon jäsenten passiivisuus on vaikuttanut siihen, että seurakuntien luottamushenkilöstö on pitkälti aktiivisen sisäpiirin ja eri herätysliiketaustoista tulevien jäsenten valitsema, ja tämä näkyy siinä että he eivät kovin laajasti edusta kirkon jäsenistön näkemyksiä ja ajatusmaailmaa. Toivottavasti jäsenet aktivoituvat nyt äänestämään ja vaikuttamaan siihen ketkä päättävät kirkon asioista seurakuntaneuvostoissa, kirkkovaltuustoissa ja välillisesti kirkolliskokouksessa.

      Tänä vuonna äänestysvilkkaus nousi ennakkoäänestyksessä ja toivottavasti ihmiset aktivoituvat uurnille myös ensi sunnuntaina.

      Lisätietoja vaaleista: www.seurakuntavaalit.fi

      Henna Hauta-aho
      pappi

    • mikäli on uskominen ev-lut lahkon propagandakeskuksen "tutkimuksiin", joissa 6% possesta sanoo uskovansa kuten lahko opettaa, tai toista tutkimusta jonka mukaan 14% jengistä ei ymmärrä mikä on fakta (=esim. evoluutio).

      Jälkimmäisestä ryhmästä varmaan puolet eivät ole krisuja. Ainoastaan toinen puoli.

    • Niin, pitäisiköhän 14. ja 15. päivänä ainakin jokaisen kirkkoon kuuluvan verkossa keskustelijan irtautua koneensa ääreltä ja käydä kotiseurakunnassa äänestämässä. Suosittelen lämpimästi.

      Äänestämättä jättäminen kertoo todallakin varmasti välinpitämättömyydestä mutta myös siitä ajatuksesta, että joku muu hoitaa asiat joka tapauksessa.

      Mutta sen lisäksi haluaisin muistuttaa, että on olemassa monelnaisia tapoja vaikuttaa kirkon toimintaan. Minä iloitsen jokaisesta ihmisestä, joka haluaa kantaa kortensa kekoon ja tulla rakantamaan seurakuntaa, jossa on helppo hengittää ja elää uskoa todeksi.

      Kirkko kuulolla,
      Päivi Aikasalo
      pappi Hämeenlinnasta

      • Mikset sano tota litaniaasi silloin kun on Eduskuntavaalit? Ne nyt sentään merkitsevät monelle suomalaiselle vähän enemmän kuin vihonviimeiset seurakuntavaalit, joissa ei ole ehdolla ketään vapaa-ajattelija! Kunhan ei niissä Eduskuntavaaleissa kukaan urpo äänestä persuja tai kristillisiä!

    • "Sivusta seuraava"

      Uskova ihminen ei varmaankaan halua äänestää siitä mitä mieltä Jumala erilaisista asioista on. Toisaalta ei uskovaa ei voisi uskovien vaalit vähempää kiinnostaa. Suuresti ihmettelen miksi äänestysprosentti on noinkin suuri.

      • vain_ihminen

        No eihän vaaleissa Jumalan mielipiteistä äänestetä...

        Suurin vaikutus seurakuntavaltuustolla ja kirkkoneuvostolla on seurakuntien toimintaan ja talouteen. Siellä myös tehdään valintoja liittyen hiippakuntavaltuustoon ja sitä kautta myös kirkolliskokoukseen (tämä on vain yksi osa heidän tehtäviä).
        Päättäjät ovat päättämässä, mitä työtä halutaan erityisesti tukea, laitetaanko rahaa nuorille, vanhoille, lapsille, diakoniaan.. ja kuinka paljon mihinkin. Lisäksi päätetään seurakuntien muusta omaisuudesta ja sen käytöstä. Lisäksi he valitsevat seurakuntien työntekijät, jos siis on huonoja kokemuksia jostain työntekijästä ja toivoisi mukavampaa ja asiantuntevampaa porukkaa, niin silloin pitää äänestää fiksuja ehdokkaita seurakuntavaltuustoon.

        Toki jos ajattelee, että Jumalan pitäisi tulla kertomaan näistä maallisistakin asioista työntekijöille ja taloushallinnolle suoraan, niin äänestäminen on silloin turhaa.

      • "Sivusta seuraava"
        vain_ihminen kirjoitti:

        Äänestettiinhän siellä esimerkiksi Jumalan mielipiteestä homojen kanssa vehtaamiseen vaikka asian olisi voinut katsoa Raamatustakin.

      • vain_ihminen
        "Sivusta seuraava" kirjoitti:

        Äänestettiinhän siellä esimerkiksi Jumalan mielipiteestä homojen kanssa vehtaamiseen vaikka asian olisi voinut katsoa Raamatustakin.

        Kas kun Raamattua katsoessa toiset näkivät Jumalan mielipiteen erilaisena kuin toiset (toiset näkivät sekä Jumalan, että myöskin historian ihmisten/kirjoittajien mielipiteet Raamatussa), osa taas ei oikein tiedä mitä näkee... ;)

        Ja seurakuntaneuvosto sekä kirkkovaltuustohan eivät suoraan näistä kannanotoista päätä, eivätkä tosiaan opillisistakaan asioista tai kirkollisten toimitusten määrästä. Mutta valitsevat ihmiset (jotka päättävät ihmiset) tuohon korkeimpaan hallinnolliseen tahoon joka sitten päätöksiä näistä kirkollisista toimituksista/kirkon kannanotoista ja kirkkolaista tekee.

    • äänestyksessä

      Eräässä paikassa oli äänestäjille houkutuksena pullaa ja kahvia. Vielä joku palkintoarvonta osallistuneiden kesken. Tämä on mielestäni hyvin väärä tapa houkutella äänestämään. Muistaakseni useissa demokratioissa äänestysaktiivisuuden 50% raja että tulos on hyväksyttävä ja demokratian mukainen. Voi korjata.

    • aloittaja,,

      "Nyt on vielä maltettava odottaa ensi sunnuntaihin, jolloin on varsinainen vaalipäivä. Lopullinen äänestysprosentti selviää silloin."

      Tuo 15% oli edellisvaalien aktiivisuus . "Seurakuntavaalien äänestysprosentti nousi jo kolmansissa vaaleissa peräkkäin. Tämän vuoden äänestysprosentti oli 14,5, kun se edellisissä vaaleissa vuonna 2002 oli 14,3. Äänestysvilkkaus lisääntyi erityisesti suurilla paikkakunnilla."

      • buahahahaha

        Äänestysaktiivisuus voi nousta kun samat äänestäjät käyvät uurnilla vaaleista toiseen mutta
        äänioikeutettujen määrä harvenee vauhdikkaasti. Kylllä se kirkon demokratiakin sieltä
        saapuu eli äänestysaktiivisuus ylittää 50% kunhan kirkon jäsenmäärä alittaa 30%.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      339
      11836
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7986
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3173
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2268
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2229
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1666
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1271
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1113
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      803
    Aihe