olin pari päivää sitten nuoren mielenterveyspotilaan kanssa hoitamassa hänen asioitaan, kun jälleen kerran törmäsin tähän: ihmiset tuijottavat ja oikein kääntyvät katsomaan meitä, outoa parivaljakkoa, ns. normaalia
hyvin pukeutuvaa ja itsestään huolehtivaa naista sekä kumaraa, pelokasta anorektista nuorta ihmistä, jolle
pienikin asunnosta poistuminen aiheuttaa hirveää ahdistusta. Ärsyttää todella ihmisten asenteet jos joku ei ulkoisella olemuksellaan täytä tämän päivän vaatimuksia. Esimerkiksi kaupassa tätä nuorta seurataan kuin rikollista ja täysin syyttä. Kuinka pahoista peloista ja ahdistuksesta kärsivä ihminen voi koskaan saada itseluottamustaan takaisin, jos ympäristö käyttäytyy tällä tavoin. Näyttäisi siltä, että tämä maailma on vain kauniita ja terveitä ihmisiä varten. Sairaat pysykööt piilossa. Luo nyt tässä luottamusta ja uskoa sosiaalisiin tilanteisiin kun itseäkin jo alkaa ahdistaa kanssaihmisten käytös.
hyvin pukeutuvaa ja itsestään huolehtivaa naista sekä kumaraa, pelokasta anorektista nuorta ihmistä, jolle
pienikin asunnosta poistuminen aiheuttaa hirveää ahdistusta. Ärsyttää todella ihmisten asenteet jos joku ei ulkoisella olemuksellaan täytä tämän päivän vaatimuksia. Esimerkiksi kaupassa tätä nuorta seurataan kuin rikollista ja täysin syyttä. Kuinka pahoista peloista ja ahdistuksesta kärsivä ihminen voi koskaan saada itseluottamustaan takaisin, jos ympäristö käyttäytyy tällä tavoin. Näyttäisi siltä, että tämä maailma on vain kauniita ja terveitä ihmisiä varten. Sairaat pysykööt piilossa. Luo nyt tässä luottamusta ja uskoa sosiaalisiin tilanteisiin kun itseäkin jo alkaa ahdistaa kanssaihmisten käytös.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No voi hellan-telttu sentään!
Pitääkö sellaista vässykkää ny mihinkään ihmisten ilmoille tuodakaan ettei vaan tule paha mieli voi lässyn lässyn lää!
naurettavaa hyysäystä, mee naimisiin sen vässykän kanssa ku kerta noin sitä rakastat saatana
Menepä peilin eteen, ja katso, millainen ihminen siellä katsoo itseään! Sinä voit todella pahoin, todennäköisesti pahemmin, mitä tämä sairas, joka oli ulkona terveen seuralaisen kanssa.
Kirjoituksesi asenteella tuotat pahaa oloa myös itsellesi, vaikka näin yrität sitä purkaakin. Tuollainen teksti, mitä kirjoitit, ei rakenna mitään. Oman elämänsä katkeruutta ei voi purkaa hajoittaen, vaan hyvällä rakentaen. Jos ymmärtäisit, tai tahtoisit ymmärtää, mitä on mielen sairaus, niin tietäisit sen, että tällaiset henkilöt tarvitsevat rakkautta, heitä tukevia henkilöitä, olkapäätä, johon nojata, halaavia ihmisiä, vaikka vieraitakin. Sitä tarvitset itsekin!
Kirjoituksesi perusteella sinä olet aidon rakkauden tarpeessa, olet jäänyt ilman hyvää halaavaa ihmistä, jonka ei tarvitse sanoa mitään, sinun tulee hyvä olo ja huomaat, että tuollainen sanasto, mitä käytit ja ilmeisesti käytät muutenkin, on sairasta, avun huutoa: tarvitsen apua, rakkautta ja läheisyyttä itsekin. Mieti, onko syytä katsoa ympärilleen, elämä tarjoaa muutakin, olisi syytä vaihtaa "kurssia".
Toivon positiivisempaa elämää sinulle!
Hei! Ymmärrän viestisi ja voit olla todella ylpeä, että lähdet hänen kanssaan ulos. Älä masennu, paremminkin ei muuta kuin pää pystyyn, olet hyvä ihminen, etkä unohda heikointa, joka on eniten avun ja hyvän ihmissuhteen tarpeessa.
Olen itse anoreksiaa sairastaneen nuoren äiti. Kun hän oli pahimmillaan, niin ei se silmää hivellyt nähdä häntä, mutta en myöskään kokenut noin raadollista käyttäytymistä sivullisilta. Ihmisistä on tullut julmia, kylmiä, vain kaunis, nuori ja hyvin pukeutunut on jotain. Äitinä tiedän, että k.o. sairaus painaa tämän sairaan itsetunnon miinukselle ja pahoin. He, jos ketkä tarvitsevat hyväksyntää ihmisinä, tukea, olkapään ja sylin, mihin käpertyä.
Tämä sairaus on rankka, ja siksi toivon, että jatkat ja jaksat sitäkin suuremmalla halulla auttaa tätä sairasta, tukea ja luoda toivoa hänen elämäänsä. Voi jos minäkin saisin tyttäreni rinnalle henkilön, jolle hän voisi puhua ystävällisesti, asiallisesti, myös vaikeimmat asiat, ongelmat ja murheensa. Äiti on auttamatta väärä henkilö ainakin meidän perheessä, sillä äiti on myös helpoin henkilö, johon kaiken akression voi purkaa. Jaksan senkin ottaa vastaan, mutta se tekee sanattomaksi. Tyttäreni on työelämässä, eli hänellä menee periaatteessa hyvin.
Muuten oletko tai onko tämä sairas saanut vertaistuen kautta apua. Googlaapa, tähän on läheisten vertaistukitoimintaa, jossa paljon kävin itsekin ja olen osittain edelleenkin mukana.
Voimia sinulle, paranemisen toivoa tälle nuorelle. Hän tarvitsee tukihenkilön, mieluummin useamman, jotta kukin jaksaisi häntä tukea ja nostaa terveyteen ja elämän iloon.
Onpa uskomaton kirjoitus tuo yksi tuossa. Mistähän moinen agressio? Kyseisellä henkilöllä ei ilmeisesti ole ketään läheistä joka kärsisi minkäänlaisesta ongelmasta, ja hyvä tietysti on jos elämän halki pääsee ilman moisia kokemuksia kulkemaan. Mutta miksi edes vastata tänne mitään kun ei ole mitään annettavaa?
Tuon seurassasi olleen henkilön pitäisi saada ensin anoreksiansa hoidettua, ja löytää itselleen sellaisia asioita joista pitää ja jotka tuntuvat tärkeältä. Siitä luulisi oman olon ja mielialan kohenevan, ensin täytyy arvostaa itseään. Oikeastaan ei kannata edes uhrata ajatusta sille katsooko muut vai eikö katso. Ja jos katsovat, niin varmaankin eri syistä. Epäkypsien ihmisten katseista ei kannata piitata, kyllä elämällä on jokaisen varalle omat surunsa ja ongelmansa - niiden kautta viimeistään kypsyy ymmärtämään muitakin.
Olen itsekin aiemman työni kautta nähnyt jonkin verran myös mielenterveysongelmaisia. Suurin ongelma mielestäni on että he ymmärrettävästi eristäytyvät muista, mikä vaan pahentaa tilaa. Olisi hyvä olla sellaisia tukihenkilöitä, joiden kanssa tulisi koettua sosiaalisuutta ja rakentaa luottamusta. Kun kaikki kontaktit katkeavat, niin todennäköisesti henkilö menee vaan huonompaan suuntaan.
Osaisitko sanoa jonkin keinon miten voisi auttaa, minua kiinnostaisi ryhtyä tällaiseksi tukihenkilöksi yhdelle ihmiselle ja tavata noin 1-2 kertaa viikossa. Olisi mukavaa jos voisi jollain tavalla jotakuta auttaa.
Hei! En tiedä, missä päin asut, mutta katso Syli ry:n kotisivuilta eri alueyhdistysten yhteystiedot, ja hyvin paljon tähän sairauteen liittyvää tietoa ja toimintaa. Syömishäiriöisten omaisille alun perin tarkoitettu vertaistuki on laajentunut. Sitä kautta löytyy eri toimintamuotoja näiden sairaiden tukemiseksi. Ainakin pk-seudulla etelän-syli on aloittanut myös tukihenkilötoiminnan, siellä on myös vertaistukea niin sairaille kuin omaisille. Samoin on muuallakin Suomessa. Katsopa netistä, sieltä löytyy tietoa.
Itse olen anoreksiaa sairastaneen äiti, ja olen ollut paljonkin toiminnassa mukana. Mitä enemmän tietää sairaudesta, sitä paremmin sitä ymmärtää ja voi yrittää toimia sairaiden parhaaksi. Olennaista on, että sairaan mielen saisi hoitomyönteiseksi, sillä ilman sitä paraneminen on lähes mahdotonta. Toisaalta tukihenkilön on mielestäni hyvä olla vieras, ei omainen, sillä sairas ei juurikaan usko omaistaan, varsinkin äiti on aivan liian läheinen. Jos kenelle, niin äidille voi kaikesta sanoa vastaan.
Antaessaan saa, eli saa hyvän ja tyytyväisen mielen, kun pystyy antamaan edes aikaansa sairastavan parhaaksi. Kirjeenvaihtokin on jo hyvästä, keneen sairas voi ottaa yhteyttä ja purkaa sisintä pahaa oloa.